Nimi: Kahden sukupolven naisia
Kirjoittaja: hiddenben
Beta: Thelina
Ikäraja: S
Genre: slice of life, ystävyys, kaupunkilomailu
Haasteet: FF1000 sanalla
leikkisyys, Originaalikiipeily sanalla
sympatia, Etydikirpputori (
kuva &
kuva)
Yhteenveto: Helenan ja Pyryn kesäisen interrailmatkan viimeinen kohde on Turku, mutta kaupunkiin saapuessa myrskypilvet kerääntyvät kaupungin ylle ja Pyrykin sairastuu. Helena joutuu kuluttamaan aikansa Airbnb-asunnossa neljän seinän sisässä ja harmittelee huonoa onneaan, mutta sateinen viikko tuokin mukanaan yllättävän uuden ystävyyden.
A/N: Halusin kirjoittaa jotain kepeää ja mukavaa. Katselin Etydikirpputorilta saamiani kuvia, kuuntelin
Vaniljen inspiraatiopaketista poimittua
kappaletta ja hiljalleen mielessä alkoi pyöriä idea ystävyydestä nuoren ja vanhan naisen välillä. Syntyi tämä teksti, joka on sekoitus omia muistoja, kohtaamiani ihmisiä, Airbnb-kokemuksia ja kotikaupunki-fiilistelyä. Tämä on myös (hieman myöhäinen) syntymäpäivätarina
Waulishille, eli huikean hyvää syntymäpäivää!
Tätä tekstiä oli ihana kirjoittaa, toivottavasti sitä on myös ihana lukea
Ja suuri kiitos
Thelinalle oikoluvusta ja ihanista kommenteista!
Kahden sukupolven naisia
1
Helena herää junan hidastuvaan liikkeeseen. Kiskot kitisevät ja ulisevat, käytävältä kuuluvat pienen lapsen ja aikuisen askeleet. Ikkunasta tulvii aamuauringon säteitä. Helena nousee istumaan yläpunkassaan, vetää sivuun ikkunaa peittävän verhon ja katselee ohi vilistäviä maisemia.
Yöjuna on kiidättänyt heidät Rovaniemeltä Turkuun.
”Pyry”, Helena kuiskaa alapunkassa nukkuvalle poikaystävälleen. Vain tämän tumma tukkapehko näkyy peiton alta. ”Pyry, me ollaan melkein perillä.”
Hän saa vastaukseksi pelkkää mutinaa. Helena istuu sängyn reunalla vielä hetken, kuuntelee junan ääniä ja heiluttelee jalkojaan ilmassa, nauttii aamun tunnelmasta. Sitten hän hypähtää alas, pukee päälleen ja käy käytävän vessassa pesemässä hampaat. Kun hän palaa hyttiin, kaiuttimista kuuluu tuttu miehen ääni:
”Hyvät matkustajat, saavumme hetken kuluttua Turun päärautatieasemalle.”Kuulutus saa Pyryn vain kääntämään kylkeä sängyssä. Lopulta Helena joutuu heittämään pojan peiton tämän käsien ulottumattomiin ja vetämään tämän istualleen.
”Minulla on tosi kipeä olo”, Pyry surkuttelee ja sotkee yöstä sekaisia hiuksiaan lisää. ”Voitko kokeilla, onko kuumetta?”
Helena asettaa kätensä Pyryn otsaa vasten ja puuskahtaa. ”On. Otitko jo panadolia?”
”En vielä. Kurkku on kuin kaktus.”
Vaikka Pyryä tuleekin hieman sääli, Helenan tekisi mieli kiukutella.
Tietenkin Pyryn pitää sairastua juuri nyt, kun kotimaan interrailin viimeinen viikko alkaa. Olisiko virus mitenkään voinut odottaa ensi viikkoon?
”No, onneksi meillä on Airbnb-asunnosta huone ja keittiö käytössä”, Helena sanoo tarjotessaan buranaa vesipullon kera. Hän ei tiedä, ketä yrittää lohduttaa enemmän: Pyryä vai itseään. ”Ja koko viikko aikaa seikkailla Turussa.”
”Sinä saat kyllä navigoida perille. Minusta ei ole nyt oikein mihinkään”, Pyry sanoo kurjalla äänellä, mutta Helenan ilmeen nähdessään jatkaa: ”Mutta autan tietysti, jos tuntuu siltä, että ollaan eksymässä.”
Helena pudistaa päätään. Hän on surkea suunnistamaan ja oli toivonut, että Pyry olisi johdattanut heidät Turun keskustassa sijaitsevalle asunnolle. Näyttää kuitenkin siltä, että hän joutuu ensimmäistä kertaa interrailin aikana ottamaan kartan käteen ja navigoimaan itse. Onneksi on olemassa navigointisovelluksia.
He heittävät rinkat selkään ja siirtyvät käytävään odottamaan uuteen kaupunkiin saapumista.
2
Helena ostaa rautatieaseman R-kioskista itselleen kahvin ja Pyrylle banaanin. Ulkona odottaa jono takseja, mutta Helena johdattaa Pyryn taksikuskien ohi parkkipaikan toiselle puolelle ja sieltä liikennevaloihin. Hän tarkistaa puhelimen kartalta osoitteen ja laittaa navigointiohjelman päälle.
