Ficin nimi: Soidintanssi
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Yuri/Otabek
Genre: Slice of life
Summary:
“Kuumeetonkin päivä on hyvä ottaa levon kannalta.”A/N: En tiedä yhtään, mistä tämä idea syntyi, mutta ainakin se putkahti kivuttomasti esiin.
***
Yuri nojaili kaukalon reunaan ja yritti tukahduttaa yllätyshyökkäyksiä tekeviä vilunväreitä parhaalla tahdollaan. Villapaita, huppari ja fleecepeittoon kääriytyminen eivät selvästikään olleet tarpeeksi.
“Sinun olisi pitänyt jäädä vielä lepäämään.”
“Yakov möyhensi minut jo, joten älä sinäkin aloita. Johan tässä on lötväilty muutaman päivän ajan”, Yuri murahti Otabekin liittyessä pukuhuoneesta hänen seuraansa. “Sitä paitsi kuume laski jo eilen illalla, eikä ole tullut takaisin. Mittasin viimeksi tunti sitten.”
“Kuumeetonkin päivä on hyvä ottaa levon kannalta.”
“Minähän otan, ja sekös riipii!” Yuri heilautti käsivarsiaan niin, että fleecehuopa hulmahti. “Toisaalta parempi se on nyhvätä täällä kuin kotona, ja jos minua ei kerran päästetä jäälle tänään, aion ainakin katsoa ja kuunnella. Onko sinulla sitä vastaan jotain?”
Otabek itse asiassa näytti siltä kuin olisi voinut läväyttää esiin hyväksi katsottuja neuvoja liittyen kuumeesta toipumiseen, mikä sai Yurin katumaan kysymystään.
“Nyt kun tuli puheeksi...”
“Äh, mene jo siitä.”
Yuri tuuppasi kaukalon oven auki ja hätisti Otabekin tarmottomasti matkoihinsa. Tämä pyöräytti silmiään ja jäi nojailemaan kaukalon reunaan jäälle liu’uttuaan.
“Nyt kun olet sopivasti siinä, tekisitkö palveluksen ja arvioisit vapaaohjelmani toimivuutta? En takaa, että se on parhaassa mahdollisessa terässä, mutta ainakin se on suurin piirtein kasassa.”
“Hm? Juu, totta kai”, Yuri mutisi huopansa suojista. Hänellä oli jonkinasteinen käry Otabekin ohjelman sisällöstä ainakin siinä määrin, mitä tämä oli hänelle kertonut, mutta vasta nyt hän saattoi kiinnittää siihen kunnolla huomiotaan. Normaaleina treenipäivinä oli hankalaa keskittyä toisten luisteluun omien ohjelmien huohottaessa niskaan.
Yuri iskosti väsyneen katseensa Otabekiin, kun tämä liukui keskemmälle jäätä ja aloitti. Yuri olisi itse kiinnittänyt heti kättelyssä huomiota tämän käsivarsien taivutukseen, mutta samalla hän tiesi, että heidän luistelutyylinsä erosivat toisistaan kohtuullisissa määrin. Bekan tekemänä vähäeleisempikin luistelu teki vaikutuksen ja se oli ennen kaikkea luonteenomaista.
Otabekin luistelua seuratessaan Yuri huomasi ajatustensa alkavan vaeltaa vähän mihin sattui. Hänen keskittymiskykynsä ei todella ollut parhaimmillaan, ja sekös sapetti. Hänen kehonsa väitti kaipaavansa ruokaa ja unta, vaikka se oli saanut sitä yli oman tarpeensa viime päivinä. Tuskin hän oli muuta tehnytkään kuin maannut sohvalla vilttikasan alla televisiota tiiraillen.
