Säriseviä sointuja, Sirius/Remus (S)

[Thelina]

Fandom: Harry Potter (jatkosijoitus: Hunajaherttua)
Ficin nimi: Säriseviä sointuja
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: slice of life, romance, joulu
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: Jouluna 1995 Kalmanhanaukiolla
Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Lempiasiani jouluisissa Sirius/Remus -ficeissä on joulu 1995 Kalmanhanaukiolla, mielellään pienellä haikeudella ja romantiikalla höystettynä. Joten tässäpä sellaista! Kiitos kommenteista jälleen hiddenben, Kaarne, Rosmariini ja jossujb <3


Säriseviä sointuja


Kun Molly oli välttämättä halunnut siivota Kalmanhanaukion ruokasalin joulua varten, Sirius oli aluksi vastustellut. Lähes kaikki Kalmanhanaukiolla vierailevat kiltalaiset viettivät kuitenkin mieluiten aikaansa keittiössä – siellä oli kätevä pitkä pöytä, aina lämmin tulisija ja muutenkin kotoisampi tunnelma kuin muualla talossa. Siriuskaan ei tuntenut keittiön seinissä samanlaista päälle kaatuvaa painoa kuin muissa huoneissa. Nuorempana hän oli usein paennut puhdasverisyyden ahdistavaa etikettiä juuri keittiöön: se näyttäytyi hänelle turvallisena ja lämpimänä paikkana, siinä missä muut huoneet tuntuivat olevan synkkyydellä kyllästetyt. Ruokasali oli jo vuosia ollut käyttämätön ja kylmä, pöytä paksun pölykerroksen peittämä ja tummapuisten tuolien samettipehmusteet hutsunpaskan pilkuttamat.

Joulupäivänä Sirius ei ollut tunnistaa ruokasalia entisekseen. Kaikki pinnat ja kankaat oli puhdistettu, uudet verhot ripustettu ja matot tomutettu. Jouluaamun kattaus odotti valmiina pöydällä ja kuusi koristeltuna nurkassa. Jopa flyygeli oli otettu esiin suojapeitteensä alta ja Remus tutki sitä parhaillaan Mungdunguksen kanssa. Dung väitti osaavansa muutaman kelvollisen viritysloitsun ja naputteli koneistoa taikasauvallaan samalla, kun Remus painoi sormensa koskettimille. Siriuksen korviin särisevät soinnut kuulostivat juuri siltä, miltä pitikin.

”Aamiaista!” Fred ja George kuuluttivat yhteen ääneen, leijuttaen sisään valtavaa lautasellista paahdettuja leipiä sekä erilaisten hillopurkkien laivuetta. Ron seurasi perässä tuoden mukanaan keitettyjä munia, Harrylla puolestaan oli käsissään suuri kulho täynnä riisivanukasta.

Sirius hymyili. Weasleyn perhe ja Harry pyyhkivät ruokasalista viimeisetkin tunkkaiset muistot ja loivat tilalle uusia, kirkkaampia ja iloisempia. Remus soitti hiljaa pianoa ja hyräili käheällä äänellään, omiin ajatuksiinsa uponneena. Sirius tarkkaili häntä kahvikuppinsa takaa ja tallensi sävelet sydämeensä pahan päivän varalle. Hän ei juurikaan ollut nähnyt Remusta viime viikkoina, eikä ollut varma, kauanko tämä viipyisi jouluvierailullaan. Ajatus sai hänen hymynsä säröilemään ja oudon painon pesiytymään rintalastan taakse. Sirius haukkasi paahtoleipäänsä, yrittäen karkottaa tunteen mielestään.

Aamiaisen jälkeen hän ja Remus jäivät kahden. Weasleyt ja Harry lähtivät Arthurin luokse Mungoon Tonks ja Villisilmä saattajinaan. Dung oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, eikä muitakaan kiltalaisia näkynyt. Sirius joi jäähtynyttä kahviaan ja hypisteli kaapunsa rispaantunutta hihaa. Remus laski kuppinsa asetille ja meni sitten soittamaan vielä pari kappaletta. Lopetettuaan hän sulki flyygelin kannen ja peitti soittimen huolellisesti tummanvihreällä liinalla.

