Kädenjälki sydämellä, S, Neville/Hermione, ficlet

[Thelina]

Ficin nimi: Kädenjälki sydämellä
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: lempeän fluffyinen slice of life
Ikäraja: S
Paritus: Neville/Hermione
Yhteenveto: Hermione istuu pöydän ääreen ja pujottaa tummanvihreän langan neulansilmään.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
Kirjoittajalta: Osallistuu Sana/kuva/lause10 #2 -haasteeseen sanalla parsia. Sanasta tuli mieleen Hermione neulomassa ja Neville reikäisessä villapaidassa. Ajatuksesta jalostui tällainen pieni ficlet


Kädenjälki sydämellä


Nevillen villapaidan rinnassa on taas peukalonmentävä reikä.

”Entistus ei taida enää tehota”, mies sanoo mietteliäänä Hermionelle, joka tutkii piikkipensaan aiheuttamaa vahinkoa keittiön ikkunasta tulvivassa kevätvalossa. ”Kuidut ovat käyneet liian hauraiksi, kun samaa kohtaa on korjattu niin monta kertaa.”

Hermione nousee ylös ja laskee oliivinvihreän, nukkaisen neuleen keittiön pöydälle.

”Hätä ei ole tämän näköinen”, hän sanoo hymyillen ja koskettaa ohimennessään Nevillen olkapäätä, jota verhoaa enää pehmeäksi kulunut aluspaita. Hermione penkoo lipastonlaatikoita, kunnes löytää alimmasta villalankaa ja parsinneulan. 

”Voin korjata sen perinteisin keinoin. Se käy käden käänteessä.”

Neville nyökkää ilahtuneena. Hermione istuu pöydän ääreen ja pujottaa tummanvihreän langan neulansilmään. Lanka on hieman eri sävyä kuin ikivanha, Augusta-mummin neuloma villapaita. Se ei kuitenkaan haittaa Nevilleä, joka ei tahdo muuta kuin saada rakkaan paitansa jälleen ehjäksi.

Hermione katsahtaa ulos ikkunasta langanvetojen välissä. Kevätaurinko lämmittää jo puutarhaa, ja lintujen sirkutus kantautuu sisään avoimesta tuuletusluukusta. Piikkipensaan viereen on unohtunut lapio, joka makaa maassa pienen multakasan ja siemenpussin seurana.

”Ajattelin kaivaa pensaan ylös. Jos laittaisi tilalle alvejuurta ja keltamataraa”, Neville sanoo.

Hermione näkee sielunsa silmin, kuinka Neville polvistuu maahan kuluneissa samettihousuissaan ja vanhassa vihreässä villapaidassaan, hihat kyynärpäihin asti käärittynä. Puutarhassa on joskus painettava kädet multaan – kaikkea ei voi tehdä taioin, jos haluaa saada siemet versomaan vahvoina omasta voimastaan.

”Kuulostaa hyvältä ajatukselta”, Hermione sanoo hymyillen.

Neville hymyilee takaisin ja nousee laittaakseen teeveden kiehumaan. Hän kutsuu kuiva-ainekaapista pussillisen mustaherukkateetä ja antaa kevyen sauvanheilautuksen varistaa sitä teepannuun. Pian pöydälle laskeutuu kaksi höyryävää mukia ja lautasellinen kaurakeksejä.

Parsinneula liikkuu edestakaisin, viimeistellen korjauksen vielä muutamalla pistolla. Lopulta Hermione päättelee langan, nousee ja ojentaa paidan takaisin Nevillelle.

”Kokeile sitä.”

Neville kiskoo villapaidan päälleen. Reikä on tiessään ja paikattua kohtaa koristaa vihreä, lehdenmuotoinen kirjailu.

”Sehän on upea”, Neville sanoo. ”Kiitos.”

”Ole hyvä.”

Neville vetää Hermionen lähelleen ja kietoo kätensä halaukseen. Hermione nojaa päätään Nevillen rintaa vasten. Hänen kädenjälkensä lepää Nevillen sydämen päällä, eikä mies tarvitse sanoja ymmärtääkseen huolellisesti kirjaillun kuvion syvemmän merkityksen.

”Tuletko kanssani ulos teen jälkeen?” Neville kysyy, silittäen hellästi Hermionen selkää.

