Molly Weasleyn syksy | sallittu, slice-of-life, raapalesarja | VALMIS

[Neiti Syksy]

Nimi: Molly Weasleyn syksy
Kirjoittaja: Neiti Syksy
Ikäraja: sallittu
Genre: slice-of-life, elämää
Pituus: 8 raapaletta, vähän venyttäen sanamäärää (yhteensä n. 2500 sanaa)
Vastuuvapaus: En omista näitä tässä vilahtelevia Rowlingin luomuksia, eikä tarkoituksenani ole ansaita niin yhtään mitään.

A/N: Syksy on täällä, kuten olette varmaankin kaikki jo huomanneet. Spurttiraapaleen sanat inspiroivat ihan extrapaljon, samoin Syyshaaste, ja olen nyt ihan syksytunnelmissa (jota ei varmasti kestä kauaa, kuten voitte varmasti tuosta ensimmäisen raapaaleen kohdalla huomata hihi). Minua inspiroi kauheasti tuosta tuo ensimmäinen sana ja siitä tuli jotenkin mieleen Molly. Joten ajattelin tehdä tästä Mollyn syksyviikon! Voi olla, että tämä vielä muuttaa nimeänsä tai muotoansa, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu hyvältä tällainen!

Osallistuu haasteisiin: Spurttiraapale V sekä Syyshaaste.

Molly Weasleyn syksy, raapalesarja

1. 300 sanaa, usva

Harmaa usva oli kietoutunut Kotikolon ympärille tiiviinä vaippana luoden illuusion aivan erillisestä maailmasta. Aiemmin syksyinen näky aamulla oli luonut Mollylle turvaa ja suonut sen pienen hetken rauhallisuutta ja hiljaisuutta (ennen kuin muutaman tunnin kuluessa rauhallisuus olisi etäinen muisto vain, kun lapset heräisivät). Nyt Ginervan lähdettyä eilen omalle koulupolulleen talo tuntui erityisen tyhjältä ja yksinäiseltä, ja Molly ei aivan ollut varma mitä hänen pitäisi nyt tehdä.

Hän oli kuitenkin elänyt suurperheen arkiaamuja niin kauan, että loitsut kävivät kuin itsestään. Kahvin valmistus Arthurille, teetä hänelle itselleen. Toisessa hetkessä hän taikoi perinteisen sämpylätaikinansa kohoamaan takan lähelle lämpöön, mihin syttyi lempeä tuli.

Siihen mennessä, kun hänen miehensä oli herännyt ja tullut alas omissa lempitohveleissaan, Molly havahtui eteensä avautuvaan näkymään.

“Huomenta, rakas”, Arthur perinteisesti toivotti ja tuli suikkaamaan suukon vaimonsa poskelle. “Sinähän oikein innostuit sämpylöiden teosta, meillä ei ole tainnut ollakaan näin paljon leivottuja sämpylöitä sitten kun Bill ja Charlie vielä asuivat - se on tämä päivä, eikö niin?”

“Voi Arthur”, Molly niiskaisi pienesti ja kätki kasvonsa Arthurin kaulaan. “Hän on meidän pienin, mitä meidän nyt pitäisi tehdä?”

“Minusta, meidän pitäisi nyt keskittyä tähän runsaaseen ja ihanaan aamiaiseen, minkä uskomaton vaimoni on aamulla saanut aikaan. Sen jälkeen me voisimme mennä viettämään pientä rentoutusaikaa ylös”, Arthur kuiskasi vaimonsa korvaan samalla silittäen selästä.

Mollyn huulille nousi pieni hymy ja tunsi saavansa jo itsensä takaisin. “Voi kulta, istu sinä vain alas niin minä tuon sinulle kahvin ja marmeladin. Rakastan sinua”.

“Ei kun vain keittiöön”, Arthur vastasi suudelmalla ja taputti hellästi takamukselle.

Syyskuut olivat aina olleet henkisesti vähän raskaampia, tuntea tyhjenevä talo ja nähdä ajan suorastaan liitävän eteenpäin. Tosin nyt hän voisi kunnolla keskittyä joulunalusaikaan sekä valmistella kunnon joulupöydät sekä lahjat. Ginerva oli välillä liiankin utelias kaksoisveljiensä tavoin, ja lahjat tuppasivat paljastua ennen aikojaan. Mutta nyt syksyn tullessa hän voisi ottaa tavoitteekseen yllättää kaikki jouluna. Onneksi tässä olisi runsaasti aikaa!

[ruttotohtori]

Voi apua miten ihanan teeman oot valinnut spurttiin! Slice of life best, syksy best ja Molly best, joten en mä voi kuin tykätä tästä. Just joku aika sitten luin Fiorellalta ficciä samasta teemasta eli Molly haikeilemassa kun koti on tyhjä ja mietin että voi kun aiheesta saisi lisää, ja sä sit näin ihanasti toteutit mun salaisen toiveen joten <3 sulle! (Ja tätä on seitsemän kokonaista raapaletta tulossa, en ehkä elä!)

Tässä oli aivan ihana tunnelma. Oli kotikolomaista pehmeyttä ja lämpöä, sämpylätaikinaa ja vanhan avioparin lempeää kommunikointia, mut tässä oli myös tuota syksyyn kuuluvaa melankoliaa, ja en tiiä, semmonen hitusen surumielinen mutta kuitenkin lopulta positiivinen slice of life on vaan parasta mitä on. Jotenkin tosi herttaista että Molly oli tehnyt ehkä vahingossa vähän liikaa sämpylöitä, ehkä se on hänen tapansa unohtaa hetkeksi ettei syöjiä ole enää kuin kaksi. Onneksi sentään on Arthur, ettei tarvitse ihan yksinään olla, ja varmasti on ihan kivaa vaihtelua saada viettää välillä laatuaikaa miehensä kanssa. Arthurkin varmaan tykkää kun saa vaihteeksi vapaasti taputella vaimon takamusta. :--D Ja Molly jo miettimässä joulua oli niin lutuinen, siinä varmasti riittää paljon puuhaa syksylle vaikka aikaa onkin.

Kiitos tästä ensimmäisestä palasesta! En malta oottaa jatkoa, toivonkin sulle paljon hyvää ja syksyistä inspiraatiota! <3

[Neiti Syksy]

ruttopoika, voi ääw kiitos ihanasta kommentistasi! ♥ Rehellisesti sanottuna en odottanut tähän mitään, kun tämä ei ole mitään jännittävää vaan aika ehkä väsyttävääkin, mutta yritän itseni haastamiseksikin keskittyä välillä sellaisiin hetkiin, joita on elämässä ja tulee itselle sellainen hyvä olo. Minua vähän meinaa tässä kirjoittaessa sanamäärät paukkua, kun olisin ensimmäisessä osassakin halunnut kuvailla kunnolla sitä, kuinka joka ikinen paikka mikä mahdollista on sämpyliä täynnä. Mutta no, kivaa haastetta itselle! Olen niin fiiliksissä tästä sinun kommentistasi, kiitos ihan superpaljon. ♥

A/N: Täällä osa kaksi! Tämän sana oli itseasiassa se, mikä minut eniten inspasi kirjoittamaan tällaista - harmillisesti oli todella vaikea taivutella sanoja ja yrittää saada sitä tunnelmaa. Tuntui, että se katosi aina jossain vaiheessa, jos erehdyin edes ajattelemaan muuta (kuten kissani komentamista, kun meinasi tulla lyömään parit omat sanat väliin). Ehkä ensi osassa saa vähän lisää ihmisiä mukaan, tämä oli myös oma henkilökohtainen haasteeni kirjoittaa pätkä tekstiä ilman dialogia ja keskittyen vain siihen hetkeen - ilman, että siitä tulisi tylsä. Joka tapauksessa, ihanaa tiistaita kaikille. ♥

2. 250 sanaa, sienipiirakka

Pehmeä naputus kävi keittiössä, kun Molly keskittyi pilkkomaan sieniä puisella leikkuulaudalla. Hän oli juuri kotiutunut erittäin runsaalta sienimetsältä yltäkylläisen sienikorinsa kanssa. Oli jotain erittäin rentouttavaa olla hetki metsässä ja käydä omilla salaisilla paikoillaan, joista ei tarvinnut ikinä lähteä tyhjin käsin. Oli erilaisia rouskuja ja kantarelleja, muutaman herkkutatinkin hän oli onnistunut löytämään hyvässä vaiheessa (harmillisesti useimmat herkkutateista menivät parempiin suihin madoille ja toukille).

