BBC!Sherlock: Vielä viimeiset sanat, K-11, Johnlock

[Hallahäive]

Kirjoittaja: Hallahäive

Beta: Mustekehrääjä

Fandom: BBC!Sherlock

Ikäraja: K-11

Genre: Melankolinen draama

Paritus: Johnlock, maininta John/Marysta

Disclaimer: Sherlock ja John kuuluvat ACD:lle, BBC:lle, Moffatille ja Gatissille. Minä vain lainaan toisten leluja, enkä saa penniäkään.

Spoilerivaroitus: Spoilaa His Last Vow:ta eli kolmannen kauden viimeistä jaksoa.

A/N: Minusta tuntuu, että kolmoskauteen liittyen on ollut järkyttävän vaikeaa kirjoittaa mitään. Kenties se johtuu siitä, että sen ilmestymisestä on kulunut vasta niin vähän aikaa ja vieläkään ei ole oikein kaikki uponnut tajuntaan. Kirjoitin silti huvikseni tajunnanvirtaa, joka luultavasti on vähän OoC:tä, mutta yritetään olla välittämättä siitä. Sherlockin pov:lla en olekaan hetkeen päässyt leikkimään. Öm, toivottavasti tykkäätte, eipä tässä kai muuta...

Summary: Vielä viimeiset sanat sinulle, John.

   
Vielä viimeiset sanat


John,

Kirjoitan tämän kirjeen ennen lähtöäni lentokentälle, jonne myös sinä olet matkalla. Sinä tulet kuitenkin saamaan tämän vasta kuukausien päästä, tai kenties vieläkin pidemmän ajan kuluttua mikäli tulevat olosuhteet vaikuttavat veljeni toimintakykyyn radikaalisti. En kuitenkaan hänen sanoistaan huolimatta odota, että niin tulee käymään.

Tällä hetkellä triviaalit ajatukset täyttävät pääni ja on vaikeaa löytää juuri ne sanat, jotka minä tahdon sinun joskus lukevan. Sanat, joita Mycroft ei tahdo minun kirjoittavan, mutta jotka hän tulee sinulle toimittamaan. Kuolevien viimeiset toiveethan on toteutettava. Niin, lukiessasi tätä saat kuulla viimeisestä valheestani, John. Toivon että suot sen anteeksi, vakuutan että kaikki oli jälleen sinun parhaaksesi, kuten edellisen suuren petokseni kanssa. (Tässä kohdin oletettavasti toivot, että voisit läimäyttää kasvojani, mutta pahoin pelkään, että sinun on tyydyttävä vain muistoihisi edellisistä kerroista.) Uskon, että ymmärrät, ettemme enää tule näkemään tämänpäiväisen hyvästelymme jälkeen, mutta koska et tunnetusti ole kovin havainnointikykyinen (useimmat eivät ole), luulen että on parasta laittaa loppu kaikille epäilyksillesi.

Kerron nyt sinulle totuuden siitä, mihin viimeinen tapauksemme minut johti.

Ammuttuani Magnussenin edessäni odotti kaksi vaihtoehtoa: loppuikä vankilassa tai veljeni järjestämä vaihtoehto kaksi, itsemurhamissio Itä-Euroopassa. Kummankin kohdalla eliniän odotteeni olisi varsin lyhyt. Päädyin lopulta Mycroftin junailemaan vaihtoehtoon, joka antaa minulle puoli vuotta armonaikaa peitetehtävässä. (Mikäli joskus kaipaat tarkempia yksityiskohtia, tiedät keneltä kysyä.) Niinpä nyt kun olet saanut tämän kirjeen, minä olen jo kuollut. Tällä kertaa pysyvästi. Sanoisin olevani pahoillani, mutta koska tekoni seurauksistaan huolimatta takaavat sinun ja perheesi tulevaisuuden, en kadu niitä.

Huomaan sen sijaan katuvani tiettyjä muita asioita. Mitä merkillisimpiä asioita, joita tuskin odottaisit kuulevasi sosiopaatilta. Ja useimmat niistä liittyvät sinuun. Kadun toki sitä, etten koskaan ehtinyt suorittamaan loppuun vaatekaappini perällä olevaa koetta (sinun luultavasti kannattaa käydä hankkiutumassa siitä eroon mikäli rouva Hudson tai Mycroft ei ole sitä huomioinut (ota mukaan maski ja suojahansikkaat)), ja sitä, etten päässyt matkustamaan Bermudan kolmioon.

Mutta kaikista eniten koen ahdistavaksi yhden ajatuksen. Kuten ystäväsi majuri Sholto sanoi, on olemassa oikea aika kuolla. Minä olen varma, että tämä on minun aikani. Siitäkin huolimatta on yllättävän vaikeaa päästää irti elämästään. Sillä, ja tätä on vaikea tunnustaa... olisin halunnut vanheta kanssasi, John. Raivostuttavan sentimentaalista.

