Author: Beatrix Bones
Title: Kuoleman haalistamat värit
Genre: Angst, deathfic
Paring: Bill/Fleur
Rating: K11
Disclaimer: En omista Pottereita, minä vain kehittelen juttuja pienessä päässäni.
A/N: Haasteet Lyrics Wheel 19 sekä 12+ virkettä XIX inspiroivat kirjoittamaan näin synkän tekstin. Pottereiden puolella Bill/Fleur on lempiparitukseni, joten hieman sydäntä särki kirjoittaa tällainen teksti, mutta jotain ainaisen huumorin ja parodian vastapainoksi (joo elikkäs siis joko räikeää parodiaa tai sit kuolema okei). // Biisinä Auri - Those We Don't Speak Of (kiitos Vensku, kun sanoit että olisi hyvä lisätä tämä alkutietoihin).
Kuoleman haalistamat värit
Kaipuu valtaa mielen, turruttaa aistit ja saa ajatukset puuroutumaan usvan kaltaiseksi sumuksi, mikään maailmassa ei saa tukahdutettua menetyksestä kumpuavaa surua. Auringon noustessa pilvien takaa aamun ensimmäiset valonsäteet paljastavat Simpukkamökissä vallitsevan aavemaisen hiljaisuuden ja ilmassa väreilevät pölyhiukkaset. Fleur istuu nojatuolissa kädet jalkojen ympärille kietoutuneena ja miettii katkerana, kuinka armo ei kuulunut pahantekijän sanavarastoon.
Kun Bill menehtyi, elämänilo kuoli Fleurin sielunkumppanin, parhaan ystävän, mukana. Miten säädytöntä se olisikaan nauttia elämästä toisen ollessa haudattuna Kotikolon pihamaalle kauniin valkoisten pelargonioiden alle. Kukat kukoistavat saaden elämäneliksiiriä maatuvasta ruumiista, jättäen ilmaan äänettömät sanat siitä kuinka elämän kiertokulku jatkuu jatkumistaan. Mutta pelargonit ovat vain savuverho yrittäen peittää sen syvälle sieluun asti ulottuvan kivun, joka ei lopu vaan ulottaa lonkeronsa kehon jokaiseen kolkkaan päästä varpaisiin. Maailman värit ovat haalistuneet, syksyn ruska ei hohda enää väriloistossaan vaan kaikki on kyllästetty harmaan eri sävyillä, samettisesta harmaasta puiseen harmaaseen.
Pohjaton suru on kahlinnut ranskattaren mielen käsirautojen tavoin, aivan kuin olisi vastaanottanut ankeuttajan suudelman. Kuin kirurgi olisi suorittanut vaativan leikkauksen ja jättänyt ompelematta haavan takaisin kiinni. Rakkauden sanotaan olevan kilpi kaiken pahan edessä, mutta mitä jää jäljelle kun pohjattoman rakkauden kohde on mennyttä, muualla, mullan alla. Kuten pilaantunut hedelmä keskellä hajoamisprosessia, ruumiista on pian jäljellä vähemmän kuin pienestä purosta kuukauden kuivuuden jälkeen. Fleur ei voi edes ajatella rakkaansa mädäntyvän, sillä muistoissa hän on niin eläväinen, energinen, hymyilevä. Ensimmäinen hymy kuukausiin väreilee naisen huulilla hänen muistaessaan sen hupaisan hetken, jolloin Bill yritti yllättää hänet suklaakakulla - jauhopeukaloa mies ei ollut perinyt äidiltään.
Simpukkamökin viileydeltä suojaava huopa valui kohti lattiaa altistaen kehon kylmyydelle. Mutta Fleur ei sitä tunne; hänen kehonsa oli turtunut tunnottomaksi mielen palatessa niihin rakastuneisiin hetkiin, jolloin hän sai kietoutua punatukkaisen miehen syleilyyn, nauttia tämän lämmöstä ja pehmeistä suudelmista. Ne hetket ovat ainoita, joiden voimalla nainen on ollut yhä hengissä hengittäen tasaisesti pölyistä ilmaa ympärillään. Päässä kirkas ajatus siitä, kuinka jonain päivänä ennemmin tai myöhemmin hän olisi jälleen yhdessä Billin kanssa.
Silmänurkastaan sureva ranskatar erottaa jonkin pyörteilevän liikkeen, mutta hänen mielensä on liian hajalla, jotta hän siitä välittäisi. Aika tuntuu kuluvan verkkaan - sekunnit, minuutit, tunnit, päivät ja viikot tuntuvat vain sulautuvan yhteen eikä Fleur ole enää aivan varma siitä, kuinka kauan hänen elämänsä rakkauden menetyksestä oikein onkaan. Ajatukset ovat siirtyneet pyörittelemään sitä viimeistä muistoa niistä viileistä huulista, kun hän joutui sanomaan rakkaalleen lopulliset hyvästit. Hautajaispäivän muisto kolahtaa suoraan ytimiin, suunnitelma muotoutuu hänen mielessään ja hänen surusta sumentuneet tummansiniset silmänsä kirkastuvat hetkeksi.
Pian se olisi ohi, siihen vaadittaisiin vain pisara tappavinta eliksiiriä. Fleur sulkee silmänsä ja voi jo nähdä kirkkaan valkoisen hohteen silmäluomiensa raosta.
Hänen ei tarvitsisi enää haaveilla hetkistä, ylimääräisistä päivistä rakkaansa kanssa.
Sanalista
1. sumu
2. hiljainen
3. armo
4. kun
5. säädytön
6. sana
7. kipu
8. väri
9. käsiraudat
10. leikkaus
11. kilpi
12. hedelmä
13. mädätä
14. hupaisa
15. valua
16. rakastunut
17. yhä
18. kirkas
19. liike
20. verkkaan
21. viileä
22. kolahtaa
23. ohi
24. hohde
25. haaveilla
Lyriikat; Auri - Those We Don't Speak Of
They come at night
Brush gently by
And while you sleep
Your dreams they weave
Those we don't speak of
They'll find the souls
Of both young and old
And fears you kept
They'll serve you cold
Those we don't speak of
They'll lead you through your childhood scenes
Untimely falls of hearts pristine
And more
They stab at your core
You run you run until you bleed
You try to hide but onto you they keep
Until you burn
They return
Those we don't speak of
And finally
As dawn pours in
They let you step
Across the morning's sill
But oh, come night
Your dreams they find
Those we don't speak of