”Toivottavasti en eksy”, Helena yrittää vitsailla Pyrylle, kirjoittaen samalla viestin:
Huomenta! Saavuimme nyt rautatieasemalle ja olemme matkalla sinne. Nähdään pian! - Helena ja PyryViesti Airbnb-asunnon omistajalle Hertalle lähtee signaalin säestämänä. Helena laittaa puhelimen takin taskuun ja parantaa rinkan asentoa selässä, kävellen reippain askelin eteenpäin. Pyry laahaa jatkuvasti hieman perässä. Helena toivoo kuumeen olevan vain ohimenevä pikaflunssa.
Puhelin värisee.
Huomenta! Tervetuloa. A-rapun ovikoodi on 2562. - HerttaHelena siemaisee kahvia, joka on ehtinyt jäähtyä juuri sopivasti elokuun aikaisena aamuna. Hän miettii, millainen heidän Airbnb-emäntänsä Hertta on. Nainen on alusta alkaen ollut kovin virallinen viesteissään ja vastannut aina samaan aikaan vuorokaudesta Helenan kysymyksiin: joko aikaisin aamulla tai illalla yhdeksältä. Hertan profiilikuvassa näkyvät nauravat kasvot, jotka jäävät kuitenkin osittain oranssin hellehatun taakse piiloon. On mahdoton sanoa, kuka heitä odottaa Kaskenkadun kerrostaloasunnossa.
Interrailin pikkubudjetin takia heidän oli ollut pakko valita huone jonkun kotoa sen sijaan, että olisivat vuokranneet koko asunnon. Muihin kaupunkeihin verrattuna jopa Airbnb-asunnot ovat Turussa hävyttömän kalliita eikä Helena halunnut majoittua Bore-nimisessä rahtilaivassa, joka toimittaa kaupungin ainoan hostellin virkaa. Hertan tarjoaman huoneen pitäisi olla täydellinen kompromissi: lähellä keskustaa, sopivan hintainen ja omalla kylpyhuoneella.
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin sydän Kaskenmäen kapuamisesta hakaten Helena näppäilee Hertan antaman ovikoodin ja avaa raskaan oven rappukäytävään. Sisällä Pyry pysähtyy nojaamaan hetkeksi seinään, otsa hiestä helmeillen.
”Vau”, Helena kuiskaa rappukäytävän nähdessään ja saa Pyryltä väsyneen nyökkäyksen vastaukseksi.
Hän käy painamassa nappia ja vanha, metallinen hissikori alkaa rätisten ja kolisten laskeutua kuilua pitkin pohjakerrokseen.
”Miten jaksat?” Helena kysyy, kun hissi kuljettaa heitä ylöspäin. Pyry nyökkää.
”Pitää vain päästä lepäämään. Olen tosi pahoillani, ettei minusta ole tänään paremmaksi matkaseuraksi.”
Helena painaa suudelman pojan poskelle ja vetää hissin ristikko-oven sivuun. He kävelevät asunnon numero 12 eteen. Helena kerää rohkeutta sekunnin tai kaksi ennen kuin painaa ovikelloa. Sen rätisevä kilkatus kuuluu rappukäytävään asti. Hetkeä myöhemmin hitaat askeleet kuuluvat oven toisella puolen ja juuri ennen kuin ovi aukeaa, Pyry tarttuu Helenan käteen ja puristaa.
Oven avautuessa he kohtaavat vanhan rouvan ryppyiset kasvot.
3
Helena tuijottaa vanhusta pitkään. Liian pitkään. Niin pitkään, että nainen naurahtaa huvittuneena ja kopauttaa nenäänsä etusormellaan.
”Taisin yllättää nuorenparin. Tulkaa nyt sisälle, turhaan te siellä rappukäytävässä seisotte.”
Helena vilkaisee Pyryä, joka vastaa hänen katseeseensa hämmentyneenä. Tietämättä, mitä muutakaan tehdä, he astuvat naisen perässä pieneen eteiseen ja laskevat rinkat lattialle riisuakseen kengät.
”Minä olen Hertta”, vanhus sanoo ja vetää päälleen esiliinan, kun Pyry ja Helena asettavat kenkänsä siististi telineelle ja ripustavat takit naulakkoon. ”Oletteko te nälkäisiä? Maistuisiko aamupala?”
He vastaavat yhteen ääneen myöntävästi, ja Hertta alkaa hyräillen kerätä jääkaapista aamupalatarvikkeita. Rinkat jäävät eteiseen odottamaan, kun vanhus ohjaa heidät pöydän ääreen istumaan ja alkaa kysellä junamatkasta.
Pöydälle on jäänyt puoliksi juotu kupillinen kahvia sekä melkein luettu
Turun Sanomat, jonka keskivaikea sudoku on jo ratkaistu.
Alun järkytyksen hälventyessä Helenaa alkaa hymyilyttää heidän Airbnb-emäntänsä tarmokkuus.
***
Hertan asunto on kaunis, korkeakattoinen vanha huoneisto, jonka leveisiin ikkunalautoihin Helena rakastuu heti. Hän jää kiertelemään asunnon lukuisia huoneita ja katselee ikkunasta ohi ajavia autoja, kun taas Pyry kaivautuu heti aamupalan syötyään peiton alle.
