Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Rakkausjuttuja | John/Sherlock, S,  (Luettu 4615 kertaa)

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 558
  • ava+bannu Ingrid
Nimi: Rakkausjuttuja
Fandom: BBC!Sherlock
Ikäraja: S

A/N: Uugh, nyt mä julkaisen tämän ennen kuin tuijotan tätä liian kauan ja kaikki sanat alkaa ärsyttää, lol. Sattuipa kesällä sellainen hauska asia, että mulla oli töissä tylsää (älkää kertoko pomolle) ja avasin Areenan, katsoin, mitä sieltä tulee suorana. Niinpä sitten laitoin äänet pois ja aloitin Sherlockin kauden neljä viimeisestä jaksosta. :D Mietin siinä katsoessani, että täähän vois olla mielenkiintoinen. Tiesin sarjasta, mutta en ollut silloin yli kymmenen vuotta sitten sitä katsonut, mutta nyt näemmä tähtien asennot olivat oikeassa paikassa, ja koska töissä en tietenkään ollut pystynyt ihan kunnolla katsomaan koko jaksoa, niin kotiin palatessani etsin sarjan ja aloitin ihan alusta. Ja jäin ihan koukkuun ja tässä ollaan.

Mitä tulee tähän tekstiin, se sijoittuu jonnekin neloskauden jälkeiseen elämään. Osallistuu haasteisiin Multifandom V, Tiedostonimestä otsikoksi ja Kakkukeskiviikko.



Rakkausjuttuja




"John", hän aloittaa.

"Mmh."

"Mitä on rakkaus?"

John ei vastaa. Tietenkään, sillä hän on kaupassa. Tai jossain. Lapussa lukee asioilla, mutta Sherlock on alkanut ymmärtää, että se voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Ehkä John on ruokakaupassa, ehkä rautakaupassa, ehkä Miken kanssa kahvilla, vaikka kello on jo neljä iltapäivällä ja John välttelee kahvin juomista kolmen jälkeen. Tänään on yksi harvoista vapaapäivistä, Rosie on vielä hetken päivähoidossa.

Ehkä on parempi niin. John voisi pelästyä. John yleensä pelästyy. Tunteita, varsinkin Sherlockin tunteita tai tunteita, jotka on kohdistettu Sherlockiin, mikä sekin on vähän omituista. Irene sanoo, että hänen pitäisi puhua Johnille siitä, mutta mitä sekin hyödyttäisi. Hän sanoo Irenelle, että pitää huolen omista asioistaan ja Irene nauraa, kuten aina.







***

”Rakastitko Marya?” kysymys hätkähdyttää Sherlockin itsensäkin, mutta hän on miettinyt sitä niin, että se vain lipsahtaa.

Johnin sormet puristuvat tiukemmin teemukin ympärille.

”Mitä teet tiedolla?” se tulee ulos purevammin kuin John tarkoittaa ja Sherlock näkee katumuksen heti toisen elekielessä. ”Emmekö ole käsitelleet tämän asian jo?” John yrittää uudestaan, nyt pehmeämmällä äänellä.

”Yritän ymmärtää.”

John hymähtää. ”Joskus ei rakkaudessa ole mitään ymmärrettävää.”

Olkoon niin, keskustelu jää siihen. Sherlock kyllä ymmärtää, miksi rakastaa Johnia, eikä se ole vain, koska hän pitää miestä hyvännäköisenä, vaikka se on plussaa.







***

"- Watson, rakastan sinua", hän kokeilee ja John hätkähtää. Rosie hänen sylissään ojentautuu kohti Sherlockia.

"Rosie Watson, rakastan sinua", Sherlock sanoo ja väittää itselleen, ettei ole pelkuri, vaikka onkin. Väärä nimi, mutta totuus on sama.

John ojentaa Rosien hänelle, katsoo silmiin. Katsoo, mutta Sherlock toivoo, ettei näe.

”Isäsi on idiootti”, hän kertoo taaperolle, joka hihkuu hänen sylissään. John tuhahtaa.

”Jos käsken sinua lopettamaan jokaöisen valvomisen, olen idiootti. Mene nukkumaan, lääkärin määräys.”

”Ei nukuta”, se kuulostaa totuudelta hänen korviinsa.






***

”Ota hanskat, siellä on kylmä!”

”Syö nyt jotain.”

”Mene nukkumaan, näytät kauhealta.” Kiitos, John.

”Mitä helvettiä se oli? Älä juokse keskelle tilannetta, jos tiedät, että joku voi omistaa aseen tai veitsen.” Mutta poliisi- ”Ei. Etkö ymmärrä, miten vaarallista se on?”

”Ole varovainen.”

”Voitko vahtia Rosieta illan, tänne tuli bussionnettomuuden uhreja ja jokainen lääkäri tarvitaan? Päiväkoti tietää sinusta. Luotan sinuun.”

”Tein ruuaksi sienirisottoa, sinähän pidät siitä?”






”Hei, olette John Watsonin hätäyhteyshenkilö. Soitan sairaalasta-”





***

Sairaalat ovat aina vähän samanlaisia, kliinisiä, negatiivisia. Sherlock on jättänyt Rosien rouva Hudsonille, ja rouva oli kovasti huolissaan, mutta otti tytön ilolla vastaan.

”Watson, John Watson? Tuotiin tunti sitten?”