”Kaunis soitin. Ollut varmasti kallis aikanaan”, hän sanoi, silittäen samettista suojapeitettä kädellään.

”Todennäköisesti”, Sirius vastasi. ”Saat sen omaksi. Ei minulla ole sille mitään käyttöä.”

”Eikä minulla tilaa”, Remus naurahti. ”Asuntoni on niin pieni, että hädin tuskin mahdun sinne itse.”

”Voit säilyttää sitä täällä. Sittenpähän sinulla on jokin syy tulla käymään.”

Remus vakavoitui.

”Siihen minulla on paljon tärkeämpiäkin syitä.”

Sirius tunsi Remuksen katseen tarttuvan silmiinsä. Sydän hakkasi kipeänä rinnassa ja yhtäkkiä hän tajusi, miten paljon oli kaivannut Remusta vierelleen. Kilta piti tämän kiireisenä ja vaikka Sirius oli iloinen, että edes toinen heistä pystyi olemaan kunnolla avuksi, oli yksinäisiä hetkiä ajoittain silti vaikea kestää.

Sirius ei ollut varma, kumpi heistä liikahti ensimmäiseksi. Seuraavaksi hän tiedosti hämärästi, että hänen kahvikuppinsa makasi kaatuneena pitsiliinalla, valuttaen sisältöään pöydän reunan yli matolle. Hän itse seisoi tuolinsa vieressä, toinen jalka kahvilätäkössä ja Remus oli siinä, aivan lähellä, varovaiset sormet hänen kaulallaan.

”Kai sinä tiedät”, Remus sanoi hiljaa ja silitti hänen leukaansa, ”että vaikka olisin poissa, en silti unohda sinua. Miten voisin?”

Sirius ei tiennyt, mitä vastata. Hänen kurkussaan oli pala, joka ei suostunut häviämään ja hänen kätensä tärisi, kun hän asetti sen Remuksen olkapäälle. Remus kiersi kätensä hänen ympärilleen, vetäen hänet tiukkaan halaukseen. Sirius puristi Remuksen kaapua käsiinsä, vastaten tämän syleilyyn lujemmin kuin olisi tarvinnutkaan.

”Remus”, hän sai lopulta sanottua. Remus piteli häntä hiljaa, silitellen hänen selkäänsä kuin sanoen, että ymmärsi. Lopulta Remus irrotti hänen kätensä hellästi ympäriltään ja vilkaisi kelloa.

”Onko sinulla radiota? Voisimme kuunnella Merlinin ritarikunnan joulupäivän puheen. Ja ehkä keittää lisää kahvia”, Remus ehdotti, siivoten kaatuneen kupillisen jäänteet pikaisesti pöydältä ja lattialta.

”Keittiössä pitäisi olla radio, ellei Dung ole jo myynyt sitäkin”, Sirius vastasi.

He laskeutuivat vieretysten alas keittiöön. Sirius löysi radion ja napautti sitä kevyesti sauvallaan. Auguurin jouluaamun tutut, surumielisen kauniit soinnut täyttivät huoneen. Remus veti hänet viereensä puusohvalle ja antoi hänen painaa päänsä syliinsä.

Radio särisi pöydän kulmalla, keittiössä oli lämmin, ja vaikka Kalmanhanaukio ajoittain tuntui enemmän vankilalta kuin kodilta, sillä hetkellä Sirius ei olisi vaihtanut minuuttiakaan pois.

