Kirjoittaja Aihe: Thor: Harhaan johtaneet askeleet, S, Loki, oneshot  (Luettu 2989 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 292
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Harhaan johtaneet askeleet
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Thor
Ikäraja: Sallitun puolella
Genre: Angstia pukkaa
Paritus: Tulkinnanvarainen Thorki

Summary: Thorin seurassa hänen ei tarvinnut pelätä seinien kaatuvan päälle, maaperän katoavan jalkojen alta tai jumalten inhosta kapenevia silmiä ja hymyjä, jotka olivat täynnä veitsenteräviä hampaita.

A/N: Loki-angstia ei voi koskaan olla liikaa. :D



***



Joskus Loki ajautui miettimään aurinkoa. Se oli elämän alku, valonkantaja, kaikkia muita ylempänä. Aurinko toivotti tervetulleeksi säteidensä suojaan, tarjosi turvapaikkaa pimeydeltä ja kylmyydeltä. Liian lähelle meneminen oli kuitenkin kielletty, ellei halunnut palaa tuhkaksi. Aurinko ei katsonut, kuka sitä yritti tavoittaa. Vain sillä oli merkitystä, että kukaan ei päässyt niin lähelle kuin olisi halunnut.

Lokille Thor oli aina ollut aurinko sen kaikissa merkityksissä. Hän oli nähnyt veljensä kaikki puolet lämpimästä jaloudesta kylmään välinpitämättömyyteen. Jouduttuaan sen kanssa ensi kertaa tekemisiin Loki oli päättänyt, ettei halunnut kokea samaa enää koskaan toiste. Se osoittautui lopulta pahan sortin haihatteluksi ja ennen kaikkea toiveajatteluksi.

Siinä ankarassa maailmassa, jossa hän oli elänyt koko elämänsä, miehen arvon määritti se, miten suuri soturi tämä oli. Veljesten varttuessa Thor oli täyttänyt odotukset kerta toisensa jälkeen, kun taas hän oli saanut osakseen lähinnä alavireisiä huokauksia ja pään pudistelua. Hän ei ollut taistelijana kelvoton, mutta hänen tekniikkansa oli poikkeava ja monen mielestä raukkamainen. Lokia ei olisi haitannut, jos häntä olisi parjattu heikoksi soturiksi, mutta hänen taikojensa ja älykkyyttä vaativien taistelustrategioidensa aliarviointi ja ylenkatsominen sai hänet näkemään punaista. Kukaan alempi ei uskaltanut herjata häntä päin kasvoja – olihan hän sentään toinen prinssi – mutta Loki ei ollut koskaan onnistunut kunnolla kallistamaan kuuroa korvaa palatsijuoruille ja muille naurettavuuksille. Sen sijaan, että hän olisi kyennyt antaa niiden lentää ylitseen, ne olivat jääneet nakertamaan vastenmielisesti. He panettelivat hänen kunniaansa, mahtiansa, koko hänen minäkuvaansa.

Helppo heidän nyt oli syyttää häntä hirviöksi. Mitä muuta saattoi olettaa, kun hän oli elänyt koko ikänsä sellaisessa käärmeenpesässä?

Loki oli alati aistinut, miten tunnelma muuttui hänen astuttuaan samaan tilaan. Thor ystävineen toivotti hänet tervetulleeksi rientoihinsa, mutta usein hän kieltäytyi kohteliaasti. Ajoittain hän pakotti itsensä liittymään seuraan ja esiintymään hymysuin vain jottei hänen olisi tarvinnut nähdä vanhemman veljensä kasvoilla pettymyksen varjoa. Thor selkeästi kantoi huolta hänen sosiaalisesta elämästään, mutta oli taipuvainen antautumaan nopeasti sisäpiirivoittoisiin keskusteluihin, joiden aiheesta Lokilla ei usein ollut käsitystä. Harvemmin kukaan kysyi häneltä mitään, ja jos kysyikin, hän vastasi lyhyesti tiedostaen varsin hyvin, että kyse oli vain kohteliaanviileästä muodollisuudesta.

Thor ei koskaan ollut ymmärtänyt hänen rakkauttaan kirjoihin. Veljelle ne toivat mieleen pitkät hoviopettajattarien seurassa vietetyt iltapäivät ja toimivat symbolina menetetylle ajalle poissa miekkojen ja hevosten luota. Lokille kirjat ja pergamenttikääröt olivat ystäviä, joiden seura viehätti enemmän kuin jumalten. Ne kertoivat tarinoita, opettivat mystisiä asioita ja ennen kaikkea katsoivat häntä vilpittömästi ja tuomitsematta takaisin. Viileään kirjastokammioon sulkeutuminen oli kuin paluu kotiin pitkän matkan jälkeen.