”Oletteko omainen?” hoitaja vastaanottotiskillä kysyy ja Sherlockin olisi helppo valehdella, se tuntuisi hyvältä, olla osa perhettä.

”Olen se, jolle soitettiin.”

Hoitaja vilkaisee häntä ja Sherlock näkee hänestä asioita, mutta samalla hänestä itsestään tuntuu paljaalta. Nainen, 36v, yrittää lopettaa tupakointia, lapsi, kaksi kissaa, harrastaa ompelua, ei osaa kokata.

Mies, soittaa viulua, asuu kimppakämpässä, entinen addikti, polttaa edelleen satunnaisesti tupakkaa vaikka valehtelee siitä jos joku kysyy, on rakastunut parhaaseen kaveriinsa, valehtelee siitäkin jos joku kysyy. 

Hoitaja antaa hänelle huoneen ja hänen askeleensa ovat rivakat. Puhelin piippaa, mutta hän jättää sen huomioimatta. Se on vain Mycroft, ilmoittaa auttavansa.

John on huoneessa yksin, ehkä niin on juuri Mycroftin ansiosta.

”John?” hän astuu sängyn viereen ja miettii, miksi heistä toiseen sattuu koko ajan. John ei vastaa, hän nukkuu ja Sherlock istuu pehmustetulle tuolille sängyn viereen. Se natisee hiukan, mutta se ei haittaa, niin natisee hänkin, aika kuluttaa kaikkia.

”Työtapaturma. Lattialle oli jäänyt pesuainetta ja hän liukastui, pää edellä lattiaan, eikä hän herännyt”, toinen hoitaja astuu sisälle ja kertoo asiasta Sherlockille ja Sherlock näkee ironian.

Miten tyhmää, että heitä on osoitettu aseilla, heillä on ollut pommi kotona, John on ollut sotilas ja sitten joku jättää vettä lattialle ja se on sairaalareissu.

”Ja sinä väitit, että minun työni on vaarallista”, hän mumisee, kun hoitaja on siirtynyt toiseen huoneeseen. Hän kuulee vaimean keskustelun ja tv:n, jonka äänenvoimakkuutta lasketaan.

”Sherlock”, John ei avaa silmiään, mutta Sherlock ojentuu puristamaan pitkät sormensa Johnin sormien päälle. Rakastan sinua, hän haluaa sanoa, kurkkua kuristaa, Johnin silmäluomet värisevät. Rakastan, rakastan, rakastan, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin.

”Tiedän.”

”Mitä sinä tiedät?” Ei John koskaan tiedä mitään. Ei tätä asiaa ainakaan.

”Mmh.” John osoittaa sormellaan kohti päätään.

”Naurettavaa.” Mutta kumpikaan heistä ei oikeastaan naura. Eikä John tiedä sitä, minkä Sherlock tietää.

John ei kommentoi, irvistää vain ja pyytää lopulta vettä.

”Rosie?” hän kysyy, kun avaa silmänsä ja Sherlock tuo puoliksi täynnä olevan paperisen kertakäyttökupin hänen huulilleen.

”Rouva Hudsonin luona.”

”Pärjääkö hän Rosien kanssa?”

”Jos minäkin pärjään, hänkin pärjää.”

”Tiedän, että sinä pärjäät”, John sulkee taas silmänsä. Hänen päähänsä sattuu, mutta hän on liian ylpeä, liian jäärä sanomaan ääneen mitään.

”Sinulle soitettiin.”

”Mmh, olen hätäyhteyshenkilösi. Mistä lähtien?” Sherlock laittaa vesikupin takaisin pienelle pöydälle sairaalasängyn vieressä. Toinen käsi on edelleen Johnin kädessä, hänen pitää kääntyä kunnolla, jotta saa mukin asetettua tasolle.

”Siitä lähtien, kun Rosie… Ennen ei ollut mitään hätää.”

”Sanoo hän, joka aina marmattaa.”

”Saan marmattaa”, Johnin toinen käsi hapuilee tiensä Sherlockin käden päälle. ”Ei nytkään ole mitään hätää.”

Sherlock nielaisee. Hän kyllä muistaa, miten hätäisesti nappasi Rosien, antoi hänet Hudsonille ja ryntäsi sairaalaan.

”Olen täällä huomisen. Sitten palaan kotiin. Oletko siellä?” John kysyy.

”Ainahan minä”, Sherlock sanoo ja tarkoittaakin sitä, nykyään. ”Tuonko Rosien?”

”Älä. Hän ei ymmärtäisi.” Hetken John on hiljaa, kunnes: ”Kiitos, kun tulit.”

”Totta kai.”

”En pidä sitä itsestäänselvyytenä.”

”Sinun pitäisi. Siellä, missä sinä olet, olen minäkin.”

”Kuulostaa vainoamiselta”, Johnin naurahdus on kuiva ja tarttuu kiinni kurkkuun. ”Mutta arvostan sitä. Todella.”

Käsi tippuu pois Sherlockin käden päältä ja Sherlock odottaa, kunnes John nukahtaa ennen kuin nojautuu irti otteesta.







***

John palaa kotiin ja Sherlock usuttaa hänet lepäämään. Kun John on asettamassa jalkaansa yläkerran portaisiin, Sherlock nappaa kiinni.

”Ei.”

”Sherlock, mi— Ei. Ehei. En voi nukkua sinun makuuhuoneessasi.”

”Mikset? Kuka niin sanoo?”

”Minä sanon.”

