Frozen: Halla ja etelätuuli, S, Anna & Elsa, songfic

[Maissinaksu]

Ficin nimi: Halla ja etelätuuli
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Frozen
Genre: draama, songfic
Ikäraja: S
Päähenkilö: Anna (mainittuna paritus Anna & Hans)
Summary: Nyt kun hän tiesi mistä oli kyse, hän ei voinut olla miettimättä, miksei Elsa ollut avannut sydäntään aiheesta hänelle. Kaikki olisi voinut olla toisin.

A/N: Kuunnellessani otsikossakin mainittua Antti Railion kappaletta sain inspiraation kirjoittaa tarina sen ympärille. Tai saatuani inspiraation keksin siihen lisää ulottuvuutta kyseisestä biisistä. Ficin voisi siis laskea songificiksi. Aluksi ajattelin laittaa lyriikoita tekstin oheen, mutta lopputulos näytti häiritsevältä ja tunkkaiselta. Lupasin omistaa tämän ficin eräälle ystävälleni, kun vihdoin ja viimein saisin tämän valmiiksi. Luvattoman kauan tässä kesti, mutta valmista tuli lopulta. Here you go, M. (:


***


”Elsa! Eelsaa!”

Kutsuhuudot hiljenivät talviseen ilmaan hyvin nopeasti. Tuuli puhalsi niin kylmästi, että Annan oli painettava kasvonsa viittansa karheaa kangasta vasten suojatakseen niitä pakkaselta. Prinsessan mieleen juolahti jälleen kerran toive hansikkaista ja päähineestä. Pelkkä leninki ja viitta paljaiden hartioiden suojana olivat talvivarusteiksi naurettavan riittämättömät.

Vaan mistäpä Anna olisi voinut aavistaa, että Arendelin ylle lankeaisi yhtäkkiä kirous, joka jäädyttäisi meren ja vuonon umpeen ja loisi valtakuntaan hyisen lumituiskun. Vielä puoli tuntia sitten kuningaskuntaa oli kaunistanut suloinen kesäilta, mikä tuntui nyt kerrassaan uskomattomalta.

Anna yritti parhaalla tahdollaan estää hampaitaan kalisemasta. Taakseen vilkaistessaan hänestä tuntui, ettei matka ollut edennyt lainkaan. Hänen ratsunsakin alkoi hiljalleen väsyä tarpomaan kasvavissa lumikinoksissa. Ikävintä prinsessasta oli, ettei hänellä ollut käsitystä, mihin suuntaan olisi kuulunut matkata. Elsa oli juossut vuonon poikki kohti pohjoista, mutta koska Annan oli hevosensa kanssa kierrettävä maateitse, isosisko oli saanut hyvän etumatkan. Kiireessään Anna ei ollut muistanut ottaa mukaansa kompassia.

Pahimmassa tapauksessa hän oli matkalla aivan vikasuuntaan. Elsan salaisuuden paljastuminen ja tämän pako valtakunnasta olivat aiheuttaneet hänelle niin suuren järkytyksen, ettei hän selkeästikään ollut kyennyt ajattelemaan toimintasuunnitelmaansa loppuun asti. Hän oli halunnut vain saavuttaa sisarensa mahdollisimman nopeasti, puhua asiat halki ja korjata kaiken yhdessä. Huomattavasti järkevämpi siirto olisi ollut odottaa aamuun ja lähteä Elsan perään paremmin varustautuneena ja ehkä useamman henkilön muodostamassa seurueessa.

Asiat Arendelissa sujuivat kuitenkin niin hyvin kuin oli mahdollista niissä olosuhteissa. Prinssi Hans – hyväsydäminen, kärsivällinen, rakastettava prinssi Hans – oli juuri oikea henkilö vastaamaan valtakunnan asioista sijaishallitsijana.

”Elsa!” Anna huhuili ties kuinka monetta kertaa epäillen vahvasti äänensä kantavuutta suuntaan tai toiseen. Vastatuuli ei auttanut asiaa lainkaan, mutta pieneksi ilokseen prinsessa huomasi lumisateen lakanneen. Oli hänen tapaistaan etsiä positiivisuutta ikävistäkin asioista. Sellainen hän oli ollut aina tilanteessa kuin tilanteessa, mutta ennen kaikkea Elsan kanssa hänen optimistisuutensa oli saanut vuosien varrella hyvää käytännön harjoitusta.

