Hiljaisuus on kultaa, Remus/Luna, slice of life raapaleita (S)

[Thelina]

Ficin nimi: Hiljaisuus on kultaa
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: slice of life
Ikäraja: S
Paritus: Remus/Luna
Yhteenveto: Hiljaisuus on kultaa silloin, kun sitä eivät varjosta menneet.
Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.

A/N: Osallistuu Spurttiraapale VI -haasteen kolmannelle kierrokselle, Sana/Kuva/Lause10 #3 tällä kuvalla ja FFF1000 sanalla 405. Vihersalaatti. Otsikkoinpis tuli Olavi Uusivirran kappaleesta Kun hiljaisuus oli kultaa, vaikka muuten kyseisen kappaleen sanat ei liity tähän mitenkään.


Hiljaisuus on kultaa

1.

100 sanaa - saavi

Walesissa on satanut viikon. On ollut niin harmaata, että kesä tuntuu hetkeksi taipuneen tihkun, tuulen ja rankkasadekuurojen alle. Remus on ehtinyt tottua veden ropinaan peltikatolla, ja kun sade vihdoin eräänä aamuna lakkaa, hän herää hiljaisuuteen.

Luna on jo noussut ja lähtenyt puutarhaan. Makuuhuoneen ikkuna on auki, yön jäljiltä viileä ilma tuoksuu sateelta ja hiukan Lunalta. Tällä on tapana huuhtoa hiuksensa kehäkukista ja kamomillasta tehdyllä keitteellä, jota sekoitetaan sadeveteen. Talon nurkalla oleva saavi on viikon mittaan täyttynyt äärimmilleen ja lisäksi Luna on jättänyt erilaisia vateja, kulhoja ja ämpäreitä ympäri puutarhaa veden keräämistä varten. 

Remus nousee keittämään teetä juuri, kun ulko-ovi käy.


2.

100 sanaa - rauta

Luna laskee keittiön pöydälle sylillisen kypsiä tomaatteja, ruohosipulin varsia ja rapeaa salaattia. Hän hymyilee Remukselle, ottaa paistinpannun esille ja alkaa valmistaa aamiaista. Pian vesi kiehuu ja Remus laittaa teen hautumaan siksi aikaa, kun munakas paistuu.

Valurautapannu on Remuksen äidin vanha, kuten moni muukin esine täällä. Hänen vanhempiensa talo on täynnä muistoja, surullisiakin. Remus on kuitenkin kohdannut ne Lunan vuoksi, kun tämä oli halunnut jättää puoliksi taistelussa tuhoutuneen kotinsa Saukkonummella. Lunan kasvit ja tavarat ovat herättäneet Walesin talon henkiin, kuten Luna itse on herättänyt Remuksen.

Remus kaataa teen, Luna hyräilee tarjoillessaan munakasta. Onni pilkahtelee hetkissä, eikä kumpikaan murehdi mennyttä tai tulevaa.


3.

100 sanaa - etikka

Pienen talon puutarha kukoistaa Lunan käsissä. Remus auttaa häntä keräämään kasvihuonekurkkuja, jotka he säilövät etikkaan. Luna jättää aina muutaman kurkun nurmikolle harvinaisia rikkokiipiäisiä varten. Remus antaa hänen tehdä niin, vaikka uskookin, että kurkut päätyvät pensaan alla elelevän menninkäisen suuhun. 

Syrjäisellä seudulla elää muitakin taikaolentoja. Lähimetsän puissa he ovat nähneet pokkuroijia, maassa taas myrsylinpesiä. Luna on kerännyt niiden selässä kasvavia lehtiä hoitouutetta varten. Se tekeytyy kylmäkomerossa kurkkujen ohella ja aina purnukan nähdessään Remus tuntee muiston hoikista sormista ihollaan. Hiljalleen vanhat arvet haalenevat ja kosketus parantaa mieltä siinä missä myrsyliuute haavoja.

Loput kurkut Remus pilkkoo vihersalaattiin. Yksinkertainenkin ruoka maistuu täällä uskomattoman hyvältä.