En koskaan odottanut eläväni vanhaksi elämäntapojeni vuoksi. Viime vuosina kuitenkin huomasin, ettei minulla olisi ollut mitään sitä vastaan. Minä kadun sitä, etten koskaan pääse näkemään päivää, jolloin sinun hiuksesi ovat täysin harmaat. Kadun sitä, ettet sinä enää tule kanssani yhdellekään tapaukselle, enkä saa kuulla sinun lähes liioiteltuja kehujasi. Koen jopa melankoliaa ajatellessani, etten saa juoda sinun tekemääsi teetä. Teetä, John. Katso nyt, mitä sinä olet minulle tehnyt. Seuraavaksi alan viljellä järkyttävää proosaa silmiesi väristä. Mistä tuleekin mieleeni, että en usko katuvani blogisi välttämätöntä loppumista.

Aikani alkaa olla vähissä, minut tullaan noutamaan pian. Niinpä jätän kirjeeni loppuun enää muutaman asian, jotka haluan sinun tietävän.

Haluan sinun tietävän, että ystävyytesi merkitsi minulle paljon. Sanoin sen jo bestmanin puheessani, mutta koen tärkeäksi kertoa sen vielä ennen kuin on myöhäistä. Sinä olet syynä siihen, että olen matkalla kuolemaani, mutta silti koen ainoastaan huojennusta siitä että olet turvassa. Sen lähemmäksi rakkautta ei minunkaltaiseni mies pääse. Toisenlaisessa tilanteessa, jos et olisi tavannut vaimoasi ja jos minä en olisi lähdössä, nämä sanat olisivat kenties voineet johtaa johonkin. Mutta tämä on vain yksi niistä skenaarioista, joita minulla ei enää ole aikaa miettiä enempää ja joilla en halua herättää sinussa turhia tunteita.

Toivon, ettet unohda minua (ajatus on kerrassaan naurettava, mutta eivätkö nämä olekin sanat, jotka tällaisessa tilanteessa tulee lausua? Sinä olet aina ollut minua parempi tällaisten sosiaalisten konventioiden parissa.). Toivon, että sinä, Mary ja vauva tulette onnellisiksi kaikesta huolimatta. Olisin tahtonut olla osa elämääsi pidempään.

Näiden riittämättömien sanojen kera toivotan sinulle hyvästit, John Hamish Watson. Kiitos kaikesta.


William Sherlock Scott Holmes

*

”Herra Holmes, nyt on aika lähteä.”

Sherlock taittelee huolellisesti kirjepaperin ja tunkee sen kermanvaalean kuoren sisälle. Hänen kätensä ovat vakaat hänen asettaessaan kuoren povitaskuunsa. Sieltä se tulee pian siirtymään hänen veljensä haltuun ja lopulta Johnille.

John. Pian on viimeinen kerta kun hän näkee Johnin. Jokin raksahtaa rikki hänen kylkiluidensa alla.

”Selvä”, Sherlock tokaisee. Hän kääntää takkinsa kauluksen pystyyn vielä viimeistä kertaa ennen kuin on aika sanoa hyvästit Sherlock Holmesille.

[Frederica]

Kommenttikampanjasta vuorokautta. :>

Minun oli ihan pakko ottaa tämä, kun huomasin sinut kirjoittajana. :> Pidän tyylistäsi ja teksteistäsi, enkä joutunut pettymään tämän valitessani! :>

Mielenkiintoinen asetelma tuohon kolmannen kauden lopetukseen! Jatkat hyvin sitä ajatusta, joka siinä pedattiin, ja menet mukavasti vähän pidemmälle ja syvemmälle, mikä on mahtavaa. Rakastan ajatusta tuosta kirjeestä, hihii :3

Tässä tuo Sherlockin ääni syntyy minusta tietynlaisesta jäykkyydestä. Ja nyt ennen kuin ymmärrät väärin, niin tuo jäykkyys on ehdottomasti hyvä asia. Tuntuu siltä, että Sherlock ripustautuu pitkiin lauseisiin ja hitaasti tajuntaan uppoaviin sanoihin, koska tämä on loppu, eikä osa hänestä halua päästää irti. Ja kyllä Sherlock myös puhuu pitkästi, mutta silloin kun hän ilmaisee syvimpiä tunteitaan hänen lauseensa ovat loppujen lopuksi yksinkertaisia, niin kuin tässä kirjeessä. Tavallaan Sherlock kiemurtelee kiinni jokaiseen sanaan, koska niiden pitäisi olla maailman merkityksellisimmät sanat, eikä hän osaa kirjoittaa niitä, koska mikään ei ole niin vaikeaa kuin hyvästien lausuminen.

