Ficin nimi: Satuttavia katseita
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Ikäraja: S
Pääosassa Keith, parituksista tulkinnanvaraiset Shatt ja Sheith
Genre: Mustasukkaisuusdraama, angst
Summary:
Mikään tuskin oli sinänsä muuttunut henkilökohtaisella tasolla Shiron ja hänen välillä, mutta sen sijaan Keith huomasi uuden henkilön astuneen reviirille, jota hän ei ollut edes tiedostanut pitävänsä omanaan.
A/N: Tämänkin sain viimein pöytälaatikosta maleksimasta.
Hmm... mitähän tästä sanoisi sen kummempia. Kiinnostavaahan se on nähdä, miten Keith sitten tulevaisuudessa reagoi Mattin läsnäoloon, jos reagoi millään erityisellä tavalla.
***
Kun Keith oli palannut Leijonalinnaan Marmoran Terän tehtävältään, joukko tuttuja kasvoja oli tervehtinyt takaisin ja kietonut hänet käsivarsiensa rutistukseen. He olivat olleet onnellisia hänen paluustaan, kuten myös hän nähdessään ystävänsä hymyilevinä ja hyvissä voimissa. Hetken kaikki oli ollut kuin ennen, kunnes Keith sitten oli kohottanut katseensa uuteen jäseneen, jonka tiimi oli saanut hänen poissaolonsa aikana.
”Matthew Holt”, nuori mies oli esitellyt itsensä ja puristanut reippaasti hänen kättään. ”Kavereille pelkkä Matt!”
Keith oli sanonut nimensä ja hymyillyt hyväntahtoisesti, mutta hänen mielensä oli laukannut ympäriinsä säntäilevine ajatuksineen. Se siis todella piti paikkansa, että Pidge oli löytänyt kadoksissa olleen ja kuolleeksikin oletetun vanhemman veljensä. Tietenkin Keith oli kuullut jonkun jo maininneen asiasta sähköisen yhteyden välityksellä, mutta hänen oli täytynyt varmistua asiasta omin silmin, ennen kuin oli voinut käsittää tilanteen kokonaisuudessaan. Se oli kaikkien todennäköisyyksien vastaista mutta täyttä totta.
Paria naarmua lukuun ottamatta Matt Holt vaikutti vahingoittumattomalta ja suorastaan hersyi hyvää tuulta ympärilleen. Tämä kuunteli toisten asioita puhumatta päälle ja tämän positiivisuus oli tarttuvaa sorttia. Sen Keith oli laittanut merkille vietettyään lyhyenkin aikaa samassa tilassa. Katsoessaan Holtin sisaruksia Keithiä hymyilytti heidän verraton yhdennäköisyytensä, mutta lisäksi hän oli vilpittömän onnellinen Pidgen puolesta. Tämä oli nähnyt etsintänsä eteen suunnatonta vaivaa, eikä ollut luovuttanut epätoivoiseltakaan näyttäneen tilanteen edessä. Pidge jos kuka ansaitsi onnellisuutta.
Eikä Pidge ollut suinkaan ainoa.
Samaa Keith ajatteli Shirosta, mutta silti häntä nakersi selittämätön harmaus, jota oli vaikea pukea sanoiksi. Hänen suhtautumisensa Shiroon oli kokenut muutoksen. Mattin paluu oli muuttanut kaiken. Mikään tuskin oli sinänsä muuttunut henkilökohtaisella tasolla Shiron ja hänen välillä, mutta sen sijaan Keith huomasi uuden henkilön astuneen reviirille, jota hän ei ollut edes tiedostanut pitävänsä omanaan.
Shiro hymyili Matt Holtin seurassa aiempaa herkemmin. Keith oli aistivinaan sähköä, näkymätöntä vetovoimaa, joka muilta ehkä jäi havaitsematta, kun eivät tajunneet kiinnittää asiaan huomiotaan. Keith taas teki niin tahtomattaankin, suorastaan vaistonvaraisesti. Hän tiesi kiusaavansa itseään, mutta asian yläpuolelle nouseminen oli lähes mahdotonta.
Ennen Voltronia, ennen Galraa, ennen Kerberosta, ennen
sitä kaikkea Keith oli ajoittain nähnyt Shiron Kasarmilla Holtin seurassa samoissa tunnelmissa kuin nytkin: jutustelemassa leppoisia välissä hymähdellen jollekin oletettavasti erittäin mielenkiintoiselle. Sivusilmällään katsoessaan Keith oli varma, että Shiro pysähtyi nyt tutkailemaan Mattin kasvoja aiempaa tarkemmin, ehkä siksi, ettei ollut nähnyt niitä pitkään aikaan saati että olisi uskonut näkevänsä niitä enää milloinkaan. Koko katse perustui sydämessä lepattavalle ilolle sen johdosta, että Pidge oli lopulta löytänyt veljensä ja tuonut tämän Linnaan heidän luokseen.
