Iltateetä aamukuudelta, Harry/Draco, raapaleet 7/7 (S)

[Thelina]

Ficin nimi: Iltateetä aamukuudelta
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: angst, hurt/comfort, haikea romance
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Yhteenveto: Harry valvoo sydämensä puristusta pienemmäksi, vaikka tietääkin sen palaavan seuraavaksi illaksi takaisin.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.

A/N: Toisen velhosodan jälkeinen aika kipuiluineen kiehtoo minua suunnattomasti. Tässä sitä tällä kertaa H/D:n muodossa! Nämä raapaleet osallistuvat haasteisiin Harry/Draco - kaikkien aikojen paritus! #2 sekä Spurttiraapale V ja lahjoitan ne juhannustaiaksi Sielulinnulle, joka toivoi muun muassa hurt/comfortia ja lopussa helpottavaa angstia ♥ Nimestä saan kiittää ihanalta kesämuusaltani Waulishilta saatuja inspismurusia, niistä oli paljon apua tämän kirjoittamiseen.

Iltateetä aamukuudelta

1.

(Suojamuuri - 100 sanaa)

Joskus Harryn on vaikea uskoa, että sota todella on ohi.

Hänellä ei pitäisi enää olla mitään pelättävää. Hänhän on kerran jo kuollut, tehnyt kaikkensa kukistaakseen pimeyden lordin, enemmänkin. Hän on haudannut kaatuneet, surrut heitä, lohduttanut omaisia antamatta omien kyyneleidensä tulvia yli. Harry on selvinnyt ehjänä, ainakin päällisin puolin. Silti hänestä tuntuu kuin todellinen sota olisi alkanut vasta kaiken sen jälkeen. Tajunnan perukoille vuosikausiksi sysätty pelko ja ahdistus murskaavat hänen suojamuurinsa säröille, tehden hänestä hauraan.

Kesäyöt ovat pimeämpiä kuin koskaan. Harry valvoo sydämensä puristusta pienemmäksi, vaikka tietääkin sen palaavan seuraavaksi illaksi takaisin.

Vasta aamun vaaleus tuo unen, hetkellisen tiedottomuuden pimeän tielle.

2.

(Omaisuus - 150 sanaa)

Kalmanhanaukion nurkkiin kasautuu pölyä, verhot roikkuvat raskaina ikkunoissa ja jokainen huone muistuttaa Harrya liiaksi menneestä. Lopulta hän ei enää kestä tummien seinien painoa, vaan vuokraa itselleen valoisan, valmiiksi kalustetun kaksion läheltä Saukkonummen keskustaa. Muuttokuorma on kevyt, sillä Harry ei halua Kalmanhanaukiolta mukaansa juuri mitään. Niinpä hänen koko omaisuutensa mahtuu vaivatta yhteen tavallisen kokoiseen matka-arkkuun.

Kestää teekupillisen verran purkaa tavarat arkusta. Viimeisenä Harry nostaa sen pohjalta Draco Malfoyn orapihlajasauvan. Pitäisikö hänen palauttaa se alkuperäiselle omistajalleen? Hän ei ole käyttänyt sauvaa sen jälkeen, kun sai omansa korjattua. Harry laittaa sauvan talteen eteisen pöydälle ja päättää keittää vielä yhden kupillisen teetä.

Illalla Harry valvoo jälleen sängyssään. Hänen mieleensä nousee kuvia taistelusta: sortuneita seiniä, ruumiita, Dracon särkynyt katse, joka kohtaa hänen omansa savuavien kivenlohkareiden yli. Yllättävä muisto saa hänen pulssinsa tykyttämään levottomana, eikä uni ota tullakseen.

Harry päättää palauttaa orapihjalasauvan Dracolle. Ajatus rauhoittaa hänen puristavaa sydäntään, mutta kestää silti kauan, ennen kuin hän nukahtaa.

3.

(Kartano - 250 sanaa)

Malfoyn kartanon porteilla Harry on vähällä kääntyä takaisin. Hän sulkee silmänsä ja yrittää hengittää syvään karkottaakseen mieleen tunkeutuvat muistot.

Kylmät kädet leualla, kasvoille leyhyvä löyhkäävä hengitys. Kirkuna, kidutus. Pako, joka oli lähellä epäonnistua ja tahrautui Dobbyn vereen...

"Potter."

Harry havahtuu todellisuuteen, jossa hän puristaa portin metallipienoja rystyset valkoisina, raskaasti hengittäen. Hän avaa silmänsä, kohottaen katseensa puhujaan.

