Kirjoittaja Aihe: The Mentalist: Lomakkeet S41Ba ja TE-89-MP, S, Jane/Lisbon, 2/2  (Luettu 2446 kertaa)

Augury

  • ***
  • Viestejä: 62
Ikäraja: S
Fandom: The Mentalist
Paritus: Patrick Jane/Teresa Lisbon
Tyylilaji: hurt/comfort
Yhteenveto: “Tunnen lomakkeet S41Ba ja TE-89-MP kuin omat taskuni”, Jane sanoo ja onnistuu jollakin ilveellä mainitsemaan kaksi sellaista kirjainyhdistelmää, joilla on oikeasti tekemistä heidän viimeisimmän juttunsa kanssa.
Haasteet: FF100 (048. Ruutu), OTS20: Jane/Lisbon

K/H: Tämä sijoittuu sarjassa jonnekin vitoskauteen, mutta ei sinällään hirveästi spoilaa sitä. Muokkailin jatkumoa sen verran, että siirsin myöhemmin alkaneet pokerioppitunnit aiempaan osaan kautta, keskelle Tommy Volkerin tapausta - josta olisi mielestäni saanut sarjassa pidemmänkin kaaren, koska niiiiiin hyvää kamaa - ja jaksojen Days of Wine and Roses & Little Red Corvette -väliin.

*

Lomakkeet S41Ba ja TE-89-MP

Van Pelt kurkistaa keittiösaarekkeen kulman takaa. “Ethän jää koko yöksi? Paperityöt voi tehdä myöhemminkin.”

Lisbon tavoittelee hymyä. “En tietenkään. Täytän vielä yhden kaavakkeen loppuun ja lähden sitten kotiin.”

“Aikamoinen kaavake, jos vaatii puolikkaan kahvipannullisen”, Van Pelt huomauttaa. Hänen katseensa on myötätuntoinen, mutta juuri nyt Lisbon ei ole kiinnostunut purkamaan sydäntään. Sen sijaan hän katsoo Van Peltiä toinen käsi lanteella.

Sinunkin pitää olla toimistolla jo kahdeksalta, joten alahan painua siitä. Muuten joudut pian ottamaan omaan aamulatteesi triplashotin espressoa.”

“Hyvää yötä”, Van Pelt sanoo ja hymyilee, vaikkei huoli täysin väistykään hänen silmistään.

“Öitä”, Lisbon vastaa ja kaataa itselleen mukillisen kahvia. Hän rentoutuu vasta hissin ovien liukuessa kiinni Van Peltin jäljessä.


*


Toimistossaan Lisbon laskee kahvikuppinsa pöydälle, lysähtää tuoliinsa ja painaa päänsä käsiensä väliin.

“Tiesitkö, että kofeiini kasvattaa sykettä ja nostaa siten ahdistustasoa, jos olo on jo valmiiksi stressaantunut ja ikävä?” Jane kysyy.

Lisbon hätkähtää ja tönäisee kuppiaan sen verran, että kahvia läikkyy lomakkeelle. Hän taputtelee syntynyttä tahraa punaisen neulepaitansa hihalla, mutta eihän se mitään pelasta. Paperi on täytettävä uudelleen.

“Jane”, Lisbon huokaa. “Mitä sinä teet täällä?”

Kysymys itsessään on vähän hassusti muotoiltu, sillä kyllähän he tietävät, että kumpikin viettää öitä toimistolla tuon tuostakin. Lisbon valvoo paperitöidensä tai tapauskansioiden parissa myöhään aamuyöhön, ja Jane torkkuu avotoimiston ruskealla nahkasohvalla tai yläkerran entisen-varastohuoneen-eli-nykyisen-Red-Johnin-nappaamis-tukikohdan vuoteella. (Lisbonilla ei ole edelleenkään aavistusta siitä, milloin ja miten sänky on sinne ilmestynyt, mutta Jane saa toisaalta aikaan melkein mitä tahansa. Siis silloin kun haluaa.)

Oikeampi kysymys olisikin ennemmin seuraava: ”Onko sinulla oikeasti jotakin asiaa, vai tulitko vain härnäämään ja sotkemaan paperityöni? Ja älä edes kuvittele kysyväsi, miten minä voin.

Jane kuulee kysymyksen aivan oikein, tietenkin. “Tarpeeksi stressaantuneena ja väsyneenä teet virheitä, ja sitten sinun pitää käydä koko byrokratiamylly uudelleen läpi”, Jane sanoo. “Kuten todistusaineisto” - hän viittaa tuoreimpaan kahvitahraan jo täytetyn lomakkeen reunassa - “osoittaa.”

“Ja sinä tulit varmaankin tarjoutumaan tekemään tämän puolestani?” Lisbon kohottaa toista kulmaansa.

“Ehkä. Riippuu”, Jane vastaa.

Lisbon katsoo Janea epäluuloisena kahvikuppinsa yli. “Mistä?”

“Siitä, kuinka hyvin olet oppinut läksysi”, Jane vastaa ja kaivaa taskustaan korttipakan.

