Fandom: NANA
Hahmot: Nana O. ja Shin
Vastuuvapaus: NANA hahmoineen ja asunto 707 kuuluvat Ai Yazawalle, ja minä saan niillä leikkimisestä palkaksi vain hyvää mieltä.
Ikäraja: S
Tyylilaji: angstinen ystävyyshömppä
Kirjoittajalta: Ihanaa joulua,
Odo! <3 Tällä kertaa paketista paljastuvat Nana ja Shin, joiden suhde on mun mielestä tosi mielenkiintoinen. Toivottavasti tykkäät, vaikka tämä onkin tällainen vähän höpsö! En keksinyt mitään järkevää otsikkoa, joten googlasin basistivitsejä, ja tuollainen ajankohtainen osui silmään. Vitsin loppu muuten kuuluu
"Joulupukilla on lahjoja." Oon varmaan tulossa vanhaksi, kun nauratti ne vitsit. Tai sitten olen vaan joululoman tarpeessa.
(Joulun jälkeen tän voi siirtää Rinnakkaistodellisuuteen, kiitos valvojat!)
Mitä eroa on joulupukilla ja basistilla?
Tama-joki kiilteli öljyisenä katulamppujen valossa. Kultaiset kukat, jotka olivat paukahtaen avautuneet taivaan kedolle, olivat aikaa sitten kuihtuneet. Jouluyön ilotulituksesta muistuttivat enää joessa kelluvat hylsyt.
Pimeys kurkisti kaihoten sisään asunnon 707 ikkunoista. Tulviva tuhkakuppi juorusi pitkästä illasta. Kuohuviinipullot nojailivat lattianrajassa toisiinsa kaikkensa antaneina. Kynttilöitä ei ollut koskaan ollutkaan, ja ikkunaan ripustettu valonauha syttyi ja sammui, veteli kai viimeisiään. Juhlat kyllä jatkuisivat, kunhan Nana vain löytäisi tupakansytyttimensä.
Nobu oli aiemmin sammahtanut mahjong-pöydän ääreen, eikä Nana, joka oli omien sanojensa mukaan ollut vain karvan päässä voitosta, enää sietänyt häntä silmissään. Kevytsarjalainen kitaristi oli lähetetty kotimatkalle Hachin ja Yasun käsipuolessa. He viipyivät, mutta Nana ei ollut huolissaan. Hän tiesi Yasun varmistavan, että Hachi pääsisi turvallisesti kotiin.
Shin istui ikkunan ääressä selin häneen ja katseli joelle. Nana rojahti vastapäiselle penkille ja nappasi savukkeen pöydällä lojuvasta Seven Stars -askista. Hän nojautui pöydän yli Shiniä kohti.
”Tulta.”
Shin totteli, mutta hitaasti. Savuketta pitelevä käsi vapisi. Lopulta sytytin kuitenkin naksahti, liekki leimahti. Hetkeksi se puhkaisi reiän aamuyön hämärään.
Ensimmäiset savut vedettyään Nana painoi polvet rintaansa vasten ja kiersi käsivartensa niiden ympärille. Veti kynnet sisään ja käpertyi kuin kissa. Sillä tavoin hän liikkui maailmassa, samaan aikaan sitä vihaten ja peläten.
Shin pyöritteli eksynyttä mahjong-laattaa hajamielisenä. Yhä uudelleen hän antoi sen luisua sormiensa välistä ja pudota kolahtaen pöydälle. Hän nosti katseensa vasta, kun Nana läimäytti ärtyneenä kätensä laatan päälle.
Poika huokaisi äänekkäästi ja valui alaspäin tuolissaan, kunnes enää kapeat hartiat ja pää näkyivät.
”Olen istunut tässä jo ikuisuuden, enkä ole nähnyt vilaustakaan Joulupukista!”
Nana tuijotti poikaa tyrmistyneenä. Hän ei käsittänyt, miten tämä saattoi yhdessä hetkessä taantua pesunkestävästä punkkarista pikkulapseksi.
”Ehkä hän hukkui mereen matkalla Japaniin”, Nana sanoi olkiaan kohauttaen.
”Julmuri!” Shin henkäisi. Nana puhalsi sormiensa välistä savupilven poikaa kohti.
”Sitä paitsi, sinä näytät saavan lahjoja muutenkin”, hän totesi ja osoitti Vivienne Westwoodin tupakansytytintä, joka roikkui ketjussaan Shinin rintaa vasten. Shin käänsi päätään, väisti hänen sanansa kuin luodin.
”Olen ollut kiltti poika.”
Nana tyrskähti ja käänsi katseensa ikkunaan. Lasissa hän kohtasi oman kuvajaisensa. Hänen taakseen heijastui vaimeasti valaistu keittiö ja sen perällä ovi porraskäytävään. Jos hän astuisi tuosta ovesta rinnakkaistodellisuuteen, toistaisiko hän vain samat virheet?
”On joulu. Eikö sinun pitäisi olla perheesi luona?”
He olivat orpoja omalla tavallaan kumpikin. Toinen oli hylätty, toinen lähtenyt itse, eikä Nana tiennyt, miksi hänen oli niin vaikeaa antaa se Shinille anteeksi.
”Minä olen”, Shin sanoi laiskasti ja sytytti tupakan. Nana hätkähti. Shin nousi ja palasi kohta kahden shōchūlasin kanssa. Hän tuuppasi toisen niistä Nanan käteen ja kilautti omaansa sitä vasten.
”Ja Nana”, hän sanoi. ”Niin olet sinäkin.”
Tama-joki virtasi mustana heidän alapuolellaan. Pimeys kurkisti sisään asunnon 707 ikkunasta. Nyt se näki kaksi orpoa, jotka istuivat rinnakkain ikkunanpuitteiden kehystämässä kuvassa kuin salamavalon yllättäminä. Hiljaa se väistyi ja antoi ystävän hymyn luoda valoa yöhön.