"Malfoy", Harry sopertaa.

Draco on kuin aikaisemman itsensä väsynyt varjo. Hiukset ovat yhä moitteettoman puhtaat ja siististi leikatut, mutta elottomat. Silmien alla on tummat varjot ja urheilullinen keho kuihtunut kapeaksi, liiankin laihaksi. Musta neulepusero korostaa miehen kalpeutta entisestään ja näyttää liian lämpimältä säähän nähden. Toisaalta Harry värisee itsekin kylmästä, vaikka iltapäivän aurinko on vielä korkealla ja lämmittää säteillään heitä kumpaakin.

"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Draco lopulta kysyy.

Harry on hämmentynyt äänensävyn ystävällisyydestä. Vanha piikikkyys ja ivallisuus ovat poissa, aivan kuin Draco ei enää jaksaisi vihoitella, tai välittäisi.

Harry ojentaa orapihlajasauvan portin raosta. Draco tutkii sitä ihmeissään, silittäen sen pintaa kapeilla sormillaan. Lopulta hän katsoo kysyvästi Harryyn, ikään kuin varmistaen, että sauva todella on taas hänen. Harry nyökkää väsyneesti ja kääntyy lähteäkseen.

"Potter", Draco sanoo.

Harry pysähtyy.

"Minäkin kuulen ne", Draco sanoo hiljaa. "Vain ulkona on rauhallista, ainakin ajoittain. Mutta en jaksaisi kävellä enää."

Harry katsoo kohti kartanoa. Sen täytyy olla Dracolle samanlainen vankila kuin Kalmanhanaukion hänelle: täynnä kipeitä muistoja, kauhua ja ahdistusta.

"Tule mukaani", Harry pyytää hetken mielijohteesta. "Pääset hetkeksi pois. Voin keittää teetä, jos tahdot."

Draco epäröi hetken. Lopulta hän kuitenkin aukaisee portin ja tarttuu Harryn käteen.

He käännähtävät ilmassa, jättäen kartanon taakseen.

4.

(Kultainen - 150 sanaa)

Harryn asunto kylpee kultaisessa valossa. Avarat ja vaaleat huoneet saavat sydämen tuntumaan kevyemmältä, ainakin päiväsaikaan. Kauempana kartanosta Draconkin on selvästi helpompi hengittää.

Harry keittää pannullisen vahvaa teetä, kaataa sen kuppeihin ja lorauttaa omaansa reilusti maitoa ja sokeria. Draco tekee samoin, sekoittaen juomaa vaitonaisena lusikallaan.

"Kai sinä tiedät, että olen hirvittävän pahoillani kaikesta", Draco sanoo hiljaa. Harmaiden silmien katse on vilpitön, anteeksipyytävä, tuskainen. Harry nyökkää.

"Niin minäkin olen", hän sanoo, antaen katseensa pudota Dracon rintaan. Neulepusero peittää vanhat arvet, mutta Dracon käsi nousee vaistomaisesti koskettamaan paitaa niiden päältä.

"Joskus peiliin katsoessani", Draco jatkaa, hipaisten vasenta kyynärvarttaan ennen kuin laskee kätensä takaisin pöydälle, "ajattelen, että olen ansainnut ne. Jok'ikisen."

Harry koskettaa Dracon kämmenselkää pöydän yli.

"Kukaan meistä ei ole ansainnut tätä. Mitään, mitä oli silloin, tai nyt. Sodan arvet ovat paljon syvempiä kuin mitkään näkyvät haavat."

Draco tuntuu ymmärtävän täsmälleen, mitä hän tarkoittaa. Harry vetää kätensä pois ja laittaa lisää teetä kiehumaan.

5.

(Metalli - 100 sanaa)

Draco palaa takaisin seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Tuntikausia kestävät tapaamiset muodostuvat pian tavaksi, joka auttaa kumpaakin selviämään hauraiden hetkien yli. Harry huomaa pitävänsä heidän keskusteluistaan, mutta lähes yhtä usein aika kuluu ymmärtävässä hiljaisuudessa kävellen, kirjoja lukien tai velhoshakkia pelaten.

Unettomina iltoina Harry sujauttaa kirjelapun pieneen metalliseen viestiputkeen ja lähettää helmipöllönsä katsomaan, palaako Dracon huoneen ikkunassa valo. Usein palaa, ja silloin Draco ilmiintyy väsyneesti hymyillen hänen ovensa taakse, huhuileva pöllö sylissään. Harry hauduttaa heille teepannullisen toisensa jälkeen, kunnes ilta vähä vähältä tummuu yöksi ja taittuu lopulta aamuun.

