Kiitos ihanasta ja pitkästä kommentista
Larjus. Ihan ensiksi, sait minut raiteilleni tuosta että kyllä ne tapahtumat sijoittuvat pääasiassa vuoteen 2016 eli näin itsekin ajattelin, eli tässä tapauksessa Yuurin häviö tapahtui joulukuussa 2014 joten korjasin nuo vuosiluvut. Töngin nimittäin hiukan lisää ja Viktorin verkkapuku on Shotsin (helmikuun) talviolympialaisten 2014 Venäjän puku, joten vuosi 2014 oli tuolloin meneillään. Se puku, jossa on valkoisella pohjalla suuret kirjaimet R U ja kaunista punaista kuviointia olkapäillä. Tämä on aivan tunnistettavissa kun netistä löysin Venäjän naisten curlingjoukkueen kuvan talvelta 2014 (jee mikä löytö). Ja itse sarja seuraa vuotta 2016. Tämä mun tekstini oikein kuhisee kamalia kliseitä, sillä tuntuu että Viktorin yksinäisyyttä on ruodittu jo iät ja ajat ja tulevan elokuvan spekuloinnin myötä. Mutta vielä pihisee Makkachinissa henki.
Yuurihan menetti oman koiransa ennen tuota hänen kovanonnen finaaliaan ja se suru oli yksi mikä sotki hänen keskittymistä eikä mistään tullut mitään. Menetys oli vielä niin tuore.
Tykkään kovasti tönkiä faktoja fikkien pohjalle, kuten vaikkapa minkälainen ilmasto missäkin on tai mihin aikaan aurinko nousee pohjoisissa maissa joulukuussa tai nyt vaikkapa juuri näitä joulunviettotapoja. Varmaan tulee myös solkattua puutaheinää, mutta onhan se kiva saada ujutettua edes jotain todenperäistä mukaan, jos vaikka vähän välittyisi jonkinlaista tunnelmaa. Ja olen samaa mieltä että Yuri Plisetski ei ole Yurio. Ja jäin vielä tosiaan miettimään että onko tuo Japanin "meidän tutuilla kirjaimilla" kirjoitettu ū sitten pitkä uu. Eli tämän takia Katsukin nimi pitäisi olla Yūri (kuten olen jossain nähnyt) eli lausuttuna Yuuri.
Mutta nyt päästään hieman pehmoisempiin tunnelmiin.
Kyūshūn Hasetsussa 24.12.2016Viktor likosi Hot Springsin kylpylämajatalon kuumavesialtaalla, kuten monesti aikaisemminkin. Ja hänen vierellään oli Yuuri Katsuki, ihminen josta hän ei enää koskaan halunnut irrottaa otettaan. Kun Yuurin kisakausi oli päättynyt ja he olivat palanneet Hasetsuun, oli Yuuri pyytänyt että Viktor viipyisi joulun ja uudenvuoden yli ennenkuin palaisi kotiinsa Venäjälle. Sitä Viktor oli itsekin halunnut ja siinä he olivat tuttuun tapaan
yhdessä kotona. Hasetsusta oli tullut Viktorille koti viimeisen kahdeksan kuukauden aikana, jonka aikana hän oli valmentanut Yuria kohti maailmanmestaruusvoittoa – no, ainakin palkintokorokkeelle. Yuuri ei ollut halunnut paljoa kertoa joulunvietosta kotimaassaan, mutta Viktorin vietettyä hetki Internetissä, hänelle oli selvinnyt miksi Yuuri oli asiasta niin vaitonainen.
Japanissa joulu nähtiin hyvin pitkälle pariskuntien romanttisena juhlana, jolloin jouluaattona käveltiin kahdestaan kaduilla jouluvalojen loisteessa ja käytiin syömässä hienommassa ravintolassa ja lahjat olivat yleensä myös romanttisia, Yhdysvaltojen ystävänpäivän tapaan. Perheiden kesken sitä saatettiin myös viettää ja yleinen jouluherkku oli joulukakku kermavaahdolla ja mansikoilla.
”Yuuri, haluan viedä sinut tänään syömään yhteen keskustan parhaista paikoista”, Viktor sanoi.