Helenaa harmittaa Pyryn tilanne, mutta hän yrittää muistuttaa itselleen, että aamu on vasta alkamassa. He ehtisivät tutustua kaupunkiin myöhemmin iltapäivällä. Hän ottaa kiitollisena vastaan Hertan tarjoaman toisen kupin kahvia.
”Pyryllä taitaa olla kuumetta”, hän sanoo anteeksipyytävästi, mutta vanhus heilauttaa huolet pois kädellään.
”Se on varmaankin vain hetkellistä. Keitän hänelle inkivääriteetä sitruunalla ja hunajalla, jos sinä pidät huolta siitä, että hän juo sen”, Hertta sanoo ja laittaa teeveden kiehumaan. Helena nyökkää ja kiittää.
”Sinulla on kaunis koti”, hän sanoo, kun Hertta alkaa pilkkoa inkivääriä pienemmäksi. ”Asutko täällä yksin?”
”Nykyisin kyllä. Mutta en sentään aina, nyt kun on tuo Airbnb. Kääntäisitkö television kovemmalle? Sieltä tulee uutiset.”
Helena nappaa leipäkorin vieressä olevan kaukosäätimen ja säätää television ääntä niin, että uutiset kuuluvat jääkaapin päälle asetetusta pienestä kuvaputkitelevisiosta. Uutistenlukija kertoo loppukesän tapahtumista, taiteiden yöstä ja alakoulun järjestämästä luonnonsuojelutempauksesta.
Hertta tarjoaa Helenalle korvapuustin kahvin seuraksi ja he istuutuvat molemmat pöydän ääreen kuuntelemaan säätiedotusta. Pyrylle tarkoitettu inkivääritee vetäytyy tiskipöydällä.
”Hienoa säätä luvattu tänne siksi ajaksi, kun olette käymässä”, Hertta sanoo sitten.
”Kunhan vain Pyry tuosta tokenee”, Helena vastaa ja huokaisee.
”Kyllä miehet aina”, Hertta vakuuttaa ja nauraa päälle.
Naurun kuullessaan Helenakin hymähtää.
4
Käy ilmi, että sekä Hertta että uutisten meterologi ovat väärässä.
Iltapäivällä uhkaavat, tummat pilvet alkavat kerääntyä taivaalle. Samanaikaisesti Pyry alkaa yskiä limaista, inhottavaa yskää ja vierashuoneen sängylle kohoaa keko käytettyjä nenäliinoja. Helena tarjoilee muutaman tunnin välein Hertan valmistamaa inkivääriteetä ja teelusikallisen hunajaa yskää rauhoittamaan, mutta Pyry vaikuttaa tunti tunnilta huonokuntoisemmalta.
”Menisit vaan”, Pyry sanoo vaimealla, tukkoisella äänellä. ”Älä minua mieti vaan käy vaikka siinä Café Artissa juomassa kakkukahvit. Yritä nauttia, vaikka joudutkin menemään yksin.”
Mutta kun Helena vetää kengät jalkaansa ja tarkistaa, että laukusta löytyy puhelin, kirja ja Hertan asunnon avain, taivas repeää ja raskaat vesipisarat ropisevat ikkunalautaan.
”Voi voi”, Hertta sanoo ulos katsellen. ”Ei taida ole meterologeihin luottamista näin kesäisin. No, pitää vain keksiä jotain muuta.”
Helena empii, käsi vielä ulko-oven kahvalla. Eihän hän tullut Turkuun viettääkseen aikaa 80-vuotiaan ryppyisen mummon kanssa! Hän tuli tänne nauttimaan Etelä-Suomen kahviloista, ravintoloista, merimaisemista ja luontopoluista yhdessä Pyryn kanssa.
Näyttää kuitenkin huolestuttavasti siltä, että mitään niistä ei ole luvassa tälle päivälle. Helena kurkistaa ikkunasta vielä toiveikkaana, jos rankkasade olisikin pelkkä kuuro, mutta pilvien perusteella sade jatkuu vielä pitkään. Huokaisten hän riisuu kengät jaloistaan, sanoo jotain puolipätevää Hertalle ja kävelee takaisin vierashuoneeseen. Kai hän voisi lukea kirjaansa täälläkin.
***
Seuraavana aamuna Pyryn vointi ei ole sen parempi. Taivas sen sijaan tuntuu kirkastuneen hieman, vaikka aurinko ei vieläkään paista. Helena syö aamupalansa Hertan kanssa ja molemmat keskittyvät omiin päivittäisuutisiinsa vanhuksen lukiessa
Turun Sanomia ja Helenan selatessa sosiaalisia medioita.
Hertta tuntuu ottavan kaiken hyödyn irti seuralaisestaan ja alkaa jutella omiaan, päivitellen uutisia paikallispoliitikkojen edesottamuksista.
”Minä kävin sen herran vaalikojullakin tuossa viime keväänä, kun oli vaalit”, Hertta kertoo. ”Tarjosi makkaraa kaikilla lisukkeilla. Vaihdettiin pari sanaa, vaikutti asialliselta ihmiseltä. Ja nyt, tällainen kohu! Onneksi en äänestänyt sitä vaan yhtä toista. Samasta puolueesta kylläkin.”