4.

100 sanaa - nurmi

Remus istuu takapihan puupenkillä kuunnellen lintujen laulua ja sirkkojen sirinää. Luna poimii kukkia nurmelta, joka on venähtänyt niin pitkäksi, että on oikeastaan jo niitty. Joukossa kasvaa apilaa ja muita kukkia, joissa perhoset, kimalaiset ja siipihipsiäiset viihtyvät.

Luna on tehnyt voikukista seppeleen ja asettanut sen hiuksilleen. Remuksen sydäntä lämmittää se, miten paljon Luna välittää kaikista niistä, joita muut vieroksuvat: voikukista, omituisista ihmeotuksista, hänestäkin.

”Tule tänne”, hän pyytää ja pian Luna istuu kahareisin hänen syliinsä ja taivuttaa päänsä taakse niin, että seppele putoaa maahan. Remus pitelee Lunaa hellästi ja vastaa lämpimään halaukseen, kun tämä lopulta nojautuu lähemmäksi.

”Teen seppeleen sinullekin”, Luna lupaa.


5.

100 sanaa - nukahtaa

Luna on yksi niistä ihmisistä, joiden seurassa hiljaisuus ei tunnu koskaan vaivaannuttavalta. Hänellä on taito olla läsnä ja tuoda levollisuutta niihinkin hetkiin, kun Remusta (tai heitä molempia) ahdistaa. Hiljaisuus on kultaa silloin, kun sitä eivät varjosta menneet, ja tässä talossa hyvä hiljaisuus on läsnä päivittäin. Sitä säestävät lattian narina, heilurikellon tikitys ja Lunan vaimea hyräily, jota Remus rakastaa.

Kaupungin hälyssä vietettyjen vuosien jälkeen Remus oli aluksi pelännyt nukahtaa maaseudun hiljaisuudessa. Alkuaikoina hänen oli myös vaikea nukahtaa Lunan viereen, mutta nopeasti tämän lempeät sanat ja vuoteen hämärässä kerrotut tarinat ovat saaneet Remuksen rauhoittumaan.

Enää hän ei tiedä, miten osasi nukkua ilman. 


6.

100 sanaa - aina

Muutaman aurinkoisen päivän jälkeen sade palaa. Se ei kuitenkaan haittaa — Remus ei ole helteen ystävä sen paremmin kuin Lunakaan.

Remus lukee sohvalla kirjaa, Luna makaa lattialla katsellen katon oksaisia lautoja ja niistä muodostuvia kuvioita. Pian on teeaika, mutta Remus ei jaksa nousta ihan vielä.

Luna ponnistaa istumaan, nousee ylös ja istuu Remuksen viereen, samaan sohvatyynyjen kuoppaan kuin aina. Remus vetää hänet lähelleen, silittää käsivarren hentoa nukkaa kuunnellen Lunan hengitystä ja sadetta.

Kesä alkaa lähestyä loppuaan. He ovat suunnitelleet, että tilaisivat jälleen Päivän Profeetan, alkaisivat ympyröidä työpaikkailmoituksia, lukea uutisia. Sillä ei kuitenkaan ole mitään kiirettä.

Heidän on hyvä tässä ja nyt.

[Myötätuuli]

Omg, tämä oli pakko lukea heti, koska mikä paritus!! <3 Ihana! Miksen ole lukenut yhtään fikkiä aikaisemmin tällä parituksella?

Tämä oli ihanan yksityiskohtainen. Tässä oli paljon viipyilevyyttä, joka sopi hienosti näihin raapaleisiin. Yleensä raapaleissa ei ehdi samalla tavalla rakentaa hyvin tarkkaa kuvaa ja tunnelmaa, mutta tässä raapalesarjassa sitä riitti. Tässä oli todella herkkä ja rauhallinen tunnelma. Ihanan tyyntä ja kaikki paha on kuin jäänyt taa. Luna ja Remus tuntuivat todella sopivalta ja seesteiseltä parilta.

