Ole kuin kotonasi | S

[Winga]

Kirjoittaja: Winga
Läpilukija: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilajit: draama, vuokralaisen pahin painajainen
Tiivistelmä: Aamuinen tapaaminen muuttaa ehkä loppuelämän kulun.
Haasteet: Karmiva arki ja Loppusanabooli

Ole kuin kotonasi

Aamu: kirkas, kirpeä, kylmä. Varpaat tapailivat lattiaa etsien sukkia sängyn vierestä, ihokarvat nousivat pystyyn kylmästä. Silmät: kiinni, raskaat, väsyneet. Ensin naaman pesu, sitten kahvi, herättäisi kunnolla.

Ovikello. Tähän aikaan sitä soittaisi vain postinkantaja. Silmät rävähtivät auki, kun hän muisti sopineensa vuokranantajan kanssa tapaamisen, nyt kun tämä oli kaupungissa hetken. Hän heitti päälleen lattialta edellispäivän vaatteet ja syöksyi ovelle, räjähtäneenä.

Oven takana väsyneen näköinen nainen, hän ei ole nähnyt tätä aikoihin.

"Huomenta."

Väsynyt vuokranantaja ei kuulostanut olevan hereillä eikä odottanut vastausta vaan astui ovesta sisään.

Hän sulki oven, osoitti paikan kengille ja takille.

"Otatko kahvia? Olin juuri keittämässä itselleni."

"Kiitos. Kello onkin aika vähän, toivottavasti en herättänyt."

"Et tietenkään."

Hän hävisi keittiöön ja oletti vuokranantajan seuraavan, tunsihan tämä asunnon hyvin.

Kahvi: vettä, suodatinpussi, kahvinpurut. Keitin päälle. Tuttua ja turvallista, helppoa heti herättyä. Kaksinkertainen annos. Vaikeampaa, näin. Puoliunisena.

"Täällä näyttää tosi kivalta."

"Kiitos. Oon tehnyt aika paljon kirppislöytöjä."

Hiljaisuus. Kumpikin väsyneitä, syistä mistä lie. Kahvinkeitin hiljeni.

"Maitoa tai kermaa? Sokeria?"

"Mustana."

Pöydällä kuukauden lehdet ja mainokset, siistissä kasassa. Puolitiessä ulos, hänen mielestään. Hän kantoi mukit pöytään ja kaivoi itselleen jääkaapista kerman. Väsynyt nainen istui toisen mukin ääreen ja siemaisi kahvia.

"Oletko sä miten viihtynyt? Ei oo ilmeisesti ollut valitettavaa."

Hän sekoitti kermaa lusikalla, seurasi hetken kahvin vaalenemista. Pelko: entä jos hänestä olikin valitettu ja vuokranantaja halusi hänestä eroon?

"Tää on kiva asunto. Ja naapuritkin, ei edes bileitä pidä. Oon tykännyt asua tässä tosi paljon."

"Kiva kuulla. Musta on kiva kun vuokralaiset viihtyy pitkään. Ja sä oot ollut kaikin puolin esimerkillinen vuokralainen."

Helpotus. Kahvi maistui yhtäkkiä paremmalta. Hän hymyili mukin yli ja mietti yhä oliko tällä käynnillä jokin muu syy.

"Meillä oli eilen kokous, todettiin että ei oo tarvetta remontille mutta varmistellaan vielä niistä asunnoista joissa on vuokralaisia. Onko täällä susta tarvetta jollekin?"

"Ei. Kaikki toimii ku unelma."

Uusi hiljaisuus, vain kahvikupit liikkuivat ja kolahtelivat. Kohta hänen pitäisi sanoa: minulla on töitä tänään. Ei vielä. Hiljaisuus ei ollut painostava kuitenkaan. Levollinen levottomille ja väsyneille.

"Hei kuule."

Lusikka pysähtyi, rauhassa, rauhassa. Hiljainen pakokauhu kasvoi rinnassa, aina kun ei tiennyt mitä seuraavaksi.

"Voisinko mä jäädä tänne hetkeksi? Tajusin ovella, ettei mulla ole mukana avaimia ja vaimo on töissä. Tajuan, jos sanot ei."

Kulmien kurtistus, mutta: "Siitä vaan. Mun pitää tunnin päästä lähtä töihin mutta ole kun kotonasi. Haluutko jotain aamiaista?"

He söivät, leipiä. Jutustelivat. Mitä kuuluu mitä teet miten elämä kohtelee. Sellaista, tavallista. Hän siirtyi pukemaan, ja pian kolahti ovi hänen perässään.

Työpäivä: hymy, hei, viivakoodi toisen perään, kuittia? kiitos näkemiin. Toista kerta toisensa perään. Tauko. Kahvia, televisiokeskusteluja. Toista alusta. Ruokaa. Toista alusta taukoon asti. Kotiin.

Matkalla tihkusade. Uusi väsymys painoi edellisen päälle. Kotona odottaisi ruoka, edellispäiväinen, ja Netflix.

Kolahdus. Postit lattialta. Television äänet taustalla. Hän kurtisti kulmiaan.