Helena haluaisi huokaista pitkään ja syvään, mutta hillitsee itsensä. Hertta on sympaattinen, mutta Helena kaipaa ulos Turun kaduille kävelemään, ihmettelemään ja ihastelemaan. Hän ei kuitenkaan halua mennä yksin vaan Pyryn kanssa. Kynnys lähteä omin päin on korkea, mutta samalla ajatus neljän seinän sisällä olosta yhdessä Hertan kanssa tuntuu sekin epämukavalta.
Kun Hertan tarina vihdoin päättyy, Helena nousee päättäväisenä tuolistaan.
”Katsopa tuota”, Hertta sanoo silloin. ”Uusi sadekuuro.”
5
Kun sade vain jatkuu ja jatkuu, eikä Pyryn flunssa suostu rauhoittumaan, Helena alkaa luopua toiveistaan päästä nauttimaan turkulaisesta loppukesästä. Sen sijaan päivät kuluvat pikakäynneillä kadunkulman Salessa, Pyrylle seuraa pitäessä ja lukemalla. Saatuaan matkalla mukana olleen kirjansa loppuun Helena valitsee Hertan kirjahyllystä luettavakseen Piia Leinon
Taivaan.
”Tuo oli vaikuttava Suomi-dystopia. Hyvä valinta”, Hertta kehaisee huomatessaan kirjan.
Helena nyökkää yllättyneenä, sillä ei olisi millään arvannut Hertan kaltaisen vanhan rouvan innostuvan virtuaalitodellisuudesta ja ihmisten kurjuudesta kertovasta kirjasta.
Ensialkuun suuressa asunnossa oleskelu tuntuu epämiellyttävältä ja Helena pelkää jatkuvasti olevansa Hertan tiellä. Vanhus kuitenkin vaikuttaa elävän elämäänsä kuin Helena olisi aina ollut käpertyneenä hopeanharmaan sohvan nurkkaan kirja sylissään ja käy tasaisin väliajoin kysymässä, jos voi tarjota juotavaa tai herkkuja syötäväksi.
Tuntien ja päivien kuluessa Helena alkaa rentoutua Hertan seurassa, ja Pyryn pysytellessä peiton alla kahden sukupolven naiset alkavat viettää enemmän aikaa yhdessä. Iltaisin he saattavat istua iltateellä keittiönpöydän ääressä pitkäänkin ja aamupalat sujuvat jo rutiinilla.
Mitä enemmän he viettävät aikaa yhdessä, sitä paremmin he oppivat tuntemaan toisensa. Helena oppii, millaisesta kahvista Hertta pitää ja mihin aikaan tämä kuppinsa juo. Hän huomaa, kuinka Hertan asusta löytyy joka päivä pieni oranssi yksityiskohta: kaulahuivissa, rannekorussa tai sukissa. Keskustellessa Hertta puhuu mieluiten kirjallisuudesta, paikallisista tapahtumista tai taiteesta. Helenan elämä ja ajatukset tuntuvat kiinnostavan vanhusta loputtomasti, ja Helena vastailee mielellään kysymyksiin elämästään Vaasassa, mitä he ovat matkan kotimaan interrail-matkailun aikana nähneet, sekä hänen ja Pyryn suhteesta.
”Entä sinä?” Helena kysyy kerrottuaan erään teekupillisen ääressä, kuinka he Pyryn kanssa toisensa tapasivat kolme vuotta sitten. ”Millaisen elämän sinä olet elänyt? Sanoit silloin ensimmäisenä päivänä, että et ole aina asunut yksin.”
Hertta hymyilee, mutta pitää katseensa höyryävässä teekupissaan. ”Minä olen elänyt hyvän elämän. Onhan tässä vuosia vielä jäljellä, mutta ne parhaat olen jo kokenut.”
Sanojensa saattelemana Hertta nousee tuolilta ottaen pöydän reunasta tukea ja kävelee jääkaapille. Hän viittoo Helenan mukaansa ja osoittaa sitten kirsikkamagneetilla kaappiin kiinnitettyä kuolinilmoitusta. Helena kumartuu lähemmäs lukemaan tekstin.
Ilse Maria RehnströmKuolinpäiväksi on merkitty 26.08.2017, melkein tarkalleen kolme vuotta sitten.
”Ilse oli ja on paras ystäväni”, Hertta sanoo, äänen ollessa samaan aikaan heiveröinen ja ponnekas, kuin sekoitus mennyttä ja nykyisyyttä. Helenaa surettaa naisen sinisistä silmistä heijastuva kaipaus. ”Kumpikaan meistä ei mennyt naimisiin vaan asuimme yhdessä aina siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran jaoimme huoneen opiskellessamme Helsingissä. Tähän taloon muutimme kaksikymmentä vuotta sitten ja asuimme yhdessä, kunnes Ilse kuoli sairastuttuaan syöpään.”
”Olen pahoillani”, Helena sanoo ja tarttuu asiaa ajattelematta Hertan käteen.
Hetkeä myöhemmin Hertta vastaa hänen kädenpuristukseensa.
”Sen takia minua ilahdutti kovin, kun huomasin teidän haluavan tulla tänne juuri tällä viikolla. En saa Ilseä enää tässä maailmassa takaisin, mutta se ei tarkoita, että yksin pitää jäädä. Kyllä minun kuuluisi iloitakin”, Hertta sanoo ja naurahtaa melkein heti. ”Nämä ovat tällaisia vanhan naisen puheita.”
Helena ei vastaa mitään. Kuuntelee vain ja on siinä.
