Polttaa ketjussa, Remus/Severus, max K-11, raapalesarja, FF100

[Jester]

Disclaimer: J.K. Rowling.
Rating: max K-11 // Scarlett muokkasi kaikki ikärajat vastaamaan uusia sääntöjä
Pairing: Remus/Severus (Remus/Regulus, Severus/Regulus)
Warnings: puhekieli, kiroilu, alkoholinkäyttö ja tupakointi
Summary: Palasin ja tiesin, vihdoinkin saisin suuren tarinan ainekset. Taas saisin juosta huolestuneena onnellisten loppujen puolesta. (Maj Karman Kauniit Kuvat - Romanssi)

A/N: Tää on taas niin tätä: raapalerykelmä, jossa käydään läpi miekkosten suhdetta kronologisessa järjestyksessä. Osallistuvat paitsi FF100:en, myös Albumihaasteeseen Maj Karman Kauniiden Kuvien Rautaneidon 11 biisin tulkinnalla. Otsikkojen ja summittaisen ikärajan jäljessä on siis ilmoitettu satassana ja linkki asianomaiseen sanoitukseen - pidetään peukkuja sen puolesta, ettei lirama.net koe tekijänoikeusongelmia lähiaikoina. Kiitokset ja omistukset mun tosielämän ihmissusimiehelle, joka pakottaa näihin ihan liikaa todentuntuisuutta. <3 Kommentit ovat tuon elämäni suola, pippuri ja curry.


Polttaa ketjussa (K-11, 063: kesä, Pasi sanoo)

Yöllä näkee ilman katuvaloja.
Kun James kertoo, mikä maailmassa on vialla, olkapäähän nojaava Lily parantaa sitä. Sirius jättää kiihkeitä, halveksuvia hyvästejä ja paiskoo saman verran uusia ovia auki. Peter muistelee, kenellä on juhlat. Remus potee, kiinni ja irrallaan.

Severus polttaa ketjussa. Ainakin Remusta, joka horjahtelee kerta kerralta lähemmäs.
Yöllä on lämmintä, eikä tunnu luontevalta tarjota omaa takkiaan toiselle.
Puhutaan aamuun asti. Säpsähdellään läheisyyksiä.
Kiinni ja irrallaan. Piilosilla, hippa, jojo.
Remuksen villapaidan sisään mahtuisi kaksi. Severuksen hiukset saisi poninhännälle.

Muualla poissaolevuus, henkinen ja fyysinen, kuitataan vuodenajalla.

Unohdetaan leikin säännöt ja palataan rikospaikoille.
Remuksen villapaidan sisään mahtuu kaksi. Severuksen hiukset saa poninhänälle.



Ihan samassa veneessä (K-11, 023: rakastavaiset, Jokainen lause jää ke)

”Onko tää tekosyy vai – ”
Suudellaan muut vaihtoehdot maton alle, humala on tarpeeksi hyvä tekosyy. Tai siis tekosyy on tarpeeksi – Vitut.
Samaa jalkaa ulos vähän ennen sulkemisaikaa.
”Haluaisitko sä – ”
”Meille vai – ”
Samaan paikkaan, ihan sama minne. Näytellään, että ihan sama.
”Onks ne – ”
”Emmä – ”
Kompuroidaan eteisessä ja oven painauduttua kiinni painaudutaan lisää. Kaukana ihan samasta.
”Tai siis ei viitsitä niistä...”
Ok.
Ollaan vähän jännittyneitä, kun riisutaan toisiamme taas. Suudellaan lisää. Vielä. Vielä.
Vielä lisää ennen kuin uskalletaan kokeilla, saako se seisomaan näin kännissä.
Saa se.
”Saanko...”
Saat, koskea, runkata, nuolla, panna, ihan sama, saat mut ihan kokonaan.



Diktaattori (K-11, 021: ystävät, Bloody Valentine)

”Mun veljellä on sellainen vaikutus. Taipumuksia.”
”Minulla on. Ja joku sais kohta taipua.”

Regulus on kauhean sievä, kauhean fiksu ja kauhean humalassa. Ei se ole paha ihminen, vaikkei aina olisi samalla puolella. Remus ei kuitenkaan mainitse nimeä.

