A/N: Uusi osa pullahti juuri näppäimistöstäni ulos (voiko niin sanoa?) ja kello on 1:43, jii-haa! Tiedän että aikaa on taas kulunut huomattavasti enemmän kuin piti, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että nyt olen istunut tässä koneen äärellä neljä tuntia putkeen ja ahkeroinut. Yritän tulla myöhemmin tänään (nukuttuani ja käväistyäni koulussa) vielä vastailemaan henkilökohtaisesti teidän kaikkien kommentteihin, mutta jos en saa aikaiseksi, olen suunnattoman kiitollinen jokaisesta kommentista. Olette aurinko minun syksyssäni ja kesässäni ja kaikkina niinä pitkinä aikaväleinä jolloin en saa kirjoitetuksi yhtään mitään. Kiitos
* * * * *”Ajatteletteko te ikinä muuttavanne?” Hermione tiedusteli Ginnyltä ja kohensi aurinkolasien asentoa otsallaan. Naiset istuivat keskellä karua asfalttikenttää jästien aurinkotuoleissa ja nauttivat lämmöstä. Auringonottaminen oli melko harvinaista huvia heidän päiväjärjestyksissään, eikä ainoastaan vallitsevan ilmastovyöhykkeen vuoksi, ja he ottivat saamistaan tilaisuuksista kaiken irti – Ginny ei vaivautunut huomioimaan sitä tosiasiaa, että aurinko ei juuri ruskettanut hänen ihoaan, vaan lähinnä vahvisti pisamien kontrastia vaaleaan hipiään.
”Aina silloin tällöin”, Ginny kohautti harteitaan. Hän vilkaisi karua ympäristöään, puitteita jotka rakentuivat lähinnä likaisista, korkeista taloista ja muutamasta kuolevasta kukkapenkistä. Rose ja Lily pelasivat räjähtävää näpäystä maassa tyhjällä parkkipaikalla, ja pojat olivat löytäneet jostakin löysähkön kaadon, jota he nyt heittelivät toisilleen kiinniotettavaksi. Oli harvinaista, että lapset sai nykyään yhteen paikkaan samaan aikaan, sillä joku tuntui olevan aina yökylässä, tutkimusmatkalla tai tekemässä Luoja ties mitä kepposia, joista äidit eivät rehellisesti sanottuna edes välittäneet tietää yksityiskohtia. Tästä poikkeustapauksesta oli kiittäminen Harrya ja Ronia, jotka olivat pikapuoliin palaamassa taikaministeriöstä vastaanottamasta vuolaita kiitoksia ministeri Kahlesalvalta edellisen hankkeensa loisteliaasta onnistumisesta. He olivat luvanneet juhlistaa tapausta tarjoamalla juhlaillallisen koko klaanille. Ginny hymyili itsekseen. ”Tai siis, eihän tämä täydellinen ole, mutta valtaosa meidän hyvistä muistoistamme on täältä. Näin pitkän ajan jälkeen en voisi kuvitella asuvani talossa, jossa jokainen parketin rako tai seinävaate ei saisi minua hykertelemään jonkin lasten kommelluksen vuoksi.”
”Puheen ollen menneistä kommelluksista”, Rose sanoi ei-niin-hienovaraisen kovalla äänellä, ”sinä kerroit, että Bill-setä heitti Dean Thomasin ulos silloin jouluna vuosia sitten. Mutta minä en ole nähnyt Billin ikinä suuttuvan kenellekään. Yleensä Fleur-täti hoitaa sen puolen.”
Ginny nauroi matalasti ja vilkaisi Hermionea kulmiensa alta. ”Sinäkö kerroit tyttärellesi tarinan, jossa hänen ikäisensä tyttö melkein hankki itselleen kaksikymppisen jouluheilan? Olen ehkä viettänyt liikaa aikaa Harryn kanssa, mutta alan yhtyä hänen mielipiteeseensä siitä, että meidän pitäisi ehkä miettiä, kuinka paljon lapset saavat tietää seikkailuistamme.”
”Älä ole ilonpilaaja”, Rose mutristi huuliaan tädilleen. Hänen äitinsä huokaisi syvään.
”Hyvä on, tyttäreni jonka uteliaisuus pian johdattaa hänet keskellä yötä kiellettyyn käytävään kolmipäisen koiran kanssa”, Hermione huokaisi, mutta hymyili vähän, ”kaipa se johtui siitä, että Billin hermot olivat muutenkin vähän kireällä siihen aikaan. Heillähän oli vastasyntynyt vauva talossa.”
