MCU, sammuttavatko kyynelet raivonuotion, S | Loki | Angst

[Sielulintu]

Nimi: Sammuttavatko kyynelet raivonuotion
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Genre: Angst
Hahmot: Loki
Yhteenveto: Valheiden ja juonittelun jumalan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kyetä petkuttamaan myös itseään, mutta siihen hän ei yrityksistään huolimatta pystynyt.
Vastuuvapaus: Maailma hahmoineen kuuluu luojilleen. Minä vain kirjoittelen omaksi ilokseni taloudellista hyötyä saamatta.

A/N: Ensimmäinen teksti tällä fandomilla, ja julkaisu todellakin jännittää jonkin verran. Loki on kuitenkin niin kirjoittamaan inspiroiva hahmo, että pakkohan tähänkin fandomiin oli lusikkansa työntää.

Sammuttavatko kyynelet raivonuotion

Sellin seinät olivat vakaat ja liikkumattomat, tietysti ne olivat. Silti Loki vannoi voivansa nähdä, kuinka ne hivuttautuivat toisiaan kohti salavihkaa mutta määrätietoisina. Ne ajoivat häntä ahtaammalle ja ahtaammalle, kohti tyrmän kaukaisinta nurkkaa.

Loki pinnisti tahdonvoimansa ja pysytteli paikoillaan. Seinät eivät tahtoneet häntä tappaa. Odin oli se, joka olisi hetkeäkään epäröimättä ollut valmis riistämään hänen henkensä, jollei Friggaa olisi ollut. Seinillä ei ollut tahtoa, ellei sitten Odinin tahto ollut koko Asgardin sielu. Toisinaan hänestä tuntui, että niin asia juuri olikin. Odin tuntui olevan itse maailma, jota hän hallitsi. Mitä ikinä Odin keksikään, kukaan ei edes ajatellut vastustamista. Kaikki palvoivat häntä. Loki oli palvonut häntä, rakastanutkin.

Viha roihahti jälleen korkeampaan liekkiin Lokin sisässä ajatuksen tunkeutuessa kutsumatta hänen mieleensä. Eikö hän edelleenkään kyennyt erottamaan Odinin nimeä ja isän käsitettä peruuttamattomasti toisistaan? Miksei hän voinut unohtaa koskaan Odinia isänä pitäneensäkään. Thoria hän ei suostunut edes ajattelemaan. Veli, joka ei ollutkaan veli, sai hänen mielensä kirvelemään vielä Odiniakin pahemmin. Äitiä, Friggaa hän ei olisi voinut päästää mieleensä sekunnin murto-osaa pidemmäksi aikaa; muuten hän olisi tullut hulluksi. Odinin ja Thorin jättämä tyhjyys oli hirvittävä, mutta Frigga oli vielä jotakin aivan muuta. Hän ei koskaan ollut jättänyt Lokia huomiotta Thorin vuoksi. Friggalta Loki oli oppinut suuren osan siitä, mitä hän magiasta ja sen käytöstä tiesi. Hän oli niin kiinteä osa Lokin perhettä, Lokia itseään, ettei pois repiminen ja syrjään heittäminen tuntunut edes etäisesti mahdolliselta.

Kirjat, joita Frigga lähetti, olivat sekä siunaus että kirous. Toisinaan ne houkuttelivat hänen huomionsa muualle. Välillä hän saattoi miltei unohtaa toisiaan kohti kurottelevat kiviseinät ympärillään. Parhaina hetkinään hän saattoi olla useita tunteja, ehkä jopa kokonaisen päivän piittaamatta sisuksiaan kalvavasta sekasorrosta, jonka oli tarkoitus olla hänen tunne-elämänsä. Niinä hetkinä hän yleensä uppoutui Friggan lähettämiin kirjoihin. Niiden sivujen sisältämät legendat ja taikuuden saloihin pureutuvat teoriat tarjosivat kipeästi kaivatun pakotien. Lukiessaan Lokin oli mahdollista tuntea edes hetkellistä iloa, vaikkakin vain siitä, että jokin kauan hänelle mysteerinä säilynyt arvoitus valkeni viimeinkin.

