Nimeke: Anteeksipyyntö
Kirjoittaja: Winga
Paritus: ?/?
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Kenen: Hahmot ovat omiani, runo on omani, kaikki on omaani.
Lyhyesti: Jos hän kirjoittaisi kirjeen, hän saisi kaiken sanottua.
Kirjoittajalta: Vain tällainen lyhyt päähänpisto, hyvin runolliseen muotoon kääntynyt. Ja todella avoimeksi jää. Ja kommentit, niistä pitäisin...
Anteeksipyyntö
Katsoisin silmiin sinisiin
valuisin maisiin mietteisiin
lukisin anteeksiannosta uudelleen
pyytäisin anteeksi toistamiseen.
Hän tietää tehneensä väärin, tietää, että pitäisi pyytää anteeksi. Kyyneleet toisen poskilla osoittavat sen oikeaksi. Hän ei kuitenkaan voi, miettii kyllä, ajattelee keinoa sanoa pienen pieni sana.
Pöydältä hän ottaa käsiinsä kirjan, joka kertoo, kuinka vaikeaa on antaa anteeksi sen jälkeen, kun toinen saa pyydettyä anteeksi. 'Kukaan ei varmasti kuvittele, että jos sanoo pahasti, toisen täytyy vain hyväksyä se ja anteeksipyyntö on kuitannut sen.' Todeksi hän joka sanan lukee, käsittää, eikä voi laskea kirjaa käsistään, vaikka toinen nouseekin ylös ja jättää hänet yksin tutkimaan kirjaa. Turhankin todet sanat iskeytyvät syvälle sisimpään, saavat hänet katumaan.
Kohta, kohta menen hänen luokseen ja pyydän anteeksi, hän päättää tietäen, ettei hän noudata lupaustaan. Hän ei koskaan tee sitä, mitä pitäisi, kuuntele sydäntään ja järkeään. Hän jättää ne huomiotta tietäen siitä vielä koituvan harmia.
Joisin pikarista myrkynkin
henkeni puolestasi heittäisin
itkisin onnesta, surusta takiasi
olisin ainiaan sinun omasi.
Ja kun on viimeinen mahdollinen hetki sanoa 'Anteeksi, minä en tarkoittanut, minun ei pitänyt, minä rakastan sinua', hän ei enää osaa, hän ei enää muista, mitä piti sanoa. Tuo hetki lähestyy taas ja hän tietää, että jos hän ei nyt sano sitä, toinen jättää hänet, lopullisesti. Onhan toinen sillä aiemmin uhkaillut, mutta nyt se on selvää, tämä on aivan liian mones kerta, kenties jo useampi tuhat kertaa aiemmin hän on jättänyt sanomatta anteeksi.
Jos osaisin vain sanoa
mitä todeksi voin vannoa
kertoa rakkaudestani sinuun
vaikutuksistasi minuun.
Jos hän kirjoittaisi kirjeen, hän saisi kaiken sanottua. Se ei kenties riitä, mutta hän tietää sen olevan ainut keino, muutoin hän ei saa kerrottua kaikkea, ei saa tunteitaan julki. Voi kuinka helppoa se olisi, jos toinen suostuu tuon kirjeen lukemaan, kirjeen, jossa on kerrottu kaikki tunteet, kaikki rakkaudesta ja kaipuusta ja surusta ja anteeksipyyntökin on mukana.
Niin hän voisi tehdä, niin saisi kenties anteeksi. Siksi hän ottaa jo paperia ja kynän ja antaa kätensä liitää vapaasti paperin yllä kirjoittaen kaiken, paljastaen kaiken sydämestään, kertoen yksityiskohtaisesti rakkaudesta ja siitä, kuinka pahoillaan on. Ja runo on lopussa, se hänen on vain liitettävä kirjeeseen.
Antaisitko anteeksi
muuttuisiko suru iloksi
olisinko taas omasi kokonaan
palaisimmeko vanhaan?
Kirje on pian valmis, hän sinetöi sen ja kirjoittaa päälle toisen nimen. Hän laskee kirjeen kahvipöydälle aamua odottamaan, toisen tutkivaa katsetta. Enempää hän ei voi tehdä, ei osaa ei kykene. Kirjoittamalla hän on ainoastaan voinut kertoa kaiken, puhumalla hän olisi vain pilannut kaiken, hän kyllä tietää sen.
Jos, hän ajattelee, jos ei hän minua kuule näinkään, miten hän voisi?
Lentäisimmekö takaisin tähtiin
löytäisimmekö galakseihin toisiin
kietoutuisimmeko tiukasti yhteen kasaan
palaisimmeko todella takaisin vanhaan?
