Kirjoittaja Aihe: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9  (Luettu 10080 kertaa)

ultramariini

  • evening botanist
  • ***
  • Viestejä: 88
Vs: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9
« Vastaus #20 : 13.09.2015 00:01:19 »
Tätä on ollut hauskaa seurata läpi kesän, mutta kaikki loppuu aikanaan. Tykkään lukijana siitä tunteesta, että kirjoittajalla on ohjat tiukasti käsissään, ja se on säilynyt tarinan loppuun asti. Ylipäänsä ihailen kykyäsi pitää tämän pituinen kokonaisuus hallinnassa, ja kuten jossain aikaisemmassa kommentissa varmaan kirjoitinkin jo tällainen suunnitelmallisuus tuntuu itse asiassa hyvin tuoreelta. Tuppaan yleensä putoamaan nopeasti kärryiltä kun action-painotteisessa tekstissä aletaan punoa lankoja yhteen, mutta olet onnistunut pitämään kaiken (hitaammallekin) lukijalle hyvin selvänä, siitäkin kiitos.

Paritusta on kuljetettu koko ficin ajan sopivasti taustalla, ehkä pidinkin erityisesti siitä, että se pääsi aivan keskeiseen rooliin vasta lopussa. H/W dynamiikka ei ole lähtökohtaisesti suosikkejani, mutta tykkäsin siitä, miten vääjäämättömästi, mutta kuitenkin luonnollisen tuntuisesti toit tässä nämä herrat yhteen. Watsonin pining tuotti myös joitakin tarinan näteimmistä kohdista, kuten:

Lainaus
Olin kantanut mukanani Holmesin viimeisiä sanoja kuin pyhiinvaeltaja vakaumuksestaan kertovaa simpukkaa

Mutta yleisesti ottaen parasta tässä on mielestäni kuitenkin ollut se, miten olet pitäytynyt valitsemassasi tyylitellyssä överiydessä. Palasin lukemaan ficin alkutietoja ja viktoriaaninen Kill Bill-pastissi ripauksella Monte Criston kreiviä osuu kyllä tarinan kuvauksena naulan kantaan. Tässähän ollaan oikeastaan liikuttu kovalla vauhdilla miljööstä ja tapahtumasta toiseen, mutta (hyvällä tavalla) rehevä kuvailusi on auttanut paljon siinä, ettei tarina ole tuntunut yhtään kiirehdityltä.

Kiitos vielä paljon tästä kesäiltojen piristyksestä! Lukemisen jäljiltä mieleni halajaa kovasti matkustamaan. :)
baby, that is not a righteous groove.

wishbone

  • L'enfant terrible
  • ***
  • Viestejä: 336
Vs: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9
« Vastaus #21 : 14.09.2015 17:39:13 »
Aw, tämä oli niin kiva kommentti lukea että halusin tulla vielä erikseen vastaamaan. Itse olen ficinkirjoittajana aika kokonaisuusorientoitunut, eli yritän kiinnittää huomiota myös rakenteeseen ja tempoon itse sisällön lisäksi, toistuvasti esiintyvästä symboliikasta puhumattakaan. Tästä johtuen tykkään yleensä saada pitkätkin tekstit valmiiksi ennen julkaisua. Tällä kertaa poikkesin tietoisesti siitä kaavasta ja lähdin kokeilemaan kepillä jäätä sen suhteen, miltä tuntuisi kirjoittaa niin että juonen pääpointit olivat valmiina, mutta valmista tekstiä oli ensijulkaisun hetkellä vain pari lukua. Mukava kuitenkin kuulla että lopputulos tuntui lukijan näkökulmasta mietityltä, eikä tuloksena ollut sekalaisen överi clusterfuck. Vähän myös jännäsin jäikö se mysteeriosio turhan ohueksi (varsinkin kun modernimmat Holmes-tulkinnat tuppaavat tekemään keisseistä superihmisen ratkaisukykyä vaativia skenaarioita), mutta totesin jossain vaiheessa itsekin että ficin pointti on enemmän makustella kaikkea matkan aikana koettua, eikä suinkaan edellyttää lukijoiltaan (saati kirjoittajaltaan) Mensan jäsenyyttä.  Tätä viestiä kirjoittaessa alkoikin naurattaa se, että tajusin katsovani kriittisellä silmällä Watsonia kertojana juuri niiden samojen asioiden tiimoilta, joista Holmes aina tuppaa valittamaan: liikaa yltiösentimentaalista liibalaabaa ja maisemia, liian vähän actionia ja loogista päättelyä. Koska itse olen kuitenkin alkuperäisteoksissa juuri niihin elementteihin ensisijaisesti ihastunut, ja koska alun perinkin pidin hyvänä ideana kirjoittaa toistakymmentätuhatta sanaa samasta aiheesta, voin ehkä suosiolla hyväksyä osani.