Hänen elämänsä olisi ollut kurjaa, jos hän olisi kunnolla pysähtynyt ajattelemaan ikäviä asioita, jotka liittyivät hänen ja isosiskon keskinäisiin väleihin, joten hänestä oli kauan sitten harjaantunut taitava todellisten tunteiden kätkijä. Vuosien varrella hän oli oppinut hiljaisesti hyväksymään Elsan etäisen käytöksen, vaikka olisikin totuuden nimissä kaivannut selitystä sille. Ei kai toista voinut pakottaakaan kertomaan, mutta keskinäinen luottamus olisi ollut hyvä osoittaa jollain tavalla.

Luonteenomaisesta optimistisuudestakin huolimatta Anna tunsi nyt itsensä hivenen petetyksi ja kaltoin kohdelluksi. Sellaisten ajatusten tiedostaminen oli inhottavaa, mutta samalla hän ei kokenut niiden olevan millään tavalla epäoikeutettuja.

Nyt kun hän tiesi mistä oli kyse, hän ei voinut olla miettimättä, miksei Elsa ollut avannut sydäntään aiheesta hänelle. Kaikki olisi voinut olla toisin.

Jo ainakin vuosikymmen takaperin hän oli vieraantunut sisarestaan. Heillä oli pieninä ollut niin hauskaa yhdessä ja Anna muisteli sitä aikaa kaiholla. Prinsessan mieleen piirtyi kuvia hauskoista lapsuuden leikeistä. Ihanimmat muistot liittyivät talveen; he olivat laskeneet mäkeä kelkallaan aamusta iltaan, juoneet kuumaa glögiä rakentamassaan lumilinnassa ja opetelleet haparoiden luistelemaan jäätyneellä lammella. Anna muisti siskonsa rakentaneen kerran veikeän lumiukon, jolla oli ollut kapeat oksat käsinään ja käyrä porkkana nenän virkaa toimittamassa.

Anna ikävöi yhdessä leikittyjä talvia niin, että teki kipeää. Miten Elsa olikin ollut joskus niin eloisa ja lämmin häntä kohtaan. Jossain kohtaa tilanne oli kääntynyt aivan päälaelleen: isosiskosta muuttui hetkessä varautuneempi ja tämä katsoi häntä harkitsevaisena ja surumielisenä kuin olisi pelännyt jollain absurdilla tavalla rikkovansa hänet, jos he olisivat intoutuneet hauskaan leikkiin. Pieninä hän ja Elsa olivat jakaneet saman huoneen, mutta myöhemmin hän oli jäänyt siihen yksikseen. Elsa oli viettänyt lähes kaiken aikansa omassa huoneessaan suljetun oven takana.

Aluksi Anna oli uskonut Elsan olevan jostain surullinen ja oli monesti koputellut tämän oveen ehdottaen jotain piristävää tekemistä. Ajan mittaan koputtelut vähenivät, sillä pettymykset toisensa jälkeen söivät positiivista toiveikkuutta ja jatkuvat kielteiset vastaukset olisivat olleet kenestä tahansa turhauttavia. Kerran tai pari Anna oli esittänyt vilpittömän anteeksipyynnön oven läpi, jos vaikka Elsa olisi ollut hänelle vihainen ja kaikki kumma käytös johtunut siitä, mutta tämä oli vakuuttanut, ettei hän ollut tehnyt mitään väärin.

Heidän vanhempansa olivat takuulla tienneet jotain, nyt kun Anna ajatteli asiaa jälkikäteen. Ruoka-aikoina koko perheen aterioidessa suuressa salissa isä ja äiti olivat hymyilleet siskolle rohkaisevasti ja saaneet tätä hieman mukaan keskusteluun. Elsan kohdalla puheet olivat kuitenkin jääneet vähäsanaisiksi ja tämä olikin omaksunut kuuntelijan roolin. Annakin, joka yleensä oli innokas pulisija tilanteessa kuin tilanteessa, oli pysytellyt tavallista hiljempaa tarkkaillen vaivihkaa sisartaan. Elsa oli istunut ja syönyt viileän tyynesti asetellen välillä hansikkaitaan. Isosisko ei ollut koskaan riisunut niitä edes ruokailun ajaksi. Lapsen mielessään Anna oli kuvitellut Elsan kammoavan bakteereja ja muita näkymättömiä inhottavuuksia, ja koska ei ikinä ollut parempaakaan selitystä saanut, hän oli uskonut siihen aina sen päivän iltaan asti.

Totuus olikin sitten ollut melkoinen yllätys. Annan mieleen ei ollut koskaan vitsilläkään juolahtanut mitään jäisiin taikavoimiin liittyvää. Tietysti Elsan lempivuodenaika oli aina ollut talvi, mutta silti.