Joskus iltateetä on juotava aamukuudelta, jotta uskaltaa hetkeksi ummistaa silmänsä pimeän yön jälkeen.

6.

(Uhraus - 250 sanaa)

Yhden pitkäksi venähtäneen iltateen jälkeen Draco nukahtaa sohvannurkkaan, eikä Harry henno herättää häntä. Hän peittelee Dracon varovasti viltillä ja aikoo juuri vetäytyä makuuhuoneeseen, kun Draco havahtuu hereille.

"Pitäisi kai lähteä", Draco sanoo, hieroen silmiään. "Kello on paljon."

"Jää", Harry pyytää. "Älä suotta uhraa vähiä uniasi. Ilmiintyminen virkistää aina liiaksi, jotta sen jälkeen saisi heti uudelleen unta."

"Ei se suuri uhraus olisi", Draco sanoo hiljaa. "Viime aikoina on ollut monta hyvääkin yötä."

Harry koskettaa kevyesti Dracon olkavartta, kun tämä nousee sohvalta.

"Ei sinun silti tarvitse mennä."

Draco katsoo Harrya epäröiden.

"Oletko varma?"

"Olen", Harry vastaa. "Sitä paitsi… luulen, että nukkuminen on helpompaa, kun ei ole yksin."

Dracon silmät laajenevat hetkeksi.

"Tarkoitatko…" Draco kysyy, vilkaisten Harryn makuuhuoneen ovea.

Harry häkeltyy. Hän oli ajatellut tuoda Dracolle kunnollisen peiton ja tyynyn sohvalle, mutta toisaalta… hänen sänkynsä on leveä ja valmiiksi pedattu. Eivätkä he välttämättä nukkuisi kuitenkaan. He voisivat yhtä hyvin jutella sängyllä maaten.

"Niin. Siellä on kyllä tilaa", Harry sanoo.

Draco seuraa Harrya makuuhuoneeseen. Harry jättää päällensä t-paidan ja bokserit, mutta riisuu päällyshousut ja sukat ja ottaa silmälasit päästään ennen kuin pujahtaa peiton alle. Draco seuraa esimerkkiä ja laskostaa neulepuseronsa ja housunsa siististi sängyn vieressä olevan tuolin selkänojalle. Leveästä peitosta riittää heille kummallekin, vaikka Draco vetääkin siitä päälleen vain niin vähän kuin mahdollista, pelkän reunan.

Ilman silmälaseja kaikki näyttää sumeammalta. Silti Harry näkee Dracon silmien olevan auki. 

"En usko, että saan unta tänä yönä", Harry sanoo.

"En minäkään", Draco kuiskaa.

Dracon käsi hipaisee Harryn olkavartta peiton alla, ja kumpikin tietää, ettei se ole vahinko.

7.

(Epävarmuus - 200 sanaa)

Harry kääntyy kyljelleen, kasvot kohti Dracoa. Kädet etsivät toisensa peiton alla, haparoiden sormet toistensa lomaan.

"Draco… " Harry aloittaa. "En minä sen takia pyytänyt…"

"Tiedän", Draco sanoo. "En minä sitä tarkoittanutkaan. Minä vain… tuntuu, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunnen muutakin kuin pelkkää ahdistusta. Sinun ansiostasi."

Harry kuljettaa kättään pitkin Dracon käsivartta, silittäen sitä peukalollaan.

"Minusta tuntuu ihan samalta", hän sanoo.

Dracon iho on lämmin ja pehmeä hänen sormiensa alla. Harry sydäntä puristaa, mutta hyvällä tavalla. Viimeisetkin epävarmuuden rippeet hälvenevät, kun Draco päästää hänet hivuttautumaan lähemmäksi, aivan kylkeensä kiinni. Harry kietoo käsivartensa Dracon ympärille ja antaa päänsä levätä vasten tämän rintaa. On hyvä vain olla siinä, maata hiljaa lähekkäin ja odottaa yön päättyvän.

Vaikka kumpikaan ei nuku silmällistäkään koko yönä, aamulla Harry tuntee olonsa levänneemmäksi kuin pitkään aikaan. Kuuden aikaan he lopulta nousevat ylös ja siirtyvät keittiöön. Teekupeista nouseva höyry haihtuu aamuvaloon, joka osuu kultaisena Dracon hiuksiin ja saa Harryn rintaan pesiytyneen lämpimän tunteen kasvamaan entisestään.

"Mitä me olemme nyt?" Harry kysyy hiljaa, katsoen Dracoon.

