Author: Neiti Syksy
Fandom: How I met your Mother (Ensisilmäyksellä)
Rating: sallittu
Genre: hurtish
Pairing: Ted/Tracy
Disclaimer: En omista mitään enkä ketään, kaikki kunnia luojilleen.
A/N: Johan minua kirjoituskärpänen puri, mitä tämä on! Mursuhilleri antoi aloituslauseen, josta sitten ajattelin jotain hurjia reissuja. No, hurjat reissut jäivät nyt vielä ajatuksen tasolle. Minusta Tracy on niin ihana, sitä on sarjassa ihan liian vähän. Olen myös päättänyt, mihin Tracy on sairastunut, mutta vielä en sitä tässä paljastanut! (en ole varma, onko sitä mustaavalkoisella jostain sarjan luojalta ollut, mutta aikalailla ollut taiteilijan vapauksia!) Tähän on tulossa toinen itsellinen osa varmasti jossain vaiheessa, mutta halusin nyt tämän tekstin uunista ulos. ♥
P.s., olen myös inspiroitunut jostain muusta sarjasta tämän yhteydessä.
Osallistuu haasteisiin FF100 sanalla 87.
elämä sekä
Valloita fandom IV!
~~~~~~~~~~~~~
LOPUN ALKUA
Sinä iltana kaikki muuttuisi, mutta Ted ei vielä tiennyt sitä.
He olivat vihdoin päättäneet pitää lapsivapaan illan Tracyn kanssa. Kaikki energia oli kulunut stressiin ja mitä energiasta oli jäänyt jäljelle, se oli mennyt yritykseen pyörittää arkea niin, että lapset eivät kärsisi tai huolehtisi. Taivaan kiitos Marshallille ja Lilylle, jotka pystyivät tarjoamaan hetken hengähdyksen. Lisäksi lapset rakastaisivat päästä hetkeksi “serkkujensa” kanssa (Ted ja Marshall eivät viitsineet korjata lapsiensa päättelyä sukulaissuhteestaan, olivathan he kaikki tavallaan kuitenkin yhtä perhettä edelleen).
Tulevan puhelun odottaminen oli piinaavinta. Kaikki lohduttivat sanomalla, että mitä pidempään puhelun tulemisessa kestää, niin sitä ei-vakavampaa se on. “Sitten vasta huolestut, jos puhelu tulee heti”, oli Lily sanonut puristaen lohduttavasti Tedin kättä. Lääkärin käynnistä ja loputtomista kokeiden otosta oli jo kohta kuukausi (kolme viikkoa, kaksi päivää) ja hän oli alkanut ajattelemaan, että ehkä sitä puhelua ei tulisikaan. Tai jos tulisi, se olisi lähinnä vain: “Onneksi olkoon, vaimonne on raskaana!” tai että: “Vitamiininpuutos, kaikki ratkeaa tällä ja tällä purkilla”.
“Oletko jo valmis, Mosby?”, hänen rakkaan vaimonsa ääni kuului kylpyhuoneesta ja Ted huomasi katsovansa sumein silmin käsiään. Hänen olisi pitänyt laittaa jo kalvosimet sekä kiristä kravatti, mutta hän oli jäänyt istumaan sängyn reunalle.
Ted nosti katseensa, kun Tracy käveli lähemmäksi. Nainen oli niin kaunis, hellä ja täydellinen. Hän oli panostanut ulos lähtöä varten, korvissa jouluksi saadut uudet korvakorut (, jotka Lily oli valinnut samalla, kun Ted päivitteli Luken temperamenttia, minkä oli varmasti saanut Tracylta). Meikin alla piilotteli Tracyn tummat silmänaluset ja kalpeus, mikä oli vallannut viimeisinä viikkoina. Väsymys pilkahteli silmissä, ja Ted räpytteli omia silmiään.
“Kulta, ei ole mitään hätää”, Tracy kuiskasi ja painoi kätensä Tedin käsivarsia vasten. “Minä autan, Marshallin pitäisi kohta saapua hakemaan lapset.”
Ted käänteli käsiään auttaen Tracya laittamaan kalvosimet paikoilleen. Naisen kädet tarttuivat hellästi kravattiin, solmien sen taitavasti kuin niin monta kertaa aiemminkin. Ted tunsi pienen vedon kaulassaan, kun Tracy veti kravatista miestä lähemmäksi painaakseen suudelman huulille.
“Tule, mennään katsomaan etteivät lapsemme lähde aivan räjähtäneinä paikalle. Ja muista ottaa talteen Luken valomiekka, ettei hän taas ala leikkimään jedimestaria”, Tracy naurahti pudistaen päätään. Ted oli kasvattanut lapsensa hyvin (vaikkakin hävinnyt tyttärensä nimen kanssa, mokomat kompromissit).
“Laitan vielä vyön, mene vain edeltä”, Ted nousi sängyltä ja taputti takapuolesta vaimonsa liikkeelle. Jäädessään yksin hän huokaisi. Hänen pitäisi piristyä tai muuten hänen vaimonsa kyllä –
Hän säikähti yhtäkkiä puhelinta, joka alkoi soimaan yöpöydällä. Tracy oli jättänyt sen lataukseen ja äänet niin kovalla, että puhelimen kuulisi varmasti toisesta kaupungistakin.
“Ted Mosby, Tracyn puhelimessa”, Ted vastasi ja otti samalla puhelimen pois laturista.
“Hei, lääkäri Stevens täällä. Onko Tracy jossain lähistöllä?”, naisen ääni kuului puhelimesta ja Ted värähti. Ei nyt, ei tänään.
“On, odota hetki niin käyn hakemassa. Ovatko –”, Ted nieleskeli. “Onko kaikki hyvin?”
“Olen pahoillani, mutta valitettavasti –”, lääkärin ääni puhelimessa lakkasi kuulumasta, kun Ted romahti polvilleen lattialle. Hän huusi Tracya paikalle, osoittaen puhelinta.
Tracy otti puhelimen, puhui pitkään lääkärin kanssa. Ted erotti sanoja sieltä täältä, mutta suurin osa meni ohi. Hän kuuli osaksi keskustelusta
pahanlaatuinen,
kokeelliset hoidot ja kuinka Tracy lupasi heidän tulevan heti aamulla vastaanotolle. Ted tunsi maailmansa reunojen hajoavan ja nousi lattialta. Hän kaappasi Tracyn syliin ja hautasi naamansa vaimonsa juuri laitettuihin hiuksiin. Ted ei voinut estää nyyhkäystä ja tiesi kyyneliensä kastelevan vaimonsa kauniit hiukset.
Tämä kaikki olisi vasta lopun alkua.