6
Kun tarina Ilsestä paljastuu, Helena alkaa huomata asunnon olevan täynnä merkkejä kahden naisen elämänmittaisesta ystävyydestä. Työhuoneen seinälle ripustettu mäntymaisema on signeerattu nimikirjaimin I.R., kuten myös olohuoneesta löytyvät kolme pienempää maalausta kaupunkimaisemista. Keittiössä Helena kuivaa kätensä keittiöpyyhkeeseen, johon on kirjailtu H.V.
ja I.R.
”Nuo me kirjailimme ihan piruuttamme, kun jotkut vitsailivat meidän olevan parisuhteessa”, Hertta kertoo Helenan kysyessä asiassa ja myhäilee. ”Siinäpähän saivat lisää pohdittavaa.”
Valokuvia asunnossa ei näy, mutta kun Hertta lähtee kauppaan, Helena avaa kaksoislasiovet ja hiipii Hertan makuuhuoneeseen. Sängyn vieressä olevalta yöpöydältä hän löytää etsimänsä: kuva on naisten vaatteiden ja silmälasien mallin perusteella 90-luvulta, ja siinä kaksikko on rakentanut olohuoneen pöydän alle itselleen majan, jonka vaalea lakana on kiinnitetty paikoilleen kirjakasojen avulla. Valokuva on vanginnut molempien jo hieman ryppyisillä kasvoilla kuplivan ilon ja naurun, kun naiset kilistävät teekupeilla. Lattialla on laatikollinen Runebergin leivoksia, ainakin kolme kummallekin.
Kuvan katsominen saa Helenan hymyilemään. Hän kokee oudon suurta iloa siitä, että Hertan kaltaisella lempeällä, ystävällisellä naisella on ollut joku, kenen kanssa jakaa elämänsä. Vaikka parisuhdetta ei olekaan löytynyt, on löytynyt toisenlainen rakkaus, josta on riittänyt iloa ja eloa koko elämän ajaksi.
”Vai löysit sinä tuon”, Hertan ääni kuuluu Helenan takaa saaden hänet hätkähtämään.
Helena asettaa kehyksen vikkelästi takaisin yöpöydälle ja kaataa kiireessään pilleripurkin, joka tippuu lattialle ja kierii sängyn alle. ”Olen pahoillani, en tarkoittanut…”
”Kyllä sitä saa utelias olla”, Hertta toppuuttelee. ”Olisit toki voinut kysyä, olisin minä sen näyttänyt. Täällä on kokonainen kuva-albumi tutkittavaksi.”
He siirtyvät makuuhuoneesta olohuoneen puolelle ja istuutuvat alas. Hertta avaa ensimmäisen sivun, jolla on perhepotretin kaltainen kuva hänestä ja Ilsestä keski-iässä.
”Tämänkin me otimme leikillämme”, Hertta kertoo. ”Oikeastaan koko meidän ystävyytemme oli täynnä samankaltaista leikkisyyttä. Jaoimme ilot ja surut, onnistumiset ja epäonnistumiset.”
He käyvät läpi kymmeniä kuvia, joihin jokaiseen liittyy jonkinlainen tarina. Hertan kertomana kuvat heräävät eloon, ja Helenaa naurattaa ja itkettää vuorotellen, kun hän pääsee osalliseksi kahden naisen elämää. Nauru kantautuu heidän vierashuoneeseensa saakka. Lopulta ovi avautuu ja Pyry tulee peittoon kääriytyneenä kurkistamaan olohuoneen puolelle. Valokuva-albumin ja Helenan hymyn nähdessään hymykuopat kohoavat tämän kasvoille.
”Jatkakaa vain”, Pyry sanoo ja katoaa takaisin sinne, mistä tulikin, mahtavan aivastuksen säestämänä.
”Hyvän kumppanin olet kyllä rinnallesi löytänyt”, Hertta myhäilee ja kääntää sivua.
7
Turku-vierailun toiseksi viimeisenä päivänä aurinko vihdoin pilkistää sadepilvien lomasta. Pyry pysyttelee sängyssä, mutta patistaa levottoman Helenan ulos vierashuoneesta kysymään Hertalta vinkkejä kaupungilla seikkailuun.
Hertta poimii esiin kartat, opaskirjat, valokuvat ja avaa tietokoneelta Facebookin, ja pian Helena nojaa hämmentyneenä tuolinselkään ja yrittää päättää, mitä haluaa. Jos hän haluaa historiaa, Hertta suosittelee käsityöläismuseota. Jos taas taidetta, Wäinö Aaltosen museota, Taidemuseota tai kierrosta Turun gallerioissa.
”Ja jos haluat pullakahvit, paras vaihtoehto on joko Café Art, leipomo Gryn tai Fabben kahvila akatemiakortteleissa”, Hertta päättää puolen tunnin mittaisen vinkkiselostuksensa.
Helenaa alkaa naurattaa koko tilanne ja hän vain pudistaa päätään. ”En minä tiedä, mistä aloittaa. Sinä tämän kaupungin tunnet paremmin, joten sano sinä.”
