Luku 2
Bellatrixin mielestä aivan liian pian tuli jälleen aika palata Tylypahkaan. Ei sillä, etteikö hän olisi sinne halunnut. Hän oli edellisvuonna oppinut rakastamaan tuota ikiaikaista linnaa ja siitä oli tullut hänelle eräänlainen turvapaikka kotona ainaisesti vallitsevalta kaaokselta. Siellä hänestä tuntui, että hän saattoi vain olla lapsi niin kuin muutkin oman ikäisensä; siellä ei ollut aikaisia herätyksiä sukujuhlien aamuna eikä ikuista velvollisuutta olla edustava joka tilanteessa. Tyttö arvosti myös koulussa saamaansa muiden lasten seuraa pitkästyttävien aikuisten sijaan.
Nyt häntä kuitenkin huoletti suunnattomasti jättää sisarensa kotiin. Hän oli kesän aikana saanut kokea sen, millaista elämä heidän kartanossaan nykyään oli, eikä se ollut sopiva paikka kahden lapsen kasvaa. Äitiä ei enää tuntunut kiinnostavan mikään muu kuin se, milloin hän pääsisi seuraavan kerran katsomaan isää vankilaan. Andromeda ja Narcissa olisivat lähes omillaan eikä Bellatrixilla edes ollut ketään luotettavaa aikuista, jota voisi pyytää pitämään tyttöjen hyvinvointia silmällä. Raahatessaan matka-arkkuaan junalaiturilla syyskuun ensimmäisenä tyttö mietti, kuinka käytännöllistä olisi pystyä jo ilmiintymään. Silloin hän voisi tulla katsomaan sisariaan kotiin juuri niin useasti kuin vain halusi. Onneksi oli sentään kotitonttuja, joille hän oli antanut tiukan käskyn pitää huoli siitä, että lapset saisivat tarpeeksi ruokaa ja muita välttämättömyyksiä.
”En minäkään haluaisi jättää teitä kahdestaan”, Bellatrix sanoi Narcissalle, joka roikkui hänessä eikä olisi millään halunnut päästää irti. ”Mutta minun on pakko lähteä nyt. Ole iso tyttö ja tee kuten Meda sanoo. Kotitontut pitävät teistä kyllä huolen. Minä tulen sitten jouluna.”
”Mutta siihen on vielä niin kamalan pitkä aika”, Narcissa sanoi hiljaa kyynelten valuessa hänen poskillaan.
”Minä tiedän, Cissy”, sisarista vanhin sanoi ja yritti kuumeisesti keksiä jotakin, millä voisi lohduttaa molempia siskojaan. ”Minä voisin kysyä Tylypahkassa, että voisiko kotitonttu vaikka tuoda teidät joskus käymään. Ei sen luulisi olevan aivan mahdotonta. Ja sinähän osaat jo lukeakin, joten ainakin voimme kirjoitella.”
Junan pilli vihelsi varoittavasti ja viimein Narcissa ymmärsi, että hänen olisi päästettävä siskonsa menemään jottei tämä myöhästyisi.
”Yritä edes huolehtia heistä”, Bellatrix sanoi vielä kylmästi äidilleen, joka oli yllättäen tullut asemalle mukaan.
”Koita saada mahdollisimman hyviä arvosanoja”, nainen vastasi. Tytön olisi tehnyt mieli todeta, että nyt kun isä ei enää tappaisi hänen opettajiaan voisi opiskelusta tulla helpompaa, mutta päätti lopulta jättää sen sanomatta. Jos äiti katkeroituisi hänelle vielä enemmän, seurauksista olisivat enää jäljellä kärsimässä hänen sisarensa.
Bellatrix ehti junaan juuri, kun se alkoi hiljalleen liikkua eteenpäin. Hänellä ei kestänyt kauaakaan löytää ystäviään, sillä he olivat Viistokujalla ollessaan sopineet tapaavansa tietyssä paikassa.
”Ihanaa päästä kouluun lomailemaan”, Bellatrix huokaisi ängetessään ystävineen erääseen tyhjään vaunuun. Jessica alkoi nauraa, koska ilmeisesti luuli ystävänsä vitsailevan.
”Siitä on kuule lomailu kaukana”, hän vitsaili.
”Ei kun ihan oikeasti, minä olen hoitanut Medaa ja Cissyä koko kesän ja heräillyt monta kertaa yössä lohduttamaan heitä painajaisten jälkeen”, Bellatrix jatkoi yhä vakava ilme kasvoillaan.
