// Alaotsikko: » K-11 , 1/?
Nimi » Ysidee
Author » jew.
Beta » hajanaisia kavereita, ekaa osaa ei ole betattu ollenkaan .
Genre » En mä tätä mihinkää erityisesti osaa luokitella.
Rating » k-11
Pairing » lukekaa ni näätte , mut Virpi/Purkka ainakin .
Warnings » Kiroilua on enemmän kuin tarpeeksi , muuta en sitten tiedä .
Disclaimer » Hahmot olen keksinyt itse, mahd. bändit yms. ovat oikeita.
A/N » Mä päätin tän nyt tunkasta tänne , erinäisissä paikoissa ollut ennenkin. Kommentit on kuin kultaa ~ ekaa osaa ei ole betattu , mutta nyt on minellä beta , joten seuraavat tulevat olemaan : 3
Ysideen luokka oli tapansa mukaan villi ja vapaa, ainakin omasta mielestään. Opettaja ei enää edes yrittänyt rauhoitella, vaikka muutenkin oli lupsakka täti. Nuoriso, Ällä ja Inno olivat paperipallosotaa, ja niitä lojui pitkin luokkaa. Lisette jutteli jotain Hannan kanssa, Virpi, Sheila ja Sauli tekivät samaa nurkkapulpeteissaan, Tomi kierteli luokassa heittäen läppää aina välillä jonnekkin väliin ja Pummi, Miro sekä Onni räkättivät kulmassa kertoen vitsejä.
Viimein äidinkielen opettaja, Emilia Aaltonen nousi ylös ja käski luokkaa vaikenemaan. Ei mitään reaktiota. Nainen pudisti päätään, ja karjaisi saman. Kaikkien katseet kääntyivät opettajaan, joka hymyili voitonriemuisesti.
” Onpa opella keuhkot ”, kuului Innon mielipide. Se oli tarkoitettu kuiskaukseksi, mutta täysin hiljaisessa huoneessa kaikki kuulivat sen. Nuoriso virnuili ystävänsä vieressä. Emilia hymyili rauhallisesti.
” Kun kerran olette nyt rellestäneet tarpeeksi, ette viitsisi kirjoittaa ainettanne eteenpäin? ” Opettajan pyyntö sai kaikkien kasvoille nousemaan nyreän ilmeen, ketään ei kiinnostanut kirjoittaa. Emilia nyrpisti hiukan nenäänsä ja jatkoi:
” Kaikki, ketkä eivät ole kirjoittaneet ainettaan vähintään sivua, jäävät koulun jälkeen. ” Luokan valtasi taas hiljaisuus, kunnes sen katkaisi Innon lausahdus: ” Vittu. ” Se laukaisi tilanteen, kaikki nappasivat käteensä kynän ja alkoivat raapustaa.
” TIETÄ! Isot, pahat ja komeet tulee! ”
” Inno, etkö sä nyt vähän liiottele. ”
” Miten nii? ”
” Me muut täytetään kyl kaikki kriteerit mut... ”
” Mitä?! ”
” Sua ei voi komeeks kutsuu . ”
” Vittu sä kuolet Pummi. ” Niin rotevahko Inno kietaisi kätensä punapäisen Pummin kaulan ympärille kuin kuristaakseen, Nuoriso virnisteli vieressä Ällän kanssa. Nuoriso oli oikealta nimeltään Joni, lempinimi oli vanha. Kukaan ei oikeastaan tiennyt mistä se oli tullut. Hän oli supisuomalainen pellava pää rusketuksella ja vaaleansinisillä silmillä. Kaikki tiesivät, että Nuorisolla oli aina tuhat rautaa tulessa, kaikessa. Kukaan ei haastanut riitaa kenenkään kanssa kyseisestä nelikosta. Paitsi pari opettajaa, eikä siinä mielessä mitä muut nuoret.
” Into Haapaja! Irti! ” kuului kiljuntaa. Ja sieltähän asteli koulun painajainen, fysiikan, kemian ja matiikan opettaja Janina Lehto, oppilaiden keskuudessa Harppi. Inno päästi heti irti Pummista, vaikka tosin vain siksi, että levitteli syyttömän näköisenä käsiään.