Hertta katselee Helenaa aprikoiden kuin miettisi, mistä kaikesta tämä selviää. Sitten vanhus kumartuu turistikartan ääreen ja alkaa piirtää sinisellä tussilla viivoja pitkin katuja Aurajoen molemmin puolin. Matkan varrelle merkitään numeroita yhdestä viiteen. Lopulta Hertta esittelee lopputuloksen, sormi kulkien reittiä pitkin:
”Tässä on sinulle koko päiväksi ohjelmaa. Aloitat tästä” - Hertta osoittaa
käsityöläismuseota - ”jatkat tänne” -
galleria Joella - ”sitten tuonne” - sormi naputtaa
kauppahallia - ”kahvitauko täällä” -
Café Art - ”tai itse asiassa, käy ensin hakemassa minulle ruisleipää täältä” -
leipomo Gryn, sitten
Café Art - ”ja lopetat tähän kierroksen kummallisimpaan eli galleria Titanikiin. Onko kysyttävää?”
Helena katsoo karttaa, on melkein parahtaa epätoivosta sen nähdessään. Pelkästään Hertan selostus saa hänen pulssinsa kohoamaan - ja ajatus kaupungissa suunnistamisesta tuntuu painajaiselta.
Vanhus vaikuttaa aistivan hänen kauhunsa.
”Mikä sinua huolestuttaa, Helena?”
”Olen surkea suunnistaja”, Helena tunnustaa posket punaisina. ”Oli kyseessä asemakaava tai metsäpolku, minun suuntavaistoni johdattaa minut aina aivan väärään suuntaan. Sen takia Pyryn kanssa on niin mukava matkustaa, kun hän on kaikkialla kuin kotonaan.”
Se saa Hertan naurahtamaan. ”Ilse oli aivan yhtä toivoton kuin sinäkin.”
Hetken he istuvat keittiönpöydän ääressä. Helena nappaa pöydällä olevasta kulhosta Tannisten suklaahippukeksin ja nakertaa sitä karttaa katsellen. Lopulta Hertta vilkaisee kirkkailla silmillään Helenaa, kumartuu lähemmäs ja kysyy:
”Mitä jos lähtisin sinun mukaasi?”
Helena kohottaa kulmiaan yllättyneenä, mutta hänen hymynsä saa Hertan jatkamaan.
”Siitä on aikansa, kun olen viimeksi käynyt tällaisella kierroksella, mutta minä ja Ilse rakastimme taidegalleriakierroksiamme. Joka sunnuntai kiersimme galleriat läpi ja päätimme kierroksen kahveilla Artissa. Lähden mielelläni, jos haluat. Lupaan, ettet eksy. Saatat jopa nauttia lauantaistasi.”
Helena nauraa Hertan ilkikurisille, elämää tuikkiville silmille ja nyökkää. ”Enhän minä voi tuollaisesta tarjouksesta kieltäytyä! Tehdään siis niin. Käyn vain ensin kertomassa Pyrylle, että hän saa pärjätä iltapäivään asti omillaan.”
”Tee se”, Hertta hymähtää. ”Minä käyn vaihtamassa jotain hienompaa päälle. Nähdään tässä viidentoista minuutin kuluttua - sitten näytän sinulle Turun parhaat puolet.”
8
Helena suhteuttaa askeltensa pituuden ja nopeuden Hertan askeliin. Ensimmäinen kohde, käsityöläismuseo, on vain korttelin päässä Hertan asunnolta ja pian he jo nousevat lyhyet rappuset lippuluukulle. Hertta sysää Helenan lempeästi kyynärpäätään käyttäen sivuun ja maksaa molempien liput.
”Pikemmin taitaa olla niin, että minun pitäisi kiittää sinua, että otat minut tällaiselle päiväseikkailulle mukaan”, Hertta sanoo, kun Helena yrittää ensin kiellellä ja sitten kiittää. ”Tehdään niin, että minä maksan liput tänne, ja sinä tarjoat kahvit.”
Kun he kulkevat pitkin vanhan kaupunginosan sorateitä ja käyvät tutkimassa eri ammatinharjoittajien taloja, Helena hengittää Luostarinmäen tuoksua ja nauttii kujien pysähtyneestä tunnelmasta. Hertta tietää kertoa museon rakennuksista ja historiasta enemmän kuin opastekyltit, ja Helena nauttii olostaan. Sekatavarakaupasta he ostavat mukaansa truuttiin pakattuja vaaleanpuna-valkoisia makeisia, ja Helena lähettää kotiin postikortin.
Sieltä heidän matkansa jatkuu alamäkeen ja jokirantaan taidegalleriaan. Pienen galleriatilan kierrettyään Hertta ohjaa Helenan kirjoittamaan nimensä vieraskirjaan, kirjoittaen sitten omansa kauniilla kaunokursiivilla Helenan sutaisun alle. Kun Hertta kääntää selkänsä, Helena ei voi olla nappaamatta allekirjoituksista valokuvaa. Jokin siinä saa hänet hymyilemään.
Kauppahallissa Hertta törmää tuttuihin ja jää rupattelemaan, jolloin Helena lähtee kiertämään vanhan hallin käytäviä. Hän ostaa paikallista leipää sekä mansikkaviinerit hänelle ja Hertalle iltateen kanssa nautittavaksi.
”Marja yrittää aina nuuskia minulta, paljonko rahaa saan tuosta Airbnb-tempauksesta”, Hertta jupisee heidän palatessa Turun aurinkoisille kaduille. ”Kokeilisi itse niin saisi nähdä, se vanha kääkkä.”
