Otsikko: Teoista sanoihin ja takaisin
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: MCU, The Falcon & the Winter Soldier
Ikäraja: K-11
Paritus: Sam/Bucky
Genre: Romance, mutual pining, fluff, slice of life,
höttöSummary:
Sylillinen Buckya (K-15) -ficissä nähtiin Sam ja Bucky kämppiksinä muhinoimassa sohvalla. Nyt tässä itsenäisessä jatko-osassa Sam yrittää saada tapahtuneen jälkeen (aika pitkään) jostain rohkeutta kertoa, että haluaa oikeastaan aika paljon enemmän.
A/N: Tämä on "esiosansa" tavoin saanut alkunsa alkuperäisestä raapalejuoksusta (julkaisemattomana) ja muhinut keskeneräisenä aika kauan. Nyt, Samin syntymäpäivän (14.4) kunniaksi sain sen vihdoin valmiiksi! (ihan reilua, että Sam saa tänä vuonna kivan ficcilahjan, kun viime vuonna vaan juotin sille käärmeviinaa ja pistin reagoimaan siihen sopimattomasti xD)
Hötöstä pitää vähän syyttää tosielämän höttömössöfiiliksiä (onko mahdollista, että oikeasti näen sen yhden ihmisen huomenna??😍🙈)
Enhän minä normaalisti näin siirappiin vajoa. Nauttikaa, varokaa hampaitanne!
***
Teoista sanoihin ja takaisinSam avasi silmät sikkaralla jääkaapin kaivaakseen päivän eväänsä esiin.
Hän oli lähdössä ilmavoimien kanssa lentoharjoituksiin, ja he olivat Torresin kanssa sopineet, että lento lähtisi viideltä. Aamuviideltä.
Sam katui hieman, että oli suostunut ehdotukseen. Niin aikainen lähtö tarkoitti, ettei hän voisi hyvästellä Buckya.
Ennen hän ei olisi edes miettinyt sellaisia, mutta viimeisimmän sohvatapauksen jälkeen Sam oli huomannut miettivänsä Buckya silloin kun meni nukkumaan, heräsi, teki käytännössä ihan mitä hyvänsä. Hän ei ollut sanonut mitään Buckylle asiasta, saati sitten rakastumis-sanaa.
Mikäs tämä on? Sam siristi silmiään huomatessaan eväsrasiansa päällä lapun, jota ei muistanut siihen laittaneensa.
Ei kun hetkinen, oli hän sittenkin pistänyt nimilapun eväsrasiansa päälle, ettei Bucky taas kerran yöllä herätessään ottaisi hänen eväitään yöpalaksi.
Sitä oli tapahtunut kerran jos toisenkin.
Mutta hänen nimensä perään oli ilmestynyt jokin epämääräinen töherrys, josta Sam yritti nyt saada jääkaapin heikossa valossa selvää. Se näytti… hämähäkiltä? Kun oikein siristeli, saattoi epämääräisen töherryksen keskeltä erottaa… sydämen?
Samin vatsassa muljahti ja rintaan levisi lämpö, joka hohkasi poskille asti.
Oliko Bucky piirtänyt sydämen hänen eväsrasiansa nimilappuun ja nolostunut siitä niin paljon, että oli yrittänyt sutata sen yli? Epäonnistuneesti.
Sam tunsi typerän hymyn leviävän naamalleen, ja hänen oli vain yksinkertaisesti pakko käydä vilkaisemassa nukkuvaa Buckya ennen lähtöään.
Mikään heidän välillään ei ollut varsinaisesti sohvatapauksen jälkeen muuttunut.
He käyttäytyivät toisiaan kohtaan ihan samalla lailla kuin aiemminkin, valittivat toisen huonoista tavoista kuin ketkä tahansa kämppikset, katsoivat elokuvia yhdessä ja niin edelleen.
