Otsikko: Haukot vielä henkeä (tuut tuut tuut)
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: K-11
Fandom: MCU, Falcon & Winter soldier (spoilaa sarjaa vitosjaksoon asti!)
Hahmot/paritukset: Walker/Zemo (Sam/Bucky)
Genre: Draama, huumori, "UST"
Summary: Walker näkee painajaista ja harjoittaa ylpeyden nielemistä. Bucky ja Sam ovat mahdollisesti naimisissa.
Osallistun tällä Kerää10 -haasteeseen ja kerään John Walkerin.
A/N: Idea putkahti töissä, kun pussitin leipää. Sitten tulin kotiin ja kirjoitin tämän. Annoin hautua yön yli, nyt tarjoilen.
Nää hahmot on parasta paskea <3 Otsikko oli hirmuisen vaikea, mutta mennään näillä. Walker ja Zemo on molemmat niin ylidramaattisia (Sam ja Bucky myös), että vähän överi sopii niille. Enjoy!
***
Haukot vielä henkeä (tuut tuut tuut)
John Walker iski Zemon vasemman käden käsirautoihin, ja rautojen toisen pään lämmityskattilan otolliseen tankoon.
“Aggressiivista… mutta pidän siitä”, Zemo hymyili Johnille vinosti olkansa yli, niin kuin oli tehnyt monta kertaa aiemminkin. Jokin ei kuitenkaan tällä kertaa täsmännyt.
Johnin oli otettava askel taaksepäin, pysähdyttävä hetkeksi miettimään, mikä oli toisin.
Tilanne oli tuttu, se oli vainonnut hänen uniaan Latviasta lähtien. Ainakin heti sen jälkeen, kun hän oli ensin lakannut näkemästä unia kilvestä ja omista käsistään veren peitossa.
Hänen epäonnistumisensa oli Zemon syytä, niin John oli onnistunut itselleen asiat järkeilemään.
Siksi hän näki toistuvasti unia tästä tilanteesta.
Jos Zemo olisi pysynyt raudoissa, John olisi saanut Karlin kiinni, voinut palata kotiin voittajana. Lemar olisi edelleen elossa, John olisi edelleen Captain America.
Dora Milaje ei olisi ennättänyt ilmaantua sotkemaan kaikkea, ja myös Sam ja Bucky olisivat vihdoin kunnioittaneet Johnia hänen ansaitsemallaan tavalla.
“Hei, hetkinen. Yleensä sinä sanot tässä kohtaa, että ymmärrät”, Johnilla leikkasi, ja hän käänsi huomionsa takaisin Zemoon, joka seisoi edelleen toisesta kädestä käsiraudoilla kiinni sokkeloisen rakennuksen vanhassa lämmityskattilassa.
“Enkö minä voi vaihtaa välillä vuorosanojani?” Zemo vastasi mukamas viattomasti.
“Käy ikävystyttäväksi sanoa aina samat asiat. Eikö sinua kyllästytä nähdä joka yö samaa unta?”
Mies alkoi hivuttaa karvakauluksista takkiaan pois hartioita peittämästä.
“Täällä alkaa tulla kuuma, suo anteeksi.”
“Ei tuon kattilan kuulu olla päällä”, John älähti ja vilkaisi ympärilleen. Buckya, Lemaria tai Samia ei näkynyt.
“Ei tämän kuulu näin mennä.”
“Ajattelin, että olisi mukavampaa, jos keskustelisimme kerrankin kaksin ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä”, Zemo oli jollain ilveellä saanut takkinsa riisuttua kokonaan, vaikka oli edelleen raudoissa.
Miehen purppuranpunainen poolo oli kohonnut niin, että paidanhelman ja housunkauluksen välistä näkyi kaistale kalpeaa ihoa.
John ravisti päätään - keskity olennaiseen - ja riensi painamaan Zemon lämmityskattilaa vasten.
“Pysy siinä, äläkä yritä mitään!”
“Oo”, Zemo äännähti selvästi mielissään.
“Älä liiku”, John ärisi.
“Kuinka minä voisin tehdä mitään, mitä sinä et halua? Mehän olemme sinun alitajunnassasi”, Zemon ääni oli mairea, silkkisen pehmeä.
John tunsi Zemon puskevan takapuolta etumustaan vasten. Sykähti.
Hän yritti perääntyä, päästää ehkä jonkun epätoivoisen, inhoavan äännähdyksen, mutta ainoa ääni, mikä hänestä lähti, oli epämääräinen korahdus.
John ei kyennyt myöskään liikkumaan, sillä äkkiä hänen ranteensa olikin se, joka oli lämmityskattilassa käsiraudoilla kiinni.
Zemo kuului nauravan hänen takanaan.
“Mitä sinä - miten…?” John tempoi rautoja, mutta ne olisivat yhtä hyvin voineet olla timanttia.
“Nyt sinä kuuntelet minua, John Walker”, Zemo painautui hänen selkäänsä vasten, ja tämän lämmin, kostea hengitys kutitti Johnin niskaa. Kylmät väristykset juoksivat hänen selkäänsä pitkin.
“Minä tiedän, että sinulla on seerumia. Haluatko tietää, mitä minä aion tehdä kaikille supersotilaille? Annan vihjeen: Sen jälkeen he eivät hengitä. Sen jälkeen he ovat pieninä palasina. Sinun siirtosi, tule luokseni, jos uskallat”, Zemo haastoi ja siveli hänen oikeaa pakaraansa, nuolaisi niskaa.