“Älä kuvittelekaan, että -”

“Yksi peli”, Jane sanoo ja hymyilee maanittelevinta hymyään. Se ei oikeastaan nykyään enää toimi Lisboniin, mutta he ovat niin tottuneita tanssimaan tätä tanssia, ettei asialla ole merkitystä. Jane tietää, että Lisbon tarvitsee tauon, muttei suo sellaista itselleen - ei silloin, kun yölliset paperityöt ovat hänen omatuntonsa langettama rangaistus, eivätkä välttämättömyys. Lisbon tietää, ettei Jane anna periksi, joten on järkevämpää suostua ennemmin kuin myöhemmin, ettei koko yö kulu turhaan väittelemiseen.

“Yksi peli”, Lisbon huokaa ja nousee seisomaan. “Mutta yläkerrassa.”

“Yläkerrassa?”

“Luuletko, etten ole oppinut mitään? Tiedän, että olet ainakin kerran lukenut korttini lasiseinien heijastuksista”, Lisbon sanoo.

“Kas vain, Lisbon. Olen ylpeä sinusta”, Jane hymyilee leveästi, ja tämän hymyn vuoksi Lisbon olisi valmis tekemään jo paljonkin, sillä se on oikea hymy. Lisbon ei vieläkään tiedä aina, milloin Jane puhuu totta tai valehtelee, eikä hän erota toisistaan kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tapoja hymyillä, mutta tämän hymyn hän tunnistaa siitä, että se leviää väistämättä hänen omillekin kasvoilleen ja muuttuu yhteiseksi.


*


Jane sekoittaa kortit viidettä kertaa. Lisbon on hävinnyt jo kahdesti, eikä toinen kahvikupillinenkaan auta asiaa. Pitäisi jo palata alakertaan ja jatkaa lomakkeiden kanssa, sillä kolikot ovat loppu, eikä hän todellakaan ala pelata seteleistä Patrick Janen kanssa kolmelta aamuyöstä.

“Vaihdetaan panoksia”, Jane ehdottaa kuin Lisbonin ajatukset lukien.

“Jatketaan joku toinen kerta”, Lisbon vastaa.

“Etkö halua edes kuulla, mitä ehdotan?” Jane kysyy ja kohottaa käden rintakehälleen. “Teresa, särjet sydämeni.”

Sitä tuskin kukaan onnistuu tekemään enää koskaan, sen verran romuna se on, Teresa ajattelee, ja se on virhe, koska aina kun hän ajattelee Janen perhettä, on tunnettava edes hitunen sääliä (ja yleensä enemmän), joten:

“Ehdotuksesi saa luvan olla maailman paras, jos uskot sen tehoavan.”

“Sanoit aiemmin, että olisin voinut tarjoutua tekemään paperityöt puolestasi”, Jane sanoo. “Entä jos olen valmis siihen?”

“Sinä? En usko, että edes osaisit.”

“Tunnen lomakkeet S41Ba ja TE-89-MP kuin omat taskuni”, Jane sanoo ja onnistuu jollakin ilveellä mainitsemaan kaksi sellaista kirjainyhdistelmää, joilla on oikeasti tekemistä heidän viimeisimmän juttunsa kanssa.

“Se, että olet vilkaissut papereita pöydälläni ja painanut mieleesi niiden lyhenteet, ei kerro vielä yhtään mitään. En halua joutua täyttämään niitä uudelleen.”

“Luuletko, etten ole oppinut mitään niinä satoina kertoina, kun olen seurannut sivusta, miten rastitat ruutuja ja kirjoittelet selvennyksiä tai perustelet, miksi tapauksen selvittäminen on taas kerran vaatinut parinkymmenen ehdottoman säännön taivuttelemista ja porsaanreikiä?”

“Jos olisit oppinut, ehkä tietäisit, että niitä sääntöjä noudattamalla papereita olisi vähemmän täyteltävänä.”

“Mutta sitten nämä mainiot yölliset rupatteluhetkemme vähenisivät tykkänään”, Jane sanoo.

Lisbon pudistaa päätään, mutta istuu takaisin alas. “Olkoon menneeksi. Mutta minä valvon.”

“Lomakkeiden täyttämistä?”

“Niin.”

“Sinun pitää voittaa ensin”, Jane muistuttaa. “Etkä ole edes kysynyt, mitä minä haluan.”

O-ou.

“No?” Lisbon kysyy ja yrittää kuulostaa siltä, että se on hänelle täysin yhdentekevää.

“Jos minä voitan, sinun on vastattava rehellisesti muutamaan kysymykseen, siinä kaikki.”

“Millaisiin kysymyksiin?”

“Sittenpä näet”, Jane sanoo ja alkaa jakaa kortteja ennen kuin Lisbon ehtii väittää vastaan.


*


“Haen teetä”, Jane sanoo voitettuaan kolme erää. “Ja sitten jutellaan.”

“Olen varma, että huijasit. Kukaan ei voita näin montaa peliä putkeen.”

“En toki, mutta jos osaat kertoa minulle hypoteettisesti, kuinka huijasin, lupaan tunnustaa heti”, Jane hymyilee.

“Voinko edes täyttää lomakkeita samalla kun kysyt niitä kysymyksiäsi?”

Jane vakavoituu, ja yllättäen hänen katseensa on terävä sellaisella tavalla, joka on yleensä varattu niihin hetkiin, kun rikollinen on jäämäisillään kiinni. “Et.”

“Miksi? Ihan totta -”

“Koska minun on nähtävä kasvosi, kun vastaat”, Jane sanoo.