”Kyllä sä saat sen takas.” Regulus tarjoaa pullon Remukselle. ”Se vaan on sellanen. Vallankumouksellinen.” Joskus noita Mustia on niin pirun vaikeaa erottaa toisistaan. ”Sä vaan... kumosit jotain ennen sitä.”

”Ei se hyväksy.” Severusta veriveljensä uudessa valtiomuodossa.
”Mut ei se pitkään jaksa sulle vihoitella. Rajallinen kapasiteetti.” Reguluksen virneessä on hyvin paljon isoveljeä: ”Tässä kumouksessa mä haluaisin olla mukana. Vittu kun sulla on jo mies.”



Kaksinnaiminen (K-11 – lievä K-15, 042: kolmio, Kielto)

Kun Remus täysin asiallisesti kysyy, onko Severus kiinnostunut Reguluksesta, vastaus on yhtä asiallinen ja myöntävä. Kun sama kysymys tyrkätään takaisin, on noudateltava samaa vastausta.
Tunteellisuus on murhattu, huonetta hallitsee rationaalisen ajattelun ihanne. Ei tämä saa olla niin vakavaa.

Severus kohoaa Remuksen ylle, haluaisiko tämä Regulus Mustan esittelevään itseään tällä tavoin?
Remuksen kämmenet valuvat toisen selkää pitkin, haluaisiko Severus kosketuksen kuuluvan Regulukselle?
Haluaisiko Remus Reguluksen tarttuvan seisovaan elimeensä, että Regulus aiheuttaisi tämän nahan ja lihan liikkeiden vienon äänen?
Hetkeksi kiihtynyt hengitys katkaisee retoriikan keinot.
Haluaisiko Severus Reguluksen naivan tätä Remuksen sijaan?

Sokeimman kiihkon hetkellä miesten ajatusten kulminaatiopiste ei kuitenkaan ole Musta.



Et vaan osaa (S, 033: liikaa, Haavat)

Loittonevan selän käsite tulee ajan myötä tutuksi molemmille. Itseinhoa, itsesääliä, hidasta itsemurhaa ja itsekeskeisyyttä. Koskaan aiemmin se, että toisella on (ollut) kurjempaa tai vaikeampaa ei ole kietonut ristiriitaisuuksista tällaisia rykelmiä.
Minä sä mua oikein pidät?
Ihmissusi.
Kuolonsyöjä?
Rykelmistä kasvaa verkkoja sormenpäihin ja äänijänteisiin. Ei pitäisi olettaa, ainakaan toisen oletuksia, mutta oletetaan silti, ja väärät hiljaisuudet ovat yhtä kipeitä kuin väärät sanat.
Kannattiko aloittaa?
En minä sitä tarkoittanut.
Puheenvuorojen terävöitymiset ja kiristyvät ilmeet, kaikessa yksinkertaisuudessaan teatraalisia marttyyrikuolemia. Käännetään, loukkaannutaan ja hävetään lopulta vain itseä.
”Miksi me edes yritetään?” kuullaan lakonisimmillaankin syytöksenä. Ai, minun vika? Ei sitten. Ei mun tarvitse kuunnella tällaista.



Näistä leveysasteista (S, 061: talvi, Taivaanvuohi)

Käske minua jäämään, lukitse ovi, ärähdä ”Paikka!” ja vedä talutushihnaa lyhyemmäksi. Tämä yksilö tarvitsee turvaa, varmuutta, ei karkaa, koska tietää, ettet olisi huolissasi. Käyttäisit mieluummin piiskaa kuin välinpitämättömyyttä.
Tämä kotieläin katselee huurretta ikkunassa ihmetellen, miksi vapautta arvostetaan. Vapaus on kiristävämpi ja kuristavampi kahle kuin mikään muu.
Pikkulintu kopsahtaa vasten lasia, räpyttelee hetken pökerryksissään ja yrittää uudelleen. Taivaan täytyy olla kauhea, avaruudessaan ahdistava paikka. Tämä lintu päästelisi valittavia ääniä lentäessään, rukoilisi niiden törmäävän johonkin vakaaseen kuin lepakon kaikuluotaimessa.