[Waulish]

Siis apua! En edes tiennyt, miten kipeästi kaipasin tähän hetkeen herkkää, pehmeää Sirius/Remusta, mutta sellaista minä kuitenkin ihan selvästi kaipasin, koska heti kun klikkasin tämän tekstin auki (tietysti kirjoittajan, parituksen ja jouluisuuden innostamana), huomasin kääriytyväni tähän kuin lämpimään vilttiin. Nyt luettuani minulla on niin hyvä ja lohdullinen olo, aivan kuin kaikki arkiset huolet ja murheet olisivat jääneet jonnekin toiseen ulottuvuuteen ja saisin vain olla Kalmanhanaukiolla seuraamassa, kuinka Sirius painaa päänsä Remuksen syliin ja vanha radio särisee taikamaailman joululauluja. Minulle tulee usein sinun tarinoitasi lukiessani sellainen tunne, että pystyn eläytymään niihin täysin ja näkemään ja kokemaan kaiken konkreettisesti mielessäni, eikä tämä tarina todellakaan osoittautunut poikkeukseksi! Vaikka tämä koostuu sanoista, tuntuu kuin tämä olisi myös niin paljon muuta. Oma aikansa ja paikkansa ja levollinen joulurauhansa. Sanat heräävät eloon. Olet niin taitava kuvailija ja kirjoittaja ylipäätään!

Minustakin tässä kaanonin ajanjaksossa on jotain erityisen viehättävää ja vetoavaa. Siihen sisältyy suuria tunteita ja moniulotteisia asioita jo valmiiksi, kun velhomaailmassa kuohuu ja kilta hyörii ja pyörii ja Sirius on jumissa salaisessa tukikohdassa, mutta kirsikkana kakun päällä se tarjoaa myös mitä mainioimmat puitteet lempiparitukselleni Sirius/Remukselle. Tämä tarina hyödyntää niitä puitteita ja parituksen potentiaalia niin aidolla ja luontevalla tavalla, että voisin ihan oikeasti nähdä tämän kohtauksen tapahtuvaksi kaanonin kulisseissa. Siriuksen ahdinko ja yksinäisyys välittyy kouriintuntuvasti ja samaistuttavasti: se, miten on suorastaan vaarallisen paljon aikaa ajatella ja analysoida, ja se, miten vanhaan kotiin liittyvät ikävät muistot pilkistävät kaikkialta, mihin sitten katseensa kääntääkin. Se, miten hirvittävä ikävä saa murehtimaan jo valmiiksi, milloin seuraavan kerran edes näkee toisen.

Tunnelmoin tunnelmoimasta päästyäni tuota kohtausta, kun ikävä viimein repeää rinnasta ja Sirius ja Remus ovat ihan lähellä toisiaan. Kahvikuppi vain jää valuttamaan sisältöään lattialle. Ehkä erityisesti minuun vetoaa kuitenkin se, mitä juuri ennen tuon fyysisen kontaktin ottamista tapahtuu. Jaettuun katseeseen tuntuu tiivistyvän niin paljon sitä kaikkea, mitä miehet ovat yhdessä kokeneet ja mitä he toisiaan kohtaan tuntevat, ettei ole mikään ihme, että se laukaisee tällaisen ketjureaktion. Fiilaan niin kovasti, voi että! Lisäksi fiilaan hullun lailla pianoa soittavaa Remusta, koska siinä(kin) on jotain niin käsittämättömän luontevaa. Remukselle sopii piano, ehkä erityisesti tuollainen vanha flyygeli joka vähän särisee niin kuin soittajansakin tavallaan, kaiken kokemansa jälkeen.

Sydäntäni lämmittää myös se, kuinka lopulta muut ihmiset ovat niitä, jotka saavat Kalmanhanaukion tuntumaan kodikkaammalta ja vähemmän ahdistavalta. Ei pelkästään Remus, vaan myös joulua viettävät Weasleyt, Harry, kiltalaiset. Se ilmenee konkreettisesti esimerkiksi siitä, kuinka Molly ottaa asiakseen siivota ränsistyneen ruokasalin, mutta myös tunnepuolella: Siriuksen elämässä on paljon ihmisiä, jotka välittävät hänestä ja toisistaan. Se jos mikä tekee joulun, ja olen niin hyvilläni Siriuksen puolesta, kun hän saa rakentaa uusia parempia muistoja entisten tilalle.