Tässä oli myös ihana hento ripaus vielä kesää, mutta myös sateisen sään myötä syksyn odotusta. Kiitos tästä, tämä oli ihana!

[mursuhilleri]

Apua! Eipä ole tullut mieleenkään, että Remuksen ja Lunan voisi parittaa toisilleen. Sehän toimi mainiosti, joskin jäin miettimään, että kuinka tämä pariskunta on päätynyt yhteen.

Tää oli ihan tosi upea, herkkä ja kaunis teksti. Sait tosi taitavasti rakennettua tähän sellaista loppukesän tunnelmaa. Pienellä sanamäärällä niin paljon tunnetta <3 Ihania pieniä hetkiä Remuksen ja Lunan arjesta, tällainen arkifiilistely on ihan parasta. Remus ja Luna sopii erinomaisesti toisilleen ja voin kyllä kuvitella, että he tekevät hyvää toisilleen! Kiva myös kun alussa puhuttiin sateisesta säästä, joka palasi vielä lopussa. Mutta se ei onneksi haittaa Remusta ja Lunaa!

Kiitos tästä ficistä, tää oli aivan uskomattoman upea raapalesarja <3

[Pahatar]

Terveisiä Kommenttikampanjasta ja isot pahoittelut, kun pääsin vasta nyt kommentoimaan tätä. Luin tämän heti kun julkaisit ja nyt uudelleen, ja tykkäsin tästä todella paljon. Remus/Luna on minulle ihan uusi tuttavuus, mutta tämän perusteella tuli iloinen yllätys siitä, miten hyvin he sopivat toisilleen. Tässä oli ihan mielettömän ihana tunnelma ja jotenkin hyvin seesteinen. Tuli tunne siitä, että molemmat ovat löytäneet yhdessä mielenrauhan, ja sen myötä toipuivat sodasta parhaiten. Minun oli helppo samaistua tähän hiljaisuuden kaipuuseen, kun olen itsekin pitänyt siitä aina eniten.

Minusta oli jotenkin niin hienoa se, että sekä Remus että Luna tuntuivat nauttivan tällaisesta hyvin yksinkertaisesta elämästä kaukana kaikesta hälystä. Ajattelin, että kun heillä oli toisensa ja rauha, heillä oli kaikki, ja sitä ei voinut muuta kuin arvostaa. Selvästi kaikenlaiset epäolennaiset asiat, kuten kulta ja kunnia, olivat menettäneet heille merkityksensä viimeistään sodan myötä, tai sitten oli aina ollut niin. Oli ihana yksityiskohta, että Remukselle kotitalo tuntui nyt Lunan ja tämän tavaroiden myötä vielä paljon enemmän kodilta kuin aiemmin.

Tässä ei kovin tarkkaan kerrottu Remuksen ja Lunan välisestä suhteesta, mutta lukiessa tuli vahvasti sellainen tunne, että molemmat välittivät toisesta juuri sellaisena kuin tämä oli, ja se tuntui hyvin romanttiselta. Oltiin yhdessä, mutta silti molemmilla oli tilaa. Se tuli esiin siinäkin, että vaikka Remus ei uskonut samalla lailla taruolentoihin kuin Luna, hän ei halunnut pitää tämän iloa. Minua lämmitti myös tuo, kuinka Luna teki Remukselle niin hyvää kaikin tavoin:

Luna on kerännyt niiden selässä kasvavia lehtiä hoitouutetta varten. Se tekeytyy kylmäkomerossa kurkkujen ohella ja aina purnukan nähdessään Remus tuntee muiston hoikista sormista ihollaan. Hiljalleen vanhat arvet haalenevat ja kosketus parantaa mieltä siinä missä myrsyliuute haavoja.