”Entä sinun syntymäpäiväsi? Se on vasta huomenna”, Yuuri ihmetteli. ”Miksi jo tänään?”
”Sinä taidat tietää jo vastauksen. Tänään on jouluaatto ja haluan näyttää koko Hasetsulle että...” Viktor joutui miettimään hetken ettei sanoisi jotain sellaista joka saisi Yuurin vaikeaksi. ”...että olen onnellinen rinnallasi,” hän jatkoi. ”Ja äitisi tekee joulukakun huomiselle.”
Tietysti hän oli saanut Yuurin punastumaan. Yuuri ei ollut piitannut kotimaansa joulunvietosta juurikaan sen romanttisen luonteen tähden. Ja Detroitin vuosinaan hän oli viettänyt sitä niiden muutamien opiskelutovereiden kanssa, jotka olivat hänen tapaansa jääneet kampukselle. Se oli ollut melko vaatimatonta eikä kovin näkyvää. Häntä ehkä vähän hermostutti ajatus siitä, että hän kulkisi avoimesti Viktorin kanssa omassa kotikaupungissaan. Olivathan ihmiset jo Viktoriin tottuneet, mutta televisiokanavat olivat näyttäneet koko maailmalle yhtä ja toista syksyn aikana.
”Tule, mennään”, Viktor havahdutti hänet ajatuksistaan ja he nousivat lämpimästä vedestä ja menivät suihkujen kautta pukemaan.
”Mitä ihmettä minä puen ylleni hienompaan ravintolaan?” Yuuri pohti ääneen.
”Onhan sinulla kisajuhlien puku”, Viktor muistutti heidän Barcelonan ostoksestaan.
Yuuri katosi omaan huoneeseensa ja toivoi että puku olisi tosiaan kunnossa ja paita silitetty. Olihan se, onneksi. Jonkin ajan kuluttua Viktor kolkutti hänen ovelleen ja tarjosi käsivarttaan, johon hän tarttui.
”Minako on jättänyt meille joululahjan olohuoneeseen”, hän sanoi.
”Joululahjan? Enkä minä ole ostanut kenellekään mitään”, Yuuri sanoi.
”Älä sitä sure, en minäkään.”
Olohuoneessa oli Yuurin perhe ja Minako oli myös paikalla ja iski Viktorille silmää ojentaessaan pienen lahjakassin heille.
”Se kuuluu avata heti”, Minako sanoi.
Yuuri avasi paketin, josta paljastui erittäin pitkä punamusta huivi. Mukaan oli liitetty viesti, jossa oli jouluinen tervehdys ja huivin
käyttöohje. Huivi oli tarkoituksella niin pitkä, sillä se oli tarkoitettu kahden henkilön yhteiskäyttöön.
Viktor otti huivin käsiinsä ja pujotti sen toisen puolen viimeistelemään Yuurin pukua. Toisen puolen hän kietoi oman kaulansa ympärille.
”Mukavaa iltaa teille”, Yuurin äiti toivotti. Makkachin haukahti ja heilutti häntäänsä, jolloin Viktor kumartui taputtamaan sitä. Ja koska Yuuri oli sidottu huivilla Viktoriin, hänen oli myös pakko kumartua, mutta hän teki sen mielellään, kun huomion kohteena oli Makkachin.
”Hyvää joulua kaikille”, Viktor sanoi.
Yuuri oli nyt somasti kiinni Viktorissa kaulahuivin kanssa. He eivät voineet erkaantua toisistaan ja se oli ollut Minakon ajatus, kun Viktor oli lipsauttanut vievänsä Yuurin jouluaattona ravintolaan.
Hasetsun keskustaan oli parinkymmenen minuutin kävelymatka. He ylittivät suuren sillan jonka molemmin puolin levittäytyi näkymä tummalle aaltoilevalle merelle. Joulukuussa satoi paljon, mutta siltä päivältä sateet olivat jo ohitse. Useat Hasetsun kaduista oli koristeltu valoköynnöksin ja värikkäin koristein. Viktor piti tiukasti Yuuria kädestä kiinni ja kaulahuivi huolehti lopusta. He eivät voineet eksyä toisistaan. Pääkadulla soi jouluinen musiikki, joka oli onneksi rauhallista ja miellyttävää. Liikkeellä oli joitakin perheitä mutta odotetusti paljon pereja, jotka kulkivat kaduilla käsi kädessä.