Pidän ihan älyttömästi tuosta tarinasta, jonka olet tuohon taustalle rakentanut noista jaksossa olleista vihjeistä. Vaarallinen tehtävä, josta tulee kysellä Mycroftilta, Mycroftin aseman mahdollinen horjuminen, hienoja yksityiskohtia. Ja nuo asiat, joita Sherlock katuu; koe kaapissa ja Bermudan kolmio, ihan mahtavaa. :3

Sen lähemmäksi rakkautta ei minunkaltaiseni mies pääse. Toisenlaisessa tilanteessa, jos et olisi tavannut vaimoasi ja jos minä en olisi lähdössä, nämä sanat olisivat kenties voineet johtaa johonkin. Mutta tämä on vain yksi niistä skenaarioista, joita minulla ei enää ole aikaa miettiä enempää ja joilla en halua herättää sinussa turhia tunteita.

Toivon, ettet unohda minua (ajatus on kerrassaan naurettava, mutta eivätkö nämä olekin sanat, jotka tällaisessa tilanteessa tulee lausua? Sinä olet aina ollut minua parempi tällaisten sosiaalisten konventioiden parissa.). Toivon, että sinä, Mary ja vauva tulette onnellisiksi kaikesta huolimatta. Olisin tahtonut olla osa elämääsi pidempään.

Näiden riittämättömien sanojen kera toivotan sinulle hyvästit, John Hamish Watson. Kiitos kaikesta.


William Sherlock Scott Holmes

^ Nämä kohdat ovat vaan todella kauniit ja surulliset. Sherlock tunnustaa tunteensa ja kuitenkin toivoo Johnin olevan onnellinen Maryn kanssa, mutta Sherlock kuitenkin viittaa siihen mitä olisi voinut olla, mitä hän olisi halunnut olevan ja wou. Ja tuo miten tärkeä Sherlock tietää olevansa Johnille, että John ei unohda häntä, että John tulee suremaan, se kertoo paljon siitä miten hyvin Sherlock ymmärtää Johnia, miten paljon hän välittää Johnista (okei Sherlock ampui Magnussenin Johnin vuoksi, mutta tämä on silti ihan mahtava osa tätä kirjettä tämä miten paljon Sherlock avaa tunteitaan tässä).

Tuo kokonimien käyttö tuossa kirjeen lopussa tuntuu minusta todella merkitykselliseltä. Jotenkin mietin, että se viimeistään kertoo näiden kahden välisestä siteestä. Yleensä vain hyvin läheiset ihmiset kirjoittavat / puhuttelevat toisiaan kokonimillä. Sherlock todella kirjoittaa tässä viimeiset sanat, jotka haluaa jättää jälkeensä ja hän haluaa sanoa Johnin kokonimen ja omansa, koska se on viimeinen kerta. Sherlock haluaa kirjoittaa Johnin kokonimen, osoittaa, että hän tuntee Johnin, eikä hän kirjoita kapteeni tai tohtori, koska ne ovat vain yhdet puolet miehestä, jonka hän tuntee. Eikä Sherlock kirjoita konsultoiva yksityisetsivä, koska ei hän halua Johnin muistavan hänet pelkkänä etsivänä, vaan kokonaisena ihmisenä; William Sherlock Scott Holmesina.

ohn. Pian on viimeinen kerta kun hän näkee Johnin. Jokin raksahtaa rikki hänen kylkiluidensa alla.

”Selvä”, Sherlock tokaisee. Hän kääntää takkinsa kauluksen pystyyn vielä viimeistä kertaa ennen kuin on aika sanoa hyvästit Sherlock Holmesille.

^ Tuo lopun kuvailu on mniusta tarpeen, koska se osoittaa, ettei Sherlock ota karkoitustaan kevyesti. Hän ei ole kone, hän on ihminen ja häneen sattuu. Tuo on kauniisti sanottu tuo Jokin raksahtaa rikki hänen kylkiluidensa alla. Se kuvaa minusta hienosti Sherlockin tunteita ja miten hän kuitenkin kulkee eteenpäin, vaikka kaikki murenee ja on rikki. Sherlock tietää, ettei voi enää pyshätyä tai perääntyä, joten kaikesta tuskasta huolimatta hänen on vietävä tämä kuvio loppuun, koska hän on kuitenkni tehnyt kaiken pitääkseen Johnin turvassa, eikä kadu mitään.