”Oi, minä muistan sen yön jolloin Victoire syntyi”, Ginny kihersi ja hänen silmänsä tuikkivat. ”Se taisi olla ensimmäinen kerta, kun minä ja Harry ajattelimme, että ehkä meilläkin on oma perhe jonain päivänä.”
”Victoire oli niin suloinen lapsi”, Hermione hymyili lämpimästi ja nosti vanhan helmilaukun, joka lojui maassa hänen vierellään. ”Uskoisin, että minulla on hänen vauvakuvansa kukkaroni pohjalla. Kas tässä.”
Noin kaksiviikkoinen tyttövauva makasi selällään vaaleanpunaisella päiväpeitteellä ja katseli melkein suoraan eteenpäin, merenvihreiden, suurten silmien katse harhaillen hiukan ohi kohteestaan. Vaaleatukkaisen tytön hiuksista saattoi jo sanoa, että ne olivat kiharat, ja aina silloin tällöin kuvaan ilmestyi pari sormia, joissa oli pitkät, hoidetut kynnet, ja ne sipaisivat vauvan tukkaa parempaan asentoon valokuvaa varten. Tytön iho oli jo menettänyt suurimman osan punaisuuttaan, ja enää hänen poskissaan rusottivat suloisesti, kun niihin ilmestyi hymykuopat ja hänen kasvonsa levisivät hullaannuttavaan, hampaattomaan hymyyn.”Teddy”, Ginnyn kuiskaus kuului pimeydessä. ”Teddy-kulta, älä viitsi. Ei kutiteta Harry-setää enää, annetaan hänen nukkua. Tule tänne – Ginny-täti ottaa vain sedän silmälasit etteivät ne mene rikki, niin sitten mennään leikkimään puhpalluroiden kanssa, jooko?”
Teddy kikatti pimeydessä ja Harry tunsi Ginnyn sormet ohimoillaan, kun tämä irrotti pyöreiden silmälasien sangat hänen korviensa takaa ja nosti ne varovaisesti pois. Teddy ei selvästikään tahtonut totella Ginnyä, vaan tökki Harryn kylkeä tavalla, joka oli ilmeisesti alkeellinen versio kutittamisesta. Puolitoistavuotias poika oli ollut vähällä tikahtua nauruun, kun oli saanut aiemmin päivällä kutittaa Harrya yhdessä Ginnyn kanssa.
”Senkin riiviö”, Harry mutisi tyynyään vasten, mutta piti silmät yhä kiinni. ”Jos sinun Villisilmä-setäsi olisi ehtinyt tavata sinut, ensimmäinen asia jonka olisit oppinut häneltä olisi ollut ’älä koskaan häiritse nukkuvaa auroria’. Sillä tavalla voi kuulemma menettää varpaita.”
Teddy hihitti edelleen, tosin vähän hermostuneen kuuloisena, ja nyki Ginnyn paidanhelmaa. ”Teddy ja täti kutittaa”, hän sanoi toiveikkaasti.
”Hyvä on sitten, pikku hirviö”, Ginny sanoi huvittuneena päätään pudistaen ja nosti Teddyn istumaan Harryn päälle. ”Mutta ihan pian on aika mennä nukkumaan.”
Ginny hyppäsi Harryn yli vuoteelle istumaan ja laski yhdessä Teddyn kanssa kolmeen, ja sitten molemmat hyökkäsivät kutittamaan Harrya niin pelottavasti karjuen kuin suinkin kykenivät. Harry leikki mukana ja aneli armoa, kun Teddyn pikku kädet yrittivät livahtaa hänen kainaloihinsa. Hetken kuluttua hänen ei enää tarvinnut pelkästään näytellä kutiavansa, kun Ginny, joka erittäin hyvin tiesi Harryn kutiavan jalkapohjistaan, nykäisi rouva Weasleyn kutoman villasukan hänen vasemmasta jalastaan ja kävi kiinni. Harry ulvaisi ja kieräytti Teddyn sulavalla liikkeellä päältään, nousi istumaan ja tarttui Ginnyä ranteista kaataen tämän jalat koukussa selälleen vuoteelle. Harry työnsi kasvonsa lähelle Ginnyn omia ja katsoi tätä niin syyttävästi kuin osasi.
