Ei silloin pelätty, S | syksyinen draamaraapale

[Sokerisiipi]

Nimi: Ei silloin pelätty
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Haasteet: Ficlet300 105. Syyskuu


Ei silloin pelätty

Syksyllä kaikki alkaa aina uudestaan. Koulu, työt, stressi ja ahdistus. Takana on huolimattomasti tuhlattu kesä, jonka aikaansaamat muistot alkavat jo haalistua. Vaikka nautin kävelymatkoista yliopistolle ja takaisin, tunnen silti olevani hukassa. En tiedä, mitä tehdä itselläni ja elämälläni. Mikään ei pysy ennallaan, vähiten minä.

Pelottaa.

Tätä en osannut kolme vuotta sitten edes aavistaa. Ei silloin pelätty, vaan odotettiin ahnaasti tulevaa. Aikuisuuden kaipuu lakkaa, kun vuodet saavat kiinni, ja huomaat, että tässä sitä ollaan, ja nyt kaiken pitäisi olla niin saakelin hienoa. Kun niin ei ole, sitä tuntee olonsa huijatuksi ja yksinäiseksi.

Syyskuussa lehdet vaihtavat väriään enkä minä tajua mistään mitään.

[Kiirsu]

Voi ei, luitko mun ajatukset ja kirjoitit niistä raapaleen??? No okei, pelkäsin kyllä jo aiemmin, mutta yhä pelottaa.

Vaikka nautin kävelymatkoista yliopistolle ja takaisin, tunnen silti olevani hukassa.

Mulla oli niin tää fiilis tällä viikolla! Vaikka oli toisaalta kiva taas palata tutuille mukulakivikaduille, tuli auttamatta sellainen fiilis, että mitä mä oikein teen elämälläni. Ja mitä täällä tapahtuu? Toisaalta tuntui siltä, ettei mitään kesää koskaan ollutkaan ja vasta eilen kävelin sitä samaa katua luennolle. Mutta toisaalta se kaikki tuntui niin epätodelliselta.

En tiedä, mitä tehdä itselläni ja elämälläni. Mikään ei pysy ennallaan, vähiten minä.

En tiedä kuuluuko opiskelijaelämään se, että kerran viikossa miettii, että onko tämä sittenkään mun ala ja tuleeko tästä oikeasti mitään ja pitäisikö tehdä jotain muuta ja olla jossain muualla. Mutta niitä ratoja mun ajatukset pyörii. Ja voi kun tykkään tuosta jälkimmäisestä virkkeestä! Se sai ajattelemaan. Ehkä osa siitä hukassa olemisen tunteesta johtuukin siitä, että kaikki sittenkin on ennallaan, mutta itse ei ole. Tai sitten mikään ei ole. Kamalan puhutteleva virke!

ja nyt kaiken pitäisi olla niin saakelin hienoa. Kun niin ei ole, sitä tuntee olonsa huijatuksi ja yksinäiseksi.

Mikään ei ole niin kamalaa kuin kuulla sitä, että nyt elää ihmisen parasta aikaa. Silloin ei voi olla miettimättä, että onko tämä nyt oikeasti parasta, mitä maailmalla on tarjota. Tykkään tuosta huijatuksi tulemisen ajatuksesta, koska kuka oikein huijaa? Elämä?

Tykkään myös tämän aloituksesta hirveästi. Siitä tulee sellainen Päiväni murmelina fiilis. Kaikki tämä on jo kerran koettu, mutta ihmiset ympärillä käyttäytyvät kuin eivät olisi eläneet tätä samaa kiertoa uudestaan ja uudestaan. Elämä on loputonta oravan pyörää, johon on pakko palata takaisin joka syksy.

Syyskuussa lehdet vaihtavat väriään enkä minä tajua mistään mitään.

Miten tämä voikin sanoa niin paljon! Tähän kiteytyy niin täydellisesti mun tämänhetkinen fiilis, ettei ole tosikaan. Nyt kun aloin miettimään, niin ei hajuakaan, ovatko lehdet vaihtaneet väriään. En tajua edes sitä.

Pelottaa.

Juu ♥

Lainasin nyt melkein koko raapaleen, mutta yyh kun iskee ja lujaa. En ole oikein edes tajunnut, miltä musta tuntuu, mutta jotenkin tämä avasi silmät sille, että olen vain tajuttoman hämmentynyt ja hukassa. Ehkä tämä tästä pikku hiljaa. Jos tämä on vain alkushokkia.

Kiitos tästä, tämä on ihana! Ja vaikka tämä vähän rutistaa sydäntä kasaan, tykkään tästä kamalan paljon ♥

[Parris]

Hui apua, joulukiireiden keskellä unohdin tämän täysin... Eli hyvät joulut kommenttikampanjasta!

Tartuin tähän, koska tämä soljuu jännästi ihanan pohdiskelevan sävyn ja konkreettisen elämän esimerkkien välimaastossa ja on siten kivan monipuolinen lyhyydestään riippumatta. Olen kertojan kanssa kuitenkin kauhean paljon eri mieltä näkökulmasta, jolla hän pohdiskelee toteutunutta tulevaisuuttaan:

Tätä en osannut kolme vuotta sitten edes aavistaa. Ei silloin pelätty, vaan odotettiin ahnaasti tulevaa.