Kaikki olisi ollut niin paljon yksinkertaisempaa, jos Elsa alun alkaen olisi kertonut mieltään painavasta asiasta. Uskomatonta, että tämä oli pelännyt torjutuksi tulemista niin paljon, että oli sulkenut hänet tunteidensa ulottumattomiin niin moneksi vuodeksi.

Eikö Elsa muka tuntenut häntä yhtään?

Hän oli takuulla viimeinen ihminen koko maailmassa, joka olisi hylännyt sisarensa vaikeassa tilanteessa. Silläkin hetkellä hän oli selvittämässä tietään kinosten halki vain siksi, että saisi tilaisuuden puhua Elsan kanssa ja tuoda tämän kotiin. Kaikki korjaantuisi ja sen jälkeen he eläisivät taas yhdessä ja onnellisina Arendelissa. Eikö niin?

Annan takaraivossa kihisi ääni, joka suolsi jatkuvasti poikkipuolisia sanoja. Jos nyt oletettiin, että hän jollain ilveellä saisi paenneen sisarensa palaamaan valtakunnan johtoon, olisiko kaikki kuitenkaan edes suurin piirtein samalla tavalla kuin ennen? Talvi sulaisi ja valtakunta jatkaisi tavallista elämäänsä ilman häiriötekijöitä? Elsa olisi Arendelin kuningatar ja hän prinsessa?

Paitsi että hän ei enää halunnut olla Arendelin prinsessa. Hän halusi olla Eteläsaarten prinsessa Anna, mutta senkin aikeen isosisko oli estänyt välinpitämättömyydellään. Elsa oli tyypilliseen tapaansa yrittänyt etsiä jotain järkeistettävää niinkin abstraktista asiasta kuin rakkaus ja perustellut kieltävän mielipiteensä sille, että kosinta oli kuulemma tapahtunut aivan liian lyhyen tuntemisajan jälkeen.

Oliko hölmömpää kuultu? Elsalla ei kerta kaikkiaan ollut mitään todellisia syitä estää häntä menemästä naimisiin rakastamansa miehen kanssa. Ensinnäkin hän ja Hans olivat erityislaatuisia, ja toiseksi mitä sisko muka tiesi tosirakkaudesta? Ei yhtikäs mitään, tai ainakin huomattavasti vähemmän kuin hän.

Entä jos hän vain antaisi Elsan mennä? Entä jos hän nyt kääntyisi takaisin, vielä kun se oli mahdollista, ja yksinkertaisesti tuudittautuisi ajatukseen, että asiat olivat niin kuin olivat? Elsa oli itse tehnyt ratkaisunsa. Jos puhumattomuus ja pakeneminen todella olivat parhaat vaihtoehdot, joita tämän mieleen oli juolahtanut, minkä hän sille mahtoi? Hän ja Hans kykenivät kyllä pitämään valtakunnasta huolta, ehkä jopa paremmin kuin Elsa olisi koskaan kyennyt.

Olisiko hänen pitänyt hävetä pisteliäitä ajatuksiaan? Äkkiseltään tuntui julmalta ajatella, että ilman Elsaa kaikki hänen elämässään olisi osapuilleen täydellistä. Antoi siskon mennä, tämä kyllä pitäisi huolen itsestään!

Ei.

Anna ei kykenisi antamaan itselleen anteeksi, ellei ainakin yrittäisi korjata asioita Elsan kanssa. Vaikka se oli turhauttavaa ja epätoivoista, velvollisuudentunto esti häntä jättämästä asiaa sikseen. Elsa oli kuitenkin hänen sisarensa. He olivat siskokset. Heitä yhdisti voimakas, särkymätön side. Anna oli aina ajatellut sillä tavoin.

Ellei hän olisi ajatellut niin, hän olisi kääntynyt takaisin jo kauan sitten.



