Uusi lehti | K-11| Lily/Regulus, romance | 41/41 + epilogi | Valmis 12.6.22

[Pahatar]

Isot pahoittelut, kun olen taas näin myöhässä kommentoimisen suhteen! Mutta nyt pääsenkin sitten kommentoimaan kahta lukua kerralla.

Tässä tämä paikanvaihdos oli tosi hyvä käänne, ja täytyy sanoa, että olin jo vähän odottanutkin tätä lomaa, kun silloin Lily ja Regulus saisivat viettää paljon enemmän aikaa kahdestaan kuin mitä koulussa. Nuo väärennettyjen henkkarien nimet! Tavailin niitä aikani, ja sain niistä kyllä makeat naurut. Nämä kaikki olivat aivan loistavia, Miles Long ja muut, eikä haitannut tippaakaan, että et ollut itse keksinyt näitä, ne sopivat tähän joka tapauksessa ihan loistavan hyvin. Niin Siruksen ja Jamesin tapaista tuollainen! Kuka nyt käyttäisi väärissä papereissa tylsiä ja tavallisia nimiä, olkoonkin että tuollaisia henkkareita voisi terävä ovimies epäillä paljon helpommin tekaistuiksi.

Minua ei haitannut tippaakaan, että tässä oli nuorison pelleilyä, koska se sopii minusta niin hyvin tämän porukan ikään ja tähän ficin tunnelmaan muutenkin. Liian usein näistä hahmoista tulee kirjoitettua ikäistään vanhemman oloisia (itse ainakin tahdon sortua siihen), mutta tässä nämä olivat juuri niin teinejä kuin mitä pitikin.

Reguluksen ujous ja tuo, miten pihalla hän on kaikista jästijutuista, oli minusta hirveän söpöä. Ja mieltä lämmitti, miten hyvin Lilyn vanhemmat kohtelivat Regulusta, ja tämä heitä. Lisäksi tuli mieleeni tätä lukiessa, että tässä oli vähän niin kuin hauska viittaus tuohon Sirius ja Regulus kidficciisi:

Äidin mielestä oli aivan valloittavan herttaista, kun Regulus kertoi punastellen, että oli vain kerran elämässään ollut auton kyydissä tätä ennen, ja sekin oli ollut enon luona joskus niin kauan sitten, että hän sitä tuskin muisti.

Tämä ihanuus vain jatkui, kun Regulus itse otti perheensä puheeksi. Se tuntui hyvältä ehkä ennen kaikkea siksi, ettei mikään jäänyt kaihertamaan puolin ja toisin Reguluksen ja Lilyn vanhempien välille. Ja tuo, että kun Regulukselle tulee todennäköisesti vielä lähtö kotoaan, ihan niin kuin Siriuksellekin, niin hän ei jääkään tyhjän päälle. Tämä kohta oli kertakaikkisen suloinen:

Äiti pyyhki silmäkulmiaan Reguluksen puheenvuoron päätteeksi, ja isäkin hypisteli huomaamattaan viiksiään, mikä kertoi herkistymisestä. Äiti halasi Regulusta ja sanoi, että hän vaikutti oikein ihanalta pojalta kaikin tavoin, ja että he isän kanssa kyllä ymmärsivät, miksi minä olin niin kiintynyt Regulukseen. Isä totesi, että jos Regulukselle ikinä tulisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia kotona, hän olisi aina tervetullut tänne. Regulus näytti liikuttuvan vanhempieni sanoista kovasti, ja minun oli pakko mennä hänen viereensä ja halata häntä, koska kaikki oli melkein liian hyvin juuri nyt.

Illanvietto olikin sitten aivan mahtava. Tykkäsin todella paljon myös tuosta, mitä tässä kerrottiin tuohon iltaan valmistautumisesta, meikkaamisesta, ja vaatteista. Ihan loistavaa, että Sirius oli ajatellut Regulusta ja järjestänyt hänelle sopivat jästivaatteet, koska eihän Regulus nyt voinut missään velhokaavussa baariin lähteä. Baarissa oli ihana tunnelma, ja tykkäsin tuosta, että Sirius ja James uskalsivat myös näyttää vähän tunteitaan julkisestikin, ja hengailla yhdessä kaulakkain. Kappaleet oli tosi hyvin valittu tähän, ja lukiessa saattoi eläytyä tuohon karaoketunnelmaan. Olipa ihana ilta, ja ehkä ensimmäinen kerta, kun ainakaan Lily ja varsinkaan Regulus olivat baarissa, joten tuo mahtoi olla ihan mieletön kokemus molemmille.

Tämä jälkimmäinen osa alkoikin sitten aivan ihanasti. Jäin miettimään, mitenköhän tuo yö oli oikein mahtanut mennä, ja ihanko vain nukkuessa? Vaikka siitä ei tietysti tämän ikärajan puitteissa voinut kertoa enempää, itselleni nyt kuitenkin tuli tästä yhtä ja toista mieleen:

Aamulla nukuimme pitkään. Havahduin monta kertaa aamuyön ja varhaisen aamun tunteina, ja kun huomasin Reguluksen tuhisevan siinä vieressäni, käperryin tiukemmin kiinni hänen kylkeensä ja vajosin uuteen, tyytyväiseen uneen. Hän laittoi unissaan kätensä vyötäisilleni, sormet tunnustelivat ristiselkäni paljasta ihoa ja hetken mietin, kuinka täydessä unessa hän oikeasti mahtoi olla.

Tuo, mitä Regulus halusi sanoa Lilylle oli todella ihana ja koskettava kohta. Tätä lukiessani, ja aiemmin Satinen ficissä myös oivalsin ensimmäistä kertaa sen, mitä en ole aikaisemmin vain tullut ajatelleeksi. Eli tuon, että Regulus ei voinut noin vain lähteä kotoaan, koska ei ollut paikkaa, jonne mennä, kun taas Siriuksella oli. Tässä tuli myös mieleen se, että Regulus ajatteli itsestään vähän jotain samaa, mitä olen aina ajatellut lähinnä Severuksen ajattelevan. Että on paha olo itsensä kanssa, ja tuntee olevansa kelvoton, ja onhan se ihan kamalaa.   Mutta tuo, mitä Regulus sitten lopuksi sanoi, oli minusta kaikista ihaninta:

Ja nyt on minun vuoroni olla vahva sinun vuoksesi, Lily. Meidän vuoksemme, sillä minä ihan todella tarkoitin mitä sanoin. Sitä, että rakastan sinua ihan valtavasti, ja vaikka olen vasta tämän ikäinen, tiedän sinun olevan juuri se ihminen, jonka kanssa haluan olla nyt ja aina. Joten tapahtui mitä hyvänsä, en aio enää koskaan palata siihen elämään, jota elin ennen. Ei minun olisi mahdollista enää tyytyä siihen ja leikkiä, että voin elää niin. Sillä en minä voi. Jos vanhempasi tarkoittivat sitä ihan tosissaan, ja jos se myös sinulle käy, minä voisin hyvin kuvitella viettäväni kaikki loma-aikani täällä niin kauan, kunnes meillä jonain päivänä on se yhteinen koti, josta haaveilen.

Retkipäivä kahden kesken oli ihan loistava tähän kohtaan. Taas tuli mieleeni toinen ficcisi, tällä kertaa tuo Kaiken A ja O, jonka viimeisen osan perusteella Orion olisi hyvinkin voinut istua nuotiolla pienten poikien kanssa uudessa elämässään. Mutta Kalmanhanaukion elämään ja canoniin se ei olisi kyllä tosiaankaan sopinut:

Regulus oli haltioissaan ja kertoi, että oli ennen tätä käynyt metsässä ainoastaan Tylypahkassa, ja sielläkin vain hyvin rajallisesti, vaikka oikeasti hän piti luonnon rauhasta. Kotona ei tietenkään sellaista arvostettu, enkä minäkään kieltämättä osaa kuvitella Walburga ja Orion Mustaa retkeilemään tai istumaan nuotiolla nokipannukahvin ja tikun nokassa paistettavien makkaroiden kera.

Loistava juttu, että Reguluksellakin oli pari sellaista sukulaista, joita saattoi ajatella lämmöllä ja tavata myös. Olisipa ollut hienoa, jos Mustan sukuun olisi muodostunut tällainen ikään kuin kilpaileva klaani! Ilta telkan ääressä ja Ritari Ässä sai nostalgisia ajatuksia mieleen.

Kiitos paljon tästä syysloma-jatkosta, tätä todella luki ilokseen. Jatkoa odotellessa!

[Altais]

A/N: Lilyn ja Reguluksen lomaviikossa seuraa uudenlainen käänne, kun nuoripari menee käymään Reguluksen enon Alphardin luona. Tässä luvussa pengotaan hiukan Reguluksen sukutaustaa, joka kiinnostaa minua aina.  Selvitin itselleni muistin virkistykseksi Mustan aikuisten ikiä ja sukulaisuussuhteita, ja laitan tähänkin muutaman jutun tiedoksi kiinnostuneille:

- Walburga Musta on syntynyt v. 1925,
- hänen veljensä Alphard v. 1927, ja
- nuorin veli Cygnus sukupuun mukaan 1938, mutta itse tulkitsen hänen syntyneen 1928 (koska tyttärensä Bellatrix syntyi 1951).
- Walburgan puoliso Orion Musta on syntynyt 1929, ja hän oli näiden kolmen serkkupoika. Tarina ei kerro, milloin hän meni naimisiin Walburgan kanssa, mutta ajattelen aina, että hän on ollut tosi nuori.

Pahatar: Olipa ihana kommentti, ja ei ollenkaan tarvitse pahoitella, jos aina ei ehdi kommentoida jokaista lukua, koska välillä innostun päivittämään niin usein.  Varsinkin, kun tätä lomaviikkoa on niin hauska kirjoitella. Olen samaa mieltä siitä, että ympäristönvaihdos tekee hyvää sekä näille nuorille että kirjoittajalle, sillä joskus Tylypahkassa alkaa tosiaan mielikuvitus joutua koetukselle sen suhteen, missä nuoret rakastavaiset oikein aikaansa viettäisivät. 

Kyllä vaan, olen ihan samaa mieltä, ettei Sirius ja James nyt mitään tylsiä omia nimiä laittaisi vääriin henkkareihin. Muistan muuten vielä nuo pahviset ajokortit, joita oli varmaan vielä ainakin 80-luvulla, ellei sitten vielä myöhemminkin.  Ehkä sellaisia oli helpompi väärentää taikakeinoin (ja ehkä ihan jästien keinoinkin). Voi olla tosiaan, että portsari olisi ihmetellyt, kun tuollainen porukka menee sisään, joiden nimet on tuota luokkaa. Mutta ajattelin, että Sirius ja James alkaisivat varmaan vaan inttää, että miten kehtaat arvostella nimeäni, miten loukkaavaa. Ehkei siksi tuokaan portsari viitsinyt näiltä enää mitään kysellä. 

Olen ajatellut useasti sitä, ettei Reguluksella tosiaan varmaan olisi ollut mitään kovin hyviä mahiksia lähteä kotoaan, koska ei hän varmaan olisi voinut majailla Pottereilla luontevasti, ei etenkään sitten, kun S ja J olisivat jo lähteneet omilleen, olisiko hän sitten asunut siellä Jamesin vanhempien kanssa, tuskin. Eikä kotiväki ainakaan olisi antanut hänelle mukaan omaa rahaa eikä muutakaan, joten...

Niin, ja kyllä minäkin tässä muutaman kerran kirjoittaessani olen ajatellut, että rivien väliin jää ehkä jotain sellaista, mitä Regulus ja Lily ovat voineet tehdä, mutta mitä ei voi ikärajan puitteissa sanoa. Mutta sitä korkeamman ikärajan jatko-osaa odotellessa siis... Voin sitten purkaa kaikki turhaumani siihen, ehkä. 

Ai niin, tosi hauskaa kun mainitsit tuon toisen ficcini Mustan kesän värit (S), joka kertoo Mustan veljesten lapsuudesta. Tämä tarina ei ole suoraan yksi yhteen sen kanssa, mutta ajattelin minä kieltämättä tiettyjä siinä mainittuja juttuja tätä kirjoittaessani. Alphardin Mini pääsee vielä esiin seuraavassakin luvussa.



Maanantai 23. lokakuuta 1976


Aamulla heräsin aikaisin, mutta silti Regulus oli jo hereillä ja katseli minua. Kysyin, oliko hän tehnyt niin jo kauankin, ja hän vastasi hiukan kautta rantain, että jonkin aikaa. Hän näytti aika mietteliäältä ja arvasin, että häntä askarrutti tämä päivä ja enonsa Alphardin kohtaaminen.

Regulus kertoi, että oli nähnyt Alphardin viimeksi silloin, kun ei ollut vielä edes Tylypahkassa. Viimeiset vierailut enon luona olivat olleet aika kiusallisia, sillä Walburga Musta oli lähinnä sättinyt veljeään, ja Alphard oli antanut takaisin samalla mitalla saaden sisarensa lopulta menettämään malttinsa täysin. Orion Musta oli joutunut kantamaan riehuvan vaimonsa ulos Alphardin talosta, ettei tämä olisi käynyt pikkuveljensä päälle. Regulus kertoi, että häntä oli hävettänyt valtavasti äitinsä puolesta, kun taas Sirius oli kotiin päästyään jaksanut heittää äidin käytöksestä herjaa niin kauan, että Walburga oli saanut samanlaisen kohtauksen hänenkin takiaan.

Minusta kuulosti siltä, että Alphardilla taisi siis olla jotain yhteistä Siriuksen kanssa, ja Regulus oli asiasta varovaisen samaa mieltä. Hän kertoi kuulleensa isältään Orionilta, että joskus hyvin kauan sitten Walburga ja Alphard olivat olleet hyvinkin läheisiä. Heillä oli vajaan kahden vuoden ikäero, ja Orionin kertoman mukaan he olivat kulkeneen aina lapsuuden kesinä yhdessä joka paikkaan, kunnes oli tapahtunut jotain, joka oli viilentänyt sisarusten välit. Regulus ei osannut sanoa, mitä se tarkalleen ottaen olisi voinut olla, sillä Alphardista ei sittemmin puhuttu kotona, ja hän oli Reguluksen käsityksen mukaan ikään kuin kielletty puheenaine, vaikkei asiaa suoraan sanottu.

Vasta nyt minä ihan kunnolla tajusin, että Orion ja Walburga olivat siis tunteneet toisensa jo lapsina, vaikka olinhan tietysti ennenkin kuullut Siriuksen ja Reguluksen vanhempien olevan keskenään serkuksia.  Serkun kanssa naimisiin meneminen oli Reguluksen mielestä aika inhaa, mutta heidän sukunsa piireissä ihan normaalia. Minusta oli mukava kuunnella, kun Regulus kerrankin vapaaehtoisesti kertoi minulle perheestään. Otin mukavan asennon vuoteella ja katselin häntä, kun hän puhui.

Orion itse oli viettänyt lapsuudessaan eniten aikaa nuorimman serkkunsa Cygnuksen kanssa, joka oli serkuista lähimpänä Orionin ikää. Regulus kertoi, että joskus Orion saattoi muistella lapsuuden kesiä Cygnuksen kanssa melkoisella lämmöllä.

Aikuisena Cygnuksesta oli tullut niin kovan linjan puhdasverisyysaatteen kannattaja, että jopa Orion vaikutti aika leppoisalta kaverilta hänen rinnallaan. Cygnuksen esikoistytär Bellatrix oli sisäistänyt isänsä kovan arvomaailman jo nuorella iällä. Kun Regulus mainitsi Bellatrixin, näin hänen silmissään jonkinlaisen sekoituksen inhoa ja pelkoa. Muistin, etteivät hänen lapsuusmuistonsa serkkutytöstä olleet mukavia.

Silloin Regulus sanoi, että oli puhunut sukulaisistaan tarpeeksi yhdelle aamupäivälle. Hän painoi kasvonsa paljaalle vatsalleni ja alkoi näykkiä ihoani hellästi. Hampaidensa välistä hän sanoi naurunsekaisella äänellä, että viimeiset tunnit ennen tulevaa vierailua hän halusi käyttää johonkin aivan muuhun kuin ankeiden tyyppien miettimiseen.

Hänen näykkimisensä sekä eläväiset sormensa saivat minut kutiamaan niin, että kiemurtelin hänen otteessaan ja kikatin hervottomasti, mutta lopulta Regulus antoi minulle hiukan armoa, asettui päälleni makaamaan ja suuteli minua hellästi, silittäen samalla molemmin käsin hiuksiani. Hän katsoi minua ja kuiskasi, että jos hän ikinä elämässään aikoi mennä naimisiin, sen pitäisi tapahtua minun kanssani, tai muuten hän ei aikoisi huolia ketään. Muilta hänen ikäisiltään sellaiset puheet voisi ottaa vitsillä, mutta Reguluksen tuntien hän saattoi tarkoittaa sitä tosissaankin. Nauroin silti ja vastasin, että ehkäpä sekin päivä vielä tulisi.


*

Iltapäivällä kahden aikaan seisoimme Alphard Mustan talon portailla. Regulus vilkaisi minua vielä kerran.  Hänen sormensa oli jo ovikellolla, mutta hän ei sitten uskaltanutkaan painaa sitä. Hän oli ollut niin jännittynyt koko bussimatkan, ettei ollut jaksanut juurikaan edes intoilla niin kuin viime kerralla bussissa. Ei hän ollut edes puhunut paljon mitään, vaan sen sijaan oli vain nojaillut päätään olkapäähäni ja huokaillut aina välillä. Nyt hän näytti ihan siltä, kuin olisikin viime hetkellä muuttanut mielensä ja halunnut sännätä karkuun. Mutta ennen kuin hän ehti ehdottaa sellaista, painoin ovikelloa. Regulus katsoi minua ja näytti samaan aikaan kiitolliselta ja järkyttyneeltä.

Sisältä alkoi kuulua koiran räksytystä, ja hetken päästä äreä miehen ääni komensi eläintä olemaan hiljaa ja istumaan. Sitten ovi avattiin, ja huomasin katsovani suoraan silmiin miestä, jolla oli samanväriset harmaat silmät kuin Reguluksella ja Siriuksella, ja niskaan kiinni sidotut pitkät hiukset, joiden syvänmustan värin joukosta erottui satunnaisia hopeanharmaita raitoja. Miehellä oli yllään kulahtanut AC/DC-paita, ja vasemmassa korvassaan rengas. Hän näytti eläkepäiviään odottavalta rockstaralta enemmän kuin miltään muulta. Hetken aikaa hän vain seisoi siinä ja tuijotti rävähtämättä sisarenpoikaansa, kuin ei olisi nähnyt minua ollenkaan. Regulus katsoi takaisin, ja sai vain juuri ja juuri mutistua vaisun mutta kohteliaan tervehdyksen.

Muutaman jähmeän sekunnin jälkeen Alphard-eno yllättäen kaappasi Reguluksen karhunhalaukseensa ja nosti tämän hetkeksi ilmaankin, niin kuin tämä olisi vielä ollut pieni poika. Ja olihan totta, että Alphard oli hyvin pitkä mies, ja Regulus oli häntä aika lailla lyhyempi, vaikka minua hän olikin kymmenisen senttiä pidempi. Mies rutisti Regulusta tiukasti ainakin kymmenen sekuntia ja minä aloin jo huolestua, että kai poikaystäväni sentään sai vielä henkeä. Mutta lopulta Alphard irrotti otteensa, tarttui sen sijaan Regulusta molemmista olkapäistä ja taputti voimallisesti niin, että Reguluksen tasapaino hieman horjui. Alphard hymyili leveästi ja totesi, että kylläpä siitä oli aikaa. Hän mittaili Regulusta päästä varpaisiin ja sanoi, että Regulus muistutti aivan valtavasti isäänsä Orionia nuorena miehenä.

Regulus näytti minusta hiukan tyytymättömältä ja mutisi, että vai niin. Alphard-enokin huomasi sen, sillä hän kiirehti selittämään, ettei hän millään pahalla. Sillä kuulemma Orion oli aina todella komea poika, hauskimman näköinen heistä oman sukupolvensa Mustan pojista, Alphard sanoi ja nauroi niin että eteinen raikui. Mutta nyt täytyy sanoa, että te nuoremman polven pojat olette laittaneet vieläkin paremmaksi, hän jatkoi, ja silloin Regulus punastui suloisesti. Alphardin iso, musta koira tuli nuuhkimaan minun sormiani varovasti, ja kun annoin sen hetken aikaa tehdä niin, pian se jo alkoi haluta rapsutuksia.

Vasta siinä vaiheessa Alphard havahtui huomaamaan minut. Tähän asti hän oli selvästi ollut täysin Reguluksen ja jälleennäkemisen riemun lumoissa. Oli aika hassua, kun aikuinen ja sellainen aika karskin näköinen mies meni ihan ujoksi, katsoi minua varovaisesti ja mutisi, että olipa hän epäkohtelias. Sitten hän ojensi minulle kätensä ja esittäytyi.

Minä sen sijaan hyppäsin hetken mielijohteesta Reguluksen enon kaulaan ja rutistin melkein yhtä lämpimästi kuin hän oli äsken rutistanut Regulusta. Ihan vain siitä ilosta, että Reguluksella oli kuin olikin tällainen aikuinen sukulainen, joka halusi olla hänelle mukava. Jostain syystä tuon miehen seurassa tuntui heti siltä, ettei mitään tarvinnut jännittää. Minulla oli hiukan sellainen olo, että Sirius olisi saattanut olla tuollainen sitten joskus viisissäkymmenissä, niin vaikeaa kuin häntä olikin sen ikäiseksi kuvitella. Samalla kun rutistin Alphard-enoa kaulasta, kerroin hänelle itsestäni hyvin nopeassa tahdissa kaiken, mitä arvelin hänen haluavan tietää.

No mutta, Alphard sanoi, onpas tämä nyt kerrassaan upeaa. Hän katsoi minua hyvin pitkään, sitten Regulusta, ja totesi, että kylläpä Regulus oli onnekas. Silloin Regulus purskahti nauruun, antaen varmaan koko päivän kerääntyneen jännityksensä vihdoin purkautua, ja totesi, että enkö vaan olekin. Silloin viimein Alphard tajusi, että voisihan meidät kutsua sisällekin.

Asetuimme istumaan hänen tummansävyiseen olohuoneeseensa, josta huomasi, että hänellä ei ollut puutetta pikkurahasta, mutta sen sijaan sisustusintoa oli ehkä viime vuosikymmeninä ollut vähemmän. Huone oli villi yhdistelmä puhdasverisen suvun vanhaa rahaa ja jästinä elelevää poikamiestä. Tumma sohvakalusto ja seiniltä meitä tarkkaavaisesti katselevat muotokuvat olivat juuri sellaisia, jotka saatoin kuvitella Siriuksen ja Reguluksen lapsuudenkotiinkin (joskaan nämä muotokuvat eivät huudelleet meille hävyttömyyksiä, vaan näyttivät aika sävyisiltä).

Mutta Alphardilla oli myös isokokoinen televisio, josta hän parhaillaan katsoi jalkapalloa. Ja sukupotrettien rinnalla seinällä komeili valtava AC/DC-juliste sekä pari pienempää posteria vähäpukeisista tytöistä auton konepellillä. Hymyilytti, koska ne toivat mieleeni jotain, mitä olin aiemmin kuullut Siriuksen huoneen sisustuksesta.

Tuliviskiä? Alphard kysyi hiukan kömpelösti, kuin ei olisi yhtäkkiä hänkään oikein tiennyt, miten päin piti olla. Regulus avasi jo suunsa ja näin, että hän oli aikeissa kieltäytyä. Ajatteli varmaan, että tuliviski olisi minusta moukkamaisinta, mitä tässä tilanteessa saattoi kuvitella. Mutta minä laitoin käteni Reguluksen reidelle ja taputin sitä kevyesti sen merkiksi, että hän olisi hiljaa. Alphardille sanoin kiireesti, että kyllä kiitos. Hän nousi niin vikkelästi, että löi päänsä kattokruunuun, kirosi ja totesi sitten, että vanhaa äijää taitaa hiukan hermostuttaa tässä, kun on yhtäkkiä talo täynnä kauniita nuoria ihmisiä.

Silloin Regulus sanoi ystävällisesti, että se oli ihan lohdullista, koska hänkin oli ollut ihan hermona koko aamun ja päivän, eikä ollut nukkunut viime yönäkään kuin pari hassua tuntia. Siihen hän lisäsi vielä, että olisi halunnut tulla käymään jo monet kerrat aiemminkin, muttei ollut ollut varma, vieläkö olisi tervetullut. Ja että vasta tämä syksy, minun tapaamiseni ja välien sopiminen Siriuksen kanssa olivat saaneet hänet ensi kertaa moniin vuosiin ajattelemaan tällaista vaihtoehtoa.

Alphard oli juuri kulkemassa Reguluksen ohi, mutta pysähtyikin ja laittoi taas ison kouransa hellästi tämän olkapäälle. Hän näytti aika liikuttuneelta sanoessaan, että oli ollut valtavan onnellinen saadessaan Regulukselta kauan odottamansa viestin. Ja että oli ollut haltioissaan jo kuullessaan Siriukselta tämän viimeaikaisista kuulumisista. Siitä lähtien hän kuulemma oli elätellyt pientä toivoa siitä, että saisi vielä tavata nuoremman sisarenpoikansa, joka joskus vuosia sitten oli ollut niin kovin suloinen pieni poika, ja enolle hirmuisen rakas. Sitten Alphard totesi kuin itsestään selvänä asiana, että Walburga ei varmaankaan ollut tietoinen tästä visiitistä. Regulus pudisti vaisusti päätään, mutta kyllä Alphard sen varmaan muutenkin olisi tajunnut.

Se Walburga, se Walburga, Alphard mutisi itsekseen samalla, kun kaatoi kolmeen lasiin tuliviskiä aavistuksen epävakaalla kädellään. Kun hän ojensi ensimmäisen lasin kohteliaasti minulle, maistoin siitä ja pyrin parhaani mukaan peittämään pienen puistatuksen, sillä en halunnut tunnustaa, ettei tuliviski todellakaan ollut lempijuomaani maailmassa.

Voisin kertoa teille monia tarinoita Walburgasta, Alphard jatkoi maistettuaan hänkin omasta lasistaan. Hän on varmaan laittanut teidät pojat erittäin lujille viime aikoina, ja niin se oli jo silloin teidän ollessanne pieniä. Olisin niin toivonut, että hänestä olisi tullut parempi äiti – tai että minä olisin pystynyt olemaan hiukan enemmän teidän tukenanne – ja että Orionissa olisi ollut hiukan enemmän miestä elämään omien arvojensa mukaan.

Mutta ei edes sisareni ole ihan aina ollut tuollainen, Alphard kertoi. En tiedä, uskotko sitä, Regulus? Mutta kerran, todella kauan sitten oli tyttö, joka halusi matkustaa koko maailman kaikkiin maihin, tutkia muinaisia taikakulttuureja, joista ei enää tiedetä paljon mitään - ja joka oli hymyillessään melkein yhtä kaunis ja säihkyväsilmäinen kuin sinä Lily – no hyvä on, ei nyt ehkä sentään aivan. Mutta sinne päin kuitenkin. Ja olipa Walburga myös ihastunut meidän naapurin tyttöön, joka oli sentään aivan puhdasoppinen jästi… mutta nätti tyttö, kukallinen leninki ja pitkät, vaaleat letit. Olin siihen minäkin lääpälläni, ja pikku Cygnus vasta olikin, mutta ei se tyttö nähnyt muita kuin Walburgan.