Helena nauraa. ”Sinussa on niin paljon elämää, ettei sinua millään arvaisi 80-vuotiaaksi.”
”Kahdeksankymmentä
kolme”, Hertta korjaa ja hymyilee Helenalle. ”Jos totta puhutaan, en ole pitkään aikaan tuntenut itseäni niin energiseksi kuin tämän viikon aikana. Ja se on kokonaan sinun ansiotasi, Helena.”
Helena ja Hertta vaihtavat hymyjä. Sitten he kaartavat kauppahallista vielä yhteen galleriaan, jota Hertta ei kartalle ollut merkinnyt, ennen kuin suuntaavat sokkeloiseen, mutta rauhalliseen Café Artiin cappuccinoille. Ne Helena maksaa mielellään sekä yhden ison kakkupalan, jonka Hertta valitsee vitriinistä.
”Olivatko teidän sunnuntainne todella tällaisia?” Helena kysyy heidän istuuduttua juuri vapautuneen pöydän ääreen.
”Millaisia?”
”Näin…”, Helena viittoo käsillään kahvikuppeja, kakkupalaa, kahvilan tilaa ja tunnelmaa. ”Täynnä taidetta, kauneutta, kulttuuria ja uusia vaikutteita. Rauhallista, hallittua, antoisaa.”
Herttaa naurattaa Helenan sanapaljous, mutta jää hetkeksi miettimään ennen kuin vastaa:
”Kai niin voi sanoa. Nämä sunnuntait rytmittivät meidän elämäämme ja niiden ansiosta tunsimme olevamme elossa, kuin olisimme olleet nuoria. Taidenäyttelyiden avajaisissa tapasimme mielenkiintoisia persoonallisuuksia, saimme nähdä nykymaailman menoa kotikaupungista käsin. Se oli hienoa, olimme osa taidepiirejä.”
Hertan ääneen on eksynyt haikeutta - kaipuuta jostain sellaisesta, mistä Helenalla ei ole ollut aavistustakaan ennen tätä päivää. Hän on kuitenkin vakuuttunut, että tällaista hän haluaa elämäänsä jatkossakin.
9
Kun he palaavat pitkän päivän jälkeen takaisin asunnolle, Helenan poskia särkee kaikesta hymyilystä ja nauramisesta. Hänet on yllättänyt se, kuinka hyvin he Hertan kanssa oikeastaan tulevatkaan toimeen. Ennen tätä viikkoa Helena ei olisi osannut kuvitellakaan viihtyvänsä itseään kuusikymmentä vuotta vanhemman naisen seurassa. Hertta on kuitenkin täynnä ratkiriemukkaita tarinoita elämän varrelta ja kaikista tämän kokemuksista säteilee arvostus elämää ja rakkautta kohtaan - ja Helena huomaa Hertan ajattelutavan tarttuneen hieman häneenkin.
Keittiönpöydälle kerääntyy päivän saalis: postikortteja taidegallerioista ja käsityöläismuseosta, herkkuja sekatavarapuodista ja kauppahallista sekä Hertan ostama pieni taideteos, jonka he palasivat ostamaan galleria Joellaan kaupunkikierroksen jo päätyttyä. Teos on sekoitus keltaisen ja oranssin eri värejä, ja he molemmat ovat samaa mieltä siitä, että siinä näkyy auringonnousu, uuden päivän alku.
Helenan yllätykseksi Pyry kävelee keittiöön juuri, kun he ovat saaneet ostokset purettua. Pojan tummanruskeat hiukset ovat suihkun jäljiltä vielä märät ja tämä on vaihtanut päälleen siistimmät vaatteet.
”Katsopas poikaa”, Hertta huudahtaa Pyryn nähdessään. ”Mukava nähdä sinun nousseen heikkohappisten luota tänne elävien joukkoon. Olosi on ilmeisesti parempi?”
”Paljon parempi”, Pyry hymyilee ja kävelee pöydän ääreen katsomaan sille levitettyjä herkkuja ja kortteja. ”Näyttää siltä, että lepäsin toipilaana parhaimman päivän ohi. Huomenna sataa taas.”
Helena painaa suudelman pojan poskelle. ”Pääasia on, että voit paremmin.”
”Mitäs sanotte, jos ihan vain Pyryn parantumista juhlistaaksemme söisimme päivällisen tänään yhdessä?” Hertta ehdottaa.
Helenalle ja Pyrylle se sopii enemmän kuin hyvin, ja sen kuullessaan Hertta hätistää heidät pois keittiöstä saadakseen ruoanlaittorauhan.
”Ilse ehkä tiesi taiteesta, mutta minä kokkaan tämän talouden parhaimmat ruoat”, vanhus vielä painottaa Helenan ja Pyryn kadotessa kulman taakse.
Helena naurahtaa ääneen, ja Pyryäkin hymyilyttää.
***
”Huomenna me sitten lähdetään”, Pyry sanoo ja puristaa Helenan kättä.