Oikeastaan oli suoranainen ihme, että hänen sallittiin vastaanottaa Friggan kirjalähetykset. Eivätkö vartijat ja erityisesti Odin ja Thor pelänneet, että hän saisi tietoonsa jotakin ratkaisevaa ja heidän kannaltaan vaarallista. Eivätkö he tulleet ajatelleeksi, että jonkin muinaisen, vuosisatoja lukemattomana lojuneen kirjan sivuilta voisi löytyä keino todelliseenkin pakoon, pois tyrmästä palatsin alta.

Ehkä kukaan ei enää uskonut hänen kykenevän sellaiseen. Ehkä kaikki olivat niin vuorenvarmoja sellien turvallisuudesta, ettei hänen arveltu kykenevän mihinkään paon tapaiseenkaan. Oikeassahan he olivatkin. Mihin hän olisi päässyt, kun magian avulla paikasta toiseen siirtyminen oli huolella estetty, eikä vankkojen kiviseinien läpi ollut tietenkään minkäänlaista toivoa päästä vapauteen.

Loki oli aina arvostanut mahdollisuuksia, vapautta määrätä omasta elämästään. Siinä yksi syy, miksi hän olisi halunnut kohota korkealle Odinin ja Thorinkin yläpuolelle. Hän halusi olla asemassa, jossa kukaan ei vaatisi häntä tekemään mitään, mitä hän ei itse mielinyt. Hän ei sietänyt ajatusta toisten asettamista ehdoista, rajoituksista, joita hänen oli pakko noudattaa. Siksipä hänet luultavasti olikin lukittu tänne mahdollisimman kauas kaikesta muusta palatsin elämästä. Syynä oli taatusti turvallisuuden lisäksi sekin, että Odin tunsi hänet kyllin hyvin tietääkseen, kuinka paha isku vapauden menettäminen ja täydellinen eristyneisyys Lokille olisi. Tietenkään hän ei ollut milloinkaan arvostanut samalla tavalla seuraa kuin esimerkiksi typerä Thor, jonka elämä suorastaan riippui jatkuvasta ystäväpaljoudesta ympärillä.

Silti häkkiinsä suljetun eläimen ahdistus kasvoi hänen sisällään päivä päivältä suuremmaksi. Usein hän miettikin, jatkaisiko se kasvuaan loputtomiin, vai saavuttaisiko hän jossakin vaiheessa pisteen, missä mikään ei enää tuntuisi miltään. Omalla tavallaan hän huomasi jopa toivovansa sitä. Tällaisilla hetkillä turtumus kuulosti paratiisilta.

Pahinta oli kuitenkin syyllisyys. Aluksi hän oli kuitannut sen olankohautuksella kieltäytyen ajattelemasta sitä sen enempää. Vähitellen se oli kuitenkin vallannut yhä enemmän tilaa hänen ajatuksissaan, kunnes sen kieltäminen kävi mahdottomaksi. Jos kirjat tai puhdas ahdistus estivät joskus päivisin syyllisyyden tunkeutumisen mielen etualalle, yöt olivat sitäkin armottomampia. Yö toisensa jälkeen täyttyi kammottavista painajaisista. Välillä hän putosi pohjattomassa kuilussa Thanoksen pilkkanauru kaikkialla ympärillään kaikuen. Joskus taas kasvottomat olennot, joiden henkilöllisyyttä hän ei tiennyt eikä halunnutkaan tietää, kiduttivat häntä hitaasti pimeissä kammioissa. Pahimpia olivat kuitenkin ehdottomasti ne unet, joissa hän seisoi New Yorkia katsellen voitonvarmuus sydämessään. Hän katseli silkkaa riemua tulvillaan, kuinka kaupunki kouristeli hänen tuomansa hävityksen kourissa. Sitten unet yleensä hylkäsivät sen, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Yleensä näiden unien päätteeksi hän nimittäin näki kaiken tuhon uusin silmin. Hän kuuli ihmisten huutavan ja rakennusten sortuvan. Hän aisti pelon ja surun kaikkialla ympärillään niin vahvasti, ettei muulle kuin murskaavalle syyllisyydelle jäänyt tilaa.