Yuuri huomasi, että hänet ja Viktor oli tunnistettu, mutta kukaan ei häirinnyt heitä eikä tullut keskeyttämään heidän iltaansa. He saivat kulkea rauhassa, vaikka vetivätkin katseita puoleensa. Yuuri rentoutui sen huomattuaan. Viktor johdatti heidät ranskalaiseen ravintolaan, josta hän oli varannut heille pöydän jo useita päiviä aikaisemmin. Heille osoitettiin rauhallinen nurkkaus pienen jouluisesti koristellun pöydän ääreltä. Yuuri ei muistanut oliko joskus tullut syöneeksi siellä, mutta Viktorilla oli ollut aikaa kesällä käydä läpi Hasetsun ravintoloita ja valinnut heille tämän.
Paikka oli lämpimillä väreillä sisustettu, punaisella ja ruskealla. Seinille oli ripustettu havuköynnöksiä ja kransseja ja siellä täällä oli punaisia ja kullanvärisiä koristeita. Heidän pöydällään oli valkoinen pöytäliina ja sen päällä oli pienempi punainen liina. Tarjoilija sytytti punaisen kynttilän heitä varten ja palasi kohta ottamaan heidän tilauksensa vastaan. Kun Yuuri oli hetken katsellut ympärilleen ihaillen kaunista sisutusta ja yksityiskohtia, hän pysähtyi katsomaan Viktoriin ja huomasi että tämä katseli häntä. Se oli yksi niitä katseita, joita Yuuri oli viime aikoina nähnyt Viktorin kasvoilla usein.
Se katse sulatti Yuurin ja sai väreet kulkemaan pitkin selkärankaa. Viktor näytti onnelliselta ja kauniilta. Miehen silmiä kehystävät silmäripset erottuivat tavallista paremmin. Sitä Yuuri ei tiennyt, että se katse oli kuin peilikuva hänen omista kasvoistaan, sillä Viktor katseli häntä ja näki edessään vasta ruususen unestaan heränneen prinssin. Viktorin rintaa vihlaisi ja hänen sydäntään melkein sattui, sillä niin paljon kuin hän Yuuria rakastikin, ei vieläkään ollut tullut sitä oikeaa hetkeä antaa kaiken sen tunteen vuotaa ylitse.
”Sinä mietit jotakin”, Yuuri sanoi. Viktor nyökkäsi ja hymyili kauneinta hymyään.
”Ajattelen meitä”, Viktor sanoi rehellisesti, vaikka jätti samalla sanomatta sen kaiken muun.
”Tiedän”, Yuuri sanoi ja jäi sitten katsomaan oikeassa nimettömässään olevaa sormusta. Kun Viktor huomasi sen, hän laski oman oikean kätensä Yuurin kädelle. Ja siinä oli samanlainen sormus. Ne yhdessä olivat
Omamori* vaikka ne voisivat olla jotain paljon muuta, jotain paljon enemmän. Viktor oli nimittänyt niitä kihlasormuksiksi ja voi kuinka hän toivoisi että ne voisivat olla sitä. Viktor näki Yuurin katseen yli käyvän varjon.
”Alkupalanne hyvät herrat”, tarjoilija toi heidän annoksensa ja toivotti hyvää ruokahalua. Heidän lautasellaan oli kalaa japanilaisittain, salaattia ja paahdettuja cashewpähkinöitä ja palanpainikkeeksi oli patonkia ja pieni aperatiivisnapsi.
”Mmmm, en olekaan vähään aikaan saanut mitään näin hyvää, jos tuttua katsudonia ei lasketa”, Yuuri totesi ja nautti alkupalaansa rauhalliseen tahtiin.
”Tämä on yksi parhaita ravintoloita muutaman kilometrin säteellä”, Viktor sanoi. Hän oli todella ehtinyt syödä kesällä useammassa paikassa.