"En tiedä", Draco sanoo. "Mutta haluan yrittää selvittää. Jos sinäkin haluat."

Harry nyökkää.

"Haluan minä."

Draco hymyilee ja haukottelee heti perään. Harry naurahtaa. Haukotus tarttuu häneenkin.

Sinä iltana kummankaan heistä ei tarvitsisi pelätä unetonta, yksinäistä yötä.

[Fiorella]

Tämä hurt/comfort ja haikea romantiikka tyylilajina sopii minulle hyvin, ja aina tykkään sinun teksteistäsi ja tavastasi kirjoittaa, joten tartuin tähän ja linkitin myös lukupiiriin.

Harry on selvinnyt ehjänä, ainakin päällisin puolin. Silti hänestä tuntuu kuin todellinen sota olisi alkanut vasta kaiken sen jälkeen.

Tämä lienee tavallinen tarina ja hyvin todellinen tilanne sotaa ja traumaattisia kokemuksia kärsineille. Onkin ihana ajatus, että Harry koettaa jättää synkkyyden taakseen ja suuntaa kohti valoisampaa ja kevyempää tulevaisuutta.

Ja sitten se Dracon sauva, joka on jäänyt hänen haltuunsa. Tokihan se täytyy palauttaa omistajalleen. Ajatus Dracon särkyneestä katseesta tuntuu jotenkin kovin hellyttävälle. Ja onhan siinä jotakin kaunista, että nämä kaksi tietävät toistensa taakan siinä missä omansakin.

Tuntikausia kestävät tapaamiset muodostuvat pian tavaksi, joka auttaa kumpaakin selviämään hauraiden hetkien yli. Harry huomaa pitävänsä heidän keskusteluistaan, mutta lähes yhtä usein aika kuluu ymmärtävässä hiljaisuudessa kävellen, kirjoja lukien tai velhoshakkia pelaten.

Tällainen rauhallinen yhteinen aika tuntuu minusta kovin suloiselle. Kumpikin tarvitsee aikaa toipua ja on ihanaa että he saavat siihen lohtua ja tukea toisistaan.

Hän oli ajatellut tuoda Dracolle kunnollisen peiton ja tyynyn sohvalle, mutta toisaalta… hänen sänkynsä on leveä ja valmiiksi pedattu. Eivätkä he välttämättä nukkuisi kuitenkaan. He voisivat yhtä hyvin jutella sängyllä maaten.

On hyvä vain olla siinä, maata hiljaa lähekkäin ja odottaa yön päättyvän.

Pidin tässä kovasti siitä, että ei kiirehditty mihinkään eikä menty sen pidemmälle. On hyvä vain olla siinä, lähellä. Ja tietää ettei ole yksinään, että lähellä on toinen joka välittää ja ymmärtää. Se oli tässä ficissä parasta ja kauneinta.

[Grenade]

Enpä ole aikoihin Harry/Dracoa lukenut, mutta täytyy myöntää, ett oli taas mukavaa lukea tästäkin parista jotain. Koko ficissä oli mukavan rauhallinen, vaikkakin haikea ja tavallaan "etsin vielä omaa paikkaani" -fiilis. Harrylle varmasti on sodanjälkeinen elämä ollut outoa ja tässä ficissä kuvataan sitä hienosti.

Kesäyöt ovat pimeämpiä kuin koskaan. Harry valvoo sydämensä puristusta pienemmäksi, vaikka tietääkin sen palaavan seuraavaksi illaksi takaisin. 

Tämä on varmaan lempikohtani tässä, niin hienosti sanottu. Muutenkin ficissä käytetään kaunista kieltä.

Olipa hyvä, että molemmat miehet saivat sodan jälkeen lohtua toisistaan ja ajatuksesta, että voi myös aloittaa uudestaan, vaikka vanhat haavat näkyisivätkin. Kiitos tästä! ^^

[Sielulintu]

Aivan ihana juhannustaika! Isot pahoittelut, että on mennyt näin pitkään, että sain nämä luettua ja jätettyä kommentin. Tavallaan olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että jätin nämä ihan suosiolla tälle päivälle, kun oli oikeasti hyvin aikaa lukea nämä ajatuksella ja nauttia näistä. Kiireessä lukeminen ei tosiaan olisi sopinut näille, niin paljon näistä ehdottomasti pidin.