Kiitos vielä ahkerasta kommentoinnista, oli kiva jakaa kesäseikkailu hyvässä seurassa.
I will love you as misfortune loves orphans,
as fire loves innocence, and as justice loves to sit
and watch while everything goes wrong.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9
« Vastaus #22 : 27.09.2015 18:39:47 »
Awww, viimeinen luku oli todella suloinen ja kaunis päätös ficille. <3

Holmesin päätös viedä Watson katsomaan sitä tornia ja seurannut keskustelu olivat erityisen nannaa luettavaa, se keskustelu rakastamisesta oli varsinkin alussa hyvin piinaava, kun Watson joutui odottelemaan toisen reaktiota ja selitykset muuttuivat jatkuvasti yhä awkwardimmaksi.

Lainaus
Tarkoitin että vaikka selvisin pois putouksilta hengissä, en todella tuntenut olevani elossa ennen kuin näin sinut taas.

Iih. <3

Hih, hauskaa, että Mary oli suvaitsevainen tälle romanssille ja löytänyt uutta seuraa. :D

Sulin myös lopetukselle kirjailijoineen kaikkineen, kiitoksia koko ihanasta ficistä. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 077
  • Peace & Love
Vs: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9
« Vastaus #23 : 29.10.2015 21:31:41 »
Mä olen nyt jotenkin niin mykistynyt, etten saa sanaa suustani. Mä en tiedä mitä mun tästä nyt muka pitäisi yrittää sanoa, ihan teennäiselta tuntuu ruveta perinteistä hampurilaiskommenttia. Tai oikeastaan mitään muutakaan kuin silkkaa ihkutusta!

No sanotaanko nyt heti kärkeen, että jo pelkkä tyyli oli minun mauuni. Oikeastaan tällä huolellisuudella ja aikaan sopivalla äänensävyllä - sekä ilmiselvällä taustatyöhön käytetyllä ajalla! - lukisin melkeinpä mitä vain. Kun kyseessä oli sitten ACD!Canon Holmes/Watson niin iloani ei pidätellyt mikään. Näin tyylikästä tekstiä haluaisin itsekin kirjoittaa, minä ihailen näkemääsi vaivaa ja niinkin yksinkertaisia asioita kuin kappalejakoja ja yleistä tyylikkyyttä. Tätä oli vain niin ilo lukea!

Tietysti, se että kehuu tekstiä teknisesti hyväksi on hiukan kuiva kehu, mutta kyseessä ei ole se ettenkö keksisi sisällösä mitään sanottavaa - minulla ei ole vaan mitään tähdellistä sanottavaa! Mitä mä nyt voin sanoa? Että paljon parempia Holmesin "kuoleman" aikaisia tekstejä saa hakea. Iih.

Sanoisin paljon muutakin jos en olisi niin mykkä ja hämilläni, mä pidin tästä, tämmöstä settii lisää. Kiitos.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

wishbone

  • L'enfant terrible
  • ***
  • Viestejä: 336
Vs: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9
« Vastaus #24 : 30.10.2015 14:53:08 »
Kiitos kaunis molemmille kommenteista, ne lämmittivät erittäin suuresti mieltä <3 Nyt kun kesäkin on jo takanapäin, on hauska uudelleensilmäillä pätkiä tästä ja miettiä että mihin ne lomapäivät tulikaan käytettyä :)

(Tämän ficin myötä tuli ainakin hetkellisesti loppuunkaluttua kirjoitusinspiraatio tämän fandomin suhteen, mutta varmasti se iskee taas jossain vaiheessa. Nyt jouluna vuoroon pääsevät sitten BBC:n pojat oman viktoriaanis-AU:nsa kanssa.)
I will love you as misfortune loves orphans,
as fire loves innocence, and as justice loves to sit
and watch while everything goes wrong.

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 106
Vs: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9
« Vastaus #25 : 12.02.2022 20:09:48 »
Viimeistä viedään! On ollut suuri ilo lukea näitä sun Holmes-fikkejä, ja näin viimeisen fikin (ja miehen!) kohdalla olo on myös haikea. Toivonkin tosi kovasti, että fikkaat näistä kahdesta lisää vielä joskus. (:

No mutta, ei vetistellä ennenaikaisesti, koska vielä on tosiaan kommentoitavana ja sitä kautta uudestaan ihasteltavana tämä ihana fikki Viimeiseen mieheen. Luin tämän loppuun jo muutama  päivä takaperin, innostuin nimittäin Konsultoivasta kurtisaanista niin tavattoman paljon, etten ehtinyt jarrutella ja siirtyä heti sen kanssa kommentointihommiin, kun oli ihan pakko saada lukea lisää ja päästä aloittamaan tämä fikki. Toki tarina on tässä ihan eri kuin siinä, mutta minusta näissä kaikissa sun Holmes-fikeissä on yhtä oivallisesti tavoitettu nämä hahmot ja näissä teksteissä on kielellisesti ihanasti paljon samaa. Tässä ei meno ollut niinkään hihityttävää (kuten Kurtisaanissa), tässä meininki oli enemmänkin kaihoisan dramaattista. Ja miten viehättävällä tavalla! Tämä oli todella hieno tarina, eheä kokonaisuus alusta loppuun, niiiin mahtava lukukokemus, että loppuun päästyäni olen innoissani selaillut tätä ja lukenut parhaita kohtia uudestaan.