Molly hyräili hiljaa kun keitteli myöhemmin muhennosta kasaan, heti sienten siivouksen ja valmistelun jälkeen. Useimmat kotihoidollisista töistä hän hoiti erilaisin loitsuin, mutta piiraiden teko oli aina ollut heikko paikka. Hän rakasti asetella itse omin käsin omenapiirakkaan siivut tai tehdä ihanan mehevän sienitäytteen ja loppujen lopuksi letittää piirakan kansi kiinni. Molly uskoi vahvasti, että omilla käsillä tehty maistui myös hippusen eriltä.

Laitettuaan piirakan kannen kiinni (tällä kertaa hän oli letittänyt ristikon, ja laittanut myös kurpitsan paloja päälle koristeeksi) ja uuniin, Molly keskittyi ja yritti kuvitella, minkälaisen neuleen hän seuraavaksi laittaisi puikoille. Jos hän aloittaisi perinteisestä punertavasta villasta ja jatkaisi sitten myöhemmin, kunhan Arthur olisi tullut töistä. Heilauttaen taikasauvaansa punertava villakerä lähestyi neulepuikkoja ja puikot alkoivat kilkattaen luomaan uutta. Ääni oli rauhoittava ja Molly päätti odotellessaan ottaa kupin teetä. Hän oli aiemmin kesällä poiminut viinimarjapensaistaan lehtiä, jotta saisi juuri näin syksyn ensimmäisinä päivinä nauttia ja lämmitellä.

Pehmeä, jo vähän rispaantunutkin, nojatuoli suorastaan kutsui Mollyn istumaan hetkeksi teensä parissa. Hän laittoi varmuuden vuoksi keittiössä olevan kellon helähtämään, kun piirakka olisi valmis. Samalla Molly vanhasta tottumuksesta katsoi eteisessä olevaa perhekelloaan, kaikki turvallisesti omilla paikoillaan. Hän ummisti silmiänsä toviksi, nauttien tästä pienestä hetkestä.

[Larjus]

Sain just kirjotettua tähän kommentin, ja sitten klikkasin jotain ja se kaikki pyyhkiytyi pois enkä saa sitä mitenkään palautettua 😭😭😡😡 Lievästi sanottuna keittää, mutta noh, ei sille mitään enää mahda... Ei tässä auta nyt muu kuin kirjoittaa uusi kommentti tilalle 😅😅 Koska tietenkin teen niin.

No niin, uusi yritys. Bongasin tämän otsikon jo eilen, mutta en kiireiltäni vielä ehtinyt edes aloittamaan lukemista. Päätin kuitenkin heti, että tänään täytyy alkaa lukea, ja sinä olit ehtinyt sillä välin jo tuon toisenkin julkaista! Tuplasti luettavaa siis, mikä on aina kiva :3 Ihastuin tähän valitsemaasi aiheeseen ruttopojan lailla. Mua on aina lapsesta asti viehättänyt kaikki cottagecore ja sen tyylinen, ja slice of life on yksi lempigenreistäni, niin tämän lukeminen oli mulle niin mieleen ♥ Ei todellakaan mitään tylsää. Lisäksi tätä on hauska lukea siinäkin mielessä, etten ole yhtään syysihmisiä (kasvien tapaan minäkin tuppaan lakastumaan aina syksyisin), vaikka onhan silläkin ne omat kivat puolensa. Tää on semmosta kivaa syysfiilistelyä täynnä Ihanan kotoinen tunnelmakin, mutta mitäpä Kotikololta voisikaan odottaa. Tulee niin semmosta satukirjahenkeä.

Hauska myös, että vaikka en yhtään tykkää sienistä ruokana, toi Mollyn leipoma sienipiirakka kuulostaa niin herkulliselta, että voi kun pääsis itsekin syömään siitä palasen Molly on kyllä luihin ja ytimiin asti niin kotiäitiä, ja aivan varmasti nauttii juuri kaikesta ruoanlaitosta ja muusta. Ihana yksityiskohta, että piirakat hän haluaa tehdä alusta loppuun käsin eikä käytä loitsuja lainkaan. Siinä on varmasti velhoille aivan eri fiilis tehdä asioita käsin kuin loitsia. Varmaan vähän sama kuin meillä jos tekee itse vs. ostaa valmista kaupasta.

Käytännössä tyhjään Kotikoloon jääminen on varmasti Mollylle kova paikka, kun niin monta vuotta se oli täynnä lapsia ja elämää, mutta varmasti siihenkin tottuu kyllä. Onneksi hänellä on Arthur seuranaan, vaikka tämä töissä käykin, ja kyllä Molly aina tekemistä keksii. Ihana, kun hän miettii jo joululahjojakin ahkerasti, mutta niitä onkin hyvä suunnitella tarpeeksi ajoissa (terveisin minä, joka ostin vanhemmilleni yhdet joululahjat jo kesäkuussa ). Mollylla kun on vielä niin monta lahjansaajaa mielessään, ja hän kun tekee ne tietenkin itse niin aikaa kuluu.

Mukavaa päästä näkemään, mitä keksit seuraaviin sanoihin liittyen On kyllä ihanan syksyinen sanalista, sopii Mollyn syyspuuhiin varmasti ♥

[ruttotohtori]

Oijoi oon ihan justpian menossa nukkumaan mut pakko tulla heittään nopee kommentti koska oi tää toinen oli vähintään yhtä ihan kuin eka! Mäkään en oikeastaan pidä sienistä enkä kurpitsastakaan mut silti toi Mollyn piirakka kuulostaa mustakin oikealta herkulta. Tässä oli kyllä nyt niin syksyä kuin voi olla, sienestämisen lisäks neulomistakin jonka jotenkin yhdistän aina syksyyn vaikka voihan sitä ympäri vuoden harrastaakin, ja teekin mainittu! Ansaitset kyllä nimimerkkis koska hallitset tän syksyilyn ihan täydellisesti!

Tää oli niin ihanan rauhallinen ja hauskaa et vaikka tässä Molly oli yksinään, tää ei ollut samalla lailla haikea kuin eka, vaan jätti pelkästään semmoisen mukavan lämpöisen olon että nyt on hyvä kömpiä peiton alle. Ehkä siksikin että tässä muistutettiin kuinka ahkera Molly on neulomaan, meinaan siinä kyllä unohtuu lasten poissaolo kun jouluksi pitää neuloa kahdeksan villapaitaa perheelle + kaksi Harrylle ja Hermionelle, siihen varmasti uppoaa helposti koko syksy. :--D Voin sieluni silmin nähdä Mollyn uinahtelemassa nojatuoliinsa kudin kädessä, hän ansaitseekin lepoa kaikkien näiden touhukkaiden vuosien päälle!

