Title: Ideaali
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Bungou Stray Dogs
Pairing: Dazai Osamu/Kunikida Doppo
Genre: Vakavin Kunikidazai mihin pystyn (tää kertoo jotain vain jos on lukenut ne edelliset)
Rating: K-11
Warnings: Puheen tasolla itsemurha-aikeita (koska Dazai
)
Disclaimer: BSD kuuluu Asagiri Kafkalle ja Harukawa Sangolle. En ole saanut tämän kirjoittamisesta mitään korvauksia.
Summary: Dazai ja Kunikida eivät ole toistensa ideaalikumppaneita.
A/N: Sain tän idean itse asiassa jo silloin, kun kirjoitin edellisen BSD-ficini
Askel väärään suuntaan (K-11). Kirjoittelin tämän lopulta sitten tossa syyskuun puolella, ja nyt sit lokakuun alun kunniaksi julkaisenkin
Ikäväkseni voin kyllä sanoa, että dominoefekti lakkasi nyt sit tähän, koska tätä kirjoittaessa ei tullut mieleen uutta BSD-fici-ideaa
Mutta ehkä niitä putkahtelee vielä jostain lisää. (Ja ehkä pitäis kattoa/lukea lisää BSD:tä, oon vaa pari ekaa kautta nähny. Toisaalta kakkoskaudesta en pahemmin välittänyt
)
Ja siis joo, tää on kyl vakavin Kunikidazai-ficeistäni, vaikka en mä tätäkään missään vakavassa mielentilassa ole kirjoittanut. Pitää sitä perseilyä olla edes vähän mukana
Se on se, mikä muhun tässä parituksessa niin kovasti vetoaa.
IdeaaliKunikidalla oli ideaalikumppanilleen yhteensä viisikymmentäkahdeksan eri vaatimusta. Niistä yhtäkään hän ei suostunut kertomaan muille, joskin Dazai tiesi ne kaikki, mutta vain, koska tällä oli aina tapana varastaa hänen muistikirjansa ja lukea sen sisältö, mistä Kunikida ei pitänyt lainkaan. Hän ei halunnut Dazainkaan tietävän siitä listasta yhtään mitään.
Mutta ne olivat kuitenkin kaikki pelkkää ideaalia, ja tosielämä vastasi vain hyvin harvoin mielen ihanteita. Dazai sopikin niistä viidestäkymmenestäkahdeksasta ehdosta hyvälläkin tahdolla vain noin kymmeneen, mutta silti hän oli se, jonka Kunikidan sydän oli valinnut itselleen. Ihmisen tunne-elämä osasi olla oikukasta, mennä ideaalienkin edelle, ja vaikkei Kunikida pitänyt siitäkään, ei hänestä myöskään ollut taistelemaan sitä vastaan.
Eikä kyllä Kunikidakaan täyttänyt Dazain ideaalikumppanin ehtoja, jos totta puhuttiin. Niitä oli huomattavasti vähemmänkin kuin Kunikidalla: Dazai ei oikeastaan muuta pyytänyt kuin sievän naisen, joka olisi valmis tappamaan itsensä hänen kanssaan. Ja tarkemmin ottaen, ei silläkään ollut väliä, oliko kumppani sievä tai edes nainen, kunhan tämä vain suostuisi kaksoisitsemurhaan. Kunikida ei luonnollisestikaan ollut nainen eikä mitenkään sievä, eikä hän missään nimessä tappaisi itseään, ei yksin eikä kenenkään kanssa – ei varsinkaan Dazain. Mutta ei se oikeastaan tuntunut häiritsevän Dazaita.
Huolimatta siitä, että Dazai oli sinut sen kanssa, ettei Kunikida täyttänyt hänen ideaalikumppaninsa ehtoja sitten niin lainkaan, hänellä oli tapana kysyä käytännössä jokaiselta kohtaamaltaan naiselta, haluaisiko tämä kenties tappaa itsensä hänen kanssaan. Vastausta ehti harvoin edes kuulua, sillä sitä ennen Kunikida oli jo repinyt Dazain kauluksesta pois, heittänyt päin lähintä seinää ja karjunut niin, ettei sen äänen läpi kuulisi edes räjähtävää pommia.
”Mitä saatanaa sinä oikein ajattelet, Dazai!” Kunikida huusi vielä jälkeenpäinkin, kun Dazai oli taas tehnyt itsemurhaehdotuksen eräälle naiselle. ”Ethän sinä helvetti soikoon
voi pyytää häntä tekemään kanssasi itsemurhaa!”
”Noh, noh, Kunikida-kun”, Dazai virkkoi iloisesti tarkastellen ruhjeisia rystysiään. ”Kyllähän sinä tiedät, että ehdotan sitä melkein kaikille.”
Ja niinhän Kunikida tiesikin. Ehkä siinä se ongelma piilikin.
”Niin. Et tosin ole koskaan ehdottanut sitä
minulle.”
Mustasukkaisuus ja kateus tihkuivat Kunikidan matalasta äänestä, joka tunkeutui yhteen puristettujen hampaiden läpi, eikä hän voinut mitenkään estää sitä. Hän ei tiennyt, tunnistiko Dazai ne hänen äänestään vai pitikö tämä sitä vain tavanomaisena moitteena. Hän toivoi jälkimmäistä.
”Ei, en olekaan”, Dazai totesi ja siirsi katseensa rystysistään taivaalle.
”Etkä aiokaan, vai?” Kunikida päätteli. Hänen äänensä oli saanut nyt myrkyllisen sävyn.
”En niin.”
”
Miksi et?”
Dazai oli hetken hiljaa ja vain keskittyi harvinaisen intensiivisesti seuraamaan taivaalla seilaavia pilvenhattaroita. Kunikidasta se hetki tuntui ikuisuudelta, ja hänen teki mieli taas tarttua Dazaita kauluksista ja ravistaa vastaus tästä vaikka väkisin ulos.
”Koska…” Dazai aloitti lopulta, mutta jättikin sanan leijumaan ilmaan. Kunikidan oli purtava hampaansa lujempaa yhteen ettei vain olisi purrut Dazailta päätä irti.
”Koska… minä haluan
elää sinun kanssasi”, tämä sanoi sitten, katse yhä pilvissä.
Kunikida tuijotti Dazaita äänettömästi. Hän ei ollut odottanut tällaista vastausta – ihan mitä tahansa muuta paitsi tätä. Eikä hän tiennyt, mitä sanoa vastaukseksi.
Dazai vilkaisi sivusilmällä hämmennyksen mykistämää Kunikidaa, ja pehmeä hymy kohosi hänen kasvoilleen. Hänen olonsa oli lämmin.
Kunikida ei ehkä täyttänytkään hänen ideaalikumppaninsa ehtoja, mutta kuitenkin tämä oli juuri se, jonka hän kaikkein kipeimmin tarvitsi elämäänsä.