Niin vahvaksi kuin Loki itsensä määrittelikin, hän oli aina kärsinyt heikkoudesta nimeltä miellyttämisenhalu. Hän oli oppinut nopeasti, että ainoa keino saavuttaa arvostusta ja ylistystä oli mukautua malliin, joka oli valmiiksi määritelty. Tarpeen vaatiessa hän kykeni suoriutumaan odotuksista, mutta oli samalla kuin ontto puunrunko ilman lehtiä ja oksia. Usein Thorin lämmin, hyväksyvä katse sai hänet unohtamaan pahan olon, ja hän nojautuikin sitä kohti kuin kuivahtanut kukka elvyttävää sadepilveä.

Kenen tahansa pettyneen katseen Loki oli valmis kohtaamaan, muttei Thorin. Veli oli hänelle siinä maailmassa tukipilari, jota ilman hän kulki varjoissa, mahdollisimman huomaamattomana. Thorin seurassa hänen ei tarvinnut pelätä seinien kaatuvan päälle, maaperän katoavan jalkojen alta tai jumalten inhosta kapenevia silmiä ja hymyjä, jotka olivat täynnä veitsenteräviä hampaita. Tuomittuna rikollisena hänen oli kohdattava ne kaikki ilman vanhemman veljensä varjelusta.

He syyttivät häntä huonoista valinnoista ja harhaan vieneistä poluista, kieltäytyivät kuuntelemasta vasta-argumentteja ja tallasivat hänet maahan ilman selityksiä. Se oli julmaa peliä: he tiesivät mitä hän halusi, eivätkä sallineet sitä. Heistä hänen oli parempi kokea ikuisuus vangittuna kuin saada osakseen kuoleman armollinen syleily. Ei Loki paljoa tahtonut, mutta sitä vähääkään hän ei saanut.

Nopeasti Loki tajusi, miten sekaisin oli. Koko elämänsä hän oli kammonnut pimeää, mutta nyt kirkkaus pelotti enemmän. Hänen vankilassaan valo ei sammunut milloinkaan, ei sallinut hetken rauhaa hämärässä. Se häiritsi hänen levotonta untaan ja sai pään särkemään. Ilman pimeyttä hän oli jatkuvasti esillä, näytillä, eikä mikään ollut kuvottavampi ajatus. Hänen kuului olla se, joka tarkkaili muita. Hän halusi suojautua silmiltä, jotka tiirailivat joko torjuvasti täynnä vihaa tai irvokkaasti kuin mehukasta lihanpalaa.

Illuusiot pitivät hänet järjissään. Loki keskitti kaiken energiansa häkkinsä lattialla vapistessaan ja loi magiallaan mestariharhan, jossa hän luki kaikessa rauhassa kirjaa kiinnittämättä ympäristöönsä huomiota. Todellisuudessa hän yritti levätä, painoi päänsä lumenvalkeaa seinää vasten ja pakottautui irtautumaan henkisesti vankilastaan. Jos Loki oikein keskittyi, hän saattoi tuntea tuulenvireen kasvoillaan ja kevään tuoksun ilmassa. Valo loisti loppumattomana hänen silmäluomiensa läpi kuin hän olisi antanut auringonvalon päivettää aina niin kalmankalpeaa hipiäänsä.

Ja aurinkoa ajatellessaan Loki ajatteli veljeään. Hän näki kultaiset suortuvat, taivaansiniset silmät, kiiltävän metallihaarniskan ja verenpunaa hohkaavan viitan. Aiemmin hän oli saanut rauhan laskiessaan kätensä Thorin hiuksille, vastatessaan tämän katseeseen, todistaessaan lujan metallin voimaa lähitaistelussa ja painanut poskensa kevyesti ja huomaamatta viitan punaa vasten autettuaan sen veljensä harteilta.

Painajaiset olivat riivanneet häntä aina aikaisemminkin, mutta koskaan hän ei ollut uskonut näkevänsä niissä Thoria. Lukemattomia kertoja hän heräsi rajusti säpsähtäen, sydän takoen kylkiluita vasten, kylmä hiki ohimoilla helmeillen, kuolonkorina huulillaan. Hänen päänsä oli halkeamaisillaan kuin Mjölnir todella olisi isketty murskaavasti kalloa vasten.