"Haloo?"

Sydän kurkussa, hengitys katkonainen. Ehkä vuokranantaja unohti television päälle lähtiessään.

"Ai sä tulit jo."

Ei selityksiä. Ei mitään. Kulmat kurttuun. Keittiöön ja jääkaapista ruokaa ja olohuoneeseen, nyt ei pysty käsittelemään. Hän kaivoi ruuan, lämmitti ja siirtyi television ääreen. Vuokranantajan viereen.

"Toi oli tosi hyvää."

No. Hän oli sanonut että ole kuin kotonasi. Mutta. Silti. Syvä sisäänhengitys. Ja ulos. Televisiosta tuli - ei, Netflix. Ja joku tuntematon sarja.

"Toivottavasti ei haittaa. En muistanu omia tunnuksiani."

"Mitä tää on?"

Kysymys oli osoitettu tilanteelle mutta nainen kai kuuli sen väärin.

"OA."

Hän ei kehdannut kysyä uudelleen. Ja ehkä nainen oli kuullut oikein eikä vain halunnut vastata. Mitä jos oli tullut ero? Ei hän jaksanut ajatella tai lohduttaa, hän halusi levätä. Olkoon sitten OA. Hän kaivoi puhelimen esiin ja alkoi selailla sitä samalla kun söi, eikä nainenkaan sanonut mitään.

"Ootko katsonut tätä?"

"En."

"No! Kato mun kanssa. Voin laittaa ekan jakson."

Olkien kohautus. Voisiko uuden sarjan katsominen olla sen oudompaa kuin - hetkinen.

"Mikä paita toi on?"

Vastaus: itsestäänselvä. Paita oli hänen kaapistaan. Päällimmäinen vähän käytettyjen vaatteiden pinossa. Miksi: hän oli sanonut että ole kuin kotonasi.

Hän ei odottanut vastausta vaan nousi ja meni huoneeseensa. Sittenkin. Jos nukkuisi niin tästä heräisi.

***

Hän heräsi. Kylmä hiki ympäri kehoa. Sydän: kovaääninen, liian vauhdikas. Hän nousi istumaan ja. Ja.

Hän ei ollut sängyssä yksin. Joko painajainen jatkui tai sitten tämä oli totta.

Hän nousi, hiljaa, heitti sukat jalkaan ja yöhousut. Kahvia. Pannullinen. Ilman sitä tätä ei pystyisi käsittelemään. Ja jos nainen heräisi…

Taas: vettä, suodatinpussi, purut. Keitin päälle. Odota. Kerma jääkaapista ja muki kaapista. Sekoita. Pöydän ääreen.

"Huomenta!"

Aivan liian pirteä ääni. Nainen ei näyttänyt niin väsyneeltä enää. Kaivoi mukin, kaatoi siihen kahvia, istui pöytään.

Kahvia yhdessä. Taas.

"Mun pitää mennä töihin."

Hän ei lisännyt: ole kuin kotonasi. Ehkä nainen tajuaisi poistua. Tai sitten hänen vuokranantajansa oli kuin vampyyri: kutsu kerran, saat riesaksi ikiajoiksi. Kuulosti oudolta.

"Joo mee. Mä teen ruokaa. Sulla oli hyvin aineksia."

Hetkinen.

"Eikö sun vaimo odota sua?"

"Se on yhä töissä."

Yhä? Yhä. Missä? Viikon laivalla vai?

Hengitys: sisään. ulos. sisään. ulos. Pakko rauhoittua. sisään ulos sisäänulos sisäulosisulosisulo--

Naisen käsi hartioilla.

"Ihan rauhassa. Mä oon tässä."

Silmät kiinni. Käsi kiinni mukiin. Kahvia. Nyt. Hän joi kupin tyhjäksi. Nainen palasi paikalleen, mutta tarkkaili häntä yhä.

Hän nousi ylös, teki leivän, söi, puki ja lähti. Töissä samaa rataa taas. Hänen ajatuksensa olivat muualla, vaikea keskittyä tavalliseen. Esimies tauolla ehti kysymään oliko kaikki hyvin.

"Totta kai."

Olisiko hän voinut edes kertoa tilanteestaan?

Kotiin. Ovella tuoksu: jotain hyvää. Televisiossa varmaan taas OA. Hän haki ruokaa, sanoi hei, meni huoneeseensa koneelleen. Googlehaku: voiko vuokranantaja vain jäädä asuntooni?

Ei. Mutta kehtaisiko hän pyytää tätä poistumaan? Ei.

Hän söi. Ei nainen varmasti toista yötä olisi, hän mietti ja meni olohuoneeseen istumaan tämän seuraan. Kai seurasta voisi hetken nauttia.

***

Kaava: herätyskello, silmät auki, vuokranantaja vieressä. Kahvia, nainen nousee, lupaa tehdä ruokaa. Töihin tai ulos tai kauppaan. Vapaapäivinä yhdessä lenkille. Sarja Netflixistä ja ruokaa, uusia googlauksia, keskustelua mutta ei norsusta huoneessa. Iltatoimet ja nukkumaan. Toista alusta.