Hurt/comfort on vaan loistava genre, ja tässä toteutuskin oli erittäin hyvä. H/D-pari ja heidän dynamiikkansa toimi hienosti. Pidin siitä, kuinka kummallakin oli omat haasteensa, mutta kuitenkin yhdessä niistä alettiin selvitä. Ihanaa, että Harry pääsi pois Kalmanhanaukiolta johonkin vähän piristävämpään paikkaan, ja onneksi hän pyysi sinne Draconkin pois yksinäisestä kartanosta.

Käytät näissä todella kaunista kieltä ja ihania kielikuvia. Tee ja varhaiset aamuyön hetket kulki tässä kivasti mukana tavalla tai toisella, ja teki tästä jotenkin entistä ehyemmän kokonaisuuden ja sitoi tapahtumia hienosti yhteen. Tämä kohta oli musta erityisen kauniisti kirjoitettu.

Kesäyöt ovat pimeämpiä kuin koskaan. Harry valvoo sydämensä puristusta pienemmäksi, vaikka tietääkin sen palaavan seuraavaksi illaksi takaisin.

Todella isot kiitokset näistä. Tykkäsin tosi paljon.

[Thelina]

Fiorella: Olen todella otettu, että linkkasit tämän lukupiiriin! Ja ihanaa kuulla, että tällainen tyyli miellyttää. Jotenkin pidän itsekin todella paljon tällaisesta hiljaisesta välittämisestä ja haikeudella maustetusta romantiikasta. Se sopii erityisen hyvin sodanjälkeiseen aikaan, jolloin moni on toipumassa traumoistaan ja etsii paikkaansa rauhan ajan tultua. Dracon sauvan palauttaminen lienee jonkin verran käytetty teema H/D:ssa. Tähänkin se sopi hyvin, joten tuli käyttöön. Aina ei tarvitse tapahtua mitään sen suurempaa - riittää, että kaksi ihmistä kohtaa silloin, kun eniten toisiaan tarvitsevat. Kiitos kommentista ♥

Grenade: Mukavaa, että pääsit tämän kautta vähän palaamaan H/D:n pariin. Harrylla on varmasti kestänyt aikansa jättää taakseen kaikki sodan aikana kokemansa, kuten myös Dracolla. Onneksi he voivat olla toistensa tukena siinä. Ihanaa kuulla myös lempikohtasi, kiitos paljon kommentista ♥

Sielulintu: Älä suotta pahoittele, tämän tyyppinen teksti varmasti sopii rauhalliseen lukuhetkeen paremmin! Ihanaa kuulla, että pidit tästä juhannustaiasta ja ficin tyylistä. Olen kyllä ihan samaa mieltä, että hurt/comfort on yksi parhaista genreistä ♥ varsinkin kun siihen yhdistetään teehetket, sodan jälkeinen kipuilu ja H/D. Kiitos kommentista, se ilahdutti todella paljon!

[Angelina]

Ficcipiiristä eksyin tänne ja ajattelin, että haluan sanoa jotain :3 Pidin kovasti tekstin tunnelmasta ja tuo toiveikas loppu kruunasi tämän hienosti! Raapaleissa hankalaa on se, että joskus asiat etenevät ehkä yllättävänkin nopeasti, mutta toisaalta sekin musta sopi tähän. Mitäänhän ei varsinaisesti tapahtunut, mutta ihanaa että pojat löysivät lohtua toisistaan ♥

[Thelina]

Angelina: Minustakin tuntui, että näissä edettiin aika nopeasti, mutta tuntui myös, ettei minulla ollut juuri nyt resursseja tehdä tästä pidempää rapsusarjaa (vaikka se olisi varmasti toiminut hyvin). Tässä ei tosiaan mitään sen kummempaa tapahtunut ja aika kuitenkin kului tässä jonkin verran eteenpäin, kun Draco alkoi vierailla Harryn luona yhä useammin ja useammin. Ihanaa kuulla, että pidit tunnelmasta ja toiveikkaasta lopusta ❤ Kiitos kommentista!

[hiddenben]

Eih, en kestä! Sydämeni suli yhä enemmän ja enemmän, mitä pidemmälle tätä tekstiä luin! Tämä oli aivan todella hyvä hurt/comfort-angst-romance-kokonaisuus eikä lainkaan siirappinen vaan juuri sopivasti huikean ihana. On kestänyt pitkään lämmetä Harry/Dracolle ja edelleenkin huomaan aina hieman vierastavani tätä, mutta varsinkin Vendelan Haparoiden (luoksesi) ja nyt tämä sinun tekstisi ovat todistaneet, että Drarryssa on jotain taianomaista, kunhan vain puitteet ovat kohdallaan