Hermione vetää sisäänsä villapaidan ja Nevillen tuoksua. Hän ajattelee auringon lämmittämää maata ja multakasan vierellä odottavaa siemenpussia. Kevätkylvöä ja miestä samettihousuissaan.

”Tulen.”

Neville painaa nenänsä hetkeksi Hermionen kiharoihin ennen kuin he erkanevat toisistaan.

Tee on vahvaa ja juuri sopivaksi jäähtynyttä. Tyhjät kupit jäävät pöytään, kun Hermione pujahtaa Nevillen perässä eteiseen ja sujauttaa jalkansa saappaisiin. Neville käärii villapaitansa hihat ja vilkaisee Hermionea hymyillen, kun he astuvat ulos aurinkoon.

[jossujb]

Satuin tähän niin kuin puolivahingossa ja luin loppuun, kun tunnelma oli niin arkinen ja lämpöinen. Jotenkin todella hauska idea, että taialla korjaaminen kuluttaa tekstiiliä ja parsiminen perinteisesti ehostaa. Näinhän se muuten on - luin tuossa joitakin päiviä sitten erästä vanhaa kotitöiden kirjaa ja siinä nimenomaan neuvottiin miten vaatteita parsitaan niin, että ne eivät ainoastaan viivytä lopullista hajoamista, vaan vahvistavat lopputulosta entisestään.

Siinä mielessä siis metafora oli minulla vahvasti tuoreessa muistissa. Nevillen nukkaisesta neuleesta tuli vain sellainen pehmeä olo, että kaikesta ei tarvitse luopua. Täytyy vain selvittää miten asiat korjataan niin, ettei se vain hajoa hetken päästä uudestaan.

Fiilis oli toden totta aurinkoinen, Kädenjälki sydämellä on ihana kuva. Kädenjälkeä on toisaalta parsimisen kaltainen käsityö, mutta se tarkoittaa tässä tapauksessa niin paljon enemmän. Rikkinäistä sielua ja sydäntäkin voi parsia ja eikö sekin kannata tehdä niin, että lopputulos on kestävä eikä väliaikainen.

Kiitos tästä

jjb

[hiddenben]

Oli jotenkin vain jatkettava fluffyisella slice of lifella Seinänaapurin jälkeen, joten ihanaa, että kirjoitit tällaisen!

Pidän tässä tämän hetkellisyydestä ja rauhasta, joka sekoitettuna uutta kasvua lupaavan kevätauringon valoon ja Hermionen ja Nevillen väliseen lempeään rakkauteen tekee tästä tekstistä sellaisen, johon on jotenkin ihana uppoutua. Mielikuva Hermionesta neulomassa tai ompelemassa on sekin pysähtyneisyydessään kaunis, ja jotenkin miellän nämä kaksi tässä ficissä jo vanhemmaksi pariskunnaksi, mikä on jotenkin ihanaa. Erityisesti, kun Nevillen paita on jo noin useaan kertaan mennyt rikki!

Oli hauska lukea jossujb:n kommentti, josta sai vielä vähän lisää ajateltavaa tekstiin liittyen! Pidän myös hurjasti ajatuksesta, että velhomaailmassakaan taikuus ei ole aina tehokkain tai paras keino vaan myös velhojen ja noitien on oltava valmiita tekemään fyysistä työtä kasvattaakseen jotain vahvempaa. Yritän itsekin pitää sen mielessä ficcejä kirjoittaessa, että taikamaailmassakin on oltava jonkinlainen tasapaino ja yhteys jästimaailmaan, joten tämä tarina sopi omaan "velhomaailmanäkemykseeni" hyvin

Pidin tässä ficissä erityisesti lauseesta Tee on vahvaa ja juuri sopivaksi jäähtynyttä ja kohtauksena sydäntäni lämmitti erityisesti tuo, jossa Neville ja Hermione halaavat toisiaan ja ikään kuin pysähtyvät hetkeen, ovat siinä hetkessä olemassa toisilleen. Olipa tämä ihana, kiitos tästä

[Sokerisiipi]

Kommenttikampanjasta heips!