Jos hänet pakotettaisiin olemaan peloissaan jatkuvasti, hän hyväksyisi sen niin kauan kuin Thorin raivokas, murhanhimoinen unikuva jättäisi hänet rauhaan. Loki ei halunnut pelätä veljeään, mutta toinen toistaan kauhistuttavammat näyt saivat todellisuuden rajan hiljalleen hälventymään. Kun Thor sitten lopulta saapui katsomaan häntä vankilaan ja lausui huuliltaan vakaan tappouhkauksen, Loki uskoi lopultakin menettäneensä järkensä. Thor seisoi hänen edessään yhtä jumalallisena kuin aina katsoen häntä kylmästi, ehkä hieman säälienkin. Sääliä Loki ei kaivannut, mutta hänen sielunsa repeytyi kahtia ja siitä syntynyt kipu sai hänet melkein pudottamaan välinpitämättömän naamionsa.

Silti kasvoille kohosi vieno hymy tahtomattakin. Sillä hetkellä hän käsitti viimein, kaikkien harha-askeleidensa jälkeen, saapuneensa pisteeseen, jossa menetettävää ei enää ollut. Miten helpottavalta se tuntuikaan.



Nightwish - The Escapist

Who's there knocking at my window?
The owl and the Dead Boy
This night whispers my name
All the dying children

Virgin snow beneath my feet
Painting the world in white
I tread the way and lose myself into a tale

Come hell or high water
My search will go on
Clayborn Voyage without an end

A nightingale in a golden cage
That's me locked inside reality's maze
Come someone make my heavy heart light
Come undone, bring me back to life
It all starts with a lullaby

Journey homeward bound
A sound of a dolphin calling
Tearing off the mask of man
The tower, my sole guide

This is who I am
Escapist, paradise seeker
Farewell, now time to fly
Out of sight, out of time, away from all lies

A nightingale in a golden cage
That's me locked inside reality's maze
Come someone make my heavy heart light
Come undone, bring me back to life
It all starts with a lullaby


« Viimeksi muokattu: 08.10.2021 11:25:46 kirjoittanut Maissinaksu »
"I read you loud and clear, Lizard."

Tomsessed

  • #58
  • ***
  • Viestejä: 597
Vs: Thor: Harhaan johtaneet askeleet, S, angst
« Vastaus #1 : 27.04.2016 20:55:00 »
Jospa koitan olla rohkee ja korkata kommentit, koska eihän Loki-angstia voi koskaan olla liikaa. ;)

Pakko myöntää, et lukeminen aiheutti kylmiä väreitä. Teksti on kuitenki toteutettu niin kauniilla, vähän ehkä jopa runollisella tyylillä, ettei tullu mitenkään tönkkö olo tai mitään, vaan lukeminen oli sujuvaa. Pakko vaan ihailla. Lokimaiseen tyyliin sopiva, ainakin mun mielikuva herrasta luontuu tuollaseen muottiin helposti. :D Myös rivien välistä luettava Thorki on hienosti ujutettu sekaan. Se ei hyppää sieltä silmille, se vaatii lukijan omaa tulkintaa, mut on erotettavissa kuitenki.

Tekstistä huokuu myös Lokin tietynlainen kunnioitus veljeään kohtaan. Ei sitäkään suoraan sanota, mut jotkut sanavalinnat tuntuu viittaavaan siihen suuntaan. Esimerkiks, kun Loki miettii, ettei halua pelätä veljeään. Eihän kunnioittamaansa ihmistä eikunsiis henkilöä halua pelätä, eikö? Toki Loki on joskus saattanu pelätäkin, ei siinä mitään, mut se, mitä tästä saa irti, ei kauheesti viittaa siihen suuntaan.