”Ymmärrettävää”, Diana sanoi. ”Mitäköhän heistäkin kasvaa, kun ovat varttuneet tuollaisessa kaaoksessa?”
”Sitä minäkin mietin”, Bellatrix totesi. ”Totta kai minä heitä rakastan, mutta en minä heistä olisi kovin paljon kauempaa jaksanut itsekseni huolehtia.”
”Sinun ei pitäisi joutua tekemään sitä lainkaan”, Diana sanoi huolestuneena. ”Se on aikuisten tehtävä. Sinähän vasta täytit kaksitoista.”
”Nimenomaan, mutta ei heitä voi poiskaan lähettää”, Bellatrix mietti. ”Meillä ei ole ketään sellaista sukulaista, jolle heidät uskaltaisin luottaa. Kaikki ovat niitä seurapiiri-ihmisiä, joita ei oikeasti kiinnosta tuttavien hyvinvointi piirun vertaa.”
Ruokakärryn saapuminen keskeytti keskustelun, joka alkoi käydä melko synkäksi. Onneksi herkut kevensivät tunnelmaa heti ja äskeinen puheenaihe unohtui pian.
*****************
Bellatrix ei varmasti ikinä lakkaisi yllättymästä siitä, miten nopeasti matka Tylypahkan pikajunalla joka kerta taittui, varsinkin kun sen sai viettää ystävien seurassa. Se oli jopa hieman harmillista, sillä junan tunnelma oli täysin omaa luokkaansa.
Astuessaan alas junasta asemalaiturille tytöt tajusivat, että nyt olisi heidän ensimmäinen kertansa niiden koululle vievien vaunujen kyydissä, joita monet kutsuivat hevosettomiksi. Bellatrix, joka oli viime pääsiäisenä nähnyt enemmän kuin tarpeeksi ruumiita yhden elämän ajaksi, toki tiesi asian todellisen laidan. Nähdäkseen nuo luurankomaiset hevoset täytyi nähdä kuolema, ja tyttö oli varmasti yksi ainoista kriteerit täyttävistä toisluokkalaisista.
Ennen kuin vaunut pääsivät lähtemään asemalla vallitsi hienoinen hämmentynyt kaaos. Jotkut toisluokkalaiset, varsinkin jästisyntyiset, pelkäsivät vaunuja, sillä eivät tienneet mikä niitä liikutti.
”Sinähän näet ne, eikö niin?” Diana kysyi hiljaa vaunujen lähtiessä viimein liikkeelle.
”Näen kyllä”, Bellatrix vastasi ilmeettömästi.
”Minä en edes haluaisi, olen kuullut että ne ovat pelottavia”, Alecto tokaisi välinpitämättömänä.
”Eivät ne oikeastaan ole, vain melko luurankomaisen näköisiä hevosia. Eivätkä ne tietääkseni ole vaarallisia ihmisille”, Bellatrix sanoi heidän jo kovaa vauhtia lähestyessä linnan portteja.
*********'
Oli erittäin omituista katsoa lajittelua vanhemman oppilaan näkökulmasta, sillä Bellatrix muisti yhä elävästi tasan vuoden takaisen hetken, jona hänet itsensä oli lajiteltu. Vaikka hän varsin hyvin tiesikin päätyvänsä Luihuiseen oli häntä silti jännittänyt. Alkuihmetyksen jälkeen Bellatrix ystävineen kuitenkin lakkasi seuraamasta tiiviisti lajittelua, sillä ensiluokkalaisten joukossa ei ollut yhtään heidän tuntemaansa lasta.
”Kylläpä he näyttävät pieniltä”, kuiskasi Jessica, joka oli kasvanut runsaasti viimeisen vuoden aikana. Bellatrix ei viitsinyt kommentoida asiaa, sillä hänestä tuntui aivan yhtä pieneltä kuin vuosi sitten. Hänelle mahtuivat yhä edellisvuoden koulukaavutkin.
Lajittelun päätyttyä tuli pitojen aika eli se osa illan juhlallisuuksista, jota kaikki odottivat eniten. Bellatrix oli oppinut jo viime vuonna, ettei ylensyönti tosiaankaan kannattanut, ja jostakin syystä Tylypahkassa tuntui siltä kuin pienikin ruokamäärä olisi täyttänyt normaalia enemmän.
Kauaa eivät pidot olleet ehtineet olla käynnissä, kun professori Kuhnusarvio, Luihuisen tuvanjohtaja, ilmestyi Bellatrixin viereen.