Olipas tää lämmin ja sydämellinen! Rakastin tämän lempeyttä ja maanläheisyyttä. Mun lempparijuttuja on, kun taikuuden ominaisuuksista ja käyttötarkoituksista puhutaan tähän tyyliin. Tosi mielenkiintoista ja hyvin luonnollista, että taikuus haurastuttaa kuituja. Velhot tuntuvat muutenkin olevan jotenkin todella riippuvaisia taikuudesta, joten hyvä, että Hermione sentään taitaa vielä vanhat kunnon kädentaidot. Työskenteleehän Nevillekin käsillään, mutta lähinnä kasvien parissa.

Puutarhassa on joskus painettava kädet multaan – kaikkea ei voi tehdä taioin, jos haluaa saada siemet versomaan vahvoina omasta voimastaan.

Ihana, tärkeä lause, johon on helppo samaistua. Se on niin tyydyttävää, kun tekee jotain tärkeää omin käsin.

Käyttämäsi kieli on muutoinkin todella kaunista, lempeää ja heleää. Tätä lukiessa tuli itsellekin sellainen seesteinen ja rauhallinen fiilis. Oli teetä, läheisyyttä, kasveja ja onnellista, leppoista elämää, jossa ilo ja onnellisuus punoutuu pienistä asioista: yhdessä tekemisestä ja arjen tavallisista puuhista. Todella kaunis sanoma tässä <3 Leppeässä elämässä ei ole kerrassaan mitään vikaa.

Ainoa asia, josta en tässä pitänyt, oli Hermionen ensimmäiset sanavalinnat:

”Hätä ei ole tämän näköinen.”
"Se käy käden käänteessä.”

Nämä eivät mielestäni sopineet hänen suuhunsa muodollisuutensa ja sananlaskumaisuutensa vuoksi. Tuli mieleen jonkinlainen rempseä mainospuhe, ja sen vuoksi Neville näyttäytyi tässä luonnollisempana osapuolena.

Todella kaunis ficci lempeällä sanomalla, pidin kovin!

[Thelina]

jossujb: Kivaa, että satuit tänne ja luit loppuun. ♥ Helposti sitä ajattelee, ettei velhojen tarvitse osata tällaisia kädentaitoja, kun kaiken voi korjata taialla. Mutta tähän tarinaan sopi hyvin ajatus siitä, ettei taikakaan lopulta enää auta, jos esine itsessään on liian haurastunut. Nykypäivänä ihmiset korjaavat harvoin mitään, kun uutta voi ostaa niin halvalla ja helposti, joten tuo lukemasi kirjan oppi tulisi kyllä monelle tarpeeseen. Kiitos kommentista ♥

hiddenben: Tajusin itsekin, ettei tässä millään tavalla viitattu kaksikon ikään, joten jää lukijan päätettäväksi, minkä ikäisenä heitä pitää. Itse en ajatellut heitä erityisen vanhoina (vaikka mielikuva vanhus-Nevillestä ja Hermionesta onkin varsin hellyyttävä), mutta kuitenkin selkeästi aikuisena ja useita vuosia yhdessä olleena pariskuntana. En edes viitsi laskea, kuinka usein olen kirjoittanut fikeissäni teenjuonnista, joten ihanaa, että tykkäsit juuri siitä kohdasta ♥ Kiitos kommentista ♥

Sokerisiipi: Kivaa, että poimit tämän kommenttikampanjasta! Olipa mukavaa kuulla, että tällainen lempeä slice of life oli mieleesi. Olen tykästynyt tällaisista arkisista hetkistä kirjoittamiseen tosi paljon. Hermionelle sopii tuo käsitöiden osaaminen, hänhän neuloi jo kouluaikana niitä kotitontun hattuja Jäin miettimään noita Hermionen sanontoja - itseäni eivät tarinoissa vastaavat häiritse ja tuossa voi tietenkin olla kyse myös siitä, miten on itse tottunut vastaavia käyttämään omassa arjessaan (tuntuu, että meidän suvussa kaikenlaiset sanonnat ja sanaleikit yms. ovat niin arkipäivää, ettei sitä edes tajua, etteivät kaikki sellaisia koe omakseen). Olisi kiinnostavaa kuulla, tarttuuko muiden lukijoiden silmä noihin kohtiin Kiitos kommentista ♥

[Eirikur]