Tykkäsin siitä, että heti alussa Watson kertoo olleensa rakastunut Holmesiin lähes yhtä kauan kuin oli tämän tuntenut. Ja miten ihana hetki tajuta tunteidensa todellinen luonne, katsella hymy huulilla toisen sadattelun värittämää konttailua lattialla, voi jestas! <3 Yllätyin muuten iloisesti kun Watson heti perään totesi, että hänellä oli jo kokemusta miehistäkin! Nyökyttelin myös päätäni, että totta kai, totta kai Watson uskoo, että Holmes on väitteensä mukaisesti romanttisten tunteiden ulottumattomissa. Eikä Watson silti, tietenkään, pääse tunteistaan eroon, ei edes avioliittoon pakenemalla.

Lainaus
Olin tietenkin myös hyvin ihastunut häneen – tunne, joka rinnastui rakkauteeni Holmesiin kuin yksinäisen kynttilän liekki aurinkoon. Meillä oli hyvin hauskaa yhdessä ja häihimme mennessä olimme jo toistemme parhaat ystävät, siinä mielessä kuin Holmesin ja minun olisi kuulunut olla. Mary herätti minussa halun olla hänelle vertainen ja toivon siitä, että joku päivä saattaisin vielä löytää itseni katsomasta häntä samoin silmin kun nyt katsoin Holmesia.
Tässä kohtaa jo tiesin, että luvassa olisi paljon erinomaisen hyvää kaipausta, jess! Ihastelin kynttilän liekin vertaamista aurinkoon, miten voimallisesti ja hyvin verrattu! <3<3

Löysin myös ihan pyytämättä ja yllätyksenä suosikki-Maryni, täältä se löytyi, tästä fikistä! Pidin tosi kovasti siitä, kuinka perillä hän oli Watsonin tunteista Holmesia kohtaan ja hyväksyi sen, että Watsonin oli mentävä. Tykkäsin, että Mary ei ollut suhde- tai romantiikkamielessä este eikä hidaste, ei myöskään missään vaiheessa kunnon uhka, vaan lukijana saattoi luottaa Watsonin rakkauteen Holmesia kohtaan. En enää jaksa kauheasti lämmetä sellaisille tuskailuille, että kumman sitä valitsisi, Maryn vai Sherlockin, kun valinnan pitäisi olla ja onkin ihan selvä! :D Ihanaa kuitenkin, että Mary oli tässä Watsonin tukena ja apuna ja neuvokkaana apuna olikin. Terävä idea tuo Amerikkaan muutto! Kuvittelen mielelläni Maryn löytävän sieltä oman onnensa. (:

Lainaus
Hippokrateen vala, lääkärien pyhin käsky: älä tee vääryyttä tuottamalla vahinkoa. Mutta toimiessani lääkärinä olin samalla ollut myös sotilas, ja se ristiriita joka vallitsi kun omat käteni olivat kykeneväiset sekä pelastamaan että viemään elämän, oli jotain, mitä olin kantanut mukanani kauan ennen tätä hetkeä.
Tää ristiriita on mun mielestä kiinnostavimpia juttuja John Watsonin hahmossa ja tykkäsin tästä maininnasta ihan hirmuisesti!

Watsonin kill billeily oli tosi mielenkiintoista luettavaa. Tuppaan lukutottumuksissani suosimaan sellaisia tunnekamppailufikkejä, jossa jännitys syntyy romantiikkapuolen taisteluista eikä niinkään fyysisistä yhteenotoista, mutta tästä kostoseikkailusta huomasin tykkääväni tosissani ja jännittäväni kuinka tässä vielä käykään (ja missä vaiheessa Holmes tulee takaisin, oih). Erinomaisesti kuljetettu juoni ja matkan varrella oli vaikka mitä tyylikkäästi ripoteltuja yksityiskohtia. Kyllä näki että tykkäät taustatyön tekemisestä, eikä silti missään vaiheessa tuntunut siltä, että olisin hukkunut informaatiotulvaan. Ihastelin kuinka eläviä fikin maisemat olivat, kuinka todentuntuisia! Nautin erityisesti hautausmaasta Simon Faudreen kohtaamis- ja kukistamispaikkana. Pariisin eri hautausmaista olen käynyt vain Père-Lachaisen hautausmaalla (Oscar Wildenkin hauta tuli nähtyä!) ja kuvittelin fikkiä lukiessani lähinnä sen, mutta täytyypä seuraavalla reissulla käydä Montmartren hautausmaalla ja muistella tätä fikkiä. :) Japanista mieleen jäi hyvin vahvasti Watson kävelemässä kirsikkapuiden keskellä. Se oli hyvin kaunis ja herkkä kohtaus, olit taidokkaasti kuvannut sen ympäristönkin kautta Watsonin kaipausta Holmesia kohtaan.

Oli hurjaa seurata, kuinka Watson koveni kostoretkensä edetessä. Ehdin jo pelätä, onko hänessä enää miestä jäljellä, kun Holmes palaa (jos Holmes palaisi, sekin kävi jo mielessä että mitä jos ei!). Tajusin että tunsin jopa helpotusta siinä kohtaa, kun eversti James Moriarty (nimistä suunnattomasti kiinnostuneena ihmisenä en kestä enkä ymmärrä tätä ACD:n välinpitämättömyyttä hahmojensa nimiä kohtaan! Tai no tämä Moriarty vielä menee mutta James Watsonia en anna anteeksi!) lakosi tieltä ikään kuin itsestään. Huokaisin onnesta, kun Mycroft yritti saada Watsonille vietyä viestiä siitä, että mysteerinen "hän" on tulossa – ja heti perään epätoivosta, kun Watson ei tietenkään jäänyt odottamaan!!