”No älä sano. Menet nukkumaan sinne, vaihdoin jo lakanatkin. Pystyn tarkkailemaan sinua paremmin täältä.”

”Tarkkailemaan”, John toistaa ja Sherlock luo häneen tylsistyneen katseen.

”Aivotärähdys, muistatko.”

”Totta kai muistan”, John ärähtää, mutta huokaa. Anteeksipyyntö on jo muotoutumassa, kun Sherlock heilauttaa kättään. Niin, niin, hän tietää kyllä.

”Missä sinä sitten nukut?” John kysyy, mutta Sherlock ei ole kuulevinaan. Asettuu vain tarkemmin istumaan mikroskooppinsa eteen ja vetää suurieleisesti pipettinsä esille.

”Kai sinä nukut?” John aloittaa uudestaan, mutta Sherlock kumartuu pois tästä maailmasta, sukeltaa alkuaineisiin ja John mutisee jotain, kunnes sanoo: ”Käyn katsomassa Rosieta.”

”Hän on rouva Hudsonin luona.”

”Käyn sitten katsomassa häntäkin.”

Ilta saapuu ja Johnkin saapuu hänen huoneeseensa. Sherlock katsoo ovensuusta, kun John asettautuu peiton alle ja napsauttaa lampun pois päältä.

”Aiotko seisoa siinä koko yön?” John kysyy, muka rennosti, vaikka kehon eleet eivät ole ollenkaan rentoja.

”Haluatko sitä?”

John ei vastaa, painaa vain silmänsä kiinni, aivan kuin se karkottaisi Sherlockin pois.

”Ei se haittaa”, hän lopulta sanoo, kun Sherlock on melkein jo astumassa käytävään, toinen jalka toisessa huoneessa.

”Vain tämä yö.”





***

Viikkoa myöhemmin Sherlock astuu makuuhuoneeseensa ja John on siellä edelleen. Hän on jo laittanut herätyksensä, harjannut hampaansa ja vaihtanut sukkansa, sillä hän käyttää öisin erilaisia sukkia kuin päivisin.

”Luuletko, että Rosie tietää?” John kysyy ja Sherlock on hämillään.

”Tietää mitä? Varmasti hän tietää monia eri asioita. Viime viikolla kerroin rikkihaposta, nyt hän tietää siitäkin.” Hän asettaa aamutakkinsa naulakkoon ja istuu sängynnurkalle, selkä Johniin päin, katsoo vielä puhelintaan.

”Ei siitä”, John hymähtää ja Sherlock kuulee lakanan kahahduksen, ”vaan, että hän on tärkeä.”

”Eiköhän”, Sherlock vastaa, vaikka mistäs hän sitä tietäisi. Se ei ole pääteltävissä, Rosie on niin nuori vielä. Niin vain kuuluu sanoa.

”Että tekisin mitä vain suojellakseni häntä ja hän on tärkeä osa elämääni.”

”Varmasti tietää, jos olet sen hänelle kertonut”, Sherlock sanoo ja avaa shakkisovelluksen. Joku idiootti on taas tehnyt päivityksen siihen ja sovelluksella kestää minuutti päivittää itsensä. Hänellä on kolme eri peliä kesken, kaksi vastapelaajaa on tehnyt siirtonsa, yhtä hän vielä odottaa.

”Että en osaa enää olla ilmankaan. Luulin joskus…, että olen mieluummin yksin, mutta…, eihän se niin mennytkään.”

”Niin.”

”Että hän on oikeastaan yksi elämäni tärkeimpiä ihmisiä, luulee hän mitä tahansa.”

Sherlockin sormi jähmettyy ratsun päälle, ei siirrä vielä mitään.

”Puhummeko vielä Rosiesta?” Sherlock nielaisee.

”Emme välttämättä. Haluatko sinä puhua Rosiesta?”

”Kenestä me sitten puhuisimme?” Sherlock ei tee siirtoa ollenkaan, jättää vastapelaajansa odottamaan.

”Mieti sitä.”

”John”, Sherlock kääntyy ja laskee puhelimensa yöpöydälle. John makaa jalat peiton alla, kyljellään ja nojaa toiseen käteensä, poski kiinni kämmenessä.

”Sherlock.”

”John”, Sherlock inttää ja John huokaisee, nousee istuma-asentoon.

”Tiedätkö”, John aloittaa, mutta rykäisee sitten, kääntää katseensa pois. Sherlock korjaa asentoaan. ”En tiedä, uskallanko sanoa sitä vielä.”

”Sano vain. En arvostele.” Vaikka se ehkä on hiukan vale, mutta sitä Johnin ei tarvitse tietää.

Sherlockin sydän hakkaa lujaa itseään ulos rinnasta, kuin se haluaisi itse ojentaa itsensä Johnille, että tässä on, sinun se on aina ollutkin.

John heilauttaa jalkansa pois peiton alta ja asettuu istumaan sängyn laidalle, kääntää selkänsä Sherlockille, kai pelkää, että toinen näkee liikaa, vaikka Sherlock ei näe mitään, hän on sokea tämän tunteen edessä.

”Minä…”, Johnin sormet painuvat patjaa vasten, kupertuvat pusertavaan otteeseen. ”En halua lähteä täältä.”

