Kaatosade: Kirkkaanoranssi ja vaaleansininen voivat kieltämättä olla mielenkiintoinen kontrasti.
Ja kukapa sen parempi pelaamaan myllyn kaltaista peliä kuin Akashi! Kiitos kommentistasi! ^^
Beyond: Olisihan se nyt melkoisen aikaavievää kertoa, ettei veneessä liene pohjaa nimeksikään, koska näkeväthän Kagami ja Aomine sen sitten varsin selvästi lopulta itsekin.
Epäilemättä esimerkiksi shakkia olisi tylsä pelata Kisen kanssa, jos tyyppi vain toistaa kaiken samalla tavalla. Kiitos kommentistasi! ^^
Verinen Paronitar: Tulkinnanvarainen MidoTaka ilahduttaa ihan kirjoittajaa itseäänkin, joten kiva, että sen sieltä sai bongailtua. ^^ Ja siis jos jotain Aomine ja Kagami osaavat tehdä, niin tapella keskenään, sivullista välittämättä.
Kiitos kommentistasi! ^^
A/N: No niin, vihdoin ja viimein tämäkin kääpäily saadaan pakettiin. Osassa esiintyy taas yksi peli,
hanhipeli, en tiedä, kuinka tunnettu on, joten siinä nyt kuvakin.
Osa 3
Grillailu saatiin sujumaan, kun Kagami laitettiin hommiin, eikä kukaan muu päässyt lähellekään. Midoriman huomaan uskottiin salaatin teko ja muut pelasivat ruuan valmistumisen ajan erinäisiä mökistä löytyneitä pelejä, varsinkin hanhipeliä, jonka Himuro voitti hyvin selkeällä erolla edelliseen. Aomine oli laitettu siivoamaan sauna vihtaepisodin jälkeen, ja hän palasi sieltä sadatellen hiljaa. Illan viiletessä saapuneet hyttyset eivät nostaneet kenenkään mielialaa, vaan lopulta oli pakko siirtyä sisätiloihin ja jättää Kagami kärventymään hitaasti makkaroiden ääreen.
Takaon jostain internetin syvyyksistä kaivamia seurapelejä ei kukaan oikeastaan olisi jaksanut pelata, mutta koska tönöpahasessa ei pahemmin muutakaan toimintaa ollut luvassa, ne saivat tällä kertaa toimia. Koska yhteistuumin oli tajuttu, kuinka hermostuttavaa ja tylsää oli, jos jokainen vain tuijotti eteensä ja odotti, että raivoaan hiljaa ulkona kihisevä kokki saapuisi sapuskan kanssa sisätiloihin, päätettiin Takaon yksimielisellä päätöksellä pelata tutustumisleikkejä, joita jokainen omalla tavallaan vihasi sydämensä pohjasta.
”Kai nyt ymmärrät, että jokainen oikeastaan tuntee toisensa melko hyvin?” Kise vilkaisi hämillään Takaoa, joka oli kumartunut selaamaan toimimatonta nettiään lukeakseen ohjeet.
”Niin, mutta kai nyt haluat tietää, mikä puu olisit, jos Akashi saisi päättää?”
”Luultavasti kelo.”
”Jos saisin päättää, Tetsu olisi bonsai”, Aomine sanoi nurkasta ja nippasi sormenpäillään pähkinän ylös vain napatakseen sen suuhunsa lennosta.
”Ja Murasakibara jättitammi.”
”Entäs Shin-chan?” Takao kääntyi katsomaan Aominea, joka oli upottanut kätensä pähkinäpussiin.
”Kaktus. Ehkä siinäkin kerran sadassa vuodessa mahla virtaa.”
Midorima päästi närkästyneen ärähdyksen ja mutisi jotain kaktusten vilkkaasta sielunelämästä. Takao sai vihdoin nettinsä toimimaan ja nosti puhelimen käteensä.
”No niin!”
”No niin, tuhon hetkemme on saapunut.”
”Ai, joko ruoka on valmista?”
Takao selitti pelin idean, jakoi paperipalasia ja heitti muutamat kynät ensimmäisille. Aomine lättäsi saamansa lapun otsaansa ja kiinnitti huomionsa takaisin pähkinäpussiinsa, jonka oli varastanut Kagamilta.
”Okei, mitä voittaja saa?”
”Hyvän mielen”, Kise huomautti, johon Aomine tuhahti.
”Mitä iloa siitä on?”
”Eipä näemmä sinulle mitään.” Kise lätkäisi Kurokolta saamansa lapun otsaansa ja hetken säädön jälkeen sai sen vielä oikein päin.
”Eli ideana on vain keksiä, mikä nimi omassa otsassa komeilee?”
