Pimeä bisnes K-11, (Seamus-ficletti).

[Violetu]

Title: Pimeä bisnes
Author: minä...
Rating: K-11
Genre: Huumori, Draama?
Varoitus: Idea on jossain määrin sairas?
Summary: Seamus on keksinyt keinon tienata rahaa. Tosin asia ei ehkä ole ihan loppuun asti mietitty...

Vastuunvapaus: Rowling omistaa, minä vaan leikin ilman mitään korvausta.

A/N: Tämä syntyi sitten 15.9 maratonin viimeisen tunnin aikana ja osallistuu myös Kaiken maailman ficlettejä -haasteeseen aiheella: Typeryyden huippu.


Pimeä bisnes


”Tässä olisi. Täysin tuoretta tavaraa, ei mitään säilöntätaikoja tai keinotekoisia aromeja”, Seamus esitteli tavaraa ammattimaisen kaupparatsun elkein pilke silmäkulmassa. Tavara oli jopa pakattu ilmatiiviiseen salkkuun, jottei tuoksu pääsisi karkuun.

Harry näytti epäileväiseltä samoin kuin moni muukin huoneeseen kokoontuneista potentiaalisista ostajista. ”Kenen ne ovat ja miten ihmeessä sait ne käsiisi?” Ron puki kaikkien ajatukset sanoiksi ja Seamus virnisti.
Se oli ennen kuin hänen hymynsä hyytyi. Miten helvetissä hän ei ollut ajatellut, että ehkä Ron Weasley ilmaantuisi myös paikalle, jos hän kutsuisi Harryn?

Seamus väänsi hymyn takaisin kasvoilleen, tosin kylmälle hielle ja hienoiselle tärinälle ei enää mahtanut mitään. Hiekkatukkainen poika nielaisi tyhjää ennen kuin päätti kasata itsensä. Ehkä hän selviäisi tästä hengissä.

”Se on sivuseikka kenen ne ovat, pääasia lienee, että tuoksu on aitoa käsityötä, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.”
Muutama poika sai runsaasti väriä poskilleen, Neville näiden joukossa.
”Kuka haluaa tarjota?” Seamus oli saanut itseluottamuksensa takaisin Ronin hiljaisesta jupinasta huolimatta. Se oli kuitenkin varmaa, että Ronille hän ei myisi.
”Pojat?  Eikö kukaan oikeasti halua näitä kaunokaisia? Katsokaa nyt tätä hienostunutta muotoa ja…” Seamus nuuhkaisi ja huokasi syvään. ”Omapa on menetyksenne, jos ei kelpaa. Pidän nämä oikein mielelläni itsekin…”
Rahapussien nyörit alkoivat nopeasti höltyä ja hilpeä kilinä täytti huoneen.
”Lähtöhinta viisi sirppiä, kuka tarjoaa?” Seamus hymyili viekkaasti ja hänen ympäriltään kuului myöntyvää muminaa.
”Täyttä ryöstöä”, kommentoi Ron ja Seamus irvisti hänelle. Nyt alkoi totta vie mennä hermot.
”Sinua vain harmittaa, ettet itse keksinyt tätä.”
”Niin varmaan joo.”

Seamus oli niin keskittynyt riitelemään Ronin kanssa, että unohti kokonaan vartioida silmä kovana tavaraa, joka olikin päätynyt innokkaiden ostajaehdokkaiden käsiin.
Esine kiersi käsistä käsiin ja jokainen nuuhkaisi syvään.  Harryn otsa rypistyi, kun tuli hänen vuoronsa pidellä aarretta käsissään.
Miksi ne näyttivät niin kovin tutuilta?
Punainen väri ja se pikkuinen, musta rusetti… Harry rääkkäsi aivojaan, kunnes oivalsi.
”NÄMÄ OVAT GINNYN PIKKUHOUSUT!”
 
Seamuksen elämä kulki filminä pojan silmissä.


****************************************

[Nyyhti]

Pimeä bisnes, sepä se tosiaankin! Voisiko paljon pimeämpää ollakaa…

En tajua, miten tämä on mielestäsi draamaa. Tai no, onhan tämä toki dramaattista, ja ihan ymmärrettävää, että laitoit tähän genreksi draaman (vitsi että saan itseni kuulostamaan järkevältä) mutta huumoria tässä kyllä oli ja paljon. Minä ainakin repeilin kuin viimeistä päivää - huolimatta siitä, miten hirmuisen lyhyt tämä oli! Tai siis, miten voi näin lyhyeen ficciin saada mahtumaan näin paljon naurattavia asioita? Oivoivoi

Tästä on hyvin vaikea sanoa mitään järkevää, koska aina kun yritän, palaan vain mielessäni tuohon “Ginnyn pikkuhousut” -kohtaan ja repeän taas uudestaan. Voi Seamus parkaa, kun kehdannut viedä ne :’D

Ja hiukanko muuten Rohkelikkotornin pojat ovat pervoja! Ainakin itsellä se on päällimmäinen reaktio, kun he noin innoissaan ostelevat tuollaista tavaraa. Ihan älyttömän hyvin keksitty idea, en tajua, mistä olet repäissyt tämän. (Toivottavasti et sentään omasta kokemuksesta :DDD)