Moikka! Kommenttiketjusta sain sanan sydän, joka johti tänne. Ja ihana tekstihän tämä oli, tykkään tosi paljon tällaisesta arkisesta söpöilystä! Rakastan tekstejä, jotka kuvaa sellaisia "tylsiä", arkipäiväisiä tilanteita ja muuttaa ne hyvin kauniiksi ja tärkeiksi hetkiksi. Onnistuit siinä mun mielestä tosi hyvin; miten tyhjät teekupit jäävät pöydälle kun pari lähtee ulos kevätsäähän ja miten lintujen laulu kantautuu avoimista ikkunoista sisälle. Nämä pienet yksityiskohdat teki tästä tekstistä mun mielestä paljon elävämmän tuntuisen.

Aiemmassa kommentissa kritisoitiin noita muutamia Hermionen vuorosanoja, mutta mulle ne eivät sinänsä jääneet mieleen (toisaalta itsekin oon tottunut käyttämään kaikenlaisia sanontoja omassa arjessani) vaan lähinnä elävöitti hahmoa. Muutenkin tekstissä molempien puhe vaikutti hyvin luonnolliselta.

Kiitos tästä ihanasta ficistä!

[Thelina]

Eirikur: hauskaa, että kommenttiketju johdatti tämän luo! Minäkin tykkään tosi paljon sekä lukea, että kirjoittaa pienistä arkisista asioista Mukavaa kuulla, että tykkäsit tästä, kiitos paljon kommentista!

[Vendela]

Oi että! Olipa kivaa törmätä tähän ihan puolivahingossa kun huomasin kommenttivastauksesi Koska en ollut tätä aikaisemmin lukenut niin lukaisin ja voi että kun tulin hyvälle mielelle! Siis todella ihana pieni ja lämmin hetki ❤️

Miten tässä olikaan kaikki niin hyvässä tasapainossa. Hermionen ja Nevillen suhde, villapaidan korjaaminen jästikeinoin ja lopputuloksena kaunis lehti, miten osuvaa ja onnistunutta. Mustaherukkatee oli ihana yksityiskohta. Tuntui että olin yhtä hymyä tämän alusta loppuun asti

Kiitos tästä välipalasta! Tuntuu etten osaa sanoa muuta kun että ihanaa ja huippua, joten toivottavasti niistä välittyy kuinka paljon tästä tykkäsin

Vendela

[Angelina]

Ai vitsit, näissä sun teksteissä on usein niin rauhallinen tunnelma että itsekin ihan rauhoittuu näitä lukiessa Tämä seesteinen hetki kyllä katkaisi mainiosti oman ei-niin-nautinnollisen työpäiväni.

Neville/Hermione on mulle parituksena todella vieras, mutta tällaisena arkisena söpönä hetkenä se kyllä toimi mukavasti. Tästä jotenkin huokui sellainen luottamus ja yhteys näiden kahden välillä :3 Minäkin mietin, että vaikka Hermionea ei ehkä heti ensimmäisenä ajattelisi tekemässä käsitöitä, niin saihan hän hyvää harjoitusta kotitontuille neuloessaan - hyvä siis, että nuo taidot pääsevät myös myöhemmin käyttöön! Pidin myös kovasti tuosta Hermionen ajatuksesta Nevillestä kädet mullassa, monesta pienestä asiasta huokui se, miten hyvin nämä toisensa tuntevat ja millaisessa tasapainossa heidän suhteensa on.

Tää oli oikein söpö hetki, kiitos <3

// Vendela näemmä ehti väliin ja samalla tavalla tuon kommenttivastauksesi bongattuaan

[Thelina]

Vendela: Olipa kiva, että löysit sattumalta mieluista luettavaa Halusinkin tähän paljon lempeyttä ja hymyä, joten ihanaa kuulla, että se tarttui lukijallekin ♥ Kiitos kommentista!

Angelina: Kiva, että sait tästä välipalan työpäivään ♥ Ajattelin ihan samalla tavalla Hermionesta ja käsitöistä! Helposti unohtuu, että hänhän sai paljon harjoitusta neuloessaan kotitontuille ja varmasti ennen pitkää tuli ihan taitavaksi, vaikka ensimmäiset tekeleet olivatkin aika muodottomia Ihanaa kuulla, että tykkäsit, kiitos kommentista!