Kokonaisuutena kaunis ja hieno ja upea fikki.
Kiitos tästä. <3

[Hallahäive]

Frederica: On aina yhtä ilahduttavaa kuulla, että joku menee oman nimen vuoksi lukemaan ficin    Kiva, että pidit kirjeestä. Itsestäni olisi ollut kiehtovaa saada tietää enemmän siitä, mitä tapahtuu ennen Sherlockin poislähtöä ja lentokenttäkohtaushan oli järkyttävän tunteellinen ja... tahdoin laittaa Sherlockin sanomaan sanat, joiden sijaan hän sanoi "Sherlock on tytön nimi" ja niinpä syntyi tämä. Olen erittäin iloinen siitä, että Sherlockin ääni toimi mielestäsi tässä. Kun kyseessä on mies, joka ei paljon tunteistaan halua puhua, niin on aina vähän arpapeliä yrittää tavoittaa se oikea sävy.

Käytin juurikin tarkoituksella molempien kokonimeä, koska no.. mikään muu ei tuntunut sopivalta viimeiseen kirjeeseen. Mukavaa että tarkoitus välittyi ruudun toisellekin puolelle. Ja hyvä, että loppu tuntui tarpeelliselta, en halunnut jättää tätä kesken kirjeen lopun kohdalla, mutta mietin siitä huolimatta hieman istuuko lopetus. Kiitos kovasti kommentistasi, se valaisi päivääni.

[Angelina]

Nää sun Johnlockit on kyllä mahtavia! Tämäkään ei luonnollisesti tehnyt poikkeusta.

Minäkin pidin tästä ideasta - viimeisen kirjeen kirjoittaminen jotenkin sopii Sherlockille ja pystyin hyvin kuvittelemaan hänet sitä kirjoittamaan. Kirje kokonaisuudessaan olikin hyvin sherlockmainen, pieniä yksityiskohtia myöten. Todella hellyyttävää, muttei kuitenkaan liian siirappista tekstiä - Sherlockin kohdalla tällaisissa söpöilyissä voisi helposti mennä epäuskottavuuden puolelle, mutta sinä saat kirjoitettua kyllä todella uskottavasti.

John. Pian on viimeinen kerta kun hän näkee Johnin. Jokin raksahtaa rikki hänen kylkiluidensa alla.

Mun sydän särkyy kun luen tällaista! Miksei näillä kahdella voi vaan olla onnellista loppua :< Ihastun aina vääriin parituksiin :'D Kiitoksia kuitenkin tästä, tykkäsin kovasti!

[Hallahäive]

Angelina: Oi, kiitos kehustasi, erittäin kiva kuulla että tykkäät Johnlockeistani. Mukavaa, että Sherlock ei mennyt liian siirappisesti ja että pidit kirjeestä. Ja älä muuta sano, nää kaksi ansaitsisivat onnellisen lopun... ehkä sellainen vielä joskus seuraa? Kiitos kun kommentoit!

[Sisilja]

Moi taas! Olin jo kovasti ihmettelemässä, miksi kummassa en ole kommentoinut tätä aiemmin, mutta taidan keksiä yhden syyn. Tämä on julmetun julma ficci! Herranjesta.

Jos jokin itse sarjassa tehdyissä ratkaisuissa ei harmita yhtään, niin se, ettei Sherlock ikinä joutunut oikeasti sinne itsemurhamissiolle Itä-Eurooppaan. Tämä ficcikin jättää toki mahdollisuuden vähän auki, mutta minä luin tämän nyt niin, että Sherlock oli tosiaan joutumassa kuolinreissulle. Uhhuh, voi ei. Ihan tuli kylmät väreet silkasta surusta. Oih, mikä kirje, mitä sanoja, mitä silti sanomatta jääviä asioita. Vaikka onhan siellä tuo:

Sinä olet syynä siihen, että olen matkalla kuolemaani, mutta silti koen ainoastaan huojennusta siitä että olet turvassa. Sen lähemmäksi rakkautta ei minunkaltaiseni mies pääse.

Onhan siellä juu se rakkaus, mutta jotenkin aika ja paikka ovat väärät ja minuun sattuu niin!

Ja sitten kipu vain pahenee, kun:

Toisenlaisessa tilanteessa, jos et olisi tavannut vaimoasi ja jos minä en olisi lähdössä, nämä sanat olisivat kenties voineet johtaa johonkin. Mutta tämä on vain yksi niistä skenaarioista, joita minulla ei enää ole aikaa miettiä enempää ja joilla en halua herättää sinussa turhia tunteita.

Turhia tunteita! </3 Voin kuvitella kyllä Johnin ilmeen noiden sanojen kohdalla. Se jostain käsittämättömästä syystä helpottaa suruani vähäsen.

Tosi raadollinen kirje, täynnä tunnetta ja ihania yksityiskohtia. Hymähdin kokeelle kaapissa, koska olen hölmö.

Olisin tahtonut olla osa elämääsi pidempään.

Tunnen tuskasi, Sherlock! <3

Kiitos taas tästäkin iskusta suoraan vatsaan, mahtavaa angstia!