Kuulen kuinka | S | vaihdokaslapsi

[Vuorna]

Nimi: Kuulen kuinka
Ikäraja: S
Genre: vaihdokasdraamaa äidin näkökulmasta
Yhteenveto: Tai oikeastaan minun Alhostahan ne puhuvat. Sen yöntummasta tukasta ja metsänvihreistä silmistä, joihin kukaan ei ole tottunut seitsemässä vuodessakaan.

A/N: Kevätvaihtareista sain vallan ihanan inspiraatiopaketin, jota kyllä hyödynsin ehkä hiukkasen innovatiivisesti. Viime aikoina oon kovasti nauttinut hiddenbenin huipuista vedenhaltija-teksteistä, joiden innoittamana halusin itsekin kokeilla vähän tämmöistä mystisempää genreä. Vaihdokkaat ovat siis Wikipedian määritelmän mukaan lapsia, jotka paha olento on vaihtanut ihmislapsen tilalle. Kiitos Lyygialle esiluvusta! Osallistuu haasteisiin Kevätvaihtarit tekstinä henkilölle 3 sekä Ime kappale tyhjiin (Erin – Vanha nainen hunningolla). Kommentit ovat aina tervetulleita <3


"He is better at night, softer. She thinks of it that way: with the dark, tenderness."
— Julia Armfield, runosta “salt slow,” teoksessa salt slow

Kuulen kuinka

Kyllä minä kuulen kuinka kylän naiset kuiskivat. Niinhän ne aina tekevät, olen minäkin ollut heidän kanssaan kaivon äärellä puimassa milloin kenenkin tekemisiä. En minä silloin sitä edes pahemmin ajatellut, supattelin vaan siinä muiden mukana, mutta nyt kun ne puhuvat meistä, ei se hyvältä tunnu. Tai oikeastaan minun Alhostahan ne puhuvat. Sen yöntummasta tukasta ja metsänvihreistä silmistä, joihin kukaan ei ole tottunut seitsemässä vuodessakaan. Ne puhuvat siitä, miten Alho ei ikinä hymyile tai naura tai itke.

Se on vain vähän erilainen. Tuppisuinen ja tuijottava, ja se pelottaa muita. Seitsemän vanha se vasta on, mutta sen silmissä on vanhan miehen katse. Semmoinen on kuulemma epänormaalia, tai niin minä kuulin naapurin Marjatan sanovan. Se on vaan vieläkin vihainen siitä, kun Alho puri sen poikaa. Katsos kun minun Alho ei tykkää oikein olla ulkona päivisin. On kuulemma liian kirkasta. Siitä Marjatan poika sitä härnäsi ja sitten Alho kävi kimppuun. Kyllä minä sitä toruin, mutta vasta illasta. Silloin Alho ymmärtää.

Niin, illat sopivat minun pojalleni paremmin. Aina auringonlaskun jälkeen Alhon silmät kimaltavat ihan eri lailla ja se hymyilee ja nauraakin välillä. Silloin siitä tulee maailman kiltein poika, joka auttaa äitiä ja pohtii ääneen sitä, miksi muut eivät leiki sen kanssa. Aamuisin sen kulmat kurtistuvat, välke sen silmissä sammuu eikä se enää puhua pukahda. Jos muut vaan näkisivät pojan pimeällä, ne tajuaisivat että Alho ei ole mikään hirviö.

Viime aikoina ne ovat kuiskineet enemmän. Joku keksi, että Alho on kuulemma metsän lapsi eikä minun ollenkaan. Ilkeämmät voivottelevat sitä, miten tämmöistä ei olisi ollenkaan tapahtunut jos Kai vielä eläisi. Niiden mukaan Kai olisi osannut tehdä miehen teon eikä katsella mitään paholaisen penskaa kotonaan. Mutta Kaita ei enää ole. Metsään se lähti kolme viikkoa Alhon syntymän jälkeen eikä se enää sieltä palannut. En minä siitä ajasta paljoa muista. Ilman Alhoa ei minuakaan varmaan enää olisi.