Kiitos jälleen uudesta palasesta ja illan hyvästä fiiliksestä <3

[Neiti Syksy]

Larjus, voi että, kiitos ihan valtavasti kommentistasi. ♥ Se on kyllä ikuisuusharmituksen aihe, kun painelee nappeja sinne tänne ja kaikki katoaa. Mutta nostan sinulle hattua, minä en tiedä, olisinko ainakaan heti yrittänyt väsätä uutta kommenttia, kun alkaisi vain harmaita hiuksia kasvamaan! Otan kyllä niin suurena kohteliaisuutena sen, että tykkäät tunnelmasta! Olen yrittänyt uppoutua tähän mielenmaisemaan ja minua jotenkin lohduttaa palata tähän tekstiin. Sienipiirakka on yksi omia suosikkejani (varsinkin fetalla höystettynä, feta sopii kyllä aivan kaikkeen ), niin olipa kiva kuulla, että maistaisit ehkä Mollyn piirakasta palasen! Joululahjoissa ollaan kyllä samanlaisia, minäkin ostin jo äidilleni lahjan. Pitäisi vain vielä saada loput AHAA-elämykset lahjoista. Kiitos vielä kommentista. ♥
ruttopoika, oi kiitos valtavasti myös sinulle kommentista. ♥ Minäkin yhdistän neulomisen syksyyn todella vahvasti, koska kesäisin ei tee kyllä mieli itselläkään neuloa, kun jotenkin se lanka tuntuu hiostavalta. Aaww, ihanaa, että tunnun hallitsevan syksyilyn (olenhan ollut Syksy jo monta vuotta, hih), ja siis voi että oon niin fiiliksissä. ♥ Tämä toinen oli kyllä itsellekin jotenkin todella hempeä, ei tullut sellaista yksinäistä yksinäisyyttä vaan enemmän rauhallista yksinoloa. Kiitos vielä kommentista, ja toivottavasti jaksat lukea edelleen! ♥

A/N: Jee, kolmas osa! Ja näin aikaisin, hui. Tämä tuli nopeiten näistä, tuli päähäni yksi lause ja siitä se sitten lähti rakentumaan. Kuitenkin tuntuu, että en ole ihan niin tyytyväinen tähän osaan kuin muihin, ensinnäkin siksi, että sanat loppuivat kesken (tämä on nyt raapalemitan venytystä, koska 400 sanaa ), mutta myös tuntuu, että en saanut ihan tavoiteltua sitä samanlaista tunnelmaa. Mikä voi kyllä johtua myös siitä, että Arthur tuli olemaan myös mukana, ja Arthur ei ole ihan niin herkkä erilaisille tunteille. No, lakkaan hölöttämästä, sillä tässä tulee seuraava osa tähän syksyyn!

3. 400 sanaa, oranssi

“Sytyjo”, Molly osoitti takkaa sauvallaan ja katsoi, kun takka hitaasti mutta varmasti syttyi. Hän oli aina ehkä liiankin varovainen tämän loitsun kanssa ja joutui välillä tekemään sen uudelleen. Jos oli vähän liian innokas, siinä voisi sattua koko talo palaamaan. Kuten melkein kaksosilla oli käynyt ikävä onnettomuus, jolle Molly nykyään pystyi hymähtämään yksin ollessaan. Edelleen hän oli pienesti suutuksissa asiasta, sillä siinä rytäkässä menivät hänen yhdet suosikkiverhonsa. Entistuskaan ei auta aivan kaikkeen.

Nainen siirtyi lempipaikalleen (eli siihen houkuttelevan pehmeään nojatuoliin), ja katseli tulen liekkien eloa ja syntymistä. Hän muisteli, kuinka omilla ennustustunneillaan kuului myös ennustus elävästä liekistä. Hän ei kyllä pysty näkemään liekissä muuta kuin erilaisia syvän oranssin ja punaisen sävyjä, vaikka kuinka yrittäisi kuvitella — ei silloin, eikä nytkään.

“Mikä on saanut kauniin hymyn kasvoillesi?”, Arthur tuli kysymään vaimoltaan, nopeasti hartiasta silittäen. Hän tiesi talon säännöt: työvajasta tultua ensin käsienpesulle.

“Muistatko Arthur, kun minulla oli vaikeuksia keksiä ennustusläksyihin vastauksia ja sinä autoit niissä hyvinkin innokkaasti? Joskus liian, sillä välillä osa ennustuksista ei kyllä millään mennyt läpi”, Molly vastasi pienesti nauraen ja pudisti päätään. “Siitä kyllä herra Kuupallo ei tykännyt, kun yhdessä skenaariossa oli niin kova lumimyrsky, että kaikki oppilaat pääsivät tunneilta kaakaolle.”

“Minusta se oli siihen vuodenaikaan erityisen todennäköinen skenaario. Valitettavasti se ei toteutunut”, Arthur tuli takaisin keittiöstä samalla kuivaten käsiään. “En vain tahdo millään muistaa, mikä Kuupallon oikea nimi oli.”

“En minäkään, siitä on jo pieni ikuisuus aikaa”, Molly huokaisi ja katseli miestänsä. Arthurin silmäkulmissa oli pieniä ryppyjä ja stressistä kielivä juonne otsalla ei tuntunut siliävän. Molly kuitenkin näki kaikkien iän tuomien muutoksien alla myös nuoruudenihastuksensa komean ulkonäön ja muisteli lämmöllä heidän ensimmäistä suudelmaa luutavajassa huispausottelun jälkeen (silloin oli vastassa perinteisempääkin perinteisempi Luihuinen-Rohkelikko, ja vaikka kumpikaan heistä ei pelannut, voiton tuoma riehaantuminen vei mukanaan).

“Onneksi meillä on edessä monta pientä ikuisuutta yhdessä”, Arthur vastasi ja ojentautui suutelemaan vaimoansa. “Mitä haluaisit tehdä, jäikö sitä sienipiirakkaa vielä eiliseltä?”

“Säästin sinulle vielä palasen, haluatko että lämmitän sen?” Molly kysyi ja nousi ylös tuolistaan. Hän katsoi ikkunasta ulos ja hämmentyi jo hämärtyvästä näystä. Oli aina pieni shokki tottua taas siihen, että aurinko vietti aikansa jossain muualla syksyn pimeimmät kuukaudet.

“Olisiko piirakan kylkeen erä shakkia?” Arthur ehdotti ja käveli rouvansa perässä keittiöön.

“Sait ylipuhuttua, järjestele sinä shakki valmiiksi niin minä lämmitän tämän piirakan ja keitän vähän kuumaa hehkusimaa”, Molly hymyili ja tunsi sydämessään lämpimän ailahduksen. Kurpitsajuhla lähenee kyllä hitaasti ja varmasti, mikä taas tarkoittaa sitä, että pian hän saisi perheensä takaisin katon alle joululomaksi.

[Larjus]

Musta tuntuu, että mulle olis kasvanut ne harmaat hiukset, jos olisin jättänyt kommentoinnin johonkin toiseen väliin 😅 (tai mikä kamalampaa, kokonaan!) Ja täällä taas, mutta tällä kertaa en anna kirjoitetun kommentin kadota bittiavaruuteen ennen kuin saan tämän julkaistua.

Tiedän niin tuon tunteen, että sanarajat paukkuu eikä mikään määrä riitä (siksi mä oonkin ihan vasta nyt viimeisen vuoden aikana saanut jonkinlaista otetta raapaleiden kirjoittamisesta). Mun mielestä tämä on kyllä onnistunut raapale/ficlet/miksi tätä nyt pitäisikään kutsua Ja tunnelmakin on oikein mukava, musta oli kiva että Arthurkin oli taas mukana vähän puuhastelemassa Mollyn kanssa Ne on yksi lempiparejani Pottereista, niin siksikin heidän vuorovaikutustaan on mukava lukea ♥

“Onneksi meillä on edessä monta pientä ikuisuutta yhdessä”, Arthur vastasi ja ojentautui suutelemaan vaimoansa.

Oih, olipa kauniisti sanottu Arthurilta ♥ On näillä kahdella vaa niin ihanan hellä ja rakastava suhde ♥♥

Molly hymyili ja tunsi sydämessään lämpimän ailahduksen. Kurpitsajuhla lähenee kyllä hitaasti ja varmasti, mikä taas tarkoittaa sitä, että pian hän saisi perheensä takaisin katon alle joululomaksi.

Niin se aika vain syksylläkin rientää, ja ihanaa kun Mollynkin ajatukset ovat sitä näkökulmaa, että ihanaa kun kohta näkee lapsensa taas, eikä sitä että voi kun nämä juuri lähtivät kouluun, että vastahan kesä oli... Positiivinen ajattelu kannattaa aina. Tähän tekis myös mieli lisätä, että ties vaikka sitten alkaisi kaivata sitä hiljaisuutta, mutta Mollyn tuntien hän ei sitä kaipaa, pitää mielellään lapset niin kauan kotona kuin vain mahdollista.

