Title: Kielimuurin takaa (voin kertoa rakastavani sinua)
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Arkinen fluff-romance-höttö (eli vanha kunnon OTP-avautuminen)
Rating: S
Disclaimer: En omista oikeuksia hahmoihin, minä vain lainaan niitä. Minulle ei ole maksettu tämän kirjoittamisesta.
Summary: Ya lyublyu tebya.
Minä rakastan sinua. Ei sen niin vaikeaa pitäisi olla! A/N: Mukana haasteissa
Puhutaan rakkaudesta sekä
Fluffy10 #4.
Tämä idea sai alkunsa siitä, kun kyselin, että onko Puhutan rakkaudesta -haasteessa käypiä ne ficit, joissa rakkauden tunnustus on kirjoitettu suomeksi, vaikka hahmot canonisestikin puhuisivatkin jotain toista kieltä. Se oli ok, mutta ennen sitä vastausta pääni alkoi jo kehitellä ideaa, että mitä jos hahmo toisen kielen käytöstä huolimatta sanoisikin rakkaudentunnustuksen nimenomaan suomeksi XD Ja siis tietenkin ideani on Otayuria, siihen haasteeseen en oo muuta edes ajatellut kirjoittavani (miksi edes olisin, koska OTP ♥).
Tätä kirjoittaessa F. R. Davidin
Words toimi tärkeänä taustamusiikkina (lol tbh, en mä mitään muuta kuunnellutkaan tätä kirjoittaessa).
Kielimuurin takaa (voin kertoa rakastavani sinua)Yuri ei ollut koskaan ollut hyvä sanailija. Hän puhui karkeasti, sanoi asioita joita ei tarkoittanut, ja sanat, joita hän olisi tarkoittanut, takertuivat kurkkuun aivan liian usein. Itsensä ilmaisu sanoin oli hänelle yksinkertaisesti sanottuna todella vaikeaa, ja niin oli ollut aina. Hetkellinen helpotus tilanteeseen oli tullut kerran – silloin, kun Yuri oli rakastunut Otabekiin, mutta he olivat kumpikin joutuneet jättämään niin toisensa kuin Barcelonan ja palaamaan kotimaihinsa, tuhansien kilometrien päähän toisistaan. Etäsuhteessa oleminen kun pakotti ilmaisemaan tunteita sanallisesti. Ikävä oli saanut Yurin sydämen vuotamaan rakkautensa sanoja Otabekille.
Sittemmin he olivat onneksi saaneet välimatkan kurottua ja nykyisin nukkuivatkin samassa vuoteessa, elivät yhteistä elämää, mutta suhteen vakiintuminen oli samalla saanut Yurin sydämen vaiteliaaksi. Hän rakasti Otabekia edelleen, hänen tunteensa olivat itse asiassa vain syventyneet siitä, mitä ne olivat silloin aluksi olleet, mutta samalla niiden ääneen sanoittamisesta oli tullut vaikeampaa.
Rakkautta heidän suhteestaan ei puuttunut, se oli molemminpuolista ja päivänselvää. Se näkyi ja kuului, ja joka päivä Yuri tunsi sen sydämessään, vaikka he vain harvakseltaan sanoivat toisilleen ”minä rakastan sinua” juuri niillä sanoilla. Heidän rakkautensa kieli oli paljon hienovaraisempaa. Tilanne pohjimmiltaan kävi Yurille hyvin juuri sellaisena kuin se olikin, mutta… hän halusi taas osata sanoittaa rakkauttaan suoremminkin. Hän halusi sanoa Otabekille ne sanat useammin, helposti, muutenkin kuin orgasminjälkeisessä autuudessa, jolloin hän totaalisesti kadotti sanojensa ja tunteidensa filtterin.
Oli vain niin vaikea ujuttaa ne sanat heidän arkeensa. Niin helvetin vaikea.
Yuri kyllä yritti, yritti monta kertaa, mutta aina hänen sanansa takertuivat kurkkuun. Koskaan ei tuntunut sopivalta hetkeltä sanoa ääneen ”rakastan sinua”. Yuri ei tiennyt, miksi hänestä nykyisin tuntui siltä, mutta vika oli hänessä, ei Otabekissa.
Aina oli sopiva hetki rakastaa Otabekia. Yhtä lailla aina olisi pitänyt olla sopiva hetki sanoa se ääneen, mutta siinä Yuri onnistui liian harvoin. Lopulta hänen olikin aina luovutettava, mutta joka kerta hän pyrki osoittamaan epäonnistuneen viestinsä edes muilla tavoin. Otabek otti hyvillään vastaan jokaisen halauksen, suudelman ja huomaavaisen teon, mutta Yuri moitti itseään ja saamattomuuttaan.