Voihan se olla, että Alholla oli syntyessään syvänsiniset silmät ja oljenvaalea hiuspehko. Mutta kukapa sellaista muistelee. En minä ainakaan. Minun poikani se on, sanoivat ne mitä tahansa. Joskus minä valvon öisin Alhon kanssa ja mietin, milloin ne tulevat. Milloin ne saavat tarpeekseen minun päivääpelkäävästä pojastani ja tulevat ajamaan hänet tiehensä. Ei se mitään. Minä kuulen kuinka ne tulevat.

[marieophelia]

Oi oi, tämäpä on hyytävä teksti! Voi oikein hyvin tuntea kyläyhteisön ahdasmielisyyden ja tuon, miten on kiva kevyesti juoruilla toisten kanssa, mutta miten ahdistavaa on joutua itse juorujen kohteeksi. Toisaalta tuo, miten Kai on lähtenyt metsään noin pian lapsen syntymän jälkeen pistää miettimään, johtuiko Kain katoaminen ehkä Alhosta..? Olet hienosti kirjoittanut tämän niin, että kertoja hieman väistelee sellaisia seikkoja, jotka voisivat viitata siihen, että hänkin on huomannut lapsessa jotain pelottavaa (kuten hiusten värin vaihtumisen). Ylipäätään vaikuttaa kuin Alhossa asuisi kaksi eri poikaa, joista äiti näkee vain hämärän aikaisen kiltin ja harmittoman pojan ja toiset taas valoakarttavan ja pelottavan. Tuo "vanhan miehen katse" seitsemänvuotiaan silmissä kuulostaa kammottavalta yhdistelmältä!

Tämä on mun mielestä sikälikin hieno teksti, ettei oikein tiedä, kenen puolella olisi. Tietysti haluaisin olla äidin puolella, mutta toisaalta ymmärrän kyläläisiäkin ja hieman pelottaa onko Alhon seura välttämättä äidillekään hyväksi. Tämä jättää paljon mietittävää!

Kiitos paljon!<3

[hiddenben]

Tietäisitpä vain, miten paljon ilahduin huomatessani mainintasi teksteistäni ja että olet niistä pitänyt! Ihanaa kuulla, kiitos ♥ Ja miten kivaa päästä lukemaan sinulta mytologiasta ammentavaa tekstiä! Olen itsekin kirjoitellut uutta mytologisia olentoja sisältävää tarinaa, joten olen ihan innoissani, kun saan täyttää mieleni tällaisilla tarinoilla

Sain kyllä lukea tämän kahdesti läpi, sillä tässä oli hurjasti kaikkea pienessä tilassa! Kävin myös lukaisemassa vaihdokkaisiin liittyvän Wikipedia-sivun, jolloin tämä aukeni vielä paremmin ja sanonkin, että tämä on todella mielenkiintoinen ja onnistuneen salaperäinen kuvaus vaihdokkaista. Olen samaa mieltä marieophelian kanssa, että tämä todella on hyytävä! Alhon äidin valitseminen näkökulmahahmoksi oli toimiva, sillä se todella jättää lukijankin vaikeaan tilanteeseen, kun ei tiedä, kenen puolella olisi. Äidinrakkaus houkuttelee lukijaa omalla tavallaan ottamaan äidin näkökulman, vaikka poika ei olekaan oma (ja luulen, että tässä vaikuttaa myös asiaan se, että synnytyksen jälkeinen aika on jäänyt hänellä pimeäksi, jopa muistottomaksi ajaksi), mutta sitten taas kyläläiset ovat oikeassa siinä, että lapsi ei ehkä ole ihmislapsi lainkaan. Onpa jännittävää! Olisi hauska lukea Alhosta lisää, millaisiin tekoihin hän päätyy vanhemmalla iällä ja vaihdetaanko hänet ja äidin biologinen lapsi joskus takaisin omille paikoilleen.