[ruttotohtori]

Aaaa et ehkä itse tykännyt tästä niin paljoa kuin edellisistä, mutta mulle tää nousi ihan lemppariksi! Mä vaan niin tykkään lukea hahmojen välisestä interaktiosta, vaikka oli tässä myös ihanaa haikeilua ja fiilistelyäkin seassa. Erityisesti tykkäsin tuosta pienestä raotuksesta Mollyn ja Arthurin nuoruuteen, mikä näin aiheena kiinnostaa mua melkein yhtä paljon kuin tää ajan kulumisen vibailu ja muisteleminen. Hauska ajatella että Mollykin keksi ennustustuntien jutut päästään niinku Ron ja Harry kirjoissa, mahtaakohan kukaan ihan oikeasti Tylypahkassa osata ennustaa vai onko koko aine vaan höpönpöpöä? :--D Ja voi kaksoset kun melkein on sytyttäneet talon palamaan, haha, ihan varmasti onkin joskus tapahtunut.

Äää rakastan vaan Mollyn ja Arthurin suhdetta kun ne on niin... niin. Joku tuossa että he on eläneet täyden elämän ja kokeneet kaiken yhdessä on niin kaunista, ja edelleen rakastavat toisiaan niin kovasti että nää nykyiset ja tulevat ehkä vähän rauhallisemmat ikuisuudetkin on jotain mistä voi nauttia täysillä. Niin söpö ajatus et he pelaa yhdessä shakkia, tiettyhän Ron on mieltymyksensä jostain saanut ja mietin tässä vaan nyt kumpi mahtaa olla parempi. Tosin näiden kahden kanssa sillä ei taida olla ees väliä.

Kiitos jälleen uudesta osasta, fiilaan kyllä kovaa tuon sanamäärän rajoittavuuden kanssa mut hyvin sait taas uuden ihastuttavan kohtauksen mahtumaan näihin sanoihin. Kiitos kiitos! <3

[Neiti Syksy]

Larjus, kiitos kommentistasi. ♥ Minäkin olen tykästynyt ihan hurjasti Mollyn ja Arturin sellaiseen tasaiseen ja ihanaan suhteeseen. Kun ne vuoristoradat ja draamat ovat koettu jo siellä nuoruudessa, niin voi keskittyä siihen rakkauden kasvattamiseen. Koin Mollylle sopivaksi ehkä sen yhden, kaksi päivää pientä surua ja melankolisuutta tyhjästä talosta, mutta hän kyllä ehdottomasti suuntaisi katseensa sitten siihen ajatukseen, että mitä seuraavaksi! Kiitos paljon kommentistasi, tulee aina hyvä mieli kun näkee. ♥
ruttupoika, kiitos. ♥ Ihanaa, että edellinen teksti toimi kuitenkin! Minä naureskelin itsekin ennustukselle, mutta ennustaahaan voi mistä vain! Tylypahkassa ei ole tainnut olla kuin yksi "oikea" ennustaja, ja hänkin vaihtelevalla menestyksellä. Olen niiin fiiliksissä tästä kommentista, kun tuntuu, että tavoitin jotain, mitä halusinkin ja se on välittynyt ja äwäwä. Kiitos paljon kommentista vielä, hymy nousee huulille aina! ♥

A/N: Osa numero neljä! En tiedä pitäisikö jo paljastaa, mutta ehkä paljastan, eli tähän on tulossa vielä yksi lisärapsuosa sitten tämän spurtin jälkeen. En saa päästäni pois yhtä kohtausta, jonka olisin halunnut jo kirjoittaa yhteen aiempaan sanaan mutta ne ovat tavallaan eri inspiraatiot samasta sanasta. Joten ainakin yksi extra tänne ilmestyy! Meinasin jo hihkua, kuinka tämä on sitten paljon lyhyempi, mutta ei. Voitteko uskoa, tämäkin on 400 sataa sanaa??? Seuraavaan raapaleeseen otan oikeasti kyllä nyt ehdottomaksi tavoitteeksi ihan maksimissaan 250 sanaa. Eihän tästä raapalesarjasta muuten tule yhtään mitään.

4. 400 sanaa, hengittää

Ikkunasta pilkistävä auringonsäde valaisi lentävät pölyhiukkaset, jotka saivat aikaan suorastaan aivastusryöpyn. Molly oli lähtenyt yläkertaan käymään käyttämättömimpiä huoneita läpi siivoten, mutta olisi ehdottomasti pitänyt varautua jollain loitsulla pölyhiukkasia vastaan. Tuntui, että oli melkein mahdotonta hengittää näiden yhtäjaksoisten aivastusten lomassa.

Molly siirtyi huoneen ulkopuolelle ja laittoi oven visusti kiinni. Hän ei muistanut, milloin viimeksi tämä huone oli siivottu. Sitä ei oltu käytetty sitten, herttinen. Charlien poismuuton jälkeen, varmaankin? Eikä tavallaan nytkään olisi ollut mitään pakottavaa syytä siivota, mutta Molly kaipasi hirveästi tekemistä. Hän oli myös päättänyt kutsua aivan kaikki useammaksi päiväksi jouluna, joten mysteeriset tyttöystävät saivat odottaa kiltisti Romaniassa.

Hetken oven ulkopuolella oltuaan Molly taikoi päällensä suojaavan loitsun uskaltautuen uudelleen sisään. Suurin osa pölystä oli jo laskeutunut, joten tällä kertaa hän näkikin jotain. Taikasauvaa heilauttamalla hän rullasi maton lattialta ja leijutti sen ulos ikkunasta puistelemaan. Samalla hän katseli puutarhaansa (mikä näkyi vähän liiankin hyvin näin korkealta) ja päätti mennä heti tämän huoneen siivouksen jälkeen sittenkin puutarhaan. Oranssit ja punaiset lehdet olivat vallanneet suurimman osan puutarhasta ja pensaitakin pitäisi laittaa talvehtimaan. Mollyn täytyisi myös tutkailla puutarhavajastaan, oliko hänellä vielä puutarhatonttukarkoitetta yhtään jäljellä. Näköjään ainakin yksi tonttu oli taas löytänyt takaisin kesän jäljiltä eikä kuluisi kauaa aikaa, että tieto löydetystä kodista leviäisi muiden puutarhatonttujen keskuuteen.

Molly ojensi selkäänsä ja suoritti rutiininomaisesti erilaisia loitsuja. Pitkään käyttämättä olleet petivaatteet menivät ulos tuulettumaan sekä pöllyytettyiksi, liinat pyyhkivät pölyjä ja lopulta luuta lakaisi sievän keon huoneen reunaan, minkä Molly kadotutti yhdellä sauvan heilautuksella. Huoneen siivouksen jälkeen hänestä tuntui vähän väsähtäneeltä, sillä oli ollut kova työ katsoa kaikkien loitsujen toimivan niin kuin piti. Ehkä hän oli tulossa vanhaksi, ei se nuorempana tuntunut ihan niin rankalta kuin nyt.

Käveltyään alas eteiseen ja puhdistaen itsensäkin samalla pikaisesti, hän katsoi ohimennen eteisen kelloa ja ilahtui. Arthur oli kotimatkalla. Pian hän saisi seuraa puutarhaan ja apukäsiä. Kunhan Molly vain ensiksi keksisi, että millä hän oikein houkuttelisi (huijaisi) Arthurin puutarhahommiin. Lisäksi hän voisi mainita huolensa Charlien Romaniassa olosta sekä siitä epämääräisestä noidasta, joka on vienyt aivan totaalisesti hänen poikansa mielenkiinnon. Hyvä jos aikaa jää vastata äidilleen, sekin kirje oli täynnä nopeasti kyhättyjä harakanvarpaita (Molly oli aina ajatellut vanhimmilla pojillaan olevan niin kaunis käsiala kuten hänelläkin, loput lapsista olivat aivan toista maata ja enemmän tulleet Arthuriin — joten hän tunnisti kyllä, milloin Charlien ajatukset eivät olleet ihan kirjoittamisessa).

Kun etuovi alkoi pitää avautumisen ääntä, oli Molly vastassa miestään vastakeitetyn, kuuman hehkusiman sekä suolaisen palan kanssa. Herttaisesti hymyillen, ja Arthur olisi voinut sanoa kaikkeen kyllä heti.

