Pelivirhe (Oliver/Marcus, K-11)

[Grenade]

Nimi: Pelivirhe
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: K-11
Paritus: Oliver Wood/Marcus Flint
Genre: Draama
Varoitukset: --
Vastuunvapaus: Harry Potter kuuluu J.K. Rowlingille, en saa tekstistä muuta kuin iloa.
Haasteet: Eroon maneereista (ei dialogia), OTS20 #2 (urheilujoukkueiden kapteenit), Slam Dunk (huispaus)

A/N: Halusin kokeilla tästäkin parista kirjoittamista välillä, kun ovat kuitenkin sen verran kiehtova pari.

Pelivirhe

Oliverille elämä luudalla oli luonnollista. Aivan kuin hän olisi koko ikänsä odottanut, että kuuli tuulen vihmovan korvissa ja maiseman katoavan horisontissa pienemmäksi, kun hän nousi ylemmäs ja antoi vain mennä.

Ehkä siksi oli hyvin luonnollista päätyä myös huispausjoukkueeseen, vaikka se testasi sosiaalisia taitoja ja hyvää silmää muiden joukkuelaisten pelitavoille. Jotkut asiat oli pitänyt oppia kunnolla monen erehdyksen kautta, mutta hammasta purren hän oli jatkanut. Hän ei ollut aikonut antaa minkään tulla hänen ja huispauksen väliin, sillä se oli alkanut olla ainut asia, josta hän Tylypahkassa ollessaan eniten edes välitti.

Koska koulutusta nyt voisi jatkaa ikuisesti, mutta hän tiesi, että mitä vanhempi hänestä tulisi, sitä vähemmän hän jaksaisi ottaa riskejä. Joten ne riskit, se huimapäisyys, kun kaarsi luutansa kanssa alemmas silmukkaan, oli otettava nyt.

Hän oli kavunnut arvoasteikolla ylemmäs, päässyt kapteeniksi ja saavuttanut pelitovereidensa luottamuksen. He olivat rypeneet mudassa, kun sadekausi oli muuttanut koko kentän pelkäksi kurasohjoksi. He olivat siristelleet silmiään harjoituksissa, kun aurinko oli porottanut täydeltä terältä, eikä kukaan nähnyt eteensä mitään. He olivat pitäneet yhtä, kun oli tullut loukkaantumisia, kun oli nieleskelty turhautumisen kyyneliä tappion jälkeen.

Eikä hän ollut ennen tuntenut mitään niin huumaavaa kuin voitontuuletus pitkän pelin jälkeen. Kun joukkuetoverit nostivat nyrkkinsä ilmaan ja antoivat ilonsa huudon kajahdella huispauskentän joka nurkkaan asti.

Ei ennen kuin hän oli kokenut, miltä tuntuu suudella vastustajajoukkueen kapteenia pukuhuoneen hämyisessä nurkassa, selkärangassa kihelmöivä tunne kiinnijäämisestä ja toisen kädet sujahtaneina paidan alle lämmittelemään.

Joskus hän olisi kai ollut hämmentynyt asiasta, olisi miettinyt, miksi ihmeessä. Olisi nauranut lämpimästi ja hartaasti, kun joku olisi tullut sanomaan, että sellaista voisi tapahtua joskus. Koska ei, hän ei ollut tosiaankaan aikatauluttanut tätä hänen suunnitelmaansa.

Kun Marcus kohotti toista suupieltään virnistykseen ja livautti kätensä pelihousujen alle, Oliver antoi Rohkelikkohuivinsa valahtaa lattialle, antoi sen sekoittua muihin jo pois riivittyihin vaatekappaleisiin ja unohtua sinne, keskelle punaista ja vihreää, salailua ja intohimoa.

Joskus se tulisi kai olemaan vaikeaa, antaa periksi, luovuttaa, tajuta ettei näin pitänyt tehdä. Mutta heti siitä hetkestä, kun he olivat pelanneet vastakkain, tunnistaneet saman rohkeuden, pelihurman ja luonteenlujuuden, peli oli heidän osaltaan sinetöity siihen.