John heräsi henkeään haukkoen.
***
“Vastaa nyt, vastaa vastaa”, John mumisi kuumeisesti kännykkä korvalla.
Hän ei ollut saanut unta enää äskeisen jälkeen, vaan oli painunut suoraan kylmään suihkuun hankkiutuakseen erektiostaan eroon. Hän tiesi, ettei ehkä ollut ihan normaali, mutta joku raja sentään.
Oli vaatinut valtaisaa ylpeyden nielemistä valita numero, ja mitä kauemmin toisessa päässä tuuttasi, sitä enemmän John alkoi tulla katumapäälle. Aikoiko hän oikeasti pyytää apua mielenrauhansa säilyttämisessä toiselta niistä ihmisistä, jotka olivat pieksäneet hänet melkein henkihieveriin kilven takia?
“Mitä nyt, kuka soittaa?” Bucky Barnesin uninen, lievästi ärsyyntynyt ääni kantautui langan toisesta päästä, ja Johnilta pääsi helpottunut huokaus.
“Minä täällä”, hän vastasi vaivautumatta esittelemään itseään, hän tiesi, että Bucky kyllä tunnistaisi hänen äänensä.
“Mitä vittua - “ Bucky aloitti, ja sitten John kuuli toisenkin äänen, jonka tunnisti kuuluvan Sam Wilsonille:
“Mitä, kuka siellä soittaa tähän aikaan?”
“Hemmetin Walker”, Bucky vastasi, ja John kuuli, miten puhelin vaihtoi omistajaa. Sam kuulosti Buckya hiukan ystävällisemmältä, mutta yhtä kaikki epäluuloiselta.
“Miksi soitat tähän aikaan, Walker? Onko sinulla jotain Lipunmurskaajiin liittyviä johtolankoja, joita olet yhtäkkiä valmis jakamaan?”
“Minä halusin kysyä Buckylta, mitä Zemolle tapahtui. Saitteko hänet kiinni?” John joutui rykimään saadakseen äänensä kuulostamaan vähemmän käheältä. Hän saattoi yhä melkein tuntea Zemon hengityksen niskassaan.
“Bucky…”
John kuuli, miten Sam vaihtoi kaiuttimelle.
“Zemo mätänee vankilassa, minä ja Dora Milaje pidimme siitä huolen, oliko muuta?” Bucky kuulosti edelleen ihan yhtä pahantuuliselta. Tämän ääni oli sillä lailla tukahtunut, että John epäili Barnesin puhuvan naama tyynyä vasten.
John jatkoi siitä huolimatta:
“Tiedättekö, miksi Zemo hajotti seerumiruiskut? Ne putosivat Karlilta ja minä näin miten hän - “
“Mikset soita hänelle ja kysy, varmasti saat jostain ongittua lauttavankilan numeron. Vittu ennen viittä aamulla - “
“Bucky”, Sam nuhteli, mutta Johnista kuulosti siltä, että mies hymyili.
“Ensimmäiset hyvät yöunet viikkokausiin, ei kuukausiin, ja sitten yksi urpo soittaa ja herättää kyselläkseen turhuuksia - “
Buckyn ääni lakkasi kuulumasta, ja Sam alkoi taas puhua:
“Zemo haluaa, ettei maailmassa ole supersotilaita, siinä se. On ihan hyvä alku tuhota tiettävästi kaikki olemassaoleva seerumi, eikö?”
“Tarkoittaako tuo sitä, että hän haluaa kaikki supersotilaat hengiltä?” Johnia kylmäsi.
“En minä tiedä, mitä Zemon päässä liikkuu, mutta voi kai sen niinkin tulkita”, Sam vastasi kuulostaen mietteliäältä, “Sillä miehellä ei ole koskaan paljon tappaminen omatuntoa kolkuttanut, jos se edistää hänen agendaansa.”
“Tietääkö Zemo, että minulla on… että minäkin olen... niitä?” John sai kysyttyä hiukan nieleskeltyään. Hän puri hampaansa yhteen peläten vastausta. Kuulosti muminasta päätellen siltä, että Sam konsultoi taas Buckya.
“Minä näin unta, että - “ John jatkoi, mutta hänet keskeytettiin tylysti.
“Ja tämän takia sinä soitat minulle ennen viittä aamulla?” Bucky oli palannut linjoille kuulostaen vieläkin kärttyisemmältä jos mahdollista.
“Minä haluat minun sanovan? Painu piiloon John, vetäydy jonnekin Tiibetiin, äläkä näytä naamaasi julkisesti. Äläkä ainakaan soita tähän numeroon, tai minä hoidan itse henkilökohtaisesti Zemon tietoon, että sinä pistit sinistä suoraan suoneen. Minä menen sohvalle, hyvästi.”
John valmistautui jo puhelun päättymistä merkitsevään tuuttaukseen, mutta nähtävästi Sam oli napannut puhelimen itselleen ennen kuin Bucky ennätti lyödä luurin kiinni.
“Bucky tarkoitti, että Zemo ei hänen tietääkseen tiedä, mutta sinun kannattaa pitää matalaa profiilia, eikä ainakaan huudella kenellekään… kyvyistäsi”, Sam kuulosti vakavalta.
“Hyvä, kiitos. Nukutteko te Barnesin kanssa samassa huoneessa vai miten - “
“Hyvästi, John. Älä ihan oikeasti soittele enää.”
tuut tuut tuut