”Mitä jos minä vain lähtisin?”
”Minne muka?”
”Islanti” saa sentään aikaan kulmienkohotuksen.

Viikon kuluttua palelen katsellessani geysirejä matkalaukku jaloissani ja kaipaan jo kotimantereelle.



Pitkä oppimäärä (K-11, 071: rikki, Kevytmelankolia)

Todistusaineistoa, tuoksua, solukkoa, ihmisbiologian jälkiä.
Riittämättömyys. Riittäminen. Riita.
Maailma pahasti.
Alamäki, syöksykierre, vapaapudotus. (Muistitko turvavyöt?)
Tuttuja. Vieraita. Tuttuja vieraita. Vieraita tuttuja. (Keitä nämä ihmiset ovat?)
Sopimuksia, rikkomuksia, uusia. Odotuksia, pettymyksiä.
Tekemättömiä sanoja ja sanattomia tekoja. (Puuttuuko sinulta subjekti vai predikaatti? Objekti on.)
Suhdelukuja, potensseja, plussia ja pitkiä miinuksia.
Keveys. Pohja.
Musta kahvi. Kylmä tee. Olut. Humala. Taas. (Juoppo.)
Päättymätön pahoinvointi.
Vahvempia. Aineita. Vahvempia aineita.
Lievästä vakavaan. Edestakaisin. Siksakkia.
Melankolisuutta?
Pelko. Yksinäisyys. Ahdistuneisuus. Kaipaus.
Epäkunnossa: aivot, selkäranka, sydän, sukupuolielimet.
Tunteellisuus, turtuminen, krooniset kiputilat.
Kiertoteitä huonolla kartalla, pyörivä kompassi, merkityksettömät ilmansuunnat. (Mistä nyt tuulee?) Alku ja loppu samassa pisteessä. (Suunnista nyt vaan.)



Toiveuusinta (K-11, 089: työ, Romanssi)

Ihminen on typerä eläin eikä opi virheistään. Tämä ei voi enää jatkua muuna kuin tragediana, loppu on varma, mutta ei onnellinen sellainen.
Samassa tilassa, näkö- ja kosketusetäisyydellä yksinäisyys tiivistyy neulanteräväksi. Kivisten muurien vankeina molemmat yllättävät itsensä ansasta, järjestämästä tilaisuuksia.
Julkisivusta pidetään kiinni.
Edellisestä yhteisestä seksistä on laskuissa sekoittavan verran kuukausia, mutta lukitussa työhuoneessa se on valitettavan samaa kuin aina ennenkin. Yrityksistä huolimatta kukaan muu ei ole päässyt lähellekään sitä, mitä Remus Severukselle ja Severus Remukselle voi tehdä.
Koko ajan toivoo voivansa lopettaa, joka kerta toivoo, ettei toinen tulekaan. Mieleen mahtuu liikaa kohtauksia menneestä, ja visiot tulevaisuudesta ne vasta vaarallisia ovatkin.



Diktaattorin paluu (S, 078: missä?, Karl Benz)

”Taasko?” Sirius kävelee vierellä rantalouhikossa.
”Eikö sun pitäisi olla kuollut?” Vilkaisu on varoitus, moralisoi niin et yllätä minua nukkumasta enää ikinä.
”Eihän sun pitäisi olla kuollut.”
Kulku on horjahtelevaa ja ranta loittonee kaiken aikaa.
”En mä ole.”
”Miksi taas?”
”Se tekee mut – ” Onnelliseksi? Vähemmän surulliseksi? Koska ollaan unessa, Sirius voi lukea ajatuksia, mutta lause saatetaan kunniakkaaseen loppuun: ”Minuksi.”
”Sä olet kadoksissa.” Totta: rantaa ei enää näy.
”Mutta me ollaan liikkeellä.”
”Oletko sä? Vai oletko sä vaan pysähtynyt?”

Herättyään Remus kierii lähemmäs Severuksen selkää. Siriuksen välimatkat tekevät aina yksinäiseksi, saavat miettimään, onko kotona vai eksyksissä vai onko koti nykyään eksyksissä.



