Voi miten hempeän lempeä kesätunnelma tässä tarinassa on! Kesäyön voi lukiessaan aistia, sen valkeuden ja hiljaisuuden, rahisevan hiekkatien ja yksinäiset kulkijat. Jotenkin hahmoistakin - etenkin Ainosta - aistii sellaista rentoa levollisuutta, kun saa taittaa matkaa kaikessa rauhassa ilman ylimääräisiä silmäpareja ja vaikka tanssia mennessään. Aino on tässä oikea kesäilon ilmentymä tanssahdellessaan ja laulaessaan, ja hänen avoimesta nautiskelustaan välittyy minulle juuri sellainen ihanan vapauttava fiilis, ettei kukaan ole katsomassa ja tuomitsemassa ja voi tehdä ihan mitä huvittaa. Tai no Helena tietenkin on katsomassa, mutta Helena onkin kaukana tuomitsevasta seuratessaan Ainon menoa ja ihastellessaan tätä syrjemmältä, ja se kertonee jotain naisten väleistä, ettei Aino koe tarpeelliseksi pidätellä hyväntuulisuuttaan.
Tässä tarinassa on aistittavissa myös sellaista suloista viattomuutta ja herkkyyttä niin kuin jossakin toisessakin tekstissä, jonka olen näistä naisista lukenut. Tulee mieleen maaseutu, nuoruuden ihastus ja kätketty rakkaus. Helena on sympaattinen katsoessaan pois hameenhelman paljastamasta reidestä kuin ujostellen, vaikka se on nähty ennenkin eikä kesäyössä ole muita kuin he kaksi. Jotenkin kauniin herkkää ja haurasta.
Kiitoksia kovasti, ihastuttava iltalukupala!
-Walle