Radio särisi pöydän kulmalla, keittiössä oli lämmin, ja vaikka Kalmanhanaukio ajoittain tuntui enemmän vankilalta kuin kodilta, sillä hetkellä Sirius ei olisi vaihtanut minuuttiakaan pois.

♥

Lämpimät kiitokset tästä ihanasta tarinasta, joka toi niin paljon valoa ja lämpöä tähän sunnuntai-iltaan! -Walle

[Larjus]

Oi mikä ihanan lämmin ja hienovaraisen romanttinen tunnelma tässä onkaan  😊 Tuli itsellekin sellainen pehmoisen lämpöinen olo tätä lukiessa. Erinomaisesti kuvailtu. Jouluisuuskin oli esillä juuri hyvin niin että muistaa tämän olevan joulufici. (ja olipa kiva että ujutit tämän sinne kirjan tapahtumien sekaan :3)

Lempikohtiani tässä olivat Siriuksen ajatukset Kalmahanaukion talon keittiöstä sekä hänen heittonsa siitä, että keittiössä on radio, ellei Dung ole mennyt ja myynyt sitä Keskenään hyvin erilaiset kohdat, mutta sopivat kumpikin tähän kokonaisuuten mainiosti. Oli kiva lukea siitä, että Siriuksella on kuin on ollut Kalmahanaukiolla lapsuudessakin edes jokin paikka, jota on pitänyt turvallisena, vaikka muuten koko asuntoa suunnilleen vihaakin. Molemmat tuntemukset ovat kyllä varsin ymmärrettäviä.

Ja kuten jo ehdinkin mainita, romantiikka on ihanan hienovaraista tässä, ja oi että miten pidin siitä. Joidenkin hahmojen kohdalla sellainen sopii ihan täydellisesti, ja Sirius ja Remus kyllä ovat juuri niitä. Aina ei tarvita paljon osoittaakseen, että välittää ja rakastaa :3

”Voit säilyttää sitä täällä. Sittenpähän sinulla on jokin syy tulla käymään.”

Remus vakavoitui.

”Siihen minulla on paljon tärkeämpiäkin syitä.”

Awwws, aivan ihana ♥ Just tällaisesta pidän. Se todellinen asia pitää lukea vähän niin kuin sieltä rivien välistä, vaikka se pohjimmiltaan aika sellkeä on sellaisenaankin :3

Ja voih toi loppu myös ♥ Niin kaunista, ja sekin osoittaa hyvin Siriuksen tunteet Remusta kohtaan, vaikka mitään ei suoraan sanotakaan ♥

[Thelina]

Walle: Ihanaa kuulla, että tulit tänne paitsi Sirius/Remuksen ja joulun, myös kirjoittajan perässä ♥ Ja kiitos kauniista sanoista: on ihanaa kuulla, että onnistuu tuomaan tunnelmat ja mielikuvat lukijallekin esiin! Jotenkin näen ideani aika selkeinä kuvina mielessä ja yritän sitten vain kertoa sen mahdollisimman tarkasti. Kiva kuulla, että tämä oli siinä mielessä onnistunut! Olen samaa mieltä, että tämä ajanjakso tarjoaa oivalliset puitteet tälle paritukselle ja mielestäni kyllä koko kirjojen kaanon tarjoaa. Näiden kahden tarinassa on niin paljon kaikkea traagista jo valmiiksi, että kun mukaan lisätään vielä romantiikkaa, niin saadaan aikaan sellaisia ihanan sydäntärusentavia tarinoita, joissa on paljon rakkautta, mutta myös niitä kipeitä asioita. Ihanaa, että pidit kahvikupista, läheisyydestä ja pianosta! Sekä tietenkin ihmisistä, jotka tekevät Kalmanhanaukiosta kodikkaamman. Kommenttisi sai minut vallan liikuttumaan ja ilahtumaan, kiitos kun luit ja kommentoit ♥