”Hyvää iltaa, Bellatrix”, hän toivotti leppoisasti eikä nuori noita voinut olla huomaamatta, kuinka ilmiselvästi hän jätti tämän ystävät huomiotta. Kuhnusarvio oli tunnettu siitä, että hän suhtautui välinpitämättömästi oppilaisiin, joissa ei nähnyt omien sanojensa mukaan ”tarpeeksi potentiaalia suuruuteen.”
”Iltaa, professori”, Bellatrix tervehti viileän kohteliaasti. Hän ei osannut edes arvata, mitä asiaa opettajalla jo näin heti vuoden alussa voisi olla.
”Tulin kesän aikana pohdinnoissani siihen tulokseen, että näen sinussa suurta potentiaalia kuuluisuuteen”, velho julisti ja Bellatrixista alkoi tuntua hetki hetkeltä kiusallisemmalta.
”Sepä mielenkiintoista”, hän vastasi hämmentyneenä.
”Olen päättänyt kutsua sinut osaksi pientä yksityistä ryhmääni, josta voisit saada kannustusta muilta yhtä lahjakkailta nykyisiltä ja entisiltä oppilailta.”
Kyllähän tyttö Kuhnukerhon tiesi. Hän oli järkevänä nuorena naisena ymmärtänyt, että kerho palveli lähes ainoastaan Kuhnusarvion omia tavoitteita, vaikkei sitä kukaan ääneen sanonutkaan. Sen avulla mies yritti saada mahdollisimman hyviä suhteita tulevaisuuden varalle. Tyttö tiesi myös, millainen opettajan lellikin maine kerholaisilla oli. Hän ei sellaista halunnut. Oli tärkeämpää olla suosiossa oppilaiden kuin opettajien keskuudessa. Jo viime vuonna hän oli tuntenut omantunnon kolkutuksia, kun Kuhnusarvio oli selvästi suosinut häntä muiden ylitse.
”Kiitos huomaavaisuudesta, professori, mutta luulen, että yritän tänä vuonna keskittyä akateemisiin tavoitteisiini”, tyttö sanoi ja yritti kuulostaa harmistuneelta. ”Viime vuoden jälkeen minulla on hieman kiinniotettavaa opiskelun suhteen, kuten varmasti ymmärrätte.”
”Aivan, aivan”, professori sanoi hämmentyneen näköisenä. Häntä ei varmaankaan oltu torjuttu kovinkaan usein, ja vaikka oppilaat ehkä usein kokivat velvollisuudekseen tehdä opettajien mieliksi, Bellatrixia ei huolettanut. Mitä ikäviä seurauksia hänelle voisi muka kieltäytymisestä tulla? Aivan, ei mitään. Korkeintaan miehen suhtautuminen häneen muuttuisi, mikä voisi olla tietyissä määrin hyväkin asia.
”Minä luulin, että sinä olisit suostunut”, Jessica mumisi opettajan lähdettyä vaihdettuaan Bellatrixin kanssa vielä muutaman asiaankuuluvan kohteliaisuuden.
”En ikinä!” Bellatrix tuhahti. ”Se ryhmä on pelkkää mielistelyä ja ajanhukkaa, minulla on muutakin elämää.”
Loppuilta menikin lähinnä arvuutellessa, vieläkö yhden leivoksen voisi syödä tulematta huonovointiseksi. Illalla kiivetessään makuusaliinsa Bellatrix tunsi itsensä erittäin hyväntuuliseksi ja optimistiseksi. Toinen vuosi olisi varmasti ensimmäistä parempi.
************
Ensimmäinen koulupäivä sujui ilman suurempia ongelmia. Eräs korpinkynsi joutui sairaalasiipeen loitsutunnilla, sillä oli kaatunut tanssiloitsun takia kipeästi päin pulpettiaan, mutta se olikin oikeastaan päivän ainoa mainitsemisen arvoinen tapahtuma. Oppilaat olivat myös ilokseen saaneet huomata, että Patricia Kane oli palannut opettamaan pimeyden voimilta suojautumista. Bellatrix ei voinut olla huomaamatta, että noita oli nyt paljon väsyneemmän näköinen kuin keväällä. Ehkä hänen miesystävänsä kuolema oli vasta myöhemmin alkanut kunnolla valjeta naiselle.
