Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: angst, drama
Paritus: Harry/Ginny
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Hautausmaa on yhtä hiljainen kuin aina ennenkin, eikä Harry pane sitä lainkaan pahakseen.A/N: Tämäkin inspiraatio syntyi keskellä yötä, yllätys yllätys. Ensin ei meinannut syntyä mitään tekstiä ja sitten yhtäkkiä tämä hyppäsi jostain! Ja sitten se oli tietysti pakko kirjoittaa.
Haasteet:
Yhtyeen tuotanto II (Haloo Helsinki: Elävät ja kuolleet)
One True Something 20 #2Vuosi raapalehtien VHautausmaan hiljaisuus
Hautausmaa on yhtä hiljainen kuin aina ennenkin, eikä Harry pane sitä lainkaan pahakseen. Päinvastoin, se on hänelle mahdollisuus paeta todellisuutta, paeta sitä kaikkea mitä oikeassa elämässä hänen pitäisi olla ja mitä häneltä nyt sodan jälkeen odotetaan.
Huokaisten Harry istuutuu penkille katselemaan ympärilleen. On ehkä vähän surullista, että ainoa paikka, jossa hänen on mahdollisuus rentoutua, on kuolleiden keskellä. Kukaan menehtyneistä ei kysy häneltä mitä hän aikoo nyt tehdä, ei painosta toimimaan tai pyydä lehtihaastattelua. Hautausmaalla kaikki on niin yksinkertaista: Harry voi vain käydä tervehtimässä ystäviään, kertomassa heille kuulumisensa ja vaikka olo sen jälkeen onkin haikea, hän ei ole stressaantunut. Vain surullinen.
***
Paluu kotiin on pahinta, sillä silloin hänen täytyy selvittää Ginnylle tunteitaan ja ajatuksiaan. Joka kerta Ginny kysyy: miksi käyt siellä niin usein? Mikset koskaan pyydä minua mukaan? Joka kerta Ginny muistuttaa, että hänkin menetti läheisiä sodassa. Että hänkin kaipaa heitä. Ja kertoo, ettei hän aio jäädä kiinni menneisyyteen vaan jatkaa eteenpäin elämässään. Ja siksi hän ei käy haudoilla joka päivä, ei edes joka viikko. Harryn pitäisi tehdä samoin, sillä se auttaisi.
Harry lupaa yrittää, lupaa ettei käy seuraavana päivänä, vaikkei syyt hautausmaakäynteihin olekaan samat kuin Ginnylla. Eikä Harry käy seuraavana päivänä vaikka ahdistus hänen sisällään tuntuu kasvavan sietämättömäksi. Ginnyn vuoksi.
***
Viikonloppuna Harry käy Hermionen kanssa kahvilla, eikä sielläkään saa rauhaa. Joka kerta Hermione kysyy joko hän on hankkinut töitä tai hakeutunut koulutukseen. Joka kerta Hermione kysyy, että eikö aurorin ura enää kiinnostakaan vai miksei Harry ole tehnyt asian eteen mitään. Vaikka eihän sodasta ole vielä puolta vuottakaan, miksi kaikessa pitäisi edetä niin nopeasti?
Vain Ronin kanssa Harry saa olla rauhassa. Vain silloin hän voi rentoutua, sillä Ron ei kysele eikä kyseenalaista, Ron ei painosta häntä tekemään mitään. Oikeastaan niin se on tainnut aina mennä: Ron on heistä kaikista se, joka hyväksyy Harryn sellaisena kuin hän on. Ei vaadi häneltä mitään.