Muumit: Kotona | S | tunnelmoiva kokoelma | 2/?

[Sokerisiipi]

Nimi: Kotona
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Fandom: Muumit
Ikäraja: S
Tyylilaji: tunnelmoivia arkihetkiä
Haasteet: Arkifest II ja Parituksettomuushaaste 4

A/N: Teinpäs tällaisen muumikokoelman! Nimeksi mietin kaiken maailman taiteiluita, mutta sitten päädyin ytimekkäimpään vaihtoehtoon. Eli kokoelma Muumeista teemoina koti ja arki


Sisällysluettelo:

Tuutikki
Muumimamma

Kotona


Tuutikki
100 sanaa

Tuutikki istahtaa uimahuoneen portaille. On varhainen aamu. Kuultavissa on vain lokkien vaimea kalkatus ja aaltojen kohina.

Vieressä höyryää vastakeitetty kahvi. Tuutikki tuijottaa marraskuiselle ulapalle. Auringonvalo tuikehtii veikeästi aallokossa kuin vilkuttaen hänelle.

Hän nostaa mukin. Lämpö väreilee suloisesti sormenpäissä.

Uimahuoneen ovi narahtaa. Tuutikki kuulee päästäisen arat, epäröivät askeleet. Hän ei sano mitään, ja päästäinen uskaltautuu hänen viereensä. Kuuluu tuhinaa ja niiskutusta. Päästäisellä on sitkeä nuha, joka ei ota talttuakseen. Silti se joka aamu tassuttaa hänen viereensä, ja he istuvat portailla aivan hiljaa mieli leväten tulevaa päivää varten.

Päästäinen hengittää syvään kuin rohkeutta keräten ja painautuu kylkeen kiinni.

Tuutikin silmät siristyvät hymyyn.

[Crys]

Uu jee muumeja <3 Ja tunnelmoilua <3 ja jopa ekassa rapsussa Tuutikki <3 Tuutikki on kyllä varmasti sellainen harvinaisuus kuin aamuihminen, joka tykkää katsella auringonnousua. Ja saipa vielä yhtälailla aamuvirkun päästäisen seurakseen ää söpöä, kuolen!

Jään seurailemaan
-Crys

[Grazioso]

Hei apua, muumeista ficciä <3. Ihanaa, juuri eilen nostalgisoin muumeja kun katsoin kaiken maailman klippejä Youtubesta :'D.

Raapaleista on hirveän vaikea keksiä sanottavaa, mutta pidin tämän ensimmäisen rapsun tunnelmasta. Hiljaiset aamut ovat parhaita, rakastan sitä tunnelmaa kun kaikki on ikään kuin pysähtynyt eikä kukaan muu ole vielä hereillä. Ja siihen vielä söpöt päästäiset niin ai että.

Jään odottelemaan jatkoa ~

[Lunalotta]

Oi minkä aarteen löysinkään. Muumeja ja Tuutikki <3 Eka rapsu oli mukavan rauhallinen ja todellakin tunnelmallinen. Raapaleen loppu sulatti sydämeni, kiitoss <3

[Sokerisiipi]

Crysted: Hii, kiva, että Muumeilu kelpaa <3 Tuutikki on kyllä aivan omanlaisensa ihminen. Kiitos kommentista!

Grazioso: No sittenhän tämä kokoelma tuli kuin tilauksesta! Juuri tuota pysähtyneisyyden fiilistä hainkin. Ihanaa, että se välittyi! Kiitos kommentista!

Lunalotta: Ihanaa, että tykkäät! Kiitos kommentista!

Muumimamma
250 sanaa

Muumilaakson ylle on levittäytynyt niin sankka sumu, ettei ulkona näe kuonoaan pidemmälle. Se tuntuu melkein yliluonnolliselta. Muumimamma ei muista, onko hän elinaikanaan koskaan nähnyt vastaavaa. Hän tuijottaa ulos yrittäen nähdä edes kukkapenkkinsä, mutta harmaa massa on ahmaissut sisälleen aivan kaiken.