Hän oli alkanut epäillä, että hänen vapaata tahtoaan oli poljettu. Hän ei uskonut, että olisi itse omasta aloitteestaan ryhtynyt moiseen, mutta ei se silti mitään muuttanut. Hän oli tehnyt sen, eikä hän voinut olla yhtä heikko kuin ne kuolevaiset, joiden mieltä hän oli menestyksekkäästi manipuloinut. Hän ei voinut olla menettänyt täysin kontrollia itsestään ja toiminnastaan. Varmasti jokin osa hänestä oli halunnut tehdä sen kaiken, eikä hän voinut kiistää sitä eikä muuttaa tosiasiaa miksikään muuksi. Valheiden ja juonittelun jumalan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kyetä petkuttamaan myös itseään, mutta siihen hän ei yrityksistään huolimatta pystynyt.

Viha oli parempi. Jos hän sai kiukun ja raivon kaiken kammottavuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta palamaan tarpeeksi korkealla liekillä, kaikki muu väistyi joksikin aikaa. Alkuun se oli ollut helppoa. Jatkuva kiukun ja turhautuneen vihan rovio oli roihunnut hänen sisällään valveilla ja unessakin. Pelkkä Odinin nimen ajattelu oli toiminut polttoaineena, joka oli saanut lieskat leimahtamaan. Nyt kipinät tuskin hehkuivat tuhkan keskellä kituen. Enää vain harvoin hän sai ne syttymään. Yhä harvemmin tuli yltyi sellaiseksi, että se jaksoi hävittää painajaisten jälkikuvat.

Loki sulki silmänsä, vaikkei pimeydessä mitään nähnyt muutenkaan. Hän keskittyi kuvittelemaan mielessään tuhkaan peitellyt kipunat, jotka olivat jääneet yön yli odottamaan uuteen liekkiin puhaltamista. Sellaisia tulen nukkuvia henkiä he olivat aina ottaneet mukaansa esimerkiksi tuoheen käärittyinä kaukana palatsista vaeltaessaan. Silloin hän oli toisinaan osallistunut metsästys- tai sotaretkille yhdessä Thorin kanssa. Kipinät edellisen illan nuotiosta olivat paitsi kätevä tapa kuljettaa tulta mukana, myös monen mielestä takuunvarma keino varmistaa retken onnistuminen. Moni uskoi, että tulen sammuminen tiesi epäonnea koko seurueelle.

Hän halusi puhaltaa omat kipinänsä liekkiin ja sytyttää rovion. Hän halusi polttaa vaikka koko maailmansa tuhkaksi ja noeksi, jos sillä pyyhkiytyisi kaikki muukin pois. Hän olisi valmis kuolemaan oman tulensa mukana, jos sitä vaadittaisiin. Hän olisi valmis aivan mihin tahansa, kunhan unet ja hirvittävät ajatukset loppuisivat.

Kuvitteelliseen tuleen keskittyminen oli eräänlainen pakokeino sekin. Tarpeeksi tiukasti keskittyessään hän kykeni miltei haistamaan metsän ympärillään, kuulemaan luonnon äänet ja näkemään pikkuruisten kipinöiden heikon loisteen. Hän kuvitteli kumartuvansa eteenpäin ja puhaltavansa varoen uutta henkeä liekeille. Kipinöiden päälle putosi kuitenkin pisara, ja kuvitelma särkyi. Järkytyksekseen Loki tajusi pisaran olevan todellinen. Sitä seurasi toinen, kolmas. Pian hän ei enää kyennyt laskemaan polttavia kyyneliä, jotka virtasivat vuolaina pitkin hänen poskiaan.

Loki pyyhki suolaisia pisaroita pois molemmin käsin. Hän ei muistanut, milloin olisi viimeksi itkenyt. Siitä täytyi olla kauan, hyvin kauan. Jokin tuntui kuristavan kurkkua tai vaihtoehtoisesti tukkivan sen sisältä päin. Jokin, joka muistutti lähinnä surua ja epätoivoa, valtasi rajusti alaa hänen sekavassa mielessään. Ennen kuin itku lopulta sai hänet kokonaan valtaansa, hän huomasi miettivänsä etäisesti, riittivätkö kyynelet sammuttamaan raivonuotion. Ehkä niin olisikin parempi.