Lainaus
Thor ei koskaan ollut ymmärtänyt hänen rakkauttaan kirjoihin. Veljelle ne toivat mieleen pitkät hoviopettajattarien seurassa vietetyt iltapäivät ja toimivat symbolina menetetylle ajalle pois palatsin pihamaalta miekkojen ja hevosten luota. Lokille kirjat ja pergamenttikääröt olivat ystäviä, niiden seura viehätti enemmän kuin jumalten. Ne kertoivat tarinoita, opettivat mystisiä asioita ja ennen kaikkea katsoivat häntä vilpittömästi ja tuomitsematta takaisin. Viileään kirjastokammioon sulkeutuminen oli kuin paluu kotiin pitkän matkan jälkeen.
Ehdoton lempparini! Tossa korostuu nimenomaan veljesten erilaisuus: siinä missä Lokia houkuttelee sisätilojen kirjasto ja kaikki sen salaisuudet monimutkaisuuksissaan, Thor kaipaa suoraviivaisesti taisteluita ja ulkoilmaa. Loistavaa kuvailua! :}

Summa summarum: pidin kovasti! Näitä ei tosiaan oo koskaan liikaa. Vaikee sanoo mitään muuta ku posia, sillä virheitä en löytäny ja lumouduin tekstin tyylistä niin, etten osannu keskittyä muuhun. ;D Mut näillä mennään!

Bannu Ingridiltä ♥

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 292
  • Kurlun murlun
Vs: Thor: Harhaan johtaneet askeleet, S, angst
« Vastaus #2 : 12.05.2016 01:36:01 »
Paljon kiitoksia, Tomsessed! <3

Thorki on kyllä sellainen paritus, johon ei ole kyllästynyt tippaakaan vuosien vieriessä. Mainiota on yhtenä osatekijänä juuri se, että kyseessä voi olla viatonta veljesten välistä kiintymystä tai sitten häröimmän luokan pseudoinsestiä. ;D Kaikki toimii. Jollain ilveellä siitä saa lähes aina ammennettua jotain, jos ei uutta niin ainakin mielenkiintoista, oli se sitten lukemalla tai kirjoittamalla.

Kamala ajatus se, että Loki todella pelkäisi Thoria... Samalla niin riipivän herkullinen, ettei oikein tiedä, miten päin sitä olisi. Faktahan kuitenkin on, ettei kukaan ole Lokille rakkaampi - Frigga lienee samalla tasolla. :P Kai se korostaa Lokin mahdollista sekopäisyyttä parhaalla tavalla: kaihtaa rakkaitaan ja syleilee vihollispuolta. Vihaava rakkaus, rakastava viha. Ah, Shakespearea keskellä yötä. xD

Lokin lisäksi Thorin näkökulmasta olisi suunnitelmissa myös saada jotain eeppistä aikaan. Thorki-angst for the victory. Kiitoksia vielä!

- Ayu
"I read you loud and clear, Lizard."

Angelina

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 6 756
Vs: Thor: Harhaan johtaneet askeleet, S, angst
« Vastaus #3 : 08.10.2021 09:09:27 »
Ai että, angstista ja tulkinnanvaraista Thorkia, I'M IN! En ees tajua miten tää on menny multa ohi, kun oon kaivellut Finistä Marveleita jo hyvän tovin ;D

Niin lokimaista ajatella, ettei häntä kiinnosta haukutaanko heikoksi soturiksi, mutta hänen älykkyytensä aliarvioiminen on punainen vaate. Musta on myös kauhean surullista ajatella, ettei Lokilla ole oikein koskaan ollut oikeita ystäviä ja kaikki ovat suhtautuneet häneen ikään kuin varauksella - poislukien Thor ja Frigga tietysti, sekä Lokin rakastamat kirjat <3

Lainaus
Lokille Thor oli aina ollut aurinko sen kaikissa merkityksissä.

Ensin olin että naaww ja sitten lopussa olin että eeeeeiiii ;;; </3 Siis ihan kamalaa ajatella, miten Thor on kaikkien näiden vuosien ajan ollut Lokille se tärkein, se kenen mielipiteellä on väliä, se joka antaa tukea joka hetkessä, se jonka katsetta ja arvostusta Loki etsii - ja sitten kun Thor onkin vihainen ja kylmä, niin Loki kokee että kaikki on nyt menetetty. Siis miten kylmäävä ja kamala ajatus, mutta kuitenkin niin hieno!

Tää oli kovin hieno, mä nautin aina hirveesti sellasista Thorki-teksteistä joissa Loki ihan oikeesti mielessään nostaa Thoria jalustalle ja janoaa tältä arvostusta ja huomiota, koska se nyt vaan on parasta ♥ Samaten toki pidän siitä, että Thor yrittää näyttää olevansa älykäs (vaikkei toki tyhmä olekaan) ja tehdä Lokiin vaikutuksen olemalla muutakin kuin vain voimakas ja komea ;D

Kiitos tästä aamupalasta, viihdyin :3


© Inkku ♥