Nimi: Juuri sopivasti jouluksi
Kirjoittaja: hiddenben
Fandom: Harry Potter (jatkosijoitus: Hunajaherttua)
Ikäraja: S
Genre: höttöinen, söpö perheficlet
Paritus: Molly/Arthur
Yhteenveto: On jouluaatto, ja Kotikolossa monet jouluvalmistelut ovat vielä kesken. Onneksi eivät kuitenkaan enää kauaa.
K/H: Weasleyt ja Kotikolo kuuluvat jouluun niin kuin mantelit ja rusinat glögiin, eikö totta? Kirjoitin tämän lyhyen tunnelmointipätkän aikaisin tänä aamuna ja tämä ilahdutti minua kovin, toivottavasti siis myös sinua!
Teksti sijoittuu 1970-luvun puoliväliin, kun Bill ja Charlie ovat jo syntyneet ja Molly odottaa Percyä. Tämä on myös pieni joululahja
Vaniljelle, joka oli ihana kesämuusani tänä vuonna! Hyvää ja rauhallista joulua sinulle, ja myös muille, jotka tämän lukevat ♥
Juuri sopivasti jouluksi
Molly huokaisee helpotuksesta nähdessään perhekellon Arthur-viisarin kulkevan kohdasta ’
töissä’ kohtaan ’
matkalla’. Kaikki muut heidän pienen perheensä jäsenet ovat jo kotona: Bill ja Charlie leikkivät sovussa olohuoneen räiskyvän takkatulen lähettyvillä, Mollyn vatsassa kasvaa heidän perheensä viides jäsen. Vain Arthur puuttuu.
Pian ulkoa kuuluu vaimea räsähdys. Koko edellisen yön ja tämän päivän satanut lumi on muuttanut koko Saukkonummen talviseksi ihmemaaksi, mutta Molly ei ole ehtinyt joulukiireiltään käydä tekemässä lumenraivausloitsuja kuin vain takapihalla. Kiiruhtaessaan avaamaan oven hän näkee miehensä polvia myöten lumihangessa. Näky saa Mollyn purskahtamaan nauruun.
Arthur vilkaisee häntä ensin hieman turhautuneena, mutta ei kykene pidättelemään hymyään vaimonsa ilon nähdessään vaan virnistää itsekin.
”Melkoiset viime hetken jouluvalmistelut”, tämä sanoo lopulta, ja vasta silloin Molly näkee miehensä takana olevan joulukuusen.
”Löysit siis oikeanlaisen!” Molly riemastuu ja alkaa pikaisesti heilautella taikasauvaansa, luoden pois lunta pienen polun verran. ”Onpa se kaunis! Viedään se heti sisälle.”
”Charlie! Meillä on joulukuusi!” Billin innokas huudahdus kuuluu eteisestä. Hetkeä myöhemmin molemmat pojat ovat sukkasillaan hangessa, yrittäen päästä isänsä luo tämän kieltelyistä välittämättä. ”Isi löysi kuusen! Nyt me voidaan koristella se!”
”Nyt äkkiä sisälle”, Molly hoputtaa raivattuaan polun Arthurin luo. ”Tällaisen pakkasen kanssa ei ole leikkimistä. Hakekaa molemmat suklaakeksit keittiöstä ja odottakaa, että saamme kuusen sisälle.”
Pojat tekevät täysikäännöksen ja katoavat riemastuneina keittiöön jättäen lumiset jäljet jälkeensä. Molly ja Arthur tekevät yhdessä levitaatioloitsun ja taiteilevat lumikiteistä valkean kuusen sisään Kotikolon ovesta ja olohuoneeseen, jossa kuusenjalka jo odottaa.
”Näyttää heti paljon enemmän joululta. Juuri ajoissa”, Molly sanoo tyytyväisenä, ja punastuu Arthurin kaapatessa hänet syliinsä ja saadessaan kostean, pitkän suudelman suulle. Kun he erkanevat hengähtämään, Molly sanoo vielä: ”Ihanaa, että sait vihdoin joulupyhät vapaaksi.”
”Ensimmäinen kokonainen joulu perheeni kanssa”, Arthur hymyilee. ”Se on melkein kuin lahja Taikaministeriöltä itseltään.”
Sillä välin Charlie on ehtinyt heidän luokseen ja katselee heitä ujosti. Bill kolistelee keittiössä, pieni lapsenalku Mollyn vatsassa potkii ilosta. Molly kyykistyy nelivuotiaan viereen ja kysyy, mitä tämä miettii.
”Että… että…. voitaisiinko me tehdä pipareita?”
”Tietenkin voimme!” Arthur huudahtaa ja nappaa Charlien syliinsä, lennättäen tämän korkealle ilmaan. Charlie kikattaa ja pian Bill on vaatimassa itselleen samanlaista lentoharjoitusta, vaikka onkin jo kuusivuotiaana ehtinyt kasvaa pitkäksi.
Arthur lähtee lasten kanssa keittiöön, ja vaikka Molly tietääkin pian joutuvansa menemään perässä sillä Arthur tuskin tietää, missä piparkakkutaikina ja sen muotit ovat, hän jää hetkeksi kuuntelemaan olohuoneen hiljaisuutta.
Takassa räiskyy ja poksahtelee tuli, takanreunuksella palaa kaksi kynttilää edesmenneiden sukulaisten muistoksi. Taivaalla loistavat tähdet ja pakkanen kuuluu kiristyvän. Keittiöstä kuuluu lasten riemu. Koko talo on täynnä rakkautta.
Molly kietoo kädet ympärilleen ja hymyilee. Tätä on onni. Tätä hän haluaa elämässään olla: hyvä äiti, rakastettu vaimo. Tuki, turva ja hymyn aihe.
”Hmm, Molly?” Arthur keskeyttää hänet varovaisesti hymyillen. Tämän tummansinisessä neulepaidassa on jo jauhotahroja ja kädessä pieni möykky taikinaa. ”Mitenkäs tämä taas… menikään?”
Mollya naurattaa ja hän pudistaa päätään, kävelee sitten miehensä luo ja suikauttaa tälle suudelman huulille.
”Minä näytän. Tehdään se yhdessä.”