Mitä helvettiä, Reguluksen suusta pääsi niin syvällä vilpittömyydellä, että minä ja Alphard vilkaisimme toisiamme ja purskahdimme sitten yhtä aikaa nauruun. Regulus vilkuili meitä ja virnisti hämmentyneenä, mutta selvästi hän ei oikein osannut nauraakaan äitinsä nuorelle rakkaudelle.

Lopulta juttelimme hyvin pitkään Walburga Mustasta, ja minun mieleeni piirtyi hyvin erilainen kuva nuoresta Walburgasta, kuin mitä olin koskaan ennen osannut ajatella. Luulen, että Regulus tunsi täsmälleen samoin. Hän tyhjensi lasinsa aika nopeasti ja puristi minua kädestä, ja eno kaatoi lisää juomaa hänen lasiinsa kuin aikuiselle miehelle. Regulus halusi tietää, mitä hänen äidilleen sitten oikein oli tapahtunut, ja mikä oli saanut seikkailuja ja rakkautta janoavasta nuoresta naisesta kasvamaan tuollaisen koko maailmaa synkästi vihaavan ihmisraunion, jollaisena Regulus äitinsä näki. Alphard kertoi, että Walburga raukkaa ei olisi ikinä pitänyt pakottaa naimisiin ja kotirouvaksi, sillä se luultavasti hitaasti katkeroitti hänet sisältä niin, että lopulta Alphard ei enää tunnistanut naisessa sisartaan, jota oli aikanaan syvästi rakastanut. Hän totesi, ettei Walburga lopulta pohjimmiltaan ollut alun perin ollut luonteeltaan ollenkaan niin erilainen kuin Sirius. Ja että jos Sirius olisi alistettu siihen elämään, jota häneltä odotettiin, hän olisi ehkä kokenut aikanaan samanlaisen surullisen kohtalon kuin äitinsä.

Minulle tuli paha mieli Reguluksen äidin puolesta ja sen enempiä ajattelematta kysyin, eikö enää ollut mitään keinoa saada tämän elämässä aikaan muutosta parempaan, sillä ei kai periaatteessa ollut koskaan liian myöhäistä aloittaa uudelleen. Regulus jäi katsomaan minua silmissään ilme, jota en osannut lukea, mutta se saattoi olla yhdistelmä epäuskoa ja liikutusta, ja ehkä myös jonkinlaista ajatusta siitä, että olin liian naiivi ja hyväuskoinen. Mutta Alphard hymyili ja sanoi, että minä olin todella aito Rohkelikko ja hyvä ihminenkin vielä, kun jaksoin ajatella lämmöllä jopa Reguluksen poloista äitiä, joka oli saanut elämässään aikaan aika paljon pahaa.

Mutta myös jotain hyvää, sanoin ja vilkaisin Regulusta lämpimästi. Ja silloin hän painoi päänsä nopeasti puseroni olkapäähän ja jäi siihen. Alphard huokaisi ja sanoi, että älähän nyt vallan itketä poikaa, mutta ei hän varmaan oikeasti ollut pahoillaan.

Palasimme kotiin vasta iltamyöhällä, väsyneinä mutta onnellisina ja huojentunein mielin. Regulus oli jälleen puhelias, vaikkakin mietteliäs. Hän halusi tietää, olinko ihan tosissani sitä mieltä, että hänen äitinsä kaltaisella ihmisellä voisi vielä olla toivoa. Sitten hän kertoi, että se oli hänenkin suurin mutta kai myös lapsellisin toiveensa koko maailmassa – että kaikki ihmiset, joita hän rakasti tai oli edes joskus ajatellut rakastavansa, voisivat tulla juttuun keskenään ja käyttäytyä ihmisiksi. Hän sanoi myös olevansa vakuuttunut siitä, ettei äidin päätä käännettäisi hetkessä, ja sitä odotellessaan hänelle oli äärimmäisen tärkeää, että hänellä oli minut, Sirius ja James, minun vanhempani ja nyt myös enonsa Alphard tukenaan myös siinä tapauksessa, että kaikki menisi äidin ja isän suhteen päin helvettiä.

Alphardin näkeminen oli saanut Reguluksen tunteet pintaan. He olivat vielä ennen kotiinlähtöämme muistelleet Reguluksen ja Siriuksen lapsuutta ja Alphardin punaista Miniä, jota pienet pojat olivat rakastaneet. Alphard oli nauraen kertonut sen olevan hänellä edelleen autotallin perukoilla, ja hän oli myös luvannut laittaa sen ajokuntoon lauantaiksi, jolloin olisimme menossa käymään Reguluksen serkun Andromedan luona. Alphard lupasi tarjota meille kyydin ja mahdollisesti poiketa itsekin kahville, sillä ei ollut nähnyt Andromedan pikkuista tyttöä sitten nimijuhlien, joissa oli ollut vain hän, Sirius ja muutamia Anrdomedan miehen sukulaisia. Tämän päivän kohtaamisen jälkeen minusta tuntui, etten enää jännittänyt serkun perheen kohtaamista kovin paljon, ja Reguluskin vaikutti rauhallisemmalta kuin pitkään aikaan maatessaan siinä vierelläni vuoteella ja lepuuttaessaan päätään rinnallani.

[Pahatar]

Olipa ihanaa, että Regulus ja Lily menivät käymään Alphardin luona, vaikka tapaaminen jännitti molempia, ja etenkin Regulusta. Ja taisi se jännittää vähän Alphardiakin, mutta kyllä ilahdutti tuo, miten lämpimästi nuoret otettiin vastaan! Tuntuu hyvältä ajatella tätä lukiessa, että Reguluksella on sentään sukulaisia, jotka pitävät hänestä, vaikka välit vanhempiin katkeaisivatkin.

Tässä oli hyvin hauskasti kuvattu Alphardia, ja tykkäsin kovasti tuosta sinun versiostasi hänestä. On aina mielenkiintoista lukea sellaisista hahmoista, jotka eivät esiintyneet kirjoissa muuten kuin mainintoina, ja jotenkin minuun vetosi tuo hänen hahmonsa ja kotinsa vapaamielinen yhdistelmä taikuutta ja jästielämää. Mielenkiintoisia juttuja myös Alphardilla oli kerrottavanaan. Kuten tuo, että Regulus muistutti isäänsä, mutta oli vielä hauskemman näköinen, ja Sirius oli ehkä vieläkin komeampi. Ja ennen kaikkea jäi mietityttämään, että Walburga olisi ehkä ollutkin tyttöihin päin kallellaan, ja ihan toisenlainen nuorena. Vaikka kyseinen hahmo on aina ollut jo ajatuksena luotaantyöntävä, on kiehtovaa ajatella, että hänkin on joskus ollut nuori ja ihan toisenlainen, ja joutunut sitten uhraamaan kaiken suvun takia. Tekisihän se kenestä tahansa katkeran ja ilkeän.

Tässä pari kohtaa, joista tykkäsin tosi paljon:

Alphard oli juuri kulkemassa Reguluksen ohi, mutta pysähtyikin ja laittoi taas ison kouransa hellästi tämän olkapäälle. Hän näytti aika liikuttuneelta sanoessaan, että oli ollut valtavan onnellinen saadessaan Regulukselta kauan odottamansa viestin. Ja että oli ollut haltioissaan jo kuullessaan Siriukselta tämän viimeaikaisista kuulumisista. Siitä lähtien hän kuulemma oli elätellyt pientä toivoa siitä, että saisi vielä tavata nuoremman sisarenpoikansa, joka joskus vuosia sitten oli ollut niin kovin suloinen pieni poika, ja enolle hirmuisen rakas.

Mutta Alphard hymyili ja sanoi, että minä olin todella aito Rohkelikko ja hyvä ihminenkin vielä, kun jaksoin ajatella lämmöllä jopa Reguluksen poloista äitiä, joka oli saanut elämässään aikaan aika paljon pahaa.

Mutta myös jotain hyvää, sanoin ja vilkaisin Regulusta lämpimästi. Ja silloin hän painoi päänsä nopeasti puseroni olkapäähän ja jäi siihen. Alphard huokaisi ja sanoi, että älähän nyt vallan itketä poikaa, mutta ei hän varmaan oikeasti ollut pahoillaan.

Näissä oli sellaista lämminhenkisyyttä ja koskettavuutta, että se tuntui lukiessa kertakaikkisen mukavalta!

Olen miettinyt, mitenköhän sinulla on tarkoitus tätä jatkaa, ja tuleeko tuo Reguluksen ja tämän vanhempien välienselvittely tässä vielä eteen? Tavallaan toivoisin, että tulisi, koska olisi hienoa nähdä Reguluksen päättävän itse elämästään ja tekevän niin kuin hyvältä tuntuu. Siitäkin huolimatta, että Regulus itsekin tiesi, niin kuin tuossa lopussa sanoi, että kaikki voi mennä päin helvettiä, mutta ainakaan hän ei olisi enää yksin. Samalla vähän tuntuu siltä, että Reguluksen vanhemmille, tai lähinnä äidille, voi olla isompi kynnys katkaista välit Regulukseen ja tehdä tästä perinnötön samalla tavalla kuin Siriuksesta. Sittenhän koko Orionin ja Walburgan avioliitto olisi ollut turha uhraus molemmilta, kun ei olisikaan enää sukulinjan jatkajaa. Tämän vuoksi uskoisin, että vanhemmat saattaisivat mieluummin jopa hyväksyä Lilyn kuin hylätä toisenkin pojan, vaikka olisihan se aika kovan työn takana sekin.  

Jatkoit sitten miten tahansa, on hienoa tulla saamaan jatkoa tähän! Ja ehkä lukea siitä visiitistä Andromedan luokse?

[Altais]

A/N: Nyt seuraa hiukan lisää Lilyn ja Reguluksen arkifluffya ja Reguluksen söpöyttä jästimaailman ihmeiden äärellä. 

Pahatar: Tosi hienoa, jos sinäkin tykkäsit tämän tarinan Alphardista, sillä hän pääsi ihan yllättämään minutkin sillä, miten kiva hänestä oli kirjoittaa!  Kuvittelin hänet sellaiseksi hiukan äreäksi hevimieheksi, joka kuitenkin pienen tutustumisen jälkeen onkin ihan pehmo.  Hän vierailee tarinassa vielä, ja samoin Andromedan perhe, mutta vähän luulen, että Reguluksen vanhempien kohtaaminen ja isoin välienselvittely heidän kanssaan onkin niin iso pala purtavaksi, että se tarvitsee ihan oman tarinansa. Eli heidät varmaan tavataan vasta siinä jatko-osassa, jota jo suunnittelen.  Tässä tarinassa pitää vielä selvittää se ikuisuusongelma, että kuka Lilyä ja Regulusta oikein vainoaa, kun tähän saakka kaikki heidän teoriansa ovat olleet vähän ontuvia, ja välillä ovat autuaasti unohtaneet koko homman. Mutta minä en ole unohtanut. 

Ai niin, sellainen spoileri tähän kohtaan, että en missään nimessä raaski tappaa Alphardia, kun juuri löysin hänet ja kaikki hahmon erinomaiset mahdollisuudet. Hänhän on vasta viisikymppinen mies, eli lähes teinipoika vielä. Canonissa oli hirveä into tappaa kaikki aikuiset nuorina, mutta minua sellainen ei nappaa. Ehkä Alphard voi jättää pojille vaikka ennakkoperintöä, mutta häntä tarvitaan kyllä elävänä vielä jatko-osassakin. 

//edit. Kuten tosielämässä, myös ficissä lomapäivät kuluu liian äkkiä. Tiistaissahan nyt tosiaan oltiin. 



Tiistai 24. lokakuuta 1976


Aamulla nousimme aikaisemmin kuin tavallisesti, ja söimme aamupalaa äidin ja isän kanssa ennen kuin he lähtivät töihin. Regulus vaikutti olevan hyvin innoissaan eilisestä, ja hän kertoili vanhemmillenikin hauskoja juttuja Alphardista, vierailustamme hänen luonaan sekä lapsuusmuistoistaan, jotka liittyivät enoon. Regulus kertoi, että Alphardilla oli hyvin kauan sitten ollut naisystävä, joka oli mitä ilmeisimmin ollut jästi. Regulus muisti naisen vain hämärästi, mutta hänen muistikuvissaan nainen oli ollut todella nätti, hyväntuulinen ja aina ystävällinen hänelle ja Siriukselle. Mutta tietenkään Alphard ei olisi voinut avoimesti seurustella jästinaisen kanssa eikä virallistaa suhdetta. Regulus sanoi, ettei tiennyt, mitä suhteelle oli tapahtunut, eikä hän ollut uskaltanut eilen kysyä mitään Alphardin rakkauselämästä, sillä se olisi tuntunut liian tunkeilevalta.

Äiti sanoi, että Alphard kuulosti hurjan kiehtovalta tyypiltä, ja olisi mukava tavata hänet joskus. Vilkaisin Regulusta ja kysyin, mitähän Alphard tykkäisi ajatuksesta tulla joskus käymään meillä. Regulus vastasi, että eno ei kyllä tainnut olla mikään sosiaalisuuden huipentuma, mutta ehkä tälle tekisi hyvää joskus käydä hiukan ihmisten ilmoilla. Minustakin vaikutti siltä, että Alphard oli tainnut viettää viime vuosina aika paljon aikaa yksin. Puhdasverisen maailman tiukat säännöt tuntuivat saavan aikaan kohtuuttomia tilanteita, kun kokonaiset perheet ja joskus toisiaan rakastaneet ihmiset ajautuivat vihaamaan ja karttelemaan toisiaan. Minua melkein itketti ajatellessani, oliko sen todella pakko olla niin, ja miksi ihmisten oli takerruttava sellaisiin typeriin sääntöihin, jotka vain tekivät kaikki onnettomiksi tavalla tai toisella.

Lopulta Regulus kietoi kätensä ympärilleni ja kysyi, mikä on. Hetken mietittyäni kerroin hänelle täsmälleen, mitä olin äsken miettinyt. Regulus näytti ensin vähän hämmästyneeltä, mutta hymyili sitten ja kumartui suukottamaan hiuksiani. Hän sanoi, että olin täsmälleen oikeassa, ja että maailma olisi todella paljon parempi paikka, jos kaikki ajattelisivat niin kuin minä. Isä oli parhaillaan huuhtelemassa kahvimukiaan, ja sanoi ohimennen, että meidän Lily se on pienestä pitäen ollut sellainen suurisydäminen tyttö, joka haluaa ajatella kaikista hyvää. Isä muisteli, miten olin kasannut kaikki pehmolelut yöksi viereeni nukkumaan niin, ettei itselleni jäänyt enää tilaa, ja tämä kaikki vain siksi, ettei millekään lelulle olisi tullut paha mieli. Olin myös kantanut kotiin lumihangessa kylmettyneen linnun, joka olikin sisällä virkistynyt, ja sitä oli jahdattu hyvän aikaa ennen kuin se oli saatu ulos.

Regulus nauroi tämän kuullessaan ja sanoi, että olisi ollut kiva tuntea minut jo silloin. Isä toivotti meille mukavaa päivää, ja juuri ennen keittiöstä lähtöään hän muisti jotain. Hän kaiveli hetken aikaa lompakkoaan, ja löysi sieltä eilen hankkimansa elokuvaliput. Lisäksi hän lykkäsi meille niin ison setelin, että minua alkoi hävettää, ja sanoi vaan, että menkää vaikka syömään jotain hyvää leffan jälkeen. Regulus ei tietenkään tiennyt, mistä tällaisissa lappusissa oikein oli kysymys, mutta kun asia selvisi hänelle, hänen kasvoilleen levisi äärimmäisen innostunut hymy. Kerroin, mikä leffateatteri oli, ja hän varmisti jo etukäteen, oliko nyt niin, että näyttelijät eivät olleet siellä paikalla ihan oikeasti. Ihan vaan siksi, etten sano mitään ihan järkyttävän typerää siellä, hän virnisti, ja silloin minun oli pakko suudella häntä ja laittaa kaikki kymmenen sormeani hellästi hänen hiuksiinsa, sillä hän oli yksinkertaisesti niin suloinen. Lupasin, että vielä joku kerta veisin hänet vielä sellaiseenkin teatteriin, jossa näyttelijät oikeasti olivat paikalla lavalla, mutta se vaatisi hiukan enemmän suunnittelua.

Elokuvissa käynti oli Regulukselle selvästi vaikuttava kokemus, sillä hän istui koko parituntisen ihan hiljaa ja muisti tuskin edes syödä irtokarkkejaan. Elokuva kertoi Vietnamin sodan veteraanista, joka elätti itseään taksikuskina, ja halusi omalla synkällä tavallaan tehdä kotikaupungistaan ja maailmasta paremman paikan. Elokuvan jälkeen menimme leffateatterin läheiseen pizzeriaan syömään, ja tilasimme ruuan kanssa oluet, vaikkei meillä ollut ikää. Tarjoilija toi ne meille kyselemättä, mikä olikin ihan hyvä, sillä Siriukselta saatujen papereiden näyttäminen olisi saattanut tuottaa meille kummallekin ylivoimaisia vaikeuksia.

Regulus kertoi, että oli vielä eilen kirjoittanut Alphardille kertoakseen niistä koulussa sattuneista hyökkäyksistä. Ihmettelin, missä välissä hän sellaista oli ehtinyt, ja hän sanoi välttelevästi, että siinä hiukan minun nukahtamiseni jälkeen, kun häntä ei ollut vielä väsyttänyt. Alphard oli vastannut varhain aamulla, ja ollut tapahtuneesta ilmeisen huolestunut. Eno oli jopa miettinyt, voisiko joku aikuinen heidän suvustaan olla niin sairas, että olisi pientä korvausta vastaan suostutellut jonkun onnettoman typeryksen toteuttamaan hyökkäykset, tarkoituksena pelotella Regulus pysymään kaidalla tiellä. Sillä epäilemättä niissä piireissä huhut kiersivät, eikä olisi ollut mitenkään mahdotonta, että Reguluksen vanhemmatkin olisivat jo saaneet kuulla meistä, mutta päättäneet raivoamisen sijaan ratkaista asiat toisella tavalla.

Alphard totesi, että olihan varmaan jokaisella heistä vanhemman polven puhdasverisistäkin ollut nuoruudessaan sopimattomaksi tulkittu rakkaus, ja jokainen oli laitettu omalla tavallaan niistä kärsimään. Oli se kärsimys sitten vaikenemisen, salailun ja väistämättömän eron tuomaa, tai sitten avoimesta suvun vastustuksesta annetun rangaistuksen seurausta. Oli miten oli, Alphard sanoi olevansa valtavan ylpeä Reguluksesta, mutta kehotti häntä pitämään hyvää huolta sekä itsestään että minusta, ja kääntymään hänen puoleensa aina, jos tarvitsisi jotain. Tuntui hyvältä ajatella, että Reguluksella ja Siriuksella oli kuin olikin tällainen sukulainen, joka oli valmis tukemaan heitä. Lisäksi minua lämmitti ajatus siitä, että sisarenpoikiensa kautta tuo epäilemättä myös hyvin kovia kokenut ja yksinäinen mies saisi itselleen perheen.

Muistin Alphardin sanat sisarensa Walburgan nuoruuden rakkaudesta ja mietin, millaisen onnettoman lopun se oli mahtanut saada. Ja millainen oli mahtanut olla Siriuksen ja Reguluksen isän sopimaton teini-iän ihastus. Regulus totesi, ettei tiennyt, eikä ollut varma oliko edes kiinnostunut vanhempiensa intiimielämästä. Mutta hän sanoi, ettei aikonut luopua minusta enää missään olosuhteissa, sillä hänen kohdallaan ei ollut kyse mistään pakollisesta kokeilusta ennen kunnollista puhdasverisen velhon elämää. Hän kurkotti suutelemaan minua pöydän yli niin pitkään, että tarjoilijaa alkoi yskittää. Sitten hän sanoi, että viime päivät olivat olleet hänen elämänsä parhaat, ja että hän oli nyt entistä varmempi siitä, että rakasti minua ja halusi aina elää juuri tällaista elämää. Hän sanoi, että ennemmin eläisi jästinä ja opettelisi vaikka ajamaan taksia, kuin antaisi pelotella itsensä takaisin ruotuun. Minä olin silti sitä mieltä, että täytyi olla muitakin keinoja.

Myöhemmin kävelimme päämäärättömästi käsikkäin syksyisen kaupungin lukuisissa puistoissa. Erään harvinaisen ison vanhan vaahteran alla Regulus pysäytti minut, kietoi kätensä vyötäisilleni ja katsoi minua hyvin pitkään. Hän hymyili hellästi ja sanoi, että olin hänen mielestään täydellisen kaunis juuri siinä, sillä kun ilta-aurinko osui hiuksiini, ne olivat täsmälleen saman sävyiset vaahteran punaisten lehtien kanssa. Regulus sanoi, että tämän hetken hän halusi muistaa aina.

Illalla kotona keitin meille teetä, ja pakotin Reguluksen sitten menemään pitkään, lämpimään suihkuun ja sen jälkeen pukeutumaan pyjamaan ja tulemaan kanssani peiton alle. Olin alkanut hiukan huolestua siitä, miten vähän hän itse asiassa mahtoikaan nukkua, sillä aina hän jäi hereille minun nukahdettuani, ja useimmiten oli ilmeisesti jo hereillä minun herätessäni. Selvästikin hänellä oli liikaa ajateltavaa, ja se tuntui minusta ikävältä. Ei tehnyt ihmiselle hyvää nukkua koko ajan liian vähän, sanoin hänelle.

Vuoteessa käskin hänen mennä vatsalleen makaamaan ja ottaa mukavan asennon, eikä hän laittanut vastaan. Istahdin hajareisin hänen päälleen ja aloin hieroa hänen niskaansa, joka tuntuikin sormissa kireältä ja jäykältä. Meni hetken aikaa saada hänet kunnolla rentoutumaan, mutta lopulta hän ynisi tyytyväisenä joka kerta, kun painelin kipeitä lihaksia erityisen herkullisesta kohdasta. Lopulta vain makailin hänen päällään kaikessa rauhassa, painoin nenäni hänen niskaansa vasten ja silittelin niin kauan, että hän alkoi tuhista tyytyväisenä. Vasta kun olin ihan varma, että hän oli täydessä unessa, asetuin hänen viereensä makaamaan, kohotin varovasti hänen toista käsivarttaan ja kömmin mukavasti sen alle. Siihen oli hyvä nukahtaa.

[Pahatar]

Oi, olipas tämä söötti jatko! Kyllä tämä nuori, ja miksei vanhempikin rakkaus, ja kukoistava onni on sellaista, josta vain tuntuu niin hyvältä lukea. Ilahduin myös tuosta, mitä sanoit, että et aio tappaa Alphardia tässä tai ihan heti muutenkaan, sillä se tuntuisi vielä ikävämmältä nyt, kun on päässyt tutustumaan hahmoon paremmin. Todellakin totta tuo, että kirjoissa tapettiin aikuishahmot melkein viimeiseen mieheen ja naiseen, ja oikeastaan vain Weasleyn vanhemmat ja Tylypahkan opettajat säästettiin. Eikä niitäkään kaikkia, kun Severuskin piti tappaa. Minusta se kaikki meni liiallisuuksiin, kyllä tuo velhosodan pahuus olisi vähemmilläkin menetyksillä tullut esiin.

Mutta tosiaan Alphard on hieno hahmo tässä, ja itselleni tuli mieleen tätä lukiessa, että Alphard varmaan ottaisi Reguluksen mielellään luokseen asumaan kesällä. Jos siis Regulus on päättänyt, ettei palaa enää vanhempiensa luokse, niin kuin vähän näyttää tässä. Ja että se tekisi hyvää myös Alphardille, joka ei halunnut ilmeisesti olla enää sukunsa kanssa tekemisissä, mutta hänellä ei sitten ollut oikein muitakaan ystäviä, ennen kuin Sirius ja Regulus nyt. Minua viehättää tuo, miten Regulus viihtyy jästimaailmassa ja elokuvissa ja missä vain, vaikka ne kaikki ovat hänelle niin uutta. Ja tuo, ettei Lilyn vanhempia haittaa ollenkaan tämä nuorten tiivis seurustelu ja yhdessä nukkuminen (itsellä ei olisi kyllä tullut samanlainen kotona kuuloonkaan tuossa iässä, ja sehän harmitti ).

On hyvä, ettei tässä ole unohdettu noita hyökkäyksiä, koska kyllä itsekin kaipaa niihin selvyyttä, ja vähän on takaraivossa huolestuttanut koko ajan, koska voi tapahtua jotain uudelleen ja kuinka pahasti voi käydä. Toivottavasti siihen saadaan ratkaisu pikapuoliin. Ja se on ilmeisesti myös se syy, mikä Regulusta tässä on valvottanut. Ihanaa, kun Lily on tästä huolissaan ja oikein teki kaikkensa, että Regulus nukkuisi edes yhden yön hyvin ja varmisti sen hieronnalla.

Tämä oli ehkä suosikkikohtani tässä, ja kertoi minusta niin hyvin sen, että vaikka tässä ollaan vielä nuoria, tunteet ovat syvät:

Mutta hän sanoi, ettei aikonut luopua minusta enää missään olosuhteissa, sillä hänen kohdallaan ei ollut kyse mistään pakollisesta kokeilusta ennen kunnollista puhdasverisen velhon elämää. Hän kurkotti suutelemaan minua pöydän yli niin pitkään, että tarjoilijaa alkoi yskittää. Sitten hän sanoi, että viime päivät olivat olleet hänen elämänsä parhaat, ja että hän oli nyt entistä varmempi siitä, että rakasti minua ja halusi aina elää juuri tällaista elämää.

Jään taas odottamaan, miten päätät jatkaa tätä!

[Altais]

A/N: Hei, nyt onkin sellainen juttu, että tämä tarina lähestyy loppuratkaisuaan! Eli siis, tämän jälkeen seurannee vielä 5 lukua, ja sitten se on siinä. Paitsi että jatkuuhan se vielä jatko-osan muodossa, joka varmaan tulee olemaan Tähtitornin puolella ja korkeammalla ikärajalla. Laitan sitten alkutietoihin linkin siihen, kun se on ajankohtainen!

Pahatar: Niinpä, Alphard on kyllä kiehtova tyyppi, ja hän oikeastaan ansaitsisi ihan omankin ficcinsä, sillä olen lukenut hänestä tosi vähän, jos ollenkaan. Mutta hahmon voi tosiaan kirjoittaa melkein millaiseksi vaan, ja olla silti uskottava, kun ei hänestä juuri mitään valmiiksi tiedetä. Ihan totta, että Alphardiin tutustuminen antaa Regulukselle vielä ihan uusia mahdollisuuksia sen suhteen, mitä hän haluaa tehdä suhteessa vanhemmille kertomiseen, toivottavasti hän uskaltaa ottaa nyt hiukan enemmän riskejä, kun ei ole enää yksin maailmassa.  Olen samaa mieltä tuosta, ettei Alphardia varmaan haittaisi sekään, jos sisarenpoika vaikka lomailisikin jatkossa hänen luonaan. Mutta nythän Reguluksella on suorastaan runsaudenpulaa majapaikoista, kun Lilyn perhekin tykkää hänestä, samoin Sirius ja James. Ettei vaan kohta tulisi ihmisille riitaa siitä, kenen luo Regulus milloinkin tulee. No, ongelma se olisi kai sekin. 