[Larjus]

Minua ei ainakaan haittaa lainkaan vielä yksi extraraapale tähän sarjaan. Tai ficlet, miten näitä nyt kutsua Oon vaa hirvee pettynyt, kun tämä osa ei ollutkaan 400 sataa eli 40 000 sanaa pitkä vaan ainoastaan 400

Oli kyllä mukava osa taas kerran. On se jännä miten siivoamisestakin voi saada mielenkiintoista luettavaa aikaiseksi Valitettavasti tämä tosin myös muistutti mua kaikista kotihommista, mitä pitäisi jossain välissä ehtiä ja jaksaa tehdä... 😅 Voi että, olispa itselläkin taikasauva ja kyky käyttää sitä.

Eikä tavallaan nytkään olisi ollut mitään pakottavaa syytä siivota, mutta Molly kaipasi hirveästi tekemistä.

Molly onkin vaikuttanut musta sellaiselta ihmiseltä, joka siivoaa osin myös tekemisen takia ja koska siitä ainakin jossain määrin tykkää, ei vain koska siivossa eläminen on kamalaa. (Eli ei ole niin kuin minä 😅) Noita vähän käytöllä olevia huoneita siivotessa on kyllä varmasti mukava ajatella sitä, että saa lapset niihin majailemaan joululoman ajaksi ♥ Toimii varmasti myös hyvänä motivaationa.

Hyvä jos aikaa jää vastata äidilleen, sekin kirje oli täynnä nopeasti kyhättyjä harakanvarpaita (Molly oli aina ajatellut vanhimmilla pojillaan olevan niin kaunis käsiala kuten hänelläkin, loput lapsista olivat aivan toista maata ja enemmän tulleet Arthuriin — joten hän tunnisti kyllä, milloin Charlien ajatukset eivät olleet ihan kirjoittamisessa).

Kyllä Molly lapsensa tuntee Ite tosin veikkaan, että ainoat "naiset" joita Charliella Romaniassa on, ovat kaikki lohikäärmeitä Semmosta ei noin vain tuotaiskaan mukana vierailulle!

[Neiti Syksy]

Larjus, kääk! Minä katsoin sitä kirjoittaessani, että näyttipäs oudolta. Kirjoitin siihen ensiksi "400 sanaa sanaa", ja mietin, että tietenkin se on sataa sanaa. Oi voi, ehkä jätän sen noin, hauska pieni virhe! Äläpä, monesti toivonut itsekin taikasauvaa jolla heiluttaen toimia. Kadehdin ihan hirveästi sitä Puoliverisen prinssin kohtausta, missä se temmelletty jästien asunto meni yhdellä heilautuksella omaan kuosiinsa. Tjaa-a, ehkä tähän tulee vielä yksi raapale, jos paljastan Charlien lempitiettyä. Kiitos kommentistasi huuurrrjjaan paljon. ♥

A/N: Jiihaa! Onnistuin. Melkein. Sanamäärä on nyt vähän vähempi mutta ei siltikään sitä, mitä piti. Ehkä ensi raapaleessa sitten... (ja seuraavat sarjat pitää varmaan suosiolla olla ficlet-sarja ). Rakastan syksyä, ja oli ihana jotenkin tunnelmoida tätä muuttolintujen lähtemistä. ♥ Ihan vain funfact! Kaulushaikarat pesivät Britanniassa (myös Suomessa) ja lampien jäätyessä lähtevät sitten hieman etelämpään. Tässä nyt aikajana menee vähän mitä sattuu, mutta sovitaan, että siellä on jotain maagista, jonka takia siellä on myös kylmempää. Tai jotain. Ja en tiedä mitään muuten haikaroista tai linnuista, joten kaikki on tällaista omaa vapautta! Koen vain jotenkin oikeana tällaisen Mollyn, joka huolehtii jopa "oman maan" linnuista.

Ja enää pari osaa jäljellä spurtin puitteissa!

5. 350 sanaa, muuttolinnut

Molly pakkasi pieneen paperipussiin leipää, joka oli ehtinyt jo kuivahtaa. Hän oli lähdössä käymään läheisellä lammella hyvästelemässä haikarat taas hetkeksi, ennen kuin lämmön tullessa takaisin nekin palaisivat. Molly tiesi, että lintujen syöttäminen oli hieman kyseenalaista, mutta ei voinut antaa lintujen lähteä pitkälle matkalle tyhjin vatsoin. Ties milloin saavat syödäkseen seuraavan kerran!

Hän nappasi naulakosta itselleen pusakan päälle ja otti pienen peilin edessä olevasta hyllystä pinnin, minkä sohaisi vallattomiin hiuksiinsa hätäavuksi. Vilkaistessaan ikkunasta, hän päätti ottaa myös mukaansa vanhan sateenvarjonsa. Se oli jo paikkailtu moneen kertaan eikä varmasti olisi edes vedenpitäväkään ilman muutamaa loitsua, mutta ajoi asiansa kutakuinkin silti.

Lammelle vievä polku oli neulasia täynnä ja hieman kostea. Ilmassa oli selkeästi kosteuden tuntua ja pisarat poskilla tuntuivat kylmiltä. Nähdessään lammen asukit Molly huomasi jo haikaroiden vähentyneen. Välillä pikkutyttönä hän kuunteli jästien tarinoita Peukaloisesta ja halusi itsekin ystävystyä lintujen kanssa. Voi minkälaisia paikkoja hän olisi nähnytkään! Kuitenkin hän sai kuulla myöhemmin, että Peukaloinen oli ollut ihan totta - no, ei nyt hänen naapurinsa mutta viereisestä maakunnasta. Joku epäonninen lapsi oli onnistunut taikomaan itsensä pieneksi ja jäänyt sille tien.

“Huhuu, pienet haikaraiset! Tulkaa ottamaan pientä matkaevästä”, Molly huhuili lammen vierellä ja rapisutti pussia. Muutama haikara lipui lähemmäksi selkeästi jäämään odottamaan pussin sisältöä. Molly katseli haikaroiden ystävällistä olemusta (ne olivat jo tottuneet epäsäännölliseen vieraaseensa) kokien pientä haikeutta siitä, että pian tämä lampi jäisi autioksi.

Murtaessaan leivästä paloja Molly mietti tulevaa talvea, ja kuinka tätä lampea voisi hyödyntää. Ehkä hänen pitäisi ehdottaa Arthurille, jos joululomaksi tänne voisi suunnitella jonkinlaisen luisteluradan. Vähän lyhtyjä puiden oksille ja vaikka jokin lämpöinen teltta. Lapset tykkäisivät varmasti kovasti, kun tarjolla olisi myös perinteistä kaakaota ja jotain pientä herkkua.

Heittäessään viimeisenkin leivän palan haikaroille Molly tiesi, että niiden aika lähteä etelään olisi hyvinkin lähellä. Vielä joku päivä Molly itsekin haluaisi seurata niitä, käydä etelässä eksoottisissa maissa ja tutustua muihin taikovien väestöjen kulttuuriin. Egypti voisi olla oikein hyvä vaihtoehto, jos jostain sattuisi sellainen onnenpotku käymään, että haave toteutuisi.

Molly pakkasi tyhjän pussin pusakkansa taskuun ja hymyillen heilautti haikaroille jäähyväiset (joka tietenkin oli hieman typerää, eiväthän linnut ymmärrä hyvästejä). Ensi keväänä taas olisi jälleennäkemisten aika, ja Molly odotti kovasti mahdollisten pienten, uusien haikaroiden näkemistä.

[Neiti Syksy]

A/N: Minä lähdin nyt tähän raapaleeseen sellaisella "minähän saan satasen kasaan". Näin tapahtui, ja tämä onkin se tasan sata! Huomaa, että minun ajatukseni ovat kyllä jo niin joulunalusajassa mutta ehkä siihen viimeiseen on tulossa vähän syksyisempää, ihan vain että pysyy tämä Molly Weasleyn syksynä eikä kaipailuna jouluun (kuten allekirjoittaneella ).