”Älkää satuttako minua, herra aurori”, Ginny kikatti, ”vannon, etten minä ollut se, joka loitsi kidutuskirouksen! Tumpelo veljeni Ronald vain yritti solmia kengännauhansa taioin, ja jokin meni vikaan!”
Harry ei voinut olla nauramatta, ja hohotti hetken pää vasten Ginnyn olkapäätä. Sitten hän ryhdistäytyi ja vilkaisi Teddyä haastavasti. ”Mitä sanot, Ted? Vaihdetaanko joukkueisiin tytöt vastaan pojat?”
Teddy harkitsi hetken, mutta nosti sitten leukansa pystyyn ja risti kätensä puuskaan. ”Ei.”
Harry kohotti kulmiaan yllättyneenä ja päästi irti Ginnystä. ”Sinä olet kääntänyt pojan minua vastaan, nainen.”
”Minkäs teet”, Ginny virnisti ja kohautti olkiaan, suoristautui ja poimi Teddyn sängyltä syliinsä. ”Tämä pikku hurmuri on oppinut jo nuorena, että noidille kannattaa olla mieliksi.”
Ginny antoi Teddylle suukon poskelle ja vei tämän pois huoneesta. Harry heittäytyi selälleen itsekseen hymyillen, ja poimi vieressään lojuvan kirjan käsiinsä. Se oli
Vangitsemistaikojen ABC, joka käsitteli teoriassa aurorin työn osa-aluetta, johon Harrya ja hänen opiskelutovereitaan parhaillaan perehdytettiin. Kirjassa oli vain muutama maininta fyysisistä vangitsemiskeinoista, mutta ministeriön opetustiloissa oli viime päivinä käyty harjoitukseksi useita jästitappeluita ja painiotteluja, joista viimeisimmästä Harry oli saanut muistoksi mustan silmän.
”Hei”, Ginny kurkisti makuuhuoneen ovesta. ”Minä laitan Teddyn nukkumaan vierashuoneeseen. Tuletko sanomaan hyvää yötä?”
Harry nyökkäsi ja työnsi kirjansa sivuun. Hän seurasi Ginnyä ulos huoneesta ja käveli pitkin kapeaa käytävää, jonka seinät oli vähän aikaa sitten tapetoitu uudelleen, kunnes tuli portaikon yläosaan. Kalmanhanaukio kahdessatoista ei enää milloinkaan tarvinnut varoa rouva Mustan herättämistä, sillä kiitos vaimennous-loitsun, Siriuksen äiti kirkui nykyään täysin ääneti. Itse asiassa Harry oli jo jonkin aikaa harkinnut vakavasti sijoittavansa osan Irvetassa lojuvaa kultaansa kuvataiteeseen ja hankkivansa kotiinsa lisää muotokuvia. Ajatus Siriuksen ja Jamesin muotokuvista juonimassa yhdessä toistensa kehyksissä ja Lilystä pyörittelemässä näille silmiään sai Harryn sydämen laukkaamaan hänen rinnassaan. Hänen vanhempiaan ja kummisetäänsä haittaisivat tuskin edes hänen nykyiset harrastuksensa eli raivokas kaksintaisteleminen sisätiloissa ja Siriuksen perintökalleuksien kiroaminen.
Harry seisahtui Ginnyn vierelle ovenrakoon ja koputti avoimeen oveen. Teddy istui vuoteella nalle käsissään, ja Harry käveli lähemmäs ja kyykistyi sängyn viereen. ”Oletko valmis menemään unten maille, pikkumies?”
Teddy pudisti päätään ja väläytti hänelle valloittavan suuren hymyn. Harry nauroi ja kuuli myös Ginnyn hykertelevän ovenraossa. ”Vai niin. Tiedätkö mitä? Jos sinun äitisi olisi täällä, hän sanoisi, että et saisi nähdä hänen tekevän yhtäkään hassua nenää huomenna, jos et laita päätä tyynyyn juuri nyt. Juuri tuollaista”, Harry naurahti, kun Teddyn nenä muuttui erittäin kalkarosmaisen kyömyiseksi. Hän näpäytti nenää sormellaan, ja Teddy palautti sen normaaliksi. ”Ja isäsi sanoisi, että nukkuminen on aika hyvä vaihtoehto yönviettotavaksi. Varsinkin kun sinulla ei vielä ole animaagikavereita, joiden kanssa juoksennella. Ja sitten sinun vanhempasi sanoisivat sinulle hyvää yötä, ja sinä sulkisit silmäsi, ja sitten äitisi kompastuisi tuohon maassa lojuvaan leluluudanvarteen ja pitäisi niin kovaa meteliä ettet takuulla saisi unta.”