Keskiviikko 25. lokakuuta 1976


Ennen kuin Regulus heräsi, ehdin syödä aamiaista äidin ja isän kanssa, lukaista aamun lehden, siivota keittiön, käydä suihkussa, pukea päälleni ja katsoa telkkarista aamu-tv:n jälkeen tulevan sairaalasarjan jakson. Kun Regulus tuhisi onnellisena vielä puoli kahdeltatoistakin, kömmin ihan varovasti hänen viereensä peiton alle ja aloin suukotella paljasta olkapäätä, selkää ja niskaa, kunnes hän alkoi osoittaa alkeellisia heräämisen merkkejä.
 
Päästyään kunnolla hereille hän räpytteli hämmästyneenä unisia silmiään, katsoi minua liikuttavan nolona ja kysyi, miten kauan olin oikein ollut hereillä. Kuullessaan, mitä kello oli, hän nousi kiireesti istumaan ja kysyi, eivät kai vanhempani olleet kauhean närkästyneitä siitä, ettei hän ollut herännyt aamupalalle. Se nauratti minua, sillä äiti oli vielä erikseen muistuttanut minulle, että annat sitten pojan nukkua tasan niin kauan kuin tarvitsee. Äiti ei selvästi ole aikeissa väsyä Reguluksen hemmotteluun. Regulus totesi, että vanhempani olivat loistavia, sillä hänen kotonaan pitkään nukkumisesta sai niin ankaran läksytyksen, että vain Sirius oli ennen lähtöään toisinaan uskaltanut uhmata sitä vaimennus- ja ovenlukitsemisloitsujen avulla.

Tänään olin päättänyt viedä Reguluksen yhteen Lontoon keskustassa sijaitsevista lempikahviloistani ennen kuin meidän olisi aika valmistautua iltaan, Siriuksen ja Jamesin salaperäiseen kohtaamiseen kello seitsemän aikaan. Koko aamun yritimme arvailla, mitä he olisivat voineet saada tällä kertaa päähänsä, mutta ainoa mistä olimme varmoja, oli että siihen tarvittaisiin vääriä papereita sekä jästien hyvännäköisiä vaatteita. James oli sanonut heidän hankkineen liput jonnekin, mutta heidät tuntien kyseessä tuskin olisi mikään kansallisooppera tai -baletti. Joten, Regulus sanoi, olisi varmaan aika hankkia jonkinlainen oma vaatevarasto tällaisia tilanteita varten. Sillä eihän sitä iän kaiken voinut kulkea isoveljen lainavetimissä, niin hyvin kuin ne Regulukselle sopivatkin.

Niinpä päädyimme kahvilan lisäksi kiertelemään erilaisissa miehille suunnatuissa vaateliikkeissä. Naureskellen olin joutunut tunnustamaan Regulukselle, että tässä asiassa minusta ei ollut paljon apua, vaikka muuten tunsinkin jästimaailman kuin omat taskuni. Miestenvaatekauppojen osalta kokemukseni rajoittui isälle lahjaksi hankittuun pyjamaan ja solmioon. Silloin Regulus nauroi, nosti minut ilmaan ja sanoi, että kerrankin voitiin sitten olla yhdessä idiootteja, eikä hänen tarvinnutkaan olla sellainen yksin.

Minulla oli jästirahaa mukanani sen verran, että voisimme niillä ostaa hänelle ainakin muutaman vaatekappaleen, mutta hän yllättikin minut jo kahvilassa sanomalla, että totta kai hän oli varautunut tällaisiin tilanteisiin sopivalla määrällä jästirahaa, eikä hän tietenkään antaisi naisen maksaa. Katsoin häntä vähän epäluuloisesti, kun hän selitti, että olihan hän tietenkin käynyt ennen lomaa Irvetassa hiukan vaihtamassa rahaa tätä varten. Sitten hän kuitenkin punastuen tunnusti, että hyvä on, ei ollut sitten. Vaan Alphard-enon kirjeen mukana oli ollut myös pari aika isoa seteliä ja viesti, että muistahan poika sitten pitää vähän hauskaa lomallasi.

Aluksi menimme aivan väärään liikkeeseen, sillä siellä oli selvästi vanhemmille herroille suunnattuja vaatteita. Mutta jäimme kiertelemään tankojen ja hyllyjen väliin, ja meillä oli hulvattoman hauskaa valitessamme pilan päiten mahdollisimman tyylitöntä ja kamalaa asukokonaisuutta, jolla Regulus voisi pelästyttää veljensä puolikuoliaaksi. Olimme juuri valinneet oranssinkirjavan, kukallisen paidan, vihreät samettihousut ja kelta-ruskearaidallisen solmion, ja Regulus oli tukehtua nauruunsa, kun yhtäkkiä hänen katseensa nauliutui varakkaan näköiseen herrasmieheen, joka astui sisään liikkeen ovesta. Regulus laittoi käden suunsa eteen ja kumartui kiireesti vaaterekin taakse vetäen mukaansa minutkin. Ihan varovasti hän silloin tällöin kurkisti rekin yli tarkkaillen miehen liikkeitä.

Ei ole todellista, sehän on Cygnus-eno, Regulus kuiskasi minulle ja laittoi kiireesti sormensa suulleen sen merkiksi, että nyt oli todella pysyttävä hiljaa. Minua alkoi hihityttää, kun katselin tyylikästä velhoa, joka hiukan kiusaantuneen näköisenä hypisteli mukavia, sydänkuvioisia boksereita. En voinut olla miettimättä, mitä tuo puhdasverisyyden ruumiillistuma teki jästien vaateliikkeessä, ja mitä ilmeisimmin salaa. Kuiskasin sen Reguluksen korvaan, ja ensin hän joutui tekemään kovasti töitä nauraakseen mahdollisimman hiljaa. Mutta sitten hän meni mietteliään näköiseksi, kumartui minua kohti ja kysyi, että mennäänkö.

Ällistyneenä minä suostuin Reguluksen ehdotukseen. Hän selvitti kurkkuaan, kohottautui seisomaan suoraksi ja laittoi kaikki hullunkuriset vaatteet sivistyneesti takaisin paikoilleen. Sitten hän tarttui minua käsipuolesta ja nyökkäsi kohti ulko-ovea, jolle päästäksemme meidän olisi kuljettava Cygnus-enon ohi. Minua hirvitti hiukan, mutta Regulus suorastaan tihkui uutta itsevarmuutta, kun lähestyimme miestä, joka selvästi yrittikin olla, kuin ei olisikaan siellä. Olisimme vaivatta päässeet hänen ohitseen ilman, että hän olisi edes vilkaissut päin. Mutta juuri hänen kohdallaan Regulus pysähtyi ja sanoi kuuluvalla äänellä, että ei mutta sehän on Cygnus Musta, ja että kylläpä siitä onkin aikaa.

Mies nosti katseensa ja mutisi sanoihinsa sekoillen jotain epämääräistä. Regulus selitti hänelle, että oli parhaillaan ostoksilla tyttöystävänsä kanssa, ja esitteli minut. Cygnus-eno tarttui ojennettuun käteeni, vaikkei selvästikään olisi halunnut, ja sitten Regulus jo sanoikin, että meidän piti jatkaa matkaa, koska olimme eksyneet hieman väärään liikkeeseen. Hän toivotti mukavat päivän jatkot, ja huikkasi vielä nuorelle naispuoliselle myyjälle, että tämä herra täällä voisi tarvita apua alushousujen valinnassa. Sitten astuimme ovesta kadulle ja pääsimme vain tuskin säällisen matkan päähän siitä ennen kuin pokkamme petti.

En voinut olla olematta ylpeä Reguluksesta, joka yhtäkkiä ei näyttänyt jäävän toiseksi isoveljelleen, mitä tuli sukulaisten järkyttämiseen. Samalla olin aika huolissani siitä, mitä tästä hänelle seuraisi, sillä Cygnus ei varmasti jättäisi kostamatta sitä, että Regulus oli yllättänyt hänet salaisista, noloista puuhista. Mutta Regulus vain nauroi ja sanoi, että mitä väliä. Sitä paitsi, hän lisäsi, ei eno varmaankaan kehtaisi mennä kantelemaan sisarelleen, että oli nähnyt hänen poikansa sattumalta ollessaan kalsariostoksilla jästiliikkeessä. Kumpikin meistä silti tiesi, että tästä ei ollut paluuta, vaan tavalla tai toisella Regulus joutuisi pian kohtaamaan vanhempiensa järkytyksen ja luultavasti myös vihan siitä, ettei nuorempikaan pojista halunnut pysyä kaidalla tiellä.

Tämä ilta olisi kuitenkin meidän, ja halusimme molemmat nauttia siitä. Parin epäonnisen yrityksen jälkeen olimme löytäneet juuri oikean vaatekaupan Regulukselle, ja hän oli ostanut itselleen yllättävän ison valikoiman tyyliinsä sopivia jästien vaatteita, joille Siriuskin saattaisi olla kateellinen. Raahasin hänet myös pariin naistenvaateliikkeeseen, sillä halusin sovitella mekkoja – mielellään sellaisia, joissa oli mahdollisimman vähän kangasta – ja tarkkailla Reguluksen reaktioita niihin. Ensin hän katseli minua hämillään ja silmiään räpytellen, mutta sitten hän innostui, alkoi valita minulle vaatteita sovitettavaksi, ja lopulta livahti salaa kanssani sovituskoppiin. Siellä hän kietoi kätensä vyötäisilleni ja suuteli painaen minut sovituskopin kokovartalopeiliä vasten. Hän kuiskasi, että tein hänet tätä menoa sekopäiseksi, ja että meidän olisi syytä suoriutua pikapuoliin kotiin, niin että voisinko nyt äkkiä ostaa jotain ennen kuin myyjällä olisi syytä heittää meidät ulos.


*


Illalla tapasimme Jamesin ja Siriuksen, ja kun istuimme oluella siinä viime lauantain karaokebaarissa, James kaivoi taskustaan jotain, ja levitti eteemme pöydälle neljä pääsylippua. Regulus otti yhden niistä käteensä, ja minä kurkotin lähemmäs häntä voidakseni myös katsoa. Reguluksen ilme oli näkemisen arvoinen, ja hän kysyi kiireesti Jamesilta, että kai tämän oli oltava jonkinlainen käytännön pila. Sillä eihän voinut olla oikeasti niin, että tämä oli hommannut meille kaikille liput Queenin konserttiin, jonka alkuun oli enää pari tuntia aikaa. Regulus innostui niin valtavasti, että halusi tarjota meille kaikille toiset juomat. Viime kerralla hän oli suosiolla antanut Siriuksen ja Jamesin hoitaa tiskillä käymisen, mutta tänään hän oli saanut jostain niin ison annoksen lisää itsevarmuutta, että hän laittoi yhden käden Siriuksen ja toisen Jamesin olalle ja sanoi, että antakaa kun minä.

Baaritiski oli niin lähellä, että saatoimme kuulla, miten hän tilasi ihan luontevasti neljä olutta. Nuori baarimikko pysähtyi katsomaan häntä puntaroivasti, ja kysyi sitten laiskan ärsyttävällä aksentilla, olikohan nuorella herralla näyttää papereita. Reguluksella oli, mutta minä jännitin hänen puolestaan ihan tosissani, koska tiesin ettei hänen olisi helppo näyttää niitä ja olla samalla vakuuttava. Sirius vilkaisi minua ja puri alahuultaan, ja tiesin että hän oli ihan vähällä alkaa nauraa ääneen. Potkaisin häntä pöydän alla niin, että se saattoi tehdä vähän kipeääkin.

Mutta Reguluksen pokka piti ihailtavasti. Baarimikko alkoi tietenkin kyseenalaistaa henkilöpapereiden aitoutta, jolloin Regulus otti kasvoilleen yläluokkaisimman osaamansa ilmeen ja kysyi tältä koleasti, oliko tällä todellakin jotain sanomista hänen nimestään, ja että siinä tapauksessa hän voisi odotella lähiaikoina kunnianloukkaussyytettä. Lisäksi Regulus vaihtaisi muutaman sanan paikan omistajan kanssa. Baarimikko mutisi jotain, josta emme saaneet selvää, mutta hetken päästä Regulus ilmestyi takaisin pöytään tarjottimen ja neljän juoman kanssa. Kun hän pääsi istumaan, hän katsoi tiukasti veljeään ja sanoi, että se joka nyt nauraisi, saisi tuoppinsa sisällön välittömästi päähänsä. Mutta kun baarimikko piti vessatauon, hän itse kuitenkin nauroi kaikkein eniten.

Onneksi tajusimme lähteä ajoissa, ettei sentään konsertti mennyt meiltä ohi. Baarissa olisi ollut alkamassa keskiviikkoillan karaoke, mutta se saisi nyt odottaa joululomaa. Hyppäsimme neljästään bussiin, joka olikin ihan ääriään myöten täynnä niin, että oli jäätävä käytävälle seisomaan. Ilmeisesti muutama muukin oli saanut päähänsä mennä konserttiin. Vieressäni seisoi pari ikäistämme poikaa, jotka kiinnostuivat mekkoni lyhyestä helmasta ja alkoivat vilkuilla minua kiusallisen usein ja hivuttautua lähemmäs minua. Silloin Regulus otti nopeasti askelen lähemmäs minua ja kietoi kätensä takakautta ympärilleni, antaen sen tarkoituksella jäädä niin alas lantiolleni, ettei suhteemme laatu jäänyt kellekään epäselväksi. Hän painoi kevyitä suudelmia niskaani, kunnes toiset pojat kääntyivät kulmiaan kohotellen pois.

Kun kävelimme kohti Hyde Parkia, vedin Reguluksen lähelleni ja kysyin, ei kai hän tosissaan ollut mustasukkainen niistä tyypeistä äsken. Regulus oli kuin ei olisi tiennyt mistä puhuin, mutta hänen välttelynsä ei onnistunut kovin hyvin ja lopulta hän myönsi, että olin hiukan pelottavankin hyvännäköinen. Se nauratti minua, koska itse ajattelin ihan samalla tavalla hänestä. Kerroin rakastavani yksin ja vain häntä, vaikka hän välillä olikin aika yksinkertainen. Sitten kurkotin suutelemaan häntä samalla kun kävelimme, mutta kompastuin omiin jalkoihini ja liian korkeisiin korkoihini. Onneksi Regulus sai minut kiinni ennen noloa kompastumista. Ensin hän näytti hiukan huolestuneelta ja kysyi, olinko kunnossa. Mutta sitten hän virnisti ja sanoi, että jos hän oli mielestäni yksinkertainen, niin sittenhän me kaksi sovimme oikein hyvin yhteen.

Konsertti oli Hyde Parkin valtavassa puistossa, ja koska lavan edessä oli jo valtava ihmismassa, jäimme suosiolla istumaan nurmikolle sen verran kauemmas, että oli mukavasti väljempää. Sieltä näki silti lavalle melko hyvin, ja kun konsertti pääsi alkamaan, musiikki myös kuului sinne aivan loistavasti. James sanoi silti, että lavan eteen olisi päästävä ainakin jossain vaiheessa, ja Sirius oli arvatenkin samaa mieltä. Minä sen sijaan sanoin, etten niin välittänyt tungeksivista ihmismassoista, joten voisin mieluummin jäädä tähän. Regulus vilkaisi minua lämpimästi ja painoi päälaelleni suukon, kun istuin siinä häneen nojaillen puoliksi hänen sylissään. Kyllä minä oikeastaan olin jo arvannut, että hän oli samaa maata minun kanssani, mitä väenpaljouksiin tuli.

Sirius ja James saivat haluamansa, ja kuuntelivat lavan edessä ainakin Killer Queenin, Under Pressuren ja Keep Yourself Aliven sekä muutaman muun biisin, joiden aikana minä ja Regulus ehdimme uppoutua toisiimme niin perusteellisesti, että kun Sirius ja James palasivat, he käskivät meidän hankkia huoneen. Sen jälkeen seurasi kuitenkin kappale nimeltä You’re My Best Friend, jonka aikana he kaksi alkoivat tanssittaa toisiaan niin läheisissä tunnelmissa, ettei heillä olisi ollut varaa sanoa meille mitään. Sitä seurasi toinenkin kuin heille tehty kappale, Good Old-Fashioned Lover Boy, jonka he tanssiessaan myös lauloivat toisilleen niin tunteella, ettei heidän suhteensa laatu voinut jäädä kellekään epäselväksi. Mutta eipä se myöskään näyttänyt ketään suuremmin vaivaavan, sillä kappaleen loppuessa he eivät olleet ainoat toisiaan suutelevat pojat.

Konsertin jälkeen me kävelimme yhtä matkaa niin kauan, kunnes oli aika lähteä eri suuntiin. Sirius ja James lauleskelivat edelleen, ja lopulta myös Reguluksen ja minun oli pakko liittyä hiukan naureskellen mukaan heidän esitykseensä, jota ohikulkijat kääntyivät uteliaina katsomaan.

Hey, boy, where do you get it from?
Hey, boy, where did you go?
I learned my passion
In the good old-fashioned
School of loverboys



A/N2: Otin vaikutteita tuohon konserttiin siitä, että Lontoossa on syyskuussa -76 tosiaan ollut Queenin puistokonsertti Hyde Parkissa. Se on tainnut olla kylläkin ilmaiskonsertti, mutta tässä ficissä se nyt ei ollut, vaan pääsyliput tarvittiin. 

[Ygritte]

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään, mutta käyn tätä sinun ficciäsi säännöllisesti lukemassa! Tykkään tästä edelleen todella paljon, ihan harmittaa, kun aika on niin vähissä, että kommenttien kirjoittaminen meinaa jäädä. Luen näitä monesti puhelimella ja sitten suunnittelen kommentoivani jotain, kun pääsen koneelle, ja kun pääsen koneelle, on edessä pelkkiä opiskelujuttuja ja unohdan aina..

Ihana herrasmies-Regulus, kun tarjosi Lilylle. Ja sitten toisaalta ihailtavaa itsevarmuutta, että hän käytti nimeään noin häikäilemättömästi hyväkseen baarissa

Sirius ja James saivat haluamansa, ja kuuntelivat lavan edessä ainakin Killer Queenin, Under Pressuren ja Keep Yourself Aliven sekä muutaman muun biisin, joiden aikana minä ja Regulus ehdimme uppoutua toisiimme niin perusteellisesti, että kun Sirius ja James palasivat, he käskivät meidän hankkia huoneen. Sen jälkeen seurasi kuitenkin kappale nimeltä You’re My Best Friend, jonka aikana he kaksi alkoivat tanssittaa toisiaan niin läheisissä tunnelmissa, ettei heillä olisi ollut varaa sanoa meille mitään. Sitä seurasi toinenkin kuin heille tehty kappale, Good Old-Fashioned Lover Boy, jonka he tanssiessaan myös lauloivat toisilleen niin tunteella, ettei heidän suhteensa laatu voinut jäädä kellekään epäselväksi.

Niin ihanaa, romansseja ei koskaan voi olla liikaa<3

[Pahatar]

On aina haikeaa, kun on lukenut pitkää jatkotarinaa ja tykännyt siitä, ja sitten sen joutuu hyvästelemään, vaikka sen tietääkin jo etukäteen, Mutta tällä kertaa en valita, koska olet luvannut tälle jatkoa, ja vieläpä korkeammalla ikärajalla! Eikä sillä, että matalammassa ikärajassa olisi mitään vikaa, mutta tässä ficissä Lilyn ja Reguluksen suhde on ollut niin lämmin ja rakkaudentäyteinen, ja hyvinkin läheinen, että tavallaan sitä korkeamman ikärajan sisältöä on tässä välillä vähän niin kuin kaivannut. Ja yhtä lailla Jamesin ja Siriuksen välille myös, vaikka he eivät olekaan tässä pääparitus.

Ilahduttavaa, että Regulus nukkui kerrankin pitkään ja hyvin, koska tässä alkoi vähitellen huolestuttaa tuo hänen univajeensa ja sen syy, eli nuo kaikenlaiset asiat, jotka häntä ovat vaivanneet viime aikoina. Tuo, miten Lily herätti Reguluksen suutelemalla oli kyllä tosi söötti juttu! Ja taas minulle tuli mieleen vihjaus jostain vielä enemmästä, kun Reguluksella oli kerran paljas olkapää ja selkä, että missähän merkeissä nämä kaksi taas olivatkaan ennen nukahtamistaan? Tai ainakin nukuttiin kovin vähissä vaatteissa. Ja taas tuli vähän masennus mieleen noista Kalmanhanaukion kotioloista, kun ei siellä edes nukkua saanut.

Vaatekaupassa käyminen nauratti ja tietysti ennen kaikkea tuo enon tapaaminen. Minua kyllä ilahdutti suuresti se, että Regulus uskalsi näyttäytyä ja vieläpä esitellä Lilyn seurauksista piittaamatta. Se lupaa hyvää jatkoa ajatellen, sillä vaikka Reguluksen valinnoista iso meteli vielä nouseekin, näen sen silti hyvänä tulevaisuutta ajatellen. Nyt vain Reguluksen pitäisi nostaa ensin tilinsä tyhjiksi ennen välienselvittelyä, ettei jäisi rahallisesti epävarmaan tilanteeseen. Tuntui tosi mukavalta, että Alphard oli antanut Regulukselle rahaa ja selvästi ajatteli tätä lämmöllä. Loppu tuossa kohtauksessa huvitti, koska pitihän se arvata, etteivät nämä tietysti voineet pitää näppejään irti toisistaan edes vaatekaupassa.

Konsertti-ilta Siriuksen ja Jamesin kanssa oli ihana! Tykkäsin tuosta Reguluksen uudesta itsevarmuudesta, mikä näkyi juomien hakemisessa ja siinä, miten hän suojeli Lilyä. Selvästi rakkaussuhde on tehnyt hänelle hyvää, ja varmaan myös tuo päätös tehdä vanhempiinsa pesäero, koska on kuin Regulus olisi puhjennut tässä kukkaan. Tykkäsin tästä kovasti:

Kerroin rakastavani yksin ja vain häntä, vaikka hän välillä olikin aika yksinkertainen. Sitten kurkotin suutelemaan häntä samalla kun kävelimme, mutta kompastuin omiin jalkoihini ja liian korkeisiin korkoihini. Onneksi Regulus sai minut kiinni ennen noloa kompastumista. Ensin hän näytti hiukan huolestuneelta ja kysyi, olinko kunnossa. Mutta sitten hän virnisti ja sanoi, että jos hän oli mielestäni yksinkertainen, niin sittenhän me kaksi sovimme oikein hyvin yhteen.

Tuosta konsertista lukiessa tuli sellainen tunne, että ihana, vapaamielinen (no, ainakin jossain määrin  ) 1970-luku, jolloin miehetkin saattoivat ainakin joskus ja jossain näyttää tunteitaan vapaammin keskenään. Oikeastaan viimeiset onnelliset ajat siinä mielessä ennen AIDS-epidemiaa, joka sitten muuttikin kaiken ihan hirveäksi. Mutta se onkin sitten eri juttu. Tämä oli ihana kohta:

Sen jälkeen seurasi kuitenkin kappale nimeltä You’re My Best Friend, jonka aikana he kaksi alkoivat tanssittaa toisiaan niin läheisissä tunnelmissa, ettei heillä olisi ollut varaa sanoa meille mitään. Sitä seurasi toinenkin kuin heille tehty kappale, Good Old-Fashioned Lover Boy, jonka he tanssiessaan myös lauloivat toisilleen niin tunteella, ettei heidän suhteensa laatu voinut jäädä kellekään epäselväksi. Mutta eipä se myöskään näyttänyt ketään suuremmin vaivaavan, sillä kappaleen loppuessa he eivät olleet ainoat toisiaan suutelevat pojat.

 
Hieno osa taas kerran, kiitos tästä!

[Altais]

A/N: Nyt kun tiedän täsmälleen, miten ja milloin tämä tarina päättyy, minulla on valtava innostus kirjoittaa se loppuun. Tämän kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen matka, ja vaikka monia tässä tapahtuneita asioita en olekaan suunnitellut juurikaan etukäteen, on loppuratkaisu ollut koko ajan aika selkeänä mielessäni. Olen innoissani siitä, että pian pääsen sen viimein toteuttamaan.  Tässä luvussa joudutaan käymään läpi hiukan synkeämpiä tunnelmia, mutta onneksi Reguluksella ja Lilyllä on toisensa.

Ygritte: Kiitos kommentistasi, kylläpä ilahdutti kuulla, että olet edelleen tarinaa seuraillut! Sellaistahan se monesti itsellä myös on, että tarinoita lueskelee puhelimella milloin missäkin, mutta kommentointi on puhelimella hankalampaa kuin koneella. Kiva, jos Reguluksen uusi itsevarmuus oli mukavaa luettavaa, sillä tästä tarinasta oli tarkoituskin tulla eräänlainen Reguluksen kasvutarina epävarmasta ja perheensä ohjailtavissa olevasta pojasta itseensä uskovaksi nuoreksi mieheksi, joka uskaltaa tehdä niin kuin oikeaksi näkee. 

Pahatar: Niinhän se aina jatkiksien kanssa tahtoo olla, että joskus niiden tietää päättyvän. Tämä saa kuitenkin melko pian jatkoa, kunhan ehdin miettiä valmiiksi muutaman jutun liittyen toteutustapaan.  Juoni ja tapahtumat ovat päässäni jo aika hyvin selvillä, ja tarinassa tulee varmaan olemaan jonkin verran enemmän angstia, mutta myös paljon enemmän korkean ikärajan sallimia helliä hetkiä kuin tässä on voinut olla.  Ja tietysti se pitää ehtiä myös kirjoittaa, ei ihan riitä, että tarina on omassa päässä valmiina.

Tuota edellistä lukua kirjoittaessa oli hauska ja kepeä tunnelma itselläkin, ja oikein nautin kirjoittaa sellaista Regulusta, josta löytyykin niin itsetietoinen kapinallinen, että alkaa muistuttaa päivä päivältä enemmän Siriusta. Samaten on kiva kuvitella hänet sellaisena, joka on suojelunhaluinen ja jopa hiukan mustasukkaisuuteen taipuvainen Lilyn suhteen (ei tietysti liikaa, se olisi inhottavaa). Ja että näiden kahden suhde olisi edennyt sellaiselle luontevuuden tasolle, jolla toiselle voi jo hiukan kuittailla kaikella rakkaudella. Tässä oli tarkoituskin, että hahmot saivat pitää jälleen kerran vähän hauskaa, sillä ennen loppua joudutaan vielä hiukan synkistelemään heidän kanssaan. Queenin konsertti oli jotain, joka oli pakko mahduttaa tähän, sillä ficci ajoittuu herkullisesti juuri yhtyeen hyviin aikoihin niin kuin sanoit, ja niiden musiikki olisi voinut olla jotain, josta päähenkilöt olisivat tykänneet. 



Torstai 26. lokakuuta 1976


Aamulla saapui kirje Tylypahkasta. Se oli Kuhnusarviolta ja siinä kerrottiin, että tiistaina järjestettäisiin Kuhnukerhon omat Halloween-iltajuhlat. Kutsu tuli hieman lyhyellä varoitusajalla, ja se lähetettiin kesken loman siitä hyvästä syystä, että kutsuvieraat voisivat ottaa kotoaan mukaan jotain tilaisuuden henkeen sopivaa päällepantavaa.