Minä odottelin seuraavaksi malttamattomana, missä kohtaa Watsonin ja Holmesin tiet risteäisivät. Niin tyydyttävää kuin Watsonin itsekseen hellimistä tunteista olikin lukea, olin onneni kukkuloilla kun viemäristä, tavattoman romanttisesti viemäristä, löytyi lopulta salaperäinen auttaja, ah, ja toki tämän ääni oli verestä ja rasituksesta muuttunut erilaiseksi, jotta Watson pysyisi pimennossa vielä hetken mutta lukija tietää jo mitä tuleman pitää, oijoi! <3 Ja voi vitsit, miten dramaattisen upea tuo Jahti-luvun loppu oli, Holmesin vastaus Watsonin toteamukseen siitä, ettei hän tiedä pelastajansa nimeä, oli ihan huippu! "Luulen, että tiedät", aiii että, tätä on toimiva ja taidokas dramatiikka!

Seuraava luku, merkityksellisen painokkaasti nimetty Hän olisi ollut suosikkini, ellen olisi näin kovin romantiikannälkäinen sokerihirmu, mistä syystä ihan viimeinen luku oli suosikkini. Mutta ei mennä siihen aivan vielä! Ihana oli nimittäin tämä kuudes lukukin. Ihan korvaamaton tuo Watsonin kysymys, ovatko he taivaassa, ja Holmesin vastaus, ettei taivas vilisisi rottia, ja tietysti etenkin Watson vastaväite: "Mutta kun sinä olet täällä". <3 Niinpä. Mua ei jännittänyt enää ollenkaan niin paljoa Moranin kohtaaminen, kun Watson ja Holmes olivat yhdessä jälleen.

Lainaus
”Onnittelen”, vastasin, niin vakaasti kuin kykenin. ”Olet ratkaissut minut.”

”Päinvastoin: en ole koskaan ollut kauempana totuudesta”, Holmes puuskahti. ”Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä oikein ajoi sinut näin mielettömään yritykseen!”
Tai no, eivät ihan yhdessäyhdessä, sitä ennen olisi vielä tällaisia herkullisia kysymyksiä selvitettävänä! Oih, ja Watsonin vastaus tähän on niin lähellä syvintä totuutta, mutta ei ihan vielä siellä, aaahhhh, kiemurtelin jo melko kärsimättömästi tässä kohtaa!

Lainaus
Edes Holmesin kuolema ei ollut mahtanut mitään tunteilleni häntä kohtaan, joten luonnollisesti hänen näkemisensä elossa ainoastaan vahvisti niitä, ja kauhukseni sain havaita, että kuluneet kuukaudet olivat riisuneet minut kyvystäni kätkeä moinen tosiseikka. Matkani aikana olin saanut uutta harjoitusta naamioitumisen suhteen, mutta mitä tuli tunteideni piilottamiseen, en enää omannut sitä osaa itsessäni joka niin halusi tehdä. Olin kaivertanut hänen nimensä sieluni jokaiseen kolkkaan ja jokaiseen tekooni – ennemmin tai myöhemmin myös hän tulisi siitä tietoiseksi.
Kiemurteluni oli toisaalta myös hyvin nautinnollista, kun tekstissä oli tällaisia helmiä. Ihanaa ettei Watson voinut enää piilottaa tunteitaan ja että Holmesin nimi on kaiverrettuna hänessä kaikkialle! Ihanaa ja kaunista ja romanttista ja ihan täydellistä. <3

Moranin kohtaaminen oli sitten kuitenkin tosi jännittävää! Erinomainen loppuhuipennus tälle ristiretkelle. Hirveää, ettei Moranilla ollut enää mitään menetettävää, sellaista vastusta on vaikea ennakoida! Olin jo varma, että jompikumpi saa tässä luodista, Holmes tai Watson, mutta aaahhh, ei onneksi. Pidin myös tavattomasti siitä, että Watson osuu Moraniin, mutta ei enää koe tarvetta tappaa, onhan hän saanut Holmesin takaisin. Mahtava ratkaisu, teki mielestäni suuresti oikeutta Watsonin hahmolle! <3

Viimeinen luku olikin sitten ihan kaikkien toiveiden täyttymys! Ihanaa että Watson vielä ihan viime metreille asti kärvisteli siinä väärinymmärryksessä, että olisi yksin tunteidensa kanssa, siitä huolimatta, että Holmes vei hänet ihan hirmuisen romanttisesti (sulaa ystävällisyyttä, juu juu!) katsomaan Eiffel-tornin sisarrakennusta. Fikissä ollut linkki maisemakuvaan ei enää auennut (ainakaan mun koneella), mutta ei se menoa haitannut, kuvailusi oli jälleen kerran hienoa ja tarkkaa ja suorastaan henkeäsalpaavaa.