Teddy nauroi ja taputti käsiään innoissaan, ja Harry pörrötti hänen tukkaansa, joka muuttui vielä vähän pörröisemmäksi kuin ihmisillä, joiden hiusten muoto riippui painovoimasta. Ainakin pojan hiustyyli olisi täsmälleen sama, kun tämä heräisi aamulla. Ginny käveli vuoteen vierelle ja antoi Teddylle suukon. ”Hyvää yötä.”
Teddy kitisi enää hetken vastaväitteeksi, mutta suostui sitten käymään makuulle ja vetämään peiton ylleen. Harryn asetteli nallen pojan viereen, kuiskasi vielä kerran hyvät yöt ja hiipi sitten Ginnyn kanssa ulos huoneesta kiertäen leluluudanvarren kaukaa.
He menivät keittiöön ja Ginny heilautti taikasauvaansa saaden kattilan täyttymään vedellä ja hyppäämään liedelle. Se alkoi heti porista kovaäänisesti. Harry loitsi vaimennouksen keittiön oveen ja hymyili tyttöystävälleen, joka nojautui vasten keittiön kaappeja.
”En olisi halunnut herättää sinua”, Ginny sanoi pehmeästi, kun Harry tuli lähemmäs ja kietoi kätensä tämän vyötäisille. ”Tiedän että olet ollut ministeriössä aamusta iltaan joka päivä tällä viikolla. En tiedä, pitäisikö huolestua, kun poikaystävä tulee koulusta kotiin silmä mustana.”
”Sanoo tyttö, joka juuri mursi kätensä kahdesta eri kohtaa yksien huispausharjoitusten aikana”, Harry hymähti ja suukotti Ginnyn olkapäätä.
”Ryhmyillä on ryhmyn luonto”, Ginny hymyili. Todellisuudessa murtumat olivat olleet pikkuruisia ja hän oli itse korjannut ne yhdessä sauvan heilautuksessa.
”Olen pahoillani että sinä jouduit lapsenvahdiksi. Teddy oli minun vastuullani, minä itsehän vaatimalla vaadin, että sain hänet Andromedalta lainaan viikonlopuksi. Aliarvioin ehkä univelkaani pikkuisen”, Harry sanoi ja haukotteli.
”Höpsis”, Ginny sanoi ja taputti Harryn poskea. ”Minä rakastan tuota pikkupoikaa. Ja rakastan sitä miten hyvä sinä olet hänen kanssaan. Hänellä on paras miehen malli, jonka hän voi saada.”
”Heti oman isänsä jälkeen”, Harry korjasi.
”Heti oman isänsä jälkeen”, Ginnykin myönsi. Hän kaatoi itselleen kuumaa vettä kuppiin ja pyöräytti sen käden rannetta, jossa piti taikasauvaansa. Erään kaapin ovi ponnahti auki ja teepussi kiisi paikalle ja molskahti mukiin värjäten veden keltaruskeaksi. Harry haukotteli uudelleen, ja Ginny katsoi häntä käskevästi. ”Nukkumaan siitä.”
”Hyvä on, mutta – ” Harry oli aikeissa suostutella Ginnyn mukaansa vuoteeseen, mutta hänen huomionsa kiinnittyi johonkin, mitä hän näki tummassa horisontissa avoimesta ikkunasta. ”Onko tuo pöllö?”
Ginny tarttui Harryn ranteeseen ja käänsi niin että kellopuoli tuli näkyviin. ”Kello on puoli yksitoista. Kirjeen täytyy tulla kaukaa, sillä miksi kukaan muuten kirjoittaisi tähän aikaan?”
”Ehkä Andromeda haluaa tietää, miten Teddyn päivä sujui”, Harry ehdotti. ”Tai sitten tuo on se sinun tilaamasi huispausvarustekatalogi.”
”Keskellä yötä? Tuskinpa”, Ginny sanoi, ja sitten pöllö olikin jo niin lähellä, että se kiisi alaspäin, laskeutui sulavasti ja tarttui kynsillään ikkunalautaan. Se hypähti sisäpuolelle. Se oli pikkuinen sarvipöllö, jonka Harry muisti nähneensä aiemminkin.