” Se oli vain kaverillinen halaus! ” Äänensävy tavoitteli viatonta, mutta harmiksi siinä oli liikaa ilkikurisuutta. Harppi katsoi poikaa tarkasti haukansilmillään. Innolla oli paksut suklaanruskeat hiukset, tyyliin juuri-herännyt, sekä jäänsiniset, hiukan sähkönsiniseen taittuvat kumminkin, silmät, iho ruskettunut ja päällään valkoinen t-paita värikkäällä printillä, kuluneet farkut, sekä lacosteen kengät. Ihan kivan näköinen kaveri, ainakin tytöistä. Ei siitä sitten enempää.
” Varokkin sitten, etten näe halauksiasi tästä eteenpäin! ” Ääni oli edelleen kimakka, kuin korppikotkalla. Janinan oli aina. Nainen kääntyi ja lähti harppomaan pois päin, tiukka ilme kasvoillaan.
” Oho, Harpillahan on vähän huumorintajua ”, Pummi kuiskasi virnuilevan Innon korvaan.
” Pojat, pojat, heti vaikeuksissa. ” Ääni oli Liseten, mustahiuksisen tytön. Hän oli siro, ruskea silmäinen ja aika monen mieleen. Huulilla oli vino hymy, toinen kulmista oli koholla ja kädet ristissä rinnalla. Vieressä seisoivat Hanna, Sheila ja Virpi.
” Of course, my dear. ” Inno taipui hovikumarrukseen leveästi virnuillen. Lisette tuhahti, huvittuneesti.
” Jos kerran ollaan niin herrasmiestä, tees tilaa istumapaikkaa kaipaavalle neidolle. ” Samalla viuhtoi kädellään poikaa sivuun. Neljä poikaa olivat vallanneet kokonaisen penkin itselleen.
” Mulla on koko syli sulle, rakas. ” Inno tarjosi paikkaa, mutta Lise nauroi.
” Paskat mä sun syliis tuun, pahviaivo. ”
Inno huokaisi, ja teki tilaa. Nuoriso oli ollut makuulla penkillä jalat koukussa, mutta nousi nyt kunnolla ylös. Penkille ahtautuivat nyt myös Hanna ja Sheila. Virpi jäi seisomaan, vaikka tilaa olisi ollutkin. Pian paikalle kuitenkin saapuivat Onni, Miro, Sauli ja Tomi. Miro sekä Tomi ahtautuivat vielä penkille. Paikalla oli melkein koko luokka, yhtä lukuun ottamatta.
” Virpi hei, misä Purkka on? ” Kysyi Miro. Purkka oli tietysti lempinimi, siinä missä Pummi, Inno ja Nuorisokin. Se oli tullut sukunimestä, Purkanmäestä, ja siitä että Purkka söi aina purkkaa. Kukaan ei oikeastaan enää tiennyt Purkan oikeaa nimeä.
” Hammaslääkärissä. Raudat. ” Virpi hymyili. Virpi ja Purkka olivat olleet yhdessä... tuota... kauan. Todella kauan.
” Raudat? ” Pummin äänessä oli huvittuneisuutta. Virpi nyökkäsi. Hetken Pummi näytti mietteliäältä, mutta sitten ilme muuttui hyväksyväksi.
” Ja näin ohimennen ”, aloitti Lisette istuessaan Innon vieressä, ” et sä Inno viittis ottaa kättäs pois mun ympäriltäni, mä haluan istua rauhassa. ”
” Älä valita, tykkäät kummiski ”, heitti jutun toinen osapuoli takaisin, virnistäen.
” Et soo vaan viittis. ” Lisette nyrpisti nenäänsä tapittaessaan poikaa. Inno huokaisi ja vetäisi kätensä pois, muiden virnuillessa.
” Kui te jaksatte? Menisitte vaa suoraa naimisii ”, tuhahti Hanna, saaden osakseen mulkoilua ja inhoavia katseita Liseltä ja Innolta.
Purkka tuli kolmannella tunnilla. Ällä ja Nuoriso hyppäsivät heti ylös pulpeteistaan syöksyen pojan luokse käskien avata suunsa. Hah, eihän Purkalla mitään näkynyt, raudat olivat sisäpuolella hampaita, ja molemmat palasivat paikoilleen nyrpeän näköisinä. Oikeastaan oli erikoista kuvitella Purkalle rautoja. Hän oli pitkä, harteikas ja lihaksikas, amerikkalaisen jalkapallotähden näköinen. Hiukset olivat melkein valkoiset, ja silmät niin vaaleanvihreät, että niitä olisi voinut väittää valkoisiksi yhdellä vilkaisulla.