Leffailtoina he istuivat toki lähempänä toisiaan kuin aiemmin, jossain kohtaa toinen päätyi melkein aina toisen syliin tavalla tai toisella. Loppuilta olikin usein sitten enemmän pussailua kuin elokuvan katselua.
Sam joutui toistuvasti hillitsemään itseään, ettei päästäisi itseään käyttäytymään muiden seurassa kuin Bucky olisi oikeasti hänen poikaystävänsä.
Ehkä vielä joskus, jos hän saisi tarpeeksi urheutta kaivettua jostain sisältään.
Rohkeutta sanoa Buckylle, mitä hän oikeasti tunsi tätä kohtaan, mitä hän ehkä oikeasti heidän suhteeltaan halusi.
Sam raotti toisen huoneen ovea ja kurkisti sisään.
Bucky makasi selkä ovea kohti. Lihaksikas selkä, jota pitkin Samin teki mieli kuljettaa sormiaan viltin reunalle asti ja vetää peitto takaisin Buckyn päälle.
Tämän patja oli naurettavan ohut, mutta toisaalta sentään toinen ei nukkunut enää lattialla.
Sam huokasi ja sulki oven yhtä hiljaa kuin oli sen avannutkin. Hänellä ei ollut aikaa tällaiseen, oli päästävä lentokoneen lähtöpaikalle ja puettava siivet, Bucky odottaisi kotona sitten joskus illalla, kun hän tulisi takaisin.
Sam oli jo eteisessä kiskomassa Falconin saappaita jalkaansa, kun huomasi äkkiä, että käytävään oli ilmestynyt vilttiin kietoutunut hahmo.
“Herrajumala kun säikähdin”, Sam ähkäisi toivuttuaan yllätyksestä. Bucky oli liikkunut aivan äänettömästi perässä laahaavasta viltistä huolimatta.
“Sinulta unohtui jotain”, Bucky haukotteli. Mies laski metallikätensä eteisen lipaston päälle ja rapsutti toisella takaraivoaan. Buckyn hiukset olivat menneet nukkumisesta kunnon harakanpesäksi.
Sam astui lähemmäs Buckya ja painoi suukon tämän poskelle.
“Nähdään illalla, muru”, Sam pörrötti vielä Buckyn jo ennestään sotkuista tukkaa.
Bucky seisoi suu raollaan ja tuijotti Samia pitkään, ennen kun sai sanoja aikaiseksi:
“...Tarkoitin kyllä kotiavaimia.”
Ei hemmetti, fuck fuck fuck. Sam jäätyi tajutessaan, mitä oli juuri mennyt tekemään.
Oliko hän juuri pilannut kaiken? Se oli tuntunut niin luonnolliselta, suukko poskelle, nähdään illalla, hellittelynimi ja kaikki, niin sen kuului Samin päässä mennä, mutta Buckyn ilmeestä päätellen toinen ei ollut ihan samalla sivulla -
“Ah, aivan, tietysti, avaimet”, Sam nappasi avaimet Buckyn käden vierestä lipaston päältä uskaltamatta katsoa toiseen päinkään. Hän oli jo puolimatkassa ovesta ulos, kun luja ote Samin hartialla pakotti hänet pysähtymään ja kääntymään.
Äkkiä Bucky oli siinä, ihan lähellä ja otti Samin kasvot käsiinsä, mutta painoikin suukon Samin kaulalle.
“Aamuhönkä”, Bucky pahoitteli pehmeä hymy huulillaan ja antoi peukalonsa liukua Samin poskella.
“Jutellaan sitten illalla.”
Oli Samin vuoro jäädä räpyttelemään, hän olisi varmaan myöhästynyt, ellei Bucky olisi hellästi pukannut häntä rappukäytävään ja sulkenut ovea.
Samin teki melkein mieli työntää avain lukkoon, avata ovi ja tivata, mistä he illalla juttelisivat, mutta hän onnistui jotenkin ottamaan järjen takaisin käteen ja pakottamaan itsensä tulipalokiireellä rappusia alas.
***
Oli sanomattakin selvää, että Samin keskittyminen meni sinä päivänä harakoille.