”Stephen? Tuo on Billin pöllö”, Ginny ihmetteli ja irrotti narut pöllön koivesta, ja Harrykin osasi yhdistää pientä huuhkajaa muistuttavan linnun Simpukkamökin keittiössä roikkuvaan huteran näköiseen lintuhäkkiin. Ginny avasi kirjeen, ja hänen silmänsä suurenivat, kun hän vilkaisi tekstin sisällön nopeasti läpi. Sitten hän luki sen ääneen Harrylle.
”Hei, sisko
jos haluat nähdä uunituoreen veljentyttäresi, me ollaan Kotikolossa.
Hormi saattaa olla vähän tukossa, koska Fleurin vanhemmat yrittävät päästä tänne.
- Bill””Merlinin pulisongit”, Ginny puoliksi hihkaisi ja puoliksi voihkaisi. Sanattomasta sopimuksesta he syöksyivät peräkanaa olohuoneeseen ja Harry lappoi polttopuita takkaan, liian innoissaan käyttääkseen taikoja. Ginny ampui muutaman liekin sauvansa kärjestä ja hetken kuluttua tuli leimusi jo valtoimenaan. Harry ripotteli hormiin pulveria posliinisesta tuhkakupista ja he molemmat polvistuivat takan eteen ja työnsivät päänsä liekkeihin.
Harrysta tuntui kuin hänen päänsä olisi jotenkin keikahtanut pois hänen harteiltaan, ja lähtenyt kieppumaan vinhaa vauhtia ympäri – sitten se kiisi pitkän matkaa suoraan eteenpäin, kunnes lähestyvä valopilkku täytti koko hänen näkökenttänsä. Yhtäkkiä hän katseli suoraan Kotikolon olohuoneeseen Ginny vierellään.
Jostakin kuului etäistä kinastelua. Bill istui olohuoneen sohvalla vierellään Charlie, jonka käsi oli isoveljen hartialla. Näky sai Harryn tuntemaan itsensä levottomaksi.
”Bill? Onko kaikki hyvin?” Ginny kuulosti säikähtäneeltä. ”Missä vauva on?”
”Kaikki on mainiosti”, Bill sanoi kärsimättömästi, ”paitsi että äiti ei anna minun ottaa vastasyntynyttä tytärtäni syliin!” hän karjaisi lauseen lopun olkansa yli keittiöön.
”Bill-kulta, kun sinä olet synnyttänyt seitsemän lasta, tiedät ehkä vastasyntyneistä sen verran, että olet pätevä tekemään heille tutkimuksen”, Molly totesi topakasti ja käveli olohuoneeseen. Hänellä oli sylissään pieni nyytti, jolle hän leperteli: ”Vai mitä, pikku enkeli? Eikö mummin kullannuppu tahdokin, että tarkistetaan, että jokainen sormi ja varpunen on paikallaan?”
”Sitä päivää, jona minä synnytän edes yhden lapsen, saat kyllä odottaa”, Bill sanoi happamesti ja nousi ylös. Harry nielaisi naurunsa, kun Molly mutristi huuliaan ja ojensi vauvan Billin syliin. Bill vastaanotti nyytin varovasti ja kosketti vauvan kasvoja kädellään. Vauva ei itkenyt, mutta Harry kuuli hiljaista ääntelyä nyytin sisästä. Charlie tuijotti lasta niin ihmeissään, että Harry melkein odotti tämän leuan loksahtavan auki.
Kuului lisää lähestyviä askelia, ja Fleur, joka oli pukeutunut yleisen tyylinsä vastaisesti mustaan aamutakkiin, käveli hitaasti oviaukolle. Rouva Weasley kääntyi katsomaan häntä moittivasti. ”Fleur, enkö minä sanonut sinulle, että et saa poistua vuoteesta!”
”Minä voin ’yvin”, Fleur sanoi kiukkuisesti. ”Tai voisin, jos et jatkuvasti kaappaisi vauvaani ja veisi ’äntä pois luotani.”
”Minä tein vain sen, minkä parhaaksi näin!” Molly puolustautui, mutta kukaan ei oikeastaan kuunnellut. Charlie teki tilaa sohvalle, jotta Fleur mahtui istumaan Billin viereen. Bill vilkaisi häntä silmät säihkyen, ja Fleur antoi miehelleen suukon.