Kuviksen tunti oli lopuillaan ja opettaja Ilona Ratikainen oli päästämässä oppilaitaan pois. Neljäs ja viides tunti koostuivat liikunnasta. Tietysti ysidee oli terroristi luokkana pistetty yhtenä pamauksena opettajan kontille ja olivat ainoa luokka koko koulussa jonka liikunta oli yhteinen niin pojilla kuin tytöilläkin. Paljon siitä oltiin protestoitu. Ilman tulosta. Kosto olikin ollut suloinen, siivojat pitivät oikein kovasti.
" Mitä meil tänään on? " Hanna kysyi tyttöjen linnotautuessa pukukoppiinsa. Lisette kohautti olkiaan.
" Lipun ryöstöö ", tiesi Sheila. Sheila oli hiljainen, tekeytyi aina pieneksi. Hän ja Miro olivat kaksoset, molemmilla oli mustat, paksut hiukset ja he olivat hiukan ruikkuja rakenteeltaan, mutta pitkiä kumpikin. Tosin siinä missä Miron kasvoilla oli aina leveä hymy ja ruskeat silmät tuikkivat, Sheila piilotti suklaasimmunsa, tai ainakin toisen, vinon otsatukkansa alle, rajasi ne vahvasti, kulki mustissa ja omisti snakebitit. Tyttö hypisteli sormissaan kaulassaan roikkuvaa korua, yksikertaista ketjua, jossa roikkui alumiininen Davidin tähti, hiukan hermostuneen oloisena, vaikkei ollut.
" Voi jes ", mutisi Lisette. Ponnettomasti hän vaihtoi farkkunsa collegeihin.
" Ei se niin paha oo ", Hanna sanoi, mutta hymyili ilkikurisesti.
" No ehkei, mut silti. Kaisla pistää mut kuitenkin valitsee joukkueen ", Lisette sanoi turhautuneena.
" Jep, ja Innon toisen. Mutta sehän kuuluu asiaan, niin se on ollu seiskasta saakka, ope on huomannu teijän kilpailuhenkisyytenne", virnuilipuolestaan Virpi. Lisette mulkaisi häntä pahasti ja lähti pukuhuoneesta.
" Mutta hei Hanna ja Sheila, onk teil jotai tänään? " Virpi kysyi vihjailevasti, johon Hanna vastasi irvistyksellä.
"Anteeks, mut mä en oo suuntautunu naisiin ", Hanna sanoi reippaasti ja Sheila tyrskähti.
" Huomattu on. " Hanna ei ehkä ollut mikään kaikkein säädyllisin ihminen poikien tapauksessa, toisella kun oli aina tuhat rautaa tulessa. Moni ei vain pysynyt tytön vauhdissa.
" Jos mä saan huomauttaa, mulla on poikaystävä ", Virpi huomautti huomaavaisesti.
" Mitä sitten ? "
" Hanna, mä olen myös ihan onnellinen siitä. "
" Onks joku väittäny muuta ~ siis hei, Virpi rinsessa ja Purkka rinssi, vuodesta mitä kukaan ei enää muista, mikäs sen sulosempaa? "
" Hanna - "
" Cuuute. "
" Etitään tolle mies, Sheila. " Virpi sanoi lannistuneena. Sheila irvisti. Helpommin sanottu kuin tehty.
" No niin, ovatko kaikki paikalla? " Kaisla huudahti kirkkaalla äänellään, hymyillen leveästi.
" On on. " Kuului mutinaa oppilasrivistöstä.
" Eli meillähän on tänään lipun ryöstöä, kaikki osaa säännöt. Ei väkivaltaa, ainakaan minun nähteni. Lahjominen kielletty kaikilla tavoilla. Inno ja Lisette valitsevat joukkueet, OK? " Kaisla selitti nopeasti viuhtoen ilmaan. Oppilasmassasta astuivat molemmat kapteenit, toinen huokaillen, toinen tavalliseen tapaansa virnuillen. " Ensin molemmat valitsevat pojan, sitten tytön, tiedätte kuvion. "
" Liiankin hyvin ", jupisi Lisette, mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota, mutta jatkoi, " Nuoriso. "
" Ällä. "
" Hanna. "
" Sheila. " Ihan vinkkinä, jotkut voivat ihmetellä miksi Inno valitsi Sheilan eikä Virpiä, vaikka se tuntuukin paremmalta vaihtoehdolta. Virpi ei oikein loistanut muissa kuin lukuaineissa. Sheila oli lisäksi oikeasti hyvä, kun halusi. Lopulta Liseten joukkue koostui Nuorisosta, Hannasta, Pummista, Virpistä ja Mirosta, Innon Ällästä, Sheilasta, Tomista, Purkasta ja Onnista. Kyllä, ysideeläiset olivat kaikki hyvin kilpailuhenkisiä, kaikki, joten tästä pelistä tulisi hauskaa.