En ollut pysyä enää housuissani kun miehet laskeutuivat tornista ja Watson otti härkää sarvista ja kertoi Holmesille tunteistaan. Rakkaudestaan! Pitää nytkin vetää henkeä kun luen tuota kohtausta uudestaan, se on niiiin hyvä ja intensiivinen. Ihan parasta tuo, että Watson vielä luulee, että Holmes tarttuisi siihen, että Watson tarkoittaisi rakastavansa tätä platonisesti, ja luettelee sitten hienosti ja painokkaasti, että ei tarkoita rakastavansa tätä ystävänä, ei elämänkerturina, ei lääkärinä eikä aseveljenä, aaHHH! <3 Ihana on myös Holmesin oma tunnustus! Sekä sitä seuraava suudelma, oi mikä suudelma se olikaan, oon lukenut tämän suudelmakohtauksen nyt tosi monesti jo ja yhä varpaani kipristyvät onnesta! <3<3<3 Mainittakoon, että tavattoman vahvan awwittelun ohella hihittelin Watsonin tuhahdukselle, että hitot hänen vaimostaan, jee, oikein!

Aijaijai, sitten hemmottelit lukijaa vielä tällaisella hellällä kuherruslomakuvauksella fikin loppuun, ihanaa! Tosi jännää muuten verrata tätä muuta tekstiä tuohon pätkään Baskervillen koirasta, kuinka erilainen kuva Holmesista siinä välittyy. Oijoi. Ja voih, Watson, älä liikoja mieti, kuinka monta kertaa Holmesin elegantteja käsiä voi ihailla, vastaushan joka tapauksessa on, että hyvin hyvin monesti! (:

Lainaus
Hitaasti mutta varmasti me haparoimme tiemme takaisin niiden miesten nahkoihin joita me olimme olleet, kuin kuivan uoman jälleen täyttämä joki joka hioo näkymättömiin ratkeilleen maan railot. Ja mikäli meistä toinen välillä olikin vaarassa unohtaa itsensä, saattoi toinen auttaa muistamaan. Öisin (ja joskus päivisinkin) me kartoitimme toistemme iholta maastoa joka oli jo monista katseista tuttu, mutta aitona tunteena sormenpäiden alla uusi ja huumaava. Holmesin iholla kulkiessaan käteni alkoivat jälleen muistaa, ettei niitä ollut tehty ainoastaan liipaisimen painamista varten, ja joka kerta kun kuulin nimeni karkaavan hänen huuliltaan, tunnistin sen entistä varmemmin itselleni kuuluvaksi.
Halusin lainata tämän koko komeuden ja kertoa, kuinka paljon tämä kohta liikuttaa mua, ihan hirvittävästi nimittäin, tämä on niin herkkää, kaunista ja rakkaudentäyteistä enkä tiedä miten päin olisin! <3<3<3<3<3

Ai että miten vinkeä käänne, että Holmes on paperilla kuolleena pidempään kuin "oikeasti"! Ja että Watson voi tuoda hänet jossakin vaiheessa, sitten kun kuherrukset on kuherreltu, takaisin!

Lainaus
Holmesin keho värisi äänettömästä naurusta kun painoin hänet alleni vasten patjaa. Hän antoi minun suudella hetken itseään häiritsemättä, ennen kuin kuulin hänen mutisevan vasten huuliani, ”Onko se totta mitä siihen artikkeliin oli painettu? Olenko minä todella sinun mielestäsi ’paras ja viisain mies jonka sinä olet koskaan tuntenut’?”

”Sinä tiedät että olet”, vastasin. ”Kuinka niin?”

Holmes vetäytyi hieman kauemmas jotta saattoi katsoa minua silmiin. Tunsin hänen peukalonsa pyyhkäisevän poskeni halki kulkevan arven poikki, kuten hänelle oli tullut tavaksi tehdä joskus aamuyön tunteina, kun kaikki sanat tuntuivat jopa minusta turhilta lausuttaviksi. ”Koska jos minulle olisi suotu vähääkään sinun kirjailijanlahjoistasi”, hän sanoi, ”niin siten minä kuvaisin sinua.”
Tällä fikillä on maailman ihanin loppu!! Ei ole parempaa. Tämä tiivistää kaiken tarpeellisen näistä hahmoista ja näiden välisestä suhteesta ja siitä kuinka suuressa arvossa he pitävät toisiaan. Ja onhan tuo nyt mitä romanttisin vastaus Holmesilta Watsonin hiljaiseksi vetäviin ylistyssanoihin, kehua ensin Watsonin kirjailijanlahjoja ja sitten sanoa perään, että siten minä kuvaisin sinua. <3<3<3

Mikä fikki, mikä fikki! Niin jännittävä, niin dramaattinen, niin romanttinen! Täydellisesti käsitellyt hahmot! Upea rakkaustarina! Kiitos kun olet kirjoittanut tämän. Tämä majailee mielessäni vielä pitkään!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

wishbone

  • L'enfant terrible
  • ***
  • Viestejä: 336
Vs: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9
« Vastaus #26 : 12.02.2022 23:58:23 »
Jee, ihana taas saada Sisilja sulta kommentti, ja että jaksoit vielä rykäistä tämän kerralla ja silti eritellä mieleenjääneitä kohtia luku kerrallaan! Nyt tähän alkuun kun vielä muistan: mun piti vastata Kurtisaanin kommenttiin, mutta aivot ovat näinä aikoina melkoisen purukumia ja viikko ollut aika hektinen, niin se sitten jäi. Mutta kiitos siis vielä siitäkin!