”Eikö ’än olekin kaunis?” Fleur sanoi lempeimmällä äänellä, jonka Harry oli koskaan kuullut. Veelageeni tuntui ottavan vallan Fleurissa, kun hän katseli tytärtään – hänen koko ihonsa näytti hehkuvan, ja hänen äänestään kuultava rakkaus värisytti Harrya päästä varpaisiin. Bill nyökkäsi. Harry mietti, miten tämä saattoi olla katsomatta vaimoaan tämän täysissä lumovoimissa, mutta sitten hän muisti että vauvassakin täytyi olla osa veelaa. Ainakin tyttö näytti lumonneen isänsä ensisilmäyksestä lähtien.
”Voi, tuokaa hänet lähemmäs, olkaa kilttejä”, Ginny pyysi, kun he olivat jonkin aikaa katselleet Billin ja Fleurin palvovia katseita hiljaisuudessa. Kaikki säpsähtivät, aivan kuin heidän läsnäolonsa olisi unohdettu. Fleur otti tytön varoen syliinsä, ja silloin Harry tunsi tönäyksen takaraivossaan.
”Au! Mitä tapahtuu”, ihmetteli joku kovalla äänellä aivan Harryn korvan juuressa. Harry käänsi päätään ja näki silmäkulmastaan Ronin kasvot, jotka leijuivat kaulattomina ja vartalottomina liekkien seassa. Sen täytyi olla ollut Ronin nenä, joka oli juuri tuupannut Harrya.
”Väistykää vähän, Harry, Ginny”, Hermione sanoi ja työnsi kasvonsa Harryn ja Ginnyn väliin.
”Miksi te kaksi olette takassa? Ettekö te asu tässä talossa?” Ginny tiedusteli vähän närkästyneenä.
”Me ollaan asuttu viime päivät Viistokujalla. Siellä on mukavan rauhallista, kun George punkkaa Angelinan luona”, Ron selitti, ja kuiskasi suoraan Harryn korvaan: ”Äiti alkoi olla pikkuisen pakkomielteinen, kun Fleurin h-hetki lähestyi. Pelkäsin jo, että se loitsii vauvan ulos ennen aikojaan.”
Kuului kolaus, kun Hermione kolautti tahallisesti Ronia päälaella ohimoon. Sitten hän hymyili Fleurille. ”Saadaanko me nähdä hänet?”
Fleur käveli lähemmäs, käsivarret tiukasti vauvan ympärillä, ja Bill tuli mukana aivan kuin näkymätön naru tai painovoima olisi pitänyt hänet kiinni perheessään. Fleur polvistui aika vaivalloisesti takan edustalle, mutta sädehti ylpeyttä, kun Hermione ja Ginny huokaisivat yhtä aikaa ihastuksesta.
Tyttövauvan silmät olivat kiinni, ja hän tuhisi rauhaisasti niin, että pienen nenän sieraimet väpättivät. Lapsella oli hämmästyttävän paljon platinanvaaleaa tukkaa vastasyntyneeksi, ja korvien yläpuolelle ja otsalle oli muodostunut vähän sojottavaa kiharaa. Tytön silmien välissä oli pieni ryppy, aivan kuin tämä olisi pohtinut jotakin unissaan. Hän näytti kaikin tavoin niin yksinkertaisen virheettömältä, että häntä olisi saattanut katsella koko päivän vain etsiäkseen toinen toistaan hurmaavampia yksityiskohtia hänen kasvoistaan.
”Onneksi olkoon, Fleur”, sanoi Hermione, jonka silmät olivat kyynelissä, ”ja Bill. Hän on täydellinen.”
”’Än ei ole edes itkenyt paljoa”, Fleur sanoi ylpeänä ja suukotti vauvaa otsalle, ja sujautti pari suukkoa tämän poskille ja nenänpäällekin. Hän näytti vaivoin hillitsevän halun jatkaa suukottelua vielä koko yön.
”Fleur-kulta, ole kiltti ja mene takaisin vuoteeseen”, Molly pyysi kärsimättömästi. ”Sinun äitisi tulee hetkellä millä hyvänsä, eikä hän ole tyytyväinen jos näkee, että annan sinun juoksennella ympäriinsä heti synnytyksen jälkeen.”
”Liikkumiseni on aika ’idasta juoksenteluksi”, Fleur sanoi pisteliäästi, mutta suoristautui. ”’Yvä on. Mutta ’än tulee minun mukaani.” Hän puristi vauvaa tiukemmin rintaansa vasten.