Alhostakin välittyy tarinan aikana yllättävän inhimillinen kuva. Pidin erityisen paljon tuosta kuvailusta siitä, millainen lapsi on öisin, ja kuvailet äidin ja Alhon välistä yhteyttä lämpimästi ja kauniisti. Myös tuo jyrkkä, puolustautuva ajatustapa kyläläisiä kohtaan tarinan lopussa oli vaikuttava ja vakuuttaa lukijankin siitä, että äidinrakkaus on todella vahvaa - melkein taianomaista sekin. Vaihdokkaat ovat mielenkiintoisia hahmoja ja olisikin hauska lähteä spekuloimaan enemmän, millaista heidän elämänsä on ja millaisiksi he kasvaessaan muodostuvat! Jos siis innostut kirjoittamaan lisää tällaisia tekstejä, luen niitä ehdottomasti mielelläni lisää! Kiitos tästä ♥

[Larjus]

Oi että tää alkoi heti kiinnostaa aiheen vuoksi 👀👀 En oo hirveästi perehtynyt tuohon vaihdokaslapsiasiaan, mutta idea on kyllä mulle jo entuudestaan selvä, ja muistan myös lukeneeni mm. siitä, että ennen autismia ym. selitettiin vaihdokkailla ja vastaavilla, kun ei paremmastakaan tiedetty. Tätä lukiessa kuitenkin ajattelin, että kyseessä voisi olla ihan oikea vaihdokas. Vaikka on kyllä minusta mielenkiintoista, että periaatteessa on mahdollisuus myös sille todellisuudelle, että lapsi on tismalleen sama kuin syntyessäkin, ei vain ole kasvanut niin kuin kaikki olettivat. Minä-kertoja kaikessa valikoivuudessaan jättää mukavasti monia ovia auki.

Mä näen mielessäni hyvin tämän tekstin tilanteen, miten tämä nimettömäksi jäänyt äiti avautuu jollekulle ulkopuoliselle lapsestaan ja siitä, mitä kylän asukkaat tästä ajattelevat. Koska ehdottomasti tää on mun mielessä ääneen kerrottu tarina (vaikka sinä tietenkin olet sen kirjoittanut).

Mutta Kaita ei enää ole. Metsään se lähti kolme viikkoa Alhon syntymän jälkeen eikä se enää sieltä palannut.

Tää kohta varsinkin herätti uteliaisuuteni tässä, koska väkisinkin alkaa miettiä, onko Alhon syntymän ja Kain katoamisen/kuoleman taustalla jokin yhteys. Jotain samankaltaista on marieopheliakin tossa yläpuolella pohtinut. Aaaaa, niin paljon jätetään auki (ja joitain juttuja kertoja selvästi välttelee) mikä on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa, kun niin kutkuttelis yrittää "ratkaista" tämä tilanne ja selvittää totuus, mutta tämän lisäksi muita "johtolankoja" ei ole 😅 No, tilanne vaikuttaa ainakin toistaiseksi sellaiselta, että ehkä onkin parempi, ettei sitä liiaksi kaivella. Alhokin vaikuttaa ihan somalta pieneltä, vaikka "silmissä on vanhan miehen katse" kyllä kuulostaa aika karmivalta 😳 Ja jäähän sitä miettimään myös hahmojen tulevaa, että ajaako kylän muu väki heidät joskus pois tai muuta sellaista. Mut kertoja ei selvästikään pelkää, ja hyvä niin!

Vaihdokkaat ovat mielenkiintoisia hahmoja ja olisikin hauska lähteä spekuloimaan enemmän, millaista heidän elämänsä on ja millaisiksi he kasvaessaan muodostuvat! Jos siis innostut kirjoittamaan lisää tällaisia tekstejä, luen niitä ehdottomasti mielelläni lisää!

hiddenben tämän niin hyvin sanoi niin mitäs sitä erikseen toistamaan samat sanat nimittäin!