Ihastuin ehkä erityisen paljon tämän hurt/comfortiin, joka paikoittain taisi myös käväistä darkfluffyn puolella. Pidin hurjasti tämän kerronnasta ja kuinka onnistut seitsemässä raapaleessa kertomaan kokonaisen tarinan. Tuo orapihlajasauvan palauttaminen on toimiva käänne tarinaan, tai se, mikä sysää kaiken liikkeelle. Alussa Harry on yksin, lopussa yhdessä Dracon kanssa. Alussa on synkkyyttä ja epätoivoa, lopussa on valoa tunnelin päässä ja usko parempaan. Pidin erityisen paljon siitä, että Harrya ja Dracoa yhdistää perinnön tuoma tuska - ja kuinka Kalmanhanaukiolta ja Malfoyn kartanosta lähteminen ohjaavat kaksikon parempaan suuntaan.

Aivan erityisen ihanaa ja antoisaa tässä raapalesarjassa on kuitenkin tyylisi ja ne lukuisat kauniit lauseet, joita tästä löytyy useita ja joista niin suuresti sinun kirjoittamanasi pidän:

Vasta aamun vaaleus tuo unen, hetkellisen tiedottomuuden pimeän tielle.

Kestää teekupillisen verran purkaa tavarat arkusta.

Joskus iltateetä on juotava aamukuudelta, jotta uskaltaa hetkeksi ummistaa silmänsä pimeän yön jälkeen.

Erityisesti tuo viimeinen iski suoraan sydämeen, se jätti melkoisen sanattomaksi ♥ Näistä huokuu hetkiin latautuva tunnelma, on se sitten kaunis tai ruma, hyvä tai huono ja kuinka aika - tai kupillinen teetä - voi parantaa. Pidän siitä hurjasti. Tämä oli aivan upea teksti. Kiitos, että kirjoitit ♥

[Thelina]

hiddenben, olipa kivaa, että tulit lukemaan tämänkin! Vaikka tykkäänkin kovasti siirapista, niin olen melkeinpä vieläkin enemmän alkanut tykästyä tällaiseen lempeän haikeaan romantiikkaan, jossa on vähän angstiakin mukana (ja toiveikas loppu tietenkin). Ihanaa kuulla, että pidit tästä tyylistä! Minullakin kesti aikoinaan pitkään tottua Drarryyn, mutta jotenkin siihen sitten jossakin vaiheessa hurahti. Tähän paritukseen mahtuu kyllä niin monenlaisia juttuja, että sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin! Ihanaa kuulla myös suosikkikohtiasi ja että kokonaisuus oli onnistunut! Taistelin aika pitkään jokaisen raapaleen kanssa, että sanamäärät osuivat ja lauseet tottelivat, joten mieltäni lämmittää kovasti, ettei kääntely ja vääntely ollut aivan turhaa. Kiitos kommentista, siitä tuli todella hyvä mieli ♥♥♥

[Vendela]

Todella hieno nimi tällä ja hienosti se lunastui tuolla tekstissä Pidän siitä jos nimi saadaan sidottua tällä tavalla itse tekstiin ja ihailen aina kauniita nimiä jotka täyttävät tämän, sillä itse olen superhuono nimien kanssa.

Tuo sodan jälkeinen elämä on kyllä todella mielenkiintoinen aihe ja itsekin tykkään siitä. Jos vain olisi kaikki maailman aika käytettävänä niin olisi ihanaa pohtia tätä laajemmin ja useamman hahmon näkökulmasta! Siksi onkin ihanaa nähdä että muillakin on tämä sama tarve selivittää ja jatkaa tarinaa omilla tulkinnoillaan

Tämä Harryn ja Dracon lähentyminen tapahtui hienosti. Sauvan palauttaminen saattaa olla klisee, mutta toisaalta jos se poikii tämmöisen mahdollisuuden niin en valita! Tämä oli kaunis ja koskettava tulkinta siitä, miten asiat voisivat mennä. Plus tällaiselle H/D-shipperille niin kuin minä, tämä on aivan täydellistä

Teksti tasapainoili mukavasti tuolla synkkyyden rajalla, mutta toivo voitti kuitenkin lopulta ja voi odottaa että näiden kahden tulevaisuus on paljon valoisampi! Sain tästä myös paljon, sillä kipinä tuohon omaan Haparoiden tekstiin syttyi taas Olen yrittänyt potkia itseäni kirjoittamaan sitä erilaisiin haasteisiin osallistumalla, mutta näköjään vasta tämä teksti sai minut oikealle taajuudelle sen kanssa. Joten lämmin kiitos ♥

Vendela

[Thelina]