Katastrofin ainekset (S, 051: vesi, Tulva)

Ennen oli pieniä puroja, jotka toisinaan huuhtoivat patojen oksat mennessään, mutta rauhoittuivat lammikoiksi. Nyt on valtameri, ja se haluaa hukuttaa. Kiipeä pöydälle lahkeet märkinä äläkä itke enää yhtään pisaraa lisää.
Ikävä kertoa, mutta sinut on petetty. Huimaako?
Pelätä ei ehdi, olihan odotettavissa, ettette te hetken koittaessa seiso samassa rintamassa. Olkaa nyt niitä enteellisiä leijonia ja käärmeitä, vastavärejä. Mitä susi sanoisi?
Osaat kyllä uida. Kuori pitää sirpaleet kasassa. Älä jää vuotamaan. Valmistaudu. Vedä henkeä. Pidä pää pinnalla. Tämä on lopultakin se sota, joka on vienyt vuosia elämästänne, tämä on se alkusoitto, johon luonnonvoimatkin yhtyvät.
Paina rakkaimpasi pinnan alle tai painut itse.



Kehäpäätelmät (K-11, 044: ympyrä, Minä rakastan sinua)

Remus aloitti useita kirjeitä.

Minä yritin.
Oliko virhe, että –
Kiitos. Anteeksi. Kiitos ja anteeksi.
Ne lapset puhalsivat tänään saippuakuplia, ja muistin kuinka –
Älä kuvittele, että olisin unohtanut.
Älä kuvittele, etten olisi unohtanut.
Haista paska.
En tiedä, tuntuuko tämä väärältä vai oikealta –
Onko vääriä aikoja tai vääriä paikkoja, jos –
Mitä sinä haluat minun olevan?
Minä rakastan sinua.
Minä toivoin aina, että –
Että jotta koska kun.
Helvetti, Severus!
Kumpi meistä lähti?
Et sinä koskaan lähtenyt. En minäkään.
Minusta tuntuu –
Tuntuuko sinusta –
Kuoleeko tähän tautiin?
Joskus toivon, että tämä tauti vain tappaisi, että olisimme jakaneet kuolinvuoteen –
Yritetäänkö vielä?

Remuksen ei tarvinnut lähettää ensimmäistäkään.

[amorito]

Minä rakastin, ihailin, kunnioitin, nautiskelin ja maistelin näitä kaikkia ficinpätkiä. Ahdistuin, kiinnostuin, häkellyin, liikutuin ja hämmästyin. Kokoa nämä kirjaksi niin minä ostan sen ja mainostan kaikille. Kiitokseni tästä, en ole ennen paritukseen tutustunut, mutta tärkeintä oli tunnelma ja sanavalinnat ja symboliikka. Vau, olen fani. <3

[Taki]

Hmm, olen ihan hirveän huono kommentoimaan tälläistä tekstiä, mutta koska nämä kuitenkin luin, on kai sitä pakko yrittää sanoa jotain.

Osa näistä raapaleista ei oikein auennut minulle, vaikka toisaalta käsitinkin kaikista sen perusidean ja sain kiinni tunnelmasta. Monet lauseet ja yksityiskohdat menivät ihan ohi, vaikka kaipa nekin olisivat auenneet jos olisin kunnolla alkanut pohtia. Kaikissa oli kuitenkin erittäin hienoja kielikuvia ja oivaltavia lauseita. Puhekielikin sopi tekstiin hyvin eikä häirinnyt.

 Parasta näissä ehdottomasti oli tuo realistisuus. Remuksen ja Severuksen suhde tuntui kamalan aidolta ja uskottavalta. Ja ihanan hankalalta.

 Oma suosikkini oli 'Ihan samassa veneessä', rakastuin noihin 'näytellään, että ihan sama' ja 'kaukana ihan samasta'-kohtiin. Tämä viimeinen lause oli mahtava:

”Saanko...”
Saat, koskea, runkata, nuolla, panna, ihan sama, saat mut ihan kokonaan.