6. 100 sanaa, pehmeä

Rapina ja pienen pieni mutina kuuluivat keittiössä, kun Molly taiteili ensimmäisiä lahjapaketteja kokoon. Hän sai ensimmäisen valmiiksi, ja pöyhi sitä vielä kunnollisen näköiseksi. Harmillisesti tänäkin vuonna enimmäkseen paketit olivat kaikille pehmeitä, mutta täksi jouluksi hän oli käyttänyt uudenlaista lankaa. Se oli nimeltään “Lämmitän sinut” -lankaa, jonka lupailtiin lämmittää käyttäjää aivan uudella tavalla. Oli sitten langasta tehdyn luomuksen pukija surullinen, kylmissään tai muuten kaipasi ikään kuin halia ympärilleen.

Mollyn mieltä lämmitti kovasti ajatus, että hänen kaikki lapsensa (ja miehensä) saisivat aina tarvittaessa lämpöisen halin häneltä. Kunhan vain pukeutuisivat tähän villapaitaan. Hän halasi ajatuksissaan valmiiksi saatua pakettiaan ja toivoi jo joululoman saapuvan.

[Larjus]

Voi Molly ♥ Hänellä kyllä riittää lämpöä ja huolenpitoa kaikille, kun lähilammen haikaroillekin pitää tarjoilla syötävää. Sopii kyllä niin hänen luonteeseensa moinen :3 Ihanan tunnelmallisen palan kirjoittelit hänestä haikaroita ruokkimassa. Tykkäsin myös tuosta Peukalois-kohdasta (Peukaloisen retket on mulle tärkeä kirja) ja siitä, miten velhomaailmassa vähän jotain sellaista oli sattunutkin. Toisaalta aika karua ajatella, että joku lapsi olisi (vahingossa) taikonut itsensä pieneksi ja sellaiseksi jäänyt 😬

Murtaessaan leivästä paloja Molly mietti tulevaa talvea, ja kuinka tätä lampea voisi hyödyntää. Ehkä hänen pitäisi ehdottaa Arthurille, jos joululomaksi tänne voisi suunnitella jonkinlaisen luisteluradan. Vähän lyhtyjä puiden oksille ja vaikka jokin lämpöinen teltta. Lapset tykkäisivät varmasti kovasti, kun tarjolla olisi myös perinteistä kaakaota ja jotain pientä herkkua.

Molly taas elementissään ♥ Ihana. Ja tietenkin kun hän miettii etelään matkaamista, konkreettisena kohteena mielessä on Egypti

Huomaa, että minun ajatukseni ovat kyllä jo niin joulunalusajassa mutta ehkä siihen viimeiseen on tulossa vähän syksyisempää, ihan vain että pysyy tämä Molly Weasleyn syksynä eikä kaipailuna jouluun (kuten allekirjoittaneella ).

Kai sä kirjoitat sitten lähempänä joulua jonkin sarjan Molly Weasleyn joulu(nodotukse)sta? Mä ainakin lukisin mielelläni, ja pääsisit ammentamaan joulun kaipailuasi. Ei mua kyllä näissäkään haittaa lainkaan Mollyn joulufiilistelyt, ihana vain lukea niitäkin.

Se oli nimeltään “Lämmitän sinut” -lankaa, jonka lupailtiin lämmittää käyttäjää aivan uudella tavalla. Oli sitten langasta tehdyn luomuksen pukija surullinen, kylmissään tai muuten kaipasi ikään kuin halia ympärilleen.

Voi että, olispa tällaista lankaa oikeastikin! Kyllä kelpais mulle jokin tällainen pusero tai takki. Toisaalta mulla on kyllä siskoni mulle neuloma villapaita, mikä on käytännössä melkein sama asia (vaikka se ei mistään taikalangasta olekaan tehty).

No ni, nyt alkaa itselläkin heräillä joulunodotuksen fiilis Kuten jo totesinkin, ei oo syksy ihan mulle ominaisin vuodenaika, mutta joulua rakastan, niin ei kai tämäkään mikään ihme ole...

[Neiti Syksy]

Larjus: Haluan ajatella, että ehkä Peukaloisen pieni poika on elänyt niin kaukana ajassa, että häntä ei ole ehditty tavoittaa tai ollut vielä näin hyviä systeemejä. Toisaalta, voihan olla, että hän on kuitenkin päässyt alkuperäisen retkien myötä myös tavalliseksi pojaksi! Halusin vähän sitoa tätä minun Mollyani Rowlingin teoksiin, kun tuntuu, että tämä on aivan karannut. Itseasiassa mietin vahvasti, kun haluaisin kovasti kyllä ehkä sellaisen joulufiilistelyn tähän "omaan aikaan", eli päiviin sidotuiksi ja mitä minä touhuan kotona. Ja rakastan Mollya, ja ehkä se joulufiilistely on minulle paljon helpompaa kuin syksy kuitenkin - kuten tästä tulevasta voi huomata. Olen vähän pahoillani, minulla ainakin tämä seuraava raapale se vasta herättikin joulufiilistelyt! Kiitos kauheasti, että olet jaksanut kommentoida. On ollut suuri ilo ja aina hymyilyttänyt. ♥

A/N: Tuossa Larjukselle jo paljastinkin, mutta.... tadaaaaa: en pysynyt syksyssä. Minä yritin kovasti, ja se alkaa vähän tällä syyssiivousteemalla, mutta ei. No, se viimeinen raapale on kyllä niin syksyä kuin olla ja voi (laittelen sen jossain vaiheessa, nyt ei ole enää sidonnainen tähän spurttiraapaleeseen niinkään), mutta pahoittelen syksyä kovasti kaipaaville, että tämä loppu meni kyllä ihan jouluksi. No, mihinkähän se tiikeri raidoistaan pääsisi... (minulla on kissani tässä kirjoitusseurana, siksi tiikeri eikä seepra!). Ja ai niin, tapojeni mukaisesti tämäkin on pitkäksi venähtänyt, mutta tämä on mielestäni kiva, ja kuvaa minua !

Oikein ihanaa sunnuntaita, kiitos aivan tosi huikeasta viikosta eri sanojen ja Mollyn parissa. ♥ Tulee kyllä vähän ikävä, onneksi on vielä yksi pieni pätkä jäljellä, ennen kuin käärin tämän pakettiin!

7. 400 sanaa, koskettaa

Mollyn siivousvimma oli jo ulottautunut Arthurin hallinnassa olevaan autotalliin sekä varastoon, jotka kummatkin olivat kyllä enemmänkin kaaos kuin kaikkea muuta.

“Kulta rakas, tämä on hallittu kaaos. Katsohan, tuolla on viime viikolla takavarikoimani jästien tukkatikku ja tuossa nurkassa pitäisi olla jouluvarastot ja täältä löytyy se veikeä pieni kumiankkakokoelmani, jota et millään tahdo -”, Arthurin silmät syttyivät loistamaan kun hän esitteli vaimolleen omaa tilaansa. Kuitenkin yksi asia kiinnitti Mollyn huomion.

“Jouluvarastot? Ai tuo epämääräinen mytty tuolla. Sehän on jonkun romun allakin!”

“Niin”, Arthur raapi pienesti päätänsä ja otti ylimääräiset mutterit ja ruuvit kankaan päältä. Mytty paljastui samettikankaiseksi pussiksi, josta pilkisti vähän rispaantunut kultapunainen koristeköynnös.

“Täälläkö ne kaikki ovat!” Molly huudahti ja pisti päänsä pussiin. “Minä kun olen jo pari joulua ihmetellyt, mihin kaikki ihanat lasten tekemät joulukoristeet ja meidän lapsuutemme perinnöt ovat kadonneet. Sinä olet piilottanut ne tänne!”

“Niin”, Arthur toisti ja makusteli sanoja mielessään, ennen kuin puhui (nyt oli liikuttava erittäin varovaisesti, kuin ohuella jäällä). “Siinä taisi käydä niin, että pari joulua sitten oli se Fredin ja Georgen jouluinen esitys, mikä hieman kipinöi ja eskaloitui, joten minulle ei oikeastaan jäänyt aikaa kuin pudottaa ensimmäinen pussi siihen, mihin se sattui sopimaan. Ne muut kyllä löysivät paikalleen, ja olethan sinä päässyt koristelemaan jouluksi kodin.”