Tässä vaiheessa Regulus kommentoi, että kai ne sentään ovat naamiaiset, jotta niissä olisi edes jotain kiinnostavaa – vakavissaan, mitä tuolle ihmiselle on tapahtunut? Onko Siriuksen seura vaikuttanut häneen noin vahvasti, vai mikä tämän on saanut aikaan? Vielä alkusyksyllä luulin, että hän on ihan elementissään Kuhnukerhossa, kun on varmaan elämässään istunut erinäisillä hienoilla illallisilla. Regulus kuitenkin sanoi, että minä olin hänen mielestään ainoa kiinnostava asia, jota Kunhukerhossa oli tapahtunut pitkään aikaan.

Halloween-juhlassa ei kuitenkaan ollut kyse ei ollut naamiaisista vaan iltapukutilaisuudesta. Regulus kysyi, saiko hän siinä tapauksessa lainata minun iltapukuani, koska hänellä ei ollut omaa, eikä ehkä olisi Siriuksellakaan. Siinä vaiheessa hautasin pääni tyynyn alle, sillä hän oli pian yhtä ärsyttävä kuin isoveljensä.

Sillä välin Regulus jatkoi kirjeen lukemista minulle ääneen. Kuhnusarvio kertoi, että juhliin sai kutsua avecin mukaan, mutta vain sillä ehdolla, että seuralainen oli eri tuvasta kuin kutsuvieras itse. Kuhnusarvio perusteli tätä sillä, että koko kouluvuoden teemana oli tupien välisten suhteiden parantaminen, mutta aiemmin tätä tarkoitusta varten aloitetut harrastukset eivät yksin olleet riittävä toimenpide, sillä ne olivat suurimmaksi osaksi eriytyneet niin, että kussakin kerhossa oli porukkaa vain yhdestä tai kahdesta tuvasta. Sen vuoksi opettajakunnan piti miettiä järeämpiä keinoja, ja nyt Kuhnusarvio halusi hänen tähtioppilaidensa toimivan edelläkävijöinä ja näyttävän muille hyvää esimerkkiä.

Sepä kätevää, sanoin Regulukselle ja kurkistin häntä viattomasti tyynyni alta. Kerroin hänelle, että olinkin koko syksyn miettinyt, miten pyytää Mulciberia ulos, ja nyt viimein tilaisuuteni oli koittanut. Silloin Regulus kaivautui peiton alle kiinni minuun, puraisi minua niskasta ja totesi, että siinä tapauksessa hän toisi juhliin Siriuksen kaverin Peterin.

Meillä oli todella hauskaa siihen asti, kunnes Regulus sai toisenkin kirjeen. Heti kun hän luki nimensä kuoresta ja näki käsialan, kaikki väri pakeni hänen kasvoiltaan.

Kirje oli tietenkin Walburga Mustalta, joka halusi tavata poikansa vielä tänä iltapäivänä kello kolmelta Kalmanhanaukiolla. Älä myöhästy, kirjeessä sanottiin. Mitään selityksiä siinä ei ollut, mutta niitä ei tarvittukaan. Tajusin kaiken vain katsomalla Reguluksen valkoisiksi valahtaneita kasvoja, ja synkkää päättäväisyyttä hänen silmissään.

Älä mene, minä sanoin hänelle ja yritin laittaa käteni hänen ympärilleen kuin osoittaakseni haluni pitää hänet turvassa ja äitinsä vallan ulottumattomissa. Mutta hän ei antanut minun tehdä niin. Sen sijaan hän tarttui käteeni, hyväili rystysiäni peukalollaan ja suuteli niitä jokaista erikseen. Kun hän nosti katseensa, se oli pahaenteinen mutta tavallaan myös helpottunut.

Olen lykännyt tätä liian pitkään, Lily, hän sanoi vähäeleisesti.

Sitten hän puhkesi puhumaan. Hän kertoi, että oli tiennyt tämän päivän lopulta tulevan, mutta oli ollut liian pelkuri kohdatakseen sitä, ja siksi oli ollut aina vaan helpompi ajatella, että ei ihan vielä, ei ainakaan tänään, kun kaikki on juuri nyt niin hyvin. Tai kun juuri nyt on muutakin ajateltavaa. Tai… mitä tahansa, mikä vaan tekosyy oli kelvannut hänelle äidin ja isän välttelyn perustelemiseksi.

Regulus sanoi tietävänsä erittäin hyvin, ettei vanhempien kohtaamisella ja tosiasioiden paljastamisella voinut olla kuin yksi mahdollinen lopputulos – hänellä ei olisi koskaan enää paluuta siihen taloon, ei perintöä, ei vanhempia, jotka tunnustivat hänet omakseen. Mutta nyt hänellä oli minut, mukavat tulevat appivanhemmat, isoveli ja tämän poikaystävä, ja vielä ystävällisesti suhtautuva enokin, joten miksi hän muka ei pärjäisi, hän sanoi ja hymyili.
Hiukan ilottomasti tosin, ja arvasin hänen kaikesta huolimatta pelkäävän iltapäivää.

Silloin sanoin hyvin painokkaasti, että tulisin mukaan. Regulus katsoi minua järkyttyneenä, sitten hän alkoi nauraa ja sanoi, että ennemmin helvetti jäätyisi kuin hän antaisi minun joutua nokikkain hänen äitinsä kanssa. Mutta minä en ollut ylipuhuttavissa. Jos Regulus menisi tänään Kalmanhanaukiolle, ainakaan hän ei menisi sinne yksin, se oli varmaa.

Ennen lähtöä keitin meille teetä ja laitoin paahtoleipää, koska mikään lämmin ateria ei olisi mennyt alas tässä olotilassa. Sain syötyä yhden leivänpalan, mutta Reguluksella senkin nakertaminen kesti puolisen tuntia, ja hän vilkuili koko ajan kelloa hermostuneesti. Salaa Regulukselta minä kävin toisessa huoneessa ja kirjoitin pikaisen viestin Siriukselle, sillä mielestäni hän ansaitsi saada tietää, vaikka Regulus tuskin olisikaan halunnut veljelleen kertoa ja huolestuttaa tätä.


*


Tasan kolmen aikaan seisoimme ison, tumman puuoven takana keskellä Lontoon vilkasta katua. Talo oli juuri ilmestynyt siihen kuin tyhjästä, mutta kukaan lukuisista ohikulkijoista ei näyttänyt huomanneen mitään. Regulus puristi kättäni tiukasti eikä irrottanut siitä silloinkaan, kun koputti oveen ja jäi odottamaan.

Ovi avautui lähes saman tien, ja sen takaa paljastui se sama nainen, joka oli kerran nimittänyt minua kuraveriseksi sairaalasiivessä. Hänen tummissa hiuksissaan oli sama hopean vivahde kuin veljellään Alphardilla, ja ne oli koottu tyylikkäälle, vanhanaikaiselle nutturalle niskaan. Naisella oli tiukkaan nyöritetty musta leninki, ja hartioillaan kalliin näköinen viitta, johon oli kirjailtu vihreitä köynnöskasveja. Kasvonpiirteiltään hän muistutti kovasti Alphard-enoa, mutta vuodet olivat uurtaneet hänen suupieliinsä ja nenänsä yläpuolelle ankaran näköiset rypyt, kun taas Alphardin kasvojen juonteet kielivät enimmäkseen nauramisesta.

Nainen puhutteli Regulusta nimeltä ja kun hän katsoi kuopustaan, silmissä välähti parin sekunnin ajan hellyys. Ehkä hän oli ikävöinyt poikaansa. Sitten hänen ilmeensä tiukkeni ja hän rypisti kulmiaan ärtyneesti. Hän kertoi saaneensa kuulla luotettavalta taholta, ettei Regulus ollutkaan koululla hyödyntämässä lomaa opintojensa edistämiseen, niin kuin oli väittänyt.

Pitää paikkansa, Regulus sanoi mutkattomasti, astui lähemmäs minua ja laittoi käsivartensa ympärilleni.

Äiti, tässä on Lily, hän jatkoi. Olemme olleet yhdessä jo jonkin aikaa, ja halusin viettää lomani hänen kanssaan. Minulle ei ole epäselvää, mitä te isän kanssa olette suhteestamme mieltä, ja siksi en ole teille halunnutkaan kertoa aiemmin. Mutta nyt en voi enää salata tätä, sillä minä rakastan Lilyä ja aion olla hänen kanssaan, sanoitte te siihen mitä hyvänsä.

Kuullessani Reguluksen sanat, sydämeni alkoi lyödä kovempaa silkasta rakkaudesta ja ylpeydestä, jota sillä hetkellä tunsin häntä kohtaan. Mutta samalla pelkäsin hänen puolestaan. Pelkäsin sitä, miten rumaksi tämä tilanne vielä menisi ennen kuin olisi ohi. Sillä sitä mukaa kun Regulus puhui, hänen äitinsä pelottava katse kävi vieläkin synkeämmäksi.

Walburga käski Regulusta tulemaan välittömästi sisäpuolelle siitä, sillä ei tuollaisia huudeltu kaiken maailman kuullen. Mutta Reguluksen piti tulla yksin, sillä minulla ei olisi asiaa heidän kynnyksensä yli nyt eikä jatkossa. Nainen ei vilkaissutkaan minua puhuessaan, mutta syvä halveksunta välittyi hänen sanoistaan.

Regulus totesi yhtä kalseasti, että kiitos mutta ei kiitos. Hän sanoi, että mikäli minä en ollut tervetullut, ei hänkään kutsuisi paikkaa enää kodikseen eikä olisi aikeissa astua sinne jalallaankaan. Mutta hän kertoi kuitenkin toivovansa, että vanhemmat vielä tulisivat toisiin ajatuksiin, sillä jos eivät, se tarkoittaisi heidän kannaltaan sitä, että viimeinen Mustan nimeä kantava sukuhaara päättyisi heihin. Ei perillisiä, ei tulevia lapsenlapsia. Ei mitään, paitsi kaksi hiljalleen elämäänsä katkeroituvaa, toisiaan vihaavaa aviopuolisoa, jotka nukkuivat eri huoneissa, eivätkä puhuessaan katsoneet toisiaan silmiin.

Tuijotin sanattomana Regulusta, jonka äänestä sen paremmin kuin ilmeestäkään ei välittynyt ripaustakaan siitä epävarmuudesta, jota hän alkusyksyllä sairaalasiivessä oli tuntenut äitinsä seurassa. Sen sijaan hän katsoi rauhallisesti silmiin tuota naista, jonka silmissä kyti jokin vaarallinen hänen katsoessaan ensi kertaa minua.

Ja sinäkö olet valmis jättämään kaiken taaksesi tuon kuraverisen takia, Regulus? nainen sanoi hampaidensa välistä, kähisevällä äänellä. Vai sairaalasiiven harjoittelija, hah. Olisihan se pitänyt arvata jo silloin, että meidän Regulusta vikittelemässä se siellä oli. Rahojen ja aseman perässä tietysti, kuinkas muuten.

Nainen veti taikasauvansa esiin ja aikoi osoittaa sillä minua, mutta Reguluksen refleksit olivat nopeat, ja hän osoitti puolestaan omalla taikasauvallaan äitiään ennen kuin olin edes ehtinyt tajuta hänellä olleen sitä mukana. Itselläni ei ollut, mikä nyt hävetti minua hiukan. En ollut tottunut ajatukseen siitä, että sitä saattaisi tarvita tilanteissa, joissa sitä ei olisi edes laillisesti saanut käyttää. Tosin, ajat olivat muuttumassa, joten ehkä minun olisi aika tarkistaa asenteitani.

Näennäisen rauhallisesti Regulus sanoi äidilleen, että jos tämä ikinä enää käyttäisi tuota sanaa minusta hänen kuultensa, hän ei saisi sitä anteeksi. Ja jos äiti edes yrittäisi vahingoittaa minua, hän tulisi katumaan sitä.

Walburga laittoi sauvansa pois, naurahti ja sanoi, ettei poika raukka ikinä uskaltaisi tehdä hänelle mitään, kunhan puhui vaan. Heikko rassukka kun oli aina ollut. Äidin ilkeät sanat saivat Reguluksen säpsähtämään ja menettämään keskittymiskykynsä vain sekunniksi. Mutta juuri silloin Walburga tarttui Regulusta käsivarresta ja nykäisi niin äkisti, että tämä horjahti ja kaatui kynnyksen yli polvilleen. Nainen oli juuri kumartumassa häntä kohti käsi ojossa, sen näköisenä, että oli aikeissa tarttua poikaansa tukasta, kun jotain tapahtui.

Kuin tyhjästä siihen ilmestyi kaksi tummiin pukeutunutta hahmoa, joista kumpikin tarttui naista kainalon alta ja kantoi eteisen puolelle. Vaikken nähnyt kasvoja, ja vaikka niillä oli huput päässään, tajusin heti niiden olevan Sirius ja James. Kumarruin auttamaan Reguluksen ylös ja kysyin, sattuiko, mutta hän vastasi olevansa kunnossa. Äänestä ei voinut päätellä, mitä hänen mielessään liikkui, mutta hitaasti hän astui kynnyksen yli ja nyökkäsi minullekin sen merkiksi, että seuraisin. Hänen kätensä puristi edelleen taikasauvan kahvaa.

Sirius ja James olivat parhaillaan erikoisen näköisessä puuhassa. Jamesilla oli kädessään iso rulla hopeanhohtoista ilmastointiteippiä, ja samalla kun kumpikin piteli yhdellä kädellä aloillaan kirkuvaa naista, he irrottivat rullasta pitkiä suikaleita. Tajusin, että heidän tarkoituksensa oli teipata Walburga Musta kiinni eteisen seinään rauhoittumaan. Walburga raivosi koko ajan, mutta ei mahtanut mitään kahdelle häntä pidemmälle nuorelle miehelle. Sirius selitti hänelle ystävälliseen sävyyn, että tämä oli naisen omaksi parhaaksi, sillä joskus piti oppia hiukan rauhoittumaan ja kuuntelemaan meuhkaamisen sijaan.

Kun Walburga ei ollut samaa mieltä, Sirius pyysi Jamesilta hieman lyhyempää teipinpalasta, sillä hänen mielestään äiti oli juuri nyt puhunut tarpeeksi, ja tämän olisi aika olla hetki hiljaa. James teki kuten pyydettiin, ja vain tovia myöhemmin Walburga oli tehokkaasti tehty puhe- ja toimintakyvyttömäksi puhdasoppisin jästimenetelmin.

Silloin Sirius virnisti ja sanoi Jamesille, että hänellä oli ilo viimeinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen esitellä tälle rakas äitinsä Walburga. Äidilleen hän totesi ystävällisesti, että tämä James tässä oli hänen uusi poikaystävänsä, vaikka he olivatkin tunteneet ja olleet parhaita ystäviä jo monta vuotta. Hän kietoi kätensä Jamesin ympärille, antoi tälle rakastavan suukon suulle ja lisäsi, että koska kämppäkaveruus oli osoittautunut niin mukavaksi, koulun loputtua he aikoivat muuttaa oikeasti yhteen. Eikä minään kämppiksinä, vaan rakastavaisina.

Silloin Regulus kysyi yhtä leveästi hymyillen, oliko äidillä edelleen jotain sanottavaa hänen suhteestaan jästisyntyiseen tyttöön. Kun Walburga ynisi raivokkaasti jotain teippinsä alta, Regulus pudisteli päätään murheellisesti ja sanoi, että valitettavasti hän ei nyt saanut mitään selvää. James ja minä vilkaisimme toisiamme hiukan hämmentyneinä, emmekä kumpikaan osanneet sanoa oikein mitään. Tilanne oli kammottavalla tavalla hilpeä, ja tämä oli selvästikin Siriuksen ja Reguluksen kahden miehen show, jonka siemenet oli kylvetty varmaankin jo joskus vuosia sitten.

Silloin Regulus totesi, että ehkä meidän olisi nyt hyvä lähteä ja jättää äiti hiukan sulattelemaan asioita. Äidilleen hän sanoi, ettei tämän kannattaisi ottaa mitään yhteyttä muuten kuin siinä tapauksessa, että hänen onnistuisi vähän avartaa maailmankuvaansa. Sirius taputti veljeään olalle ja sanoi pahoittelevalla äänellä, että sitä tämä taitaisikin saada odottaa aika kauan. Mutta myös Walburga saisi nyt jokusen tunnin odottaa siinä ja muistella, miltä pojista oli aikanaan mahtanut tuntua, kun lukittiin pimeään komeroon määrittelemättömäksi ajaksi ja käytettiin vaimennusloitsua niin, ettei aikuisten tarvinnut kuunnella näiden itkua.

Regulus halusi kuitenkin poistaa suun edessä olevan teipin. Jos nainen sitten huutaisi kotitontun avukseen, olkoon niin. Mutta menisi siinä kuitenkin sen aikaa, että me saisimme rauhassa poistua paikalta. Sirius huokasi, katsoi veljeään ja sanoi, että tämä oli aivan liian pehmeä luonne. Hän antoi kuitenkin Reguluksen tehdä niin kuin tämä halusi, ja sillä sekunnilla, kun teippi irtosi naisen suulta, tämä aloitti korvia huumaavan huutokonsertin. Me emme jääneet sitä kuuntelemaan, vaan kiirehdimme ulos. Sirius jättäytyi viimeiseksi, loi vielä pitkän katseen äitiinsä ja painoi sitten hartaudella oven perässään kiinni.


*


Vielä myöhään illalla makasimme Reguluksen kanssa vieretysten vuoteellani. Reguluksen pää oli minun rintaani vasten, ja minä silittelin hänen hiuksiaan. Halusin hänen uskovan, että kaikki muuttuisi vielä hyväksi. Jos Regulus itki, hän teki sen niin hiljaa, etten huomannut, mutta kyllä hän varmaan silti itki. Päivä oli ollut hänelle raskas, siitä ei ollut pientäkään epäilystä.

Päästyämme riittävän kauas Kalmanhanaukiolta olimme hämmentyneinä päätyneet jäätelökioskille, ja sen jälkeen ahtautuneet kaikki neljä rinnakkain samalle puistonpenkille. Kaikkien tunnelmat olivat olleet vaisut, eikä aiemmasta, railakkaasta kapinallisuudesta ollut enää jäljellä kuin hiljainen tunne siitä, että oli tapahtunut jotain peruuttamattomuudessaan ja vääjäämättömyydessään hyvää. Sirius oli nojautunut Jamesia vasten, ja Regulus oli pitänyt minua tiukasti kainalossaan. Hän oli hakenut minusta turvaa painamalla vähän väliä nenänsä niskaani, ja minä olin silittänyt häntä olkapäästä sen merkiksi, että kaikki oli hyvin. Emme olleet jutelleet paljon mitään, toisin kuin tavallisesti.

Illansuussa olimme syöneet yhdessä isän ja äidin kanssa keittiön pöydän ääressä. Äiti oli nähnyt heti, että Regulus oli poissa tolaltaan. Kysyttäessä Regulus oli hiukan epäröiden kertonut, että nyt hänellä ei sitten tosiaan tainnut olla enää kotia. Kuka tahansa osaa varmaan kuvitella sen vakuuttelun määrän, jonka hän sen jälkeen sai aiheesta, että täällä meidän luonamme hänellä olisi aina tästä lähtien koti, tapahtui sitten ihan mitä tahansa. Se loppui vasta kun minun oli pakko lempeästi sanoa äidille, että lopettaisi jo, ennen kuin Regulus alkaisi itkeä ruokaansa. Silloin Regulus pörrötti hiuksiani muka huolettomasti, mutta loi minuun salaa kiitollisen katseen. Äidille ja isälle hän tietenkin oli kiitollinen myös, ja osoitti sen halaamalla kumpaakin pitkään.

Kun sitten viimein olimme kaksin, uni ei tullut, vaikka olimme lopen uupuneita. Regulus ei jaksanut jutella, mutta makasi valveilla ja hypisteli hiljaa yöpaitani hihaa. Jossain vaiheessa nukahdin kevyeen uneen, ja kun heräsin keskellä yötä, hän makasi yhä siinä, hermostuneet sormet minun hihani kimpussa. Korjasin asentoani ja kysyin, mikä oli. Hän kohottautui katsomaan silmiini ja silitti poskeani hellästi sormellaan. Sitten hän sanoi, ettei oikein edes tiennyt. Tuntui vaan sanoin kuvaamattoman hyvältä ja kamalalta samaan aikaan. Kevyeltä ja raskaalta, kylmältä ja lämpimältä. Tosi ristiriitaiselta. Ymmärsin sen, tietenkin sen täytyi olla niin. Mutta kyllä asiat vielä löytäisivät paikkansa, joko niin, että hänen vanhempansa olisivat mukana hänen elämässään, tai sitten eivät.

Regulus kertoi, että vasta Alphardin tapaaminen oli saanut hänet uskaltamaan tehdä tämän ratkaisun, vaikka hän oli jo kauan tiennyt, että se piti tehdä. En ihan ymmärtänyt sitä, mutta Reguluksen mielestä syy oli selvä. Nyt hän nimittäin tiesi, että aina oli joku paikka minne mennä, ja vaikka hän luultavimmin haluaisikin olla minun kanssani aina kun mahdollista, hän ei ikinä halunnut minun tuntevan, että velvollisuuteni oli aina katsella häntä, vain siksi koska ilman minua hänellä ei ollut paikkaa minne mennä. Minulle tuli hänen sanoistaan paha mieli ja kysyin, kuvitteliko hän oikeasti, että voisin ikinä ajatella hänestä niin. Hän suuteli otsaani ja vastasi, ettei tietenkään kuvitellut, mutta hänellä itsellään oli silti parempi olo tietäessään, että kun olin hänen kanssaan, olin sitä siksi, että todella halusin.

Lopulta minua alkoi itkettää, vaikken ollut vihainen enkä oikein surullinenkaan. Regulus veti minut syliinsä, alkoi silitellä hiuksiani, ja kertoi rakastavansa minua ihan valtavan paljon. Siihen me lopulta nukahdimme, emmekä heränneet ennen kuin aurinko oli jo korkealla.

[Pahatar]

Tämä olikin tosiaan angstisempi osa, mutta todella hyvä, tykkäsin!

Alussa nauratti tuo Reguluksen kapinallisuus Kuhnusarvion juhlienkin suhteen. Tuntuu, että hän on nyt saanut vähäksi aikaa tarpeekseen kilttinä poikana olemisesta, eikä siitä voi kyllä moittia, kun Regulus on joutunut nielemään niin paljon vanhempien taholta. Kuitenkin tykkäsin tuosta, että Kuhnusarvio ehdottomasti vaati tupien välistä kanssakäymistä. Tosi hienoa, vaikka aika yllättävääkin, että suunnilleen se ainoa opettaja, joka painotti tuota, oli juuri Luihuisten tuvanjohtaja.

Toinen kirje olikin sitten vakavampaa laatua. Ilmeisesti se vaatekaupassa yllätetty setä oli kuitenkin juorunnut Walburgalle, vaikka oli itsekin ollut luvattomilla teillä. Todella mahtavaa, että Lily vaati päästä mukaan ja lisäksi laittoi viestin Siriukselle, koska muuten tuon tapaamisen lopputulos olisi voinut olla erilainen, ja luultavasti vaikeampi Regulukselle, vaikka lopputulos olisikin ollut sama, ainakin ennen pitkää. Hyvin tässä kuvailtiin tuo jännitys, mitä sekä Lily että etenkin Regulus tunsivat tapaamista odotellessa.

Ja sitten oltiinkin jo Kalmanhanaukion ovella. Jollain lailla odotin, että Walburga olisi antanut vähän enemmän periksi, tai olisi ainakin ollut antavinaan, sillä olihan Regulus hänen lempilapsensa. Mutta tästä ei sitten näköjään ollut siihen. Tämä oli tosi hieno kohta, ja voi vain kuvitella, mitä Walburga ajatteli saadessaan kaiken lisäksi hänen ja aviomiehensä välit tuolla tavalla Regulukselta silmilleen:

Mutta hän kertoi kuitenkin toivovansa, että vanhemmat vielä tulisivat toisiin ajatuksiin, sillä jos eivät, se tarkoittaisi heidän kannaltaan sitä, että viimeinen Mustan nimeä kantava sukuhaara päättyisi heihin. Ei perillisiä, ei tulevia lapsenlapsia. Ei mitään, paitsi kaksi hiljalleen elämäänsä katkeroituvaa, toisiaan vihaavaa aviopuolisoa, jotka nukkuivat eri huoneissa, eivätkä puhuessaan katsoneet toisiaan silmiin.

Onneksi Sirius ja James tulivat juuri oikealla hetkellä apuun! Tykkäsin erityisen paljon siitä, miten Sirius pystyi suhtautumaan äitiinsä tyynesti ja hillitysti ja jopa huumorilla, vaikka saattoi hyvin arvata, mitä hän tästä ajatteli. Tuo äidille kaapista tuleminen oli ihan parasta ja voi vain kuvitella Walburgan tunteet kaiken muun lisäksi. Se nauratti kaiken synkkyyden keskellä:

Äidilleen hän totesi ystävällisesti, että tämä James tässä oli hänen uusi poikaystävänsä, vaikka he olivatkin tunteneet ja olleet parhaita ystäviä jo monta vuotta. Hän kietoi kätensä Jamesin ympärille, antoi tälle rakastavan suukon suulle ja lisäsi, että koska kämppäkaveruus oli osoittautunut niin mukavaksi, koulun loputtua he aikoivat muuttaa oikeasti yhteen. Eikä minään kämppiksinä, vaan rakastavaisina.

Tuntui myös hyvältä ja oikealta, että nuorten lähdettyä Kalmanhanaukiolta ei sitten ollutkaan enää niin hauskaa, koska onhan tuollaiset välirikot hirveän raskaita, vaikka vanhemmat olisivat millaisia tahansa. Onneksi Lily ja James pystyivät molemmat tukemaan Regulusta ja Siriusta tahoillaan. Loppu oli tosi ihana ja suloinen! Tuli lukiessa sellainen tunne, että kyllä tästä vielä hyvä tulee. kiitos paljon tästä osasta.

[Altais]

A/N: Loma lähestyy loppuaan, mutta vielä Regulus ehtii viedä Lilyn tapaamaan serkkuaan Andromedaa ja tämän perhettä. Onneksi tästä taitaa tulla hiukan mukavampi vierailu kuin edellisen luvun käynnistä Kalmanhanaukiolla.

Pahatar: Hyvä, jos angstisuus ei mennyt liiallisuuksiin viime luvussa, koska ongelmatonta Walburgan kohtaamista en olisi osannut kirjoittaa.  Tässä tarinassa ei tosiaan ole tarkoitus tavata Walburgaa enää, mutta sen sijaan siinä tulevassa jatko-osassa sitten palataan siihen, vieläkö Reguluksen äitikin voisi oppia laajentamaan maailmankuvaansa. Vähintään se kuitenkin ottaa häneltä aikaa, sen verran tiukassa suvun arvomaailma hänellä on. Tuntui kuitenkin välttämättömältä kirjoittaa kohtaus, jossa Regulus sanoo viimein äidilleen miten asiat ovat, koska silloin hänen ei tarvitse enää koulussakaan piilotella rakkauttaan Lilyyn.

Onhan tuollainen ihmissuhteiden katkeaminen silti aina rankka juttu, ja ajattelin että pakkohan Reguluksen oli olla sen jälkeen aika mieli maassa. Ehkäpä seuraava päivä hiukan piristää häntä.

Kuhnusarvio on tosiaan aika hauska hahmo, ja hänet pystyy kuvittelemaan sellaiseksi, joka olisi osannut suhtautua eri tupien oppilaisiin eri tavoin kuin moni muu. Onhan hänessä sitten ne vähemmän hyvät puoletkin, kuten sen alleviivaaminen, että jotkut oppilaista ovat hiukan tärkeämpiä kuin toiset. Mutta niin, Halloween-juhlat hän aikoo pitää, ja niistä tuleekin tämän ficin viimeinen varsinainen luku (epilogia lukuun ottamatta).  Kiitokset kommentistasi ja siitä, että olet jaksanut pysyä tarinan mukana tänne loppumetreille asti!