Se oli katse, joka kertoi jonkin kauan sitten kadotetun löytyneen.
Keithiä se ärsytti ja myös satutti omalla jälkeä jättämättömällä tavallaan. Shiron silmissä oli niin pehmeä tuike, että se oli lähes sietämätön. Hän itse olisi mielihyvin vaipunut
polvilleen sen edessä, mutta Matt ei joko oikeasti huomannut sitä tai sitten vain esitti niin. Matt oli toisinaan liian keskittynyt selostamaan jotain tekniseen osaamiseen liittyvää, eikä tuntunut havaitsevan, miten Shiron olemuksen jokainen solu henki välittämistä, keskinäistä kunnioitusta,
rakkautta. Se oli ihan käsittämättömän kiittämätöntä.
Ehkä Keith silti kuvitteli asioista liikaa ja tunnisti sen johdosta kirkuvaa vainoharhaisuutta, joka kulki yhtä polkua pakkomielteisyyden kanssa. Kenties hartiaa vasten ohimennen painetut kosketukset todella olivat puhtaasti toverillisia. Kenties hän oli vain kuvitellut toisenkin henkilön äänen Shiron huoneessa kuljettuaan sen ohi nukkumaanmenoajan lähestyessä.
Yksin ollessaan Keith sai rauhassa koettaa puhaltaa pahaa oloaan lievemmäksi. Hän tiesi olevansa pikkusieluinen typerys, mutta itsensä solvaaminenkaan ei helpottanut tai riuhtonut häntä irti siitä tosiasiasta, että hän olisi ollut jollain tapaa tyytyväinen, vaikka Matt Holtia
ei olisikaan koskaan löydetty. Ja se oli ajatus, jonka vuoksi Keith halveksi itseään syvästi. Se sai hänet purkamaan raivoaan ylimääräisiin taisteluharjoituksiin ja painamaan päänsä väsyneenä suihkun kaakeliseinää vasten. Elvyttävä vesi huuhtoi pois fyysisiä tahroja, muttei henkisiä. Hän ei ollut inhimillinen antaessaan sijaa sellaisille mietteille.
Ja silti.Häneltä Shiro olisi saanut kaiken, jos olisi koskaan pyytänyt. Shiro olisi saanut tilaisuuden olla jälleen onnellinen. Niin se meni. Missä oli Matt, kun Shiro oli löydetty Kerberoksen jälkeen? Missä oli Matt, kun tämä oli kärsinyt Haggarilta saamastaan haavasta? Kaikki mitä Keith oli koskaan Voltronin tai Marmoran Terän puitteissa saanut aikaan, oli tähdännyt suuren voiton saavuttamiseen ja sitä kautta menneisyyden aaveiden kukistamiseen. Hän olisi tehnyt sen heidän kaikkien ja etenkin Shiron puolesta. Hän olisi ollut valmis kuolemaan Shiron vuoksi.
Mutta olisiko hän enää, Keith huomasi pohtivansa vastauksetta. Hänen itsekkyytensä ei näyttänyt tuntevan mitään rajoja.
Olet minulle kuin veli. Keith muisti kuulleensa kyseisen lauseen, muttei ollut enää varma, kumman suusta. Ehkä hän oli sanonut jotain sellaista Shirolle, mutta sillä ei ollut tekemistä hänen todellisten tunteidensa kanssa. Se oli ollut totta, muttei lähellekään tarpeeksi. Keith käsitti sen nyt, eikä se tyydyttänyt häntä, mutta kenties hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin sopeutua ja hyväksyä asiat niin kuin ne olivat. Hän ei koskaan olisi Shirolle muuta kuin tiimitoveri ja kuvainnollinen nuorempi veli.
Kenties kaikki olisi lopulta mennyt toisin, ellei Pidge olisi onnistunut etsinnässään. Matthew Holt olisi jäänyt vaalituksi muistoksi heidän mieliinsä. Matt, joka henki ympärilleen niin rauhoittavaa auraa, ettei tämän seurassa voinut näyttää hapanta naamaa. Matt, jonka hymyssä oli jotain niin parantavaa, ettei ollut ihmekään, että Shiro tuntui katselevan sitä kovin hanakasti.
Eikä Keith
sietänyt nähdä Shiron silmissä sellaista kiintymystä, josta hän itse sai enää vain uneksia pääsevänsä osalliseksi.
