Aloin kirjoittaa tätä vaivaista raapaletta helmikuun alussa Raapalejuoksuun, jossa oli sanana
moottoritie, mutta olin tapani mukaisesti liian hidas ehtiäkseni juoksun jatkeeksi, ja sitten jotenkin menetin otteeni tähän. Jotain kirjoittamisharrastukseni tilasta kertonee se, että minulla kesti lopulta yli kaksi kuukautta saattaa tämä teksti valmiiksi, ja kyseessä on vasta ensimmäinen tänä vuonna julkaisemani tarina.
Mun luova kirjoittaminen on kuihtunut käytännössä kokonaan sen myötä, kun olen viime vuoden loppupuolelta lähtien kirjoittanut viikoittain useita tuhansia sanoja faktapohjaista asiatekstiä, ja olen tästä menetyksestä tosi surullinen. Haluaisin kyllä kirjoittaa, ja minulla on valtava ikävä erityisesti näitä hahmoja, Jonia ja Eetua. Kun makaan iltaisin sängyssä unta odotellessa, kuvittelen heidän tarinaansa eteenpäin sydän kivistäen. Toivottavasti vielä joskus saan luovan kirjoittamisen sovitettua takaisin arkeeni ja pystyn jatkamaan
Murtovesiä! Isot pahoittelut kaikille, jotka ovat ehkä odottaneet siihen jatkoa. ♡ Toivottavasti tämä pieni kurkistus Jonin ja Eetun tulevaisuuteen kuitenkin ilahduttaa.
Teksti kuuluu siis
Murtovesiä-originaalisarjaani, mutta idea on varmasti ymmärrettävissä myös ilman aiempaa hahmotuntemusta. Tarina on tosiaan ammentanut inspiraationsa sanasta
moottoritie, joka sai minut välittömästi ajattelemaan yhtä tämän kevään ihanimmista biiseistä, nimittäin
KUUMAA – Ylivoimainen. Lämmin kiitos, jos luet, ja kaikenlaiset kommentitkin ovat mitä lämpimimmin tervetulleita! ♡
⊛
Vaikka tää on loputon moottoritie, mä tuun vaikka juosten jos sun luo se vie…Eetu hyräilee radion mukana perunoita kuoriessaan. Joni hymyilee uunivuoalle, jota hän parhaillaan öljyää. On sunnuntai, kevätaurinko kiirii ikkunoista, ja Jonin asunto tuntuu enemmän kodilta kuin pitkään aikaan.
”Laulatkohan sää sille potulle vai kuorimaveitelle”, Joni pohtii ääneen.
Eetu naurahtaa. ”Nääh. Mää oon enemmän pasta- ku pottumiehiä, ja veittiäki saa aina kaupasta lissää. On muuten tylsänpuoleinen tää sun oma…”
Joni hymähtää. ”Kaipa se on, ku oot töissä tottunu viimosen päälle teräviin vehkeisiin.”
Eetu molskauttaa viimeisenkin perunan kattilaan, huuhtaisee kätensä ja kääntyy sitten Jonin puoleen. Hänen suupielessään leikittelee hymy.
”Mitä jos mää lauloinki sulle”, Eetu sanoo. Hänen äänensä on hiljainen, lämmin, ja hän ottaa muutaman askeleen lähemmäs pyyhkien samalla käsiään keittiöpyyhkeeseen.
Eetu nojautuu liki, lepuuttaa leukansa Jonin hartialle ja kietoo toisen kätensä – sen, joka ei pitele pyyhettä – Jonin lanteille. Läheisyys värisee Jonissa. Kun kertosäe kajahtaa jälleen radiosta, Eetu ei enää laula mukana, mutta hän painaa suukon Jonin niskaan juuri tietyssä kohdassa.
Koska sä oot ylivoimainen.Joniin humahtaa jotain erityistä. On kuin se siirtyisi Eetusta häneen, kiirisi kosketuksesta – tai ehkä se oli hänessä jo valmiiksi niin, ettei hän täysin tiedostanut sen läsnäoloa. Yhtäkkiä on joka tapauksessa selvää, että he jakavat saman huolettomuuden, saman hyvän olon. Joni kietoo toisen käsivartensa Eetun alaselän taitse, sulkee silmänsä ja hengittää Eetun tuoksua, joka on tullut niin taivaallisen tutuksi.
Suhde on vielä tuore, ja Jonilla on yhä tapana yliajatella ja käydä kierroksilla. Hän tietää, että huomenna – tai ehkä jo tänään illalla, kun hän makaa viileässä vuoteessa Eetun lähdettyä ja tuijottaa yksinäiseen kadotukseen – sana
ylivoimainen saattaa muuttaa muotoaan hänen mielessään, saada kirjaintensa väliin varjoja ja pahaenteisen kaiun. Eihän kukaan voi todella tarkoittaa sellaista, ei ainakaan kun on kyse Jonista. Joni on säröilevä miehenkuva, se poika jota isäkin ylenkatsoo, liian rikkinäinen ja raukkamainen ollakseen rakastettava – saati sitten ylitse jonkun toisen.
Juuri nyt
ylivoimainen tuntuu kuitenkin pehmeältä lämmöltä ja valolta, joka valuu Joniin keväisen pölyisistä ikkunoista ja Eetun vakaasta vartalosta. Sen kutsu on vastustamaton, eikä Joni halua pyristellä irti. Hän tietää saavansa taistella ihan tarpeeksi, vaikka hellittäisikin hetkeksi. Hän pitelee Eetua lujempaa.
Tuntuu ylivoimaiselta, että Eetunkin ote tiukkenee.