Antti Railio - Halla ja etelätuuli


Lentohiekkaa vaikka silmiini mä saan
matkoillani kaukaisuuteen, ääriin maan
Hetkeäkään mä kadu en
Elämässä hapuillen
Olen kotonani siellä minne meen
Sydämeeni aina turvapaikan teen

Vaan sinut muistan ikuisesti
Muistan elokuumme sen
Kun kumpikin luuli
Että luontoa uhmaten toisiinsa vois kiintyä
Halla ja etelätuuli
Halla ja etelätuuli
Niin kumpikin luuli

Alavilla mailla siellä jossakin
Olit päätökseesi varma, toivon niin
Saapuessa korkean
Näet taivaan vihmovan
Kaipaat talvea ja talven pimeää
Armotonta, tähtikirkkaan selkeää

Vaan sinut muistan ikuisesti
Muistan elokuumme sen
Kun kumpikin luuli
Että luontoa uhmaten toisiinsa vois kiintyä
Halla ja etelätuuli
Halla ja etelätuuli
Niin kumpikin luuli

Ja kun taivaanrantaan myrsky kohoaa
Minulle se aina meitä tarkoittaa
Rakkautta joka ei laske luokseen asumaan
Jonka kiivaus yhä hakee vertaistaan

Vaan sinut muistan ikuisesti
Muistan elokuumme sen
Kun kumpikin luuli
Että luontoa uhmaten toisiinsa vois kiintyä
Halla ja etelätuuli
Halla ja etelätuuli
Niin kumpikin luuli

[Subbe93]

Oooooh, Frozen ficci!! Eikä ole minun kirjoittamani Mahtavaa! Hetken kyllä jo katsoin tuosta etusivulta, että tämä olisi minun, koska en ole ennen tätä törmännyt muiden kirjoittamiin ficeihin, mutta kun katsoin otsikon, tajusin, etten ole kyllä kirjoittanut tuon nimistä ficiä

Mitähän tästä sanoisi... Olen jotenkin ollut niin huono antamaan mitään järkevää kommenttia, mutta kokeilen nyt jotakin saada aikaiseksi

Toisaalta aika annamaista ajattelua, sitä positiivista asennetta, ja toisaalta, tässä ilmenevät ajatukset saattoivat olla juuri niitä, mitä Anna ajattelikin yrittäessään tavoittaa sisartaan. Tämä saattoi olla hyvin kohta, jota me emme nähneet elokuvassa. Vaikka toisaalta tuo, miten Anna ajatteli, että voisi antaa asian olla, jättää Elsan omaan rauhaansa, kuten isosisko oli suunnitellut karkaamalla Arendelista, ja huolehtia Hansin kanssa Arendelista (kuten Hans mitä todennäköisemmin oli suunnitellut (ja sori, en voinut olla sanomatta sitä ääneen >_<)), tuntui hieman... no, ei niin Annan tapaiselta, mikä toisaalta varmaankin johtuu siitä, että hän niin itsepäisesti etsi siskoaan, ei suostunut missään vaiheessa antamaan periksi, eikä oikeastaan vaikuttanut hetkeäkään siltä, että olisi ajatellut asiaa tuolta kantilta. Mutta ihminen Annakin on, ja mistä sitä tietää, vaikka jossain aivonsa sopukoissa hän oli ehtinyt myös senkin vaihtoehdon tuomaan, kenties juusi silloin, kun häntä ei näytetty

Mutta muuten tosi kiva ficci! Oikeasti, tämä voisi olla kohta, joka on vain jätetty pois, ja onhan se toisaalta kiva lukea, mitä Anna olisi saattanut ajatella huudellessaan siskonsa perään ennen kuin hevonen otti ja jätti hänet keskelle metsää Kyllä siinä varmasti ehti miettiä yhtä jos toista. Ja toisaalta minua kiehtoi kovasti huomautus siitä, miten perhe on syönyt ruoka-aikoina yhdessä! Koska... En tiedä, itse jotenkin olen vain tuolla aivojeni sopukoissa miettinyt, mahtoiko siskokset nähdä toisiaan juuri koskaan, johtuen siitä, että he hyvästelivät erikseen vanhempansa Tuo antoi minulle uutta mietittävää
Ja oikeastaan on kiva lukea Annan näkökulmasta, koska oma suosikkini on Kristoff, niin olen sortunut kirjoittamaan kummatkin ficini vähän niin kuin tämän herran näkökulmasta ^^'

Teksti oli selkeää, helposti luettavaa, enkä itse kyllä virheitä bongannut, en ainakaan mitään sellaisia, mitkä olisivat häirinneet minun lukemistani

Subbe the Frozen -fani kiittää suuresti ficistä! Oli ilo lukea suomeksi jonkun muun kuin itseni kirjoittama fici

[Maissinaksu]

Subbe93: Kiitoksia positiivisesta palautteesta!

