Ficin nimi: Pyydä rottia avuksi (tai tee mieluummin itse)
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Encanto (Disney)
Ikäraja: S
Paritus: Mirabel/Bruno
Genre: Slice of life, arkihuumori, pieni lällyily
Summary: Häitä varten tarvitsee suunnitella ja hankkia yhtä jos toista, mutta Mirabel hoitaisi kaiken mieluusti ilman Brunon rottaystävien apua.
Huomautus: Parituksen osapuolet ovat canonissa (lähi)sukua toisilleen, tässä AU:ssa eivät kuitenkaan biologista. En tiedä pitääkö tässä tapauksessa asiasta varoittaa, mutta todetaan varmuuden vuoksi.
A/N: Sinänsä huvittavaa, että minulla oli suunnitteilla kirjoittaa tästä fandomista ja shipistä eräs toinen, pidempi teksti ensin, mutta tämä vähän kuin rymähti paperille.
Samaan päänsisäiseen universumiini tämä ainakin sijoittuu sen toisen tekstin kanssa. Eli tosiaan
Mirabel ei ole biologinen Madrigal, vaan adoptoitu perheeseen aikoinaan, mikä selittää kätevästi lahjan puuttumisen
ja oikeuttaa paremmin näiden hahmojen shippailun.
***
1. Kutsukortit“Kuulehan, ei pahalla, mutten oikein...” Mirabel laski huojuvan pinon kutsukorttipohjia sohvapöydälle ja mietti, miten olisi asiansa muotoillut töksäyttämättä, “...lämpeä ajatukselle olohuoneessa vilistelevistä rotista, etenkään nyt kun meillä on tärkeää hommaa tiedossa.”
“Eiväthän ne mitään vilistele!” Bruno kummasteli hätistäen parhaillaan yhden jaloistaan, jottei olisi astunut sen päälle. “Tai no toki ne vilistelevät, livistelevät minkä ehtivät, mutta eivät, jos niitä pyytää nätisti!”
Mirabel kohotti kulmiaan. “Pyytää rottaa nätisti?”
“Juuri niin!”
“Pysymään pois tieltä vai ojentamaan auttavan käpälänsä?”
“Molempi parempi!” Bruno virkkoi ja osoitti sitten yhtä rotista, joka tupsahti juuri esiin tuolin alta. “Sinä siinä! Toisitko tänne tuon kutsukortin?”
“Mitä? Ehei, ei, ei!” Mirabel syöksähti sieppaamaan lattialle lepatelleen kortin juuri ajoissa, ennen kuin rotta ehti rutistaa sen nököhampaidensa väliin.
“
Ayy, mikä voima ja nopeus!” Bruno tyrskähti, kun hän kompuroi takaisin jaloilleen.
“Hyvä on,
ensinnäkin”, Mirabel hengähti suoristettuaan silmälasinsa ja ojensi kortin jämäkästi sulhaselleen, oikein työnsi sen tämän rintakehää vasten. “Popsitun näköisiä hääkutsuja me emme takuulla anna kenellekään kyläläiselle.”
Bruno köhähti anteeksipyytävästi. “No joo, näen mihin pyrit. Mutta se yritti parhaansa nätisti pyydettäessä?”
Mirabelin aivot hyytyivät muutamaksi sekunniksi.
“Äh, niin kai sitten”, hän myönsi ja oli olohuoneesta poistuessaan kompuroida ohi vipeltäneeseen rottaan. “Ja nätisti pyydettäessä voisivat myös katsoa tarkemmin eteensä!”