" Hienoa, mennään metsään. " Luokka seurasi kuuliaisesti Kaislan perässä pieneen metsän tapaiseen koulun viereen. Se jaettiin tuttuun tapaan kahtia keskeltä ja molemmat joukkueet saivat molemmat punaisen kaartion, joka toimitti lipun virkaa. Kun pari lähti piilottamaan niitä [ toisesta joukkueesta Sheila & Onni, toisesta Hanna & Miro ], muut jäivät rajalle. Lopulta piilottajat ilmestyvät paikalle ja peli alkoi.
Liseten joukkueesta jäi rajavartioon Hanna, Pummi ja Miro. Hanna nojasi rennosti puuhun muiden kadotessa muualle tsekkaamaan tilanne muualla rajalla. Siihen Hanna oltiin käsketty, vaikka se olikin turhaa. Kukaan ei yrittäisi siitä läpi.
Tytön arvio kuitenkin heitti, koska pian hänen vartiointi paikkaansa lähestyi poika. Pojalla oli erikoisen väriset hiukset, tummaanruskeaa sekoitettuna mustaan, ne olivat hiukan kiharat, ruskeat pähkinäsilmät ja englantilainen olemus. Tomi. Hanna kohensi asentoaa. Jos joku yrittäisi läpi keskeltä, se olisi nimenomaan Tomi. Hän harrasti juoksua ja oli vikkelä jaloistaan. Ei sillä, että Hanna olisi ollut huolissaan ~ hänkään ei ollut mikään etana.
" Mitä mä näen? Onko täällä tyttö hylättynä yksin metsään? " Tomi sanoi, hymyn noustessa kasvoille. Hanna huokaisi. Ihan normaalia Tomia.
" Hylätystä en teidä, mutta kyllä, mä olen tyttö ", toinen vastasi jättäen nojapuunsa lähtien astelemaan eteenpäin.
" Harmi etten voi jäädä seuraksi, mulla on bisnekset kesken ", Tomi naurahti perään. Hanna pudisti päätään epäuskoisena, mutta sitten Tomi lähti juoksemaan. Ja lujaa juoksikin. Hanna sai pistää kaiken likoon lähtiessään perään. Tomin huulilla kareili virne, josta sai vaikutelman ettei toinen edes yrittänyt lujaa. Vain poika tiesi, ettei se ollut totta. Se oli temppu, joka oli opetettu jokaiselle juoksijalle ekoina päivinä, tapa häiritä vastustajaa. Tomi oli saavuttanut monia voittoja, joista osan hän uskoi tulleen sen virneen takia. Vieressä juossut vastustaja oli vilkaissut häntä ja seonnut askelissaan. Se oli yksinkertaista. Mutta nyt Tomi pystyi vain yhteen ajatukseen: Hitto, tyttöhän osas juosta.
Samassa Tomi sai ajatuksen, lähti kaartamaan oikealle, Hanna seurasi, paljoa miettimättä. Ja lopulta Tomi seisahtui, tyttö menasi juosta päin. " Sitten vaan vankilaan neitiseni. " Hanna katsoi Tomia kulmaansa kohottaen. Toinen virnisti, niin että valkoiset hampaat välkähtivät. " Sä olet meidän puolella. " Hanna kirosi raskaasti tyhmyyttään.
Miro käveli hymy kasvoillaan metsässä, aivan rajalla. Hän antoi katseensa haravoida Innon joukkueen puolta, erottaen sieltä liikettä. Miro tuhahti. Totta kai hän siskonsa tunnisti. Hän tunsi paremmin kuin kukaan tuon kevyen kävelytavan, johon tyttö sai halutessaan niin paljon tuskaa, että katsominen sattui. Hän tunsi tuon tavan roikottaa päätään, katse maassa, hiukset muodostivat rikkoutumattoman muurin kasvojen ympärille. Sheilasta varmaan pitäisi olla huolissaan, niin kuin vanhemmat olivat, mutta Miro tiesi sen olevan vain toisen tyyli. Sheilalta ei onnistunut se sama iloisuus, kuin pojalla itsellään oli, luonnollisesti. Sisko ei silti ollut masentunut tai muuta.