”Ei sinun tarvit-”

”Hiljaa. Krhm… Minä en halua lähteä. Minä en halua lähteä, sillä se tarkoittaa lähtemistä sinun luotasi ja minä en halua sitä. Olen luullut…, luulin, joskus, että osaan tehdä sen, että voin vain lähteä, mutta taas olen täällä ja joka kerta se on vaikeampaa. Ja haluaisin ajatella, että…, minun paikkani on täällä, koska luoja sentään, ei se missään muuallakaan ole ollut.”

”Jää sitten”, Sherlockin ääni on käheä, rikkonainen.

”Se tarkoittaa sitä, että minun pitää kertoa sinulle—”

”Mitä?” Sherlock ojentaa kättään, se tärisee, ja jää vain puoliväliin sänkyä, ei yllä Johniin asti. Hän haluaisi nähdä Johnin silmät.

”Että on tunteita”, Johnin ääni hiljenee, mutta hän yrittää vielä sanoa kaiken, ”enkä voi jättää kertomatta niistä enää, että minä, luoja sentään, olen…, minulla on…, äh, saatana soikoon, olen rakastunut sinuun ja se…, ymmärrän, etten voi tehdä sille mitään, eikä sinunkaan tarvitse tehdä sille mitään ja voimme ohittaa tämän asian, mutta en osaa enää olla sanomattakaan, ja olen kai juossut niin kauan sitä pakoon, että alan olla aika helvetin väsynyt siihen ja tähän koko juttuun. Mutta en silti haluaisi lähteä. Ymmärrätkö.”

Ei se ole kysymys, ei Sherlockin tarvitse ymmärtää, mutta hän ymmärtää silti.


Tällä kertaa hänen kätensä riittää Johnille asti, tarttuu t-paidan hihasta ja vetää luokseen. Joskus aikaa sitten he itkivät yhdessä olohuoneessa, kaiken sen menetetyn ja rikotun jälkeen, mutta nyt he ovat täällä taas, kotona ja kun Sherlock vetää Johnin syliinsä, eivät he enää itke. John painaa päänsä hänen olkapäätään vasten ja Sherlock kuulee hänen vetävän henkeä.

”Voi John”, hän saa sanottua, koska kerrankin hänen mielensä on tyhjentynyt, eikä tarjoa mitään järkevää sanottavaa.

”Älä sano, jos se on säälistä.”

”Ei se ole säälistä. John, minä-”, Sherlock nielaisee ja vetää Johnin tiukemmin vasten itseään. ”En ikinä enää päästä sinua lähtemään, jos se riippuu minusta.”

Hetken he ovat vain niin, lähekkäin, vihdoin.

”Tarkoittaako…?” John kysyy, eikä John voi olla näin tyhmä, mutta kai hän vain on epävarma.

”Tarkoittaa”, Sherlock vetäytyy kauemmas, päästää irti ja nostaa kätensä vasten Johnin leukalinjaa. ”Ja aion ny-” Sherlock ei ehdi pidemmälle, kun John jo liikahtaa eteenpäin ja painaa huulensa Sherlockin huulille ja Sherlock unohtaa kaiken, mitä oli sanomassa, kaiken, mitä on ikinä sanonut.

John on heistä kokeneempi, se on selvää, mutta Sherlock on nopea oppimaan. Suudelma kutkuttaa vatsanpohjassa ja kun John päästää irti, vetäytyy kauemmas, Sherlock päästää kärsimättömän äänen. John naurahtaa, mutta nostaa oman kätensä Sherlockin poskelle, antaa etusormensa sipaista punastunutta ihoa.

”Saanko jäädä?”

”Minne vain menetkin, minä olen siellä, niinhän minä sanoin.”

”Niinhän sinä taisit sanoa.”

”Kunhan se ei ole Mycroftin talo.”

”Mutta sielläkin kävimme jo yhdessä, muistatko.”

”Mmh”, Sherlock irvistää ja haalii Johnin takaisin käsivarsiensa väliin. Naurunkuopat suupielissä näyttävät vielä kauniimmilta näin läheltä katsottuna.


”John”, hän aloittaa.

”Mmh.”

”Mitä on rakkaus?”

John ei vastaa. Tietenkään, sillä hän kumartuu suutelemaan Sherlockin hiljaiseksi.
« Viimeksi muokattu: 10.11.2022 00:02:08 kirjoittanut Grenade »
Hyppää lehtikasaan!

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 107
Vs: BBC!Sherlock: Rakkausjuttuja | John/Sherlock, S,
« Vastaus #1 : 08.11.2022 21:26:39 »
Ai että voi että!! Oon tässä pitänyt varovaista toivoa yllä, että ehkä vielä ryhdyt fikkaamaan Sherlockista ihan kunnolla, ja nyt se päivä sitten koitti, oi jee! Huomasin tämän fikin töissä ja selailin tätä ahneena ihmisenä jo vähän työpisteelläni, kunnes totesin, että pakko säästää myöhemmäksi jotta pystyn kunnolla keskittymään tähän. Mutta eihän sitten töihin keskittymisestä meinannut enää tulla yhtään mitään ja olin jo lähellä lukittautua vessaan tätä lukemaan. :') Hyvä kuitenkin että maltoin mieleni, koska tämähän liikutti vallan hirveästi. Luin tämän junamatkalla kotiin ja ehkä oli joo vähän pitkä työpäivä takana, mutta silti silmiä alkoi pistellä mitä pidemmälle lukemisessa pääsin. Aih, miten ihana fikki!