Eikä oltu tarvittu kuin yksi pahainen kapteenien ja opettajien välinen kentänkäytön neuvottelu, että he olivat joutuneet napit vastakkain. Kättelyn muuttuessa kosketukseksi, äänensävyn muuttuessa aina vain piilomerkityksellisempään, nappien pian väistyessä, kun iho vaati tulla huomioiduksi, he olivat antaneet periksi. Antaneet käden hivellä reittä, pelanneet aikaa, voittaneet ja luovuttaneet.

Eikä Oliver halunnut sen vaikuttavan hänen pelaamiseensa, hänen joukkueeseensa, hänen vaivalla kokoamaansa kokonaisuuteen, jossa Marcus oli pelivirhe.

Pelivirhe, josta Oliver ei vielä halunnut joutua tuomiolle. Tuskin kumpikaan halusi asian tulevan ilmi, tällaisen hupsun teinihaihattelun, johon kummallakaan ei oikeastaan ollut edes varaa. Mutta kerranko sitä, riskit oli otettava nyt.

[Arte]

Oliver/Marcus <3 Nämä on jotenkin luotu toisilleen.

Kiva nimi! Ytimekäs ja kuvaava, iskee tähän tekstiin todella hyvin. Tykkäsin, miten se nostettiin esiin tekstin lopussa. Muutenkin idea oli kiva: huispausta intihimoisesti elävä Oliver, joka ajattelee vain huispausta, mutta kohtaakin sitten vertaisensa juuri huispauspiireissä ja antaa tunteen viedä, koska nyt on riskinottojen aika.

Jotenkin en ihan päässyt sun kerrontatyyliin sisään, ts. se ei oikein iskenyt minuun. Tuntui että jotkut lauseet olivat omaan mieleeni vähän turhan irrallisia, virke oli ehkä pelkkä sivulause tai ilman subjektia tai muuta tällaista. Nämä jutut ovat toki tyylillisiä keinoja ja tykkään lauserakenteiden rikkomisesta, mutta jotenkin tämän tekstin rakenne ei avautunut minulle. Ehkä olisin tykännyt enemmän, jos kappaleet olisivat olleet vähän laajempia eli kertoneet vähän enemmän?

Ei ennen kuin hän oli kokenut, miltä tuntuu suudella vastustajajoukkueen kapteenia pukuhuoneen hämyisessä nurkassa, selkärangassa kihelmöivä tunne kiinnijäämisestä ja toisen kädet sujahtaneina paidan alle lämmittelemään.

Tämä oli oma lempikohtani. Minusta tässä oli hyvä siirtyminen tunteesta toiseen ja sopi tuohon kohtaan tosi hyvin. Jotenkin odotin, että juttu olisi jatkunut myös kouluajan ulkopuolellekin, mutta tällä kertaa pojilla oli vain teini-iän haihatteluja. (: Kiitos tästä, Marcus/Oliveria pitäisi olla lisää!

[Odo]

Iskevä otsikko ja upea paritus pisti aukaisemaan tämän ja kyllä kannatti!

Tässä kerrottiin mun mielestä todella hyvin Oliverin suhteesta huispaukseen ja miten elämästä piti ottaa asioita irti, kun siihen vielä oli mahdollisuus. Huispaus oli kokoajan vahvasti läsnä ja hyvin kantavana voimana tässä, josta pidin. Vaikka paritusta lukeekin todella mielellään niin pidin siitä, miten Marcus/Oliver ei vienyt koko sisältöä vaan se huispaus oli pääteemana hyvin pitkälti. Paritus tuli kuitenkin vahvana esille ja pidin siitä, millainen suhde näiden kahden välillä oli, vaikka toivoinkin kovasti, että se olisi enemmän kuin teinien haihattelua. Se, miten nuo kaksi päätyvät yhteen oli selitetty myös hyvin ytimekkäästi.

Joskus se tulisi kai olemaan vaikeaa, antaa periksi, luovuttaa, tajuta ettei näin pitänyt tehdä. Mutta heti siitä hetkestä, kun he olivat pelanneet vastakkain, tunnistaneet saman rohkeuden, pelihurman ja luonteenlujuuden, peli oli heidän osaltaan sinetöity siihen.