Vendela, minullakin on joskus kauheita vaikeuksia nimien kanssa, mutta tämän nimestä tosiaan saan kiittää Wallen ihania inspissanoja ♥ Sodan jälkeisestä elämästä olisi tosiaan kiinnostava kirjoitella useammankin hahmon näkökulmasta, mutta pelkästään tällä parituksella vaihtoehtoja ja skenaarioita on vaikka kuinka paljon! Erityisen ihanaa kuulla, että sait tästä inspistä omaan tekstiin! Jotenkin pidän tuossa sinunkin ficissäsi siitä Dracon rikkinäisyydestä ja hauraudesta, sekä pienistä toiveikkaammista hetkistä, joten siinä mielessä näissä tunnelmissa on jotakin samaa ♥ Tässä tosin Harrykin on yhtä lailla rikki, ja erityisesti loppuun oli pakko laittaa lempeyttä ja toiveikkuutta, sillä nämä kaksi kyllä tulevat saamaan toisistaan voimaa vaikeisiin hetkiin. Kiitos kommentista!

[Meldis]

Olipas aivan ihana tarina. Hieman pelkäsin miten ahdistavaksi tämä menee, kun oli Pimeyden voimissa, mutta minulle oli juuri sopivasti angstia ja hurt/comforttia. Lähdit sieltä syvimmästä päästä ja pikku hiljaa tuli toiveikkaampi fiilis ficin aikana. Ihanasti olit tavoittanut Harryn olotilan sodan jälkeen, kuinka ei se sota siihen hetkeen lopu, kun Voldemort on kuollut, tunnetyö jatkuu koko loppuelämän varmasti. Upeasti kuvasit sitä ahdistusta, kun tietää, että ei tarvitse enää pelätä mitään, mutta siihen on vaikea uskoa, kun pelkotila on ollut totuttu normaali jo pitkään. Tuntui tosi samaistuttavalta tuo ahdistuneisuus, kun keho ei osaa olla rauhoittumatta, vaikka ahdistuksen aiheuttanut asia on jo kaukana takana päin.

Tosi hienosti Dracon ja Harryn yhteys alkoi muodostua. Jotenkin tuo ensimmäinen tapaaminen oikein kirkui sitä, miten he molemmat tietävät melko täsmälleen, missä tilassa toinen on ja miten vaikeaa on jatkaa eteenpäin. Sopi mielestäni hyvin, että Harryn on helpompi puhua jollekin muulle tällä kertaa kuin lähimmille ystävilleen. Jotkut asiat kuulostivat olevan Harrylle helpompia ilmaista Dracolle ja tykkäsin tuosta huomiosta arpien kanssa. Ahh, rakastan kun Dracon sektumsempran arvet otetaan mukaan. Ei siis niin, että ne olisivat jotenkin mukava juttu, mutta olit luovinut ne hyvin osaksi Harryn ja Dracon historiaa ja miten se vaikuttaa heidän väleihinsä nyt.

Surumielisestä tunnelmasta huolimatta oli ehdottoman suloista, miten Draco ajatteli Harryn tarkoittavan, että he voisivat nukkua yhdessä sängyssä ja miten Harry hädin tuskin epäröimättä suostui siihen. Pieni palanen teini-ikää mukana tuossa pakon edessä aikuistuneissa nuorissa miehissä. ^^ Viimeinen raapale oli ihanan toiveikas ja täydellinen lopetus. Olen samaa mieltä, että sodan jälkeisiä tarinoita olisi vaikka miten paljon kerrottavissa ja tämä oli erinomainen kuvaus millaisia asioita siihen kuuluu. Kiitos kamalasti tästä todella kauniista tekstistä. <3

[Thelina]

Meldis, kiva kuulla, että Harryn tuntemusten kuvaus oli mielestäsi onnistunut! Yritin jotenkin sanoittaa niitä oloja, mitä itselläkin on joskus ollut, mutta ei se oikein helppoa ole. Olen ihan samaa mieltä Dracon arvista, on hienoa jos ne saa jotenkin tärkeäksi osaksi tarinaa, vaikka eivät itsessään mukava juttu olekaan. Mutta sellainen juttu kuitenkin, joka yhdistää tätä kaksikkoa jo vuosien takaa. Ihanaa, että tykkäsit noista viimeisistä osista, sellainen toiveikkaan haparoiva tunnelma on minunkin mielestäni ihanaa luettavaa. Kiitos kommentista! ♥

[valokki]

Lukaisin tämän tarinan jo tovi sitten, ja päätin tulla kommentoimaan tätä paremmin nyt vasta ihan ajan kanssa. Tämä oli aivan ihana tarina, ja ihastuin, kuinka olit onnistunut luomaan tästä samalla haikean mutta toiveikkaan, synkän mutta romanttisen ja ahdistavan mutta lohdullisen; hurt/comfortia siis ihan parhaimmillaan!

