Nimi: Aamuonni
Ikäraja: S
Tyylilaji: aamuhöpöilyfluff, slash
Paritus: Lauri/Perttu
Haasteet: Fluffy10 #4,
Originaalikiipeily (89. Rakkaus)
A/N: Joku
valitti totesi, että kirjoitan liikaa surullista Lauttua, joten naputin sitten onnellista, rakastunutta Lauttua!
Kaikenlainen palaute on tervetullutta!
Aamuonni
Yhteiset vapaa-aamut olivat parasta Laurin kanssa. Se heräsi yleensä ennen mua, latasi kahvinkeittimen ja palasi sitten takaisin sänkyyn herättelemään mua. Okei, joinain aamuina en yhtään pitänyt siitä, koska tahdoin nukkua. Useimmiten oli kuitenkin ihanaa herätä Laurin kevyisiin kosketuksiin ja lempeään ääneen.
”Ymm”, äännähdin unisena ja hieroin silmiäni. Lauri hymyili mun vieressä, vaalea tukka sekaisena. ”Mitä kello on?”
”Kymmenen.” Lauri painoi huulensa mun otsalle. ”Annoin sun nukkua vähän pidempään.”
”Miten anteliasta”, mutisin. Lauri naurahti. Se silitti nyt mun tukkaa. Kosketus oli kevyt ja tuntui hyvältä. Suljin silmäni ja vannoin, että olisin voinut nukahtaa siihen, jos Lauri ei olisi yhtäkkiä tunkenut naamaansa lähelle. ”Mitä sä teet?”
”Yritän pussata sua, hölmö.”
Raotin silmiäni. Lauri oli todella lähellä. Se oli painautunut mun kylkeä vasten, käsi leväten mun vatsalla. Sen ruskeanvihreät silmät katselivat mua lempeydellä, joka sai mun posket punehtumaan. Voi helvetti. Mehän seurusteltiin. Ei mun olisi tarvinnut ujostella oman poikaystäväni huomiota. Laurin huulet kaartuivat leveään hymyyn ennen kuin se suuteli mua hellästi.
”Olisitko sä nyt tarpeeksi hereillä, että jaksaisit nousta ylös?” Lauri kysyi meidän vielä pussaillessa. Suudelmat olivat kevyitä ja pehmeitä, sellaisia, jotka kiepsauttivat mun mahan ylösalaisin. ”Siellä olis kahvia ja yllätys.”
”Mikä yllätys?”
Lauri vetäytyi mun läheltä. ”Sun pitää nousta ylös, niin näet.”
Mun poikaystävä lähti keittiöön mun vielä keräillessä itseäni. Lähdin kuitenkin pian sen perään, vessan kautta. Kun olin pukenut sinisen t-paidan päälleni, löysin Laurin keittiöstä uunin äärestä seisomasta.
”Mitä sä teet?”
”Päivän kysymys selkeästi”, Lauri kiusoitteli kääntäessään letun ympäri paistinpannulla. ”Miltä näyttää, kulta?”
Aloin edelleenkin hymyillä tyhmänä, kun Lauri kutsui mua millä tahansa hellittelynimellä. Milloin mä tottuisin siihen? Vuoden päästä? Kolmen? Ehkä en koskaan. Lauri varmasti pitäisi jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Se kiusoitteli mua välillä mun reaktioista.
”Tääkö oli sun yllätys?”
”Onko se pettymys?”
Hymyilin ja lähestyin Lauria. ”Ei. En vaan odottanut, että alat paistaa meille aamiaislettuja.”
”Mä olenkin niin mahtava”, se nauroi. Vaimensin Laurin ihanan naurun mun suuta vasten. ”Mm, jos me lähdetään tälle tielle niin letut kyllä palaa ja pahasti.”
”Se olis harmi.”
”
Tosi harmi.”
Päästin Laurista irti hymyillen. Se jatkoi lettujen paistamista tyytyväisesti tuntematonta kappaletta hyräillen. Mä kaadoin kahvia meille molemmille ja katselin mun poikaystävää. Lauri vilkuili mua hymy huulillaan ja sai pelkästään sillä mun mahan aivan solmuun. Piilouduin mukini taakse ja satutin kieleni siinä samalla. Edes se ei kuitenkaan onnistunut polttamaan onnea, jota tunsin koko kehollani.
Tällaiset aamut Laurin kanssa olivat parhaita. Mikään ei voisi ikinä voittaa tätä.
