Title Sadetanssiaskelia
Rating S
Fandom Multifandom
Pairing Ronja Ryövärintytär / Peppi Pitkätossu
Disclaimer Hahmot ja miljöö kuuluvat Astrid Lindgrenille.
A/N Lempeän raikasta kesää sinulle, Arte. ♥ Tiedän, että tämä ei varsinaisesti kuulunut juhannustaikojen toiveisiisi, mutta koska edellisessä Ronja/Peppi -pätkässäni kaipailit Matiaksenmetsään niin halusin kirjoittaa sinulle tällaisen pikku tunnelmoinnin. Niin, ja tämä tarina sai inspiraationsa myös Kesäfestin aloitusvirkkeistä - kiitos siis sinnekin suuntaan, vaikkei tämä teksti virallisesti kyseiseen haasteeseen osallistukaan!
Satoi kolmatta päivää. Matiaksenmetsän tiheät kuusimuurit kohosivat sumun keskeltä kohti harmaata taivasta ja purot tulvivat yli äyräidensä. Kesä oli ollut kuuma ja kuiva, mutta nyt luonto tuntui suorastaan heränneen henkiin, ja sateen tuomasta synkkyydestä huolimatta metsä vihersi miljoonien smaragdien lailla.
Suuret pisarat rummuttivat kallionreunaa, jonka kupeessa Ronja ja Peppi pitivät sadetta. Peppi hyräili väärässä mollissa melankolista kesäsävelmää, joka soti naisen huulilla viipyvää seesteistä hymyä vastaan. Ronja istuskeli kielekkeen reunalla ja heilutteli paljaita, sateen kastelemia varpaitaan. Hänen kasvoillaan viipyi mietteliäs ilme, joka piirsi paksujen kulmakarvojen väliin juovan.
Ukkonen jyrähti jossain kauempana saaden Pepin lopettamaan hyräilynsä. Hän suuntasi uteliaan katseensa Ronjaan, joka oli kammennut itsensä ylös.
"Opetan sinut tanssimaan", ryövärintytär julisti päättäväisesti. Olivathan he kerran tanssahdelleet Pepin isän vanhan gramofonin tahdissa, mutta tuolloin Pepin askeleet olivat muistuttaneet vastasyntyneen varsan ensiaskelia.
He uskaltautuivat sadeverhon alle, joka kasteli heidät silmänräpäyksessä päästä varpaisiin. Ronja katseli myhäillen, kuinka Pepin pellavainen, polviin asti yltävä kesämekko liimautui vasten naisen vartaloa ja kuinka tuon punaiset suortuvat laskeutuivat märkinä kehystämään kapeita kasvoja. Sitten hän tarttui Peppiä kädestä ja veti mukaansa.
Heidän keveät askelensa upposivat ensin pehmeisiin sammaliin, jotka kutittelivat jalkapohjia ja saivat Pepin hihittämään. Leninkien helmat koskettivat toisiaan, kun he pyörähtelivät viheriöllä ja loikkasivat sitten pisaroiden kostuttamalta kiveltä toiselle. Ronjan askelet olivat höyhenenkevyitä ja nainen loikki leikiten ympäriinsä nuoren peuran tavoin. Aavistuksen kömpelö Peppi puolestaan oli hengästyä yrittäessään pysytellä ryövärintyttären tahdissa.
He hypähtivät kannolta kapealle polulle, jonka varsilla kasvavat varvut sipaisivat heidän paljaita nilkkojaan. He loikkivat halki pienen suoalueen ja yli polulle kaatuneiden suurten mäntyjen. Ukkonen rummutti taivaankantta ja lehdille putoilevat pisarat säestivät sitä. Hiljaiset kesätuulet ulisivat vaimeina puiden lomassa ja vuorilta laskeutuvan puron solina kantautui heidän korviinsa.
Kun he sitten loikkasivat alas puron ylittävältä puunrungolta, kietoi Ronja kätensä tiukasti Pepin hoikan lantion ympärille ja pyörätti naista sylissään niin, että tuon punaiset suortuvat heittivät helmeileviä pisaroita heidän ympärilleen. He kaatuivat nauraen pehmeälle sammalelle sateen alle, ja aavistuksen puuskuttaen Peppi puristi posket punoittaen Ronjan käden tiukasti omaansa.
Yllään pauhaavaa ukkosta ja kasvoilleen ropisevaa sadetta kuunnellessaan hän viimein ymmärsi, mitä Ronja oli tarkoittanut sanoessaan, ettei elämän jokaista vastaantulevaa myrskyä voinut paeta.
Oli vain opittava tanssimaan sateessa.