Mutta siis ah, mun outo kirjallinen lempilapseni vuosien takaa, taustatutkimuksen ja viktoriaanisen paatoksen loputon kaivo. Aina kun itse mietin tätä tekstiä tai puhun tästä VePan kanssa niin kutsun tätä nimellä Kosto-ficci, joka taisi myös olla työnimi kirjoitusvaiheessa. Näin jälkikäteen on aika hassua ajatella että postasin tätä samalla kun kirjoitus oli vielä kesken, koska tässä tosiaan tapahtuu aika paljon ja samalla reissataan hurjaa tahtia ympäri maailmaa. Olisipa vielä samanlaista kirjoitustarmoa jäljellä kuin silloin :D Anyways, ihanaa että tämä tempaisi lukijana mukaansa ja viihdytti/raasti sydänjuuria/kipristytti varpaita. Olen absence makes the heart grow fonder -tropen suuri ystävä, eli että juuri etäisyys ja väliaikainen ero antavat hyvän sauman mässäillä hahmojen tunteilla tai ylipäätään oivaltaa niiden todellinen luonne (kutsun tropea suomeksi nimellä "etäisyys tekee autuaaksi"). Tässähän venytetään lukijan kärsivällisyyttä oikein huolella kun Watson lukutolkulla luulee Holmesin olevan kuollut, mutta tietysti kirjoittajana vaan iloisesti piehtaroin kaikessa kaipuussa. Ja tottakai kaiken kruunaa se kun Holmesin voi taktisella hetkellä tuoda takaisin kuvioihin. Todettakoon että viemärit eivät tosiaan ole se romanttisin paikka jälleennäkemiselle, eikä välttämättä rottia vilisevä autiotalokaan, mutta jälkimmäinen on sentään muka-nokkela viittaus alkuperäiseen The Empty House -tarinaan jossa Holmes palaa kuolleista ja jossa myös väijytään tiikerinmetsästäjä-Morania autiotalossa ;)

Lainaus
Löysin myös ihan pyytämättä ja yllätyksenä suosikki-Maryni, täältä se löytyi, tästä fikistä!

Koen että Marylle jää kaanonissa ja monessa adaptaatiossa kerrassaan surkeat kortit - aviomies jonka huomiosta jatkuvasti kilpailla miehen bestiksen/salaisen rakkauden/aseveljen/sielunkumppanin kanssa ja sitten sivulauseessa tapahtuva kuolema. Se Mary Morstan joka Doylen Neljän merkissä ensikerran tavataan omaa vielä ihan kivasti luonnetta ja taustatarinaa (on asumista Intiassa ja sisäoppilaitosta Skotlannissa ja mystistä perintöä), mutta kaikki se katoaa tarinan lopun myötä ja jatkossa Mary onkin lähinnä vain yhden lauseen maininta Watsonin alkutaustoituksessa, kunnes sitten mennä kupsahtaa epämääräisissä olosuhteissa. (Ei edes aloiteta BBC:n versiosta...) Tällä kertaa halusin pelastaa Maryn kaikelta tältä, mitätöimättä kuitenkaan sitä että Watsonit merkitsevät toisilleen paljon ja muodostavat hyvän parivaljakon. Omissa headcanoneissani Marylla on oikein rattoisaa Amerikassa ja sieltä löytyy joku kiva boheemi perijä tai perijätär jonka kainaloon käpertyä  8)

Lainaus
Watsonin kill billeily oli tosi mielenkiintoista luettavaa. Tuppaan lukutottumuksissani suosimaan sellaisia tunnekamppailufikkejä, jossa jännitys syntyy romantiikkapuolen taisteluista eikä niinkään fyysisistä yhteenotoista, mutta tästä kostoseikkailusta huomasin tykkääväni tosissani ja jännittäväni kuinka tässä vielä käykään (ja missä vaiheessa Holmes tulee takaisin, oih). Erinomaisesti kuljetettu juoni ja matkan varrella oli vaikka mitä tyylikkäästi ripoteltuja yksityiskohtia. Kyllä näki että tykkäät taustatyön tekemisestä, eikä silti missään vaiheessa tuntunut siltä, että olisin hukkunut informaatiotulvaan. Ihastelin kuinka eläviä fikin maisemat olivat, kuinka todentuntuisia!

