Ficin nimi: Taivaita ja maata uhmaten
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Aku Ankka (Roope Ankan elämä ja teot)
Ikäraja: S
Paritus: Roope/Kultu
Genre: Draama, UST
Summary: Kumeat askeleet portaissa palauttivat hänet kuluvaan hetkeen. Ne kuuluivat ensin etäämmältä, kunnes suuntasivat kohti makuuhuoneen ovea. Se oudoksutti suuresti. Hän ei todellakaan odottanut vieraita etenkään siihen kellonaikaan.
A/N: Luonnonvoimat toimivat jälleen inspiraationa. Toisinaan sitä katselisi ikkunasta mieluummin kunnon lumipyryä kuin aina niin kaunista marraskuun loskamoskaa.
***
Ikkunoita kolisuttava myrsky harhautti Kultua konjakkipullon ja lasin keskinäisestä kohtaamisesta, minkä seurauksena juomaa roiskahti tilkkanen lattialle. Uskaltautuessaan lähemmäs nitisevän ikkunan lasipintaa hän hämmästeli, kuinka se ei hohkaamastaan kylmyydestä huolimatta ollut vielä tyystin jäässä. Hänellä oli tilaisuus ihailla piiskaavaa lumisadetta sydämensä kyllyydestä.
Myrsky ei suinkaan ollut ensimmäinen, jonka kaupunki oli sinä vuonna kohdannut, eikä sen puoleen viimeinenkään. Talvella huonoa säätä saattoi odottaa vähintään kerran viikossa. Siltikään Kultun mieleen ei muistunut tilannetta, jossa hän edellisen kerran olisi edes piloillaan välittänyt pohtia ovien ja ikkunoiden kestävyyttä. Satiininen yömekko yllä olo olisi nopeasti käynyt tukalaksi viiman päästessä tekemään tuhojaan sisätiloihin. Sitä olisi jäädytty tuossa tuokiossa samanlaisiksi lumiukoiksi kuin sillä hetkellä kinoksia uhmaavat kurjat.
Kaataessaan itselleen toista lasillista tehokkaammaksi yömyssyksi Kultu ei voinut olla ajattelematta Roopen sinä iltana ilmennyttä poissaoloa. Laulaessaan puolitäydelle salille hänen katseensa oli käynyt läpi joka pöydän, mutta kulmiensa alta tylysti tarkastelevan silmäparin sijaan hän oli törmännyt liian moneen viehättyneeseen ja himokkaaseen tuijotukseen, jotka eivät jaksaneet enää hätkähdyttää suuntaan tai toiseen.
Pirskatin Roope. Sielunsa silmin Kultu näki tämän tarpovan polviin asti ulottuvassa hangessa ja pitävän parempia päiviä nähneestä hatustaan kiinni sen uhatessa karata vihurin mukana. Roope oli arvatenkin suunnannut kaivokselleen ja louhimisen pauloissa unohtanut kiinnittää tarpeeksi huomiota kasvaviin lumimassoihin. Talvi tuskin oli otollista aikaa kullan etsinnälle, mutta mitäpä Kultu liiaksi sellaisesta tiesi.
Yhtä kaikki hän huomasi toivovansa, että jääräpäisyydestään huolimatta Roope olisi tajunnut vetäytyä suojaan yöksi.
Kumeat askeleet portaissa palauttivat hänet kuluvaan hetkeen. Ne kuuluivat ensin etäämmältä, kunnes suuntasivat kohti hänen makuuhuoneensa ovea. Se oudoksutti suuresti. Kultu ei todellakaan odottanut vieraita siihen kellonaikaan. Sivusilmällään hän vilkaisi yöpöydälleen laskettua revolveria. Hänellä olisi konstinsa savustaa tunkeilija ulos pää kolmantensa jalkana, mikäli tilanne sitä vaati, ja ajatus tyynnytti hieman levotonta mieltä.
”Kuka siellä?” Kultu tiukkasi, kun oveen koputettiin.
”Minä”, kuului vaimea vastaus.
”Ja kuka on ’minä’?”
”Ovi auki, neropatti.”
Kultu tukahdutti hymyntapaisen ja päästi Roopen sisään. Tämä oli jo pudistellut enimmät lumet päältään, mutta olemus kieli myrskyn jättämästä kylmyydestä ja uupumuksesta. Nyhdettyään palttoon päältään Roope kiskaisi samalla liikkeellä kaulahuivinsakin pois ja heitti ne tuolinsarjalle kuin olisi saapastellut omaan tupaansa.
”Jäit paitsi esityksestäni”, Kultu sanoi muikeasti. Sillä ei luonnollisesti ollut mitään väliä, että Roope oli uhmannut taivaita ja maata tarpomalla hänen luokseen koko ruumis kohmeessa.
”Entä sitten?”
”Sitä, että tarjoilu on päättynyt tältä illalta.”
”Konjakkisi taitaa olla toista mieltä.” Roope nyökkäsi yöpöydän pulloa kohti. Tarkkoine silmineen tämä oli kai laittanut sen merkille heti päästyään sisään.
”Sitähän sinä tulit tänne kittaamaan”, Kultu tuhahti, vaikka olikin poiminut käteensä toisen lasin kuin vahingossa. ”Vai kuinka?”
”Tulin päätyneeksi tänne. Tee sillä faktalla mitä haluat ja pelaa korttisi oikein.” Roope vilkaisi hänet kiireettä päästä varpaisiin ja takaisin. Katse oli merkillisen läpitunkeva, eikä hän ollut pitkään aikaan nähnyt mitään vastaavaa.
Kultun katse pyyhkäisi sängyn ja yöpöydän ohitse ja pysähtyi haastavasti Roopen tummiin silmiin.
”Kovilla panoksilla?”
”Korkeimmilla mahdollisilla. Jos kanttia piisaa.”
”Vähempää en ajatellutkaan”, Kultu virkkoi konjakkilasin ojentaen.