Luojan kiitos kyseessä oli sentään pelkkä harjoitus, eikä varsinainen missio.
Torres katsoi Samia kulmat kohollaan yhden erityisen typerän töppäyksen jälkeen, mutta ei kysynyt, mistäpäin nyt tuuli.
Sam ei edes tiennyt, mitä olisi vastannut.
Luojan kiitos Bucky ei sentään ollut näkemässä, siitä vinoilusta ei olisi tullut ikinä loppua.
Auringonlaskun aikaan he ryhtyivät keräämään kamoja kasaan ja tekemään lähtöä.
“Tuo oli…” Torres aloitti varovaisesti.
“...Täysi farssi, tiedän”, Sam hautasi kasvot käsiinsä ja äännähti turhautuneesti. Tämä päivä oli viimeistään todiste siitä, että hänen oli puhuttava Buckyn kanssa, tunnustettava tunteensa. Tai muuten seuraavalla oikealla missiolla Sam pääsisi epäilemättä hengestään.
“Kyllä se siitä”, Torres katsoi häntä aika mietteliään näköisenä, “tiedän, että hoidat tämän ongelman, mikä se sitten onkaan.”
“Hyvä, että edes toinen meistä luottaa siihen”, Sam mutisi.
Jo pelkkä ajatus tunnustamisesta pudotti hänen vatsastaan pohjan. Eikö hän voisi vain mennä kotiin ja syödä Buckyn kanssa iltapalaa niin kuin normaalisti? Jos he päätyisivät sylikkäin sohvalle katsomaan typeriä uusintoja, ja hän nukahtaisi Buckyn hartiaa vasten, niin mitä sitten?
Miksi puhuminen oli muka aina ratkaisu kaikkeen, miksi aina tarvittiin sanoja?
Sam tiedosti itsekin ajatustensa epäloogisuuden ja huokasi syvään.
Mitä jos Bucky ei halunnut mitään enempää? Paino Samin vatsanpohjalla muuttui kuvotukseksi. Ehkä hänen oli tämän asian kanssa vain hyväksyttävä, että oli pelkuri.
“Sinä pystyt siihen”, Torres laski kätensä painavana Samin hartialle ja hymyili kannustavasti. Sam pakottautui vastaamaan hymyyn. Torresin silmät olivat täynnä lämpöä ja luottamusta, ja aika pian Sam tunsi hymynsä sulavan aidoksi.
Nuoremmalla oli sellainen vaikutus vähän kaikkiin. Kun Torres hymyili, oli vaikeaa olla itse synkillä mielin.
Sam otti toisen lähestymistavan, ja päätti poiketa kotimatkalla kukkakauppaan.
Bucky oli tunnetusti vanhanaikainen, joten kukat olisivat hyvä ensimmäinen askel, joka veisi keskustelun oikeaan suuntaan ilman sanoja.
Sam pudisti päätään. Milloin hän oli ruvennut pelkäämään vakavia keskusteluja?
***
Yön pimeä oli jo laskeutunut, kun Sam saapui vihdoin kotiin.
Kukkakauppias oli myynyt hänelle viisi tulipunaista ruusua innosta hykerrellen, niillä Sam kuulemma saisi viestinsä perille.
Sam pudisti päätään, häntä nolotti jo nyt, ja hän mietti vakavissaan, että livauttaisi kukat Buckylta salaa maljakkoon johonkin nurkkaan tekemättä niistä sen suurempaa numeroa.
Eteisessä oli pimeää, kun Sam avasi oven, ja ohikiitäväksi hetkeksi hänen mielensä valtasi pettymys. Saattoiko Bucky tosiaan olla jo nukkumassa?
Sitten Sam huomasi syvemmältä asunnosta kajastavan valon, ja seurasi lämmintä kajoa olohuoneeseen. Hänen oli pakko pysähtyä ovensuuhun hetkeksi tuijottamaan edessään aukeavaa näkyä.
