Miksei tällaisia kirjoiteta enempää?
Ginny/Valedroa on ihan liian vähän olemassa, ylipäätänsäkin. Tietysti kirjoissa tulee selväksi se pienen tytön tietynlainen ihastus, mutta silti - en ole koskaan tajunnut ajatella, että se tosiaan on canonin paritus tietyllä tavalla ja niin. Ginnystä tehdään liian helposti vain tytönhupakko, ja varsinkin nyt Salaisuuksien kammiota parhaillaan lukiessa tästä tulee niin jäätävät sympatiat tyttörukalle. Tämä fic oli niin karu ja tietyllä tavalla raaka, säväyttävä, etten oikein tiedä mitä sanoa sen paremmin. Höh.
Pidin siitä salaperäisyydestä, tai ainakin vaikeaselkoisuudesta! En ole varma ymmärsinkö kaiken oikein, mutta ainakin minun visioni kaikesta oli aika hieno: tavallaan se, miten Valedro luikerteli Ginnyn elämään aika kirjaimellisesti ja todella omisti tytön, oli hienoa ja havahduttavaa. Veri ja tappaminen tekivät tästä niin rujo,
toisen täytyy kuolla ja siitä tuli hyvin vahvasti nimenomaan se mielikuva, miten Valedro tappoi Ginnystä Ginnyn ja otti tämän itselleen, hallitsi. Ja se oli aika hieno, miten Ginny tunnisti jotain Harryn silmissä - ei sitä olisi osannut ajatella sillä tavalla, mutta silloinhan heissä molemmissa tavallaan oli jotain samaa.
Puhuja sipaisi pisamaista nenää, punasi kapeat huulet irvokkaasti verellä – hiljainen lapsiprostituoitu, kimaltelevat kauriinsilmät. Terävä hengenveto päästi marmorinvalkean peukalon luikertelemaan hampaiden välistä puoliksi avonaiseen suuhun.
Juuri tämä teki ficistä niin hienon! Tämä oli lempikohtiani, kaikin tavoin - tuo peukalo oli juuri sitä manipulaatiota, sitä auttavaista mutta hallitsevaa lempeyttä ja tunkeutumista, mitä Valedrossa oli, ja "lapsiprostituoitu, kimaltelevat kauriinsilmät" - oi luoja miten raa'asti mutta hienosti sanottu. Olit tehnyt Ginnystä tässä niin revityn, hajotetun, niin rikkinäisen nuken, että oikein värisytti.
Oah. Kiitos ihan hurjasti ajatuksia herättävästä, ravistelevasta tekstistä, vau. Upeaa.