Tämä kuvaa todella hyvin molempia hahmoja ja se, mikä näillä kahdella on yhteistä.  ♥

Tämä oli oikein mainioficci, josta tykkäsin ja lukisin mielelläni lisääkin sulta Marcus/Oliveria! Minun on sanottava, että mä taas tykkäsin kerrontatyylistä, mutta ehkä mä sitten pääsin siihen eri tavalla sisään kuin Arte. Lukijoita on niin paljon erilaisia. :>

Mulla ei nyt järki luista tämän kommentoinnin kanssa, mutta halusinpa vain kertoa, että pidin! Kiitos!

[Grenade]

Arte: Todellakin pitäisi olla enemmän tätä paritusta Finissä, olen täysin samaa mieltä! ^^ Kiva, että nimi toimi, koin asian kanssa pieniä kriisejä, kun ei meinannut millään kehittyä mitään. Harmi, että kerrontatyyli tällä kertaa jätti sut kylmäksi. Tiedostan, että mulla on joissain teksteissä varsin lyhyitä, jopa verbittömiä lauseita, joilla ei välttämättä ole päälausetta ollenkaan, mutta koska olen itse varsin viehtynyt tähän tapaan, niin pahapa sitä on muuttamaan. Lisää kuvailua kenties tosin ei olisi pahitteeksi, sen vähyys on yksi helmasyntejäni. Hyvä, että löysit kuitenkin ficistä myös hyviä puolia, ilahduttaa kovasti!  Kiitos paljon kommentistasi! ^^

Odo: Niin, ehkä se onkin enemmän kuin teinien haihattelua, ken tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä nämä kaksi luulevat sen olevan pelkkä teiniromanssi, mutta totuus onkin jotain syvempää... Hmh, alkaa tässä oikein kirjoitussormet syyhyämään. Ja hahah, oikein luistava ja järkevä kommentti on mun mielestä, kiitos siitä paljon! ^^

[hiddenben]

Kommenttiarpajaisvoittosi houkutteli avaamaan huispausslashia eikä pettänyt! Olipa jotenkin intensiivinen ja samalla herkkä teksti Oliverista. Lähdin ajattelemaan häntä tämän ficin myötä enemmän introverttinä ja niin hän ehkä onkin, vaikka se ei koskaan kirjoissa tullut vahvasti esille. Pidin kovasti siitä, kuinka vahvasti huispauksen merkityksellisyys tässä ficissä avautuu ja siitä tulee vahvasti esiin se, kuinka paljon Oliver huispausta rakastaa ja miten se on hänelle elämisen muoto

Kun teksti kääntyi huispauksen ihanuudesta huispaajien ihanuuteen, minua alkoi kyllä heti hymyilyttää, koska ah, huispausslash on kyllä huippua Sait sisällytettyä tähän aivan omanlaistaan kiihkoa ja teksti herätti vahvoja mielikuvia tapahtumista. Etenkin tuo rohkelikkojen huivin tippuminen maahan oli erityisen kuvaava ja vähän naurattikin, kun ajattelin Oliverin stripanneen pois kaikki muut vaatteet tupahuivi vielä kaulan ympärille kiedottuna Mutta miksipä ei Samalla tykkäsin siitä, että Oliver tiedostaa vahvasti tekevänsä huispauksen kannalta virheen. Hän on periaatteessa yhtä laskelmoiva Marcuksen suhteen kuin huispauksen noin muutenkin, mutta samalla tuo riskien ajattelu ja niihin tarttuminen antavat hänelle mahdollisuuden antaa itsensä tehdä tuon virheen. Todellinen ajatuskiemura, josta tykkäsin!

Minun makuuni tämä teksti oli kerronnaltaan tosi kiva ja olikin hauskaa huomata, että tämä osallistui tuohon maneerihaasteeseen, minkä takia dialogi jäi kokonaan pois. Se toimi tällaisessa kerronnassa hyvin enkä jäänyt kaipaamaan Oliverin ja Marcuksen välistä dialogia, vaikka se varmasti herkullista olisikin ollut Dialogin puuttuminen piti myös huomion vahvemmin Oliverissa, mikä oli hyvä. Muutenkin tykkäsin tästä monessa mielessä, eli kivaa, että kirjoitit tämän! Kiitos!