Kesken kaiken Yurin mieleen putkahti eräs pöljä luonto-ohjelma, jota hänen vaarinsa tapasi aikansa kuluksi seurata, ja jota hänkin oli silmäillyt torkahtelunsa lomassa. Tuorein jakso oli käsitellyt eri eläinten kosio- ja parittelurituaaleja, ja vaikka sillä ei ollut mitään tekemistä treenaamisen tai hänen arkielämänsä kanssa, Yuri huomasi silmäilevänsä Otabekin luistelua samanlaisella kiinnostuksella kuin sulkiaan pörhisteleviä riikinkukkoja. Ei tosin sillä, että tätä olisi sopinut luonnehtia riikinkukoksi, mutta idea oli sama. Jotkut lajit taisivat tanssiakin mielitietylleen pariutumisen toivossa.
Mikseipä siis luistellakin, Yuri ajatteli ennen kuin ehti estää itseään ja tyrskähti itsekseen. Hänen oli parasta olla sairastumasta enää toiste, kun luontosarjojen ääressä pötköttely näköjään syötti hänen aivoihinsa kasapäin hölmöjä mielikuvia ja virikkeitä.
Otabekin pyörähtäessä varmoin liikkein Yuri huomasi miettivänsä, että jos Otabek olisi ollut halukas tekemään johonkuhun vaikutuksen, tämän ei olisi tarvinnut nähdä kummoistakaan vaivaa. Yuri ehkä puhui omasta puolestaan, mutta minkäs teki. Hän kun oli Otabekiin tarkemmin sanottuna korviaan myöten retkussa, vaikkei siitä ollutkaan toivon mukaan kukaan tietoinen, ei edes Otabek itse.
Ajatuksilla saattoi silti aina leikitellä.
Yuri hymyili tarkastellessaan taidokasta luistelua ja antoi itsensä ajatella sitä eräänlaisena soidintanssina ihan vain siksi, että tuuma oli niin höntti. Sellaisella kosiokoreografialla oli vaikea hävitä kenellekään, hemmetti vie. Beka sai viedä ja muut vikistä mennen tullen.
“Miltä vaikutti?” Otabek kysäisi luistellessaan hetken kuluttua hänen luokseen. Yuri pani merkille, miten tämän hengitys höyrysi jäähallin viileydessä.
“Siis... Se oli vaikuttavaa”, Yuri mutisi ympäripyöreän vastauksen ja yritti kaikin keinoin hätistellä luonto-ohjelman aikaansaamia mielikuvia päästään, mutta mitä enemmän hän niitä ajatteli, sitä leveämmäksi kävi hänen tahaton virneensäkin.
“Piruiletko sinä?” Otabek tiukkasi.
“En, usko huviksesi! Minä vain...” Yuri puuskahti ja painoi sormillaan ohimoitaan. “Minulla viiraa päässä.”
“Huimaako sinua?” Otabek oli heti skarppina tarjoamassa hänelle tukeaan, juotavaa ja varmaan kuumavesipulloakin, mutta Yuri pudisti päätään kättään heilutellen.
“Ei, kaikki on ihan okei, tai ainakin sinne päin”, hän naurahti. “Anna olla, minä olen tänään vain tavallista hämärämpi.”
“Tämä selvä”, Otabek hymähti näyttäen siltä, ettei ollut odottanut hänen vastaavan sellaisia.
“Mutta mitä tulee luisteluusi”, Yuri jatkoi rykäisten itsensä asialinjalle, “sillä on tapana tehdä vaikutus joka kerta.”
“Sinulta kuultuna tuo merkitsee paljon”, Otabek sanoi.
“Sinäkin merkitset paljon. Tai siis, äh...”
Yuri olisi niin mielellään valunut lattian läpi.
“Tai ei sittenkään!” hän puuskahti sitten. “En minä vedäkään mitään takaisin!”
“Okei?” Otabek näytti etäisen huvittuneelta omalla niin hemmetin komean ärsyttävällä tavallaan. “Kelpaa minulle.”
“Ei kestä”, Yuri köhähti ja jäi tapittamaan Otabekin silmien värisävyä heidän seistessään sopivan lähekkäin. Siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin toviksi.