Yuuri havahtui kuuntelemaan taustalla soivaa pianomusiikkia. Se nosti hänen mieleensä hänen luisteluohjelmansa. Hän saisi pitää Viktorin myös tulevana kautena valmentajanaan. Mutta miten ihmeessä hän saisi sanottua sen muun, mitä hänen mielensä päällä oli. Hän halusi viimein rauhan ajatuksiltaan. Hän oli huono aloittamaan keskusteluja, ei edes aiheeltaan kevyitä, saati sitten jos hän halusi puhua jostain paljon syvemmästä. Ja jos Viktor aloitti, se oli siltikin vaikeaa.
Pääruoan kanssa he joivat roseviiniä, joka sopi valinnaksi oikein mainiosti sillä heidän lautasellaan oli sekä paistettua kalaa, että kahta lajia lihaa ja vihanneksia, mitä mainioimmassa kastikkeessa. Yuri huomasi musiikin vaihtuvan viulumusiikkiin, ja hän joutui ravistelemaan ajatuksensa pois luistelukentältä, jonne se niin helposti musiikin myötä palasi.
Hän nautti ruoasta ja Viktorin ihanasta seurasta. Millaista olisikaan olla Viktorin kanssa aina.
Olla. He olivat tehneet kaikenlaista luisteluun ja urheiluun liittyvää yhdessä ja paljon muutakin. Yuurilla ei ollut ollut aikaa pysähtyä miettimään kaikkea aivan yksityiskohtaisesti, mutta viimeisten viikkojen aikana hän oli miettinyt. Hän oli käynyt uudelleen läpi koko syksyn kisamatkat. Ihana Viktor, aina tukemassa ja huolehtimassa.
Viktor näytti myös nauttivan ruoasta, juomasta ja Yuurin seurasta. Roseviini ja hyvä ruoka saivat olon raukeaksi. Viktor olisi ollut siinä Yuurin kanssa vaikka kuinka kauan, mutta tuli hetki, kun he nauttivat tiramisujälkiruoakiaan. Tämä oli paras joulu, mitä hänellä oli ollut sitten lapsuusvuosien. Hän oli ollut useana jouluna yksin valmistautuen tuleviin kilpailuihin.
”Kunpa tämä kaikki vain jatkuisi”, hän sanoi oltuaan pitkään ihan hiljaa ja havahdutti Yuurin. ”Tämä hetki, me tässä ja hyvät asiat”, hän jatkoi vielä. Yuuri käsitti, että Viktorin ajatukset näyttivät kulkevan samoja polkuja hänen omien ajatustensa kanssa.
Viktor asetteli taas huivin heidän kaulalleen ja he olivat valmiit jatkamaan iltaansa toisaalla. Läheinen puisto oli myös valaistu ja koristeltu ja Yuuri halusi kävellä sen läpi. He kulkivat taas käsi kädessä. Kadut olivat jo selvästi hiljentyneet, kun liikkeellä olevat aattoiltaa viettävät pariskunnat olivat syömässä tai palanneet koteihinsa.
”Viktor”, Yuuri sanoi ja nielaisi asiansa kurkkuun. Ei hän osannut aloittaa. Kun hän ei saanut jatkettua asiaansa Viktor pysähtyi. Ja Yuuri painautui Viktorin rintaa vasten. Se oli hänen tapansa ilmaista asiansa. Ei hän osannut muuta.
Viktor huomasi, että Yuuri tärisi vähän ja näki kyyneleen hänen poskellaan.
”Yuuri, kerro minulle. Minä en osaa lukea ajatuksiasi, vaikka niin mielelläni haluaisinkin. Mitä sinulla on mielessäsi”, Viktor pyysi ja piti Yuuria tiukasti lähellään.
”En osaa”, Yuuri nyyhkäisi.
”Entä jos minä autan sinua?” Viktor sanoi. ”Jos minä kerron ensin mitä minä olen miettinyt, niin sinä voit sitten kertoa sen jälkeen.” Yuuri nyökkäsi.