[Larjus]

Uuuuu, huispausslashia ♥ Olipa kiva lukea sellastakin sulta, kuin myös tyyliltään jotain vähän erilaista kuin sulta yleensä (joo mulla on taas sun Kagaminet mielessä luin niitä taas viimeks eilen). Minäkin tykkään sun tyylistä tässä, siin on jotain samaa mitä välillä ripottelen itsekin mukaan tarinoihini, mutta kuitenkin kivan erilainen. Dialogittomuus toimi tässä hyvin, eipä sitä aina tarvikaan kuulla/lukea hahmojen sanovan yhtään mitään.

Tykkään ihan hirveesti siitä, miten tää porautuu vähän normaalia syvemmälle Oliverin mielenmaisemiin. Yleensä hän on vaa semmosta huispaustouhotusta alusta loppuun Ja siis joo, tulee tässäkin hyvin ilmi se, miten huispaus on hänelle suunnilleen kaikki kaikessa, mutta samalla valotetaan hänen persoonaansa ja mitä kaikkea se huispausintoilukin voi pitää sisällään. Hänellä on persoona, joka ei ole vain huispausta, ja sen persoonan avaaminen sopi hyvänä pohjustuksena sille, mitä Oliverin ja Flintin välillä sitten tapahtuukaan. Mua ei oikeastaan haittaa, että sekin jäi tähän vaa pelkäksi "hupsuksi teinihaihatteluksi", koska semmosiahan monilla riittää elämässään, ja eipä kai mikään muu kuin huispaus voisikaan olla Oliverille niin tärkeää. Mun silmissä Oliver ei ole koskaan ollut sellainen hahmo, joka ajattelisi romantiikasta mitään suurta (koska kyllähän se huispaus tärkeempää on ), joten tällainen lähestymistapa sopii siihenkin ajatukseen.

Kaiken kaikkiaan siis oikein mukava fici, tykkäsin ♥

[Grenade]

Kiitos paljon kommenteistanne hiddenben ja Larjus, ilahduttavaa kuulla, että tämä toimii edelleen! <3 ^^ Tämä sijoittuu omalla kirjoitusrintamalla sellaiseen saumaan, jossa kirjoitin tosi paljon dialogipainotteisia tekstejä, joten dialogin poisjättäminen oli todellakin haaste.

Etenkin tuo rohkelikkojen huivin tippuminen maahan oli erityisen kuvaava ja vähän naurattikin, kun ajattelin Oliverin stripanneen pois kaikki muut vaatteet tupahuivi vielä kaulan ympärille kiedottuna

Näin se varmaan oikeesti menikin. Oliver salaa harjoitellut kotona ensin.

[Meldis]

Ah, ihanaista huispausslashia. ^^ Jokin huispauksessa tuo lisämausteen paritukseen kuin paritukseen ja tässä maustetta vasta olikin. Oliver ja Marcus ovat ihanat yhdessä, kunnon viha-rakkaussuhde ja tykkäsin miten itse olen ajatellut, että heillä nimenomaan vastakohtien viehätys on se, mikä saa heidät kaatumaan toistensa syliin, niin tässä heillä olikin samanlainen ja yhtä suuri intohimo huispaukseen ja siksi he löysivät yhteisen sävelen. Tai eivät tietenkään ilman kiistelyä, mutta minä rakastan sitä, kun on pakko ensin riidellä, että voi päästä asiaan, varisinkin kun tässä asioiden kiihdyttyä, tappelun saattoi jättää huispauskentälle. Olen varmaan tullut vanhaksi, mutta sellainen turhan painiminen seksissä ei innosta enää. Joten arvostin, että Oliver ja Marcus kyllä olivat napit vastakkain, mutta ymmärrettyään mistä suuttumus syntyi, se unohdettiin ja tunnelma oli sähköinen pikemminkin kuin aggressiivinen. <3 Ah, täydellistä.