Pian Sheilan hahmo selveni ja hän saapui aivan rajalle. Katseensa hän nosti hitaasti.
" Hi bro. " Toinen sanoi, pirullisen hymyn noustessa kasvoja koristamaan.
" Aijot sä yrittää tänne? " Miro sanoi, hymyillen takaisin täydellistä kopiota.
" Totta helvetissä, joten pikkunen, siirrys pois edestä. " Tyttö viuhtoi sanojensa vakuudeksi
kädellään poikaa sivuun. Miro ei liikkunut mihinkään. Sheila huokaisi. " Vaikean kautta sitten. " Sheila lähti juoksemaan. Hän juoksi ketterästi metäsässä, sai Miro huomata epäonnekseen. Pian systeri oli kadonnut näkyvistä, vaikka ei Miro kovinkaan paljoa ollut yrittänyt.
Sheila väisteli puita, kiviä ja kantoja taitavasti. Ketään ei näkynyt missään, ja tytön päästyä syvemmälle metsään hän alkoi etsiä. Kului kymmenisen minuuttia, kun Ällä ilmestyi paikalle.
" Ai, sä olet jo täällä ", toinen mutisi, haroi punertavan ruskeaa hiuspehkoaan. Hän vilkaisi olkansa yli. " Mulla ainakin oli perässäni Virpi, mut se tais jäädä matkasta jonkin aikaa sitten. "
" Okay, mut suosittelen silti etsimään ", Sheila sanoi vastaukseksi paikallaan tönöttävälle pojalle.
Ällä murahti lyhyesti, ja antoi silmiensä haroa maisemaa. Ne olivat sellaiset ~ miksi niitä nyt sanotaan ~ heterochromaattiset, eli eriväriset. Toinen oli syvän harmaa, melkein musta, toinen vaaleansininen. Sheila jatkoi etsimistään.
Lisette oli ollut toisella puolella jo pitkän aikaa. Kukaan tuskin edes tiesi Liseten olevan siellä. Hän vain etsi rauhassa, tietäen että myös Nuoriso olisi siellä. Lisette tuhahti. Hän vilkaisi ylös puuhun. Mihin vittuun ne oli sen piilottaneet?
" Ai ai ai, neiti on eksynyt ihan väärälle puolelle. " Lisette kirosi raskaasti kuullessaan Innon äänen takanaan. Hän kääntyi hitaasti ja siinähän poika seisoi, vino virne huulillaan.
" Sherlock, mut oot sä koskaan kuullu sen olevan lipun ryöstön idea? " Lisette sanoi hymyillen herttaisesti, kuin olisi selittänyt asiaa viisi vuotiaalle.
Inno nyrpisti nenäänsä. " Itse asiassa kyllä ja sun harmikses teidän myös sen, että siinä pitää ottaa tunkeilija kiinni. " Sen sanottuaan hän lähti taas kohti Lisetteä, joka mutisi: " Turha luulo. " Tyttö vilkaisi ylöspäin, virnisti, vilkaisi pahoittelevasti Innoon ja tarrasi kiinni yllään hilluvasta oksasta. Lisette heilautti itsensä sen päälle, lähtien sitten kiipeämään puuta pitkin. Inno jäi puunjuureen.
" Onks toi sääntöjen mukaista? "
" Khyl mun mielestäni ", Lisette totesi istuutuessaan yhdelle oksalle, tapittaen sieltä poikaa ilkikurinen virne kasvoillaan. Inno vastasi siihen huvittuneella hymyllä.
" Pitäiskö mun kiivetä nyt sit sinne? "
" Et sä osais, tollanen läski ", Lisette murjaisi. Inno näytti loukkaantuneelta, tai ainakin yritti, ja vilkaisi vartaloaan arvioiden, pudistaen sitten päätään.
" Pitäiskö mun sit anoo et tuut alas? "
" Siitä vaan, mut varaudu siihen et joudut odottaan ens vuoteen. "
" Soot tymmä. "
" Soot idioitti. "
" Soot paskiainen. "
" Soot kusiainen. "
" Mitäs mun vanhat korvani kuulevatkaan? Ei kai kyyhkyläiset riitele? " kuului huvittuneen pojan ääni vasemmalta. Nuorisohan siellä virnisteli. Kaartio kädessään. Inno tuhahti.
