Otsikko: Kaikuja kaukaisuudesta
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst
Paritus: Severus/Remus
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Heitä ei ole tarkoitettu yhteen, mutta Remus rakastaa yhä.
A/N: Osallistuu 12+ virkettä -haasteeseen.
Kaikuja kaukaisuudestaHautakivi oli peittynyt sammaleeseen. Sen harmaaseen pintaan oli kaiverrettu nimi Ignotus Peverell. Remus katseli haudalle polvistunutta vanhaa, heiveröistä naista, joka ei tuntunut huomaavan häntä. Sade yltyi, ja hautakivi alkoi tummua suurista pisaroista. Remus jatkoi kulkuaan hautausmaan poikki, ohi unohdettujen hautojen, ohi korkeiden marmorista tehtyjen hautakivien, kohti Lilyä ja Jamesia. Remus varoi kävellessään kastematoja, jotka pyrkivät vapauteen tulvivista kodeistaan, ja yllättyi kohottaessaan taas katseensa, sillä Severus oli ehtinyt haudalle ensin.
”Sinä se et sitten voi antaa minun koskaan olla rauhassa.”
Remus ehti napata otteestaan irronneen sauvan kiinni ennen kuin se putosi maahan. Hän ei ollut nähnyt Severusta viiteen vuoteen, eikä olisi uskonut, että oli vaarassa törmätä häneen täällä. Kun he olivat viimeksi olleet yhdessä, Severus oli ollut niin riutunut, vain varjo itsestään. Nyt Severuksen silmät olivat niin täynnä vihaa, ettei Remus ollut tunnistaa häntä.
Viime kerralla oli ollut kevät, ja tuuli oli ollut lempeä, kutittanut kasvoja, kun he olivat seisoneet Kielletyn metsän laidalla. En tule koskaan olemaan Musta, Severus oli sanonut ennen kuin oli marssinut takaisin linnaan. Remus ei olisi uskonut, että Siriuksesta tulisi myös hänen suurin vihollisensa. Hän oli seissyt Tylypahkan pihamaalla niin kauan, että pilvet peittivät auringon ja sade kasteli hänet läpimäräksi. Jalat hädin tuskin kantoivat, kun hän oli vihdoin raahustanut kotiin ja sulkenut Severuksen mielestään.
Severuksen näkeminen Lilyn haudalla tuntui viiltona sydämessä. Hän katsoi Severuksen ohi, tuijotti hautaholvin pilarin halkeillutta pintaa, jottei tarvitsisi kohdata Severusta. Hän olisi halunnut olla vihainen, kylmä ja ilkeä, mutta se oli kai Severuksen yksinoikeus. Vaikka Remus oli yrittänyt, ei hän saanut Severuksen kulmikkaita kasvoja mielestään, ei voinut unohtaa hymynkaretta, jonka hän oli oppinut saamaan aikaan. Ei voinut mitään sille, että tahtoi palata hiljaisiin sunnuntaiaamuihin, jolloin hän oli täyttänyt ristikoita Severuksen korjatessa oppilaidensa esseitä.
”En tiedä, mitä iloa saat häiriköimisestäni, mutta voisit nyt jättää minut rauhaan.”
Remus tahtoi sanoa jotain rikkoakseen hiljaisuuden, käskeä Severusta menemään pois tai tulemaan takaisin. Mutta hän vain seisoi paikallaan, tunsi sateen ihollaan, eikä aikonut tällä kertaa jäädä itkemään Severuksen perään. Remus kääntyi ja käveli pois varmana siitä, että Severus huutaisi hänen peräänsä, mutta kun hän hautausmaan portilla kääntyi katsomaan taakseen, Severus katseli Lilyn hautakiveä kyyneleet silmissään.
Spoiler: sanalista näytä 1. sammal
2. harmaa
3. heiveröinen
4. pisara
5. marmori
6. vapaus
7. antaa
8. napata
9. vaara
10. yhdessä
11. ettei
12. kevät
13. musta
14. vihollinen
15. pilvi
16. kantaa
17. viilto
18. pilari
19. kai
20. kulmikas
21. ristikko
22. ilo
23. hiljaisuus
24. iho
25. varma