Höps, mä ainakin olen ihan paniikissa, kun ajattelen sitä, että tarvitsee oikeasti tehdä konkreettisia valintoja tulevaisuuden suhteen ja ruveta ottamaan vastuuta. Ehkä kertoja onkin sitten uskonut aikoinaan hohdokkaisiin lupauksiin siitä, että "yliopisto on elämän parasta aikaa" (oho, Kiirsu pohtikin tätä jo aiemmin), mutta eihän tulevaisuus ja aikuisuus ole oikeasti yhtään kenellekään sellaista juhlaa kuin se törkeimmillään ja kärjistetyimmillään kuvataan.

Ja samastun tosi voimakkaasti tuon ekan kappaleen kuvaamaan tilanteeseen, sillä kyllä koulunkäynnin ja loman sykli tuntuu sellaiselta jo lukiovaiheessa opintoja. Mitään järkevää ei saa aikaan, ainakaan omasta mielestä, ja yhtäkkiä huomaa arkeenpaluun koittavan. Ei siinä ole yhtään mitään järkeä, joten ei ihmekään, että kertojakin tuntuu kaiken vain valuvan karkuun sormien välistä.

Mikään ei pysy ennallaan, vähiten minä.

Äärettömän kaunista. Olen pohtinut itse juuri sellaista "kaikki muuttuu, mutta juuri sen takia mikään ei muutu" tematiikkaa viime aikoina, sillä onhan muutoksen näkeminen ja kokeminen kauhean paljon kiinni omasta näkökulmasta. Useimmiten ihminen itse onkin sitten muutoksen keskipiste - koen itse ehkä niin, että ihmistä ei ole tarkoitettu sellaisiin mullistuksiin, joita koemme nykyään. Historiasta tiedämme, että yhteiskunnat olivat todella samankaltaisia vuosisatoja tai -tuhansia, ja nyt viimeisen sadan vuoden aikana ja edelleenkin yhä kiihtyvällä vauhdilla kaikki ympärillämme muuttuu. Pelottaa niin kuin kertojaakin.

Huh, en tiedä eksyinkö vähän aiheesta, mutta äärimmäisen mielenkiintoisesti koostettu tooosi lyhyt mutta hieno ja ajatuksiaherättävä teksti. Kiitokset. <3

[Nyyhti]

Etsin kommentoitavaksi raapaletta, ja tämä pölähti tuohon, mutta mitä ihmettä noiden kahden edellisen kommentin jäljiltä voi enää sanoa

Tämä oli kyllä tosi todentuntuinen raapale, ja kirjoitustyyliltään aika karua ja yksinkertaista, mutta sitten välissä oli kuitenkin sellaisia tosi taiteellistyyppisiä lausahduksia, joita Kiirsu ja Bluji ovatkin lainailleet. Raapaleet mielestäni tarvitsevat sellaisia pysäyttäviä lauseita - muuten ne ovat vain superlyhyitä tekstinpätkiä - joten erityisesti nuo aiemmin jo lainaillut pätkät olivat mielestäni aivan erityisen hienoja.

Pidin myös tämän sanomasta, koska vaikka tämä vaikutti tosi yksityiskohtaiselta kuvaukselta, varmasti useampikin ihminen samastuu tähän todella vahvasti. Niin vahvasti, että tämä pitäisi varmaan kehystää ja liimata johonkin yliopiston seinälle, jotta kaikki näkisivät tämän.

Kiirsun tavoin pidin tosi paljon tuosta huijatuksi tulemisen kuvailusta. Se on kyllä tosi totta, että sitä tuntee olonsa huijatuksi, mutta en minäkään tiedä, kuka se huijari on. Elämä oli ihan hyvä vaihtoehto.

[Kelsier]

Vaihdokkaista hei!

Pidin tämän pienen raapaleen tunteesta. Kesä kulutetaan aina tietyllä tapaa huolimattomasti, jopa silloin lapsena, kun kesät tuntuivat loputtoman pitkiltä. Eikä se huolimattomuus ole paha asia, se tarkoittaa, että on todella jättänyt turhan murehtimisen ja suorittamisen pois.

Jotenkin ajattelin, että tässä on puhujana sellainen, joka on valmistunut ylioppilaaksi kolme vuotta sitten. Silloinhan onnittelupuheissa toitotetaan miten kaikki on auki ja todella odotetaan ahnaasti sitä tulevaa. Parin vuoden korkeakouluopintojen jälkeen on sitten palattu maan pinnalle. Ehkä unelma-ala ei ollutkaan se oikea tai oli, mutta opinnot ahdistavat silti. Elämä on saanut perspektiiviä ja siksi pelottaa ja tuntee itsensä huijatuksi.

Kiva, että olit valinnut otsikoksi lauseen tuolta vielä toiveikkaasta vaiheesta. En itse saanut tästä hirveän syksyisiä viboja, vaikka selvästi tässä ollaan alkusyksyssä. Keskityin enemmän muihin asioihin

Kiitos, kun kirjoitit!