”Kun keväällä tutustuimme, kysyin sinulta mitä sinä odotat minulta, mitä haluat minusta? Olen ollut valmentajasi, mutta sen lisäksi olen löytänyt sinusta sielunkumppanin. Sinun kanssasi olen voinut olla se Viktor, jonka sinä näet tavallisena arkipäivänä kun herään pahantuulisena tai päätäni särkee. Olet nähnyt huonot puoleni. Sinä olet nähnyt tavallisen Viktorin, et luistelun maailmanmestaria”, Viktor puhui ja katsoi Yuuria, joka kuunteli. ”En tiedä oletko valmis kuulemaan mitään sen enempää, mutta en voi pitää sitä enää sisälläni.” Yuurin silmät katsoivat häntä tarkkaan, odottavana mitä hän seuraavaksi kuulisi.
”Yuuri. Minä en osaa ajatella elämääni eteenpäin ilman sinua. Kun olet poissa oloni on tyhjä tai jos olen suututtanut sinut jostain, oloni on ihan hirveä. Kun olemme sopineet, olen onnellinen. Minulla on sille vain yksi selitys”, Viktor sanoi. ”Minä olen rakastunut sinuun.”
Seurasi hetken hiljaisuus. Yuurin sydän pamppaili. Mitä hän osaisi sanoa Viktorille.
”En odota sinulta mitään. Mutta haluaisin tietää mitä sinä ajattelet?”
”Viktor”, Yuuri sai sanottua. Siinä kaikki. Hän itki.
”Yuuri, kerro minulle.” Viktor tunsi jo pakahtuvansa epätoivosta ja rakkaudesta. Ja silkasta tiedon puutteesta. Mitä ihmettä hänen ihana Yuurinsa mietti.
”Minä haluan olla sinun kanssasi”, Yuuri sanoi. ”Kun olet poissa, haluan että olisit vierelläni. Olen vasta vähän aikaa käsittänyt että sinä haluat minulta enemmän.”
”Vain jos sinäkin haluat. Kuten sanoin, en odota sinulta mitään, enkä voi pakottaa sinua ja tunteitasi, mutta minä odotan, jos minun täytyy”, Viktor vastasi.
”Minä haluan että olet minun. Ja minä haluan kuulua sinulle”, Yuuri sanoi.
”Tarkoitatko että olisit muutakin kuin oppilaani ja minä valmentajasi? Tarkoitatko että olisimme tavallisessa arkipäivässä yhdessä parina. Myös luistelukenttien ulkopuolella?” Viktor kysyi sydän pamppaillen. Hän halusi olla varma.
”Sitä minä tarkoitan... rakastan sinua”, Yuuri sanoi ja silloin Viktor suuteli häntä. Se oli rauhallinen ja viipyvä suudelma, johon Yuuri tuli mukaan. Se oli niin intiimiä, että se tuntui varpaissa saakka. Siitä saakka, kun Viktor oli suudellut häntä ensimmäisen kerran aivan yllättäen, hän oli odottanut seuraavaa kertaa. Mutta Viktor oli antanut hänelle tilaa, eikä ollut tehnyt sitä uudelleen.
Sen sijaan Viktor ei ollut unohtanut halailla häntä ja oli varastanut pieniä kosketuksia aina kun mahdollista. Ja Yuuri oli käsittänyt, että Viktor halusi häneltä ehkä jotain enemmän. Hän oli tajunnut sitä vähin erin ja pala palalta ja punninnut omia tunteitaan. Viktor oli ollut koko ajan paljon enemmän kuin pelkkä valmentaja, mutta Yuuri oli avautunut sille ajatukselle paljon hitaammin. He kävelivät käsi kädessä kotiin. Sinä iltana kun Viktor pyysi häntä nukkumaan vierellään Yuuri meni mielellään. Se oli ensimmäinen kerta, kun he halailivat saman peiton alla. Oli ihana käydä nukkumaan kun toinen oli siinä.
*
Seuraavana päivänä oli Viktorin syntymäpäivä. Yuuri oli antanut hänelle parhaimman joululahjan, mitä hän saattoi toivoa. Se oli lupaus olla yhdessä ja kuulua toiselle, olla toisen oma. Hänen sydämensä päälle oli laskeunut pehmeä varmuuden peitto. Joulupäivää ja syntymäpäivää vietettiin Kurimasu keekin* äärellä kaikki läheiset yhdessä.
Omamori eli Japanese lucky charms or protective charm
Kurimasu keeki eli joulukakku (Kermakakku, jonka päällä on tuoreita mansikoita) vrt. Japanin lipun värit.