Muumimamman sydäntä vihloo ajatellakin sumussa harhailevia pikku mönkiäisiä. Siksi hän on pyytänyt Muumipeikkoa menemään kymmenen minuutin välein terassille lehmänkellon kanssa. Sen äänekäs kalke on jo opastanut muutamia matkalaisia heidän talonsa suojaan. Muumimamma keittää teetä ja tuo pikkuleipiä järkyttyneille vierailleen. Hän ottaa vastaan heidän ahdinkonsa ja antaa tilalle lohtua ja turvaa. Pian salongissa kuuluu taas kiihkeä puheensorina, kun vieraat jakavat vastoinkäymisiään. Erään homssun tarina on joka kuulemalla entistä hurjempi.

Muumimamma vie teekupillisen miehensä työhuoneeseen. Muumipappa katselee ikkunasta ulos ja keinuu työtuolissaan täysin ajatuksiinsa vaipuneena.

”Rakas, toin sinulle teetä”, Muumimamma sanoo. Muumipappa myhähtää vastaukseksi, mutta pysyy etäisenä. Papan silmissä on kirkas loiste, ja Mamma tietää, että se on inspiroitumisen merkki. Sumun epätavallisuus on päästänyt Muumipapan mielikuvituksen valloilleen. Kuin yhteisestä sopimuksesta Muumimamma pysyy vaiti ja poistuu varovasti työhuoneesta, ettei häiritse miehensä suurenmoisia ajatuksia. Ennen oven sulkemista Muumimamma kuulee mustekynän kiihkeän rapinan, ja hän hymyilee itsekseen.

Alakerrassa hän istuu alas ja ottaa syliinsä keskeneräisen villamyssyn. Muumipeikko, Niiskuneiti ja Pikku Myy pelaavat korttia. Homssun ympärille on kerääntynyt valtava joukko pelokkaita ihailijoita kuulemaan, kuinka homssu taisteli villiintynyttä villisikaa vastaan aseenaan pelkkä haarukka. Ulkona sumu pysyy sakeana ja pahaenteisenä, mutta Muumimamma ei ole huolissaan. He ovat yhdessä ja turvassa. Huoneessa on yhä kiihtynyt tunnelma, mutta ei huonolla tavalla. Se tuntuu melkein siltä kuin he eläisivät jännitysromaanin sisällä.

[Crys]

asdfghjk kuolen niin söpöääää!! Muumimamma on oma ihana itsensä <3 Niin huolehtivainen, kun pelkää että metsän asukit eksyvät ja muumipeikko tietty avuliaana ritarina se kello kourassa kilistelee Ja ai että naurahdin tuolle lopetukselle, että eletään jännitysromaanin sisällä kun sumu on kuitenkin niin tavanomainen asia, vaikkei sitä ihan joka päivä näkiskään Mutta siis se oli just hyvä kohta, koska just sillä tavalla kuvittelisin Muumimamman ajattelevan <3

Ihana rapsu, jatkoa ootellen
-Crys

[Larjus]

Oot kyllä tosi hyvin tavoittanut näihin Muumien ja heidän maailmansa tunnelman. Samaan aikaan lämpöinen ja kotoisa mutta myös salaperäinen ja paikoitellen hitusen pelottavakin. Niin sankka sumu, ettei sen läpi näe edes kukkapenkkiä ikkunan läpi, kuulostaa aika hurjalta. Sellaiseen ei olisi mukava eksyä. Onneksi Muumimamma on omaan tuttuun tapaansa niin auttavainen, että parhaansa mukaan huolehtii sumuun eksyneistäkin. Sisällä onkin sitten varmaan loppujen lopuksi ihana tunnelma, kun teen ja pikkuleipien ääressä voi jutustella muiden kanssa, jakaa kokemuksia ja purkaa sydäntään. Kiva kyllä myös lopun toteamus, että on kuin he eläisivät jännitysromaanin sisältä. Siltä varmastikin tuollaisessa tilanteessa tuntuu.

Tuutikki-raapale oli sekin aivan ihana, niin mukavan tunnelmoiva ja kiireetön. Nuhainen päästäinen kuulosti niin mielettömän liikuttavalta, voi reppanaa. Sen ja Tuutikin välisestä vuorovaikutuksesta tulee ihan mieleen hetket aran lemmikin kanssa, joka tilaa saadessaan uskaltaa tulla lähemmäs ja vähän osoittaa hellyyttäkin :3 Todella somaa, alkoi ihan itseänikin hymyilyttää.