Mun mielestä Dracon ja Harryn suhteella oli tässä tarinassa oikein hyvä etenemistahti. Vaikka molemmat toisilleen hirveitä asioita tekivätkin sodan aikana, tuntui, että molemmat olivat sodan takia yksinkertaisesti niin väsyneitä, ettei heillä riittänyt voimia tai halua ylläpitää vihanpitoa tai muistella vanhoja kaunoja. Heillä klikkasi todella nopeasti heti sillä kerralla, kun Harry kävi palauttamassa sauvan Dracolle, ja vaikutti siltä, ettei kumpikaan edes yrittänyt pistää mitenkään vastaan yhteyden löydyttyä. Oli ihanaa lukea, kuinka kaksi aivan vastakkaisilla puolilla taistellutta saattoi löytää yhteyden ja samastumispintaa toisistaan näin antaen tukea ja lohtua toisilleen. Erityisesti nautin myös siitä, kuinka haavoittuvaisia, avoimia ja luottavaisia Draco ja Harry uskalsivat olla toisiaan kohtaan hyvin nopeasti, sellaisia tulkintoja tulee hyvin harvoin vastaan Drarry-fikeissä.

Tekstillisesti tämä tarina oli todella kaunis, ja tässä oli useampi kohta, joka kosketti mua ja jäi mieleen:

Kesäyöt ovat pimeämpiä kuin koskaan.

Kestää teekupillisen verran purkaa tavarat arkusta.

Vasta aamun vaaleus tuo unen, hetkellisen tiedottomuuden pimeän tielle.

"Minäkin kuulen ne", Draco sanoo hiljaa. "Vain ulkona on rauhallista, ainakin ajoittain. Mutta en jaksaisi kävellä enää."

Tässä on pitkälti samoja lainauksia kuin mitä muutkin ovat jo nostaneet esille, ja myös itseeni nämä kolahtivat voimakkaasti. Tuo ensimmäinen oli erityisen voimakas vielä näin suomalaisen kontekstin luoman vahvan kontrastin vuoksi, kun on tottunut, että kesäyöt ovat yksinomaan valon aikaa, eikä pimeys laskeudu kunnolla missään päin maata ollenkaan. Kaksi viimeistä taas loivat itselleni voimakkaan mielikuvan siitä, kuinka voimakas ihmismieli voi olla ja kuinka se traumaattisten kokemusten vuoksi voi kääntyä ikään kuin itseään vastaan. Varmasti jokainen voi samastua siihen, että joskus on ollut niin ahdistunut, ettei omaa mieltään saa millään hiljenemään tai rauhoittumaan. Vielä Dracon maininta siitä, ettei jaksaisi enää kävellä viittaa vahvasti siihen, että tällainen tunne on ollut hänellä seuralaisena jo pitkän aikaan.

"Joskus peiliin katsoessani", Draco jatkaa, hipaisten vasenta kyynärvarttaan ennen kuin laskee kätensä takaisin pöydälle, "ajattelen, että olen ansainnut ne. Jok'ikisen."

Piti vielä tämä kohta nostaa esille. On niin surullista, että Draco ajattelee ansaitsevansa arvet. Vaikka hän tekikin väärin, oli hän äärimmäisen hankalassa ja epäreilussa tilanteessa teini-ikäiselle pojalle, ja ensimmäinen ajatukseni olikin, että haluaisin vain halata Dracoa. Hänellä ei tunnu vielä tässä kohtaa olevan paljoa myötätuntoa itseään kohtaan, mutta onneksi hän oli kuitenkin valmis vastaanottamaan Harryn läsnäolon luomaa lohtua ja hyvää oloa, eikä esimerkiksi pyrkinyt vain sulkeutumaan ja rypemään ahdistuksessaan, koska "ansaitsisi sen".

Kiitos valtavasti tästä tarinasta, tämä oli hurjan kaunista, riipaisevaa ja puhuttelevaa luettavaa ♥

[Thelina]

valokki, kuulla, että tykkäsit tästä! Lempeä toiveikkuus ja hurt/comfort ovat lempiasioitani, joten on kivaa että muutkin tykkäävät Olipa ilahduttavaa lukea pohdintojasi, kiitos kovasti kommentista ♥