Perjantai 27. lokakuuta 1976


Aamulla herätessään Regulus oli selvästi paremmalla mielellä ja sanoi, että ainakaan ei enää tarvinnut murehtia sitä, milloin ja miten vanhemmat saisivat tietää meistä. Nyt pallo oli heillä, ja jos he joskus tulisivat järkiinsä, he ehkä ottaisivat yhteyttä. Silloin kysyin, mitä mieltä Regulus oli siitä, mitä Alphard kerran sanoi. Voisiko olla mahdollista, että Reguluksen vanhemmat tai muut sukulaiset olisivat jotain kautta niiden koulussa sattuneiden hyökkäysten takana?

Regulus huokaisi syvään, painoi päänsä olkapäätäni vasten ja sanoi, että ei kai se ollut täysin mahdotonta, vaikka hänen olikin vaikea sitä uskoa.

Walburga oli hänen mielestään enemmän sellainen, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja saa raivokohtauksensa juuri silloin, kun se tulee, eikä kykene minkäänlaiseen juonitteluun. Isänsä Orionin hän näki pohjimmiltaan hiukan aikaansaamattomana hahmona, joka ei ehkä edes ollut kaikesta samaa mieltä äidin kanssa, muttei uskaltanut laittaa tälle vastaankaan.

Toisaalta Regulus sanoi myös, ettei lopulta tuntenut isäänsä oikein ollenkaan, koska he olivat aina viettäneet hyvin vähän aikaa yhdessä. Mutta oli miten oli, meidän pitäisi heti kouluun palattuamme alkaa selvittää asiaa kunnolla, Regulus sanoi, sillä hänellä oli inhottava tunne, että pian tapahtuisi muuten jotain vielä pahempaa. Hän kietoi käsivartensa tiukasti vyötäröni ympärille, hieroi otsaansa tuskastuneena yöpaitani pehmeää kangasta vasten ja kirosi sitä, ettemme koulussa voineet olla yhdessä koko ajan.

Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä murehtimaan, sillä ohjelmassa oli reissu Reguluksen serkun perheen luo. Alphard oli luvannut lähteä mukaan ja kyyditä meidät molempiin suuntiin punaisella Minillään. Kun auto tuli puheeksi, Regulus piristyi ja näytti yhtäkkiä suloisen innostuneelta. Hän kertoi muistavansa vain hämärästi päivän, jolloin viimeksi oli istunut Siriuksen kanssa enon kyydissä, niin kauan siitä oli.

Alphard ilmestyi ovemme taakse puolen päivän aikaan. En ollut vielä aivan valmis hänen soittaessaan ovikelloa, mutta huutelin Regulukselle alakertaan, että menisi avaamaan. Kun sain viimein valittua sopivat vaatteet Reguluksen serkun perheen tapaamiselle – ei liian juhlavat, koska olimme vain menossa kylään – Regulus ja Alphard istuivat kaksistaan keittiön pöydän ääressä ja tutkivat hyvin kiinnostuneina jotain. Menin lähemmäs ja näin, että siinä oli äidin eilen pöydälle unohtama sähkövatkain. Alphard halusi kovasti tietää, mikä se oli ja miten toimi, ja Regulus yritti selittää mutta huonolla menestyksellä. Hänhän oli vain kerran tai pari nähnyt äidin käyttävän sitä.

Olin juuri ehdottamassa, että Alphard tulisi meille käymään joululomalla, jolloin voisin mielelläni opettaa heidät molemmat tekemään jotain hyödyllistä sähkövatkaimella, kun ovikello soi taas. Oven takana olivat James ja Sirius, joiden kanssa oli sovittu, että lähdettäisiin yhdessä meiltä ajelemaan. James pahoitteli pientä myöhästymistä ja sanoi virnistäen, ettei Sirius ollut omasta mielestään saanut millään tukkaansa tarpeeksi hyvin. Silloin Sirius tönäisi Jamesia ja tunki sormensa melko kovakouraisesti tämän tukkaan, pörröttäen niin että niistä tuli vielä tavallistakin sotkuisemmat.

Nähdessään Alphard-enon Sirius unohti Jamesin rääkkäämisen ja hyppäsi miehen kaulaan. Alphard rutisti Siriusta, joka hänkin näytti isokokoisen miehen rinnalla aika lyhyeltä, vaikkei sitä ollutkaan. Sitten hän taputti tuttavallisesti olalle Jamesia, ja jostain syystä arvelin hänen olevan hyvin selvillä kaksikon suhteen laadusta.

Pian meidän piti lähteä, jotta ehtisimme myös käydä ostamassa jotain pientä viemisiksi Andromedan ja Tedin pikku tyttärelle Nymphadoralle. Tyttö oli nyt kolmen ja puolen vanha, eikä hänellä tietenkään mikään merkkipäivä ollut, mutta koska tyttö varmaan aluksi vierastaisi meitä, ajattelimme sen olevan hyvä idea. Alphard ja Sirius muistelivat, että vauvana tytöllä oli ollut vahvat keuhkot ja vaalean turkoosit hiukset, joten tämä saattaisi olla aika mielenkiintoinen tuttavuus myös nyt.

Ennen lähtöä Sirius ja Regulus saivat aikaan pienen kinan siitä, kumpi saisi istua etupenkillä. Oli, kuin kymmenen vuotta olisi yhtäkkiä kadonnut jonnekin, ja he olisivat palanneet lapsuuden kesiin enon luona. Minä ja James vilkaisimme toisiamme huvittuneina, sillä minä olin istunut auton kyydissä kyllästymiseen asti, ja tiettävästi Jamesin perhekin omisti auton, niin puhdasverisiä kuin olivatkin. Mutta toisin oli Mustan veljesten kohdalla. Eno ehdotti lempeästi, että toinen istuisi eteen menomatkalla ja toinen sitten paluumatkalla. Silloin Sirius sanoi, että hänen kuului ainakin saada istua heti menomatkalla, koska hän oli vanhempi. Regulus puolestaan väitti vastaan sanoen, että hän puolestaan ei Siriusta nuorempana jaksanut odottaa, vaan saattaisi kiukutella koko matkan. Lopulta James ehdotti, että heitettäisiin aiheesta kolikkoa.

Regulus voitti ensimmäisen etupenkkivuoron, mutta Sirius ei jaksanut vihoitella kauan. Oli aika kova työ saada kolme ihmistä mahtumaan Minin takapenkille, mutta kun lopulta olimme tien päällä, Regulus kertoi Alphardille eilisestä vierailusta Kalmanhanaukiolla. Sirius oli kerrankin hiljaa ja antoi veljensä kertoa koko surullisen tarinan alusta loppuun.

En nähnyt Alphardin ilmettä, mutta hänen kätensä näkyivät puristavan rattia vähän tarpeettoman tiukasti. Hän kysyi, oliko myös Orion ollut kotona meidän vierailumme aikaan, johon Regulus totesi, ettei mitä ilmeisimmin ollut. Alphard huokaisi syvään ja sanoi, että hän niin kovin mielellään tekisi jotain, joka korjaisi Walburgan vinoutuneen ajatusmaailman, mutta luultavasti kaikki menisi vain vaikeammaksi, jos hän yrittäisi puhua sisarelleen. Walburgan oli aina ollut vaikea myöntää olleensa väärässä edes pienissä asioissa, saati sitten tällaisessa. Mutta, jos jollekulle saattaisi kannattaa vielä yrittää puhua, se olisi Orion, Alphard sanoi.

Orion oli pohjimmiltaan rauhallinen ja aika pehmeä luonne verrattuna vaimoonsa, Alphard kertoi, mutta kova puhdasverinen arvomaailma oli vuosien mittaan tehnyt miehestä etäisen ja poissaolevan. Sirius ja Regulus olivat samaa mieltä ja sanoivat, että isää oli tuskin ikinä näkynyt kotona heidän siellä asuessaan. Minä sen sijaan mietin, oliko miehellä ollut myös oma, onneton rakkaustarinansa kaukana menneisyydessä, ja saisinko koskaan tietää sitä. Ehkä kysyisin sitä joskus Alphardilta kahden kesken, sillä muistin Reguluksen vaivaantumisen vanhempiensa rakkauselämän kysymysten äärellä, ja ymmärsin häntä hyvin.


*


Anrdomedan perhe asui herttaisessa pikku talossa, jonka pihasta näki heti, että siellä asui onnellinen nuori perhe, joka osasi elää eikä nipottanut turhia. Ensimmäisenä meitä vastaan syöksyi pieni, pinkkitukkainen tyttö yllään äärimmäisen mielikuvituksellinen asu. Hän oli pukeutunut prinsessamekkoon, aivan liian isoon nahkatakkiin ja kumisaappaisiin, ja päässään hänellä oli mustat aurinkolasit. Hän selitti olevansa agenttiprinsessa, ja jo kauan ennen kuin pääsimme ovelle asti, hän oli selvittänyt nimemme, ikämme ja sen, kenen tyttöystävä minä olin.

Ovella meitä vastaan tuli nuori nainen, joka olisi ulkoisesti muistuttanut paljon sisartaan Bellatrixia, mutta pehmeämmät kasvonpiirteet, leveä hymy, pitkien hiusten tumman punaruskea sävy sekä pitkä kukallinen hame saivat hänet näyttämään paljon kauniimmalta. Hänen taakseen ilmestyi pitkä, vaalea ja hauskannäköinen mies, joka esitteli itsensä Tediksi. Hän kaappasi pienen tytön syliinsä ja torui tätä lempeästi siitä, että vieraiden piti antaa rauhassa riisua päällysvaatteet ennen kuin niiden kimppuun sai käydä. Andromeda halasi lämpimästi Alphard-enoaan, sitten Siriusta. Sen jälkeen hän jäi hämmästyneenä katsomaan Regulusta, ja hänen silmänsä näyttivät kostuvan liikutuksesta.

Älä vaan nyt sano, että voi kun sinä olet kasvanut, Regulus sanoi, mutta sitten hän hymyili, ja Andromeda rutisti häntäkin tiukasti. Sitten hän pörrötti Reguluksen hiuksia ja kertoi ennemminkin kiinnittäneensä huomiota siihen, miten onnelliselta Regulus nykyään näytti, ja että minulla taisi olla asian kanssa jotain tekemistä. Mutta oli Regulus silti myös kasvanut valtavasti viime näkemästä, hän lisäsi nauraen. Kun minut ja James esiteltiin Andromedalle ja hänen perheelleen, pikku Nymphadora – jota piti kutsua pelkäksi Doraksi – hihkui innosta ja halusi nähdä, kun me pussaamme. Regulus teki epäröimättä niin kuin tyttö pyysi, ja antoi minulle hellän mutta tilanteeseen sopivan suudelman suulle. James ja Sirius vilkaisivat toisiaan epävarmoina, sitten Andromedaa, joka nyökkäsi pienesti. Silloin hekin Doran mieliksi vaihtoivat suudelman.

Regulus nauroi ja totesi, että piti sekin päivä nähdä, kun Sirius on häntä arempi. Siihen loppui Siriuksen arkuus, sillä hän lähti ajamaan takaa Regulusta, joka säntäsi nauraen pihamaalle karkuun. Dora kirmasi heidän peräänsä kimeästi hihkuen. Me muut jäimme kuistilta katselemaan, miten Sirius sai veljensä kiinni, kaatoi nurmikolle ja yritti pakottaa tämän perumaan sanansa. Silloin hän sai kuitenkin puolestaan niskaansa innokkaan kolmivuotiaan, ja lopulta kaikki kolme makasivat nurmikolla yhdessä läjässä.

Anrdomeda kohautti harteitaan ja sanoi, että tämä menohan alkaa olla kuin vanhoina hyvinä aikoina kesälomilla Alphardin luona. Hän sanoi miehelleen, että laitetaanpa ruoka pöytään ja ruvetaan syömään niin kauan kuin on rauhallista. Ennen kuin ehdimme aloittaa, Nymphadora kuitenkin ilmestyi paikalle tomerana, Sirius yhdessä ja Regulus toisessa käsipuolessaan. Hän patisti pojat vieläpä pesemään kätensä ennen kuin sai tulla pöytään. Huomasin, että olimme olleet turhaan huolissamme lapsen ujostelusta.

Viivyimme Andromedan luona iltaan asti, ja kuullessaan viimeaikaisista tapahtumista Andromeda oli sitä mieltä, että Mustan suvussa olisi pian enemmän meitä kapinallisia kuin niitä, jotka vielä jaksoivat ajatella ja toimia suvun mielestä oikein. Regulukselle hän sanoi, että muisti kyllä vielä elävästi, miten pahalta tuntui tulla sukunsa hylkäämäksi vain, koska oli rakastunut niiden mielestä väärään ihmiseen. Hän lisäsi kuitenkin, ettei ollut milloinkaan katunut valintaansa, sillä elämä Tedin kanssa oli antanut niin paljon enemmän kuin suvun tiukkojen sääntöjen myötäileminen. Ted oli silminnähden tyytyväinen mutta mainitsi kuitenkin muistavansa tämän silloin, kun vaimo seuraavan kerran polttaisi hihansa hänen unohdettuaan hikiset treenikamansa kassiin haisemaan.

Nymphadora ei olisi millään halunnut päästää meitä lähtemään, mutta tyytyi kuitenkin lopulta kompromissiin, että tulisimme varmasti taas joululomalla häntä katsomaan. Vielä viimeiseksi ennen lähtöämme Anrdomeda halasi Regulusta erityisen lämpimästi ja kehotti tätä olemaan yhteyksissä, jos tulisi mitä tahansa ongelmia, tai jos muuten vaan huvittaisi jutella jostain. Sitten oli taas aika ahtautua Minin takapenkille. Se kävi yllättävän sujuvasti, kun Regulus kaappasi minut tiukasti kainaloonsa.

Matkalla Alphard sanoi, että häntä oli kovasti surettanut Siriuksen ja Reguluksen kotoaan saama kohtelu sekä se, että heitä nyt kiristettiin rahahanojen sulkemisella, elleivät toimineet suvun tahdon mukaan. Hiukan vaatimattomaan sävyyn hän jatkoi, että olihan hänelle tässä vuosien varrella kertynyt varallisuutta enemmän kuin koskaan tulisi tarvitsemaan, ja koska oli joka tapauksessa aikeissa jättää aikanaan kaiken Siriukselle ja Regulukselle, niin yhtä lailla hän voisi tukea kumpaakin heistä jo nyt, kun he sitä kaikkein eniten tarvitsivat.

Regulus näytti siltä, että oli valmis purskahtamaan itkuun. Siriuksen ilmettä en nähnyt, sillä hän oli nyt päässyt himoitsemalleen etuistuimelle, mutta kun hän kiitti enoa tämän kauniista eleestä, hänen äänensä särkyi kesken lauseen ja hän piilotti kasvot käsiinsä. Alphard ajoi tien sivuun, pysäytti auton ja veti nyyhkyttävän Siriuksen kömpelösti kainaloonsa. Äläs nyt, hän sanoi ja silitti tämän hiuksia isolla kourallaan.

James laittoi takapenkiltä käsin oman kätensä Siriuksen toiselle olkapäälle ja silitteli sitä lohduttavasti. Regulus rutisti minua tiukemmin ja veti pari syvää, vapisevaa hengenvetoa. Silloin Sirius kuivasi kasvonsa hihaan, nauroi ja sanoi, että anteeksi nyt tällainen purkaus, mutta enon ele vaan merkitsi niin valtavan paljon. Alphard pyyhkäisi silmäkulmaansa ja totesi, että hänestä oli kertakaikkisen upeaa katsella, miten pojat uskalsivat elää oman näköistään elämää jo nyt, eivätkä odotelleet liian kauan, kuten hän oli tehnyt.

[Altais]

Lauantai 28. lokakuuta 1976


Viimeisenä lomapäivänä halusimme viettää mahdollisimman paljon aikaa kahdestaan. Regulus oli aamusta asti harvinaisen hellyydenkipeä. Heti aamulla vuoteessa hän hakeutui aivan iholleni, veti minut syliinsä ja selvästi nautti siitä, kun ihomme painautuivat toisiaan vasten ja käteni hyväilivät hänen paljasta selkäänsä. Hän painoi kaulalleni helliä suudelmia ja sanoi, että hänen piti nyt saada tehdä tällaista mahdollisimman paljon varastoon, sillä tästä lähtien elämänmeno olisi taas toisenlaista aina joululomaan asti, ja hellien hetkien järjestäminen tulisi olemaan vaikeampaa.

Minullekin Reguluksen päivittäinen läheisyys oli asia, johon olin alkanut ihanasti tottua, ja tuntui vaikealta luopua siitä, vaikka ei sentään onneksi kokonaan. Regulus kuiskasi korvaani, että meidän pitäisi keksiä vedenpitäviä syitä livahtaa tarvehuoneeseen hiukan useammin kuin aiemmin, ja että ehkä jos olisimme oikein ovelia, voisimme joskus jäädä sinne yöksikin. Ehkä James suostuisi joskus lainaamaan meille näkymättömyysviittaansa hyvään tarkoitukseen, ehdotin, ja se sai Reguluksen nauramaan.

Sitten hän vakavoitui, tarttui minua hellästi leuasta ja katsoi silmiini. Hän sanoi, että eilinen päivä Andromedan perheen kanssa oli saanut hänet ihmettelemään, miten oli ikinä voinut kuvitella elävänsä aikuisena elämää, jota vanhempien ja suvun paine häneltä vaati. Hän sanoi, että kaikkein mieluiten hän eläisi minun kanssani juuri samalla tavalla, kuin Andromeda ja Ted nyt elivät. Hänen mielestään olisi ihana ajatus joskus aikuisena palata joka päivä töiden jälkeen kotiin tietäen, että minä olisin siellä – ja että olisi myös aika houkutteleva ajatus voida hankkia työpaikka ja ammatti, ja vieläpä valita se aivan itse, sen sijaan että elelisi suvun rahoilla vapaaherrana, tai korkeintaan hoitaisi jotain hänelle osoitettua, soveliasta ministeriön virkaa. Sitten yhtäkkiä hän punastui, meni hiukan vaikeaksi ja kysyi, oliko tullut menneeksi liian pitkälle, ja olinko aivan järkyttynyt tällaisista puheista.

Laitoin käteni hellästi hänen niskahiuksiinsa ja suutelin häntä pitkään ja perusteellisesti. Kun viimein maltoin irrottautua, painoin otsani hänen otsaansa vasten ja sanoin, ettei hänen tarvinnut olla siitä huolissaan. Sillä enemmän kuin mitään, minäkin halusin sellaisen elämän, jonka me kaksi voisimme tehdä juuri sen näköiseksi, kuin hyvältä tuntui.

Oli ehkä liian aikaista miettiä vielä naimisiinmenoa tai lapsia, mutta yhteisen kodin haluaisin Reguluksen kanssa niin pian, kuin pääsisin koulusta. Se, että hän kävisi silloin vielä vuoden verran koulua, olisi sivuseikka, sillä silloin asuisimme loma-ajat yhdessä, tapaisimme viikonloppuisin aina kun mahdollista. Kävisimme sitten vaan kylässä minun vanhempieni ja Alphard-enon luona sen sijaan, että asuisimme siellä. Kun Regulus kuuli tämän, hän kaivautui kylkeeni niin onnellisena, että saatoin melkein kuulla hänen kehräävän. Hän kysyi, luulinko tosissani, että hän aikoisi ikinä vapaaehtoisesti suostua nousemaan tästä.

Myöhemmin kävimme metsässä kävelyllä ja juttelimme pitkään mahdollisista unelma-ammateista. Minä olin jo pitkään haaveillut parantajan työstä, sillä halusin tehdä jotain tärkeää, mutta ehkä mieluummin helpottamalla toisten kärsimystä kuin taistelemalla, ellei se sitten ollut ehdottoman välttämätöntä. Regulus katsoi minua lämpimästi ja sanoi todella toivovansa, että voisi aina pitää minut turvassa, vaikka maailma ympärillä olikin luisumassa vähitellen hulluuteen ja sekasortoon.

Sitten hän sanoi, että oli varmaan hänelle hiukan aikaista sanoa mitään unelma-ammatistaan, koska oli vasta hetki sitten tajunnut edes voivansa valita. Mutta hän oli lyhyen elämänsä aikana ehtinyt nähdä sen verran monta ilkeää ja vaikeasti parannettavaa kirousta, joilla saattoi aiheuttaa ihmisille valtavaa kiusaa ja kärsimystä, että haluaisi ehkä oppia murtamaan ja parantamaan niitä. Niissä piireissä, joista hän tuli, ei kuulemma ollut ollenkaan tavatonta rankaista jotakuta ei-toivotusti käyttäytyvää sellaisilla kirouksilla, joista saattoi jäädä elinikäinen riesa.

Päädyimme taas sen saman järven rantaan, jonka rannalla alkuviikolla söimme eväitä. Kun kahlasimme veteen, se oli vielä kylmempää kuin silloin. Tuuli irrotti puista keltaisia ja oransseja lehtiä, joita satoi meidän päällemme ja putoili veden pinnalle kellumaan. Ilmassa oli syksyn purevaa kirpeyttä, ja viima nosti Reguluksen poskille terveen näköisen punan. Ajattelin, että hän näytti sillä hetkellä täsmälleen niin onnelliselta, kuin hän ansaitsikin olla. Sellaisena halusin hänen aina pysyvänkin.


*


Illalla ennen nukkumaanmenoa pakkasimme vaitonaisina matka-arkkujamme. Outo, haikea tunne kaihersi mieltä, kuin jäähyväisten jättäminen, vaikka samaan paikkaanhan me olimme menossa. Regulus unohtui liian pitkäksi aikaa tuijottamaan suljetun matka-arkkunsa kantta, ja kun tartuin häntä kädestä, hän veti minut tiukasti lähelleen ja halasi. Hän ei sanonut mitään, mutta tiesin silti hänen tuntevan täsmälleen samoin. Kun viimeisetkin tavarat oli pakattu, kömmimme vieretysten peiton alle, eikä Regulus halunnut irrottautua minusta. Kun asiaa ajatteli, olihan kulunut viikko hänelle varsinainen vuoristorata, niin kuin koko syksy sitä ennen.

Mietin, miten paljon oli tapahtunut sen jälkeen, kun syyskuun ensimmäisenä katselin asemalaiturilla äitinsä kanssa kulkevaa, vaisua ja ahdistunutta poikaa, jonka paha olo oli ollut käsinkosketeltavaa. Yksinäistä poikaa, joka luuli menettäneensä veljensä ikiajoiksi siitä huolimatta, että tämä käveli häntä vastaan koulun käytävillä joka päivä. Poikaa, joka luuli minun heittäneen häntä toffeesammakolla ihan vain kiusallani. Mutta joka siitä huolimatta tuli tarvehuonebileisiin, kun pyysin, ja lähti vielä kanssani tanssimaankin, vaikka kaikki tuijottivat.

Sanoin kaiken tämän Regulukselle, ja häntä alkoi ensin naurattaa hänen muistellessaan sammakkoa, juhlia ja pullonpyöritystä. Sitten hän vakavoitui ja sanoi myös muistavansa erittäin hyvin, mitä siitä tanssista oli seurannut. Jossain oli joku, joka jo silloin oli tajunnut tunteemme ja sen, että ne olivat päässeet lämpiämään hiukan liikaa. Hän näytti olevan lähes pelottavan tosissaan sanoessaan, että käyttäisi tästä lähtien ennemmin vaikka jokaisen valveillaolohetkensä sen selvittämiseen, kuka kaiken takana oli, kuin antaisi kenenkään enää käydä minun kimppuuni. Minä sanoin ajattelevani täsmälleen samoin sillä erotuksella, että kaiken aikaa olin ollut paljon enemmän huolissani hänen kuin itseni vuoksi. Asiasta meinasi alkaa pieni väittely meidän välillämme, kunnes suutelin hänet hiljaiseksi ja sanoin, että ei viitsitä.

Otin uudelleen puheeksi sen, mitä ennen lomaa olimme puhuneet Severuksesta. Sanoin, että mielestäni meillä ei tässä tilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa kuin puhua hänen kanssaan, sillä minä ihan todella halusin Reguluksella olevan Luihuisten tiloissa ainakin joku, jonka varmasti voisi luottaa olevan hänen apunaan tarpeen vaatiessa. Reguluksen, Siriuksen ja Jamesin epäilyksistä huolimatta minulla ei ollut pienintäkään syytä ajatella, etteikö Severus olisi ollut luottamuksen arvoinen. Virnistin Reguluksen synkälle ilmeelle ja sanoin, ettei hänen kannattanut käyttää energiaansa turhaan mustasukkaisuuteen, sillä vaikka kuka tahansa olisi ollut minusta kiinnostunut, minä rakastin Regulusta ja näin vain hänet. Minkä lisäksi oli tietenkin muistettava, ettei minun ja Severuksen välillä ollut koskaan tapahtunut mitään romanttista.

Lopulta Regulus pitkän ja perusteellisen pehmittelyni jälkeen suostui hyväksymään ehdotukseni, että maanantaina oppituntien jälkeen minä ja hän pyytäisimme Severuksen kanssamme juttelemaan. Mieluiten ensin kolmisin, ja vasta sitten Siriuksen ja Jamesin kanssa. Kun viimein pääsimme yhteisymmärrykseen, olimme niin voipuneita, että nukahdimme saman tien.

[Altais]

A/N: Nyt tulee kyllä päivitystä tosi nopeaan tahtiin, mutta lopun häämöttäessä minulla on valtava innostus viedä tämä maaliin asti. Olenkin pitkittänyt loppuratkaisua aika kauan, ja nyt totuus taitaa viimein alkaa paljastua, vaikka se voikin tehdä kipeää. Jos olet seurannut tarinaa tänne asti (mistä olen sekä onnellinen että kiitollinen  , haluaisin hurjan mielelläni kuulla, tuleeko hyökkääjän henkilöllisyys miten suurena yllätyksenä.  Itse olen hautonut tätä tosi pitkään.

Ai niin, ja lisäksi olen päättänyt niin, että seuraavan ja viimeisen varsinaisen luvun jälkeen seuraa vielä epilogi. Näin ne suunnitelmat muuttuvat, kun tämä on kaiken aikaa ollut tällainen tarina, joka hiukan elää ja muokkautuu kirjoitusprosessin aikana. Mutta hauskaa on ollut, ja uskomaton tunne, että tämä on oikeasti päättymässä. 




Maanantai 30. lokakuuta 1976


Eilinen päivä kului niin tehokkaasti matkustukseen, etten ehtinyt edes kirjoittaa päiväkirjaan. Ahtauduimme samaan junavaunuun Siriuksen, Jamesin, Remuksen ja Peterin kanssa sopimaan ja suunnittelemaan, miten tulevalla viikolla etenisimme saadaksemme vihdoin kiinni sen tai ne henkilöt, jotka olivat käyneet Reguluksen ja minun kimppuun. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että asian olisi pakko ratketa pian, sillä kuka ikinä hyökkääjä olikin, hän oli varmasti todella käärmeissään yhteisestä lomaviikostamme ja niistä ratkaisuista, joita Regulus oli sen aikana päätynyt tekemään.
 