Se tarkoittaa: Koska sinun on kerrottava minulle totuus, tahdoitpa tai et.


*


Jane huljuttaa teepussiaan kuumassa vedessä. He ovat palanneet takaisin Lisbonin toimistoon. Lisbon makaa sohvalla ja Jane istuu pöydän ääressä, ja asetelma tuo mieleen jonkin terapiaistunnon, eikä Lisbon pidä siitä lainkaan.

“Vaihdetaan paikkaa”, hän sanoo.

Jane ei kysele, vaan tottelee kehotusta. Hän pudottaa teepussin roskakoriin, siemaisee kupistaan ja laskee sen sitten asetille.

“Milloin olet viimeksi nukkunut yli kolme tuntia?” Jane kysyy.

“Kuinka monta kysymystä on muutama?” Lisbon kysyy.

“Kolmesta yhdeksään”, Jane vastaa.

“Ei varmasti yhdeksää. Korkeintaan viisi”, Lisbon vastaa.

“Mm”, Jane äännähtää ja nyökkää. “Olkoon menneeksi. Mutta ensimmäinen kysymys on silti sama.”

Lisbon miettii hetken. Olisi pitänyt keittää vielä lisää kahvia, koska ainakin mukin piteleminen olisi antanut käsille jotakin tekemistä. “Pari viikkoa sitten”, Lisbon myöntää. “Mutta älä sinä ala saarnata. Et ole varsinaisesti malliesimerkki.”

“Tiedän monta hyvää rentoutumisharjoitusta”, Jane sanoo. “Voin vaihtaa loput kysymykset sellaiseen, jos lupaat antaa minun auttaa sinua nukahtamaan.”

“Ei kiitos. En todellakaan aio ottaa sitä riskiä, että joku löytää minut torkkumasta toimistostani aamulla.”

“Niin on käynyt ennenkin”, Jane muistuttaa.

“Sinua ei lasketa.”

“Ehkä myöhemmin, siis”, Jane sanoo. “Mutta siirrytään seuraavaan kysymykseen. Miltä sinusta tuntuu?”

“Nytkö?”

“Myös nyt, mutta ennen kaikkea aiemmin tänään. Viime viikkoina. Amanda Shaw’n jälkeen.”

“Juuri nyt minua ärsyttää, että lähdin mukaan typerään peliisi”, Lisbon sanoo. Jane odottaa kääntämättä katsettaan hänen kasvoistaan, ja vaikka Lisbon on harjoitellut tällaisia tuijotuskilpailuja pidätettyjen kanssa viimeiset viisitoista vuotta, tämän hän tietää häviävänsä.

“Tiedät hyvin, miltä minusta tuntuu”, hän kivahtaa lopulta. “Olen jo sanonut, että aion tehdä kaikkeni, jotta Tommy Volker saa rangaistuksensa, ja varmistaa, ettei mikään määrä lakimiehiä päästä häntä pakenemaan kuin koira veräjästä. Aion -”

“Nyt puhut siitä, mitä aiot tehdä”, Jane huomauttaa. “Et siitä, miltä sinusta tuntuu.”

“Minä pyysin sinulta apua, Jane”, Lisbon sanoo. “Eikö se muka kerro mitään?”

“Ja tässä olen”, Jane vastaa. “Mitä sinä kuvittelet minun tekevän parhaillaan?”

“Tarvitsen aivojasi, en terapiaa tai sääliä”, Lisbon kivahtaa.

“Tarvitset myös omiasi, etkä pysty käyttämään niitä, ellet nuku, ja mitä pidempään elät kofeiinilla ja silkalla tahdonvoimalla, sitä helpommin teet virheitä, ja mitä helpommin teet virheitä, sitä helpompi Tommy Volkerin on tanssittaa sinua pillinsä mukaan”, Jane sanoo.

“Et sinäkään puhu minulle tunteistasi”, Lisbon vastaa. “Ja Luoja tietää, että sinä jos kuka tarvitsisit oikeaa terapiaa.”

“Enkö?” Jane kysyy. “Enkö todella?”

“Et.”

“Tarjouduin aiemmin auttamaan sinua. Pyysin sinua olemaan varovainen. Sanoin, että et saa päästää Tommy Volkeria sotkemaan päätäsi. Sanoin, että olen sinusta ylpeä.”

Lisbon tuhahtaa. “Kaikki nuo asiat liittyvät minuun.”

“Tismalleen. Ja tarvitsen aivojani, eikä niitä ole helppo käyttää, jos iso osa menee sen arviointiin, milloin sinä nukahdat pystyyn.”

Lisbon on niin väsynyt, että kestää hetken, että hän todella hahmottaa, kuinka vakavissaan Jane on, ja sitten hän toivoo, ettei niin olisi. Hän on tottunut siihen, että Jane on vakavissaan silloin, kun kyse on Red Johnista, tai silloin, kun rikos kohdistuu lapsiin, tai silloin, kun joku käyttää valtaa väärin. Mutta nyt kyse on vain hänestä, ja Lisbon on kyllä tottunut pärjäämään.

“Älä edes yritä”, Jane sanoo. “Sinä hävisit. Ole hyvä ja vastaa kysymykseen, niin pääsemme eteenpäin.”