[Fiorella]

Huomasin tämän ficin kommenttikampanjan kautta. Ja ensinnäkin pisteet siitä, että innostuit (ja uskalsit, jos kerran jännitti! ) julkaista tämän!

Loki on kiehtovan moninainen hahmo ja siinä mielessä erinomainen inspiraation lähde. Pidin valitsemastasi aiheesta, sillä vankilansa eristäytyneisyydessä Lokilla oli hyvää aikaa olla ja ajatella.

Odin tuntui olevan itse maailma, jota hän hallitsi.

Erittäin osuva luonnehdinta! Eikä mikään ihme, jos juuri Lokista tuntui tältä; ettei Odinin maailmassa ollut hänelle juuri tilaa lainkaan. Kummakos tuo, jos hän kamppaili saadakseen itselleen jalansijaa ja omaa paikkaa.

Frigga oli vielä jotakin aivan muuta. Hän ei koskaan ollut jättänyt Lokia huomiotta Thorin vuoksi.

Minusta oli jo elokuvissakin koskettavaa, miten äiti oli Lokille tärkeä ja miten Frigga myös ymmärsi sen, että pojalle oli tärkeää olla jollekulle merkityksellinen, varsinkin kun Thor oli niin huiman ylitsepursuava luonteeltaan, että syrjäytti veljensä jo huomaamattaankin. Friggan lempeys ja hoiva on varmasti ollut suurena osana siihen, ettei Lokista ole kasvanut täysin tunteetonta aikuista.

Eivätkö vartijat ja erityisesti Odin ja Thor pelänneet, että hän saisi tietoonsa jotakin ratkaisevaa ja heidän kannaltaan vaarallista. Eivätkö he tulleet ajatelleeksi, että jonkin muinaisen, vuosisatoja lukemattomana lojuneen kirjan sivuilta voisi löytyä keino todelliseenkin pakoon, pois tyrmästä palatsin alta.

Kieltämättä, niinkin ovelaluonteinen ja kekseliäs tyyppi kuin Loki olisi viisasta eristää täysin, jos ei tahtoisi antaa tälle mitään virikettä uusiin, tuhoisiin ideoihin... Mutta ehkäpä sen verran isä ja velikin häntä säälivät, etteivät ihan tyhjyyteen raaskineet jättää?

Pahimpia olivat kuitenkin ehdottomasti ne unet, joissa hän seisoi New Yorkia katsellen voitonvarmuus sydämessään. Hän katseli silkkaa riemua tulvillaan, kuinka kaupunki kouristeli hänen tuomansa hävityksen kourissa. Sitten unet yleensä hylkäsivät sen, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Yleensä näiden unien päätteeksi hän nimittäin näki kaiken tuhon uusin silmin. Hän kuuli ihmisten huutavan ja rakennusten sortuvan. Hän aisti pelon ja surun kaikkialla ympärillään niin vahvasti, ettei muulle kuin murskaavalle syyllisyydelle jäänyt tilaa.

Tässä kohdassa oli jotain erityisen puhuttelevaa. Minua häiritsi elokuvissa se, miten Loki oli tietyssä mielessä hyvinkin ihmisluonnetta ja tunteita ymmärtävä ja silti hänellä oli järkyttävän psykopaattinen hallinnan tarve toisia kohtaan, aivan kuin ei olisi tajunnut (tai piitannut) siitä, miltä toisista tuntuu, jos kerran hänestä itsestäänkin tuntuu pahalta olla toisen vallan alla. Ajattelin, että ehkä juuri se sai hänet haluamaan sinnikkäästi sitä hallitsijan paikkaa, kun oli itse joutunut kokemaan alistettua asemaa (ainakin omasta mielestään), mutta silti se empatian puute kiusasi minua. Tässä oli mukava huomata, että kyllä nekin tunteet siellä jossakin alla ovat hänessäkin, vaikka tähän asti tukahdettuina. Loki on muuten sympaattinen hahmo, ilkikurisuuksineen kaikkineenkin, mutta se häikäilemätön puoli hänessä on epämiellyttävä. Pidän siitä, että Lokikin joutuu kasvotusten tekojensa seurausten kanssa ja ehkä ymmärtää sitä kautta jotakin enemmän myös itsestään. Hän kokee tasoittavansa tilannetta koska on jäänyt itse mielestään vaille, mutta ei tunnu ymmärtävän, että itsekin ottaa siinä toisilta, jolloin tilanne on edelleen epätasapainossa. Tosin, kaaoksen ja epätasapainon jumalahan Loki nimenomaan onkin.