Varmaa oli ainakin se, etteivät ne voineet olla hyökkääjän mieleen. Jos ja kun hän aiemmin oli tyytynyt vain varoittelemaan Regulusta ja kuvitellut estävänsä häntä tekemästä vääriä valintoja, nyt hän tuskin tyytyisi enää siihen. Kukaan meistä ei halunnut tietää, millaisia hänen tositoimensa olisivat, kun kerran pelkästä varoittelusta päätyi moneksi päiväksi sairaalasiipeen. Regulus näytti hyvin ahdistuneelta, kun Sirius sanoi, että seuraavan kerran todennäköinen kohde olisin minä, koska tuskin hyökkääjä haluaisi Regulusta pois päiviltä. Hän kietoi kädet suojelevasti ympärilleni ja vannotti muita, että joku heistä olisi koko ajan kanssani silloin, kun hän ei voinut olla.

Minä yritin nurista vastaan ja sanoa, etten minä sentään mitään lapsenvahtia tarvinnut, sillä olin edelleen täysin kykenevä huolehtimaan myös itsestäni. Silloin Remus katsoi minua rauhalliseen tapaansa ja sanoi, että tällä kertaa Regulus oli hänen mielestään oikeassa, ja että joskus oli vaan parasta hyväksyä se, että oli otettava vastaan muiden apua. Kun Remus sanoi näin, minä uskoin, sillä hän jos joku on joutunut hyväksymään tuon asian omalla kohdallaan.


*


Maanantaina oppituntien jälkeen tapasin Reguluksen käytävällä, ja suuntasimme yhdessä pohjoistorniin vievään portaikkoon. Olimme sopineet tapaavamme Severuksen siellä kello neljän aikaan, ja puoli viideltä myös muut liittyisivät seuraamme. Eilisen kokoonpanon lisäksi myös Alice, Frank, Mary ja Marlene olivat luvanneet tulla, sillä mitä enemmän meitä olisi, sen varmemmin joku meistä huomaisi hyökkäyksen ajoissa, ennen kuin mitään peruuttamatonta ehtisi tapahtua. Kun nousimme ylös portaita, kysyin Regulukselta vielä kerran, olihan hän nyt varmasti sinut Severukselle puhumisen kanssa, ja hän vakuutti olevansa.

Hänen ilmeessään oli uudenlaista, melkein kuumeisen oloista päättäväisyyttä, joka näkyi vievän lähes kaiken hänen keskittymisensä. Varmaan se oli hyvä asia, minä ajattelin, sillä ainakaan hän ei enää halunnut väistellä hankalia asioita. Olin silti hiukan huolissani hänestä, sillä viime viikon aikana olin oppinut, miten helposti hän menetti mielenrauhansa ja yöunensa. Olisin voinut vaikka vannoa, ettei hän ollut viime yönä nukkunut minuuttiakaan, sen näki hänen silmistään.

Severus odotteli meitä jo, kun pääsimme viimein portaiden yläpäähän. Hän nojaili parvekekaiteeseen ja katseli jonnekin alas kaukaisuuteen. Tervehdin häntä lämpimästi, Regulus hiukan viileämmin, ja Severus nyökkäsi meille lyhyesti. Minä päätin hoitaa puhumisen, koska kaikesta välillämme tapahtuneesta huolimatta uskoin edelleen tuntevani Severuksen erittäin hyvin. Kerroin hänelle lyhyen version kaikesta tapahtuneesta, mutta puhuessani näin hänen silmistään, että hän tiesi jo lähes kaiken. Kuullessaan Reguluksen saamista varoitusviesteistä hänen ilmeensä kuitenkin synkkeni, ja näin hänen silmissään huolta hänen katsoessaan minua.

Totta puhuen odotinkin jo, milloin kääntyisitte minun puoleeni, hän sanoi arvoitukselliseen tapaansa, josta aina sai sellaisen vaikutelman, että hän oli täydellisesti tilanteen tasalla.

Severus jatkoi todeten, että ei ollut viitsinyt puuttua asioihin aiemmin eikä tulla tarjoamaan apuaan, koska arveli, että minun voisi olla sattuneesta syystä vaikea luottaa häneen tätä nykyä. Vaikka hän sanoi sen hyvin neutraalisti, näin hänen olevan pohjimmiltaan pahoillaan siitä, mitä ystävyydellemme oli käynyt. Olisin halunnut sanoa hänelle, että koska Reguluskin voi, myös hänkin voisi edelleen valita toisin. Että kun hän oikein rehellisesti miettisi, mitä halusi elämältään, hän ei ehkä kuitenkaan halunnut jakaa sitä Mulciberin, Averyn ja muiden pimeän taikuuden tulevaisuuden toivojen kanssa. Mutta sen keskustelun paikka ei olisi tässä eikä tänään. Se minun ja Severuksen pitäisi käydä kahdestaan, vaikka muuten mielelläni jaankin kaiken Reguluksen kanssa ja luotan häneen niin täysin kuin vain ihminen voi.

Silloin Regulus sanoi tapojensa vastaisesti aika epäystävälliseen sävyyn, että kyllä hänelläkin omat syynsä oli olla luottamatta Severukseen, sillä hän oli erittäin hyvin selvillä siitä, että myös Severusta kiinnosti hänen tyttöystävänsä. Ilme Severuksen kasvoilla kertoi, että hän arpoi parhaillaan taikasauvansa esiin ottamisen ja pois kävelemisen välillä. Minä kuitenkin tuuppasin Regulusta kylkeen ja yritin katsoa häntä mahdollisimman tiukasti sanoessani, että tuo nyt oli aivan tarpeetonta, ja hän voisi lopettaa tuollaiset puheet nyt saman tien. Regulus painoi katseensa maahan ja pyysi anteeksi, mutta varmaankin se oli kohdistettu enemmän minulle kuin Severukselle. Severus jäi kaikesta huolimatta seuraamme, mutta totesi Regulukselle viileästi, että vaikkei hän aina ollutkaan täysin vakuuttunut minun valintani järkevyydestä, hänellä ei ollut tapana alkaa väkisin viedä toisten tyttöystäviä. Siihen Regulus ynähti vain jotain epämääräistä vastaukseksi.

Aika tuskastuneena ehdotin, että menisimme vihdoin varsinaiseen asiaan, jonka vuoksi olimme tulleet. Kysyin Severukselta, oliko hänellä mitään omia epäilyksiään siitä, kuka tai ketkä olisivat voineet käydä kimppuumme, ja kenellä olisi voinut olla jotain niin paljon meidän yhdessäoloamme vastaan. Severus oli hetken hiljaa ja mittaili katseellaan ensin minua, sitten Regulusta. Hän kysyi, kai meillä itsellämmekin oli asiasta jokin teoria.

Kerroin sen, minkä uskoimme tietävämme – hyökkääjän oli pakko olla Luihuisen tuvassa, koska hänen oli ollut pakko istua aterialla melko lähellä Regulusta pystyäkseen huomaamatta antamaan hänelle myrkytetyn juoman. Lisäksi saman tyypin oli ollut pakko osallistua myös Tarvehuonebileisiin, sillä ensimmäinen hyökkäys oli tapahtunut niiden jälkeisenä aamuna. Siriuksen teoria oli tähänastisista paras – hyökkääjä voisi olla joku, joka uskoo vahvasti pimeään taikuuteen, puhdasveriseen aatteeseen, ja siksi haluaisi pitää Reguluksen heidän riveissään. Yhdistettynä Alphardin teoriaan se voisi olla toimiva – joku Reguluksen lähimmistä sukulaisista olisi voinut olla osallisena suunnittelemassa hyökkäyksiä, vaikkei niitä olisi itse toteuttanutkaan.

Ihan hyvä teoria sinänsä, mutta se jättää Mulciberin ja Averyn pois laskuista, Severus sanoi hitaasti ja venyttäen jokaista tavua, kuin tämä kaikki olisi ollut hänelle koko ajan päivänselvää.

Pelkäsin sen ärsyttävän Reguluksen yli itsehillintänsä rajojen, ja puristin hänen kättään sen merkiksi, että pysyisi nyt rauhallisena. Minäkin tunsin itseni hieman typerykseksi, niin kuin Severuksen kanssa toisinaan käy, vaikka olisi hyvissäkin väleissä: hänellä on kyky täydellisen loogiseen ajatteluun, ja myös taito tuoda se esiin tavalla, joka saa vastapelurin häpeämään omaa kömpelyyttään. Ohitin kuitenkin harmini, sillä Severus oli myös oikeassa. Hyökkääjän oli ollut pakko olla juhlissa, eivätkä Mulciber tai Avery olleet siellä, ei myöskään suurin osa muista heidän porukoissaan liikkuvista.

Paitsi yksi.

Kysyn tätä nyt ihan suoraan, sanoin Severukselle, kun ajatus heräsi mielessäni kristallinkirkkaana. Regulukselta pyysin jo valmiiksi anteeksi sitä, että se mitä aioin sanoa, luultavimmin järkyttäisi ja loukkaisi häntä.

Mutta voisiko mitenkään olla, että kaikki tämä liittyy Barty Kyyryyn?

Yhtäkkiä kaikki täsmäsi. Barty saapui juhliin Reguluksen kanssa. Barty istui ruokapöydässä hänen vieressään. Regulus oli kutsunut Bartya parhaaksi kaverikseen, vaikkakin hyvin omalaatuisella tavalla. Ennen kuin me olimme yhdessä, Reguluksen saattoi usein nähdä liikkuvan kaksin Bartyn kanssa. Tänä syksynä hän oli kuitenkaan tuskin ehtinyt muuta kuin olla minun kanssani koulun ja huispaustreenien lisäksi. Tai sitten viettää aikaa Siriuksen kanssa rikkoutuneita välejä korjaillen ja uudelleen veljen kanssa lähentyen.
 
Vähemmästäkin ihminen saattoi tulla mustasukkaiseksi ja kokea itsensä hylätyksi. Barty oli hiljainen ja aika harmittoman oloinen, mutta en myöskään tuntenut häntä lainkaan, eikä Regulus ollut koskaan edes ehdottanut, että tutustuisimme. Joku syy siihen täytyi olla. Ehkä hänkin oli alitajuisesti epäillyt jotain, mutta ajatus oli tehnyt liian kipeää ääneen myönnettäväksi. Olihan kauhea ajatus, että paras ystävä tekisi jotain sellaista.

Ei, Regulus sanoi tiukasti ennen kuin Severus ehti vastata. Ei se voi mitenkään olla mahdollista. Barty on paras kaverini, on ollut jo ekasta vuodesta lähtien. Ei se voisi ikinä haluta tahallaan vahingoittaa minua, ei ikinä. Se rakastaa minua.

Jäin katsomaan Regulusta, kun hän puhui. Hänen silmiinsä nousseet kyynelet kertoivat, että ajatus oli todella satuttanut häntä. En ollut milloinkaan ennen kuullut hänen puhuvan noin tunteikkaasti ystävästään, mutta vaikka näin miten paljon se häneen sattui, ei edes hänen reaktionsa voinut enää vakuuttaa minua siitä, ettenkö olisi osunut oikeaan. Vedin Reguluksen syliini ja halasin häntä tiukasti. Samalla katsoin hänen olkansa yli Severusta ja kohtasin tämän tyynen katseen. Tarvitsematta sanoa sanaakaan kysyin häneltä, mitä hän oli teoriastani mieltä, ja hän nyökkäsi. Tiesin nyt varmuudella, että olin osunut oikeaan.

Hetkeä myöhemmin muut tulivat paikalle. Severus ja Sirius mulkoilivat toisiaan pahasti, Regulus pysytteli hyvin lähellä minua ja oli vaisu, mutta muuten kaikki sujui yllättävän hyvin. Remuksen, Jamesin ja Alicen johdolla tilanne pysyi asiallisena, eikä kukaan alkanut heitellä ilmoille avoimia loukkauksia, vaikka jännite olikin käsin kosketeltava. Saimme aikaan suunnitelman, jolla toivottavasti pääsisimme eteenpäin. Minä jouduin hyväksymään sen, että ennen tilanteen ratkeamista en saisi liikkua yksin yhtään missään, vaan minun oli oltava koko ajan jonkun seurassa. Severus auttaisi Regulusta tarkkailemaan Bartyn jokaista liikettä aina kun mahdollista. Oppitunneilla Regulus olisi omillaan, mutta oli äärimmäisen epätodennäköistä, että Barty yrittäisi mitään opettajien silmien alla, koko luokan keskellä.

Tapaamisen jälkeen Regulus näytti murtuneelta ja niin uupuneelta, ettei ollut vaikea uskoa kun hän sanoi, että taitaisi olla paras hakea Matami Pomfreylta annos nukkujuomaa ja yrittää kerrankin saada kunnolliset yöunet. Saatoin hänet sairaalasiivelle Siriuksen ja Jamesin seuratessa mukana, ja vielä ennen kuin lähdimme eri suuntiin, minä rutistin häntä ja kysyin, halusihan hän silti edelleen tulla kanssani huomisiin Halloween-juhliin. Surumielisesti hymyillen Regulus sanoi, ettei jättäisi niitä väliin mistään hinnasta.

[Pahatar]

Ihan mieletöntä, kolme uutta osaa! Olen pahoillani, kun pääsen vasta nyt kommentoimaan näitä, mutta olet ollut kyllä nopeakin näiden kanssa. On ollut mielenkiintoista ja antoisaa saada elää tämän tarinan mukana näinä viikkoina, ja on hienoa nähdä, miten tulet tähän päättämään.

Tykkäsin tuosta, että kun pojat ikään kuin saivat pään auki sen mukavimman sukulaisen eli Alphardin kanssa, jatkettiin menemällä kylään vielä Andromeda-serkullekin. Ja oli hieno juttu, että Alphard lähti mukaan, sillä kun ajattelee, mitä kirjoissa kerrottiin Mustan suvusta (vähän ja sekin synkkää ), tällaista mukavampaa sukutapaamista jäi kyllä kovasti kaipaamaan. Hauska yksityiskohta tuo, että Alphardia kiinnosti sähkövatkain! Tuli mieleen, että hänellä olisi varmasti ollut paljon puhuttavaa Arthur Weasleyn kanssa. Tuo, miten Alphard suhtautui Siriukseen ja Jamesiin tuntui tosi hyvältä, etenkin kun ajattelee, mitä vuosikymmentä tässä tarinassa eletään:

Nähdessään Alphard-enon Sirius unohti Jamesin rääkkäämisen ja hyppäsi miehen kaulaan. Alphard rutisti Siriusta, joka hänkin näytti isokokoisen miehen rinnalla aika lyhyeltä, vaikkei sitä ollutkaan. Sitten hän taputti tuttavallisesti olalle Jamesia, ja jostain syystä arvelin hänen olevan hyvin selvillä kaksikon suhteen laadusta.

Minua huvitti kovasti tuo, että Sirius ja Regulus onnistuivat kinaamaan keskenään edelleen, vaikka sitten kaikessa ystävyydessä, kuten nyt vaikka tuosta, kumpi saa istua edessä. Ja tuo jäi mietityttämään, mitä Alphard kertoi Orionista ja toi tietenkin mieleen nuo muut ficcisi, joissa häntä on kuvattu. Olisikin kiinnostavaa tietää, että jos Orionilla oli ollut rakkausjuttunsa nuorena, keneen se oli kohdistunut? Mutta ehkä sitä tullaan sivuamaan vielä tämän tarinan jatko-osassa.

Nymphadora kuvattiin hyvin teräväksi ja hauskaksi pieneksi tytöksi tässä! Vahvat keuhkot… se on kauniisti sanottu vauvasta, joka rikkoo äänivallia. Nuo nuorten suudelmat olivat kyllä ihana juttu, ja tämä Reguluksen kommentti veljelleen oli tietenkin parasta, mitä saattoi olla:

Regulus nauroi ja totesi, että piti sekin päivä nähdä, kun Sirius on häntä arempi. Siihen loppui Siriuksen arkuus, sillä hän lähti ajamaan takaa Regulusta, joka säntäsi nauraen pihamaalle karkuun.

Luvun loppu oli todella mieltä lämmittävä. Tykkäsin tuosta, mistä sanoitkin aikaisemmin, että on paljon parempi, että Alphard tukee poikia taloudellisesti eläessään kuin että hänet pitäisi tappaa tässä sitä varten. 

Toisen luvun alussa oltiinkin ihanan lämpimissä tunnelmissa, jotka tuntuivat vihjaavan vähän enempäänkin. Ehkä sitten siinä korkeamman ikärajan jatko-osassa? Aivan ihanaa, että vaikka nämä ovat nuoria, eikä perheen perustamisella ole tosiaankaan mitään kiirettä, he suunnittelevat jo yhteistä kotia, ja jo Reguluksen ollessa vielä koulussa. Tuntui tosi hyvältä, että Lily ja Regulus ovat onnellisia yhdessä tässä loman lopussa. Kun tätä tarinaa on lukenut näinkin kauan, tuntuu tosiaan uskomattomalta, että lukuvuoden aloituksesta on vasta vasta kaksi kuukautta. Paljon on tosiaan ehtinyt tapahtua siinä ajassa.

Mutta sitten nuo hyökkäykset. Vaikka se on ikävä asia, tykkäsin todella siitä, että nämä otettiin tässä taas esiin, eikä niitä vain sivuutettu, sillä ne ovat olleet kuitenkin hyvin olennaisena osana tämän ficin juonta. En koskaan valita siitä, että Severus on tarinassa mukana, ainakin niin kauan kun hän on hyvien puolella, kuten tässä ficissäsi. Ymmärtäähän sen tietenkin, että Regulus on mustasukkainen Lilystä, mutta onneksi Lily osaa vakuuttaa Reguluksen tunteistaan:

Virnistin Reguluksen synkälle ilmeelle ja sanoin, ettei hänen kannattanut käyttää energiaansa turhaan mustasukkaisuuteen, sillä vaikka kuka tahansa olisi ollut minusta kiinnostunut, minä rakastin Regulusta ja näin vain hänet.

Sitten päästiinkin kolmanteen uuteen lukuun. Pidin tässä kovasti siitä, että Regulus oli väleissä paitsi veljensä myös muiden rohkelikkopoikien kanssa, ja he matkustivat kaikki samassa junavaunussa. Miksi tosiaan pitäisi pitää etäisyyttä toisiin pelkästään eri tuvan vuoksi? Kuudennessa kirjassa jossain Kuhnusarvion tilaisuudessa tai vastaavassa mainittiin jotain sellaista, että rohkelikot ja luihuiset inhosivat toisiaan jo periaatteesta, ja se särähti pahasti, enkä ymmärtänyt miksi se oli kirjoissa haluttu tehdä niin. On ihana lukea tällaista ficciä kuin tämä, jossa asiat ovat toisin.

Vakavienkin asioiden keskellä Lilyn huoli Reguluksesta – ja toisinpäin – on todella ihanaa ja liikuttavaa myös. Näissä Lilyn ajatuksissa se tuli taas hyvin esiin:

Olin silti hiukan huolissani hänestä, sillä viime viikon aikana olin oppinut, miten helposti hän menetti mielenrauhansa ja yöunensa. Olisin voinut vaikka vannoa, ettei hän ollut viime yönä nukkunut minuuttiakaan, sen näki hänen silmistään.

Tuo Severuksen kohtaaminen oli todella hyvä ja vaikuttava. Jotenkin hänelle niin tyypillistä tietää paljon asioita jo senkin takia, että Severus on luonteeltaan selvästi utelias, mikä on aika hauskaa, kun hahmo on muuten päällisin puolin etäisyyttä pitävä ja hyvin hillitty. Ilahduin siitä, että Lily ajatteli ainakin yrittää puhua Severuksen kanssa kahden kesken jossain vaiheessa tämän ystävistä ja tulevaisuudesta. Toki suretti se, että Severus jäi tässä yksin, ja vaikka hän ei välttämättä olisi edes sopinut Lilyn kanssa yhteen, ei ainakaan tässä tarinassa, olisi ihanaa, jos hänelläkin olisi joku. Tämä oli hieno kohta:

Silloin Regulus sanoi tapojensa vastaisesti aika epäystävälliseen sävyyn, että kyllä hänelläkin omat syynsä oli olla luottamatta Severukseen, sillä hän oli erittäin hyvin selvillä siitä, että myös Severusta kiinnosti hänen tyttöystävänsä. Ilme Severuksen kasvoilla kertoi, että hän arpoi parhaillaan taikasauvansa esiin ottamisen ja pois kävelemisen välillä.

Minusta tuo oli todella hyvä käänne, että Barty Kyyry olisi se syyllinen, niin kuin ilmeisesti nyt on, enkä olisi tosiaan osannut arvata tätä etukäteen! Kyllä sinä ainakin minut yllätit, koska en tullut ottaneeksi juuri häntä huomioon tässä, vaikka mietin mahdollista tekijää. Eikä se ole minusta mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että Regulus piti Bartya parhaana ystävänään. Ehkä juuri siksi Barty ajatteli omalla kieroutuneella tavallaan, että Regulukselle täytyy kostaa tämän seurustelu jästisyntyisen tytön kanssa. Ja tämä saattoi olla tosiaan hyvin pettynyt, kun Reguluksella ei ollutkaan enää aikaa hänelle. Kyllähän Barty oli niin vahvasti pimeyden puolella jo ihan nuoresta lähtien.

Onpa hienoa, kun seuraavassa luvussa päästään niihin Halloween -juhliin, ja sitten tuleekin enää epilogi. Uskomatonta. Tämä on ollut niin pitkä ja monitahoinen ficci, että tuntuu jotenkin epätodelliselta ja haikealta, että tämä päättyy pian. Onneksi sinulla on muita tarinoita, ja tähänkin olet lupaillut jatko-osaa. Kiitos paljon näistä luvuista, jään odottamaan tarinan loppua!

[Altais]

A/N: Totta tosiaan, epilogia vailla viimeistä viedään! Viime luvussa kaksikollemme ja heidän ystävilleen taisi viimein valjeta totuus hyökkääjästä, mutta kaikki ei vielä ole ohi. Eli vielä kerran joudun laittamaan Lilyn ja Reguluksen lujille, niin ikävää kuin se onkin.

Pahatar: Minulla on todellakin ollut tiheä tahti viimeisimpien lukujen kanssa, koska tuntuu niin uskomattomalta, että oikeasti, oikeasti sain tämän valmiiksi!  Tämä alkoi aika lailla suunnittelemattomana kokeiluna, enkä olisi uskonut siitä syntyvän tällainen yli 40 luvun pitkä jatkis, jossa on tosiaan ehditty aika monenlaista. Selvitelty veljesten välit, paritettu Sirius ja James toisilleen, tavattu ystäviä ja sukulaisia puolin ja toisin, kerrottu totuus Reguluksen äidille. Mutta ennen kaikkea Lily ja Regulus ovat rakastuneet toisiinsa niin syvästi, ettei heille tästä varmaan voi olla kuin yksi mahdollinen suunta. 

Ihan kaikkea tähänkään ikuisuusprojektiin ei vielä mahtunut, mutta onneksi jatko-osassa voi jatkaa asioiden kehittelyä. Severuksen kysymys on yksi niistä, sillä minäkin olisin halunnut antaa hänelle enemmän onnea. Ajattelen kuitenkin, että Regulus saattaa olla mustasukkaisuuttaan hiukan väärässä Severuksesta, sillä ei hän välttämättä myöskään haaveile yhteisestä tulevaisuudesta Lilyn kanssa tässä. Regulus varmaan siis pelkää sitä enemmän kuin kannattaisi. Mutta saa nähdä, ainakin Severus tulee nyt auttavasti juttuun ainakin osan Rohkelikoista kanssa, vaikkeivat nyt ehkä ystäviä olekaan. siitä on hyvä kehitellä vaikka mitä.

Orion Musta on toinen kiinnostava tyyppi, jonka ihan varmasti tapaamme jatko-osassa. Minulla on joitakin suunnitelmia hänen varalleen, mutta en valota niitä ihan vielä... Lisäksi tapaamme varmaan silloin myös Walburgan. Saa nähdä millä mielellä hän on, kun tästä kaikesta on kulunut hiukan aikaa.

Valtavan isot kiitokset Pahatar sinulle kaikista ihanista, monipuolisista ja kannustavista kommenteistasi. Niillä on ollut hurjan iso merkitys tämän tarinan kirjoitustyön kannalta. 

Nyt sitten viimeiseen lukuun, josta tulikin aika pitkä, koska ratkaistavaa oli paljon.


//edit. Pieni hetki, oli jäänyt älyttömästi virheitä jostain syystä... Yritän uudelleen kohta! Juu, eli pahoittelut, ekalla yrityksellä tulin laittaneeksi tänne jonkun ihmeen version, johon oli jäänyt sellaisia kohtia, jotka olin kuvitellut jo editoineeni. Näin käy, kun hosuu liikaa.  Toivottavasti nyt on hiukan parempi.






Tiistai 31. lokakuuta 1976


Juhlien iltana aloitin valmistautumisen hyvissä ajoin. Vatsanpohjani kihelmöi odottavasta jännityksestä. Tämä oli sukua sille samalle tunteelle, joka aikanaan heräsi, kun katseemme Reguluksen kanssa ensi kertoja kohtasivat. Se tunne sai samaan aikaan ujostelemaan ja kaipaamaan lähemmäs silloin, kun vasta totuttelimme puhuttelemaan toisiamme. Se oli väreilevää mielihyvää, joka heräsi, kun hän ensimmäistä kertaa kietoi käsivartensa ujosti ympärilleni tanssilattialla. Vaikka Regulus tänä päivänä olikin minulle jo niinkin tuttu ja rakas, tämä ihmeellinen tunne muuttui vain voimakkaammaksi päivä päivältä. Viime viikon tiiviin yhdessäolon jälkeen huomasin kaipaavani häntä jokaisena hetkenä, jota en voinut viettää hänen kanssaan.

Samalla olin hänestä myös huolissani, enemmän kuin mitä halusin edes myöntää. Kun Regulus ei ollut minun kanssani, hän oli yleensä samassa paikassa Barty Kyyryn kanssa. Pystyisikö hän pitämään varansa, ja olisiko Severus valmis tosipaikan tullen auttamaan häntä, ottaen huomioon, että Regulus oli tälle eilen tarpeettoman inhottava? Muutenkaan Regulus ei eilen illalla ollut oikein oma itsensä – uutinen Bartysta taisi olla hänelle todella kova takaisku. Toivottavasti tämä ilta piristäisi häntä, minä ajattelin. 

Nyt kun koko koulu tiesi meidän olevan pari, tämä ilta tuntui hyvin erityiseltä. Minä ja hän todella osallistuisimme juhliin virallisesti yhdessä. Kaikki saisivat nähdä, miten Regulus pitäisi minua kädestä, tarttuisi vyötäisiltä, tanssittaisi, suutelisi. Kun ajattelin tätä kaikkea samalla kun valmistauduin iltaan, tunsin laittautuvani vain ja ainoastaan häntä varten. Odotin sitä tunnetta, kun hänen katseensa vaeltaisi pitkin vartaloani niin, ettei minulle jäisi epäselväksi, pitikö hän näkemästään. Jostain syystä erityistä merkitystä oli silläkin, että alusvaatteeni olivat kauniit ja asuun sopivat, vaikka eiväthän ne iltapuvun alta näkyisi. Ajattelin itsekseni hymyillen, että ehkäpä Regulus saisi tilaisuuden nähdä ne vielä illan mittaan.

