Ficin nimi: Ruostuneita muistoja
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Hahmo: Luna
Vastuuvapaus: En omista ketään, en saa mitään rahaa enkä mitään.
Varoitukset: viittauksia kuolemaan.
Tiivistelmä: Sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta joskus ne vain – ruostuvat.
Kirjoittajalta:
12+-virkehaasteeseen. Tämä on jatkoa edelliselle
12+:lle (S), joka oli jatkoa tekstille
Älä unohda minua (S).
Myös
FinFanFun1000 sanalla 959. Luola
Ruostuneita muistojaLuolan ulkopuolella vesi iskeytyi rantaan. Täällä olisi helppo kuolla, Luna mietti kävellessään luolalle pitkästä aikaa. Maa oli jo valkeana, mutta meri ei ollut rauhoittunut.
Luna ei ollut ajatellut palaavansa tänne, ei ainakaan talvella. Täällä hän oli tuntenut olonsa niin hyödyttömäksi, niin turhaksi, täällä hän oli ajatellut silloin pysyä.
Rikkinäinen, nyt jo ruosteinen, sänky oli yhä luolassa, se jolla Luna oli maannut ja surkutellut itseään. Ajatellut, että ehkä jossain vaihtoehtoisessa olevaisuudessa heistä olisi voinut tulla jotain. Nyt hän pudisti päästään nämä ajatukset, hän oli tullut tänne vain tyhjentämään luolan. Hän oli noussut ani varhain voidakseen hoitaa kaiken vielä valoisan aikaan.
Banaaninkuoret olivat jo maatuneet tai ehkä meri oli käynyt luolassa syömässä ne, vaikka Luna olikin valinnut paikan niin, ettei nousuvesikään sinne pääsisi. Luolan perällä makasi jonkun olennon raato, levollisessa asennossa vaikka olikin jo alkanut haista.
Lunan visio luolasta oli ollut entinen – hän oli ajatellut, että se olisi yhä siisti, asuttava, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä eikä täällä olisi voinut olla, jos ei olisi tehnyt kaikkea uudelleen. Kalpeana Luna katseli kaikkea, mikä oli menetetty, tai mitä ei koskaan ollut ollutkaan. Sängyllä ollut tyyny oli revitty rikki, ehkä lintu oli hakenut siitä pesänrakennusaineita, ja lattialla oli höyheniä. Hänen tuomissaan tavaroissa ollut korttipakka oli levinnyt ympäriinsä, tavaroita oli nurin, rikki, kadonnut. Hän istui sängylle, jonka patja yhä kupruili, ja mietti, että olisi voinut viedä kaiken pois, silloin.
Hän olisi halunnut hymyillä, olisi halunnut voida katsoa ympärilleen ja miettiä, että mitä sitten vaikka tämä on mennyttä, tämäkään ei ollut turhaa, tämäkin oli elettyä elämää. Olisi edes ollut lemmikki mukana, kissa, jota voisi silittää samalla kun katsoi tätä kaaosta, tätä mennyttä elämää, josta ei saisi onnellista tekemälläkään.
Oli kulunut niin kauan, ensin päiviä, sitten kuukausia ja vuosia, joiden määrää Luna ei halunnut enää edes miettiä. Luna kaivoi laukustaan sinisen viinipullon, jonka hän oli tuonut mukanaan kilistääkseen muistoille, sitten kun kaikki olisi tehty. Hänen tarkoituksensa oli ollut siemailla sivistyneesti lasista, mutta ei hänestä tuntunut siltä.
Luna kuitenkin laski pullon vielä maahan, alkoi siivota ja antoi tuntien kulua, kunnes lopulta ulkona täysikuu hoiti valaistuksen. Silloin, vasta silloin, hän avasi viinipullon ja alkoi taas leikitellä ajatuksella, että jäisi tänne – ikuisesti.
Sanalista:
1. vesi 2. helppo 3. valkea 4. talvi 5. hyödytön 6. rikkinäinen 7. jossain 8. tulla 9. ani 10. tai 11. raato 12. visio 13. kalpea 14. höyhen 15. kortti 16. istua 17. hymyillä 18. kissa 19. määrä 20. sininen 21. siemailla 22. täysikuu 23. leikitellä