***

"Huomenta."

Kahvia. Kaksi kuppia automaattisesti.

"Huomenta."

Hiljaisuus. Vain lusikka kolahteli mukiin vaikkei olisi tarvinnut sekoittaa niin paljon.

"Vieläkö vaimosi on töissä?"

"Vielä. Ehkä ikuisesti."

Siinä hetkessä hänen tuntemansa todellisuus romahti.

[Larjus]

Tää todellakin oli kauhistuttava Vuokralaisen pahin painajainen todellakin. Tätä lukiessa mua alkoi oikeesti pelottaa ja kiitin mielessäni sitä, että mulla on kaupungin kämppä eikä yksityistä vuokranantajaa XD Koska holy shit tää oli oikeesti kuumottava, kun alkoi miettiä, että mitä jos oikeasti.

Tää oli kyl hyvin kirjoitettu. Rytmitys toimi, pysyi hyvin jännitys ja tilanteen koko ajan pikkuhiljaa lisääntyvä kuumottavuus yllä. Aluksi kaikki vaikutti pohjimmiltaan viattomalta, mutta kun osas enteillä, mitä tulee tapahtumaan, niin pienetkin asiat alkoi tuntua karmivilta Ja sit kun se vain paheni koko ajan. Tykkäsin myös siitä, ettei vuokranantaja selitellyt itseään oikeastaan mitenkään, ihan ku olis automaattisesti selvää et joo, mä nyt sit asun sun luona ja nukun sun vieressä XD

"Vieläkö vaimosi on töissä?"

"Vielä. Ehkä ikuisesti."

Tääki kuulosti niin pahaenteiseltä et hyi hitto, alko pelottaa. Oikeestaan koko tarinan aikana mua kuumotteli ja karmi kuin olisin ollut jotai tosi painostavaa kauhuelokuvaa katsonut. Tunnelmanluonti siis 10/10.

Ja lol en enää kyl ikinä uskalla sanoa kenellekään "Ole kuin kotonasi".


// hahah, kiitos hiddenben

[hiddenben]

Tämä oli todella karmiva ja onnistunut tarina, olen täysin samaa mieltä Larjuksen kanssa (jonka kommentti oli myös hauskaa luettavaa )! Luin tämän pari päivää sitten syödessäni aamupalaa ja tämä koukutti niin, etten millään halunnut lopettaa lukemista. Tässä toimii mielestäni erittäin hyvin tyyli ja rytmitys, joka kertoo päähenkilöstä ja hänen voinnistaan paljon ja luo samalla tunnelmaa. Juuri tuollaiseen hieman apaattiseen vuokralaiseen kannattaakin kyntensä upottaa, jos jonkun haluaa uhrikseen

Tykkäsin myös dialogista vuokranantajan kanssa, sillä se kulki juuri sopivalla tavalla alun virallisuuden ja myöhemmän tuttavallisuuden mukaisesti tuoden mukanaan karmivuutta. Myös päähenkilön reaktiot vuokranantajan sanoihin ja tekoihin olivat onnistuneita ja samanaikaisesti viihdyttäviä ja kamalia Ehkä tässä tarinassa toimii myös todella hyvin se, millaisessa tahdissa asiat etenevät: vuokranantaja muuttuu asia kerrallaan yhä ahdistavammaksi, mutta ei liian nopeasti eikä myöskään liian hitaasti. Itselleni karmivin kohta oli kyllä tuo, kun päähenkilö joutuu heräämään vuokranantaja vieressään - se olisi kyllä kaiken huippu! Tai siis kaiken kamalinta! Vaikka kyllä paidan lainaaminenkin oli. Ja Netflix-tunnusten käyttö. Ja ruokakaapin tutkiminen. Apua!

Tässä tarinassa kaikki oli vaan todella kohdallaan: tyyli, rytmi, tapahtumien kulku. Tämän mukaan tempautui ja tässä eli mukana hieman naureskellen, mutta samalla vähän ahdistuen, koska mitä jos noin tapahtuisi itselle Ainoastaan lopussa, tuo Vieläkö vaimosi on töissä?, siihen olisin ehkä laittanut vuokranantajan kyseenalaistamaan vain, että Mikä vaimo? Minähän asun täällä sinun kanssasi-tyylisesti. Silloin päähenkilö (ja lukija) olisi ehkä joutunut miettimään, onko kertoja hullu/tullut hulluksi. Mutta tämä toimii erinomaisesti näinkin ja tätä oli erittäin viihdyttävää lukea! Kiitos tästä

[Kaarne]

Meillä kävi tänään vuokranantajat tänään. En uskalla varmaan päästää sisälle toiste. 






P. S. Aivan upea teksti. ♥ Oikeasti kuumottava. Tässä kuvattiin osuvasti päähenkilöä ja tämän karmeaa kamppailua ja yritystä pysyä järjissään ahdistavassa tilanteessa, ja siihen päälle teksti onnistui kaiken lisäksi olemaan hauska. Aikamoinen kombo. Kiitos! ♥