Kaikilla pinnoilla, joilla oli vähänkin tilaa, paloi kynttilöitä, joista suurinta, sohvapöydällä sijaitsevaa Bucky oli juuri sytyttämässä. Mies oli niin keskittynyt puuhaansa, ettei ollut huomannut Samin saapumista.
Bucky tunsi selvästi olonsa heidän kodissaan niin turvalliseksi, ettei kokenut tarpeelliseksi vahtia ympäristöään jatkuvasti.
Ajatus lämmitti Samin sisikuntaa.
Buckyn hiukset olivat niskassa sotkuisella sykkyrällä, josta oli karannut melkein yhtä paljon suortuvia kuin siellä oli kiinni. Sam paloi halusta avata tukkavirityksen, ottaa Buckyn kasvot käsiinsä ja vain pitää toista lähellään.
Hän odotti, että Bucky sai kynttilän sytytettyä ennen kuin yskähti merkitsevästi.
Buckyn katse kääntyi ovensuuhun, ja miehen kasvoille leviävä hymy pakotti Samin ottamaan seinästä tukea. Buckyn hymy oli niin täynnä lämpöä, että Samin polvia heikotti.
“Raskaan työn raataja palaa kotiin. Vai pitäisikö sanoa sankari”, Buckyn hymy kääntyi vinoksi virneeksi, eikä Sam halunnut mitään niin paljon kuin marssia toisen luo ja suudella tuon hymyn pois Buckyn naamalta.
“Miten kotivaimon päivä on sujunut? Näköjään olet ainakin löytänyt yhteisen sävelen sisäisen pyromaanisi kanssa”, Sam vastasi vinosti hymyillen.
Ruusut tuntuivat polttelevan hänen käsissään. Sentään hän oli ehtinyt piilottaa ne selkänsä taakse ennen kuin Bucky huomasi.
Sam oli aina ollut hirveän huono antamaan lahjoja. Tuntui, että oli kamalan vaikeaa löytää oikeaa hetkeä, eikä hän koskaan tiennyt miten päin olisi ollut, kun lahjansaaja reagoi lahjaansa, oli reaktio millainen hyvänsä.
Bucky pyöräytti silmiään, nousi ja käveli Samin luo ovensuuhun.
“En tiennytkään, että olet vaihtanut ammattia supersankarista koomikoksi. Ei olisi kannattanut”, Bucky tönäisi Samia nyrkillä leikkisästi hartiaan.
“Hahhah. Jos ihan tarkkoja ollaan, supersankari ei ole ammatti… Au!” Sam oli paljastumisen pelossa puristanut ruusuja niin tiukasti, että yksi piikeistä oli pistänyt haavan hänen kämmeneensä.
“Satutitko itsesi harjoituksissa?” Buckyn rentous oli äkkiä poissa ja hän tarttui silmät huolesta tummina Samin käsivarteen kiskaisten sen pois miehen selän takaa.
Sam oli kerran aiemmalla missiolla piilottanut loukkaantumisensa Buckylta, ja nyt se sitten kostautui.
“Ei, kun - “ Sam ei ennättänyt tehdä tai sanoa mitään muuta ennen kuin Bucky näki ruusut.
“Oho.”
Sam tuijotti Buckyn ilmettä henkeään pidätellen. Oliko tuo hyvä vai huono “oho”?
“Nämä ovat itse asiassa sinulle”, Sam kuuli sanovansa, vaikka sydän takoi korvissa niin kovaa, että melkein vaiensi sanat alleen.
Bucky tarttui Samin ruusuja pitelevään käteen ja miehen ilme oli epäuskoinen, mutta suli koko ajan pehmeämmäksi.
Kun Bucky vihdoin käänsi katseensa kukista Samin silmiin, Samilla oli taas vaikeuksia saada henkeä.
“Minulle?” Buckyn ääni oli hiljainen ja lämmin, sana jotain kysymyksen ja toteamuksen väliltä.