" Onk se muka ihan reiluu, et toinen kiipee puuhun ja haukkuu? "
" Onhan se ku toinen yrittää toimittaa vankilaan. Ja mun tietääkseni Lise ei oo koira, vaikkei se toki estä haukkumasta. Ja koirat ei kiipee puihin ", Nuoriso selitti. Lisette virnisti ja poika jatkoi, " Mutta anteeksi, en häiritse teitä enää, mulla on bisnekset kesken. " Nuoriso heilautti kaartioita kädessään merkitsevästi. Inno tuhahti toistamiseen.
" Ei kauaa, jos se musta on kiinni. " Ja Inno lähti juoksemaan, Nuoriso pinkoi karkuun. Lisette laskeutui ketterästi maanpinnalle, tai ainakin siihen asti, kun viimeinen oksa katkesi ja Lisette tippui nelinkontin maahan takapuolelleen.
" Mitä sä siellä maassa makaat? " sanoi rauhallinen pojan ääni. Tällä kertaa se kuului Onnille. Lisette hymyili.
" Katselen onko kukkasia tulossa ", vastasi ja nousi ylös maasta pudistelen likaa collareidensa takamuksesta. Luojan kiitos Inno ei ollut näkemässä.
" Anna kun mä arvaan, en saa kertoo kenellekkään henkeni uhalla? " Onni arvasi virnistäen tiettävästi.
" Et ", Lisette vilkaisi Onnia varoittavasti.
" No joka tapauksessa, mulla ei taida olla mahdollisuuksia ottaa sua kiinni? " Onni kysyi, kohottaen toista kulmaansa. Lisette pudisti päätään, joten hän jatkoi, " No mene sitten. Ihan vinkkinä, Nuoriso jäi aivan rajalla kiinni, ja Hanna on kans vankilassa. " Lisette nyökkäsi ja lähti juoksuun.
Pian tyttö olikin jo ehtinyt vankilan luokse. Vahdissa seisoi Tomi. Hanna näytti mököttävän, Nuoriso jutteli Tomin kanssa. Tomi ei ollut edes huomannut Lisetteä. Aika uhkarohkeaksi meni, mutta Lisette syöksyi kohti vankilaa, vapautti hämmästyneet Nuorison ja Hannan ja pinkaisi karkuun. Tomi vilkaisi tyttöä, muttei lähtenyt perään. Lisette tunnettiin laajalti mustahiuksisena pirulaisena. Tomi oli aikamoinen atleetti, mutta ei oikein perustanut muusta kuin juoksemisesta ja hyppylajeista. Lisette tuntui osaavan kaiken. Nuoriso ja Hanna palasivat omalle puolelleen. Lisette etsi katseellaan punaista häivähdystä jossain ja pian näki etsimänsä. Ja Innon vartioimassa sitä. Vittu.
Hiljaa kävellen, lähti tyttö puiden suojassa kohti sitä paikkaa, samalla kun hänen omalta puoleltaan alkoi kuulua huutoa. Siellä Sheila juoksi ketterästi kuin peura metsässä punainen kaartio kädessään. Lisette kirosi. Ei tässä näin pitänyt käydä. Asiassa oli kyllä hyvätkin puolensa. Innon huomio oli täysin keskittynyt Sheilan juoksuun ja pian tuli esiin myös perässä harppova Ällä, joka ei ollut aivan niin taitava juoksemaan metsässä kuin Sheila. Lisette käytti asiaa hyväkseen ja alkoi juosta. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi päin Innoa ja lippua, nappasi lipun maasta, virnisti Innon ilmeelle, ja juoksi omalle puolelleen. Ennen kuin Sheila ehti omalle puolelleen. Kukaan muu kuin Inno ei huomannut Liseten lippuoperaatiota, joten Sheila jatkoi juoksuaan huomaamatta mitään. Hänen selvitessään toiselle puolelle, Innon joukkue päästi komean huudon, mutta Inno ei osallistunut siihen.
" Mikä sulla on? Tajuuksä, we win! " Ällä levitteli käsiään.
" Ei voitettu. " Joukkue vaikeni. Lisette virnisti. Eipä olis uskonu et Inno myöntäis sen, varsinkin
kun olisi voinut hyvin väittää, että Sheila oli ollut ensimmäisenä omalla puolellaan.
" Mitä sä höpäijät? " Tomi kysyi. Innon katse vaelsi Lisetteen, toisten seuratessa sitä katsetta.
" Damn. " Joku mutisi. Ja Liseten joukkue hurrasi.