Luontevasti ja sujuvasti kirjoitettua ja jäsenneltyä tekstiä seurasi vaivattomasti ja siihen oli helppo keskittyä. Ehkä otsikon olisin eristänyt ylimääräisellä rivivälillä tekstistä ihan selkeyden vuoksi, mutta eipä sekään häirinnyt mitään. Käytät paljon kiehtovan kuuloisia ilmaisuja kuten vaikkapa tulen nukkuvia henkiä. Pohdiskelevaa kerrontaasi oli minusta oikein miellyttävää lukea. Toivon, että inspiroidut paitsi kirjoittamaan, myös julkaisemaan enemmänkin! Kiitos jo tästä! Oli ilo lukea.

[Sielulintu]

Fiorella: Kiitos valtavan paljon pitkästä ja pohdiskelevasta kommentista! Ensiksikin mahtavaa, että tykkäsit tästä. Tämä fandom ja Loki kyllä ovat suuri inspiraation lähde, ja näistä luultavasti tulee kirjoiteltua enemmänkin.

Todella mielenkiintoista myös lukea sun ajatuksia Lokista ja motiiveista hänen käytöksensä takana. Mustakin on älyttömän kiehtovaa miettiä, miksi Loki toimii niin kuin toimii. Lisäksi on myös mielenkiintoinen lisä pohdintoihin, kun alkaa ajatella, kuinka suuri osa Lokin toiminnasta lähti hänen omista pyrkimyksistään ja omasta tahdostaan ja missä määrin hänen mieltään ja sitä kautta tekojaan kontrolloitiin.

Tämän perheen suhteet ja ongelmat ovat nekin kiinnostavia käsitellä kirjoittelemalla. Odinin ja Thorin suhdetta Lokiin kun tosiaan voi luonnehtia lievästi sanottuna vaikeaksi. Friggan rooli Lokin elämässä on kyllä ollut tärkeä, kuten sanoitkin.
Vielä kerran isot kiitokset, että päädyit tämän pariin ja kommentoimaankin.

[Kaarne]

Halusin tulla vastaamaan otsikon kysymykseen, joten tässä sitä ollaan. Vastaus: En usko, että sammuttavat, koska kyyneliä ei ehkä itkemisen myötä synny riittävästi kokonaisen nuotion sammuttamiseen, ja raivonuotio kuulostaa tavallistakin kuumemmalta.

Mutta sanon nyt jotain muutakin, kun tekstin luin! Tykkäsin tuosta raivonuotiosta vertauksena ja Lokin epätoivoi tuntui oikeasti käsinkosketeltavalta. Oli myös mukavaa lukea ficciä Lokista pitkästä aikaa, koska hänestä on nyt uusien elokuvien myötä kirjoitettu vähemmän. Minusta tavoitit hyvin tuollaisen yksinäisyyden kokemuksen ja sellaisen turhautuneen, surua huokuvan vihaisuuden, jota Loki tuntee.

Kiitos tästä, hieno fic ja hieno otsikko!

[Sielulintu]

Nevilla: Oi, kiitos paljon kommentista. Ihanaa kuulla, että tykkäsit. Hienoa myös, että tunnelma välittyi ja vertaukset tuntuivat sopivilta. Lokista tulee nykyään joo harvemmin tekstejä, joten pitihän tätä vajausta sitten alkaa paikkailla.