“Etkö voi vain… lukea sitä?” Lisbon osoittaa kasvojaan.

“Voin. Mutta se ei auta sinua käsittelemään asiaa itse”, Jane vastaa.

Lisbon puree huultaan ja siirtelee hetken papereita pöydällään puolelta toiselle. Sekään ei rauhoita riittävästi.

“Kamomillateetä?” Jane ehdottaa hiljaa.

Lisbon ei juo teetä, mutta siitä ei olekaan kysymys. Haluatko, että annan sinulle hetken aikaa? Haluatko, että tuon sinulle jotakin, mikä tuoksuu tutulta ja turvalliselta? Annatko minun osoittaa, että olet turvassa?

“Kyllä kiitos”, Lisbon vastaa ja toivoo, että Jane hymyilisi, tai edes teeskentelisi, mutta sen sijaan Jane vain nyökkää ja lähtee keittämään teetä.
« Viimeksi muokattu: 16.12.2023 20:35:03 kirjoittanut Augury »


nuuhkin tuomet, taivutan kaulaa, edessäsi nauran

©avan taide leahgardner, ava & bannu Ingrid

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 153
Heissan! Olen kanssa hiljattain ruvennut katsomaan Mentalistia uusiksi (jäin aikanaan ehkä johonkin kakkoskauden tienoille) ja ihastunut jälleen sen mahtavaan found family -menoon, hahmoihin ja tietysti etenkin Janeen ja Lisboniin yhdessä ja erikseen. Oli siispä hurjan ilahduttavaa päästä lukemaan heistä suomeksi, ja että ficcejä on muutenkin tulossa FF100-haasteellisen verran, odotan sitä kovasti tämän tekstin perusteella! Vitoskauteen saakka en ole vielä päässyt, mutta uskaltauduin lukemaan, varsinkin olen gifsettinä nähnyt tuon riemastuttavan pokerinpeluu-kohtauksen.

Hurt/comfort on yksi lempigenrejäni, ja jotenkin erityisesti Jisbonin kohdalla aiheen käsittely tuntuu todella kutkuttavalta. Lisbon ja Jane ovat molemmat hyvin itsellisiä ja vahvoja hahmoja, mutta heissä on myös omat särönsä, ja arvostan ajatusta, että he ovat toisilleen ne, jotka näkevät erityisen paljon julkisivun läpi ja osaavat tarjota lohtua. Heihin sopivaan tyyliin, toki: tässä tuntui esimerkiksi uskottavalta, että Jane kommentoi Lisbonin tilaa kofeiini-faktoilla ja vetoamalla siihen, että stressaantuneena tekee virheitä, ja tietenkin kaikki kulminoituu tuohon pokeripeliin, haasteeseen. Kakkoskautta parhaillaan katsovana oli tosi kiehtovaa seurata, miten hyvin Lisbon ja Jane toisiaan jo lukevat ja ymmärtävät, pidin siihen liittyen erityisesti tästä kohdasta kovasti:
Lainaus
“Yksi peli”, Jane sanoo ja hymyilee maanittelevinta hymyään. Se ei oikeastaan nykyään enää toimi Lisboniin, mutta he ovat niin tottuneita tanssimaan tätä tanssia, ettei asialla ole merkitystä. Jane tietää, että Lisbon tarvitsee tauon, muttei suo sellaista itselleen - ei silloin, kun yölliset paperityöt ovat hänen omatuntonsa langettama rangaistus, eivätkä välttämättömyys. Lisbon tietää, ettei Jane anna periksi, joten on järkevämpää suostua ennemmin kuin myöhemmin, ettei koko yö kulu turhaan väittelemiseen.
Ja sitten tuo, miten Lisbon toivoo pelin tapahtuvan alakerrassa, koska Jane on huijannut jo kertaalleen lasiseinien kanssa! Niin hyvä.❤️ Mitä toistensa tuntemiseen tulee, tämä pitää lainata myös:

Lainaus
“Kas vain, Lisbon. Olen ylpeä sinusta”, Jane hymyilee leveästi, ja tämän hymyn vuoksi Lisbon olisi valmis tekemään jo paljonkin, sillä se on oikea hymy. Lisbon ei vieläkään tiedä aina, milloin Jane puhuu totta tai valehtelee, eikä hän erota toisistaan kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tapoja hymyillä, mutta tämän hymyn hän tunnistaa siitä, että se leviää väistämättä hänen omillekin kasvoilleen ja muuttuu yhteiseksi.
Nyyh, Janen aito hymy, joka muuttuu heille yhteiseksi. ❤️ Hyvällä tavalla sydämestä otti luonnollisesti myös Janen "Teresa, särjet sydämeni", koska kakkoskaudessa ei olla vielä siinä pisteessä, että Jane puhuttelisi mistään syystä Lisbonia tämän etunimeltä. Pieni mutta painokas juttu, arvostin nimitematiikan ystävänä kovasti, ja painoarvoa siihen toi kyllä myös tuo Lisbonin ajatus Janen sydämestä. 😭 Ylipäätään tässä ficissä vuorottelee hyvin vakavammat häivähdykset ja Jisbonille tyypillinen sanailu, josta voi poimia monenlaisia sävyjä tulkittavaksi. Tunnelma oli siis hyvin sarjan mukainen. Tälle esimerkiksi hymähdin huvittuneena, voin niin kuvitella sen Lisbonin ajatukseksi (ja toisaalta sen, että toki Jane on byrokratiapuolen ottanut haltuun, vaikkei se häntä näennäisesti kiinnosta):