Pidin rohkeista sanavalinnoista ja siitä että tuohonkin oli lisätty 'ihan sama'

 'Polttaa ketjussa' ja 'Pitkä oppimäärä' aukenivat minulle vähiten. Sen sijaan suosikeikseni nousi jo mainitsemani 'ihan samassa veneessä' lisäksi erityisesti 'Diktaattori' (politiikkavertaukset<3) ja 'Näistä leveysasteista'.

Hienoa tekstiä, välillä liiankin, mutta sai ainakin ajattelemaan. Pidin näistä, vaikken kaikkea tajunnutkaan, ja ihastuin siihen miten realistisesti kuvaat suhdetta. Nämä olivat persoonallisia ja erittäin mielenkiintoisia raapaleita. Minusta nämä myös sopivat hyvin kokonaisuudeksi. Taki kiittää ^^

[lurikko]

Vau, kylläpä on hienoa Raapaleet eivät ole mikään helppo laji, koska sata sanaa ei yksinkertaisesti riitä vaan siellä on oltava vaikka mitä rivien välissä, ja näissä kyllä on. Varmasti paljon asiaa meni minulta myös täysin ohi näitä lukiessa, mutta toisaalta oli sellainen olo, että kyllä näissä niitä kerroksia on eikä se ole vain illuusio, joka tehdään hyvällä kerronnalla. Silloinkin, kun tuntui ettei ihan tavoittanut ajatusta (vaan usein tavoitti pelkän tunnelman, mikä on tietysti omalla tavallaan ihan yhtä hienoa) oli sellainen olo, että siellä on ajatus ja se on löydettävissä.

Kirjoitustyyli on ihana. Olen lukenut sinulta jotain joskus kauan sitten ja odotin sen tarinan perusteella hillittyä, sujuvaa ja taitavaa mutta tyyliltään kikkailematonta tekstiä, mutta no, täytyy varmaan oppia muistamaan, että sama ihminen voi käyttää montaa eri tyyliä. Toisaalta tokihan näissäkin raapaleissa on aika paljonkin tyylivaihtelua eri raapaleiden välillä ja se on hienoa, ja toisaalta näissä on myös sekä juonellisesti että myös tyylillisestikin mielestäni löydettävissä selkeä punainen lanka, joku yhteys. En tiedä, mikä se yhteys tyylillisesti on: ehkä sellainen tietty suorapuheisuus tai ainakin rohkeat sanavalinnat, vaikka välillä sanot joitakin ajatuksia kierrellenkin.

Dialogi toimii tosi hyvin, erityisesti kaikki kesken jäävät lauseet ja sellainen puheen kompurointi tuntuu realistiselta. Lyhyet virkkeet, pisteitä, puhekieltä, kaikki toimii. Esimerkiksi Ihan samassa veneessä on tosi raikas dialogiltaan ja pidän siitä, että tajunnanvirtamaisesti ääneen sanomattomia lauseita tulee hyvin luontevasti myös kerronnan joukkoon. Tuossa raapaleessa tosin mietityttää tuo passiivin käyttö, sen on kai tarkoitus korvata monikon ensimmäinen puhekielimäisesti, mutta mielestäni se on sikäli hankala, että se kuitenkin voisi olla myös "varsinaisempi" passiivi ja kuvata yleistä toimintaa, ja sellaisena se taas tuntuu vähän kömpelöltä ja tyyliin sopimattomalta. En tiedä, makuasia ^^ Sisältö ja dialogi sinällään tuossa raapaleessa viehättävät melkein eniten näistä.

Niin ja hyvästä repliikistä pitää mainita tämä:

”Mun veljellä on sellainen vaikutus. Taipumuksia.”

Piste on ihan oikealla paikallaan ja tuo on jotenkin niin luonnollisen ja realistisen oloinen, että se piti lukea useampaan kertaan. En tiedä mikä siinä niin viehättää mutta silti

Tykkään tyylissä myös sellaisesta tietystä absurdiudesta, irrallisuudesta, joka korostuu tuossa Pitkä oppimäärä mutta muissakin on kyllä sellaista lyhyttä, vähän hengästynyttä kerrontaa nähtävissä. Pitkässä oppimäärässä toisaalta tuntui, että ajatukseen oli vaikeampi päästä kiinni kuin ehkä missään näistä muista ja siitä jäikin vähän mietteliäs olo, en oikein ymmärrä mitä sen on tarkoitus sanoa ellei sitten kuvata pelkkää tunnelmaa, mutta kokonaisuutta ajatellen yksi tunnelmaa ja fiilistä kuvaava raapalekin istuu toisaalta ihan hyvin.