[Angelina]

Kommiksesta heippa! Ensinnäkin ihanaa, että oot uskaltautunut kirjoittamaan tästä fandomista, koska no, rakkaus <3 Oon lukenut Lokista aika vähän ja nekin on pääasiassa olleet Thorki-ficcejä, joten tähän oli mielenkiintoista tarttua!

Kuvailit mielestäni erinomaisesti Lokin ristiriitaisia tuntemuksia ja ajatuksia, ennen kaikkea Odinia ja Thoria kohtaan. Frigga taas oli Lokille juuri sellainen kuin olen ajatellutkin – hänen ajattelemisensa on mahdotonta, koska muuten tulisi hulluksi. Uskon, että Loki ihan todella rakasti adoptioäitiään yli kaiken ♥ Ajattelen myös, että Thor on Lokille paljon tärkeämpi, kuin hän suostuu myöntämään, joten musta oli ihanaa tuo, miten hän muisteli yhteisiä sotaretkiä, vaikkakin tuollaisen väliajatuksen kautta : D

Pidin kovasti tuosta seinien kuvailusta ja siitä, miten sait tähän Lokin ahdistusta tuotua ilmi. Nuo lopun kyyneleet olivat myös mielestäni aidon tuntuinen reaktio kaiken tuon myllerryksen keskellä!

Oon vähän sellainen, että elän dialogista ja vuorovaikutuksesta, joten jossain kohtaa toivoin, että tekstissä olisi ollut jonkinlaista keskustelua, mutta ymmärrän kyllä ettei se olisi ehkä tähän tekstiin sopinutkaan.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä, kiitos :3

[Sielulintu]

Angelina: Kiitos paljon ihanasta kommentista. Loistavaa, että pidit ja että Lokin synkeät tunnelmat välittyivät. Tämän perheen erittäin vaikeista suhteista on tosi mielenkiintoista kirjoittaa, koska esimerkiksi nyt Lokinkin suhde heihin kaikkiin on tavalla tai toisella aika haastava. Ymmärrän muuten täysin, että aloit jonkinlaista kommunikaatiota tähän kaipailla. Itsekin nautin kirjoittaessa ja lukiessa ihan hirveästi dialogeista, joten tuntui aika hassulta, kun sitä ei tässä ollut. Toisaalta vaihtelua pyrkiä ilmaisemaan asiat ilman, että hahmot pääsevät sanomaan ne ääneen.

[Maissinaksu]

Onnittelut kommenttiarpajaisten voitosta! Katsoin että sinulla oli listauksessasi muutama Marvel-tarina ja koskapa mieleni teki maanantain kunniaksi lukea Lokista, täällä ollaan! Lisäksi angsti on genrenä mitä mainioin ja sopii hetkeen kuin hetkeen. Vieläpä kun itse hahmo on sellainen, ettei kyseistä genreä tarvitse haalia kasaan ollenkaan väkipakolla. ^^

Pidän sekä dialogipainotteisista ficeistä että tällaisista "ajatteluteksteistä", ja erityisesti Lokin vankeusaika sopii oman sisimmän tarkasteluun, kuten myös ajatusten suomiseen niille, ketkä aiemmin ansaitsivat tulla kutsutuksi perheenjäseniksi. Arvatenkin suhtautuminen Odiniin ja Thoriin on kokenut käännöksen päälaelleen, mutta ihanasti Friggalla on silti oma merkityksensä äitinä. Loki se onkin kunnon mammanpoika, höhö. <3 Tuntuu että jotenkin se äidinrakkaus on niin suuri ja kaikkivoipainen energia.

Tykkäsin tekstin koherenssista ja siitä miten se eteni kohti loppua, jossa viimein kyyneleet pääsevät valumaan kaikkien raskaiden mietinnänaiheiden houkuttelemina. Loki raasu. :< Huomasin myös itsekseni vastaavani tuohon otsikon kysymykseen ajatellen samaa kuin Vehka ylempänä. Jotenkin ihastuin myös ihan kybällä sanaan raivonuotio, ai että. <3

Olipa mukavaa pitkästä aikaa hypätä Marvelin maailmaan. Kiitoksia tästä! <3

- Mai