Lainaus
“Tunnen lomakkeet S41Ba ja TE-89-MP kuin omat taskuni”, Jane sanoo ja onnistuu jollakin ilveellä mainitsemaan kaksi sellaista kirjainyhdistelmää, joilla on oikeasti tekemistä heidän viimeisimmän juttunsa kanssa.
Myöskin: “Mutta sitten nämä mainiot yölliset rupatteluhetkemme vähenisivät tykkänään”, Jane sanoo, no niinpä. Korttipelin jälkeisessä kohtauksessa oli myös hieno vaihdos kevyemmästä hyvällä tavalla painavampaan eli tähän:
Lainaus
“Koska minun on nähtävä kasvosi, kun vastaat”, Jane sanoo.
Se tarkoittaa: Koska sinun on kerrottava minulle totuus, tahdoitpa tai et.
Erittäin hyvä, vakava Jane on ❤️.

Lainaus
“Et sinäkään puhu minulle tunteistasi”, Lisbon vastaa. “Ja Luoja tietää, että sinä jos kuka tarvitsisit oikeaa terapiaa.”
“Enkö?” Jane kysyy. “Enkö todella?”
“Et.”
“Tarjouduin aiemmin auttamaan sinua. Pyysin sinua olemaan varovainen. Sanoin, että et saa päästää Tommy Volkeria sotkemaan päätäsi. Sanoin, että olen sinusta ylpeä.”
Lisbon tuhahtaa. “Kaikki nuo asiat liittyvät minuun.”
“Tismalleen. Ja tarvitsen aivojani, eikä niitä ole helppo käyttää, jos iso osa menee sen arviointiin, milloin sinä nukahdat pystyyn.”
Lisbon on niin väsynyt, että kestää hetken, että hän todella hahmottaa, kuinka vakavissaan Jane on, ja sitten hän toivoo, ettei niin olisi. Hän on tottunut siihen, että Jane on vakavissaan silloin, kun kyse on Red Johnista, tai silloin, kun rikos kohdistuu lapsiin, tai silloin, kun joku käyttää valtaa väärin. Mutta nyt kyse on vain hänestä, ja Lisbon on kyllä tottunut pärjäämään.
Pitkä lainaus, mutta tämä otti monella tapaa sydämestä! Voi Lisbon, joka itsepäisyyksissään ajattelee, että nyt kyse on "vain hänestä" eikä näe, miten tärkeä hän Janelle on, vaikka Jane sitä tässä omaan tyyliinsä yrittää kertoa. 😭 Tässä minusta ylipäätään kulminoitui paljon tämän dynamiikan ja slow burnin hienoutta, millä tavoilla esimerkiksi nyt Janen välittäminen näkyy. Ja samalla juuri Red John häälyy taustalla ja epäilyksenä Lisbonin mielessä. 

Yhtenä ehdottomana lempikohtanani (joita on aika monta, kuten lainauksista voi päätellä), oli myös tämä: Annatko minun osoittaa, että olet turvassa? Aaaa. Näiden kahden kohdalla tämä tuntui erityisen merkitykselliseltä, ja nimenomaan tuollaisena sanattomana toteamuksena, kun näennäisesti puhutaan vain kamomillateestä. Kiitos että sain lukea näin hienon ficin tästä erinomaisesta fandomista, odotan malttamattomana kakkososaa. :)
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Augury

  • ***
  • Viestejä: 62
Okakettu: Hei ihanaa, että sinäkin! En kyllä uskalla luvata, että FF100 tulee valmiiksi hetkeen tai edes koskaan (en ole aina kaikkein järjestelmällisin tai aikaansaavin ihminen), mutta yritys on kova! Ja onneksi sarjassa on niiiiin paljon herkullisia koukkuja, että niistä on helppo nappailla kiinni. Mutta ei kyllä ole todellakaan helpoin mahdollinen dynamiikka kirjoittaa. :D (Ja vakava Jane on kyllä kuuma, huhhuh. Vitoskaudessa häntäkin nähdään paljon. ;) )

K/H: Kas tässä kakkososa! Hurt/comfortin comfort jää tässä tietyllä tavalla vähän auki, mutta koska tämä sijoittuu kaanonissa siihen kohtaan johon sijoittuu, olisi tuntunut väärältä kääriä kaikkea aivan pumpuliin. Mutta toivottavasti tämä on silti enemmän lohdullinen kuin surullinen!



“Mennään takaisin ylös”, Jane sanoo palatessaan kahden teekupin kanssa. Lisbon kohottaa kulmiaan.

“Parvekkeelle”, Jane sanoo. Lisbon kuulee: ei ahtaita seiniä, tilaa hengittää. Ehkä sinun on helpompi vastata siellä.

Hän nousee ja seuraa Janea.


*


On loppukesä, mutta yöt jo viileitä. Teekupeista kohoaa höyryä. Sacramento on poikkeuksellisen hiljaa. Ehkä sekin kuulostelee Lisbonin vastausta, sillä suurkaupungit pitävät salaisuuksista melkein yhtä paljon kuin Jane.