Vielä lisää ennen kuin uskalletaan kokeilla, saako se seisomaan näin kännissä.

Tässä mietin ensin, että pitäisikö tuossa olla sen, mutta päättelin sitten, että kaiketi tässä puhutaan siitä, saako suuteleminen seisomaan näin kännissä... En kyllä tiedä, sen tuon se paikalla kuulostaisi mun mielestä edelleen loogisemmalta, mutta todennäköisesti multa vain meni jotain ohi Mutta tuon kohdan lainasin itse asiassa varmaan sen takia, että tykkään näiden raapaleiden sisällössä (ja tyylissäkin) ehkä eniten suorasukaisuudesta ja sellaisesta kömpelöstä realismista, joka yksinkertaisesti toimii ja johon törmää ihan liian harvoin.

Regulus aiheuttaisi tämän nahan ja lihan liikkeiden vienon äänen?

Tekstissä on muutamia sellaisia kohtia, joissa tyyli vähän särähtää korvaani. Toisaalta tuo Kaksinnaiminen onkin tyylillisesti vähän koukeroisempaa ja kaunosanaisempaa (ääh, kun keksisin parempia termejä, mutta no) kerrontaa, mutta silti nahan ja lihan liikkeiden vieno ääni oli mulle jotenkin liikaa. Miksi vieno? Se kuulostaa vähän turhan runolliselta, enkä edes ihan tajua, mitä sillä haetaan takaa. Hiljaista, vaimeaa ääntä? Jotenkin vähän silmiinpistävä ilmaisu ei vaan mun mielestä sovi tähän kohtaan, ja se vie ehkä vähän huomiota pois sisällöstäkin, joka kuitenkin toimii ja toimisi ehkä vielä paremmin yksinkertaisemmalla kerronnalla. Makukysymys tietysti, en tiedä.

Sokeimman kiihkon hetkellä miesten ajatusten kulminaatiopiste ei kuitenkaan ole Musta.

Tässä sama valitusaihe. Kulminaatiopiste tuntuu vähän liian sivistyssanalta, sen vaikeus vie huomion asiasta, vaikka kyllä sen tässä tajuaa. Ja tämä nyt taas johtuu siitä, että sana on mulle vieras ja sen takia tuntuu negatiivisella tavalla sivistyssanalta kerronnan keskellä, mutta no.

Tämä yksilö tarvitsee turvaa, varmuutta, ei karkaa, koska tietää, ettet olisi huolissasi.

Aah, tästä tykkään! Pidän ylipäänsä siitä, että kerrontasi on kokeilevaa ja tyyli vaihtelee näiden raapaleiden välillä paljonkin, mutta tämä kohta erityisesti viehätti. Tuo ilmaisu tämä yksilö on erikoinen mutta istuu tekstiin tosi hyvin, ja kerronta on tarpeeksi persoonallista ilman että se persoonallisuus tulvii sieltä yli.

Samassa tilassa, näkö- ja kosketusetäisyydellä yksinäisyys tiivistyy neulanteräväksi.

Ja tämä pitää lainata koska ajatus on vaan niin hyvä ja toimiva. Tykkään tässä ficissä ylipäänsä siitä että sisältöä ja ajatuksia riittää, eikä mihinkään juututa mutta silti niitä ajatuksia tuodaan esille ihan hyvin, ja sitten lukija voi jäädä ihastelemaan vaikka juuri tätä ajatusta.

saavat miettimään, onko kotona vai eksyksissä vai onko koti nykyään eksyksissä.

Ja siinä toinen hyvä ajatus, plus tyylillinen leikki tai miksi tuota nyt kutsuisi, ja sekä sisällöllisesti että kielellisesti tuo kohta on vaan hieno.