Fleur katosi huoneesta vauvoineen Molly kintereillään. Bill näytti olevan kahden vaihella ja kääntyi kohti takkaa. ”Minä taidan mennä myös huolehtimaan… Kiitos kun kävitte.”
”Bill!” Hermione pysäytti tuoreen isän, ennen kuin tämä ehti livahtaa vaimonsa perään. ”Mikä hänen nimensä on?”
”Ai – Victoire”, Bill lausui nimen liioitellun ranskalaisittain, mutta äänestä kuuli, että hän piti nimestä. ”Siis Vicky. Mutta älkää mainitko Fleurille lempinimestä ihan vielä.”
Niine hyvineen Bill riensi tiehensä. Charlie, joka oli jäänyt yksin sohvalle, levitti käsiään. ”Haluatteko tulla kylään? Täällä alkaa pian kunnon show; lyön sirpin vetoa, että madame Delacour pyörtyy ihastuksesta.”
”Emmeköhän me lähde pois tieltä”, Ginny sanoi, ja Harry nyökkäsi. Hän alkoi vetäytyä taaksepäin takassa, takaisin kohti Kalmanhanaukio 12:n lattialle polvistuneita jalkojaan, mutta ehti kuulla vielä Hermionen sanovan: ”Ron kiltti! Emmekö voisi jäädä, haluaisin nähdä hänet vielä kerran…”
Harry nousi seisomaan omassa olohuoneessaan ja auttoi Ginnyn ylös. He rojahtivat vieretysten sohvalle ja katsoivat toisiaan hymyillen. ”Vau”, Harry totesi yksinkertaisesti.
”En voi uskoa, että äiti varasti Fleurin vauvan”, Ginny sanoi hykerrellen. ”Olisin odottanut, että Fleur muuttuisi sellaiseksi korppikotkaksi niin kuin oikeat veelat tekevät, ja lentäisi kaappaamaan hänet takaisin.”
Fleur olisi saattanut hyvinkin tehdä niin, Harry mietti. Hän ymmärsi naisen kiukun hyvin, sillä hän itse tuli aina välillä valtavan kateelliseksi, kun joku toinen piti Teddyä sylissään. Andromeda oli tietysti poikkeus, sillä tämä oli Teddyn elämän tärkein ihminen. Ja Ginny – näky Ginnystä Teddyn kanssa teki Harryn vain ja ainoastaan onnelliseksi. Kun Teddy oli Ginnyn sylissä, hän tahtoi vain rutistaa molemmat lähelleen ja pitää heidät siinä ikuisesti.
”Mitä mietit?” Ginny kysyi jostakin hyvin läheltä, ja Harry tajusi, että tämä oli painanut leukansa hänen olalleen ja katsoi suurin, ruskein silmin ylös hänen omiin silmiinsä. Harry painoi suukon Ginnyn otsalle.
”Sinua. Ja sitä miten haluan, että me ollaan joskus samanlaisia kuin Bill ja Fleur”, Harry sanoi rehellisesti. Hän puhui harvoin niin suoraan kenellekään toiselle, mutta Ginnyn kanssa se oli helppoa: tytöllä ei ollut tapana vastata mitään liian imelää tai purskahtaa itkuun, kun hän puhui tälle tunteistaan. Ginny vain hymyili.
”Sinäkö haluat, että minä olen sellainen kuin Fleur?” Ginny kiusasi.
”Tiedät mitä minä tarkoitan”, Harry sanoi ja pyöräytti silmiään. Hän kiersi kätensä Ginnyn alaselälle ja nosti tämän syliinsä istumaan, niin että he katsoivat toisiaan silmiin. ”Minä rakastan sinua, Ginevra Weasley.”
”Ja minäkin saattaisin alkaa pikkuhiljaa lämmetä sinulle, jos et kutsuisi minua karmealla ristimänimelläni”, Ginny sanoi ja painoi kätensä Harryn poskille. He katselivat toisiaan hymyillen, ja Ginny jatkoi: ”Kyllä meistä jonakin päivänä tulee aivan yhtä rutinoitunut ja tylsä pariskunta kuin Bill ja Fleur. Minä olen rakastanut sinua kymmenvuotiaasta asti, Harry Potter, enkä ole aikeissa lopettaa nyt.”
*