Larjus: Olen samaa mieltä, että Sirius/Remukseen sopii tällainen hienovarainen romantiikka ihan erityisen hyvin . Varsinkin jouluteemalla! Ihanaa kuulla, että pidit siitä ja tarina toi pehmoisen olon. Ajattelin, että Sirius olisi lapsena ja nuorena viihtynyt nimenomaan keittiössä, koska muu perhe tuskin alentui astumaan sinne jalallaankaan - ruokailemista vartenhan oli ruokasali. Niinpä keittiö olisi hyvin voinut olla sellainen muista Mustista vapaa vyöhyke Kiitos ihanasta kommentista, se ilahdutti todella paljon ♥

[Vendela]

Kun huomasin, että tämä on jouluficci, keitin ensin ison kupillisen glögiä, pistin joululaulut soimaan taustalle ja vasta sitten sukelsin tämän ficin sisään

Ymmärrän todella hyvin Siriusta, sillä kyllä keittiö on jotenkin sellainen kodin sydän ja ihan varmasti se on ollut Siriuksen lapsuudessa isona vastakohtana kaikelle puhdasveriselle hömpötykselle. Hyvä kuitenkin, että Harry, Weasleyt ja ennen kaikkea Remus voidat luoda uusia muistoja Siriukselle ♥

Remus soittamassa flyygeliä... ♥ Saatoin ehkä vähän sulaa tuolle mielikuvalle. Pystyin näkemään Remuksen pitkät sormet koskettimilla, täydellistä! Uusi asia lisää Remus-listaani jolla ovat jo kirjat ja tee

Tämä loppu oli jotenkin niin ihana, juuri sopivan pehmeä tuohon hetkeen. Asiat menivät luontevasti omalla painollaan ja tärkeintä oli, että nämä kaksi saivat olla hetken ihan kahden. Siriuksen rispaantunut kaavunhiha oli muuten ihana pieni yksityskohta!

Kiitos ♥

Vendela

[Thelina]

Vendela, onpa ihanaa, että tämä toimi jouluisena lukemisena glögin ja musiikin kera. Pitää itsekin toteuttaa samanlainen lukuhetki jossain vaiheessa! Remukselle sopii musikaalisuus ja erityisesti pianon soitto hyvin ja keksittyäni tuon mielikuvan, se oli pakko toteuttaa ♥ kiitos ihanasta kommentista!

[marieophelia]

Merlinin ritarikunnan joulupäivän puhe! Auguurin jouluaamu! <3 Voi sentään miten tulin hyvälle tuulelle tästä ficistä! Ja jos itse ikinä saan aikaiseksi kirjoittaa jouluficciä, saatan pölliä Merlinin ritarikunnan puheen. Ihana miten perinteisen jouluisen olet tästä saanut, vaikka ollaankin velhomaailmassa!

Sirius/Remus -ficeissä aika usein Remus on epävarmempi osapuoli, joten oli jännä lukea myös tällaista asetelmaa, jossa Siriusta jännittää tykkääkö Remus hänestä. Tietysti Siriuksen tilanne on muuttunut aika paljon ja on ihan ymmärrettävää, jos hän ei pidä itseään kovin kiinnostavana, kun hän vain nököttää kotona.

Ajatus sai hänen hymynsä säröilemään ja oudon painon pesiytymään rintalastan taakse. Sirius haukkasi paahtoleipäänsä, yrittäen karkottaa tunteen mielestään.

Pidän varsinkin tästä kohdasta, jossa säröilevät soinnut peilautuvat Siriuksen mielentilaan. Onneksi Remus kuitenkin karkottaa riitasoinnut niin flyygelistä kuin Siriuksen sydämestäkin!

Kiitokset, oli ihana lukea!<3

[Thelina]

marieophelia, sen kuin käytät Merlinin ritarikunnan joulupuhetta, olisi hauskaa, jos se päätyisi muihinkin tarinoihin tuo on ihan totta, että usein Remus on epävarmempi osapuoli, mutta näin päin tämä asetelma sopii erityisesti tämän ajanjakson eli Azkabanin jälkeisen ajan ficceihin! Kiva että tykkäsit, kiitos kommentista ♥