”Katsokaa!” Jessica huudahti tyttöjen kävellessä kohti Suurta salia ja päivällistä. ”Nyt voi hakea huispausjoukkueisiin! Minä aion varmasti pyrkiä.”
”Älä turhaan”, Alecto mutisi. ”Ei sinne ikinä päästetä tokaluokkalaisia. Kaikkihan sen tietää, että pelaajat on yleensä nelosluokkalaisia ja sitä vanhempia.”
¨Ei yrittämällä menetä mitään”, Jessica puuskahti ja kirjoitti nimensä listaan hakijoista.
”Minusta koko laji on täysin turha”, Diana sanoi väliin. ”Eihän siinä ole mitään järkeä. Ainoa, jolla on joukkueessa merkitystä, on etsijä.”
”Se on vaarallistakin”, Bellatrix jatkoi. ”Vaikka Tylypahkassa pelataan mukamas harrastetasolla niin aina joku on pelin jälkeen pää kainalossa raahautumassa sairaalasiipeen.”
Alecto ja Diana nauroivat tälle, mutta Jessica näytti ärtyneeltä. Kaikki kolme toivoivat, ettei Jessica suuresti pettyisi, jos häntä ei valittaisi joukkueeseen.
**********'
Seuraavana päivänä oli tiistai, joten heti aamulla oli luvassa muodonmuutoksia. Professori McGarmiwa näytti tuoreille toisluokkalaisille, kuinka koppakuoriaisia sai muutettua napeiksi.
”Tämä on jo neljäs, joka minulta karkasi”, valitteli Jessica, joka muodonmuutosloitsun sijaan oli ensimmäisen vartin keskittynyt yrityksiinsä saada hyönteisiä pysymään paikoillaan.
”Tekisit niin kuin minäkin”, Bellatrix neuvoi. Hänellä oli pulpetin reunoilla kasattuna tavaraa niin, että kuoriaisen oli pakko pysyä pulpetilla.
”Tästä se ei lähde mihinkään ellei se kasvata itselleen siipiä. Luojan kiitos McGarmiwa hommasi meille sellaista lajia, joka ei lennä”, tyttö jatkoi hyväntuulisesti.
”Suurin osa oppilaista ei edes saa näitä pysymään lähettyvillä”, nuori professori, joka oli juuri sattunut kulkemaan heidän pöytänsä ohi ja kuuli keskustelun, totesi hymyillen. ”Opin sen kantapään kautta, sen voitte uskoa.”
Bellatrix oli onnistunut loitsussa hyvin ja McGarmiwa näytti hänelle, miten napin saa palautettua alkuperäiseen muotoonsa. Kun hänestä tuntui, että hän hallitsi molemmat taiat, alkoi hän katsella ympärilleen. Alecto kikatti kuoriaisen kipittäessä hänen kädellään ja Jessica kasasi kirjoja pulpetin reunoille. Diana sen sijaan oli juuri saanut kauniin napin eteensä ja hymyili silminnähden ylpeänä. Muodonmuutokset ei ollut lainkaan tytön vahvin aine, joten hän iloitsi jokaisesta onnistumisestaan suuresti.
”Kaunis nappi”, Bellatrix kehui hymyillen kannustavasti ja koskettaessaan varovasti yhä toisen tytön käsien välissä pulpetilla olevaa muodonmuutoksen tulosta.
”Kiitos, Trix”, Diana sanoi ja kääntyi hieman hämillisen näköisenä poispäin ystävästään. Bellatrix oli kuitenkin jo kääntänyt huomionsa toisaalle, sillä joku puuskupuhpoika oli juuri onnistunut harjoiteltavassa loitsussa osittain ja tuloksena oli erittäin mielenkiintoinen nappi, jonka päällä oli ohut kuori ja joka vipelsi paniikissa ympäri pojan pöytää. Bellatrix hymyili ja huokaisi. Tylypahkassa ei ollut sitten mikään muuttunut.
*************
Seuraavana aamuna taikajuomatunnilla Kuhnusarvio ilmoitti, että ohjelmassa olisi herätysjuoman keittoa.
”Tätä olisin tarvinnut silloin viime keväänä kun tähtitieteessä jouduttiin valvomaan”, Jessica mumisi avatessaan kirjaansa.
”Kuulehan, neiti Wilkins, tätä juomaa käytetään vain sellaisiin ihmisiin, jotka on taioin vaivutettu uneen”, Kuhnusarvio korjasi kävellessään heidän ohitseen.
”Bellatrix, oletko minun parini?”