Hiljaisuutta voi olla tosiaan monenlaista, mutta oli niin ihanaa, että Luna ja Remus olivat löytäneet yhdessä sen hyvää tekevän hiljaisuuden. Heidän yhteisymmärryksestään ja keskinäisistä tunteistaan kertoi paljon sekin, että Remus nukkui nykyään parhaiten tai ainoastaan Lunan vieressä, vaikka oli tottunut aiemmin olemaan yksin. Tuntui kuin Remuksen olisi ollut vaikea ymmärtää, miten Luna saattoi välittää hänestä, ja siinä oli jotain hyvin liikuttavaa. Silti olen tämän perusteella ihan vakuuttunut siitä, että Remus oli Lunalle yhtä lailla tärkeä kuin toisinpäin. Ajattelin, että Remus oli Lunalle yksi niitä harvoja ihmisiä, jonka kanssa hän saattoi olla täysin oma itsensä, kun oli joutunut koulussa niin kaltoin kohdelluksi, ja sodan aikana.

Viimeisessä osassa tuli sellainen tunne, että mikään ei ole pysyvää, ja jossain vaiheessa tämäkin ihana kesä olisi ohitse. Silti tuntui siltä, että Remus ja Luna selviävät kyllä tulevasta arjestakin, koska heillä oli toisensa. Ja paikka, jonne saattoi vetäytyä pois hälystä ja metelistä. Loppu oli niin kaunis ja lohdullinen. Sait minut ihastumaan kertaheitolla tähän pariin, ja tuli sellainen tunne, että olisipa mukava saada lukea heistä lisääkin, ja vaikka Lunan tunteista ja ajatuksista. Ehkä innostut joskus kirjoittamaan vielä uuden tarinan näistä kahdesta? Joka tapauksessa suuri kiitos tästä, tämä sai tosi hyvälle mielelle!

[Thelina]

miisuli, minäkään en ole törmännyt tähän paritukseen, mutta kun kerran tulin ajatelleeksi sitä, saanut rauhaa ennen kuin olin kirjoittanut heistä! Kiva kuulla, että raapalemitasta huolimatta mielestäsi kuvailua ja viipyilevyyttä oli sopivasti, sellaista tykkäänkin kirjoittaa<3 kiitos kommentista, ihanaa että pidit!

mursis, tässä ei nyt avattu tarkemmin, miten he päätyivät yhteen. Jossain sodan jälkimainingeissa kuitenkin. Ihanaa kuulla, että pidit loppukesän tunnelmasta! Se sopii myös ajatukseen, että syksyn tullen jokin voi muuttua, tulla jotain uutta. Eikä Remuksen ja Lunan kotoilua tosiaan sade haittaa<3 kiitos kommentista!

Pahatar, kiva että nappasit tämän kommenttikampanjasta! Remuksessa ja Lunassa on yllättävän paljon samaa, ja molemmat on tosiaan helppo kuvitella viettämään rauhaisaa elämää kaukana muista. Oli mukava kuulla asioista ja yksityiskohdista, joista pidit ja ehkä tosiaan palaan vielä jossain vaiheessa kirjoittamaan näistä kahdesta! Kiitos kommentista!

[Fiorella]

Olipa ihana raapalesarja! Juuri tällaisten tarinoiden lukemisesta nautin erityisen paljon.

Tekstissä oli levollista seesteisyyttä, kaunista kuvailua ja lempeän lämminhenkistä tunnelmaa. Saatoin haistaa Lunan hiustenhoitokeitteen tuoksun mielessäni, kuulla vanhan talon narisevan lattian ja kesäisen sateen ropinan, nähdä teen höyryävän kevyenä. Ihanan aistivoimaista kerrontaa. Lukijankin teki mieli jäädä viipyilemään tämän pariin, ihan kuten pariskunnankin omaan salaiseen tilaansa, josta he olivat löytäneet henkisen turvapaikan ja lämmintunnelmaisen kodin.

Lunan kasvit ja tavarat ovat herättäneet Walesin talon henkiin, kuten Luna itse on herättänyt Remuksen.

Remus ja Luna ovat yllättävän ihana pari, voin hyvin kuvitella, että he olisivat löytäneet toisensa jossakin myöhemmässä elämänvaiheessa, kun ei enää ole kyse opettajasta ja oppilaasta. Onhan velhojen elinkaarikin pidempiaikainen kuin ihmisillä.