“Kamalalta”, Lisbon sanoo lopulta. Janen sijaan hän tuijottaa tiukasti kuppiinsa.

“Mm.”

Jane odottaa, mutta kun Lisbon ei sano enempää, hän kysyy seuraavan kysymyksen:

“Miksi?”

Lisbon puuskahtaa niin että teen pinta aaltoilee. “Miten niin miksi? Eikö se ole ilmiselvää?”

“On”, Jane vastaa. Lisbon tuntee hänen katseensa painon. “Mutta jos kierität tunteesi enää yhtään kireämmäksi solmuksi, rutistut pian kasaan, ja sitä Tommy Volker juuri haluaa. Hän haluaa, että olet niin täynnä pettymystä ja voimatonta vihaa ja ahdistusta, että ajattelemisen sijaan toimit vaistojesi varassa, ja niin hyvää kuin sellainen toisinaan sinulle tekisikin, tässä tapauksessa juoksisit vain suoraan hänen langettamaansa ansaan. Hän on jatkuvasti askeleen edellä, koska tietää tarkalleen, mitä sinä haluat ja tunnet. Ja koska et suostu itse kohtaamaan omia tunteitasi, Volker on niskan päällä. Hän vie sinua kuin pässiä narussa. Etkö muka näe sitä?”

“Paraskin puhuja”, Lisbon mutisee.

“Meidän eromme”, Jane sanoo tyynesti, “on siinä, että minä tiedän tarkalleen, mitä tunnen. Ja Red Johnin suhteen olen kyllä puhunut sinulle suoraan. Älä yritäkään väittää, ettetkö tietäisi, miten syvää minun vihani tai katkeruuteni on.”

Lisbon siemaisee jäähtynyttä teetä. Kamomilla on aina ollut hänelle liian makeaa.

“Mutta muista tunteista -”

“Niille ei yleensä ole tilaa”, Jane keskeyttää. “Emmekä ole puhumassa niistä nytkään. Ehkä seuraavalla kerralla, jos voitat pokerissa.”

Nyt sanoissa on taas leikkisyyttä. Lisbon uskaltautuu vilkaisemaan Janea, mutta se on virhe, sillä hänen katseensa on yhtä terävä kuin aiemminkin.

“Mitä sinä yrität saavuttaa?” Lisbon kysyy.

“Yritän antaa sinulle sen, mitä tarvitset”, Jane sanoo. “Etkä totisesti tee siitä ole helppoa. Mutta hyvä on.”

“Hyvä on?”

“Et saa katsoa pois”, Jane sanoo. “Etkä saa keskeyttää minua. Jos olet jostakin eri mieltä, voit pudistaa päätäsi, mutta muutoin sinun täytyy odottaa loppuun saakka. Ymmärrätkö?”

“Odottaa mitä?”

“Odottaa, että olen lukenut sinut loppuun saakka”, Jane sanoo. Hän astuu lähemmäs ja laskee kätensä Lisbonin olkapäille, eikä Lisbon peräänny askeltakaan, mutta tuntee kyllä Sacramenton hengityksen niskassaan ja pudotuksen, joka odottaa parvekkeen kaiteen takana. Ei pakoreittejä.

“Ei helppoja sellaisia”, Jane korjaa. “Vain tämä”, hän sanoo, eikä päästä irti Lisbonin katseesta, vaan lukee kaiken.


*


“Et ole tehnyt tätä minulle -”, Lisbon aloittaa ja etsii muistoa, eikä löydä. Hän on hengästynyt, jalat vapisevat, Jane pitelee edelleen kiinni olkapäistä. “- vuosiin?” Lisbon yrittää.

Tunnet olosi avuttomaksi ja mitättömäksi, ja syytät itseäsi paitsi Shaw’n kuolemasta, myös aiemmista, vaikket ole voinut vaikuttaa niihin mitenkään, koska niin sinä teet. Syytit itseäsi isäsi juoppoudesta, vaikka se johtui äitisi kuolemasta. Sitten syytit itseäsi siitäkin. Syytät itseäsi veljiesi ongelmista, koska et ollut heille parempi isosisko, ja koska yritit olla äiti, muttet pystynyt siihen. Ajattelet että sinun olisi pitänyt olla kypsempi, yrittää enemmän, aina pitäisi yrittää vähän enemmän.

“En näin”, Jane vastaa. “Vaikka ehkä olisin, jos olisin tiennyt, että tällä tavoin saa vietyä Teresa Lisbonilta jalat alta.”

“Heh heh.”

Olet täynnä raivoa, mutta et vain Tommy Volkeria kohtaan, vaan kaikkia häntä ennen. Hän edustaa niin monia: isääsi, Red Johnia, vanhaa rehtoriasi, Hannigania, Boscon murhaajaa, sitä miestä jonka te hänen kanssaan tapoitte, mutta jolle et silti antanut anteeksi. Sinulla ei ole tapana antaa anteeksi, ja se vaivaa sinua, koska olet hurskas katolilainen, ja sinun pitäisi olla valmis antamaan anteeksi.

“Tältäkö se tuntuu?”

“Epäillyistä ja murhaajistako?” Jane hymähtää. “Tuskin.”

“Tuskin?”