Mollyn mielenkiinto oli kuitenkin enimmäkseen pussin aarteissa. Voi kun nämä kaikki tuntuivat niin uusilta, kun ei ollut nähnyt pariin vuoteen. Hänellä oli tällainen porovaljakkoakin esittävä koriste, missä pienen hetken välein porovaljakko lensi ja ensimmäiselle porolle syttyi punainen nenä. Arthur oli itseasiassa ostanut koristeen hänelle heidän ensimmäisenä kymmenvuotisjoulunaan vanhasta, legendaarisesta Taikovi Joulusi -kaupasta.

“Voi Arthur, katso tätä”, Molly esitteli löytöään ja hän ei voinut sille mitään; hänen silmänsä pienesti kyyneltyivät. “Muistatko, kun me kävimme siellä joulukaupassa?”

“Muistan, me emme melkein päässeet sieltä pois”, Arthur katseli vaimoaan ja halasi häntä. “Katso, tuossa on Percyn tekemä joulugramofoni.”

“Joka soittaa varmaan jo edelleen sitä raivostuttavaa renkutusta, mikä on kuunneltu ihan puhkikuluneeksi”, Molly muisteli ja leikkimielisesti vapisi kauhusta. “Ehkä me sen voisimme kadottaa, onhan tästä jo aikaa mennyt. Eikä Percy kyllä ole sitä moneen jouluun muistanutkaan.”

Arthur nyökkäsi ja kaappasi taas vaimonsa syliinsä.

“Mitä sanoisit pienestä tilkasta tonttuviiniä, ja sitten voisimme katsoa ja etsiä lisää aarteita tuolta?” Arthur kysyi melkein kuiskaten Mollyn korvaan, ja nainen hänen sylissään kihersi.

“Se sopii mainiosti”, Molly vastasi ja ojentautui pieneen suudelmaan. Hän ei olisi voinut uskoa, kuinka paljon nämä vanhat koristeet oikein koskettivatkaan, mutta niin ne vain tekivät. Pussissa kurkisti myös mistelinoksa, mikä varmaan täytyisi laittaa käyttöön myös - myöhemmin.

[Larjus]

Noo, kuten sanottu, mua ei ainakaan joulutunnelmat haittaa laisinkaan Mulla joulun odotus alkaa osoitella merkkejä jo syksyllä, joten kyllä tää mun mittapuulla on varsin hyvin syksyyn sopivaa. Ja mukavaa luettavaa oli taas kerran!

Jokaisessa näissä raapaleessa on huokunut hyvin Mollyn äidillinen olemus, ja niin taas kerran. On se vain niin Mollya ajatella perhettään tavalla tai toisella, muistella menneitä, huolehtia nykyhetkessä ja suunnitella tulevaa :3 Noista joulukoristemuisteluista tuli niin mieleen kaikki omat lapsena tehdyt askartelut ja muut, joita vanhemmat sitten huolella vaalivat (ja miten itse olen töissä saanut aika paljonkin piirustuksia ja muita lapsilta ja säilönyt niitä kansioon ja vuorannut puolet jääkapin ovestanikin niillä ♥). Kaikki semmoiset on kyllä ihan mielettömän arvokkaita. Velhomaailmassa taika tuo moisiin tekeleisiin sen oman twistinsä, mutta taitaa se todellinen taika silti olla siinä vaivassa ja ajatuksessa, jolla ne on tehty.

Katsohan, tuolla on viime viikolla takavarikoimani jästien tukkatikku

Jäin vähän pohtimaan, mitäköhän Arthur tarkoittaa jästien tukkatikulla

Ihanaa kun olit kirjoittanut mukaan vielä lisää söpöilyä Arthurin ja Mollyn välille ♥ En oo koskaan halunnut itselleni parisuhdetta, mutta jos haluaisin, sen pitäis olla kyllä jotain Arthurin ja Mollyn avioliiton kaltaista. Ei voi muuta ku hymyillä höperösti olo hattarana kun lukee tuollaisesta vakaasta, yhä lämpöisellä liekillä roihuavasta rakkaudesta ja parisuhteesta.

Nää on kyllä ollu niin mukavia raapaleita, ja kiva että onkin vielä yksi tulossa! Sitä odotellessa.

[Neiti Syksy]

Larjus: Kiitos kauheasti kommentistasi taas kerran. ♥ On kyllä hymyilyttänyt, että nämä ovat maistuneet, vaikka tunnelma onkin pysynyt kaukana siitä syksystä! Jästien tukkatikku on tietenkin kiharrin, suoristin tai jonkinlainen muunlainen vempele! Mietin, että kirjoitanko liian jästisti itse, sillä varmasti ei ole velhoille tuttuja välineitä. Ehkä pitää vielä harjoitella tätä taikamaailmaan pujahtamista paremmin! Molly ja Arthur on kyllä suosikkeja, ja kiva että söpöily on mennyt perille. <3 Kiitos vielä tosi paljon kommentista, olen ihan ollut wääwää kun näen aina niin kivan ja ihanan kommentin. ♥

A/N: No niin! Sain pakerrettua nyt viimeisenkin osan tähän. Tästä osasta tuli paljonkin erilaisempi kuin ensiksi ajattelin, ja ihan totta ajattelin tämän oodina syksylle ja ruskalle ja kurpitsoille. Kuten luettavissa, tästä tuli vähän erilainen ja ajatus ei meinannut kysyä kasassa ollenkaan. Joten päätin kuitenkin paketoida tämän jonkinlaiseen kuosiin ja lopettaa raapelesarjan tähän (fun fact: tämä on melkein 3,5 raapale, mutta koska ei kuulu enää spurttiin, niin annoin jäädä ne kuusi ylimääräistä sanaa - älkää purko!). Sormia hirmuisesti kihnuttaa päästä kirjoittamaan ja vaihtamaan ympäristöä (ehkä siihen Mollyn joulusarjaan - nyt kun jouluun on 80 päivääkin ). Ja tämä raapale sai tosiaan alkunsa sanasta oranssi, ja mietin pitkään, kirjoitanko tuon ennustustuli-jutun vai tämän. No niin, kiitoksia matkasta kaikille ja toivottavasti tämä toi edes jonkinlaista syksyä (tai joulunodotusta). <3

8. 356 sanaa, oranssi

Nauru ja ilo tuntuivat oikein hohkaavan Viistokujan ihmisistä. Siellä täällä näkyi muutamia lapsiperheitä, paljon nuoria aikuisia sekä muutama vähän vanhempi ihminen. Sellaiseksi hekin kai lukeutuivat Arthurin kanssa, vähän jo vanhemmaksi ihmiseksi. He olivat Arthurin ehdotuksesta lähteneet viettämään treffipäivää (sekä ehkä jo hieman joululahjojen kaavailua) Viistokujalle - paikkaan, missä he aiemmin ovat lähinnä pyörineet stressaantuneina lasten kanssa. Molly muisteli varovaisesti heidän käyneen viimeksi kahdestaan Viistokujalla silloin, kun he olivat juuri kihlautuneet.

Nyt huomio saattoi kiinnittyä muihin asioihin, kuin päivänpolttaviin uusiin leluihin tai luutiin.

“Katso Arthur, nyt jo kadun täydeltä kurpitsoita! Kurpitsajuhlaan on vielä monta viikkoa, kuinka ihmiset jaksavat katsella näitä sinne asti”, Molly hämmästeli ja osoitteli erilaisia kojuja, jotka myivät kurpitsoita. Eräässä mainostettiin itsestään syttyvää ja sammuvaa Kurpitsois-kurpitsoita, ja toisessa kojussa pitäjä muotoili kurpitsaan omat tai vaikka lapsen kasvot. Karmivaa.

“Sanot sinä, joka laittoi pari joulukoristetta ja miettii ääneen joululahjoja”, Arthur kiusoitteli vaimoaan ja tarttui Mollyn käteen vetäen lähemmäksi itseään. “Nyt markkinoille on tullut myös lapsiturvallinen kurpitsa. Sellaisia mekin olisimme tarvinneet aikanaan.”