Kun Marcus kohotti toista suupieltään virnistykseen ja livautti kätensä pelihousujen alle, Oliver antoi Rohkelikkohuivinsa valahtaa lattialle, antoi sen sekoittua muihin jo pois riivittyihin vaatekappaleisiin ja unohtua sinne, keskelle punaista ja vihreää, salailua ja intohimoa.

Tosi upea kohta! Ihana tuo yhdistelmä lopussa, tuli kuuma tässä K-11 tasoisessa ficissäkin ja nimenomaan tällaisen kuvailun kautta. Värit yhdessä ja salailu, ihana kiteytys huispausslashin parhaudesta. ^^ Oliver oli tähän saakka tuntunut hyvin kypsältä ikäisekseen, mutta kun Marcus astui kuvioihin, hänkin oli äkkiä vain ihastunut teini, ihanaa. <3

Pidin tosi paljon kuvaamastasi Oliverista. Olen tottunut lukemaan hänestä semmoisena koomisena hikipinkona, mutta mielenkiintoista oli lukea hänen innostaan huispaukseen. Tuskin hän on siihen rakastunut vain kunnianhimosta tai tarpeesta voittaa vaan hän aidosti rakastaa lajia. Hurjapäisyyskin tuntui sopivan häneen hyvin, koska vaikka pitäjänä Oliver ei koskaan ole erityisemmin temppuillut kuten esim etsijä, niin kyllä siihen pääsemiseksi on pitänyt olla myös heittäytyjä. Ja ehdottomasti Oliveria oli tuo huomio, että sosiaaliset taidot olivat hänellä huonommissa kantimissa ja niitä hänen piti hioa. Minusta Oliver tuntui kirjoissa välillä kohtelevan joukkuelaisiaan kuin nukkeja, mutta kivaa, että hän on nähnyt siinä petrattavaa ja on pakottanut itsensä kehittymään. Kauhean söpöä, miten Oliver on kuvitellut, ettei koskaan näkisi mitään yhtä tärkeänä kuin huispausta, kunnes törmää vastustajajoukkueen kapteenin. Sopii Oliveriin nähdä suhde jo sen aikana virheenä, johon ei ole varaa, mutta suostuu ottamaan sen riskin. Että hän osaisi nähdä miten huonosti hommassa voisi käydä, mutta on kuitenkin nuori ja rakastunut (?) joten haluaa ottaa riskin. Eikä sitä pidä kummaltakaan viedä. ^^
Kiitos tästä vauhdikkaasta ja samalla tunnelmallisesta tekstistä, nautin hirveästi! ^^

[Waulish]

Ah, Oliver/Marcus! Kun bongasin tätä paritusta listauksestasi, piti oitis klikata luettavaksi, koska tässä sitä vain on jotain. ♥ Nautin urheilufandomista paitsi RPF:n myös fiktion puolella, ja huispaus tarjoaa samanlaisia kutkuttavia mahdollisuuksia kuin tosielämänkin lajit! Etenkin, kun vastapuolten ja kilpakumppaneiden välillä on kemiaa... On helppo nähdä, että Oliveria ja Marcusta yhdistävät muun muassa rohkeus, luonteenlujuus ja intohimo huispausta kohtaan, ja ne ominaisuudet tavallaan resonoivat heissä kummassakin ja vetävät heitä puoleensa. Kilpailuvietti ajaa ottamaan yhteen, muissakin kuin pelillisissä merkeissä... Ai että, tässä parituksessa kyllä kipinää piisaa!

Kättelyn muuttuessa kosketukseksi, äänensävyn muuttuessa aina vain piilomerkityksellisempään, nappien pian väistyessä, kun iho vaati tulla huomioiduksi, he olivat antaneet periksi. Antaneet käden hivellä reittä, pelanneet aikaa, voittaneet ja luovuttaneet.

Pidän kovasti siitä, että rivien väleistä voi lukea, miten kaksikko oikein on päätynyt intiimiin kanssakäymiseen, ja tämä kuvaus on hykerryttävä. Tässä vihjaillaan minun makuuni juuri sopivasti ilman, että kuitenkaan annetaan valmiita vastauksia konkreettisesta tapahtumakulusta. Fiilistelen täällä hymy korvissa!