Pukeuduin upeimpaan, yönsiniseen iltapukuuni, jonka vyötäisillä ja helmassa kimalteli tuhansia hopeisia pikku tähtiä niin, että näytti kuin olisin pukenut ylleni yötaivaan. Alice auttoi minua kiinnittämään asuun sopivia tähtikoristeita myös kampaukseeni, jonka hän oli suurella kärsivällisyydellä hiuksiini taikonut. Kun viimein olin valmis ja laskeuduin portaat alas oleskeluhuoneeseen, sain aikaan äänekkäitä vislauksia. Sirius ja Jameshan siellä tietysti osoittivat suosiotaan, mikä nauratti minua.

Yllätyin nähdessäni heidätkin äärimmäisen komeina ja hienoiksi pukeutuneina. Nauraen kysyin, eivät kai he sentään olleet täysin tapojensa vastaisesti menossa Kuhnukerhon juhliin. Sirius myhäili ovelasti ja sanoi, että olivatpa hyvinkin, sillä tätä tilaisuutta he eivät voineet jättää käyttämättä. He nimittäin aikoivat olla kapinallisia tässäkin asiassa ja mennä juhliin yhdessä. Tarkoittaen, että yhdessä-yhdessä, Sirius sanoi painokkaasti ja James lisäsi, että oli saatava tietää, vieläkö Kuhnusarvio sittenkin olisi innoissaan heidän osallistumisestaan.

Nauroin ääneen ja totesin, että sehän taisi olla sääntöjen vastaista (mikä toki ei ole ennenkään heitä estänyt). James virnisti leveästi ja sanoi, ettei suinkaan, sillä kummallakin heillä oli oma kutsunsa juhliin, jolloin heillä oli täysi oikeus mennä paikalle yhdessä, vaikka kuuluivatkin samaan tupaan keskenään. Sirius sanoi miettineensä kyllä vakavasti, että he olisivat voineet kutsua pari komeaa poikaa Puuskupuhista mukaansa ihan vain muodon vuoksi, mutta silloin James pörrötti hänen vastalaitetun tukkansa rakastavin ottein aivan sekaisin. Sirius katsoi häntä hetken aikaa kauhistuneena ja lähti sitten ajamaan häntä takaa ympäri oleskeluhuonetta karjuen, että nyt hän joutuisi laittamaan tukkansa alusta asti uudelleen, ja silloin he myöhästyisivät.

Minä olin valmis lähtemään, sillä olimme Reguluksen kanssa sopineet tapaavamme jo puoli kuuden aikaan. Hänellä olisi kuulemma jokin erityinen yllätys minulle, ja hän halusi antaa sen kahdestaan ennen juhlia. Remus lähti minua saattamaan, sillä hänestä minun ei ollut turvallista kävellä yksikseni käytävillä edes muutamaa minuuttia. Matkalla Remus kertoi, että hänetkin oli kyllä kutsuttu juhliin, mutta hän oli pahoitellen ilmoittanut Kuhnusarviolle joutuvansa jättämään ne tällä kertaa väliin. Täysikuu oli liian lähellä, ja se alkoi näkyä hänen jaksamisessaan. Minun sydäntäni lämmitti ajatellessani Kuhnusarviota, joka oli kuin olikin jäänyt miettimään sitä, mitä kerran sanoin hänelle Remuksesta ja liian läpinäkyvistä ennakkoluuloista.

Suuressa eteishallissa Regulus odotti minua hyvin komeana, upeasti pukeutuneena ja jännittyneen näköisenä. Kun hän näki minut, hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä, mutta sitten hän hymyili ja kumarsi kohteliaasti kuin mikäkin vanhan ajan herrasmies, kun hän ojensi kätensä ja otti minut vastaan Remukselta kuin sulhanen morsiamen tämän isältä. Remus toivotti hauskaa iltaa ja poistui vähin elein paikalta haluten selvästikin antaa meille hiukan omaa tilaa.


*


Kun jäimme kahden, Reguluksen muodollinen kohteliaisuus karisi. Hän antoi katseensa nuolla vartaloani päästä varpaisiin ja takaisin peittelemättömällä tavalla, jota en ihan ollut osannut odottaa. Sitten hän laittoi molemmat kätensä tiukasti vyötäisilleni, veti minut nälkäiseen, aika kovakouraiseen suudelmaan ja painoi lantionsa estottomasti omaani vasten. Kun hän katsoi minua läheltä, näin hänen silmiensä suorastaan palavan jonkinlaisen täyttymyksen kaipuusta. Hän suuteli minua uudelleen ja kuiskasi sitten korvaani, että vietettäisiin pieni, ihana hetki ihan kahdestaan ennen kuin olisi aika mennä muiden luo, sillä nyt oli sen yllätyksen aika.

Hiukan epävarmasti hymyillen suostuin hänen ehdotukseensa. Eihän tämä ensimmäinen kerta ollut, kun hän oli silminnähden halukas ja malttamaton, mutta siitä huolimatta kaikki ei ollut kohdallaan. Yritin karistaa epämukavan tunteen mielestäni, tartuin hänen käteensä ja lähdin seuraamaan häntä. Määrätietoisesti hän johdatti minua pitkin käytäviä, eikä outo tunne suostunut katoamaan, vaikka miten yritin rentoutua ja eläytyä tilanteeseen. Vaikka Regulus olisi ollut miten innokas hyvänsä, hän oli yleensä aina huomaavainen ja halusi huolehtia, että minusta tuntui varmasti hyvältä. Nyt hän sen sijaan kiirehti niin, että sain kiihdyttää askeleni puolijuoksuun pysyäkseni hänen kannoillaan, ja hänen kylmän kätensä ote kädestäni oli liian tiukka, se teki kipeää.

Vasta kun oli liian myöhäistä, minä tajusin.

Hän kiskaisi minut lähes väkivaltaisesti perässään erääseen autioon ja hylättyyn luokkahuoneeseen – ei suinkaan tarvehuoneeseen. Hän työnsi oven perässämme kiinni voimalla, ja kun hän kääntyi kohtaamaan katseeni, ilme ei ollut enää edes etäisesti Reguluksen.

Voi miten sinä olet kaunis tänään, ihana Lily, hän sanoi ja katsoi minua inhottavan nälkäisesti. Tietäisitpä, miten kauan ja hartaasti minä olen odottanut tätä hetkeä. Olet niin upea, että on melkein sääli tehdä sinulle se, mitä nyt joudun tekemään.

Silloin kaikki iski voimalla minun tajuntaani. Miten olinkin voinut olla näin helvetin tyhmä, ja mennä näin naurettavan helppoon?
Hämyisen huoneen perällä näin hahmon, joka oli tehty täysin toimintakyvyttömäksi sitomalla sekä kädet että jalat tiukasti paksulla jästien köydellä. Hänen suunsa oli teipattu kiinni samanlaisella teipillä, jota Sirius ja James olivat aiemmin käyttäneet.

Regulus. Regulus oli siinä, ja tavasta, jolla hän katsoi minua suurilla, epätoivoisilla silmillään, tajusin hänen olevan se oikea Regulus. Hänellä ei ollut juhlavaatteita, ohimolla oli vertavuotava naarmu, ja tumma tukka oli kaikesta kamppailemisesta ja vastaan pyristelystä aivan sekaisin, mutta kun katsoin vuoron perään häntä ja tuota toista Regulusta, tämä oikea versio oli heti silmissäni paljon kauniimpi. Monijuomalientä, tajusin hätääntyneessä mielessäni. Tietenkin. Miten olimme kaikki voineetkin olla niin ajattelemattomia, että olimme jättäneet tällaisen asian huomiotta ja pois laskuista tehdessämme muuten niin perusteellisia suunnitelmiamme.

Muutamalla hätäisellä askelella olin Reguluksen luona ja kumarruin hänen puoleensa, vaikka hän yritti estellä minua pudistaen kiivaasti päätään ja yrittäen sanoa jotain. Irrotin kiireesti teipin hänen suultaan, ja hän katsoi minua koko ajan kiinteästi silmiin.

Anna anteeksi Lily, hän henkäisi saman tien, kun sai suunsa vapaaksi. Anna anteeksi, minun olisi pitänyt tajuta tämä ja tehdä jotain, ettemme olisi nyt tässä… Mutta sinun pitää mennä. Nyt heti. Juokse, häivy täältä ja äkkiä.

Ja jättäisin sinut tänne? Luuletko tosiaan? kysyin häneltä melkein vihaisesti, mutta hän pudisti kiivaasti päätään ja sanoi, että minun täytyi yrittää, hänen takiaan.

Juuri silloin tunsin taikasauvan kovan kärjen painautuvan ilkeästi niskaani. Reguluksen katse irrottautui vastahakoisesti minusta ja nauliutui takanani seisovaan hahmoon.

Sinä olet ihan helvetin sairas, Barty, tiesitkö sitä? hän sanoi hampaidensa välitse.

Mutta Barty naksautti kieltään lempeän moittivasti, polvistui taakseni ja kosketti lempeällä kädellä Reguluksen kasvoja irrottamatta taikasauvaansa niskastani.

Tämä on omaksi parhaaksesi, Regulus. Jonakin päivänä sinä vielä ymmärrät sen ja kiität minua, vaikkei se päivä olekaan vielä tänään. Sillä Merlin tietäköön, että minä rakastan sinua. Olen aina rakastanut. Siksi, ja vain siksi on niin, etten voi katsella vierestä ja olla tekemättä mitään, kun sinä tärvelet oman, ainutkertaisen elämäsi jonkin typerän teini-ihastuksen takia. Tänä iltana me kaksi hankkiudumme eroon tästä ihanasta, kavalasta Lilystä, joka yritti viedä sinut Pimeyden Lordilta ja minulta, Regulus. Ja sinä lähdet täältä minun kanssani, etkä koskaan enää sotke asioitasi tällä lailla, ymmärrätkö rakkaani?

Se vähä väri, jota Reguluksen kasvoilla vielä oli ollut ennen tätä, valahti pois hänen tuijottaessaan Bartya epäuskoisesti. Minä en voinut kääntää päätäni, enkä siksi tiennyt, oliko Barty edelleen Reguluksen hahmossa, vai jo muuttunut takaisin omaksi itsekseen. Taikasauvani oli jossain iltapukuni helmaan piilotettuna, vasemmalla hiukan lantion alapuolella, mutta juuri nyt en olisi voinut mitenkään ehtiä saada sitä käsiini Bartyn huomaamatta. Ainoa mitä saatoin tehdä, oli laittaa vapisevat käteni Reguluksen olkapäille ja yrittää valaa häneen edes jonkinlaista uskoa siihen, että selviäisimme tästä. Jotenkin meidän olisi pakko selvitä, vaikka en vielä tiennytkään, miten. Tarkoittiko Barty tosiaan, että olisi valmis tappamaan minut vapauttaakseen Reguluksen, niin kuin hän kieroutuneessa mielessään kuvitteli?

Jos sinä satutat Lilyä yhtään millään tavalla, minä vannon, että tapan sinut ihan omin käsin, Kyyry, Regulus sanoi matalalla äänellä, joka oli täynnä pidäteltyä raivoa. En minä välitä, vaikka istuisin siitä hyvästä Azkabanissa jonkun vuoden. Kuvitteletko sinä sairas kusipää tosiaan, että voit selvitä tästä noin vain? Kuvitteletko, että voit tehdä mitä vain, ja me sen jälkeen olemme edelleen ystäviä?

Kuulin Bartyn huokaisevan hyvin syvään takanani. Koko kehoni vapisi hallitsemattomasti, kun hän jatkoi Reguluksen kasvojen hellää hyväilemistä, ja hänen sormensa pyyhkivät niiltä kiukun ja epätoivon kyyneliä. Puristin Reguluksen olkapäitä tiukemmin ja tunsin, että myös hän vapisi kuten minäkin.

Voi, ei kehenkään ole pakko sattua tänään, Barty sanoi pehmeästi. Sen sinä valitset ihan itse, Regulus rakas.

Se oli liikaa, silloin Regulus ei kestänyt kuunnella enempää vaan huusi raivosta särkyneellä äänellä, että jos Barty vielä kerrankin kutsuisi häntä rakkaakseen, hän alkaisi voida pahoin. Se kävi Bartyn tunteisiin, sillä hän sanoi Regulukselle hiukan vähemmän pehmeästi, ettei tämä nyt ollut ymmärtänyt asemaansa oikein. Sillä hän ei ollut tilanteessa, jossa hän sai asettaa ehtoja Bartylle, ja sekin oli vain hänen omaksi parhaakseen.

Silloin minä yritin hallita oman ääneni ja kysyin, mitkä sitten olivat Bartyn ajattelemat vaihtoehdot tässä tilanteessa. Vaikkei siitä olisi muuta hyötyä, ajan pelaaminen keskustelemalla ei voisi ainakaan huonontaa tilannettamme. Kuulin itsetyytyväisen hymyn pojan äänessä, kun hän kertoi, mitä oli ajatellut.

Aluksi ajattelin yksinkertaisesti tappaa sinut, Lily hyvä, hän sanoi. Tunsin Reguluksen vavahtavan kuin häntä olisi lyöty, mutta Bartya se ei vaivannut, vaan hän jatkoi puhumistaan.
 
Se olisi ehkä tarkoittanut opiskelujeni loppua, mutta ei se olisi haitannut. Pimeyden Lordi olisi kyllä ottanut minut avosylin vastaan sellaisen taidonnäytteen jälkeen, se olisi ollut suurempi meriitti kuin mikään V.I.P. -tai muu tutkinto ikinä. Eikä se vieläkään ole täysin poissuljettu vaihtoehto. Mutta tänään annan Reguluksen valita, mitä hän haluaa. Ja jos hän kerran niin välttämättä haluaa säästää suloisen Lilynsä kurjan hengen, tarjoan vaihtoehtoa. Vaihtoehto on se, että minä tyhjennän Lilyn muistista tässä ja nyt kaiken, mikä liittyy Regulukseen ja yhteiseen aikaanne. Sen jälkeen Regulus kävelee kanssani ulos tästä huoneesta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja on sen jälkeen kunnon poika eikä enää ikinä haikaile tuon viehättävän kuraverisen tytön perään.

Yritin kumartua kuiskaamaan jotain Reguluksen korvaan niin, että vain hän olisi kuullut. Halusin sanoa, että antaisi Bartyn tehdä niin, sillä jotenkin ja jonain päivänä me löytäisimme uudelleen toistemme luo, sillä ei tällainen rakkaus voinut kadota kokonaan, ei edes voimallisimmalla muistiloitsulla. Ei voinut, sillä minä rakastaisin Regulusta aina. Varmaan minäkin itkin, sillä Reguluksen posket kastuivat jo muistakin kuin hänen omista kyynelistään. Mutta hän pudisti vihaisesti päätään, kai sen merkiksi, etten jatkaisi, sillä meitä kuunneltiin. Tietenkin, Barty oli kumartunut lähemmäs niin että hänen vatsansa kosketti ällöttävästi selkääni.

Niin minä arvelinkin, Barty sihahti tyytymättömänä. Siksi olinkin ensin sitä mieltä, että olisi paras vaan tappaa sinut heti, Lily kultaseni. Mutta tiedä se Regulus, että jos jätämme Lilyn henkiin, sinun ei ikinä kannata yrittää lähestyä häntä enää. Ellet tätä ymmärrä, minä voin edelleen hankkiutua hänestä eroon silmääkään räpäyttämättä. No Regulus, kumman sinä valitset? Mieti tarkkaan, aikaa ei ole paljon. Tämä jutustelu alkaa vähitellen kyllästyttää minua.

Katsoin Regulusta, ja hän katsoi minua. Aika melkein pysähtyi, sekunnit kuluivat kiduttavan hitaasti. Halusin sanoa hänelle, että en ikinä unohtaisi häntä, vaan palaisin aina hänen luokseen. Mutta en uskaltanut sanoa sitä ääneen, en enää. Regulus ei irrottanut katsettaan minusta, kun hän puhui.

Minä rakastan sinua aina, tiedäthän sinä sen Lily?

Silloin tapahtui taas samalla sekunnilla niin monta asiaa, etten pysynyt kärryillä.

Ovi, johon istuin edelleen selin, avautui melkein kuin räjähtäen. Yhtäkkiä huone oli täynnä huutoja, seinistä kimpoilevia kirouksia ja yleistä hälinää. Siinä silmänräpäyksessä, kun Bartyn sauva kirposi niskastani, minä vedin esiin oman taikasauvani ja vapautin Reguluksen köysistä, joilla hän oli ollut sidottuna. Niin pian, kun pääsi vapaaksi, hän rutisti minut lähelleen hyvin tiukasti, painoi kasvonsa hiuksiini ja toisteli kerta toisensa jälkeen, että kaikki oli hyvin nyt. Oli kuin hän olisi yrittänyt vakuutella siitä yhtä lailla itseään kuin minua.

Kun hetkeä myöhemmin asetuin istumaan Reguluksen kainaloon niin, että saatoin nähdä, mitä selkäni takana oli meneillään, huomasin huoneen olevan täynnä tuttuja kasvoja. Barty Kyyry makasi selällään lattialla – omassa, kalvakassa hahmossaan – ja ringissä hänen ympärillään seisoivat Sirius, James, Remus ja Severus, ja jokainen heistä osoitti Bartya taikasauvallaan.

Sirius kysyi, kuitenkaan irrottamatta katsettaan Bartysta, olimmehan Regulus ja minä kunnossa. Me vakuutimme olevamme, vaikka kumpikin vapisimme edelleen aika lailla, eikä itku ottanut loppuakseen. Reguluksen kädet etsiytyivät käsiini, ja toisistamme tiukasti kiinni pidellen katsoimme ääneti ja henkeämme pidätellen, kun kehä Bartyn ympärillä tiivistyi.

Severus vilkaisi meitä nopeasti ja kysyi, kauanko Regulus oli ollut täällä. Regulus kertoi Bartyn tainnuttaneen hänet jo sunnuntai-iltana makuusalissa juuri ennen nukkumaanmenoa, ja raahanneen yön pimeyden turvin tänne odottamaan tulevaa. Katsoin häneen järkyttyneenä eikä minun tarvinnut edes sanoa mitään, hän tiesi kyllä muutenkin, miten pahalta minusta tuntui ajatella, että hän oli ollut täällä niin kutsutun parhaan ystävänsä panttivankina kokonaista kaksi pitkää vuorokautta. Enkä minä ollut tehnyt mitään häntä auttaakseni – en, vaikka minulla oli jo eilen ollut sellainen tunne, ettei Regulus ollut ihan niin kuin yleensä. Olisinko voinut osata silloin kuvitella, ettei se todellisuudessa edes ollut Regulus? Olisi ainakin pitänyt osata, ajattelin itselleni vihaisena.

Regulus huokasi syvään ja sanoi, että kaikkein pahinta oli ollut joutua odottamaan täällä tietäen, että Barty oli tulossa minun perääni, eikä hän itse voinut tehdä mitään. Suukotin Reguluksen märkiä kasvoja hellästi ja kerroin olevani pahoillani siitä, että olin antanut tämän tapahtua hänelle. Hän sanoi painokkaasti, etten se ollut minä, jonka piti olla pahoillaan, vaan sen sijaan hänen olisi pitänyt aikaa sitten lakata olemasta niin sokea Bartyn suhteen. Aioin väittää vastaan, mutta kun katsoin häntä, tajusin että tästä aiheesta kinaamisen aika olisi joskus myöhemmin, jos silloinkaan. Juuri nyt Reguluksen piti vain saada rauhoittua ja vakuuttua siitä, että me kumpikin todella olimme kunnossa. Kumarruin suutelemaan hänen märkää poskeaan. Hän veti pari vapisevaa hengenvetoa ja varasti sitten toisen suudelman minun huuliltani.

Silloin Severus selvitti kurkkuaan ja sanoi ihmetelleensäkin hiukan, miksei ollut nähnyt vilaustakaan Bartysta koko eilisen ja tämän päivän aikana. Mutta kun Regulus oli näyttänyt olevan kunnossa, ei hänkään ollut osannut huolestua niin paljon, kuin olisi pitänyt. Minä katselin häntä, Siriusta, Jamesia ja Remusta seisomassa siinä, ja olin kertakaikkisen onnellinen heistä kaikista. Kysyin, mistä ihmeestä heille oli tullut mieleen huolestua meistä nyt, ja miten maailmassa he olivat osanneet etsiä meitä kaikista paikoista juuri täältä.

James sanoi virnistäen, että onneksi heillä oli pettämätön kaksikkonsa, Remus ja Kelmien kartta. Remus jatkoi ja kertoi, että saatettuaan minut illalla vale-Reguluksen luo hänelle oli jäänyt epämääräisen kummallinen olo, josta syystä hän oli päätynyt kaivamaan esiin Kelmien kartan. Juuri sopivasti nähdäkseen, miten Barty Kyyry johdatti minua tyhjään luokkahuoneeseen, jossa Regulus jo odotti valmiina, ja hänen täplänsä kartalla pysyi kaiken aikaa liikkumattomana. Remus pahoitteli, että oli kestänyt turhan kauan etsiä Sirius, James ja Severus käsiinsä, ja jouduimme odottamaan apujoukkoja melkein liian kauan.

Sirius katsoi maassa makaavaa Bartya halveksivasti ja puhutteli ensi kerran tätä suoraan. Vain vaivoin äänensä halliten hän kysyi, oliko tämä toiminut yksin kaiken aikaa, vai liittyikö hänen perverssiin suunnitelmaansa muitakin sekopäitä kuin hän itse. Itsetyytyväisellä äänellä Barty sanoi, että ihan aluksi, Tarvehuonebileiden jälkeen hän oli toiminut itsekseen ja toivonut, että se olisi riittänyt säikäyttämään Reguluksen ja unohtamaan typerät tunteensa minua kohtaan. Mutta vaikka hän oli ollut kärsivällinen ja antanut Regulukselle aikaa kerätä ajatuksensa, ei tämä ollut tajunnut luopua minusta. Kun seurustelumme oli ollut koko koulun julkinen salaisuus, Barty oli saanut tarpeekseen. Silloin hän oli kääntynyt Reguluksen serkun Bellatrixin puoleen, joka oli myös ollut raivoissaan siitä, että tällä olikin yhden sijaan kaksi verenpetturia serkkuina. Bellatrixin kanssa Barty oli päättänyt pelastaa Reguluksen takaisin oikealle tielle, ja siitä oli syntynyt tämä suunnitelma.

Reguluksen kädet puristuivat nyrkkiin ja hän yritti nousta, mutta vedin hänet päättäväisesti takaisin. Saatoin kuvitella hänen pakottavan halunsa käydä kiinni Bartyyn, mutta toisilla oli kuitenkin tilanne hallinnassa. Sen sijaan hän oli ollut täällä panttivankina kaksi vuorokautta, ja epäilemättä sellaisen jälkeen piti ottaa rauhallisesti. Huokaisten hän vajosi takaisin viereeni, ja nojasi päänsä omaani vasten.

Sirius totesi muille, että meidän pitäisi jotenkin ratkaista, mitä Bartylle nyt tehtäisiin, sillä emmehän voineet viettää tässä koko loppuiltaa. James sanoi, että tietenkin veisimme niljakkeen täältä suoraan rehtorin kansliaan. Todistusaineisto olisi takuulla riittävä siihen, että hän saisi pakata matka-arkkunsa ja palata kotiin vielä tänä iltana. Eikä hänen isänsä taikaministeri takuulla ilahtuisi poikansa edesottamuksista. Remus oli samaa mieltä, ja aluksi ajatus kuulosti minustakin järkevimmältä. Mutta jokin siinäkin laittoi vastaan. Sirius ei myöskään sanonut mitään, ja kun vaihdoin hänen kanssaan katseen, näin hänen silmissään saman epäröinnin, jota itsekin tunsin.

Ei, Regulus sanoi, selvitti kurkkuaan ja yritti selvästi koota itsevarmuutensa. Jos me järjestämme tuon erotetuksi koulusta, ei se mihinkään kotiin palaa, vaan kipittää suoraan Voldemortin syliin kantelemaan meistä. Se tarkoittaa, että se palaa vielä takaisin, eikä se todellakaan palaa yksin.

Severus totesi olevansa täysin samaa mieltä Reguluksen kanssa. Meidän olisi keksittävä jotain muuta, sillä emme halunneet Bartyn houkuttelevan Voldemortia ja kaikkia kuolonsyöjiä tänne minun ja Reguluksen kimppuun.

Silloin minä sain ajatuksen. Barty oli tarjonnut Regulukselle julmaa valinnan mahdollisuutta. Mahdollisuutta pyyhkiä mielestäni pysyvästi kaikki muistot yhteisestä ajastamme. Silloin Regulus olisi joutunut elämään sen kanssa, että olisin joka päivä kulkenut hänen ohitseen kuin kenen tahansa yhdentekevän ihmisen, samalla kun hän olisi edelleen muistanut kaiken.

Ehkä voisimme soveltaa samaa ratkaisua Bartyyn, sillä hänhän oli itse ollut sitä mieltä, että se oli armollisuudessaan suorastaan hyveellinen. Ehkä mekin silloin olisimme hyviä ihmisiä, jos tyhjentäisimme Bartyn mielestä kaikki muistot tästä syksystä, sekä hänen sairaalloisesta pakkomielteestään Regulukseen. Se ei sulkisi pois mahdollisuutta, että joku jossain voisi edelleen haluta meille pahaa, mutta antaisi ainakin meille aikaa varautua. Nyt kun velhomaailma oli luisumassa avoimeen sotatilaan, ei kukaan pian olisi turvassa toisten pahantahtoisuudelta, emme me kaksi eivätkä muutkaan.


*


Lopulta menimme kuin menimmekin yhdessä Kuhnukerhon Halloween-juhliin. Pahasti myöhässä, kaikesta järkytyksestä edelleen huterina, mutta myös onnellisina, huojentuneina ja kädet toistemme ympärillä. James ja Sirius seurasivat perässämme, ja saapumisemme sai Kuhnusarvion sekoilemaan sanoissaan riemastuksesta ja nostamaan meille ylimääräisen tervetuliaismaljan. Jos hän tajusi Siriuksen ja Jamesin tulleen tänne yhdessä pariskuntana, hän peitti hämmennyksensä ihailtavan hyvin eikä kommentoinut asiaa mitenkään. Ei, vaikka nuo kaksi ainakin minun silmiini näyttivät niin rakastuneilta kuin vain kaksi ihmistä parhaimmillaan osaa.

Regulus ja minä istuimme kaikesta tapahtuneesta voipuneina pöydän ääreen, josta toiset olivat jo ehtineet nousta, ja syötimme toisillemme hajamielisesti sillä notkuvia herkkuja. Minä en ollut kovin nälkäinen, mutta Regulus ymmärrettävästi oli. Pitkiin aikoihin emme puhuneet mitään, katselimme vain toisiamme kiittäen onneamme siitä, että olimme kumpikin edelleen tässä ja yhtenä kappaleena. Myöhemmin vetäydyimme kahdestaan verhon taakse siihen ikkunasyvennykseen, josta kerran olin vahingossa löytänyt Reguluksen piileskelemästä. Nojasin ikkunaseinään, hän nosti jalkani syliinsä ja kumartui suutelemaan minua hellästi ja pitkään. 

Hän sanoi unohtaneensa mainita, että olin hänen mielestään tänään aivan mielettömän, lähes epätodellisen kaunis. Kuulemma se oli ollut toinen asia, jota hän oli ajatellut nähdessään minut aiemmin siinä tyhjässä luokkahuoneessa. Ensimmäinen asia oli ollut voimattoman epätoivon tunne siitä, että Bartyn oli onnistunut saada minut, eikä hän voinut tehdä muuta kuin katsella. Kun hän sanoi näin, en tiennyt, pitikö itkeä vai nauraa, joten en tehnyt kumpaakaan, vaan suutelin häntä uudelleen.