Sam tajusi äkkiä, ettei kukaan ollut varmaan koskaan tuonut Buckylle kukkia.
Hän ei kyennyt kuin nyökkäämään.
Bucky otti ruusut, mutta piti edelleen Samin kädestä kiinni, tutki hellästi piikin tekemää haavaa toisen kämmenessä.
“Jos sopii, niin aion nyt suudella sinua”, Bucky sanoi painettuaan ensin pienen suukon Samin kämmeneen.
“Bucky, kuule”, Sam sanoi hiukan kulmiaan rypistäen.
Bucky katsoi häntä kysyvästi, selvästi hiukan epävarmana, oliko mennyt äskeisellä ylittämään jonkun kielletyn rajan.
Sam kuuli sydämen takovan korvissaan. Nyt oli hänen tilaisuutensa. Nyt tai ei koskaan.
“Tuo oli minun repliikkini”, Sam sanoi, mutta ei ennättänyt sanoa enempää, kun Bucky suuteli hänet hiljaiseksi.
“Tiesitkö, et ole yhtään hauska”, Bucky puhui Samin huulia vasten ja näykkäsi toisen alahuulta ennen kuin irrottautui suudelmasta.
“Ja nyt minun on vietävä sinut keittiöön ja hoidettava kätesi kuntoon niin kuin kunnon poikaystävä varmasti tekisi. Jos siis haluat.”
Bucky tarttui Samin ranteeseen ja veti toisen perässään keittiöön.
Sam pisti merkille, että Bucky ei äskeisten sanojensa aikana katsonut häntä silmiin, ja toisen niska helotti hellyyttävän punaisena.
“Haluan”, Sam sai vihdoin suunsa auki keittiössä.
“Haluan, että…”
Bucky kohotti kulmiaan pyyhkiessään Samin haavaa kostealla paperilla.
Sam nielaisi ja sulki silmänsä. Hän oli harjoitellut tätä puhetta taksissa, hän pystyisi sanomaan sen kaiken ääneen. Sam veti syvään henkeä ja katsoi taas Buckya.
“Haluan suudella sinua aamulla kun lähden, aamuhöngästä viis. Haluan istua sylikkäin sohvalla kun katsotaan Frendejä tai muita hömppäsarjoja, joista sinä jostain syystä tykkäät.
Haluan voida pitää sinua kädestä tai hipaista ohimennessäni, kun meillä on vieraita ilman, että sitä tarvitsee tehdä salaa. Haluan…”
Buckyn huomio oli jakamaton, tämän harmaansiniset silmät suorastaan porautuivat Samin kasvoihin.
“Haluan olla sinun poikaystäväsi, ja että sinä olet minun, koska olen rakastunut sinuun, piru vie”, Sam jatkoi.
Viimeiset sanat hän sopotti niin nopeasti, että Buckylla olisi varmaan ollut vaikeuksia saada niistä selvää ilman seerumia.
Bucky kietoi hitaasti sideharson Samin kämmenhaavan ympärille ja painoi sitten sidotun kämmenen sydämensä päälle.
“Vihdoin ja viimein.”
“Haluatko sinä olla minun? Poikaystäväni?” Sam varmisti. Häntä hiukan huimasi.
Oliko se oikeasti ollut näin helppoa? Oliko hän aivan turhaan tuskastellut ja yrittänyt tukahduttaa tunteitaan viikkokaupalla?“Haluan, jos se nyt vielä pitää erikseen sanoa”, Bucky vastasi ja kumartui suutelemaan Samia uudestaan.
“Minä muuten tein meille illallista”, Bucky puhui Samin huulia vasten, kun he malttoivat hetkeksi lakata suutelemasta.
“Rakastan sinua”, Samilta pääsi, ja Bucky punastui kaulasta korvannipukoihin.
“Niin minäkin sinua, olen jo aika kauan”, Buckyn ääni oli lämmin ja täynnä hymyä.
Sam päätti sanoa toiselle mahdollisimman usein rakastavansa.
***
