Ficin nimi: Mitä näen sinussa, S, character study
Fandom: Talo taivaansinisellä merellä
Ikäraja: S
Genre: character study
Paritus: Arthur/Linus
A/N: Jos ihan rehellisiä ollaan, aloin kirjoittaa tätä tekstiä Vendelalle juhannustaiaksi jo ties kuinka kauan sitten. Juhannus ja juhannustaiat olivat ja menivät, mutta teksti jäi, kunnes vihdoin löysin sen jostain docsin kansiosta pölyttymästä ja sain kirjoitettua loppuun. Joten juhannuksen sijaan oivallista syksyä Vendelalle! Nämä kaksi ovat siinä määrin suloinen ja lohdullinen parivaljakko että sopivat ihan mainiosti syksyynkin.
***
Joskus Linus ei ymmärrä, mitä Arthur näkee hänessä.
Hän on pelkkä...Linus. Entinen sosiaalityöntekijä, joka tuhlasi vuosia rähjäiseen taloon, lannistavaan toimistoon ja muutamaan auringonkukkaan. Joka heräsi eloon vasta kun Arthur sytytti liekin hänen sisälleen.
Joka yrityksistään huolimatta on edelleen tukeva ja tanakka kuin tynnyri. Joka valitsee edelleen useammin juustokakkua kuin omenan. Joka karjuu joskus Lucylle kun poika kerta kaikkiaan käy hänen hermoilleen, joka kääntää joskus kylkeä kun Talia vaatii häntä möyrimään puutarhassa kanssaan kello viideltä aamulla, joka ei vieläkään ole onnistunut selittämään Chaunceylle, ettei alusvaatteita ole tarkoitus tärkätä.
Joka vieläkin vasta opettelee maailmaa ja sen ihmeitä, aivan kuten lapsetkin.
Joka rakastaa Arthuria niin paljon, että sydän laajenee täyttämään koko universumin.
Joskus Arthur ei ymmärrä, mitä Linus näkee hänessä.
Hän on vain Arthur. Edelleen rikki, edelleen peloissaan, edelleen pieni kellariin lukittu poika, joka piiloutuu lempeän hymynsä taakse. Joka hermostuu ja kiivastuu joka kerta, kun kyläläiset mulkoilevat häntä ja lapsia retkillään kylään. Joka nukkuu vatsallaan voidakseen tarvittaessa levittää siipensä suojakseen. Joka näkee joskus painajaisia, joille vetää vertoja vain Lucy.
Joka joutuu aina laittamaan lasten tarpeet Linuksen edelle. Joka tietää, että Linus ansaitsisi enemmän, ansaitsisi jonkun, joka keskittyisi häneen, vain häneen. Joka joutuu jatkuvasti keskeyttämään illallisen tai treffi-illan tai rennon vuoteessa lojumisen vastatakseen puhelimeen tai selvittääkseen riidan tai lohduttaakseen pyörällä kaatunutta.
Joka rakastaa Linusta niin paljon, että sydämeen ei enää mahdu enempää.
Joskus Linus ei ymmärrä, miksi Arthur ei näe itseään.
Tämä puhuu jatkuvasti haavoistaan, peloistaan siitä ettei riitä Linukselle. Eikö tämä näe silmiensä hohtavan puhuessaan lasten kanssa? Eikö tämä näe, että jokainen lapsi katsoo tätä samalla tavalla, katse täynnä rakkautta ja horjumatonta luottamusta?
Eikö tämä kuuntele sydämensä lyöntejä, sydämen joka lyö niin vakaasti Linuksen rintaa vasten, kun hän kietoo kätensä miehen ympärille? Eikö tämä näe hymynsä haurasta kauneutta, valoa joka hohtaa miehen takana silloinkin kun tämä ei kutsu siipiään esiin? Eikö tämä ymmärrä miten harvinainen on, ainutlaatuinen tavalla jolla ei ole mitään tekemistä Feenikslinnun kanssa?
Joskus Arthur ei ymmärrä, miksi Linus ei näe itseään.
Tämä seisoo joskus peilin edessä kun he ovat menossa nukkumaan, katselee peilikuvaansa ja naureskelee tavalla, joka työntää sirpaleita Arthurin sydämeen. Sillä Linus nauraa itselleen, pilkkaa jotain, joka on Arthurille niin rakasta.
Linus ei näe miten lempeästi, luonnollisesti, hän puhuu heidän pienelle perheelleen. Linus ei näe, miten hän suojelee ja vartioi heitä, tasoittaa Arthurin hurjimmat ideat, rohkaisee parempia. Linus ei näe, miten lasten kasvot kirkastuvat kun tämä laskeutuu alakertaan joka aamu tai he löytävät tämän paistamasta pannukakkuja, hyräilemässä Lucyn hurjimpien laulujen mukana.
Linus ei näe Arthurin silmien hohdetta kun mies kääntyy hänen puoleensa ja suo hänelle hymynsä lämmön, eikä tämä kuule hänen sydämensä sykkivän nopeammin, kun tämä täydellinen mies tarttuu hänen käteensä, puristaa kevyesti hänen sormiaan.
Mutta ehkä tämä oppii. Ehkä he molemmat oppivat, jonain päivänä.