Vaikka olin tainnut toistella sitä tänä iltana kyllästymiseen asti, kerroin Regulukselle vielä kerran, miten paljon häntä rakastin. Hän kertoi rakastavansa minua myös, ja uskovansa meidän voivan selvitä tästä lähin ihan mistä tahansa, kun ajatteli, mistä kaikesta olimme jo joutuneet selviämään parissa kuukaudessa. Vähin äänin karkasimme juhlista takaoven kautta, etsimme viimein tarvehuoneen, jota olin hänen varalleen suunnitellut vaatteita valitessani, ja asetuimme siellä odottavalle vuoteelle makaamaan.

Hieman ujostellen kerroin Regulukselle, että olisi oikeastaan ollut kiva, jos hän olisi riisunut iltapukuni, sillä olin suunnitellut häntä ajatellen erään yllätyksen. Eikä hänen ilmeensä pettänyt odotuksiani, kun hän näki yötaivaan väriset alusvaatteeni. Hänen ihonsa tiukasti omaani vasten oli täydellinen tapa purkaa tapahtuneeseen liittynyttä jännitystä ja ahdistusta, ja sulkea hetkeksi ulkopuolelle kaikki muu. Oli vain Regulus, minä ja tarvehuoneen hiljaisuus. Takkatulen lempeä ritinä, hänen mielihyvästä raskas hengityksensä ja pehmeällä äänellä kuiskattu lupaus, että hän olisi minun aina. Niin kuin minäkin olisin hänen.

Myöhemmin painoin pääni hänen syliinsä ja kuuntelin hänen sydämensä tasaisia lyöntejä kiitollisena niistä jokaisesta. Ajattelin, että vaikka kaikki ei ollut kokonaan hyvin nyt eikä ehkä olisi koskaan, ainakin kulkisimme kohti uusia vastoinkäymisiä yhdessä. Maailma ympärillä oli sekaisin, mutta Reguluksen kanssa tässä kaikessa tuntui silti olevan järkeä.

[Altais]

Epilogi – Joulukuu 1976


Halloween-juhlien jälkeisenä aamuna ensimmäinen ajatukseni oli, että tavalliseen elämänmenoon palaaminen olisi varmaan äärimmäisen vaikeaa. Mutta vaikka kaikki tapahtuneeseen osalliset olivat aika vaisuja muutaman päivän, ei mennyt kauankaan, kun asiat kaikesta huolimatta löysivät tutut uomansa, ja elämä jatkui. Regulus ja minä vietimme tiiviisti yhdessä lähes kaiken liikenevän vapaa-aikamme ja totuttelimme ajatukseen, ettei ainakaan juuri tässä ja nyt tarvinnut pelätä nurkan takana odottavaa seuraavaa hyökkäystä.

Barty ei vaikuttanut muistavan tapahtuneesta mitään, ja Regulus kertoi heidän olevan ainakin ulkopuolisen silmin asiallisissa väleissä, vaikka Regulus halusikin pitää häneen etäisyyttä niin paljon kuin mahdollista. Emme me silti kuvitelleet, etteikö Bellatrix aikanaan saisi tietää, miten hänen ja Bartyn suunnittelema sairaalloinen pelastusoperaatio oli päättynyt. Mutta niin kauan kuin olimme Tylypahkassa, Bellatrixin olisi äärimmäisen vaikea ryhtyä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi.

Maailma Tylypahkan ulkopuolella oli muuttunut synkemmäksi paikaksi, kun vuosia pinnan alla kytenyt vihamielisyys alkoi kärjistyä avoimeksi sodankäynniksi. Eikä Tylypahkan aiemmin niin turvallisten seinien sisälläkään voinut enää tuudittautua siihen, että oltiin täysin turvassa. Osa oppilaista kannatti henkeen ja vereen Voldemortia, ja joidenkin huhuttiin jo liittyneen hänen riveihinsä virallisesti ja saaneen pimeän piirron.

Mulciber ja Avery kuuluivat heihin, ja Barty Kyyry tietysti myös. Mutta Severuksen suhteen minulla oli aihetta uudenlaiseen toivoon – hän ei enää viettänyt kovin paljon aikaa entisten ystäviensä kanssa, vaan hänet saattoi useammin ja useammin nähdä meidän seurassamme. Taltutettuaan yhdessä Barty Kyyryn hän, Sirius ja James olivat viimein lakanneet kyräilemästä toisiaan, ja Remuksen kanssa hän näytti olevan ajoittain jopa ystävällisissä väleissä. Kun marraskuun kolmantena juhlittiin Siriuksen täysi-ikäistymistä pienimuotoisten Tarvehuonejuhlien muodossa, myös Severus oli kutsuttu niihin, eikä hänellä näyttänyt olevan niissä edes erityisen tylsää.


*


Ennen kuin huomasimmekaan, oli aika alkaa suunnitella tulevaa joululomaa. Olimme päättäneet viettää puolet lomasta minun kotonani, ja toisen puolikkaan Alphardin luona – jota Regulus saisi nyt totutella sanomaan kodikseen, sillä Alphardista oli hiljattain tullut hänen virallinen huoltajansa. Alphard oli ollut syvästi järkyttynyt kuultuaan, miten pahasti minulle ja Regulukselle oli melkein päässyt käymään. Hän vaati saada tulla heti joululoman alussa käymään kotonani, tapaamaan vanhempiani ja puhumaan heidän kanssaan siitä, että muutamasta kunnon suojausloitsusta tuskin olisi haittaa, jotta kuolonsyöjien ei olisi niin helppo löytää kotiamme. Kun kirjoitin tästä äidille ja isälle, he halusivat Alphardin tulevan myös jouluaattona syömään meidän kanssamme, ellei hänellä olisi muita suunnitelmia. Hiukan ujostellen Alphard otti tarjouksen vastaan sanoen, että aito jästien jouluateria olisi kiinnostavinta, mitä hänelle oli tapahtunut vähään aikaan.

Viimeisenä päivänä ennen joululoman alkua Kuhnusarvio kutsui minut ja Reguluksen käymään, sillä hän halusi jutella kanssamme. Kun istuimme kotoisasti teekupposten ääressä, hän katsoi meitä lempeästi ja kysyi, olihan meillä kaikki hyvin. Nähdessään hämmästyneet ilmeemme hän selitti, että meillä oli varmaankin ollut rankka syksy, ja olimme kai kohdanneet paljon vastustusta seurustelumme takia. Regulus vilkaisi minua hellästi ja sanoi sitten, että niinkin voi kai sanoa, mutta hän ei silti tekisi mitään toisin. Kuhnusarvio katsoi häntä hyvin lempeästi ja sanoi olevansa äärimmäisen ylpeä siitä, että Reguluksesta oli kasvanut niin hieno nuori mies, joka oli vielä löytänyt rinnalleen minun kaltaiseni etevän ja lämminsydämisen ihmisen. Hän sanoi tietävänsä, että Reguluksella oli juuri nyt vaikeaa kotiväkensä kanssa, ja että jos tämä ikinä tarvitsisi mitään, tämä voisi koska tahansa kääntyä tuvanjohtajansa puoleen.

Vähän myöhemmin Kuhnusarvio vakavoitui ja totesi, että me olimme tainneet saada selville meihin kohdistuneiden hyökkäysten arvoituksen, jota edes aikuiset eivät olleet onnistuneet ratkaisemaan. Minä vilkaisin Regulusta ja hän minua kuin kysyen, mitä tähän kuului sanoa. Mutta Kuhnusarvio ei jättänyt meille aikaa vastata vaan jatkoi kertoen pahoittelevaan sävyyn, että hän oli niin kovasti toivonut, ettei hyökkäysten takana olisi ollut nuorempi Barty Kyyry.

Siihen Regulus aika lyhytsanaisesti totesi, että samaa hänkin oli toivonut, sillä hän oli tottunut pitämään Bartya ystävänään. Sen enempää aiheesta ei tuntunut tarpeelliselta sanoa, mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen Kuhnusarvio totesi, että se mitä Bartyn suhteen olimme päätyneet tekemään, oli ehkä koulun virallisten sääntöjen mukaan hyvin kyseenalaista monellakin tavalla. Silti hän ei voinut kiistää, etteikö ratkaisumme ehkä juuri tässä tilanteessa olisi ollut paras mahdollinen. Sen vuoksi Kuhnusarvio oli päättänyt pitää asian omana tietonaan, ja jatkossa pitää tarkemmin silmällä Bartyn liikkeitä.


*


Kun vierailun jälkeen kävelimme käsikkäin pitkin hiljaista käytävää, Regulus totesi, että Luihuisen tuvanjohtaja oli näemmä aika tarkkanäköinen, kun oli onnistunut huomaamaan tuon kaiken ilman, että kukaan oli hänelle kertonut. Meistä kummastakin tuntui kuitenkin aika huojentavalta, että nyt myös joku aikuinen tiesi tapahtuneesta. Kuhnusarvion sanat tuntuivat jonkinlaiselta synninpäästöltä, sillä olimme molemmat miettineet päämme puhki, miten suuren riskin otimme antaessamme Bartyn jäädä kouluun kaiken sen jälkeen, mitä hän oli melkein onnistunut tekemään. Mutta kun Kuhnusarviokin uskoi ratkaisumme olleen oikea, tuntui itsekin helpommalta hyväksyä se.

Kysyin silti Regulukselta taas kerran sitä, miltä hänestä tuntui nähdä Barty joka päivä ja nukkua samassa makuusalissa kaiken jälkeen. En voinut lakata olemasta hänestä edelleen hiukan huolissani, mutta hän vain veti minut kainaloonsa ja suukotti hiuksiani kuin sen merkiksi, etten murehtisi. Hän muistutti olevansa harvinaisen taitava ajatustensa pitämisessä omana tietonaan – se oli kauan sitten lapsuudessa opittu taito, jota hän viime aikoina oli entisestään hionut opettelemalla edistynyttä okklumeusta. Sillä lailla hän uskoi onnistuvansa peittämään Bartylta todelliset tunteensa ja elämään, niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Todellisuudessa Bartyn näkeminen muistutti häntä joka päivä siitä, miten sairas pimeälle puolelle ajautuneiden, elämälleen katkeroituneiden ihmisyksilöiden ajatusmaailma saattoi olla, ja miten läheltä oli pitänyt, että hänellekin ollut käynyt samoin.

Regulus pysäytti minut kesken keskustelumme, katsoi minua hyvin intensiivisesti ja sanoi, että ilman minua hänellä tuskin olisi koskaan riittänyt uskallusta kaikkeen tähän. Mutta kun ihmisellä on riittävän hyvä syy tulla paremmaksi versioksi itsestään, se ei yllättäen olekaan yhtään vaikeaa, hän sanoi ja kumartui suutelemaan minua tavalla, joka sai koko kehoni väreilemään mielihyvästä. Vetäydyttyään vain muutaman sentin kauemmas Regulus hyväili sormillaan kasvojani, ja hänen silmänsä olivat täynnä tunnetta, kun hän puhui. Hiljaisella, hiukan ovelalla äänellä hän sanoi, että oli vielä jotain, mitä en hänestä tiennyt. Hän oli ajatellut pitää sen aina omana salaisuutenaan, mutta nyt yhtäkkiä tuntui, ettei hän enää halunnut salata minulta mitään. Nauraen sanoin, ettei hullua saanut pitää jännityksessä.

Regulus punastui suloisesti ja katsoi ujona maahan ennen kuin kohtasi uudelleen katseeni ja selvitti kurkkuaan. Hän kertoi, että hänellä oli ollut tiettyjä, erittäin hyvin salattuja tunteita minua kohtaan jo kauan ennen kuin olimme ensimmäistä kertaa puhuneet toisillemme. Silloin minun oli pakko nauraa, sillä muistin edelleen, miten ensimmäisen kerran puhuessamme hän oli kutsunut minua ääliöksi. Se nauratti häntäkin, mutta hän muistutti minua siitä, että hänhän oli juuri sanonut olevansa erittäin taitava salaamaan todelliset tunteensa niin halutessaan, eikä tuo kerta ollut poikkeus. Oikeasti hänen sydämensä oli ottanut monta ylimääräistä lyöntiä siitä hyvästä, että minä yhtäkkiä olin seisonut siinä kirjaston hiljaisella käytävällä häntä katsellen, ja vieläpä kumartunut puhdistamaan toffeeta hänen kasvoiltaan. Hymyillen hän tunnusti, että oli koko loppuillan vuorotellen hymyillyt typerästi ja kironnut itseään siitä, että oli ollut niin tyly. Hän kertoi kirjoittaneensa minulle kymmenkunta kirjettä, joissa pyysi anteeksi ikävää käytöstään, muttei ollut kehdannut lähettää niistä yhtäkään.

Kun kysyin, kuinka kauan hän oikein oli ollut salaa ihastunut minuun, hän punastui vielä hiukan lisää ja kertoi huomanneensa minut jo ensimmäisen koulupäivänsä aamuna laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä. Olin seissyt siellä yhdessä Severuksen kanssa hymyilevänä ja siniseen, kukalliseen mekkoon pukeutuneena. Kuulemma hän oli ollut kateellinen Severukselle siitä, että tämä sai olla seurassani, ja toivonut, että minä jonain päivänä edes kerran hymyilisin hänelle yhtä säteilevästi. Vähänpä hän silloin tuota toivoessaan tiesi, että voisi saada aika paljon enemmänkin kuin vain yhden hymyn, hän sanoi pehmeästi.

Kiedoin käsivarteni hänen vyötäisilleen ja vedin hänet lähemmäs itseäni kuin muistutuksena siitä, että myös tänään hän voisi saada muutakin kuin pelkkiä hymyjä. Hän painautui minua vasten, suuteli otsaani ja kertoi, että ensimmäisen kerran minut nähdessään hän oli ollut äitinsä ja Siriuksen seurassa, ja ennen kuin oli ehtinyt varoa, hän oli tullut kysyneeksi Siriukselta, kuka olin ja tunsiko hän minut. Äiti oli ollut kiukkuinen ja sanonut, etten minä näyttänyt siltä, että olisin pojille sopivaa seuraa, jästien vaatteet ja kaikki. Mutta vielä pahempi oli ollut Sirius, joka oli muistutellut Regulusta hänen salamaihastuksestaan vielä monta vuotta tapahtuneen jälkeen. Nyt muisto nauratti häntä, mutta ei se kuulemma aina ollut jaksanut naurattaa.

Lopulta Regulus jälleen vakavoitui ja sanoi, ettei vieläkään oikein jaksanut uskoa onneaan. Eikä toisaalta sitä, miten läheltä oli pitänyt, että kaikki tämä olisi ollut mennyttä, ja vain Bartyn järjettömän pakkomielteen takia. Hän sanoi myös miettineensä hyvin pitkään ja hartaasti sitä, mitä olin ennen syyslomaa kertonut niistä kerroista, jolloin olin kuin sattumalta aistinut hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Hänen mielestään se tuskin oli mitään sattumaa, sillä kukaan ei koskaan ollut onnistunut lukemaan hänen mieltään vahingossa eikä oikein tarkoituksellakaan, ja äiti oli sentään yrittänyt kaikenlaista epäillessään häntä tai Siriusta jostain rikkeestä. Sen sijaan Regulus uskoi, että asialla oli jotain tekemistä sen kanssa, mitä hän silloin salaa tunsi minua kohtaan, ja miten kovasti hän toivoi, että olisin jonain päivänä huomannut hänet.

Ei hän tarkoituksella ollut jakanut kanssani juuri kaikkein kipeimpiä tunteitaan, yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta kodin ankarista säännöistä sekä isoveljen kaipuuta. Mutta ehkä välillämme oli alun alkaen ollut jokin erityinen yhteys, joka oli valinnut hänen puolestaan, ja näyttänyt minulle juuri sen puolen hänestä, joka vetoaisi minuun eniten. Kun kuuntelin Regulusta, kaikki hänen sanomansa kävi oikeastaan järkeen. Sillä jos en olisi saanut tietää, että hänen viileän ja etäisen pintansa alla asui sellainen herkkä ja vahvasti tunteva ihminen, joka niin syvästi kaipasi saada tulla nähdyksi, en varmaan koskaan olisi uskaltautunut lähestymään häntä. Mutta muistin edelleen hyvin sen tunteen, joka minussa syyskuun ensimmäisenä heräsi hänet nähdessäni – sen jälkeen en enää pystynyt unohtamaan häntä enkä antamaan periksi ennen, kuin olisin onnistunut ilahduttamaan häntä edes vähän. Siitä kaikki oli alkanut, eikä se onneksi ollut jäänyt siihen.

Reguluksen lantio omaani vasten sai mielihyvän aaltoilemaan vatsani pohjassa. Viattomaksi tekeytyen kysyin Regulukselta, olisiko hänestä aivan kauhean huono idea viettää viimeinen yö ennen joululomaa tarvehuoneessa, ja lähteä sieltä yhdessä aamupalan kautta asemalle. Regulus loi minuun moittivan katseen ja sanoi, että jos Sirius ei vielä ollut onnistunut johdattamaan häntä kokonaan pois kunniallisilta poluilta, minä hoitelin sen kyllä tyylillä loppuun. Sitten hän veti minut tiukasti kainaloonsa, ja täydellisessä yhteisymmärryksessä lähdimme kulkemaan pitkin hämärtyvää käytävää.




A/N: Tarina päättyy tällä erää tähän! Olo olisi haikea, mutta olen jo päättänyt jatkaa heidän parissaan vielä jatko-osan merkeissä, sillä täytyyhän sitä nyt saada tietää, mitä heille kuuluu vuotta tai paria myöhemmin. Saavatko he yhteisen kotinsa, jota jo ovat ehtineet miettiä? Päivitän tähän viestiketjuun vielä myöhemmin linkin jatko-osaan, kunhan saan sen kirjoittamisen kunnolla vauhtiin. Siitä tulee varmaan jossain määrin erilainen kuin tästä, ja ainakin ikäraja tulee olemaan korkeampi. Joten, jos olet tähän asti lukenut tarinaa vierailijana, jatko-osan seuraamiseksi pitää tehdä käyttäjä tänne.  Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette seuranneet tätä pitkää ficciä tänne loppuun asti! Erityisen kiitollinen olen kaikista saamistani kommenteista, sillä tuntuu mukavalta tietää, miltä tarina ja sen käänteet vaikuttavat lukijan mielestä. 

[Pahatar]

Sinä sait tämän valmiiksi! En sitä epäillytkään, mutta on se minusta aina onnittelujen paikka, kun pitkä ficci valmistuu, koska se ei ole mitenkään itsestäänselvyys, niin kuin on puhuttukin liittyen keskeneräisiin ficceihin. Tarinan valmistuminen on erityisen hienoa, kun kirjoittaa tällaista päiväkirjamuotoista ficciä, jonka rakenne on vähän erilainen kuin esim. Jahtaajan tähdessä, ja jota ei välttämättä ole kovin helppoa lopettaa.

Luvussa 41 yllätit minut kyllä ihan täysin, sillä en tosiaan tullut ajatelleeksi tuota monijuomaliemijuttua, enkä varsinkaan sitä, että muodonmuutos oli tapahtunut jo edellisessä osassa. Sen selvittyä piti lukea uudelleen tuo luku 40, mitä siinä sanottaisiin Reguluksen käyttäytymisestä, ja olihan se vähän erilaista kuin muuten, vaikka silloin en kyllä osannut epäillä mitään. Tuntui kamalalta jälkikäteen, kun ymmärsin, että Barty kuuli ja sai selville Reguluksen hahmossa kaiken, mitä hänestä tiedettiin, mikä vain auttoi häntä. Kauhea tilanne myös Regulukselle, joka oli kaksi päivää vankina, ja onneksi hän ei mennyt sentään ihan huonoon kuntoon tässä. Onneksi Kelmien kartta sentään auttoi loppuratkaisussa, koska jonkin aikaa alkoi jo hermostuttaa, miten tästä ylipäätään selvitään. Monijuomaliemi oli hyvä ja uskottava käänne tässä, koska sen varjollahan Barty piilotteli koko 4. kirjan ajan Tylypahkassa väärällä henkilöllisyydellä. Kun hän oli ollut kotiarestissa ja isänsä valvonnassa vuosikaudet, minusta oli hyvin uskottavaa, että hän oli opetellut sen valmistamisen jo nuorena.

Jäin muuten miettimään tässä sitä, että ajatteliko Barty Regulusta pelkkänä ystävänä ja mahdollisena kuolonsyöjäkaverina, vai oliko hänellä vielä syvempiä tunteita Regulusta kohtaan, jotka sitten osaltaan veivät mielipuolisuuden tuolle puolelle? Jonkinlainen pakkomielle Regulus oli hänelle joka tapauksessa, kuten tuossa todettiinkin. Sillä kyllähän Barty tuntui olevan jo näinkin nuorena kuin tässä ihan sekaisin, eikä sekään oikeastaan yllättänyt, kun ajattelee, mitä hänestä tuli.

Jos tästä jotain hyvää koitui, niin kuitenkin se, että tämän jälkeen Lilyn ja Reguluksen tunteet olivat entistä vahvempia. Tämä oli minusta aivan ihana kohta:

Yritin kumartua kuiskaamaan jotain Reguluksen korvaan niin, että vain hän olisi kuullut. Halusin sanoa, että antaisi Bartyn tehdä niin, sillä jotenkin ja jonain päivänä me löytäisimme uudelleen toistemme luo, sillä ei tällainen rakkaus voinut kadota kokonaan, ei edes voimallisimmalla muistiloitsulla. Ei voinut, sillä minä rakastaisin Regulusta aina.

Minua jotenkin huvitti se, että kaiken tämän jälkeen Lily, Regulus ja kumppanit menivät sittenkin vielä Kuhnusarvion juhliin! Loppu olikin sitten ihan suloinen, ja vaikka tässä pysyttiin hyvin ikärajan tuntumassa, eihän noista Tarvehuoneen tapahtumista jäänyt mitään epäselvyyttä. Ihan loppu oli minun suosikkini, ja se veti hienosti yhteen tämän pitkän tarinasi:

Ajattelin, että vaikka kaikki ei ollut kokonaan hyvin nyt eikä ehkä olisi koskaan, ainakin kulkisimme kohti uusia vastoinkäymisiä yhdessä. Maailma ympärillä oli sekaisin, mutta Reguluksen kanssa tässä kaikessa tuntui silti olevan järkeä.

Epilogi päätti tämän tarinan oikein hyvin, ja sitä lukiessa tuli sellainen tunne, että näin tämän pitikin mennä. Tykkäsin kovasti tuosta yksityiskohdasta, että Severus oli myös etääntynyt kuolonsyöjistä kauemmaksi, ja että hän saavutti jonkinlaisen rauhan ja tasapainon Kelmien kanssa. Aivan loistavaa, että Alphard oli nyt Reguluksen huoltaja. Huvitti myös tuo, että Kuhnusarvio olikin sitten paremmin perillä asioista kuin mitä saattoi odottaa.

Lilyn ja Reguluksen syvät tunteet toisiaan kohtaan olivat tietenkin ihan parasta sekä epilogissa että koko tarinassa. Oli mukavaa lukea, kun tuohon ajatusten lukemiseenkin palattiin vielä, ja siihenkin löytyi syy, ja hyvin kaunis sellainen. Tässä se tuli niin hyvin esiin:

Ei hän tarkoituksella ollut jakanut kanssani juuri kaikkein kipeimpiä tunteitaan, yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta kodin ankarista säännöistä sekä isoveljen kaipuuta. Mutta ehkä välillämme oli alun alkaen ollut jokin erityinen yhteys, joka oli valinnut hänen puolestaan, ja näyttänyt minulle juuri sen puolen hänestä, joka vetoaisi minuun eniten.

Tämä epilogin loppu oli palkitsevaa luettavaa. Kun on ollut kaikenlaisia vaikeuksia ja runsaasti erilaisia tapahtumia pitkin matkaa, tulee hyvä mieli, kun vaikeista ajoista ja lähestyvästä velhosodasta huolimatta päästään näin tasapainoiseen ja lämminhenkiseen tilanteeseen.

Kiitos paljon tästä tarinasta! Tulee olemaan mielenkiintoista lukea sitä jatko-osaa sitten, kun sinne asti päästään. Oletkin luvannut siihen lisää Orionista, Walburgasta ja Severuksesta pääparin lisäksi, ja minua mietityttää, mitä sinulla on mielessä näiden osalta. Eikä nykyistä korkeampi ikärajakaan haittaa yhtään. Jatkoa odotellessa!

[Altais]

Kiitokset onnitteluista Pahatar, sekä myös ihanasta kommentistasi! Kieltämättä aika hieno tunne, kun saa valmiiksi jonkun näinkin pitkän projektin.  Itselläkin oli jossain kohtaa sellainen tunne, ettei tätä voi lopettaa, kun päiväkirjaahan voisi periaatteessa jatkaa miten kauan tahansa, niin kuin sanoit. Mutta se korkeampi ikäraja houkutteli kuitenkin lopettamaan tarinan sopivaan kohtaan ja aloittamaan jatko-osan, jossa on sitten mahdollista käsitellä tiettyjä teemoja hiukan suoraviivaisemmin kuin tässä oli. Vaikka niin kuin totesit, eipä tässäkään tainnut hirveän epäselväksi jäädä, mitä Lily ja Regulus toisinaan innostuivat tekemään kaksin jäädessään. 

Olin tosi onnellinen, että tarinan lopetus pääsi sekä hiukan yllättämään, että myös vastasi suurin piirtein kaikkiin avoimeksi jääneisiin kysymyksiin. Bartyn roolia olin kaavaillut tosi pitkään, ja ihan tarkoituksella ja ilkeyttäni olin jättänyt hänet niin taustalle, ettei häntä välttämättä tullut ajatelleeksi mahdollisena hyökkääjänä. Ajattelin kuitenkin, että hän olisi voinut olla Reguluksen ystävä koulussa, ja canonissakin hän oli varsinainen sekopää, joka kehitteli ovelia juonia toisten pään menoksi juuri monijuomalientä käyttäen. Kyllä minä taisin vähän niin sen ajatella, että hän oli Regulukseen rakastunut, mutta näki hän tietysti tämän myös ystävänä, jonka piti hänen rinnallaan liittyä kuolonsyöjiin. Kun niin ei sitten käynytkään, hän päätti itse korjata tilanteen.

Olin myös kauan kaavaillut tuota ratkaisua, että Kelmit ja Severus yhdessä pelastavat Lilyn ja Reguluksen Bartyn kynsistä, koska se tuntui hyvältä tavalta saada heidät viimein hautaamaan sotakirveensä keskenään. Severusta tarvitaan jatko-osassa, ja silloin olisi kiva, ettei enää tarvitsisi selvitellä hänen välejään Jamesiin ja Siriukseen niin kamalan paljon. Ja että Lily ja hän voisivat taas olla parhaita kaveruksia niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Mutta sen enempää en spoilaa tulevaa. 

Jatko-osa löytyy Tähtitornista otsikolla Niin pian kuin voin (K-18). Toivotan kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi sitä seuraamaan, joskin käyttäjätunnuksen tekoa se edellyttää. 

Aikuisempien teemojensa lisäksi tarina on myös pohjavireeltään jossain määrin synkempi kuin tämä, koska velhosota, mutta ei siinä kuitenkaan ole tarkoitus kaikkea toivoa heittää. Minulla kun on aina tapana päätyä kirjoittamaan rakkaudesta.