[Kaarne]

No niin, täällä ollaan! Ensinnäkin: kiitos paljon vaihtaritekstistä! Luin tämän heti kun huomasin tekstin ilmestyneen ja olin aivan innoissani, mutta silloin en vielä saanut paljastaa, että toiveet olivat minulta, joten en myöskään kommentoinut heti. Nyt se (kai) on jo sallittua.

Pidän todella paljon mytologiasta ja kansanperinteestä, ja vaihdokkaat kutkuttavatkin aina. Heissä on jotain sopivasti hyytävää ja hurjaa, ja tässä olit tavoittanut pelon ja vieraiden hienolla ja kouriintuntuvalla tavalla. Toisaalta mukana oli upeasti myös tuo inhimillisyys ja häivähdys pehmeyttä, ja aivan kuten aiemmatkin kommentoijat ovat sanoneet, siitä syntyi kiehtova tasapainottelutila sen suhteen, kenen puolella tekstissä pitäisi olla. (Jos kenenkään, toki — eiväthän asiat mustavalkoisia ole.)

Minusta tämä on tiiviydessään tosi onnistunut teksti. Pelko tulee hiipien ja sitten suorastaan lävähtää kasvoille, ja kierroksia lisätään hienosti lause lauseelta. Viimeinen lause on tehokas ja hyytävä, ja sitä ennenkin vaikutuin esimerkiksi siitä, miten helposti kertoja sivuuttaa miehensä katoamisen metsään tai sen, että omalla lapsella oli ehkä erilaiset hiukset ja silmät. Hienoja, puistattavia yksityiskohtia!

Pidin paljon myös tekstin nimistä ja siitä, että muut olivat sellaisia perinteisiä suomalaisia, mutta Alho sopivasti hieman erilainen, hieman kummallinen, ei-aivan-riittävän-tavallinen. Mainio yksityiskohta sekin!

Oli muutenkin ilo päästä lukemaan sulta originaalifantasiaa, ja tämän perusteella (ja toki muidenkin tekstiesi, koska olet tosi taitava!) lukisin sellaista kyllä mieluusti useamminkin. Miten ois vaikka trendin mukaisesti originaalifantasiamikroficcejä?

Kiitos paljon tästä vaihdokastekstistä, pidin todella! ❤️

[Felia]

Hui, tämähän oli synkkä!

Tästä tuli vähän mieleen joku kauhuleffa. Siis kun tässä tuo tunnelma oli jotenkin sellainen... hyytävä ja epäileväinen. Ikäväähän se toki Alhon äidille oli, että pojasta puhuttiin ja pidettiin kummajaisena. Mutta aina se erilaisuus ei ole ollut niin hyväksyttävää.

Ja tässä tosiaan on jännä se, miten ei oikein tiedä, kenen puolelle asettuisi. Kertojan suhtautuminen juurikin tuohon miehensä katoamiseen metsässä oli jotenkin... välinpitämätön. Ja sitten se, että hän selkeästi yrittää uskotella, että Alho ei ole erilainen huonolla tavalla. Nuo perinteisemmät nimet + Alho oli hauskoja yksityiskohtia ja tuo pojan erikoisempi nimi tosiaan korosti tämän mystisyyttä.

Hyrr, ihan kylmät väreet nousi tätä lukiessa. Tää oli mielenkiintoinen ja fantasia-vivahde oli kyllä mahti juttu! Harvemmin tulee fantasia-elementeillä varusteltuja tekstejä luettua, joten tämä oli kivaa vaihtelua! Voih, mitähän sitä vielä sanoisi? Oot kyllä taitava kirjoittaja ja tunnelman luoja, tykkäsin tästä todella paljon!

Kiitos ja kumarrus ♥