Ficin nimi: Palsternakkamusiikkia
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: The Umbrella Academy
Ikäraja: S
Mukana: Viktor sekä Klaus & Ben
Genre: Slice of life, arkihuumori
Summary:
"Niin, olen kovin pahoillani, etten ollut kärryillä aivopierusi punaisesta langasta."A/N: Omistan tämän
Linnelle, koska hänen loistavasta oikosulkumomentistaan koko pätkä saikin inspiraationsa.
Osallistuu
Teelusikan tunneskaalaan hyvällä ololla ja
Sana/kuva/lause10:iin lauseella
Mistä tietää olevansa valmis?.
Spoilaa kolmatta kautta!***
Viktor ei ollut koskaan välittänyt hienoiksi laskettavista juhlista, mutta Lutherin häistä onneksi puuttuivat kaikki ne elementit, jotka tekivät hänen olonsa epämukavaksi. Paikalla ei ollut lehdistöä tai kaupallisen alan edustajia, eikä hänen ollut tarvinnut pukea ylleen sievää leninkiä sievine kenkineen kuten sievän tytön kuului. Sellainen oli mennyttä. Sitä nykyä hän hengitti astetta vapaammin.
Mennyttä oli myös kalvava ulkopuolisuuden tunne, joka Viktoria oli kiusannut niin kauan kuin hän saattoi muistaa. Sitä nykyä hän tunsi olevansa Hargreeves siinä missä kuka tahansa heistä. Kun otti huomioon, että heidän tuntemansa maailma tuhoutuisi parin vuorokauden sisällä, yhteenkuuluvuuden saattoi aistia ihan eri mittasuhteissa kuin tavallisesti.
Samppanjalasi kerrallaan Viktor rentoutui, hymyili vapautuneemmin, ja otti kontaktia kanssajuhlijoihin. Moitteettoman seinäruusun päivät saivat nekin jäädä kauas taakse. Sotakirveiden hautaaminen Allisonin kanssa ei ollut toistaiseksi tuottanut mairittelevia tuloksia, mutta Viktor päätti miettiä sitä myöhemmin. Hänellä oli juhlat juhlittavanaan.
"Onko hyvä meno?" hän hymähti Klausille, joka huojui Sparrowien Benin kainalossa häntä vastaan matkalla kohti juomatiskiä.
"Mitä parahin, rakas Van – aa, ei, Viktorhan se oli! Vicky... Vitya... Passaako sanoa Vitya?" Klaus virkkoi ja laski kätensä hänen hartioilleen tuttuun lempeään tapaansa.
"Vitya sopii hyvin", Viktor vastasi vähän ujona. Hän ei ollut varautunut saamaan lempinimeä niin nopeasti, mutta hänen rinnassaan lepatti onnellinen liekki. Entiseen lempinimeen nähden kyseessä oli kahden kirjaimen ero, mutta niiden paino oli valtava.
"Viiitya,
mein Liebling, tiedätkö..." Klaus aloitti hikaten ja nykäisi yhtä humaltunutta ja varmaan siksi kumman hilpeältä näyttävää Beniä lähemmäs, "...tämä ex-kovanaama ja nykyinen kivanaama lupasi johdattaa minut tanssiparketille, kun –"
"Höpö höpö", Sparrowien Ben tuhahti ja huojahti Klausin tukiessa itseään hänen olkapäähänsä. "Minä huomautin ennen kaikkea siitä, ettei tuolla soiteta kuin... mitä ne nyt ovat, listahittejä? Kaikkea muuta kuin paritanssikelpoisia..."
"Totuushan tuo, Benerino", Klaus tirskahti ja ennen kuin Ben ehti protestoida lempinimestään, Klaus laski kätensä silittelemään tämän hartiaa ja kääntyi jälleen Viktoria kohti. "Pitääpä pyydystää Luther-poika ja käskeä häntä laittamaan kajareista jotain oikein pirtsakkaa! Tiedättehän, sellaista kunnon palsternakkamusiikkia!"
"Niin mitä?" Viktor tarkensi pieni virne suupielissään, eikä Benkään näyttänyt yhtään viisaammalta.
"Mistä lähtien palsternakka on kuulostanut miltään?"
"Tiedätte kyllä, mitä tarkoitan! Sellaista... tällaista!" Klaus pyöräytti silmiään ja elehti käsillään kuin olisi soittanut jotain instrumenttia.
"Tarkoititko harmonikkaa?" Viktor kysäisi, ja Klaus löi kätensä yhteen voitokkaana.
"Hah, kyllä, se se oli! No jaa, meni se kohtuullisen lähelle –"
"Kiesus, mikä tonttu", Ben hengähti ja sai Klausilta näennäisen toruvan katsahduksen osakseen.
"Älä yhtään yritä, Benben, sinulla ei leikannut sitäkään vähää, että olisit edes arvannut jotain!"
"Niin, olen kovin pahoillani, etten ollut kärryillä aivopierusi punaisesta langasta."
"Saat anteeksi, saat anteeksi!" Klaus tokaisi taputtaen Beniä olalle. Viktorin silmiin näytti siltä, että tämä olisi tahtonut esittää pari tarkentavaa kommenttia, mutta lopulta Ben tyytyi silmien pyöräyttämiseen ja hiljaiseen nurinaan, kun Klaus viimein nykäisi hänet kohti buffettia. Viktor jäi katselemaan erikoisen yhteyden löytäneen kaksikon perään ja siemaisi lasistaan huulillaan hymy, joka oli pitkästä aikaa niin aito, että häntä itseäänkin hämmensi.
Ne juhlat todella olivat hänen siihenastisen elämänsä parhaimmistoa. Hän oli onnellinen saadessaan kokea jotain sellaista, ennen kuin kaikki muuttuisi.