[Waulish]

Eikä miten ihastuttavaa kevättunnelmaa! Olen aivan myyty! Kevät on lempivuodenaikani heti syksyn jälkeen, ja sitä on mukavaa tunnelmoida tarinoiden parissa oikeastaan milloin tahansa. Tässä tekstissä on niin kauniin keväisiä yksityiskohtia, että tuntuu kuin ulkona voisi nytkin aivan hyvin olla kevät, jos katsoisin sinne ikkunasta - uppouduin tekstin tunnelmaan sydänjuuriani myöten. Keittiöön tulviva kevätvalo, tuuletusikkunasta kantautuva lintujen sirkutus, auringon lämmittämä maa... Voi että, juuri noita asioita on kevät. ♥

Keväisen miljöön ja tunnelman lisäksi myös hahmot ilahduttavat minua valtavasti tässä tarinassa. Molemmat ovat niin tunnistettavasti omia itsejään! Voin hyvin kuvitella Nevillen rymyämässä puutarhassa samettihousujen polvet mullassa ja ruohossa, repäisemässä vahingossa villapaitansa piikkipensaaseen ja toivomassa, että sen voisi vielä saada kuntoon. Voin kuvitella Nevillen pitävän samoja hyviksi havaittuja vaatteita vuodesta toiseen, vaikka ne käytössä kuluisivatkin, ja erityisesti voin kuvitella hänen vaalivan Augusta-isoäidin neulomaa rakasta paitaa. Hermione taas on tuttuun tapaan käytännöllinen, maanläheinen ja ratkaisukeskeinen. Parsiminenkin käy käden käänteessä ja rakkaudesta, ilman mitään sättimisiä tai mutinoita, ja se on ihanaa! Hahmojen välinen suhde vaikuttaa kovin avoimelta, lämpimältä ja rakastavalta. Neville ja Hermione vaikuttavat arvostavan toisiaan ja toistensa osaamista ja edesottamuksia: Neville on kovin kiitollinen Hermionen vaivannäöstä villapaidan suhteen, ja Hermione taas ajattelee Nevillestä ja tämän puutarhanhoitoharrastuksesta niin kauniisti. Tällaisessa parisuhteessa on varmasti helppo hengittää, olla oma itsensä ja voida hyvin.

Puutarhassa on joskus painettava kädet multaan – kaikkea ei voi tehdä taioin, jos haluaa saada siemet versomaan vahvoina omasta voimastaan.

Minua viehättää kovasti se, ettei kaikkea voi aina tehdä taikavoimin, vaan kädet mullassa pystyvät tarjoamaan siemenille erilaisen kasvualustan kuin taiat; rakastavan ja kärsivällisen kasvualustan. Samoin joskus tarvitaan ihan vain perinteistä parsinneulaa ja lankaa, joilla hapertuneenkin villapaidan saa paikattua rakkauden ja kärsivällisyyden turvin. Nevillen ja Hermionen arjessa tuntuu vallitsevan ihastuttava tasapaino taikuuden ja jästikeinojen välillä.

Tämä tarina lämmittää lukijan sydäntä niin kuin paikattu villapaita varmasti lämmittää Nevillen sydäntä entistäkin enemmän! Kiitos kovasti, nautin. -Walle

[Thelina]

Walle, minäkin tykkään kaikkein eniten keväästä ja syksystä! Olit poiminut ihania yksityiskohtia varsinkin Nevillen luonteesta - mielikuvani hänestä on juuri noita asioita ja siksi hänestä pidänkin niin kovasti ♥ Neville on varmasti muutenkin tottunut tekemään puutarhassa asioita käsillään, ei pelkästään taikoen, joten halusin yhdistää sen ajatuksen siihen, että joskus käsillä tekemistä nimenomaan tarvitaan, vaikka kyseessä olisikin taikakasvi. Hermione taas osaa hyödyntää jästikeinoja siinä missä taikuuttakin, joten nämä kaksi ovat yllättävän hyvä pari keskenään Kiitos ihanasta kommentista ja kiitos muuten myös inspiksestä, kun vetämäsi sana-kuva-lause -haasteen inspissanastahan tämä lähti!