Oikeastaan juuri pohjimmainen syy tämän ficin syntyyn on ajatus siitä, ettei Annan ja Elsan suhde yksinkertaisesti voi olla niin tosirakkauden täyttämä kuin mitä leffa antaa ymmärtää. Juurikin nuo seikat, että mitä he muka tietävät toisistaan ja ovatko he ylipäätään nähneet toisiaan vuosikausiin, kun kerran vanhemmatkin hyvästelivät erikseen ja muutenkin. Anna on kuitenkin hahmona juuri sellainen ilopilleri, joka etsii pilvien hopeareunuksia, mutta järjellä ajateltuna kuka tahansa olisi pimahtanut jo aikapäiviä sitten. Sellainen kunnon dark-Anna ei tosin esiintynyt tässä tarinassa, mutta antoi hieman osviittaa. Kuten todettu: Annakin on vain ihminen ja kykeneväinen inhimillisiin tunteisiin myös negatiivisessa mielessä.

Frozeniin en ole fandomina liiaksi perehtynyt, mutta jos ideaa tulee mieleen, niin mikäs siinä sitten kirjoitella. En ole aiheesta vielä ficcejä lukenut, joten voisin tarttua sellaiseen seuraavaksi. Kristoff on kyllä veikeä hahmo ja jos hän esiintyy tarinoissasi, niin me like.

- Ayu

[Enna]

Tää oli kiva

Prinssi Hans – hyväsydäminen, kärsivällinen, rakastettava prinssi Hans – oli juuri oikea henkilö vastaamaan valtakunnan asioista sijaishallitsijana.

Nou Anna, älä luota Hansiin!
Tästä ficistä nousi hyivn esille siskosten välinen rakkaus mutta samalla myös se luonnollinen ärsyyntynyys.
Kiitoksia tästä

[Larjus]

Oi että tällä on niin ihana otsikko ♥ Tykkään sitä tosi tosi paljon, niin nätti! Ja sopii mielestäni hyvin tähän fandomiin ja juuri näille hahmoille. Fici itsessäänkin oli nätti, ja sisälsi kivaa pohdintaa Elsasta ja Annasta ja heidän väleistään. Mukavia myös ficit, jotka tavalla tai toisella laajentavat canontapahtumia. Siitä on vuosia, kun olen Frozenin viimeksi nähnyt, mutta mitä nyt tässä olen saanut sitä palauteltua mieleeni, niin oli kyllä aika fucked up se tilanne, jossa Elsan ja Annan suhde oli alussa. Ihan älytöntä, ettei Annalle kerrottu Elsan voimista ja muutenkin salailtiin koko juttua. Kaikki olisi voinut olla ihan toisin, jos Anna olisi niistä tiennyt.

Oikeastaan juuri pohjimmainen syy tämän ficin syntyyn on ajatus siitä, ettei Annan ja Elsan suhde yksinkertaisesti voi olla niin tosirakkauden täyttämä kuin mitä leffa antaa ymmärtää. Juurikin nuo seikat, että mitä he muka tietävät toisistaan ja ovatko he ylipäätään nähneet toisiaan vuosikausiin, kun kerran vanhemmatkin hyvästelivät erikseen ja muutenkin.

Siinä oli kyllä hyvä innoite ficin kirjoittamiselle. Elsan ja Annan välit tuntuvat niin etäisiltä alussa, että ei se lopun jutut tosirakkauden teoista ym. tunnu olevan ihan niin yksi yhteen lähtötilanteen kanssa. Vaikka kyllähän he silti toki rakastavat toisiaan ja niin ja näin... jotenki vaan niin disneymäisen idyllinen loppuratkaisu Mut toisaalta Disneyn leffa juurikin ja muutenkin lapsille suunnattu, niin mitäpä muuta sitä voisi odottaakaan. On kyllä kiva, että annoit Annalle tällaisia vähän synkempiä ja siksi niin inhimillisiäkin ajatuksia. Luonnollistahan se on, että ajattelee eri mahdollisuuksia.

Anna ei kykenisi antamaan itselleen anteeksi, ellei ainakin yrittäisi korjata asioita Elsan kanssa. Vaikka se oli turhauttavaa ja epätoivoista, velvollisuudentunto esti häntä jättämästä asiaa sikseen.

Ihailtavaa kyllä, että Anna viime kädessä ajattelee näin ja on muutenkin niin sisukas, päättäväinen ja luottavaninenkin. Olis voinut olla hyyyvin erilainen leffa, jos niin ei olisi. Vaikka kiehtova miettiä, miten siinä tapauksessa olisi käynyt 🤔

Kiitokset tästä(kin) ficistä, oli oikein mukava lukukokemus, kiva tällainen vähän pohdiskeleva.