He makaavat vierashuoneen sängyllä vatsat täynnä herkullisen päivällisen jäljiltä. Ruokailun kruunasi jäätelöannos tuoreilla mansikoilla, joiden maku tuntuu vieläkin kielen päällä. Pyryn sanat synkistävät kuitenkin Helenan mielen, vaikka vielä hetki sitten he nauroivat katketakseen Hertan kertomukselle joltain talviselta mökkireissulta. Siinä Ranskasta vierailulla ollut Théo oli lukinnut itsensä saunarakennuksen ulkopuolelle käytyään pyörimässä lumihangessa löylyjen ohessa. Raukka oli joutunut seisomaan lumihangessa alasti, kunnes joku oli tajunnut käydä etsimässä miehen.
Ajatus lähtemisestä tuntuu kurjalta. Tuntuu, kuin he olisivat vasta päässeet vauhtiin, kun rinkat pitäisi jälleen pakata ja junaliput pohjoiseen varata.
”Tuntuu oudolta”, Helena vastaa. ”Surettaa, että Hertta joutuu asumaan yksin tässä isossa talossa.”
”Tännehän tulee ensi viikonloppuna uudet vieraat”, Pyry muistuttaa.
”Ei se ole sama asia”, Helena mutisee.
”Ja voithan sinä pitää yhteyttä Hertan kanssa muutenkin. Lähetellä kortteja tai sähköpostia.”
”Niinpä kai.”
Vaikka sekään ei tunnu riittävän.
10
Seuraavana aamuna aamupalalla tunnelma on erilainen. Viikon kuluessa Helena on ehtinyt tottua hänen ja Hertan kahden keskeisiin aamupaloihin, joissa santsikuppia kaadettaessa tarjoillaan kahvia toisellekin, ja jonka jälkeen Hertta tarjoaa Helenalle toisen suklaahippukeksin, jonka Helena ottaa mukisematta vastaan.
Nyt pöydässä istuu myös Pyry - ja sen lisäksi eteisessä odottavat pakatut rinkat. Helena ei jaksa keskittyä puhelimensa selailuun vaan laittaa sen takaisin taskuun. Voileivät eivät maistu yhtä hyvältä kuin aikaisempina päivinä, kahvinkin hän joutuu pakottamaan alas. Hertta vaikuttaa myös levottomalta, vaikka lukeekin tunnollisesti päivän lehden sarjakuvia myöten. Ratkaisee sudokunkin.
Helena tarkistaa seinäkellosta ajan: juna lähtee tunnin kuluttua.
Pian on hyvästien aika. Niitä hän inhoaa.
Hän ottaa vielä kolmannen suklaahippukeksin. Se herättää Hertan huomion, ja Helenan kasvot nähdessään vanhus hymyilee.
”Kyllä minuakin harmittaa, että te kaksi lähdette. Olette olleet parhaat vieraat, ketä minulla on koskaan Airbnb-palvelun kautta ollut.”
Helenan kurkkua kuristaa, mutta hän nielaisee möykyn päättäväisesti alas. Ei ole hänen tyylistään itkeä tällaisia asioita. Kuitenkin jo eilisiltana tullut ajatus siitä, että he jättävät Hertan tähän kauniiseen, mutta isoon asuntoon yksin, tekee hänet surulliseksi.
Kyllä hän sen tietää, ettei hän voi tänne jäädä. Vaasassa odottavat perhe, opinnot ja kaverit - kokonainen elämä. Sen lisäksi ajatus lempeän vanhuksen kämppäkaverina olemisesta on liian huvittava ollakseen mahdollinen.
Siksi Helena pudistaa päätään ja pakottaa hymyn kasvoilleen vastatessaan:
”Tämä on ollut koko kesän paras kokemus. On ollut suuri kunnia saada tutustua sinuun, Hertta.”
He katsovat toisiaan pitkään ennen kuin Hertta hymähtää, nousee pöydästä ja alkaa kerätä tiskejä tiskikoneeseen.
***
Aika kuluu yllättävän nopeasti ja Pyry joutuu tilaamaan heille taksin juna-asemalle. Hertta tulee saattamaan heidät kadulle, ja Pyryn auttaessa kuskia pakkaamaan heidän rinkkansa takaluukkuun, Hertta sujauttaa ison, sisältä pehmustetun kirjekuoren Helenan käteen.
”Tämä on sinulle, muistoksi tästä viikosta.
Helena katsoo kirjekuorta hetken ennen kuin tajuaa: ”Se taideteos Joellasta?”
Hertta nyökkää ja hymyilee. ”En ole tuntenut oloani näin hyväksi sen jälkeen, kun Ilse kuoli. Sinun seurassasi mieleen muistui niin paljon hyviä asioita, jotka ovat vuosien varrella päässeet unohtumaan. Sitä valokuva-albumiakaan en ole selaillut aikoihin. Oli ihanaa päästä kaupungille vähän rellestämään”, Hertta sanoo ja naurahtaa. ”Tämä on pieni kiitos viikosta.”
”Minun tässä pitäisi kiittää eniten”, Helena vastaa. ”Olen oppinut sinulta viikossa asioita, joita en keneltäkään muulta olisi voinut oppia. Olet coolein yli 60-vuotias, jonka olen koskaan tavannut.”
Se saa Hertan nauramaan, ja he halaavat toisiaan pitkään.
”Pidetään yhteyttä”, Hertta kuiskaa ja Helena kuulee tukahdutetut kyyneleet. Se saa hänetkin melkein itkemään.
Juna-asemalle saapuessaan Helenan puhelin värisee viestin saapumisen merkiksi.
Pidä huolta itsestäsi, Helena, niin minä teen samoin.