Olin myyty jo ihan ensimmäisistä virkkeistä lähtien. Mikä olisikaan parempaa kuin rakkauden olemuksen pyöritteleminen!! Yritin joskus, öh, aika lailla kymmenen vuotta sitten kirjoittaa samasta aiheesta, siinä fikissä se pyöritteleminen lähti Sherlockin A Scandal in Belgravia -jaksossa olevasta replasta, jossa Sherlock toteaa uskovansa, että John ajattelee rakkauden olevan hänelle mysteeri. Halusin fikissäni osoittaa, että kyllä Sherlock tietää (ja tietää tietävänsä), mitä rakkaus on, ja että vastaus on muutakin kuin kemiaa, mutta kompastuin matkalla kaikenlaisiin pöljiin näkökulmakikkailuihin eikä siitä tekstistä tullut koskaan valmista. Ehkäpä parempi niin, toteutus oli sen verran kömpelö.

Mutta puhuakseni nyt tästä upean upeasta fikistä enkä omista wanhoista keskeneräisistäni, niin tässä fikissä mua viehättää aivan hirvittävästi se, että Sherlock uskaltaa pohtia tätä suuren suurta kysymystä rakkaudesta ääneen, aaahhh sentään. Sherlockin uskallus toimii mahtavana kontrastina Johnin varautuneisuuteen ja pelkoihin nähden, oih, tää tuntui musta niiiin Johnilta, niin huippu kohta jo heti alussa:
Lainaus
Ehkä on parempi niin. John voisi pelästyä. John yleensä pelästyy. Tunteita, varsinkin Sherlockin tunteita tai tunteita, jotka on kohdistettu Sherlockiin, mikä sekin on vähän omituista.
Voi John!! Ja voihan Sherlockin tunteet ja tunteet jotka on kohdistettu Sherlockiin, oijoi, niin hyvin muotoiltu että tekee mieli vain takoa nyrkkiä pöytään ja huutaa hear hearia. Tykkäsin valtavasti myös neuvojaan tarjoavasta ja naureskelevasta Irenestä! <3

Lainaus
Sherlock kyllä ymmärtää, miksi rakastaa Johnia, eikä se ole vain, koska hän pitää miestä hyvännäköisenä, vaikka se on plussaa.
Tälle naurahdin hellästi, koska hihihii, Johnin hyvännäköisyys on erittäin hyvä plussa. <3

Lainaus
"- Watson, rakastan sinua", hän kokeilee ja John hätkähtää. Rosie hänen sylissään ojentautuu kohti Sherlockia.

"Rosie Watson, rakastan sinua", Sherlock sanoo ja väittää itselleen, ettei ole pelkuri, vaikka onkin. Väärä nimi, mutta totuus on sama.
OIJOIJOI miten nerokas kohta, koska mäkin olin ensin kulmakarvat hiusrajassa että mitä mitä, mitä tapahtuu, ja sitten sieltä tuleekin kulman takaa Rosie ja tunnen oloni hurmaavalla tavalla narutetuksi. Miten jännittävä tapa testata kyseistä lausetta ja ehkä Johninkin reaktiota ja voih, Sherlockin ankaruus itseään kohtaan sai mut vähän vetistelemään. <3 Samoin repla isäsi on idiootti, yhyy tätä meininkiä! <3<3

Lainaus
”Mene nukkumaan, näytät kauhealta.” Kiitos, John.
:'DDDD Sweet! Ei mutta, tämä Johnin rakkaudesta ja välittämisestä kielivä replakokoelma sai sydämeni onnelliselle sykkyrälle, kunnes sinne sykkyrääni kaadettiin kunnon hulaus pelkoa kun tuolla oli tuo Hei, olette John Watsonin hätäyhteyshenkilö. OH NO! :-\ Oh yes hätäyhteyshenkilölle tosin, ohhh yes sille! <3 Ja sitten, sitten tuo Sherlockin vastaus ”Olen se, jolle soitettiin.” oli aivan mieletön! NIIIIN HYVÄ.

Nautin suuresti tuosta litaniasta mitä Sherlock "päättelee" itsestään, erityisesti tietenkin litanian lopusta: polttaa edelleen satunnaisesti tupakkaa vaikka valehtelee siitä jos joku kysyy, on rakastunut parhaaseen kaveriinsa, valehtelee siitäkin jos joku kysyy, en kestä kuinka mainio se on. Valehtelua valehtelun päälle, voi Sherlock, kiinnostaisi kyllä tietää vertailutilastot, kuinka moni siltä kysyy tupakasta ja kuinka moni parhaasta kaverista, hii!

Tää fikki on oikeasti tulvillaan tarkkoja ja kiherryttäviä lauseita, aivan valtavan ihania yksityiskohtia! Vääntelin onnessani suutani mm. sille että tuoli Sherlockin alla saa natista, natiseehan hänkin nykyään, ajan kuluttamana. Oijoih! Eniten vääntelin suutani riemusta kyllä sille kun Sherlock ottaa Johnia kädestä ja huutaa päänsä sisällä rakavastansa ja hokee sitä niin kovasti, että Johnkin melkein kuulee ja vastaa tietävänsä, oi että. Tykkäsin jo tuossa sairaalakohtauksessa siitä, että nämä tuntuvat käyvät useampaakin keskustelua yhtä aikaa, ja sittenpä vasta sainkin innostua, kun kotona John on puhuvinaan Rosiesta ja välittämisestä, jotta voi oikeasti kertoa Sherlockille, kuinka tärkeä ihminen Sherlock on hänelle. Oih, niin hienosti rakennettu keskustelunaloitus, ihan mahtava. Ja niiiiin ihanaa, mitä siitä seuraa, kuinka John saa viimein kakistettua vaikeita asioita suustaan, oi jesss!