“Sinä et ole murhaaja, etkä ylipäätään syyllinen. Sinusta vain tuntuu siltä, koska tuomitset itse itsesi, ja kuulit omin korvin sen, mitä ajattelet. Tietenkin se tuntuu rangaistukselta, mutta noinhan sinä rangaitset itseäsi joka päivä.”

“Höpönlö-”

“Höpönlöpön itsellesi”, Jane keskeyttää. “Et pudistanut päätäsi kertaakaan.”

Nyt Lisbon pudistaa päätään. Hän ottaa askeleen sivulle, ja Jane antaa heti käsiensä pudota.

“Mitä apua tuosta sitten oli?” Lisbon kysyy.

“Yleensä synnintunnustusta seuraa synninpäästö”, Jane sanoo. “Mutta se sinun on annettava itse itsellesi. Minä en siihen pysty.”

“Entä ne loput kysymykset?” Lisbon yrittää. Hän hytisee.

“Jos olisit laskenut tarkasti, huomaisit, että kysyin kaikkiaan yhdeksän”, Jane sanoo. “Ja siinä menee muutaman raja.”

“Mutta -”

“En minä jätä sinua yksin”, Jane vastaa puolitiehen jäävään lauseeseen.

Lisbon hieroo käsivarsiaan. Jane kääntyy ja avaa parvekkeen oven. “Lisää teetä?”

“Edellinenkin jäi juomatta.”

“Haluatko, että lämmitän sen mikrossa?” Jane kysyy. “Pois se minusta, että tuhlaisin CBI:n rahoilla hankittua halvinta mahdollista yrttiteetä.”

“CBI olisi voinut hankkia myös kaakaota”, Lisbon sanoo ja kumartuu poimimaan lähes täyden teekuppinsa.

“Ah-a!” Jane hymyilee leveästi ja katoaa sisään.


*


Lisbon odottaa vielä hetken parvekkeella. Hän tuntee olonsa paljaaksi, mutta siinä missä tunne on kipeä, siinä on myös lohdullisuutta. Jotakin samanlaista kuin siinä hetkessä, jolloin on juuri astunut ulos rippituolista, tai kun on kuunnellut pitkäperjantain jumalanpalveluksessa seurakunnalle luetut moitteet.

Sinulla ei ole tapana antaa anteeksi.

Yleensä synnintunnustusta seuraa synninpäästö.

Lisbon pudistaa päätään. “Ei vielä”, hän sanoo Sacramentolle. “Vasta sitten, kun Volker on jäänyt kiinni.”


*


Alakerrassa Jane seisoo keittiösaarekkeen ääressä ja lämmittää kattilassa tiimin kahvimaitoa, jonka sekaan hän on palastellut minttusuklaapatukan.


nuuhkin tuomet, taivutan kaulaa, edessäsi nauran

©avan taide leahgardner, ava & bannu Ingrid

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 153
Älä toki ota paineita, tuli 1 tai 100 ficciä, niin ilahduttaa yhtä kaikki. :) Niin kuin tämä toisen osankin tapauksessa, mahtavaa että jatkoa saatiin näin pian! Pumpuli tosiaan tuskin näille kahdelle tässä kohtaa sopisi (väitän tälleen vitoskautta katsomattakin, heh), kuten tuossa aiemmassa kommentissa jo vähän höpisin, joten tilanne eteni tässä minusta hyvällä tavalla sarjalle uskollisella tavalla. Etenkin tuo viimeinen kohtaus oli mainio, totta kai Jane keksii keinon tarjota kaakaota. ❤️ Saatoin tosi hyvin kuvitella tuon jonkin jakson loppukohtaukseksi, joka päättyy nimenomaan tuohon, kaakaonjuontia varsinaisesti näkemättä.

Lainaus
“Mennään takaisin ylös”, Jane sanoo palatessaan kahden teekupin kanssa. Lisbon kohottaa kulmiaan.
“Parvekkeelle”, Jane sanoo. Lisbon kuulee: ei ahtaita seiniä, tilaa hengittää. Ehkä sinun on helpompi vastata siellä.
Hän nousee ja seuraa Janea.
Tämä heidän sanaton kommunikaationsa, ja kuinka tarkkaa se oikeasti on, jatkui ilahduttavasti myös tässä toisessa osassa. Keskustelussa parvekkeella oli myös hieno jännite, ja tämän perusteella odotan todella paljon pääseväni aikanaan Tommy Volker -kaareen: siinä vaikuttaisi muodostuvan kiehtova paralleeli Janen ja Lisbonin välille, ja samaan aikaan heidän suhtautumisensa on myös tietyllä tasolla hyvin erilainen, kuten Jane avaa. Ja ah, tuo Janen Lisbonin lukeminen: siinä oli jälleen hienoa intensiivisyyttä mutta haavoittuvaisuutta myös (“Yritän antaa sinulle sen, mitä tarvitset” ja "eikä päästä irti Lisbonin katseesta, vaan lukee kaiken") Tykkään siitä, että tämä toimii samalla osaltaan hahmotutkielmana Lisbonista ja hänen tilanteestaan. Hän on niin oiva vastinpari Janelle ja ylipäätään mielenkiintoinen hahmo, että on aina ilo lukea enemmän esimerkiksi hänen taustastaan.