Ya lyublyu tebya. Minä rakastan sinua. Ei sen niin vaikeaa pitäisi olla! Ajattelihan hän päivittäin sitä, miten rakas Otabek hänelle olikaan. Sydän vain tuppasi olemaan liian ujo, ja suu harvinaisen yhteistyökyvytön. Yhdessä ne koettelivat Yurin hermoja oikein urakalla.
Mahdollinen ratkaisu ongelmaan tuli kuitenkin sattumalta eräänä päivänä, kun Yuri makoili yksinään sohvalla jalat selkänojan päällä ja katseli televisiota. Ruudulla pyöri taas yksi niitä romantiikantäyteisiä elokuvia, joiden kohdeyleisöä Yuri ei todellakaan ollut, ja vaikka hän niitä typerinä pitikin, olivat ne hänestä kuitenkin jollain asteella viihdyttäviäkin. Ne sattuivat myös olemaan täynnä rakkaudentunnustuksia, joita Yuri itse kykeni sanomaan nykyisin paljon harvemmin kuin olisi halunnut.
Mutta olihan se helppoa sanoa
”I love you”, kun edes Yuri ei kokenut vaikeaksi sanoa niitä sanoja ääneen, sen kun vain avasi suunsa ja antoi mennä. Mutta samalla helppous teki niistä liian kevyet sanoa, liian merkityksettömät. Yuri olisi voinut sanoa
”I love you” vaikka hyvin istuville luistimillekin, ja Otabek ansaitsi paljon enemmän kuin yhdetkään luistimet. Tämä ansaitsi kaikkein voimakkaimmat ja intiimeimmät rakkaudentunnustukset, mitä maan päällä saattoi edes olla.
Vieraan kielen käyttö voisi kyllä olla ratkaisu Yurin ongelmaan, ainakin aluksi. Ehkä hän saisi jotain muuta kuin venäjää puhuen paitsi sydämensä myös suunsa höltymään niin, että lopulta hän puhua pulputtaisi tunteistaan ihan niin kuin silloin vuosia sitten, kun he olivat joutuneet olemaan pitkään erossa toisistaan ja sitten lopulta saaneet taas olla edes hetken yhdessä.
Yuri vain ei osannut venäjän lisäksi kuin englantia ja yksittäisiä fraaseja muista kielistä. Mutta toisaalta yksittäiset fraasit olivat hänelle juuri tarpeeksi. Niitä olisi myös netin ansioista helppo oppia lisää. Yuri tiesikin tismalleen, mitä tehdä.
**
Kun Otabek samana päivänä palasi tunteja myöhemmin kotiin, mikään ei poikennut normaalista. Yuri tervehti tätä aina niin kuin ennenkin, ja kun he kohtasivat olohuoneessa, he jakoivat muutaman kevyen suudelman. Otabek kertoi lyhytsanaisesti valmennuksestaan ja siitä, mitä oli tuonut mukanaan kaupasta. Yuri kuunteli ja vastaili sopivissa väleissä, samalla kun mietti, milloin voisi sanoa sen kaiken, mitä oli Otabekin poissa ollessa valmistellut.
Yuri löysi hetkensä silloin, kun Otabek seisoi lieden edessä odottamassa, että vesi kattilassa alkaisi kiehua. Tämä oli alkuun tuijottanut kattilaa tiiviisti kuin olisi siten alentanut kiehumispistettä, mutta huomattuaan Yurin ilmestyneen keittiöön käänsikin katseensa hänen suuntaansa.
”Hei, Beka”, Yuri aloitti. Hänen sydämensä hakkasi tuhatta ja sataa, ja vaikka hän todellakin halusi sanoa sanottavansa, samaan aikaan hänestä tuntui, että hänen ideansa oli sittenkin aivan typerä. Mutta hän ei perääntyisi; hän tekisi sen, minkä oli päättänyt tekevänsä. Otabek ei taatusti ajattelisi mitään ihmeellistä hänen sanoistaan – kaikki oli vain hänen omaa päänsisäistä valhettaan. Nyt
oli sopiva hetki kertoa Otabekille, että hän rakasti tätä, ihan niin kuin oli minä tahansa muunakin hetkenä.