Midorima oli jo aloittamassa saarnaansa siitä, kuinka turha tällainen peli oli, kun olisi voitu keskustella vaikkapa Japanin taloudellisesta tilanteesta, mutta Takao tyrehdytti vuodatuksen alkuunsa, ja vaikka innostus ei missään vaiheessa kovin suureksi ehtinyt äityä, saatiin peli vedettyä läpi jokseenkin kunnialla. Aomine mökötti, kun ei voittanut ja Kisen ja Niiskuneidin yhtäläisyyttä jäätiin puimaan pidemmäksi aikaa.
”No niin, valmista on.” Kokiksi pakotettu saapui harvinaisen elämäänsä kyllästyneen näköisenä ulkoa kukkuroillaan olevan ruokalautasen kanssa. Koska päivällä ei pahemmin muuta kuin hengenravintoa, joka Midoriman ja Akashin mielestä ei ollut ollut kovin antoisaa edes, oltu nautittu, menivät ruuat kuin kuumille kiville ja puolen tunnin päästä sohvalla makasi puolen tusinaa kupuunsa liikaa ruokaa ahtaneita koripalloilijoita.
”Onko kello oikeasti vasta yhdeksän?” Himuro vilkaisi kelloaan. Ulkona oli vielä aurinkoista, vaikka ilma oli jo kylmempi ja hyttyset odottivat ensimmäisenä ulos astuvaa uhriaan.
”Pitäisikö meidän kertoa kummitustarinoita?” Aomine kysyi harvinaisen ilahtuneen näköisenä ja nousi vetämään verhot mökin ikkunoiden eteen.
”Eeeh, emmeköhän keksi jotain muutakin tekemistä”, Kuroko yritti ja heitti pöydälle korttipakan, mutta totuttuun tapaan kukaan ei pahemmin kiinnittänyt epätoivoiseen pelastusyritykseen mitään huomiota, vaan päätettiin toimia vastoin järkevää ajatusmallia.
Midorima ja Akashi kieltäytyivät toimimasta mukana tällaisessa turhanpäiväisessä ajanviettotavassa, ja he vetäytyivätkin huoneen nurkkaan pelaamaan tammea, kun sellainenkin pelilauta oli jostain löydetty.
”Kuka aloittaa?”
”Onko meidän pakko?” Kurokon ääni oli hiljainen, eikä vieressä istuvan Aominen sarjamurhaajamainen virnistys pahemmin auttanut.
”Minä voin aloittaa!” Takao hihkaisi ja ojentautui istuma-asentoon paremmin. Hän rykäisi ja aloitti sitten:
”Olipa kerran pilvinen tiistaipäivä. Olin saapunut koulurakennukseen tavalliseen tapaani liian aikaisin, sillä Shin-chanin mukaan tietää huonoa onnea, jos ei ole koulussa jo puolta tuntia ennen opetuksen alkamista. Siinä sitten otin koulukirjaani esille, kun tajusin, että olin kirjannut tehtävään väärän vastauksen. Tuskanhiki alkoi kuplia niskassani, kun ryntäsin ottamaan penaalini ja aloin miettiä, mitä asialle oli enää tehtävissä. Mutta tajusin, että olinkin kirjoittanut koko tekstin kuulakärkikynällä enkä siten –”
”Jumalauta Takao! Teidän piti kertoa kummitustarinoita, ei kumitustarinoita”, Midoriman ääni kajahti nurkasta.
Hetkellisestä hämmennyksestä selvittiin, ja päätettiin, ettei Takao enää saisi toimia kertojana. Sen pitkästyttävämpää kun ei oltu kuultu sitten sen jälkeen, kun Kise oli joskus kertonut mallintöistään.
”No niin, minä voin kertoa seuraavan”, Aomine virnisti seuraavana ja muut asettuivat istumaan parempaan asentoon, vaikkei se kovin mahdollista pienessä tilassa ollutkaan, sillä keskipituuden ollessa normaalia lukioikäistä korkeampi, ei jalkatilaa pahemmin ollut.
”Ne, jotka eivät kestä kuunnella tätä, voivat sitten lähteä kesken kaiken, jos haluavat. Varoitan nyt jo.”
”Okei”, Kise vastasi epäilevällä äänellä ja nojautui taakse päin.
”Olipa kerran synkkä ja hämyinen kartano, jossa asui yksinäinen poika ja hänen hovimestarinsa. Kukaan ei uskaltanut lähestyä kartanoa, sillä sen uskottiin olevan kirottu, ja jotkut tahot olivat väittäneet nähneensä pihapiirissä hiippailevan olentoja, jotka eivät olleet tästä maailmasta. Eräänä iltana kuitenkin yksi mies eksyi talolle. Oli ukkosilma, ja sade piiskasi vasten miehen kasvoja, kun hän näki talon ja sen ikkunoista kajastavan kutsuvan valon. Hän koputti oveen ja kuuli sisäänastumispyynnön. Hän meni sisälle, vaikkei nähnytkään ketään ja astui sitten eteisen vieressä olevaan keittiöön.