Yllättävä ääni hänen takaansa säikäytti mustatukkaisen tytön ja tämä kääntyi ympäri.
”Mitä sinä nyt aiot?” Bellatrix kivahti nähdessään edessään Mike Ashtonin, ylimielisen rohkelikon, joka oli härnännyt häntä koko edellisen vuoden.
”Ei kun ihan oikeasti”, poika sanoi ja yllätyksekseen Bellatrix huomasi, ettei sitä normaalia ivallista virnettä näkynyt missään. ”Minä haluan puhua sinun kanssasi.”
”Entä jos minä en halua?” Bellatrix kysyi, edelleen ärtyneenä.
”No ei sitten mitään”, poika sanoi hiljaa ja kääntyi lannistuneena takaisinpäin.
Tämä oli erittäin hämmentävää. Bellatrix vilkaisi ensin ystäviään ja sitten poikaa, pohtien ankarasti. Pojan lannistuminen oli vakuuttanut hänet siitä, että tällä ei ollut sillä kertaa pahoja aikeita.
”Kai minun on saatava tietää, mitä hän haluaa”, tyttö mumisi ystävilleen ja lähti seuraamaan rohkelikkoa.
”Kuinka paljon salamanterin verta olet jo lisännyt?” Bellatrix kysyi saapuessaan pojan luo. Tämä sekoitteli keskittyneesti juomaa ja laittoi sitten lisää tulta kattilansa alle.
”Sen pitäisi kohta muuttua indigonväriseksi”, poika kertoi ja tuijotti odottavasti lientään.
”Jos sinä vahdit sitä niin minä voin hakea siipisimpun selkärankoja”, tyttö tarjoutui.
Kun kaikki ainesosat oli tarkoin mitattu ja lisätty juomaan jäivät luihuinen ja rohkelikko odottamaan violetiksi muuttuneen liemensä keittymistä. Bellatrix päätti vihdoin ottaa puheeksi syyn sille, miksi hän ylipäätään oli siinä.
”Sinulla oli jotain asiaa”, tyttö aloitti keskustelun viileästi.
”Niin”, poika totesi hieman hämmentyneen näköisenä. ”Tuota... halusin vain sanoa, että olen kasvattanut kesän aikana aivot.”
Tyttö katsoi pariaan yhä odottavasti ja huomattuaan sen Mike jatkoi: ”Minä halusin vaikuttaa siistiltä muiden rohkelikkojen mielestä. Kuten varmaan tiedät, olen jästisyntyinen, ja uskoin kyseenalaistamatta kaiken, mitä sinusta sanottiin. Viime kevään tapahtumien jälkeen minä ymmärsin, että... että sinäkin olet samanlainen lapsi kuin minä. Se, että sukusi on hiukan hämärä, ei tarkoita että sinäkin olisit sitä.”
Bellatrix oli järkyttynyt. Hän oli toivonut, ettei joutuisi enää tällaisiin tilanteisiin varsinkaan jästisyntyisten kanssa. Hän tunsi silti jonkinlaista mielihyvää siitä, että poika oli tullut näin suoraan kertomaan hänelle ajatuksiaan.
”Anteeksi”, rohkelikko lisäsi vielä pienen hiljaisuuden jälkeen. ”Ehkä minä olin sinulle vähän kateellinenkin. Sinä olit alusta asti niin taitava ja voitit aina ne riidat, jotka minä aloitin. Minä häpesin sitä aseistariisuntajuttuakin.”
”Häpeäisin minäkin”, Bellatrix totesi tuimasti. ”Mutta jos ei sinulla ollut muuta, niin eiköhän oteta juoma pois kattilasta.”
Sen tunnin jälkeen Bellatrix muutti mieltään siitä, ettei mikään koulussa ollut muuttunut. Ainakin osa hänen luokkakavereistaan oli kypsynyt paljon kesän aikana ja se oli kaikkien kannalta erittäin positiivinen muutos.
A/N: On aika huvittavaa huomata, että tästä tarinasta on tullut mulle joku ihme keino jolla mä tuon esille omia mielipiteitäni ja ihmetyksenaiheitani Potter-maailmassa. Esim. tuo huispauskeskustelu ja edellisluvun jästisyntyiset kaksoset oli sellasia juttuja mitä oon ite miettinyt. Samaten kun ykkösosassa jonkun taikasauva katos nii sitäkin oon joskus miettiny että jos hukkaat taikasauvan niin pitääkö jonkun toisen velhon tulla taioin ettimään se