Vaikka tykkäänkin kirjoittaa ficcejä joissa tapahtuu asioita ja tunnetyöskentelyä tehdään jonkun projektin yhteydessä, niin ihan konkreettinen action ei varsinaisesti kuulu omaankaan repertuaariini. Välillä se kuitenkin hiipii mukaan ja olen yrittänyt tässä lähivuosina ihan tarkoituksellisesti vähän treenata sen kirjoittamista. Vaikka muuten tykkään tällaisesta kaunokielisestä proosasta, niin actioniin se ei välttämättä ensisijaisesti ihan sovi; kiva kuitenkin jos yhteenotoissa hautuumaalla, viemärissä ja puistossa oli tunnelmaa! Mitä nyt ficin suunnittelusta enää mitään muistan, niin oli hauska miettiä kohteita näille "kaksintaisteluille" Neljän eri jäsenten kanssa. Ylipäätään Holmesin ja Watsonin ratkaisemat keissit ovat käänteiltään sen verran lennokkaita että tietty määrä dramatiikkaa sopii soppaan mukaan, siksi siis ihan surutta päätin sepittää asetaisteluita yöllisille hautausmaille ja myrkytyskohtauksia teehuoneeseen kun kerrankin asetelma antaa tällaiselle revittelylle myöten.

Mitä tulee matkakohteisiin, niin aidostihan en ole käynyt missään tässä tarinassa ensiintyvistä maista tai kaupungeista, vaan ihan googlereissasin ja leffa/kirjalähteitä hyödynsin. Onneksi tämän hetken ja ficin tapahtuma-ajankohdan välissä on sellaiset 100+ vuotta, niin heti ei välttämättä tule kokeneemmalle matkaajalle se fiilis että metsään meni tunnelman suhteen :D Ainut isompi kömmähdys jolle olen myöhemmin nauranut on se, että ajoitin tässä hanamin toukokuun alkuun jolloin kirsikkapuut kukkivat Suomessa, kun Japanissa niiden kukinta on käsittääkseni maaliskuun lopun tietämillä. Asuin ficin kirjoitushetkellä lähellä suurta kirsikkapuupuistoa ja selkeästi niiden jokatoukokuinen kukinta aivopesi siihen nimenomaiseen H-hetkeen vuotta.

(Tässä muuten uusi linkki siihen kuvaan, joka ei enää toiminut. Vähän rajatumpi otos, mutta lisää löytyy jos googlaa Petrin Tower Prague. Todella kaunis paikka, ylipäätään iski matkakuume Prahaan kun tätä kirjoitin.)


Lainaus
Moranin kohtaaminen oli sitten kuitenkin tosi jännittävää! Erinomainen loppuhuipennus tälle ristiretkelle. Hirveää, ettei Moranilla ollut enää mitään menetettävää, sellaista vastusta on vaikea ennakoida!

Moranista kerrotaan alkuperäisissä tarinoissa melko vähän, mutta kaiken perusteella heppua on melko helppo pitää Watsonin synkkänä peilinä. Oikea käsi, luotetuin alainen ja (konkreettinen) aseenkantaja ylivertaiselle nerolle? Check. Taitava ampuja ja Intiassa sotinut veteraani? Check. Joissain adaptaatioissa ja versioissa tätä onkin kivasti hyödynnetty, kuten nyt vaikka Richien leffoissa ja Neil Gaimanin novellissa A Study in Emerald (suosittelen!). Tässä ficissä oli mielenkiintoista tuoda Watson maaliviivalla vastakkain peilinsä kanssa, ja kääntää sitten juuri viime hetkellä vähän valoisampaan ja moraalisesti puhtoisempaan suuntaan sillä ettei Watson ammu tappaakseen.

Huh, tuntuu että olisin voinut kommentoida vielä vaikka mitä, mutta nyt rupeaa selkeästi uni painamaan ja ajatus sen myötä karkailemaan. Parempi siis ehkä jättää muut löpinät toiseen kertaan. Loppuun kuitenkin vielä mainittakoon, että oon tosi iloinen ja otettu että valkkasit tämän mun Holmes-viisikon ihailukamppikseen kommentoitavaksi. Vielä iloisempi olen tietenkin siitä että tykkäsit :D Onhan tää näistä kahdesta vaahtoaminen ja näiden vanhojen tekeleiden lueskelu nostattanut shippifiiliksiä siinä määrin, että hyvinkin on mahdollisuuksia sille että tänä vuonna taas H/W-ficcejä kirjoittelisin. WIP-kansiossa on pitkään ollut keskeneräisenä yksi tekele, jossa Holmes pääsee vihdoin ääneen ja kuumottelemaan vuorostaan Watsonia, näissä mun ficeissä kun yleensä Watson on aina se joka hoitaa haikailun. Sitä ennen yrittänen kuitenkin viimein kirjoittaa Richie-leffojen Holmes/Watsonia, siitä kun ei koskaan ole tullut ficattua vaikka versestä kovasti pidänkin. Itse asiassa mulla on jo juoniluonnos ja vähän alkuakin kasassa siitä daemon-AU:sta josta taannoin jossakin kommentissa mainitsin. Jahka tää blokki ja yleinen elämäntilanne antaisi vähän paremmin myöten niin kokeilen tarttua siihen napakammin.

Mutta siis kiitos vielä kauniista sanoista ja kehuista ja kaikista näistä pitkistä kommenteista, ne ovat tuoneet kovasti iloa tähän muuten tahmaiseen alkuvuoteen <3 <3
I will love you as misfortune loves orphans,
as fire loves innocence, and as justice loves to sit
and watch while everything goes wrong.