Aina oli sopiva hetki rakastaa Otabekia ja myös sanoa se ääneen.”Hei, Yura”, Otabek vastasi yhtä yksinkertaisesti. Hänen tummissa silmissään tuikki tuttu ja lempeä lämpö.
”Minulla on sinulle asiaa”, Yuri sanoi. Ennen kuin Otabek ehti vastata siihen mitään, hän jo alkoi taas puhua, ettei vain ehtisi uudestaan epäröimään.
”Obíčam te. Me da gar. Aš myliu tave.”Olo oli kuin olisi hypännyt jääkylmään veteen, mutta ainakin hän oli saanut suunsa auki ja myös sanottua sen, mitä oli aikonutkin. Otabekilla tosin ei selvästikään ollut aavistustakaan, mitä ”se” oikein oli, mutta se oli ollut vähän Yurin tarkoituskin. Ja siitä huolimatta Otabek kuunteli kärsivällisesti, kun hän jatkoi, ääni samaan aikaan voimistuen että heikentyen.
”Seni seviyorum. Se agapó. Te iubesc. Ek het jou lief. Rakastan sinua. Ninakupenda. Saranghae.”Yuri tunsi äänensä värisevän. Otabek oli nyt selvästi ymmärtänyt, mitä hän oikein yritti, sillä tämän kasvoille oli syttynyt mitä kaunein ja hellin hymy, niin täynnä rakkautta. Ja edelleen tämä antoi hänelle tilaa jatkaa.
”Te quiero. Jeg elsker dig. Aishiteru. Men seni süyemin, Beka.”Otabekin hymy sumentui Yurin näköpiiristä. Hän tajusi alkaneensa itkeä. Hänen äänensä värisi enemmän kuin aiemmin, mutta siitä huolimatta hän ei voinut lopettaa. Ei ihan vielä. Hän ei ollut valmis.
”Ya lyublyu... tebya…” hän sopersi vielä kuin viimeisillä voimillaan silmät vuotaen ja suorastaan heittäytyi Otabekia päin. Tämä oli heti ottamassa hänet vastaan käsivarsiensa syleilyyn.
”Voi Yurochka.” Otabekin ääni oli rauhoittava, rakastava ja hellä. Hän piteli Yuria pehmeän varmaotteisesti tämän selkää samalla silitellen. Varovasti hän pakotti Yurin nostamaan päänsä hänen rinnuksiltaan ja painoi heidän huulensa yhteen. Yuri oli rauhoittunut hieman mutta itki yhä, ja Otabek pyyhki jokaisen niistä rakkauden kyyneleistä pois tämän kasvoilta sormiaan ja huuliaan käyttäen.
”Olet minulle niin kovin rakas”, Otabek sanoi sitten samalla sivellen peukalollaan Yurin poskea. Yurilta ei jäänyt huomaamatta, miten selvän liikuttunut tämä oli äskeisestä, niistä kaikista sanoista. Hymy tämän kasvoilla oli edelleen niin kaunis ja hellä, ja sen näkeminen sai Yurin niin onnelliseksi, että hänen oli pakko vastata siihen.
”Niin sinäkin minulle”, Yuri vastasi. Hänen äänensä värisi yhä hieman, mutta olo oli kevyt ja jotenkin vapautunut.
Mikään ei tuntunut enää estävän häntä sanoittamasta rakkauttaan edes venäjäksi.
”No se kyllä tuli kuultua, oikein monellakin kielellä”, Otabek hymähti hellästi ja tiukensi halausotettaan Yurista. ”Eikö pelkkä venäjä riittänyt?”
”Eipä tainnut ei”, Yuri naurahti painaen kasvojaan Otabekin kaulaan. ”Olet minulle niin tärkeä. Onneksi olet minun.”
”Sitä samaa.”
Vesi kattilassa oli alkanut jo kuplia iloisesti, mutta Otabek ei ollutkaan enää heti valmiina nakkaamaan kananmunia siihen kiehumaan. Sitä ennen hänen olisi ehdottomasti saatava halata rakasta Yuriaan vielä hetki jos toinenkin.
A/N: Rakkaudentunnustukset löytyi tästä ficistä seuraavilla kielillä (ja tässä järjestyksessä): Bulgaria, bretoni, liettua, turkki, kreikka, romania, afrikaans, suomi, swahili, korea, espanja, tanska, japani, kazakki ja venäjä. Tietenkin vikana tämän parin kohdalla ne kaikkein tärkeimmät kielet ♥ Apunani käytin Wiktionaryn fraasikäännöksiä.