“Katsopa vain, Fred ja George olisivat kyllä varmasti keksineet kokeilla, kuinka saada tuhoa silläkin aikaan”, Molly mutisi ja siristi vähän silmiään nähdäkseensä paremmin.

Seiffikurbitz on luotu juuri passeliksi pienten noitien ja velhojen kätösiin - tai Teille, joka joutuu Mungoon kaivertamisesta tulevien vahinkojen takia. Kurpitsan pintaan tehdään ohuelti, esimerkiksi tussilla tai sauvan kärjellä, mallinnukset silmistä, hampaista ja muista koristekoloista. Alkaessa kaivertamaan kurpitsa ohjaa veistä ja vahinkoja ei tule! Taialla kaivertamiseen tämä ei sovi. Muista ostaa myös yhteensopiva Seiffiveitzi!

Molly tuhahti ja pyöräytti silmiään. “Se olisi ehdottomasti sabotaasin alaisena alta aikayksikön.”

“Mutta toisaalta jos ajattelee positiivisesti, harvoin olemme joutuneet menemään kurpitsajuhlan aikaan Mungossa käymään. Se on kyllä elävä kauhukohde siihen aikaan”, Arthuria puistatti ja hän puristi kovemmin Mollya kädestä. Viimeksi Mungossa osa nuorista noidista olivat villiintyneet Halloweenista ja laittautumisesta niin, että olivat onnistuneet jakamaan silmänsä pieniin eri osiin, vaikka tarkoitus oli ollut yksinkertaisesta hämäysloitsusta. Vähempikin karmi.

“Oi, katso tuonne Arthur! Nyt se Madam Puddifoot’sin rinnakkaiskahvila on avattu. Eiköhän rakas pidetä pieni paussi ja mentäisiin tuonne juomaan vähän lämmittävät kurpitsakahvit ja syntisen kuumat leivokset?” Molly osoitti kulmassa olevaa kahvilaa, jonka ulkoasu jo muistutti hattaraista piparkakkutaloa.

Arthur nyökkäsi urheasti ja lähti suuntaamaan kohti kahvilaa. Pitikin tuoda rouva jouluostoksille juuri tällä viikolla.

[Larjus]

Haha, Molly on ihan ku minä, ku just eilen kaupassa itsekseni mietin et miks kaikki halloween-härpäkkeet ja kurpitsavuoret on jo esillä, mutta samaan aikaan olin varsin hyvilläni, että niin oli joulusuklaatkin (Mut joo, selittynee sillä, että joulu on mulle tärkeä, ja että vaikka halloweenin estetiikka kivaa onkin, on se mulle aivan yhdentekevä juhla.)

Mollyn ja Arthurin yhteisiä hetkiä oli taas ihana lukea ♥ Heillä ei varmaan olekaan lasten saamisen jälkeen ollut paljoa kahdenkeskisiä hetkiä, mutta ihana kun nyt heillä on viimein sellaista aikaa :3 Viistokujalla käyminenkin on varmasti ihan erilaista nyt, kun ei ole lapsia kaitsettavana ja pitkiä koulukirja- ja tarvikelistoja mukana. He ovat todellakin treffinsä ansainneet ♥ On kyllä aivan odotettua, että vaikka heillä on nyt aikaa ihan vain toisilleen, keskustelu siirtyy aina otollisissa väleissä lapsiin ja muistoihin.

Seiffikurbitz ja seiffiveitzi... ♥ Että mä rakastan fanifiktiossakin kaikkia tämmösiä velhomaailman keksintöjä.

Jästien tukkatikku on tietenkin kiharrin, suoristin tai jonkinlainen muunlainen vempele!

No niinpä tietenkin, miten mä en tollasta hiffannut? 😅 Mieleeni tuli vain hiusharja ja aattelin, että kai nyt velhotkin tietää, mikä semmoinen on. Mut joo, eipä tuu käytettyä kihartimia tai muita enkä mitään sellaista enää edes omista, niin ehkä on ihan ymmärrettävää, ettei sellainen mieleeni tule.

Kiitokset itsellesi näistä raapaleista/ficleteistä, näitä on ollut tosi mukava lukea.

[Fiorella]

Molly on minulle rakas hahmo ja tällaiselle syksyn ystävälle kuin minulle Mollyn syksyviikko oli aivan ihana idea. Tämä on ollut minulla pitkään lukulistalla odottamassa sopivaa hetkeä, joka osui kohdalle juuri tänään.

Aiemmin syksyinen näky aamulla oli luonut Mollylle turvaa ja suonut sen pienen hetken rauhallisuutta ja hiljaisuutta (ennen kuin muutaman tunnin kuluessa rauhallisuus olisi etäinen muisto vain, kun lapset heräisivät). Nyt Ginervan lähdettyä eilen omalle koulupolulleen talo tuntui erityisen tyhjältä ja yksinäiseltä, ja Molly ei aivan ollut varma mitä hänen pitäisi nyt tehdä.

Ajatus Kotikolosta aivan omana pikku maailmanaan on ihana, ja hyvin samaistuttava on myös tämä tyhjän tuntuinen hetki, joka ennen onkin ollut Mollylle tärkeä oman rauhan tuokio. Olen itsekin kirjoittanut tyhjää kotia haikailevasta Mollysta, joten tykkäsin tosi paljon paluusta tähän tunnelmaan ja sen suloiseen haikeuteen. Onneksi Arthur on läsnä ja tuo turvaa ja lohtua uuden elämänvaiheen alkuun!

Useimmat kotihoidollisista töistä hän hoiti erilaisin loitsuin, mutta piiraiden teko oli aina ollut heikko paikka.

Tässä on ihanaa syystunnelmaa, kun Molly puuhailee kotona sienien puhdistuksen ja piirakanteon kanssa. Voin nähdä mielessäni, miten loitsut ovat olleet osa kiireistä lapsiperhearkea, joten käsin tekeminen kaikessa rauhassa on varmasti eri tavalla rentouttavaa. Myös Arthurin ja Mollyn yhteiset nuoruusmuistot heräilevät, kun nyt ollaan ihan kahden ja aikaa on...

Huoneen siivouksen jälkeen hänestä tuntui vähän väsähtäneeltä, sillä oli ollut kova työ katsoa kaikkien loitsujen toimivan niin kuin piti. Ehkä hän oli tulossa vanhaksi, ei se nuorempana tuntunut ihan niin rankalta kuin nyt.

No eivät ne loitsutkaan ihan vaivattomia ole... Ja niinhän se on, että nuorena sitä jaksaa enemmän... Mutta eihän sitä ihan vanhoja olla vieläkään, ja onneksi elämässä on paljon ilon aiheita ja odotettavaa, kun lapsetkin ovat tulossa kotiin!

Hän oli lähdössä käymään läheisellä lammella hyvästelemässä haikarat taas hetkeksi, ennen kuin lämmön tullessa takaisin nekin palaisivat. Molly tiesi, että lintujen syöttäminen oli hieman kyseenalaista, mutta ei voinut antaa lintujen lähteä pitkälle matkalle tyhjin vatsoin. Ties milloin saavat syödäkseen seuraavan kerran!

Oi, miten herttaista ja niin Mollyn tapaista, huolehtia linnuistakin nyt, kun ei lapsiakaan ole paapottavana! Tämä oli aivan ihana osa.

Rakastin myös pikkuraapaletta, jossa Molly valitsi erityistä lankaa Weasley-jumppereihin! Näin neulojana sydäntä lämmittää ajatus, että neule on kuin lämmin halaus tekijältään. ❤ Niinhän se tarkoitus onkin. Ja oli suloista, miten arkinen romantiikka kukkii kaksikon elämässä oikein sykähdyttävän lämpimästi! Mollykin kihertää kuin nuori tyttö, kun saa mieheltään halin varaston suojissa. Ja vaikka se juhlapyhien ruuhkissa ostoksilla käyminen onkin rasittavaa, taitaa Arthur viettää oikein mielellään uutta nuoruutta innostuneen vaimonsa kanssa!

Kiitos tästä ihanasta raapalesarjasta! Näistä tuli hyvälle mielelle, ja luen mieluusti lisääkin, jos aihe inspiroi!