Keittiössä poreili kaksi kattilaa, joissa oli tummaa punaista nestettä. Mies ei uskaltanut mennä lähemmäs, mutta tuoksu oli viettelevä ja miehen teki mieli maistaa. Samassa hän huomasi, kuinka keittiöstä johti ovi seuraavan huoneeseen. Huoneen takaa kuului epäilyttäviä huohottavia ääniä, ja miehen mielenkiinto heräsi. Ovessa luki ”pääsy kielletty”, mutta äänet olivat sen verran selkäpiitä karmivia, että miehen teki mieli katsoa huoneeseen.
Hän nousi, ja vilkaisi uudelleen keitoksiin. Verenpunainen keitos poreili ja sen tuoksu oli kutkuttava. Mies ojensi sormensa pataan ja nuoli siihen jääneen nesteen. Maku oli sanoinkuvailematon ja mies tuntui pökertyvän. Samassa äänet kuitenkin kovenivat ja mies käveli kuin huumattuna ovelle. Hän tarrasi kahvaan ja avasi oven.
Samassa hän tajusi tuijottavansa suoraan verenhimoisiin, punaisina hehkuviin silmiin.”
”…”
”..ja?”
”Okei, mitä sitten?”
”Se oli siinä, idiootit!”
”Vau, Aomine. Laitoit sitten kaikki paskat kliseet samaan juttuun”, Kagami oli saanut varastettua pähkinäpussinsa takaisin ja nappaili niitä nyt yksitellen.
”Miksi ihmeessä se jätkä meni sinne ilman lupiaan. Ja tunki sormensa johonkin keitokseen? Toinen on keittämässä verta siinä tehdäkseen verilättyjä ja toinen tunkee likaisen sormen sinne. Ei kiva”, Kise kommentoi ja Takao nyökytteli vieressä.
”Miksi ukko ei jäänyt odottamaan eteiseen? Toiset paneskelee oven takana ja hän menee katsomaan. Sitten pelästyykin, kun toinen hiukan darraisena sattuu katsomaan päin.”
”Te luupäät! Ette ymmärrä kunnon draaman päälle!” Aomine tulistui ja ryntäsi ovesta ulos.
”Murasakibara taisi nukahtaa jo”, Himuro huomautti ja vilkaisi violettikutrisen suuntaan.
”En epäile, meinasin itsekin”, Kise myönteli ja rapsutti mattoon jäänyttä tahraa kynnellään.
”Okei, pitäisikö sitten vain lähteä nukkumaan jokaisen, jos ei tästä tule mitään. Herätään aamulla sitten ja keksitään, mitä huomenna tehdään”, Takao ehdotti ja muut myötäilivät.
Kun Akashin ja Midoriman peli oli saatu lopetukseen ja koston tummaa liekkiä edelleen syöksevä Aomine pelastettu huussista, jonne oli jäänyt, kun koukku oli livahtanut vahingossa ulkopuolelta kiinni, päätettiin painua yöpuulle. Takao ja Midorima lähtivät Midorima etunenässä kohti saunaa, kun Takaolle jäi tehtäväksi vielä siirtää grilli sisätiloihin. Aomine ja Kagami olivat lähteneet voimakkaasti mäkättäen jo vierashuoneelle, jonka pieni tila heidän oli ollut tarkoitus jakaa. Kise otti vastaan vetoja siitä, kumpi heittäisi kumman ensimmäisenä ikkunasta ulos ja vahvemmaksi selviytyjäksi veikattiin tällä hetkellä Kagamia.
Murasakibara oli nukahtanut sohvan viereen ja Himuro talutti jo puoliksi nukahtaneen Kurokonkin yläkertaan nukkumaan. Kise maanitteli Akashin pelaamaan vielä yhden pelin samalla, kun Himuro pakkasi ylijääneet ruoat jääkaappiin.
Lopulta mökki hiljeni ja päivästä uupuneet painuivat untenmaille.
Seuraavana aamuna nuutuneen näköinen Takao saapui ensimmäisenä mökille. Murasakibara nukkui raajat levällään mökin lattialla ja Himuro pienellä sykkyrällä sohvalla. Yläkerrasta kantautui tuhinaa ja Takaon vilkaistua sinne, olivat siellä päät yhdessä kuin mikäkin Romanian lippu pastelliväreissä.
Takao haukotteli, nappasi leivän ja painui laiturille syömään, sillä ei halunnut vielä herättää muita. Hän oli herännyt Midoriman kolisteluun, kun tämä oli aamulla lähtenyt hakemaan metsän laidalta avartuvalle niitylle aineksia päivän onnenkapineeseensa, kukkaseppeleeseen.