Tuo “tuoksu on aitoa käsityötä” -kohta oli ihan älyttömän hauska. Tämä ficci rakentui oikeastaan kolmesta osasta ainakin minun näkökulmastani: alussa vähän naurahdeltiin Seamusin oudolle idealle, keskellä revettiin tuolle käsityölle ja lopussa räkätettiin hulluna Ginny-kohdalle. Kerta kaikkiaan toimiva rakenne, etten sanoisi! Ja niin, minusta oli hauskaa, kun otit tuossa käsityö-jutussa esille Nevillen, jonka nyt voikin kuvitella olevan se pahiten punasteleva poika. Voi raukkaa :DDD

[Resonanssi]

eih, hähää, tässä oli just se kirjojen perus Seamus
mä ainakin muistan, että kerran Dean ja Seamus meni hankkimaan tuliviskiä

Hiekkatukkainen poika nielaisi tyhjää ennen kuin päätti kasata itsensä. Ehkä hän selviäisi tästä hengissä.
oikea Rohkelikko, niin sitä pitää

Se on sivuseikka kenen ne ovat, pääasia lienee, että tuoksu on aitoa käsityötä, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.”
 loistokohta, kuulostaa niiiin Seamusilta, jos ymmärrät mitä tarkotan

Kuka haluaa tarjota?” Seamus oli saanut itseluottamuksensa takaisin Ronin hiljaisesta jupinasta huolimatta. Se oli kuitenkin varmaa, että Ronille hän ei myisi.
”Pojat?  Eikö kukaan oikeasti halua näitä kaunokaisia? Katsokaa nyt tätä hienostunutta muotoa ja…” Seamus nuuhkaisi ja huokasi syvään. ”Omapa on menetyksenne, jos ei kelpaa. Pidän nämä oikein mielelläni itsekin…”
hyvä, hyvä, eihän nyt Lonnukan kaltasilla tyypeillä edes ole rahaa

tää oli tosi, tosi hyvä, mie joka aamu etinkin jotakin jossa oilisi Seamus ja nyt löyty, kiitos


aluksi toisaalta luulin pojan myyvän huumeita, siitä plussat, loppuratkaisu yllätti syvästi.
tosi, hyvä (minäkö muka Seamus-fani? ääh ) ja Seam-poju on toooosi söpö<3

[Fairy tale]

Hihihi 
Aivan mahtavaa ettei otsikko paljastanut yhtään mistä oikein on kyse. Laitoit lukijan koville, kun tätä lukiessa yritti arvailla mitä ihmettä Seamus oikein myy ja miksi Ron oli sellainen häiritsevä tekijä asiassa. Seamushan on vallan hävyttömäksi heittäytynyt! 

Tässä oli hyvin saatu tämä jännitys tiivistymään, koska tässä ollaan pimeän bisneksen äärellä eikä asian sovi tulla päivänvaloon. Mutta herää kysymys missä Harry on päässyt ennen niin lähelle Ginnyn pikkuhousuja, että tunnisti ne välittömästi? Tuliko Harry nyt älähtäneeksi itsensä pussiin.

Kiitos tästä huumoripitoisesta draamasta. Tämä oli oikein viihdyttävä. 

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Oli Potter-fiilis ja tämän tekstin nimi herätti mielenkiintoni listauksestasi, joten päätin tarttua tähän. Mitä ihmeen pimeää kauppaa Tylypahkassa oikein käydään...?

Ai että, nautin aina kamalasti tällaisesta rakenteesta, jossa annetaan vihjeitä pitkin matkaa ja hahmojen reaktioista voi päätellä kaikenlaista, mutta jutun juju paljastuu varsinaisesti vasta lopussa. Se kasvattaa jännitettä tosi tehokkaasti ja saa lukijankin spekuloimaan! Alun myyntipuheesta ja potentiaalisten ostajien joukosta tulee minulle ihan mieleen Weasleyn kaksoset welhowitseineen, mutta hauskasti sitten hiljalleen valkeneekin, että kyse on jostain arkisemmasta ja, no, arkaluontoisemmasta. Teinipojat ovat pohjimmiltaan teinipoikia myös Tylypahkassa, ja tällaisen bisnesidean onkin aika helppo kuvitella viriävän siellä, jos joku vain onnistuu saamaan käsiinsä tyttöjen vaatekappaleita. Onkohan Seamus onnistunut livahtamaan tyttöjen makuusaliin, vai onkohan hän löytänyt pikkarit esimerkiksi pahaa-aavistamattoman Harryn hallusta - tarina ei kerro, mutta selvästi Harrykin on jossain vaiheessa tavalla tai toisella päässyt tutustumaan kyseisiin pikkareihin.

Hahmojen reaktiot ovat minusta jotenkin ihanan maanläheisiä, uskottavia ja ikään sopivia - alun epäilyt ja kyräilyt, aidolle käsityölle punastelu (voi Neville ♥), rahapussien nyörien höltyminen siinä kohtaa kun Seamus ilmoittaa pitävänsä tuotteensa mielellään itselläänkin... Kaiken kruunaa Harryn yhtäkkinen oivallus ja sen välitön ilmoille rääkäisy. Lopetuslause on sekin aika mainio ja kertoo kaiken tarvittavan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kiitokset tästä hulvattomasta tarinasta, viihdyin tämän parissa! -Walle