Nyt alkaa kommentointi-into jo hyytyä Tekisi mieli sanoa jotain fiksua sisällöstäkin. En tykkää Remus/Severuksesta sinällään, mutta tässä se toimii ja pidän siitä, että tarina on ajallisesti pitkä ja siitä saa kiinni ja sitä pystyy seuraamaan ja päättelemään ja arvailemaan ihan riittävästi, ja että olet saanut sen kaiken kuitenkin sanottua suhteellisen pienellä sanamäärällä. Asiaa on paljon, sanoja vähän, mikäs sen hienompaa (ja haasteellisempaa). Tykkään siitä, että suhdepuoli on tässä koko ajan jotenkin kömpelöä, yhdistetyn surullista ja onnellista, eikä mikään ole mustavalkoista, ja kaikki tämä tekee suhteen kuvauksesta realistisen. Muun muassa Sirius ja Regulus omalta osaltaan tuovat tarinaan vähän ulottuvuutta ja molemmat toimivat hahmoina hyvin. Ääh, en mä oikein enää tämän enempää osaa sanoa, hurjan hienoa tekstiä!

Ai niin, viimeinen raapale on sekä ideana että toteutukseltaan hieno. Paljon asiaa, yksinkertainen ja persoonallinen tapa ilmaista se. Huippua.

[Jester]

Täpinöin täällä ihan onnessani! ^^

amorito, voi kiitos! Olen aina äärimmäisen otettu, jos joku tunnustautuu faniksi asti. Ja voi kun näistä voisikin koota kirjan, epäilen vaan, että Row-tädillä saattaisi olla painava sanansa sanottavana siihen.

Taki, arvostan suunnattomasti, että päädyit kuitenkin kommentoimaan! Sanon tämän varmaan jokaisessa kommenttivastineessani, mutta minulle todellakin saa ja pitää huomauttaa, jos jokin ei aukea. Tykkään kikkailla, mutta se ei saa mennä sellaiselle kryptisyyden asteelle, ettei näitä kykene ymmärtämään kukaan muu kuin minä. Mutta koen aina onnistuneeni jossain määrin, jos joku kuvailee tekstejäni "aidoiksi" tai "uskottaviksi" - sitä mie haluan tämän parituksen kaanonini olevan. ^^ Kauhean isot kiitokset palautteesta!

Vanilla M., saat naida niin minut kuin tekstinikin! *punastelee kainosti* Ollaan samassa veneessä Regulus-fanituksen kanssa, ja yritän pikkuhiljaa ympätä kyseistä poikaa jatkossakin mukaan tarinointiini. (<- häpeämätöntä mainostusta.) Ja on aina yhtä imartelevaa kuulla tuo, ettei Sev/Rem ole lemppareita, MUTTA. Kiitos, tulen varmasti herkuttelemaan tuolla kommentilla vielä monta kertaa! ^^ (Ps. Miekin fanitan sinua.)

toyhto, kiitos kiitos kiitos tuosta analyysista! Ihanaa kun olet jaksanut paneutua noin syvälle, saan tästä irti roppakaupalla sitä Rakentavaa palautetta - varsinkin, kun kuulut itse omiin ficcari-idoleihini. Kännissä seisomisen "se":n pitäis muuten viitata joko Remukseen tai Severukseen. "Vienolla äänellä" taas olen luultavasti yrittänyt hätistellä päästäni sellaisia sanoja kuin "litinä"() ja muita karunpuoleisia ilmaisuja, todennut, että suorasukaisuus kuuluisi asiaan ja päättänyt iskeä tilalle runollisuutta sellaisen vinon virneen siivittämänä. Ei herra varjele, mikä selitys. Hoksasin kuitenkin pointtisi! Sivistyssanat taas ovat helmasyntini, eikä sellaisen käytölle Kaksinnaimisessa itsessään ole perusteita. Näinkin pitkän ajan kuluttua kirjoittamisesta epäilisin, että olen ajatellut kolmioiden puolesta matematiikkaa ja sitä kautta sitten pisteitä. Hmm. Ehkä? Mutta haa, siinä toinen tykkäävä ei-tunnustuksellinen Snupinisti!;)

Ja nyt loppuu minulta ylistyssanat kesken, kiitokset ja kumarrukset vielä kertaalleen!