Remuksen sydäntä lämmittää se, miten paljon Luna välittää kaikista niistä, joita muut vieroksuvat: voikukista, omituisista ihmeotuksista, hänestäkin.

Jotenkin koskettava tuo Remuksen vertaus, että Luna välittää hänestäkin; Remus on aina tainnut kokea olla jotain vähän vähemmän ja huonompaa kuin muut, vaikka itse asiassa oli kelmeistä paras. Voisi sanoa, että Luna näkee paremmin todellisen luonteen kuin moni muu.

Kiitos tästä! Eräs mieluisimmista lukemistani ficeistä aikoihin. Tässä oli juuri sellainen tunnelma, jota rakastan. Mielelläni lukisin heistä enemmän ja laveamminkin!

[Thelina]

Fiorella, olipa ihanaa että luit tätä jotenkin kaikilla aisteilla! Tykkään kirjoittaa tuollaisia yksityiskohtia, joten on kiva kuulla, että ne toimivat hyvin. Mietin juuri samaa tästä parituksesta, että velhojen elinkaarikin on pidempi kuin ihmisen, jolloin ikäero menettää merkitystään, kunhan pari muuten sopii yhteen ♥ Ja niin totta tuokin, että Remus helposti taitaa ajatella olevansa huonompi kuin muut, vaikka todellakin on kelmeistä paras. Kiitos ihanasta kommentista, olipa kannustavaa kuulla, että tämä on ollut sinulle viime aikojen mieluisimpia tekstejä ♥

[Vendela]

Voi että, tämä oli taattua Thelina-laatua Ihanaa kieltä ja kaunista kuvailua, tunnelma oli ihanan lempeä ja pehmeä. Kivaa, että olit innostunut spurttailemaan

En tiedä miksi näin tämän parituksen koko ajan mielessäni Neville/Lunana enkä Remus/Lunana Ihan jo siitä kun näin tämän otsikon ensimmäisen kerran, mieleni päätti että Neville on tässä toinen osapuoli. Nyt lukiessa yritin oikein keskittyä, että tässä on Remus, ei Neville, mutta jotenkin silti vaan näin Nevillen mielessäni. Ehkä ne Remus/Nevillet, joita olet aikaisemmin kirjoittanut sotkee nyt asioita aivoissani.

Tässä oli kyllä jotenkin todella lunamaiset elementit. Kesä, puutarha, kukat, rauha, lempeys, hiljaisuus. Tykkäsin todella paljon! Muutenkin näiden rapsujen tunnelma oli sopivan rauhallinen ja kesäinen. Loppupuolella syksy jo hieman kopisteli ovella, mutta kuitenkin vielä sen verran kaukana ettei häirinnyt tämän kaksikon rauhaa

Kiitos paljon näistä, olipa ihanaa lukea sinulta uutta

Vendela

[lurikko]

Mä nyt jotenkin innostuin näistä ikäero-pariskunnista ja hyppäsin Remus/Neville-tarinoista lukemaan tämän uudenpuoleisen Remus/Lunan, joka pilkahti tuolla päivitetyissä viesteissä vähän aikaa sitten! Tässäkin mua itseäni tavallaan hämmentää se näiden ikäero (ja opettaja/oppilas-historia) ja se ehkä tekee vielä lukemiseen sellaisen jonkun ekstrasävyn kun joudun käsittelemään sitä hämmennystäni, vaikka sähän kirjoitat tätä suhdetta hyvin smoothisti eikä ikäero nouse tässä esiin.