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 106
Vs: Sherlock Holmes: Viimeiseen mieheen (H/W, K-11), valmis 6.9
« Vastaus #27 : 13.02.2022 14:23:45 »
Kommentteihin vastaaminen on ainakin mulle huomattavasti hankalampaa kuin itse kommenttien kirjoittaminen, joten ei hätiä mitiä, ei todellakaan tarvitse kaikkiin näihin mun vuodatuksiini erikseen vastata. (: Tosi kiva kuitenkin kuulla, että höpinäni ovat ilahduttaneet sua! Tulen vielä jatkamaan parista jutusta, sun kommakomma oli niin ihana!

Ensinnäkin tahdon vähän facepalmata sille, etten bongannut tuota todellakin nokkelaa viittausta Autioon taloon. Puolustuksekseni totean, että novellien kahlaus on yhä kesken, itse asiassa aloitin sen eilen alusta, kun huomasin lukeneeni aiemmin sellaista Sherlock Holmesin seikkailut -nimistä pokkarikokoelmateosta, jonka sisältämät tarinat ovat O. E. Juurikorven kääntämiä ja käännökset ovat 1950-luvulta. Kirjahyllystä löytyy kuitenkin myös puolisoni hankkima kovakantinen kokoelma Sherlock Holmes - kootut kertomukset, ja sen tarinat on kääntänyt vuonna 2010 Jaakko Anhava. Anhavan varsin mielenkiintoisen ja kattavan esipuheen mukaan Juurikorpi on ottanut käännöstyössään paikoittain melkoisia vapauksia ja asiavirheitäkin on... D: Toki ennen wanhaan ammattimainen kääntäminen oli erilaista kuin nykyään, mutta järkytyin silti ja päätin, etten jätä kyllä mitään huonon käännöksen varaan jos parempikin on saatavilla! Nörttimäisesti tein sivu sivulta vertailua A Scandal in Bohemia -novellin käännösten välillä, ja oli siinä eroa etenkin sujuvuudessa! En tiedä mitä versiota itse olet lukenut, mutta suosittelen Anhavan käännöksiä nyt vastalöydetyllä innolla. (: A Study In Scarletin ostin vuosia sitten alkuperäiskielellä Lontoon matkaltani, ja sen lukeminen otti aikansa. En myöskään ihan innostunut siitä tarinan ottamasta äkkikäännöksestä kohti mormoneita, eli hitauteni ei johtunut vain vieraasta kielestä. Mutta vaikka käännös on tietty aina käännös, itse saan näistä tarinoista enemmän irti suomeksi. Enää itkeskelen dramaattisen romantiikan perään! Mistä sitä saisi lisää näihin novelleihin! Eihän sitä kunnolla ole edes tuossa Irene Adler -novellissa, vaikka tusina adaptaatiota on sittemmin yrittänyt muuta kovasti väittää. ;D

Vienosti toivoit kommakommassasi että ei edes aloiteta keskustelua BBC:n versiosta, mutta jos sen verran kuitenkin, että sen version Mary Morstan on kyllä käsittämätön. Samoin Moran oli täysin hukattu mahdollisuus. ): Muistan kuinka ennen kolmoskautta fandomissa oli suosittua kirjoittaa ja piirtää Moriartya ja Morania yhdessä ja fanarteissa Moranista tykättiin tehdä Michael Fassbenderin näköinen (en muista enää mistä se fanicastaus lähti, mistä nyt ikinä mikään lähtee, ehkä jotkut tarpeeksi äänekkäät Mormor-fanit olivat myös X-Men-leffafaneja :D). Moran on siis mulle tuttu eniten fanitulkintojen ja tosiaan tietty sen Ritchien leffan kautta. Mutta niin! Yhä ihmetyttää, miksi piti ottaa BBC:n sarjaan niinkin herkullinen hahmo kuin Moran ja tehdä hänestä ihan statisti, yksi kädenlämpöinen yritys räjäyttää parlamenttitalo ja siinä se, ei varsinkaan mitään Moriarty-linkkiä missään. Saati mitään tällaista ihan superia peilaamista John Watsoniin! Kai siitäkin voi toisaalta kiistellä, onko BBC:n hahmossa kyse edes Sebastian Moranista vai jostain ihan muusta tyypistä... huoh. Mutta hei, onneksi on fanifiktio!

Kiitos tuosta uudesta kuvalinkistä! Ihanan näköistä! Enpä muuten huomannut tuota kirsikkapuiden kukkimisajankohtaa, koska mäkin olen käynyt Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuistossa tietysti toukokuussa enkä osannut epäillä, etteivät puut kukkisi muuallakin samaan aikaan. Ehkä japanilaisten kirsikkapuut olivat ennen vanhaan hitaampia kuin nykyään. ;D

Aijai ja oijoi, alkoi hirveästi innostaa toivo uusista Holmes-fikeistä. <3 Toivotan tsemiä daemonien kanssa, oi jee, sekä myöhemmin myös, aaahhhhh, Holmesin erittäin lupaavalta kuulostavien Watson-kuumotuksien kanssa! :-*
« Viimeksi muokattu: 13.02.2022 14:27:22 kirjoittanut Sisilja »
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!