Lainaus
äh, saatana soikoon, olen rakastunut sinuun ja se…, ymmärrän, etten voi tehdä sille mitään, eikä sinunkaan tarvitse tehdä sille mitään ja voimme ohittaa tämän asian, mutta en osaa enää olla sanomattakaan, ja olen kai juossut niin kauan sitä pakoon, että alan olla aika helvetin väsynyt siihen ja tähän koko juttuun. Mutta en silti haluaisi lähteä.
Niin. Hitsin. Täydellistä. AHHH! Aivan ihanaa että John sanoo suoraan olevansa rakastunut, ja sit tykkäsin ihan todella paljon siitä, että John sanoo juosseensa sitä pakoon ja alkavansa olla aika helvetin väsynyt siihen. Lisäksi Johnin tuskailua ryydittävä kiroilu oli aivan <3<3<3! Tässä kohtaa tirautin näkökenttäni sumeaksi ja virnistelin samaan aikaan.

Lainaus
”Tarkoittaa”, Sherlock vetäytyy kauemmas, päästää irti ja nostaa kätensä vasten Johnin leukalinjaa. ”Ja aion ny-” Sherlock ei ehdi pidemmälle, kun John jo liikahtaa eteenpäin ja painaa huulensa Sherlockin huulille ja Sherlock unohtaa kaiken, mitä oli sanomassa, kaiken, mitä on ikinä sanonut.
Tässä kohtaa olinkin jo sit ihan sulaa hihittävää vahaa. Ihanaa että Sherlock oli justiinsa suutelemassa Johnia ja John ehti silti ensin. <3<3

Haluan myös todeta, että on ihanaa ja oikein, että Johnin yhdestä yöstä Sherlockin sängyssä tulee tietenkin viikko (ja ehkäpä loppuelämä!).

Lainaus
”Mitä on rakkaus?”

John ei vastaa. Tietenkään, sillä hän kumartuu suutelemaan Sherlockin hiljaiseksi.
Apua ja hehee, miten Sherlock voikin esittää noin vaikeita kysymyksiä noin intensiivisen herkellä hetkellä! Onneksi vastata voi myös teoin. Ihana John. <3 Ja mulla on kans antaa vastaus tähän kyssäriin, tää sun fikki on rakkaus! Oon tämän jäljiltä ihan sellaisissa ihanissa ja vahvoissa Johnlock-pöllyfiiliksissä, kiiiiiitos kun kirjoitit ja julkaisit! Jään suurella innolla odottamaan sun seuraavia Sherlock-fikkejä, koska uskon ja toivon, että sarjaan koukuttuminen meinaa sitä etteivät fikitkään tähän jää! ;)

Ja hei miten ihana sarjaan tutustumis- ja koukuttumistarina! :-* Kiitos Ylelle että taipuivat lopulta kuitenkin ostamaan viimeisenkin kauden toisto-oikeudet! Mua kyllä huvittaa että oot katsonut viimeistä jaksoa ja vielä ilman ääniä ja ollut silti sillein että tässäpä vasta lupaavanoloinen sarja. :'D Olisi kyllä tosi mielenkiintoista, jos voisin aiheuttaa itselleni sellaisen ohimenevän ja vaarattoman muistinmenetyksen ja katsoa pelkästään sen vikan jakson ilman että muistaisin mitään aiemmista jaksoista, että miten siihen suhtautuisi silloin. ;D
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 516
Vs: BBC!Sherlock: Rakkausjuttuja | John/Sherlock, S,
« Vastaus #2 : 08.11.2022 21:59:08 »
Uuuhhuh hyvänen aika, tämähän nosti Johnlock-fiilarit taivaisiin! Miten ihana, ihana! En tiedä osaanko sanoa muuta, mutta yritän.

Ai että kun mua hykerryttää aivan älyttömästi tämä dialogi, jota oli tosi herkullista lukea, se loi mielikuvaa sellaisesta arkisesta ja enimmäkseen hyväntuulisesta sanailusta, ja sitten jotenkin ihmeellisesti samaan aikaan onnistui myös luomaan jännitettä ja kysymyksiä. Tosi hyvä! Lisäksi mä kuulin sekä Sherlockin että Johnin replat niiin elävästi korvissani Benedictin ja Martinin sanomina, mieletöntä! Vaikkapa tässä:
Lainaus
”Sherlock, mi— Ei. Ehei. En voi nukkua sinun makuuhuoneessasi.”

Ah tässä kanssa ihanaa dialogia:
Lainaus
”Sinun pitäisi. Siellä, missä sinä olet, olen minäkin.”

 ”Kuulostaa vainoamiselta”, Johnin naurahdus on kuiva ja tarttuu kiinni kurkkuun. ”Mutta arvostan sitä. Todella.”

Tämä oli kyllä erinomaisen tasapainoinen paketti pehmeitä fiiliksiä ja angstisempia tunnelmia, koska onhan tämä näiden pitkä ja monivaiheinen ystävyys ja nyyyhhh ne piilotetut rakkauden tunteet aivan ihanaa materiaalia kaikentasoiseen synkistelyyn. Esim. tämä herkisti:
Lainaus
Eikä John tiedä sitä, minkä Sherlock tietää.

