Nimi: Always there for you
Kirjoittaja: Sokerisiipi, eli minä, alunperin laitettu Iris-foorumille
Ikäraja: S
Fandom: Percy Jackson
Hahmot: Percy-vauva, Poseidon ja pienemmässä osassa Sally Jackson
Juoni: Tarina siitä, kun Poseidon tuli tapaamaan Percyä ensimmäistä kertaa tämän ollessa vielä vauva. Percy muisti Poseidonista hellyyden tunteen, ehkä hymyn aavistuksen ja sen, kun Poseidon laski kätensä hänen otsalleen. Sally kielsi, ettei Poseidon ollut koskaan käynyt, mutta Poseidon ei halunnut aiheuttaa enempää tuskaa näyttäytymällä muuta kuin Percylle.
Vastuuvapaus: En omista hahmoista ketään, kaikki kuulu Riordanille.
Always there for you
Huoneessa oli kehto, jossa nukkui poikavauva puettuna vaaleansiniseen potkupukuun. Huone oli melko pieni, mutta ei siellä ollutkaan muuta kuin kehto, yksinäinen nojatuoli ja seinällä hylly, jossa oli muutama lelu ja yksi, kehystetty valokuva. Valokuvassa oli kaunis nuori nainen pitelemässä pientä vauvaa sylissään ja hymyilemässä iloisesti kameralle. Huoneessa ei ollut vauvan lisäksi ketään. Oven läpi saattoi kuulla naisen äänen, joka puhui puhelimeen, mutta muita ääniä ei kuulunut. Ikkuna oli auki ja sieltä tulvi kevään tuoksua. Oli hyvin rauhallinen päivä ja se vaikutti hyvin tavanomaiselta, mutta sitä se ei ollut.
Äkkiä huoneeseen tulvi ikkunasta vesihöyryä, josta saattoi haistaa vahvan meriveden tuoksun. Höyry muotoutui ihmisen muotoiseksi. Tarkemmin sanottuna miehen muotoiseksi ja lopulta höyrystä astui ulos mies. Mies oli hyvin ruskettunut ja hän oli pukeutunut kuin olisi juuri tulossa rannalta. Hänellä oli mustat hiukset, vihreät silmät ja siististi leikattu parta. Mies katseli ympärilleen ja hänen katseensa nauliutui hyllyllä näkyvään valokuvaan. Kasvoille tuli surullinen ilme. Mies käveli hitaasti valokuvan luokse ja sipaisi naisen päätä peukalollaan. Mies huokaisi hiljaa.
Vasta sitten hän huomasi kehdon. Hitaasti, hiukan varautuneesti hän lähestyi sitä ja näki poikansa ensimmäisen kerran. Hän piti näkemästään. Pojalla oli musta tukka, kuten hänelläkin ja hän arveli silmien olevan vihreät. Vauvan viattomuus kosketti häntä ja lapsen näkeminen sai hänen tunteensa kuohuksiin. Hän kuitenkin piti ne kurissa, ettei vahingossakaan satuttaisi vauvaa.
Sitten hän vain katsoi nukkuvaa poikavauvaa vakavan hiljaisena. Hänen silmissään näkyi suru, suru siitä, ettei hän pystyisi näkemään poikansa lapsuusvuosia. Samalla hän suri sitä millaiseen vaaraan hän oli saattanut viattoman lapsen. Lapsen, jota odotti synkkä tulevaisuus.
Pieni poika ynähti ja avasi silmänsä. Silmät olivat vihreät, aivan kuten mies oli arvellutkin. Ne näyttivät uneliailta ja harhailivat hetken ennen kuin kohdistuivat mieheen. Silmät katsoivat hämmästyneenä miestä, mutta katseessa ei ollut pelkoa. Hetken vauva ja mies vain katsoivat toisiinsa kuin miettien mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Sitten miehen vakaville kasvoille levisi hitaasti lempeä hymy ja silmistä kuvastui hellyys.
"Hei Percy", tervehti mies hiljaa ja hymy pysyi hänen kasvoillaan.
Vauva oli hetken hiljaa, mutta sitten siltä pääsi riemukas nauru ja se kurotti käsiään mukavaa miestä kohti. Mies ojensi sormensa ja vauvan käsi kiertyi sen ympärille ja puristi. Poika jokelteli iloisesti, ja ravisteli sormea, aivan kuin kättelisi sitä. Mies naurahti lempeästi. Siitä oli aikaa, kun hänelle oli viimeksi syntynyt lapsi ja hän oli jo unohtanut miltä se tuntui. Tunne oli sanoinkuvaamaton.
Mies irrotti hellästi sormensa pojan otteesta ja painoi sitten kätensä pojan otsalle. Hetki oli erikoinen. Miehestä säteilevä voima sai vauvan hiukset nousemaan pystyyn ja kuolevaiselle olisi jopa voinut käydä köpelösti, mutta pojan suonissa virtasi jumalten veri. Mies tunsi pojan auran ja havaitsi omat voimansa ja hän tiesi, että aura vain vahvistuisi iän myötä. Hitaasti mies nosti kätensä pojan otsalta ja hetki oli ohi.
"Hei hei sitten, poikani", mies sanoi ja vauva katseli kuin ei olisi ymmärtänyt sanoja, eikä hän varmasti ymmärtänytkään. Silmiin tuli huolestunut katse. Mies hymyili vielä viimeisen kerran, ennen kuin hävisi usvaksi. Huoneeseen jäi vain heikko meren tuoksu, joka haihtui pian. Vauva huusi hätääntyneenä, kun mies katosi ja katsoi sitten tyhjää huonetta, kuin odottaen, että mukava mies tulee takaisin. Kun miestä ei tullut, pojalta pääsi itku, mutta ennen kuin itku ehti kasvaa oikeaan mittaansa, aukesi ovi ja sisään astui kaunis nainen huolestunut ilme kasvoillaan. Hän tuli kehdon luokse.
"Voi Percy, äidin oma kulta. Olet jo herännyt! Älä itke, kultapieni. Pelästyitkö kun heräsit yksin?" nainen puheli ja nosti poikavauvan syliinsä ja vauva painoi leukansa naisen olkapäätä vasten yhä nyyhkyttäen hiljaa.
"Ei mitään hätää", hyssytteli nainen ja keinutti vauvaa hiljaa. Poika rauhoittui ja hiljeni. Nainen silitti vauvan selkää.
"Sinulla taitaa olla vähän nälkä. Mennään laittamaan sinulle jotain syötävää", sanoi nainen lempeästi ja lähti pois huoneesta.
Poseidon katseli hiljaa ikkunan takana, kun Sally vei hänen poikansa syömään ja mietti milloin hän näkisi poikansa seuraavan kerran ja minkälaisia vaaroja poika kohtaisi sitä ennen. Hän suojelisi heitä miten parhaiten taisi, mutta loppujen lopuksi he olisivat omillaan. Sally kyllä osaisi suojella poikaa, mutta Poseidon toivoi, että poika pääsisi Puoliveristen leirille ajoissa saamaan koulutusta sankariksi. Sankarin tie ei koskaan ollut helppo ja vahvimmankin sankarin tie voi katketa surullisesti. Poseidon toivoi, ettei hänen poikansa olisi yksi heistä.
"Onnea matkaan, Perseus", Poseidon sanoi, mutta tuuli varasti hänen sanansa ja niiden mukana itse merenjumalankin.
Kommentteja? =)