Ensimmäinen näistä raapaleista oli ehdottomasti mun lemppari, tykkäsin tosi paljon siitä miten siinä ollaan hetkessä kiinni ja kuvailu on jotenkin todella tarkkaa ja aistivoimaista (opin tän aistivoimainen-sanan kirjoittamisen opinnoissa hiljattain ja nyt oon ruvennut sitten nähtävästi bongailemaan sitä toisten teksteistä, mutta siis tää sun kerronta erityisesti ykkösraapaleessa oli kyllä erittäin aistivoimaista). Näissä kaikissa on kyllä tosi rauhallinen tunnelma, vähän sellaisen ikuisesti jatkuvan kesän tunnelma, mitä rakentaa myös lopussa tuo hienovarainen viittaus arkeen, Päivän Profeettaan ja työpaikkailmoituksiin, ja se että se arki kuitenkin vielä työnnetään syrjään, kesä saa edelleen jatkua.

Koko tarinan aloitus oli mun mielestä ihana ja erittäin toimiva! Yksinkertainen "Walesissa on satanut viikon", joka laittaa heti tälle tarinalle miljöön ja jopa sään (joka on viehättävällä tavalla melkein kehollinenkin ilmiö, ja aisteihin kiinnittyvä, ja tuntuu että jo ajatus sateesta ikään kuin tuo jonkun kuvitteellisen kehon tarinaan ikään kuin kokemaan sitä tarinaa), ja lisäksi vaikka tuo virke on tosi yksinkertainen, siinä on kuitenkin jo kuluvan ajan tuntu, koska sillä kuitataan koko viikko. Ja se on myös aistivoimainen!

Muut lempparikohtani olivat nämä:

Remus on ehtinyt tottua veden ropinaan peltikatolla, ja kun sade vihdoin eräänä aamuna lakkaa, hän herää hiljaisuuteen.

Tääkin on tosi aistivoimainen, hih miten mä nyt ylikäytän tätä sanaa! Mutta siis, tässä miljöö rakentuu niin hyvin kuuloaistin avulla, kun on ensin tuo veden ropina peltikatolla ja sitten hiljaisuus. Tosi yksinkertaisia asioita, mutta tuntuu että tulee vedetyksi mukaan tarinan maailmaan.

Remus nousee keittämään teetä juuri, kun ulko-ovi käy.

Ja tämä oli mun mielestä todella tyylikäs lopetus ensimmäiselle raapaleelle, tässä on sellainen tuntu että jotain tapahtuu mutta ei ihan vielä, kaikki jää ikään kuin auki hetkeä ennen kuin mitään edes tapahtuu. Sellainen alkamisen tuntu, mutta ei sanota että mitä alkaa. Ja toisaalta sellainen tulevan kohtaamisen tuntu, kun kuulee oven avautuvan ja tietää että kohta toinen tulee (oletettavasti) sun luo.

Kiitos näistä!

[Thelina]

Vendela, spurttailu on minulle hyvä kannustin kirjoittamiseen, kun yleensä inspissanoista keksii lähes heti jonkun idean! Kieltämättä Neville/Luna olisi toiminut tässä myös, voi hyvinkin olla että Remus/Neville kummitteli jossain takaraivossa, kun Neville välttämättä halusi tulla ajatuksiisi Kivaa, että pidit tunnelmasta ja lunamaisista elementeistä<3 kiitos kommentista!

lurikko, kuten mainitsinkin Fiorellalle, niin minulle on ehkä helpompi ajatella näitä suuren ikäeron pareja sitä kautta, että velhojen elämän on sen verran pitkä, ettei parikymmentä vuotta enää oikeastaan olekaan niin merkittävä ero toki se opettaja/oppilas historia silti on taustalla, tässä nyt kuitenkin vain ohitin sen ja keskityin muuhun. Raapaleisiin mahtuu niin kovin vähän, että kaikki ylimääräinen on karsittava, siksi olikin kiva kuulla, että pidit tuosta yksinkertaisesta aloituslauseesta ja miten siinä kuitenkin tuli monta asiaa esille. Aistivoimainen on ihana sana ja upea tavoite tekstille, onpa sydäntä lämmittävää kuulla, että tämä teksti oli sen suhteen onnistunut! Ja kiitos muutenkin huomioistasi, niitä oli kivaa ja jotenkin kannustavaa lukea<3 Kiitos kommentista!