Mutta onneksi, onneksi tämä oli sellainen ficci, jossa tunteita on ja niistä puhutaan ääneen ja sitten vielä pussaillaan, eikä liukastuminen työpaikallakaan onneksi osoittaudu kohtalokkaaksi, ah! Oli mielessä vielä monta muutakin juttua, ainakin se miten ihana oli lukea Rosiesta, Rosie ja hänen kaksi isiään herättävät mussa aina kovasti tunteita. Nimikin on mainio! Huippua, että päädyit takaperoisesti katsomaan sarjaa, ja vielä huipumpaa että kirjoitit! Kauheasti tekee mieli toivoa lisää, mutta jos nyt tässä kohtaa vain kiitän tästä.
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 558
  • ava+bannu Ingrid
Vs: BBC!Sherlock: Rakkausjuttuja | John/Sherlock, S,
« Vastaus #3 : 10.11.2022 01:04:03 »
Aaaaa, mä oon täällä ihan onnesta sykkyränä, kun luin teidän kommentteja, kiitos! ❤️ Vähän hirvitti julkaista uutta fandomia, mutta onneksi ei hirvitä enää, kiitos siitäkin!

Sisilja: *laittaa muistiin: älä julkaise keskellä päivää, että Sisilja saa työt tehtyä* :D Ihanaa kuulla, että tämä maistui! En oikein tiedä, miten tämäkin heti alkoi näin vakavilla aiheilla, mutta toisaalta oli mielenkiintoista laittaa Sherlock miettimään asiaa, ja aloin ajatella, että mitä jos jokainen osio vähän käsittelisi rakkautta omalla tavallaan, eikä se aina tulisi esiin konkreettisena sanana. Vaan esim. just Johnin ajattelin olevan enemmän osoitan-välittämistä-huolehtimalla -tyyppiä. Hassua kyllä, niitä Johnin reploja kirjoittaessani en vielä ollut ajatellut, mihin suuntaan ficci menisi ja yhtäkkiä sitä sitten oltiinkin sairaalassa ja mietin, että mitäs nyt taas. :D

Lainaus
OIJOIJOI miten nerokas kohta, koska mäkin olin ensin kulmakarvat hiusrajassa että mitä mitä, mitä tapahtuu, ja sitten sieltä tuleekin kulman takaa Rosie ja tunnen oloni hurmaavalla tavalla narutetuksi
Hehehe, hykertelin itsekin tätä kirjoittaessani, koska en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä! Anteeksi, Sherlock!

Totta kai Johnin päivästä Sherlockin makuuhuoneessa tulee viikko ja vähintään loppuelämä, ei se voi mitenkään muutenkaan mennä. Ja totta kai Johnille piti laittaa muutama kirosana! Muistan, että jossain kommenttivastauksessasi sanoit, että olit itsekin sitä mieltä, että John luultavasti kiroilisi enemmän, jos Martin saisi päättää ja olen täysin samaa mieltä. Johnille vaan sopii muutamat kivat kirosanat sinne tänne. <3

Lol, muistan itsekin, kun tulin kotiin, avasin Areenan ja tajusin, että tosiaan, se jakso, jota katsoin oli viimeinen koko sarjassa. :D Onneksi siinä vaiheessa, kun pääsin siihen jaksoon uudestaan, oli ehtinyt kulua sen verran aikaa, ettei kaikki yksityiskohdat enää olleet tarkassa muistissa. Ja tietty, kun oli ensin katsonut kolme tuotantokautta väliin, niin ne tapahtumat osasi katsoa ihan eri tavalla. Mutta muistan, että olin "oho, wau", siinä kohtaa, kun Sherlock ja Eurus seisovat ja siinä pitäisi olla lasia ja yllätyys, ei ole lasia ja ehkä se tavallaan sai miettimään, että voisi katsoa koko sarjankin! :D Kiitos, kiitos, kiitos itsellesi ihanasta kommentista! <3

Ricolette: Aaaa, kiitos dialogimaininnasta! Rakastan kirjoittaa dialogia ja ilahduttaa kuulla, jos se kuulostaa vähän siltä kuin pitäisikin. ^^ Välillä on hankalaa tuoda muunmaalaisia dialogeja suomeksi ja muutamat kerrat tuli kirottua, että ei, ei se voi näin sanoa ja sitten vaan kumittamaan ja kokeilemaan uudestaan. :D Ja totta kai tämä on ficci, jossa on onneksi lopulta onnellinen loppu, koska sellaisen nämä tähän hätään kaipasivat ja sellaisen halusin heille antaa. <3 Suuren suuri kiitos ihanasta kommentistasi! <3
Hyppää lehtikasaan!

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 906
Vs: BBC!Sherlock: Rakkausjuttuja | John/Sherlock, S,
« Vastaus #4 : 28.09.2023 15:11:11 »
Tämä oli aivan ihana ja ihan sulin tälle. <3 Tällaiset söpöt, arkiset tarinat ovat parhaita nelos kauden jälkeen. Ihanaa erityisesti, että Rosie oli mukana, hän ja kaksi vanhaa, tunnelukkoista miestä yhdessä ovat vastustamaton yhdistelmä. ^^ Heti aloitus oli hyvin sherlockmainen, kun Sherlock sekä pohtii asioita, joista ei oikein itse ota selvää ja tarvitsee siihen Johnia, jolla tunneasiat ovat hitusen pidemmällä. Mutta sitten Sherlock onnistuu kysymään asiaa, kun John on poissa, hih. :D

Lainaus
John hymähtää. ”Joskus ei rakkaudessa ole mitään ymmärrettävää.”