Ehkä viimeöinen sauna vielä Midoriman kanssa oli omiaan viemään energiaa, mutta sen jälkeen, kun hän oli yöllä joutunut käyttämään yön pimeydessä melko karmivan oloista huussia ja viereisestä vierashuoneesta oli kuulunut varsin, hmh, hämmentävää kärhämää, olivat yöunet kartelleet häntä kunnolla. Ehkä kuitenkin virkistävä aamuilma ja linnunlaulu saisivat hänet jotenkin piristymään.
Hänen seuraansa liittyi pian Kuroko, jonka hiukset olivat sekaisin ja silmät unen pöpperössä. Seuraavana oli seppeleensä koonnut Midorima, ja pian Himurokin saapui aamu-unettomien jengiin mukaan.
”Jotain ideaa tämän päivän tekemiseen?” Himuron onnistui kadottaa haukotus käden taakse, mutta sen kuuli silti.
”Varmaan saunomista”, Takao epäili ja kuunteli, kuinka sorsaparvi vaakkui lähistöllä.
He ehtivät rupatella puolisen tuntia aamuisen rennolla laiturilla, kun pihalta alkoi kuulua kiivasmielistä suunsoittoa ja oli aika lailla selvää, että vierashuoneen kilpaääliöt olivat heränneet uuteen päivään. Heidän kovaääninen jäkätyksensä herätti lopulta muutkin, vaikka Murasakibaran heihin kohdistama murhaava katse olisi ollut omiaan pysäyttämään jopa tankkihyökkäyksen.
Päätettiin, että mentäisiin uudestaan saunaan, kun ei mitään muutakaan tekemistä olisi ja sillä välin Kagami saisi, tai joutuisi riippuen keneltä kysyttiin, loihtia heille jotain aamupalaa. Suunnitelma pantiin toteen ja vaikka joku vannoi nähneensä murhahimon kimaltavan kokin silmissä, kun tämä leikkasi tomaattia, ei kukaan lopulta uskaltanut kyseenalaistaa asiaa, muuten olisivat saattaneet aamupalaruoat jäädä saamatta.
Kun Kagamikin vihdoin ehti pukuhuoneeseen, oli saunassa jo saatu kova väittely aikaan siitä, miten kannattaisi ystävälleen kertoa, että toisella oli jäänyt vetoketju auki housuista. Kagami kuunteli sitä oven takaa samalla, kun vaihtoi vaatteitaan. Hän oli kääntynyt selkä oveen päin, kun se yhtäkkiä kiskaistiinkin auki.
”Herranjumala, Kagami!” Epämiehekäs ääni lähti Kagamista, ja seuraavassa hetkessä ovi pamahti takaisin kiinni. Naama hiusten punaisuuden kanssa kilpaillen Kagami astui hetken kuluttua pukeutuneena saunatiloihin, ja vaati idioottia paljastamaan itsensä. Kukaan ei tunnustanut, mutta Takao veti saunan lauteiden alta esiin vihdan ja vei sen pukuhuoneen oven eteen.
”Vast’edes olkoon vast’ edes.”
”Eh?”
”Että tästä lähtien tämä vihta saa olla oven edessä, jos joku on siellä vaihtamassa vaatteita.”
Heidän ahtautuessaan saunan lämpöön alkoi ulkona sataa ja nyrtyneenä ilman kurjuudesta ei enää jaksettu uidakaan.
”Pitäisikö meidän vain soittaa Momoille, että tulee hakemaan meidät pois täältä? Eihän täällä ole mitään aktiviteettia”, Kise veti sisällä villasukkia jalkaansa, sillä lämpötila oli päässyt laskemaan.
”Voimme keskustella Japanin taloudellisesta tilanteesta, mikä mielestäni on erittäin –”
”Shin-chan, ei taas tätä.”
”Minua alkaa epäilyttää, että kirjoittajalta vain loppuivat ideat, ja hän haluaa päästä meistä eroon.”
”Olisiko se mahdollista?”
”En usko. Vielähän voisi laittaa meidät kalastamaan, vihaisen naapurin saapumaan, jonkun saamaan piikin sormeensa ja –”, Takao luetteli.
”Okei, tuli aika selväksi jo”, Kagami nosti ärsyyntyneenä kätensä pystyyn.
”Epäilen, että hän laittaa jonkin huonon vitsin tähän loppuun vielä, koska on melko selvää, että tämä on lopussa nyt tämä teksti.”
”No, kaikki on hyvin, ellei hän ole niin pälli, että lopettaa kesken lau—”
Loppu”Oliko tuo nyt loppu jo vai?”
”Ei.”
Loppu”Kyllä se taisi olla. Shin-chan, jäit kympin velkaa.”