Tästä tekstistä välittyy ihanasti myös sellaista nuoruuden kipinää, kun otetaan riskejä ja heittäydytään. Nuoruus on juuri sitä aikaa, kun koko maailma on avoinna ja pitääkin koetella rajoja ja hullutella. Aina on varaa pelivirheeseen tai vaikka muutamaankin, ainakin kun pysytellään muiden katseiden ulottumattomissa. Toki on surullistakin, jos yhteiset hetket koetaan virheiksi ja niitä joudutaan piilottelemaan, mutta minusta tuntuu, että tässä tapauksessa kiinnijäämisen vaara pikemminkin lyö bensaa liekkeihin ja sytyttää molempia entistä enemmän. Ja jotkin suhteet ovat parhaimmillaan juuri näin, tietyssä ajassa ja paikassa.

Kun Marcus kohotti toista suupieltään virnistykseen ja livautti kätensä pelihousujen alle, Oliver antoi Rohkelikkohuivinsa valahtaa lattialle, antoi sen sekoittua muihin jo pois riivittyihin vaatekappaleisiin ja unohtua sinne, keskelle punaista ja vihreää, salailua ja intohimoa.

Vastustamatonta vaaran ja riskin tuntua, oi että. Erityisesti pidän siitä, miten punaiset ja vihreät vaatekappaleet sekoittuvat toisiinsa, koska se kertoo kutkuttavasti niin keskinäisestä kilpailuasetelmasta kuin vetovoimastakin.

Nautin kovasti myös huispauksen kuvailusta ja siitä, miten Oliverin rakkaus lajiin välittyy. Se, miten harjoitellaan vaikka mudassa rypien tai näkökenttä auringon häikäisemänä - se jos mikä kertoo omistautuneisuudesta ja intohimosta.

Tämä teksti on jotenkin ihastuttavan täynnä energiaa ja kipinää, tykkäsin kovasti, kiitos! -Walle

[Altais]

Olen ihastunut huispausaiheisiin ficceihin, ja tähän paritukseen en olekaan varmaan ikinä ennen törmännyt. Olen lukenut tämän ficin jo joskus aikaa sitten, mutta vasta nyt saan aikaiseksi kirjoittaa kommenttiakin. Niin kuin muut kommentoijat edellä, minäkin tykkäsin sinun Oliveristasi, josta välittyi samaan aikaan sellainen aika introvertti ja vähän sosiaalisesti varautunut kuva (varmaan koska huispaus haastoi hänen sosiaalisia taitojaan), mutta sitten samaan aikaan niin intohimoinen ja asialleen omistautunut nuori ihminen, ettei anna minkään pienten tai isompienkaan haasteiden tulla siihen väliin. Eihän sellaista voi kuin ihailla.

Oliver löysikin sitten joukkueestaan yhteishengen, samanhenkisen porukan ja varmaan ystäviäkin, joiden kanssa mennä kohti samaa päämäärää vaikka sitten sateessa ja myrskyssä eteenpäin rämpien. Mutta rakastuminen vastapuolen joukkueen kapteeniin toi tähän ihanaa ristiriitaa, ja toisaaltahan se oli ihan täysin linjassa sen kanssa, mikä Oliveriin vetosi eniten. Helppo kuvitella, että hän löytäisi rakkauden juuri ihmisestä, joka suhtautuu lajin yhtä suurella tunteen palolla kuin hän itsekin, mutta samallahan tässä on se ihana enemies to lovers -ristiriita, kun tietää ettei varmaan saisi eikä pitäisi, ja jos jäisi kiinni, se herättäisi pahennusta. Mutta kun ei silti voi olla tekemättäkään, ja toisaaltahan se kiinnijäämisen riski on varmaan myös osa viehätystä.

Minäkin tykkäsin siitä, ettei parin välillä sitten ollut kuitenkaan kamalasti keskinäistä vääntöä ja tappelua, kun pääsivät itse asiaan. Kahdestaan näiden kahden välillä tuntuikin kaikki olevan aika helppoa ja mutkatonta lukuun ottamatta sitä, ettei heidän muun maailman silmissä pitäisi. Kiitos tästä, olipa ihana lukea tällaista paritusta huispausteemalla. Olisin lukenut heistä pidempäänkin.