<3 Täydellinen vastaus, ei tähän voi muuta sanoa ja jotenkin, miten John sanoi sen niin helposti ja ilman miettimistä ankarasti, millaisen filosofisen vastauksen Sherlockille antaisi, oli hyvin Johnmaista, joka ei yritä olla mysteerinen vaan hän vain on ihan tavallinen ihminen. On hyvin Johnia myös näyttää rakkauttaan tuollaisella vihaisen huolestuneella asenteella, että käskee Sherlockia olemaan varovainen, pukeutumaan kunnolla, mutta on ihastuttavan inhimillistä kehystää se suuttumuksella, joka on helpompi ilmaista kuin pelkoa toisen menettämisestä tai siitä, että toiselle voisi käydä huonosti, vaikka se huonosti käyminen olisi vain sormien palelluttamista. ^^ Erityisesti se, että tuntee toisen sen verran hyvin, että tietää tämän suosikkiruuat, on minusta erityisen kertovaa. :) Söpöintä ikinä, että Sherlock on Johnin hätäyhteyshenkilö. <3 Superhauskaa, että John päätyi sairaalaan työtapaturman takia, joka oli liukastuminen lattialla. Se, mistä asiat lähtivät sitten rullaamaa,n oli tavallaan aika arkinen asia, vaikka sairaalaan saakka päädyttiin ja tykkäsin, että ei oltu jutun parissa ja konna ampui Johnia tai muuta super dramaattista. Tämä sopi tarinan ihastuttavan arkiseen fiilikseen. :)

Lainaus
”No älä sano. Menet nukkumaan sinne, vaihdoin jo lakanatkin. Pystyn tarkkailemaan sinua paremmin täältä.”

”Tarkkailemaan”, John toistaa ja Sherlock luo häneen tylsistyneen katseen.

”Aivotärähdys, muistatko.”

Jotenkin Sherlockin sanailussa oli yritystä sarkasmista, olkoon että hän kai yritti olla oma, viileä itsensä, joka tietää paremmin. Tuntui, että hän yritti vitsailla "normaalien" ihmisten tapaan ollakseen Johnille lähestyttävämpi. Sarjassakin hän kai jossain kohtaa on sarkastinen ja John huomaa sen ja se tuntuu ihan siltä kuin Sherlock tekisi sen tehdäkseen Johniin vaikutuksen ja tykkäsi, kun John huomasi sen ja tässä kohtaa oli sama fiilis. ^^ Hih ja kuvittelen myös Sherlockin vaihtamassa lakanoita, hupaisaa ajatella häntä tekemässä kotitaloushommia ja vieläpä Johnin vuoksi. :D

Lainaus
”Tietää mitä? Varmasti hän tietää monia eri asioita. Viime viikolla kerroin rikkihaposta, nyt hän tietää siitäkin.”

Voi että Sherlockia! ;D Hauskaa, että Sherlockilla kesti tajuta, että John ei puhukaan Rosiesta ja tuli mieleen, kun John pyysi Sherlockia bestmanikseen, samaan tapaan Sherlockin ei voinut uskoa, että John voisi tarkoittaa häntä. <3 Johnin tunnustus oli aivan ihana, sekava ja epämääräinen. Tykkäsin, miten hän ei osannut sanoa asiaa mitenkään selkeästi ja lyhyesti, että hän on itsekin niin pihalla, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Erityisesti tykkäsin, miten hän ei osannut katkaista lausettaan, aina vain ja ja ja ja. Upeasti kuvattu, miten vaikeaa tunteita on pukea sanoiksi ja kaikesta tulee puuroa. :) Lopetus oli oikein *chefs kiss*, olen pelkkää siirappia. <3 Kiitos tästä tosi paljon, oli aivan ihastuttava lukukokemus! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 558
  • ava+bannu Ingrid
Vs: BBC!Sherlock: Rakkausjuttuja | John/Sherlock, S,
« Vastaus #5 : 25.01.2024 19:54:20 »
Awww, ihana kuulla, että tää on toiminut! Tuskailin tämän kanssa aikani, kun tämä oli oikeestaan melkein ensimmäinen hyppäys uuteen fandomiin ja uudesta fandomista kirjoittaminen on aina vähän jännää. Mutta eipä sitä kirjoittamisen paloa sitten saanutkaan hillittyä ja tällainen syntyi. :D Ja samaa mieltä, että Sherlock ei ehkä ole kovin sellainen, joka muistaisi tehdä kotitöitä, mutta ehkä Johnin vuoksi voi välillä myös kokeilla. ^^ Johnin tunnustusta oli myös kivaa kirjoittaa, kun uskoisin, että sellaisella hetkellä kuitenkin, vaikka kuinka olisi valmiiksi ajatellut, että nyt sanon niin ja näin, niin kuitenkin menee jollain tavalla sanoissa sekaisin, eikä saakaan enää selvästi sanottua sitä, mitä piti. Onneksi hän lopulta pääsee tunnustuksensa loppuun ja hekin saavat onnellisen lopun! ^^

Kiitos paljon ihanasta kommentista! <3
Hyppää lehtikasaan!