Lainaus
Lisbon odottaa vielä hetken parvekkeella. Hän tuntee olonsa paljaaksi, mutta siinä missä tunne on kipeä, siinä on myös lohdullisuutta. Jotakin samanlaista kuin siinä hetkessä, jolloin on juuri astunut ulos rippituolista, tai kun on kuunnellut pitkäperjantain jumalanpalveluksessa seurakunnalle luetut moitteet.
Siihen liittyen, tykkäsin paljon miten nostit myös esiin Lisbonin uskon. Synnnintunnustuksen ja synninpäästön teemat olivat senkin vuoksi erityisen hyviä tässä.

Lainaus
“En näin”, Jane vastaa. “Vaikka ehkä olisin, jos olisin tiennyt, että tällä tavoin saa vietyä Teresa Lisbonilta jalat alta.”
Hypin nyt eestaas, mutta ah tämä! Pitää tietty myös huomioida tämä, koska Jane & tee on olennainen OTP myös:
Lainaus
“Pois se minusta, että tuhlaisin CBI:n rahoilla hankittua halvinta mahdollista yrttiteetä.”
Upea. :D❤️ Sacramento on muuten myös personoitu tässä hauskasti, pidin! Kuten ylipäätään koko ficistä, kiitos että sen kirjoitit.
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 902
Heti alkuun kerron, että en ole koskaan katsonut The Mentalistia, enkä tiedä siitä muuta kuin, että se on jonkinlainen poliisisarja. Mutta minusta on ollut aina kiva raottaa tietämystä eri fandomeista fan fictionin kautta ja aina se on tosi jännä kokemus. Minulta meni jokseenkin ohi nämä keissit, joista puhuttiin, mutta hahmojen tunteet sekä dialogi oli silti todella mielenkiintoista luettavaa. Tykkäsin tyylistäsi, jossa tuntui, että kerrot lyhyellä dialogin pätkällä paljon enemmän kuin ääneen sanotaan, vähän kuin tiedän tarkalleen, mitä kahta asiaa hahmo ajattelee, vaikka sitä ei suoraan sanottaisikaan. Samoin pystyin näkemään hyvin Lisbonin ja Janen historian tekstin kautta. Mitään tietämättä sarjasta tykkäsin, miten heillä tuntui olevan pitkä, suora suhde, jossa osataan käsitellä toista, vältellä oikeissa hetkissä vaikeita aiheita ja sitten toisella hetkellä taas ottaa ne vaikeat asiat esiin, kun ollaan huolissaan.

En tiedä ovatko nämä hahmot sarjassa sellaisessa kliseisessä will they won't they pyörityksessä, mitä yleensä katson nenääni pitkin, mutta ainakin sinä onnistuit luomaan heille ihastuttavan monimutkaisen työ/kaveri/orastelevan suhteen. Molemmissa oli se tuntu, että välitetään toisesta, vaikka sen ilmaiseminen pitää tehdä jokseenkin kautta rantain. Siksi tykkäsin niin paljon tuosta pitkittyneestä huomautuksesta, että hei ehkä pitäisi nukkua välillä enemmän kuin kolme tuntia yössä. :D Olen samaa mieltä, kellon ympäri työskentely voi tuntua siltä, että tekee kaikkensa, mutta jälki ei varmasti ole hyvää, jos ei voi välillä levätä. Eikä se auta sitten yhtään rikollisten kiinni saamisessa.

Dialogia oli kutkuttavaa lukea ja tuntui todella, että tässä puhuu kaksi älyttömän älykästä ihmistä. Mielestäni älykkäiden hahmojen kirjoittaminen on tosi hankalaa, pitäisi olla ihan yhtä viisas kuin hahmot, joten olit onnistunut tässä niin hyvin. :)

Lainaus
“Meidän eromme”, Jane sanoo tyynesti, “on siinä, että minä tiedän tarkalleen, mitä tunnen. Ja Red Johnin suhteen olen kyllä puhunut sinulle suoraan. Älä yritäkään väittää, ettetkö tietäisi, miten syvää minun vihani tai katkeruuteni on.”

Tämä koko lukemiskohtaus oli lempparikohtani, onneksi kirjoitit lisää. :) Tykkäsin, miten Lisbon tosiaan ei pudistanut päätään missään vaiheessa, vähän kuin hänkin oikeastaan tiesi tunteensa, mutta niitä on vain ikävä kohdata, mikä on tuskallisen tuttua itsellekin. :D Itselle anteeksi antaminen kun on ihan supervaikeaa, vaikka tuo tunteiden tunnistaminen ja se, että voi purkaa niitä jollekin toiselle ihmiselle on hyvä alku. Herttainen lopetus tuo kaakaon tekeminen millä hinnalla hyvänsä. ^^

Toivottavasti tästä epämääräisesta kommentista saa nyt selvän, että tykkäsin hypätä ihan tuntemattomaan fandomiin tosi paljon. Kirjoitat niin hyvin jännitettä ja hahmojen historiaa rivien väliin ja tähän pystyi hyvin uppoamaan, vaikka en oikein mitään sarjasta tiennyt. :) En kovin usein myöskään lue hettiä, joten siinäkin mielessä oli hauskaa lukea jotain mukavuusalueeni ulkopuolelta. ^^ Kiitos tästä!
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